Näkökulma: Radeon RX Vega 64:n hintasekoilu

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 577



AMD teki ympäri Eurooppaa yhteistyötä 15 jälleenmyyjän kanssa, joille oli toimitettu Radeon RX Vega 64 -näytönohjaimia varastoon julkaisupäiväksi 14. elokuuta. Pohjoismaissa yhteistyökauppa oli Norjassa ja Ruotsissa toimiva Komplett, joka avaa ovensa Suomessa vasta myöhemmin tänä syksynä eikä toistaiseksi myy ja lähetä tuotteita Suomeen.

Komplett oli saanut norjalaisen tek.no-sivuston mukaan yhteensä 275 kappaletta Vega 64 -näytönohjaimia varastoon, joista se myi yksittäisinä näytönohjaimina ilman pelejä noin 200 kappaletta 5090 Ruotsin kruunun eli 534 euron hintaan. Briteissä Overclockers UK myi muutama sata näytönohjainta 449 punnalla ja Saksassa Mindfactory myi 60 näytönohjainta reilun 500 euron hinnalla. Käytännössä ensimmäinen erä Vega 64 -näytönohjaimia myytiin julkaisun jälkeen ensimmäisten tuntien tai minuuttien aikana niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa.

Kun ensimmäinen erä loppui, Vega 64:n hinta pomppasi Yhdysvalloissa 100 dollaria ja Euroopassa yli 100 euroa sillä tarjolla on enää kalliimpia kahdella pelillä varustettuja Radeon Pack -paketteja eikä pelkkiä näytönohjaimia.

Yhdysvalloissa Newegg.com-verkkokaupassa Vega 64 maksaa nyt 599 dollaria ja Saksassa 649 euroa. Useampi jälleenmyyjä onkin vahvistanut medialle, että 499 dollarin tai noin 500 euron julkaisuhinta ensimmäiselle erälle oli mahdollinen ainoastaan AMD:n tarjoamilla alennuksilla. Kun jälleenmyyjät ovat joutuneet palaamaan normaaleihin rutiineihin ja tilaamaan näytönohjaimet tukkureilta ja valmistajilta, ei 499 euron julkaisuhinta ole enää mahdollinen tai tuotetta myytäisiin tappiolla.

Suomessa Radeon RX Vega 64:n hinnoittelu on tällä hetkellä täysin järjetön. Halvin Vega 64 löytyy Hinta.fi-hintavertailun mukaan listattuna Multitronicissa 725 euron hintaan, mutta sen saatavuutta ei ole vahvistettu. Jimm's PC-Store on listannut kotisivuillaan julkaisupäivästä lähtien Sapphiren Radeon RX Vega 64 -mallit, jotka tulevat normaalisti tukkurilta ilman AMD:n tukea ja hinnat ovat alkaen 769 euroa.

Uuden näytönohjaimen julkaisun yhteydessä saatavuus on yleensä rajoitettua ja myyntihinnat saattavat olla hieman suositushintaa korkeammat. Radeon RX Vega 64:n tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole parista kymmenestä vaan jopa sadoista euroista. Lisäksi AMD kommunikoi median suuntaan ennen julkaisua ainoastaan 499 dollarin tai noin 500 euron hinnasta, mutta jälleenmyyjiltä tihkuneiden tietojen mukaan kyseessä on ollut vain keinotekoinen temppu, jolla hinta saatiin näyttämään hetken alhaisemmalta kuin todellisuudessa tuotetta on mahdollista myydä. Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee se tosiasia, että media on maailmanlaajuisesti tehnyt arvosteluissaan johtopäätökset AMD:n ilmoittamaan julkaisuhintaan perustuen.



Edullisimmillaan Radeon RX Vega 64:ää myytiin Saksassa 509 euron hinnalla, jolloin se on suorituskykynsä puolesta hyvä näytönohjain. Jos hintalappu on kuitenkin yli 600 euroa tai jopa yli 700 euroa, kuten tällä hetkellä Suomessa, muuttuu tuomio radikaalisti.

Yllä olevassa graafissa on esitetty Radeon RX Vega 64:n suorituskyky suhteessa hintaan, jos käytössä on Euroopan 499 euron suositushinta, tämän hetken 649 € hintataso Saksassa ja Jimm's PC-Storen edullisin listaama 769 € hintainen Sapphiren Vega 64. Vertailukohtina ovat edullisimmat Suomessa myynnissä olevat GeForce GTX 1080- ja 1080 Ti -mallit.

Kiitosta ei ole myöskään ole tullut saatavuudesta, varsinkin kun HardOCP:n haastattelussa AMD:n markkinointi- ja PR-johtaja Chris Hook kertoi Vegan julkaisun viivästyneen saatavuuden varmistamiseksi pelaajille (0:50). Monissa maissa, kuten Suomessa, näytönohjaimia ei kuitenkaan ollut saatavilla ensimmäistäkään ja heti julkaisun jälkeen yritys julkaisi erillisen kryptovaluuttojen louhintaan tarkoitetun ajuriversion.

Edullisempi Radeon RX Vega 56 saapuu myyntiin 28. elokuuta ja sen veroton suositushinta Yhdysvalloissa on 399 dollaria. Euroopan suositushinnaksi odotetaan 399 euroa ja Suomessa hintatason pitäisi olla alvin kera noin 420 euroa eli samalla tasolla GeForce GTX 1070:n kanssa.

AMD valmistelee parhaillaan virallista lausuntoa Radeon RX Vega 64:n julkaisuhinnoittelusta, joten jäämme seuraamaan tilanteen kehittymistä ja uutisoimme AMD:n lausunnosta, kunhan se julkaistaan.

Olemme päivittäneet io-techin Radeon Vega RX 64 -artikkeliin tuoreet tiedot epäselvyyksistä hinnan suhteen, emmekä toistaiseksi anna näytönohjaimesta minkäänlaista suositusta hintaan perustuen.

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Viimeksi muokattu:

Fileguru

toaster blacksmith
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
113
Hyvä kirjoitus ja selvennys tilanteeseen, kiitos Sampsa tästä.

Aaämdee teki ehkä kaikkien aikojen FAILin nyt tässä tapauksessa nimeltä Vega. Tämä menee kirkkaasti Nvidian Fermin "Are you ready"-hypetyssekoilun ohitse juurikin tämän hinnoittelun takia, eikä itse tuotekaan juuri loista. Eikä olisi loistanut erityisesti gtx 1080:n rinnalla edes vuosi sitten.

Meille kuluttajille tämä näytönohjain markkinoiden tilanne on oikeasti aika kamala. Highend teho maksaa todella paljon, ja hinta vain tulee nousemaan ensi keväänä Voltan ansiosta.

AMD, tämä munaus tullaan muistamaan vielä kauan. Eipä mulla muuta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Taitaa piiri olla kohtuullisen tuuhean hintainen valmistaa, jos tarvitsee tälläiseen pelleilyyn lähteä. Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu Vega 56:n kanssa. Persnetolla myyntiin? :kahvi:
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
441
Se on kyllä kumma miten AMD on voinu tällä aivan käsittämättömällä perseilyllä tuhota kaiken goodwillin mitä se oli onnistunu luomaan Ryzenin ja Threadripperin kanssa. Onhan tässä aikaan saatossa nähty jos jonkinnäkösiä enemmän ja vähemmän pieleen menneitä julkasuja, mutta en rehellisesti muista yhtäkään tän tason riman alitusta sen ~17 vuoden aikana mitä oon näitten masiinoitten kanssa tapellu.

Olis nyt oikeesti kiva tietää, että millasia vitun vatunaamoja siellä RTG:n PR- ja markkinointiosastoilla oikeen häärii. Se että kaikessa ennakkomateriaalissa ilmotetaan 399$ ja 499$ hinnat korteille jotka sitte osottautuukin "julkasupäivän alennuksiks" ei oo ainoostaan täysin järjenvastanen markkinointikikka, se on aivan suoraan kuluttajan harhaanjohtamista. Jos vielä julkasupäivänä Vega näytti melko kovalta pettymykseltä, nyt tää launch on menny aivan täydeks farssiks.

Ei näin AMD, ei todenvitullakaan näin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
283
Loistavaa työtä sulta @Sampsa, että olet päivittänyt nuo €/fps graafit uudestaan tämän hintasekoilun jälkeen ja VEGAsta saa näin realistisemman kuvan. Youtubettajille nuo graafien päivitykset ovatkin sitten vaikeampia. Esim. Linuksen täytyy varmaan kuvata uusi lyhyt video tai vähintään lisätä tekstikuplia jo julkaistun videon loppuun.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
No, jos hyllyt ovat tyhjänä näilläkin hinnoilla, niin vaikea keksiä miksi näitä ehdoin tahdoin haluaisi halvemmalla myydä.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 577
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Niimpä tosiaan näyttää. Pari päivää sitten katselin ja oli ei-oo:ta kaikkialla. Luulisi hintojen tuosta vähän putoavan jos varastosaldot pysyvät plussalla pidempään...
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
7 018
Ne siis tyhjeni noilla julkaisuhinnoilla, nythän tuota on ihan varastossa heti ostettavaksi Saksassa hintaan 649€ :)

Kaikki löytyy hyllystä XFX, Powercolor ja HIS:

https://www.mindfactory.de/search_result.php?search_query=vega+64&x=0&y=0
Vaan eikös se ollut niin että tuosta putkasta ei saa suomeen yksityinen tilattua?

Ja noi 649€hinat on niitä pack hintoja joihin sisältyy ne 2 peliä + muut mahdolliset alennukset muista tuotteista kasittääkseni.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 577
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
1 589
Ei saa tuolta tilattua Suomeen (Mindfactory lähinnä esimerkkinä näissä Saksa-hinnoissa).

Ja ne bundlet ovat sitten erikseen omina tuotepaketteina:

Radeon Vega-Bundle X370 XPOWER TITANIUM + 1700X + RX Vega 64
Noi MF:n 649€ on myös bundle hintoja, siinä tulee ne kaksi peliä(Eli niitä ei oikeastaan saa ilmaiseksi vaan ne on lisättynä hintaan) ja alennus kuponkin rytsölän seiska prossuun:
AMD Radeon RX VEGA SNIPER ELITE 4 + PREY GRATIS - Hardware, Notebooks & Software bei Mindfactory.de
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
7 018
Tarkoitin tätä
AMD Radeon RX VEGA SNIPER ELITE 4 + PREY GRATIS - Hardware, Notebooks & Software bei Mindfactory.de

Tuossa ainakin noi samat 3 korttia on listattu tismalleen samalla hinnalla. Ja AMD:n omilla sivuilla toi mindfactory on myös listattu tuohon kamppaniaan osallistuvaksi putiikiksi. Eli tuon 649€ maksavan kortin kylkiäisinä saa pray ja sniper elite 4 pelit myös.
Radeon™ RX Vega. Defy Convention.
Tuolla on listattuna kaikki kamppikseen osallistuvat putkat ja Suomesta ei sitten bundleja tule saamaan. Ei sinäänsä yllätys...
 
Liittynyt
11.01.2017
Viestejä
1 487
Ite oon tässä vähän aikaa jo muutenki seurannu tota PC osien hinnan nousua ja ihmetelly et miten voi olla mahollista ku Dollarin kurssi vaa laskee kokoajan mut silti eurot mitä pyydetää nousee osissa, vaikka niiden pitäis laskee.. tän päivän kurssi 1 EUR = 1.17 USD ... ei vaa me jakeluu.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
528
Täähän on tuttu kickstarterista, 500 early birdiä saa halvemmalla.

Ilmeisesti kuitenkin mainaus käytössä erittäinkin edullinen tehoonsa nähden, joihin näistäkin varmaan 90% päätyy?
 
Viimeksi muokattu:

Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 541
Tämä selvensi hieman menoa ja tilannetta näytönohjainmarkkinoilla ja varsinkin suuret kiitokset €/fps kuvaajasta. Näin ikuisena AMD-fanina (jolla i5 ja 1060...) on jotenkin surullista nähdä miten koko AMD menee yhä alemmas ja alemmas tässä touhussa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 071
Ei voi muuta sanoa kun AMD ainoa pelastus on suuret myyntimäärät. Hintojen nosto ja komponettikulujen nousu ei tätä hommaa helpota. AMD:lla on vielä tuotekehityskulujen kuoletus GPU ja CPU puolella pahasti vaiheessa. Joten ei tarvitse että olla kirkas kristallipallo, jotta huomaa että ensi vuonna AMD on kaulaa myöten suossa. Kannattaa tarkkailla mikäli AMD:n tuotteiden hinta putoaa satasilla, on yritys silloin jo mennyttä ja tuotteiden hankintaa kannattaa vakavasti harkita, toki jos tuki ja takuu ei merkitse paljon, homma sitten kannattaa.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 256
Onneksi näitä ei kenenkään tarvitse ostaa. Eiköhän ne hinnat ala tippumaan, kun ihmiset pidättäytyvät ostamasta.
Sama taktiikka kuin edellisen huippupiirin (Fiji) kanssa... Kun suorituskyky ei riitä pitämään kunnon katetta, niin pidetään hinta korkealla, myydään varastoon valmistetut kortit ehkä jossain vaiheessa alennuksella ja haudataan koko kortti vähin äänin.

Jännä nähdä, muuttuuko strategia, vai jatketaanko pään hakkaamista seinään isoilla piireillä
 
Liittynyt
01.04.2017
Viestejä
53
No niin, siinäpä tulikin hyvä ja kattava taustoitus sille mistä nuo juupas eipäs -vänkäykset aiheen tiimoilta on lähtöisin.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
39
Mikähän mahtaa olla Vega 56:n hinta Jimmsillä julkaisupäivän jälkeen - 619€ ?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606
Se 1000 € hinta oli siis melko lähellä todellisuutta? Jimms myy 769 € hintaan ja vesijäähdytetty versio on jo lähellä tonnia 899 €.

Tuotehaku - Jimms.fi

Ei sitten pienintäkään järkeä Vegalla tuohon hintaan :facepalm:
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 538
Se 1000 € hinta oli siis melko lähellä todellisuutta? Jimms myy 769 € hintaan ja vesijäähdytetty versio on jo lähellä tonnia 899 €.

Tuotehaku - Jimms.fi

Ei sitten pienintäkään järkeä Vegalla tuohon hintaan :facepalm:
En tiedä miksi ihmeessä Suomessa on hinnat tuolla tasolla, kun muualla ne eivät ole.
AMD:n hinnoittelu on siis 499€ ilman bundleja, 599€ bundleilla, verot vaikuttaa tietenkin jonkin verran hintaan ja esim Saksassa tuo 599€ onkin 649€ tällä haavaa.
Ainut ongelma on että ainakin tällä hetkellä saatavilla on vain bundle-kortteja, joissa tulee mukana vähintään ne pelit ja riippuen bundlesta minkä valkkaa, alennuksia muista tuotteista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606
Jep. Ei oota tarjotaan juuri niiden halvimpien korttien kohdalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 427
En tiedä miksi ihmeessä Suomessa on hinnat tuolla tasolla, kun muualla ne eivät ole.
AMD:n hinnoittelu on siis 499€ ilman bundleja, 599€ bundleilla, verot vaikuttaa tietenkin jonkin verran hintaan ja esim Saksassa tuo 599€ onkin 649€ tällä haavaa.
Ainut ongelma on että ainakin tällä hetkellä saatavilla on vain bundle-kortteja, joissa tulee mukana vähintään ne pelit ja riippuen bundlesta minkä valkkaa, alennuksia muista tuotteista.
Eikös tuo ollut ainakin jossain välissä sama RX480 malleilla? Jenkeissä oli ihan kilpailukykyinen hinta mutta täällä ei?
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 256
Tätä ei olekkaan saanut muutamaan vuoteen lukea mistään :D

Bulldozerin julkaisun aikaan tätä hoettiin oikein kuorossa, mutta näyttikset pelastivat ja ovat edelleen huomattavasti kilpailukykyisempiä kuin mitä BD ja sen johdannaiset olivat prossupuolella missään vaiheessa.
Keskiluokassahan AMD myy nyt kaiken, mitä linjat ehtivät puskemaan, joskaan pelikäyttöön ne kortit eivät tällä erää päädy. RX480/580 jne polarikset kuitenkin ovat "oikeaan hintaan" ihan kilpailukykyisiä kortteja nvidiaa vastaan.
AMD (silloin vielä ATi) on aieminkin luovuttanut high endin suhteen pariksi sukupolveksi luoden silti hyviä kortteja siihen kärjen alle.
 

PPetaja

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.06.2017
Viestejä
67
Muutaman sadan - tuhannen kappaleen erä yli 500 miljoonalle asukkaalle on pieni. Maailmanlaajuisen -100$ promo erän koko ei liene iso sekään.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 538
Muutaman sadan - tuhannen kappaleen erä yli 500 miljoonalle asukkaalle on pieni. Maailmanlaajuisen -100$ promo erän koko ei liene iso sekään.
Ei se ole -$100 erä, vaan bundleton normaalihintainen erä. Bundle maksaa sen $100 päälle ja sisältää aina vähintään ne pelit ja jos ostaja haluaa niin alennuksia muista tuotteista.
Ainut ongelma on että ainakaan tällä hetkellä noita bundlettomia ei ole myynnissä, vaan vain bundleihin korvamerkittyjä.
 

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 719
Ei se ole -$100 erä, vaan bundleton normaalihintainen erä. Bundle maksaa sen $100 päälle ja sisältää aina vähintään ne pelit ja jos ostaja haluaa niin alennuksia muista tuotteista.
Ainut ongelma on että ainakaan tällä hetkellä noita bundlettomia ei ole myynnissä, vaan vain bundleihin korvamerkittyjä.
Eli nyt "2 FREE games" = +100€
 

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 719
Eikös tämä bundle sisällä pelien lisäksi 100€ tai jopa isomman alennuksen joko Ryzen 7-prossuista tai tietyistä näytöistä?
Vain jos on erikseen bundle jossa on ne mukana. Mutta kun kaikki tarjolla olevat "halvimmat" kortit on pelkkä kortti, jossa reippaasti yli 100€ lisähintaa. Ainoa ero nuo kaksi ilmaista peliä. :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606
AMD saa toki bundle paketeista enemmän rahaa, koska myyntihinta on suurempi.

Ehkä aika huono valmistettujen näyttiksien määrä, koska hinta on nyt noin korkealla? Kai se normaali hintainenkin näyttis sieltä tulee, kun vaan saadaan kortteja tehtaasta? Nvidia 1080 on 120 € halvempi?

Saksasta 649 € Radeon RX VEGA

Saksasta 527 € GTX 1080

50 € kalliimpi? 695 € GTX 1080 Ti
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 538
Eli nyt "2 FREE games" = +100€
Vain jos ei kiinnosta ne muut alennukset. Esim Mind Factoryllä saa -85€ "Ryzen 7 aktionsbundlesta" samaan syssyyn, tai sitten voi valkata sellaisen isomman paketin missä tulee emoa/prossua suoraan alennettuun hintaan
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
33

PPetaja

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.06.2017
Viestejä
67
Keskiluokassahan AMD myy nyt kaiken, mitä linjat ehtivät puskemaan, joskaan pelikäyttöön ne kortit eivät tällä erää päädy. RX480/580 jne polarikset kuitenkin ovat "oikeaan hintaan" ihan kilpailukykyisiä kortteja nvidiaa vastaan.
News Release | Investor Relations | AMD

Liikevaihto on kasvanut mutta tulos ei ole edelleenkään hyvä.

Ei se ole -$100 erä, vaan bundleton normaalihintainen erä. Bundle maksaa sen $100 päälle ja sisältää aina vähintään ne pelit ja jos ostaja haluaa niin alennuksia muista tuotteista.
Ainut ongelma on että ainakaan tällä hetkellä noita bundlettomia ei ole myynnissä, vaan vain bundleihin korvamerkittyjä.
Mikä ihmeen bundleton erä? Ennen niitä kutsuttiin bulkki tai retail paketeiksi. Meneekö bundle ja ei bundle pakettien hintaerotus pelintekijöille vai jääkö se amd:n pohjattomaan kassaan?
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 538
News Release | Investor Relations | AMD

Liikevaihto on kasvanut mutta tulos ei ole edelleenkään hyvä.

Mikä ihmeen bundleton erä? Ennen niitä kutsuttiin bulkki tai retail paketeiksi. Meneekö bundle ja ei bundle pakettien hintaerotus pelintekijöille vai jääkö se amd:n pohjattomaan kassaan?
Ei AMD:kaan niitä pelejä ilmaiseksi noihin saa, vaikkakin selvästi halvemmalla kuin kuluttajat.
AMD lähti tähän bundlesettiin osittain ajaakseen korttejaan pelaajien käsiin pelkkien mainaajien sijasta.
Normi:
Vega 64: $499
Radeon Pack -versiot:
Vega 64 + Pelit: $599
Emo+Prossu päälle = -$100 niiden hinnasta
Näyttö päälle = -$200 sen hinnasta

Radeon Pack -versioista voit valkata mieleisesi kombon, vaikka Vega 64+Pelit+Emo/prossu+Näyttö ja saat ne hintaan $599 + emon, prossun ja näytön hinta -$300
 

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 649
Mikä ihmeen bundleton erä? Ennen niitä kutsuttiin bulkki tai retail paketeiksi. Meneekö bundle ja ei bundle pakettien hintaerotus pelintekijöille vai jääkö se amd:n pohjattomaan kassaan?
Bulkissa ei ainakaan ennen ollut kuin pussi / valkea laatikko tuotteen suojana + ajuri CD. Retailissa oli normaali värikäs laatikko kaikkinen romuineen. Bundlessa on yleensä sitten jotain vielä retailin päälle.
 
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
1 589
Njoo no aikuisten oikeasti, onko noita saanut vielä ostettua yhdestäkään suomalaisesta kaupasta? Eli onko sitä oikeata ostohintaa vielä missään suomalaisessa kaupassa edes julkaistu, halvin on webhallenin 658€ mutta siitäkään ei ole mitään merkkejä että oikeasti varastoon olisi edes tulossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606
Njoo no aikuisten oikeasti, onko noita saanut vielä ostettua yhdestäkään suomalaisesta kaupasta? Eli onko sitä oikeata ostohintaa vielä missään suomalaisessa kaupassa edes julkaistu, halvin on webhallenin 658€ mutta siitäkään ei ole mitään merkkejä että oikeasti varastoon olisi edes tulossa.
Veikkaus että ne ei ota varastoon noin kalliita näytönohjaimia? Eli odottavat niitä perus malleja saataville?

Ja halvempi Vega 56 tulee myyntiin vasta 28. päivä.
 
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
1 589
Veikkaus että ne ei ota varastoon noin kalliita näytönohjaimia? Eli odottavat niitä perus malleja saataville?

Ja halvempi Vega 56 tulee myyntiin vasta 28. päivä.
Niin eikös se sampsa jo sanonutkin, että se etumaksu noille kaupoille oli maahantuojan suunnalta 1000€ kpl.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606
Niin eikös se sampsa jo sanonutkin, että se etumaksu noille kaupoille oli maahantuojan suunnalta 1000€ kpl.
Jotain ennakkohuhua taisi tosiaan olla 1000 € hinnasta. Mutta ilmeisesti se hinta sitten vain peruuntui?

edit: Nyt kun hinta tuntuu olevan 50 € halvempi kuin 1080 Ti. Ainakin saksassa.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 577
Niin eikös se sampsa jo sanonutkin, että se etumaksu noille kaupoille oli maahantuojan suunnalta 1000€ kpl.
Jotain ennakkohuhua taisi tosiaan olla 1000 € hinnasta. Mutta ilmeisesti se hinta sitten vain peruuntui?
Nuo Jimm'sin Tulossa-saldot on ennakkotilattu siihen 1000€ hintaan, mutta tukkuri sitten hyvittää niistä julkaisun yhteydessä jos todellinen hinta on eri (usein on).
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 642
Viestejä
4 197 253
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom