Muusikon peli-pc. 1500€ +

Liittynyt
01.09.2024
Viestejä
6
Nyt hintojen nousun kunniaksi taitaa olla aika hankkia uusi pc. Työn alla siis kone jota käytetään pääasiallisesti musiikin tekoon. Hienoa olisi jos FPS pelit ja kevyt videoeditointi luonnistuisi myös. Alun perin pelkkä DAW kone on nyt jotenkin matkan varrella alkanut muistuttamaan enemmän pelikonetta.

Alla AMD:n prosessorilla ja näytönohjaimella varustettu luonnos hintaan 1743,30 €. Prosessorin hinta vaikuttaisi sahaavan ylös ja alas:

Osien valintaa mutkistaa entisestään se, että alun perin tarkoitus oli käyttää Intelin prosessoria mutta viime aikoina kuulunut kaikenlaista epäilyttävää kyseisen valmistajan tuotteista. Mitä koneen käyttöikään tulee, niin valituilla komponenteilla pitäisi pärjätä useampi vuosi ennen kuin päivittäminen tulisi harkintaan. Varsinainen pc:n käyttö musiikin parissa tapahtuisi aika amatööritasolla ainakin toistaiseksi, joten en tiedä onko kyseinen Ryzen 7 7700X prosessori liikaa tai väärä valinta budjettiin nähden. Tarkoitus olisi nauhoittaa yhtä soitinta kerrallaan DAW:iin. Tyyliin alle 10 raitaa + VST pluginit.

Tuon Ryzen prosessorin kanssa olisi ilmeisesti luvassa alikellottamista ja kaikenlaista muutakin säätämistä. Ei kuulosta kovin lupaavalta pc ummikon tapauksessa. Jos sellaisia 12 tunnin peli ja työ sessioita vetää yhtenään, niin kuinka viimeisen päälle optimoitu tuo kotelon/prosessorin jäähdytys sitten pitäisi olla tässä tapauksessa?

Tuossa 2T + 2T kiintolevy ratkaisussa ideana on että toisella levyllä on käyttöjärjestelmä, kaikki ohjelmat ja pelit. Toinen levy sitten toimii tilapäisenä sijaintina valokuville, videoille ja äänitiedostoille. Onko foorumilla musiikin harrastajaa, joka on viime aikoina menestyksekkäästi touhunnut noiden AMD:n prosessoreiden kanssa?
 
Laita 60 € lisää, ja asenna winukka itse, niin saat paljon paremman koneen.

20 € saa pois hieman huonommalla virtalähteellä. (Kuitenkin laatu peli 7v takuulla)
Valotonta versiota jäähystä saisi samantien.

Jos haluaa säästää lisää, niin sitten reilun 200 € saa karsittua ottamalla 7500f prossun.

Tosta lisessi
 
Viimeksi muokattu:
Musiikin ja pelaamisen yhdistäminen on sikäli kiitollista, että molemmat painottuvat yhden ytimen nopeuteen (single core performance).

Pakettia silmäillessä aika kalliilta näyttivät sekä perus-ssd että ram-muistit. Ja laittaisin samantien 64 gt muistia jos se ei ole suhteellisesti kalliimpaa kuin 32 gt.

Panostaisin koneen hiljaisuuteen (eli prossu ja näytönohjain valitun sukupolven hitaammasta päästä -> vähemmän lämpöä) ja valitsisin varmuudella hiljaisen näytönohjaimen. En kauhean tarkkaan seuraa, mutta ainakin Asuksen TUF-näyttiksillä on hyvä maine tässä suhteessa.
 
No tuossamielessä Hellhound on oiva valinta, toki 7800xt mallista testi:
Näyttökuva 2024-09-08 193332.png
Eli hiljaisempi kortti kuin TUF :)
 
Toisaalta olivatko nvidian näyttikset viileämpiä ylipäätään tässä luokassa, ainakin 3000-sarjassa niin kai oli? Toki huomaan että aloittaja AMD:tä silmäili.
 
Uskoisinpa, että harrastelijatason musiikintekoon/videoeditointiin 7500F:kin riittäisi mainiosti pitkäksi aikaa ja pelitkin pyörii sillä hyvin. Tietenkin jos budjettiin mahtuu, niin 7800X3D on tämän hetken paras peliprosessori eikä varmasti tarvitsisi huolehtia päivittämisestä vuosikausiin.

Muutaman raidan + muutaman vst-pluginin musiikkiprojektit eivät kovin paljon prosessorilta vaadi. Itsekin tuollaisia pyörittelen omalla Ryzen 7 5700X3D:llä, prossun käyttöaste pysyy parissa prosentissa ja kone pysyy hiljaisena, kun tuulettimet voivat pyöriä huoletta matalilla kierroksilla. Tosin tietenkin siinä on eroa, ovatko ne vst-plugarit jotain perus-eq:ita ja kompuroita vai massiivisia orkesterisamplekirjastoja ja komponenttitasolla mallinnettuja syntikoita.

Musiikkikäytössä ei näytönohjaimen hiljaisuudella taida olla paljon merkitystä, kun suurin osa musiikkisoftista ei taida osata käyttää näytönohjainta mihinkään (voisikohan tähän tulla muutosta joidenkin ai-juttujen myötä?) ja se on vaan toimettomana ja tuulettimet pysähtyneinä. Mutta tietenkin pelikäytössäkin (ja videoeditoinnissa) hiljainen näyttis on aina kivempi. Toisaalta raskaassa pelikäytössä konetta on aika vaikea saada kovin hiljaiseksi, kun tehokas näytonohjain kuitenkin tuottaa paljon lämpöä ja lämmön saaminen kotelosta pois onnistuu yleensä vain kotelotuulettimien kierroksia nostamalla.

Joku 8-ytiminen Ryzen taas ei paljon sähköä kuluta kovassakaan rasituksessa eikä sikäli lämmitä koteloa hirveän paljon, joten kotelotuulettimienkaan ei tarvitse pyöriä silloin kovin lujaa, jos näytönohjaimella ei samanaikaisesti tehdä mitään. Prossutuulettimienkaan ei tarvitse pyöriä täysillä, kunhan vaan prosessorin lämmöt pysyvät turvallisissa rajoissa. Vaatii tosin pientä säätöä, että kotelotuulettimien kierrokset saadaan säätymään optimaalisesti prosessorin ja näytönohjaimen lämpöjen mukaan eikä pelkkien prossulämpöjen mukaan, niin kuin monesti tehdään.
 
Kiitos kaikille vastauksista.

Koneen suunnittelussa olen tähän asti vältellyt mikroemolevyjä ja koteloita. Kuitenkin tuon Asrock B650M Pro RS WiFi emon pohjalta kun lähtee kokonaisuutta suunnittelemaan uusiksi, niin valituksi saattaa jopa tulla parempi prosessori tai näytönohjain.

Suositeltu Ryzen 7800X3D tuntuu kuitenkin hinta/laatu suhteeltaan huonolta valinnalta. Oman rajallisen ymmärrykseni perusteella edellä mainittu prosessori kannattaisi valita vain jos pääpaino olisi pelaamisessa. Mieluummin ostaisin RX 7800 XT näytönohjaimen RX 7700 XT:n sijaan ja pitäytyisin Ryzen 7700X prosessorissa. Edellä mainitussa on vielä kaiken muun lisäksi iGPU, jota esimerkiksi Ryzen 5 7500F:ssä ei ole. Tuon integroidun näytönohjaimen sisällyttämisellä ajattelin varautua erillisen näytönohjaimen hajoamiseen.

Timo 2:n mainitsemia G.Skill muisteja näkee käytettävän aika ajoin. Kun tässä tapauksessa vertaa Kingston ja G.Skill muisteja, eikö varsinainen ero ole tuossa alhaisemmassa CAS/CL arvossa (36 vs 32)? Jos ainoastaan vertaa näitä kahta valmistajaa takuuseikkojen suhteen, niin vaikuttaisi että Kingston voittaa tuolla 5 vuoden takuulla.

Muutaman raidan + muutaman vst-pluginin musiikkiprojektit eivät kovin paljon prosessorilta vaadi. Itsekin tuollaisia pyörittelen omalla Ryzen 7 5700X3D:llä, prossun käyttöaste pysyy parissa prosentissa ja kone pysyy hiljaisena, kun tuulettimet voivat pyöriä huoletta matalilla kierroksilla. Tosin tietenkin siinä on eroa, ovatko ne vst-plugarit jotain perus-eq:ita ja kompuroita vai massiivisia orkesterisamplekirjastoja ja komponenttitasolla mallinnettuja syntikoita.

Ainakin kovassa VST käytössä olisi Neural DSP:n kaltaiset pluginit sekä vastaavat rumpupuolelta. Tietenkin se nälkä aina kasvaa syödessä. Elättelen kuitenkin toiveita 8-ytimisen prosessorin riittämisestä. Helpointa tietenkin olisi jos unohtaisi koko näytönohjaimen ja hankkisi kunnon prosessorin vesijäähdytyksellä.
 
Timo 2:n mainitsemia G.Skill muisteja näkee käytettävän aika ajoin. Kun tässä tapauksessa vertaa Kingston ja G.Skill muisteja, eikö varsinainen ero ole tuossa alhaisemmassa CAS/CL arvossa (36 vs 32)? Jos ainoastaan vertaa näitä kahta valmistajaa takuuseikkojen suhteen, niin vaikuttaisi että Kingston voittaa tuolla 5 vuoden takuulla.
G skil on 6000 c30-38-38 ja molempiin saa elinikäisen takuun.
Suositeltu Ryzen 7800X3D tuntuu kuitenkin hinta/laatu suhteeltaan huonolta valinnalta. Oman rajallisen ymmärrykseni perusteella edellä mainittu prosessori kannattaisi valita vain jos pääpaino olisi pelaamisessa.
Kyllä ja ei. Riippuu softasta. Myös ammattipuolella tosta 3d välimuistista on iloa, mutta ei kaikkialla.
Jos kasaat itse, niin tosta halvalla 7700 prossu.

Ainakin kovassa VST käytössä olisi Neural DSP:n kaltaiset pluginit sekä vastaavat rumpupuolelta. Tietenkin se nälkä aina kasvaa syödessä. Elättelen kuitenkin toiveita 8-ytimisen prosessorin riittämisestä. Helpointa tietenkin olisi jos unohtaisi koko näytönohjaimen ja hankkisi kunnon prosessorin vesijäähdytyksellä

Siis mitä noi sun softat käytää? Prossua vai näytönohjainta? Entä miten cuda? Joillekkin ohjelmille yksinkerraisesti nvidia on parempi koska cuda. Toki sitä voi emuloida ja amd kehitti hetlen tätä ja sitten hylkäsi projektin. Google kertoo lisää.

Jos sun softat tykkää enemmän prossusta, niin monellekko ytimelle skaalautuu?
Tosta 16 ytiminen prossu. Dt myy sitä n. 50 € kalliimmalla

Etkä tarvii vesijäähyä tälle. Tehokas ilmajäähy (kuten toi thermalright) riittää.
Tosta vesijäähy, jos välttämättä haluat.
 
G skil on 6000 c30-38-38 ja molempiin saa elinikäisen takuun.

Minulla on vielä paljon parantamisen varaa tietokoneiden komponenttien ymmärtämisessä. Sen lisäksi kaikkia numerosarjoja selatessa tuli poimittua näköjään väärät arvot. Mitä tulee "elinikäiseen takuuseen" niin sehän tarkoittaa ilmeisesti sitä että asiakas postittaa viallisen tavaran omalla kustannuksellaan Taiwaniin. Sitten odottaa tilanteen ratkeamista ties kuinka kauan. Kingstonin tapauksessa sentään "onneksi" saa halutessaan taistella takuuasioista paikallisen jälleenmyyjän kanssa 5 vuoden sisällä niin paljon kuin haluaa.

Kyllä ja ei. Riippuu softasta. Myös ammattipuolella tosta 3d välimuistista on iloa, mutta ei kaikkialla.
Jos kasaat itse, niin tosta halvalla 7700 prossu.

Olen niin järkyttävän kehno kasaamaan mitään että parempi kun maksaa jollekin siitä vaivasta.

Siis mitä noi sun softat käytää? Prossua vai näytönohjainta? Entä miten cuda? Joillekkin ohjelmille yksinkerraisesti nvidia on parempi koska cuda. Toki sitä voi emuloida ja amd kehitti hetlen tätä ja sitten hylkäsi projektin. Google kertoo lisää.

Jos sun softat tykkää enemmän prossusta, niin monellekko ytimelle skaalautuu?

Prosessori ja RAM-muisti ovat ne merkittävimmät komponentit käyttämieni ohjelmien suhteen. En ole kuullut kuin yhdestä ohjelmistojen tuottajasta, joka hyödyntäisi näytönohjaimia musiikin teossa. Cuda sana on tuttu ja mielenkiinnosta vilkaisin asiaa netistä enkä tajunnut sanaakaan. Täyttä hepreaa toisin sanoen. Vaalea limppu tuossa jo aikaisemmin aukaisikin tilannetta prosessorin valinnan suhteen, eli kaikki lähtee yhden ytimen nopeasta/tehokkaasta toiminnasta. Sitten sen jälkeen tulee vasta ytimien lukumäärä kyseeseen. Toki vaativammassa musiikki käytössä runsas ytimien määrä on aina plussaa.

Aikaisempi kommenttini näytönohjaimesta luopumiseen liittyi siihen kuinka turhauttavaksi kyseisen komponentin lisääminen tietokoneeseen tekee asiat. Koska musiikin tekemiseen PC:llä ei tarvitse erillistä näytönohjainta, miksi lisätä se? Varsinkin kun ottaa huomioon että samalla rahalla saa pelikonsolin. Elämä on valintoja.

Etkä tarvii vesijäähyä tälle. Tehokas ilmajäähy (kuten toi thermalright) riittää.
Tosta vesijäähy, jos välttämättä haluat.

Vastaavia tapauksia olen aikaisemminkin ihmetellyt PC puolella. Valmistaja suosittelee sitä ja asiakkaat tekee tätä. Olisi hauska tietää mitä tietokoneiden kasauksia tekevät firmat ajattelevat tuosta. Alkavatko asentamaan asiakkaan konepakettiin esimerkiksi kyseistä prosessoria ilman nestejäähdytystä sen vaikuttamatta takuuseen?
 
Viimeksi muokattu:
Mitä tulee "elinikäiseen takuuseen" niin sehän tarkoittaa ilmeisesti sitä että asiakas postittaa viallisen tavaran omalla kustannuksellaan Taiwaniin. Sitten odottaa tilanteen ratkeamista ties kuinka kauan. Kingstonin tapauksessa sentään "onneksi" saa halutessaan taistella takuuasioista paikallisen jälleenmyyjän kanssa 5 vuoden sisällä niin paljon kuin haluaa.
Datatronic myöntää molemmille sen valmistajan elinikäisen takuun.
Olen niin järkyttävän kehno kasaamaan mitään että parempi kun maksaa jollekin siitä vaivasta.
Ok. Kait windowsin ja ajurien asennus onnistuu? Meinaan vain että dt:llä on maksuton kasaus. Jos dt asentaa myös ne, niin perivät vajaa 70 €.

Prosessori ja RAM-muisti ovat ne merkittävimmät komponentit käyttämieni ohjelmien suhteen. En ole kuullut kuin yhdestä ohjelmistojen tuottajasta, joka hyödyntäisi näytönohjaimia musiikin teossa. Cuda sana on tuttu ja mielenkiinnosta vilkaisin asiaa netistä enkä tajunnut sanaakaan. Täyttä hepreaa toisin sanoen. Vaalea limppu tuossa jo aikaisemmin aukaisikin tilannetta prosessorin valinnan suhteen, eli kaikki lähtee yhden ytimen nopeasta/tehokkaasta toiminnasta. Sitten sen jälkeen tulee vasta ytimien lukumäärä kyseeseen. Toki vaativammassa musiikki käytössä runsas ytimien määrä on aina plussaa.
Toi 3d välimuisti auttaa ohjelmissa, jotka on muistiriippuvaisia, ohjelmissa jossa data on vähemmän ennustettavaa ja sitä on paljon.

Tollasen testin löysin

Jossain tilanteeasa siitä 3d cachesta on iloa. Joskus ei.

Tossa noi 16 ytimiset prossut.

Ja tossa 12 ytimiset prossut.

Joten oma suositus on että tyydyt 6 ytimiseen, tai sitten otat sitten kunnolla niitä ytimiä.

Aikaisempi kommenttini näytönohjaimesta luopumiseen liittyi siihen kuinka turhauttavaksi kyseisen komponentin lisääminen tietokoneeseen tekee asiat. Koska musiikin tekemiseen PC:llä ei tarvitse erillistä näytönohjainta, miksi lisätä se? Varsinkin kun ottaa huomioon että samalla rahalla saa pelikonsolin. Elämä on valintoja.
Saa joo, mutta ovat hitaampia. Niissä on zen 2 ytimiä (ryzen 3700 on hyvä vertailukohta) ja toi 7800xt on n. 70 % nopeampi kuin konsoleiden gpu.

Vastaavia tapauksia olen aikaisemminkin ihmetellyt PC puolella. Valmistaja suosittelee sitä ja asiakkaat tekee tätä. Olisi hauska tietää mitä tietokoneiden kasauksia tekevät firmat ajattelevat tuosta. Alkavatko asentamaan asiakkaan konepakettiin esimerkiksi kyseistä prosessoria ilman nestejäähdytystä sen vaikuttamatta takuuseen?
Ne on yleisluontoisia ja varman päälle vedettyjä ohjeita, joista voi ihan hyvin joustaa jonkin verran. Niin kauan kun ei mennä äärimmäisyyksiin ja käytetään laatuosia, niin kaikki on hyvin.

Edit. Lisätään että jos tiedät hyötyväsi yli 32 gb muistista (erityisesti noiden ryzen 9 prosujen kanssa), niin tosta 2x 32gb kitti

Viimeksi muokattu:
Ok. Kait windowsin ja ajurien asennus onnistuu? Meinaan vain että dt:llä on maksuton kasaus. Jos dt asentaa myös ne, niin perivät vajaa 70 €.

Joo, eiköhän sitä sentään tuohon windowsin ja ajureiden asennukseen taivu.

Tollasen testin löysin

En tiennytkään että prosessorin toimintaa pystyy noin pitkälle käyttäjä muokkaamaan. Pyrin kuitenkin itse välttämään kaiken tuollaisen kikkailun niin pitkälle kuin vain mahdollista.

Joten oma suositus on että tyydyt 6 ytimiseen, tai sitten otat sitten kunnolla niitä ytimiä.

Tällä hetkellä tuo hinnoittelu ja valikoima on niin arveluttava että pitää varmaan koneprojekti siirtää vuodenvaihteeseen. Jospa Intel ilmoittaisi siihen mennessä jostain hyvästä vaihtoehdosta AMD:lle.

Tämä on nyt vähän asian vierestä mutta tietenkin tuohon uuteen tietokoneeseen voisi upottaa enemmänkin rahaa. Ongelma vain on siinä ettei sitä tiedä mitä sillä käytetyllä rahasummalla oikeasti saa. Otetaan esimerkiksi Datatronic. Kun on lukenut kyseisen firman keskusteluketjua täällä, niin sen perusteella saa vähän epäilyttävän kuvan kyseisestä kaupasta. Muilla alan toimijoilla on vuorostaan sitten omat ongelmansa. Monelta ongelmalta voi tietenkin välttyä kun harkiten ostaa komponentit ja itse kasaa koneensa. Se vaihtoehto on kuitenkin toistaiseksi liian riskialtis.

Saa joo, mutta ovat hitaampia. Niissä on zen 2 ytimiä (ryzen 3700 on hyvä vertailukohta) ja toi 7800xt on n. 70 % nopeampi kuin konsoleiden gpu.

Tuo "pelikonsoli vai näytönohjain" on tietenkin oikeasti monimutkaisempi kysymys. Tosin Sonyn viime päivinä osoittama suunta alkaa kovasti helpottamaan valinnan tekoa.
 
Viimeksi muokattu:
Riippuu mitä teet ja mitä DAWia käytät. Kuitenkin enemmän ytimiä = parempi. Nuo nuhapumppu prossut väistämättä jarruttaa jossain vaiheessa touhujasi jos todella aiot pitää koneen pitkän aikaa. Varsinkin jos renderöit sitä audiota paljon ja käsittelet suuria kirjastoja, käytät raskaita plugaria..

Mieluiten työasemaan 64gigan (2x 32gb) muistikitti, budjetti 32gb kitillä (2x 16gb) saattaa myös pärjätä riippuen sample/plugari käytöstäsi. 6000mt/s cl30 on hyvä AM5:lle ja stabiilit.

Kannattaa myös tupla-tripla tarkistaa emolevy ennen ostoa sillä ne halppispään rajatut USB liitännät takana saattaa potkaista persuksille myöhemmin kun on tarvetta suurelle määrälle esim USB muisteja, MIDI laitteita + audio laitteita kuten esim DAC tai vahvistin ym.

Ellet pelaa uusia ja raskaita pelejä 4K laadulla tai korkeilla fps lukemilla näyttiksellä ei ole väliä ja on vain turha rahanreikä setupissa. Selviää halvemman pään yksilöllä ja sitten säästöt voi tuosta sijoittaa parempaan prosessoriin.

Koteloksi sellainen jossa hyvä ilmanvaihto jonka jälkeen kotelon sekä prossu jäähyn tuulettimien käyrät biosista niin alas että ovat hiljaisia mutta kuitenkin ilmanvaihto pelaa.

Voi mennä 1500€ budjetin kanssa tiukille sellainen kovan tason audio masiina, varsinkin jos sulla ei ole valmiiksi mitään, edes m.2 asemia. 2 teran laatulevyt kun maksaa sen reilu satasen kappale. Luultavasti joudut karsimaan prosessorista siten että lippulaivan tilalta otat seuraavaksi parhaimman (7900x tai 7700x) ja menet 32gigan muistikitillä
Kannattaa harkita jos säästää vähän enemmän rahaa kasaan ja saa sitten kerralla kunnon, eipä tarvitse sitten murehtia.
 
Omassa musakoneessa (r5900x) ei kyllä tuulettimet juuri ääntele musan teossa. Exporttaus ainoa missä kuuluu ääntä. Prossu joutuu varsinaisesti töihin jos latenssit vedetään äärimmilleen (asio buffer 32 sample) mutta siinä äänikortilla ja sen ajureilla on jo suuri osuus. Mutta pitääkö latenssi olla reilusti alle 5ms? Jos pitää niin äänikorttikin pitää valita sitten sen mukaan. Oma mielipide on että 5-8ms on vielä aivan ok, myös mallintavilla kitarastyrkkariplugareilla (joista osa tykkää syödä prossutehoa). Se yhden ytimen mittailu vaikuttaa eniten juuri tuohon latenssihommaan. Jos et ole tekemässä äärimmäistä matikkametallia niin ottaisin rennosti sen kanssa. Synien kanssa ei ole niin justiinsa noi latenssit. Oma huokea SSL 2+ kortti tarjoaa 4,4ms roundtrip latenssia 64 samplellä (ja 6,7ms 128 samplellä). Ja näillä pyörittää jo monen kymmenen raidan projektit alusta loppuun plugareineen päivineen.
Ultrakireät latenssit ollut mulla käytössä ainoastaan laulujen äänittämisessä kun siinä on monesti herkkää sen viiveen kanssa.

Itselläni on perus 3200 muistia 32gb. Mutta en kylläkään käytä isoja samplekirjastoja. Eli maun ja lompsan mukaan sitten ramit.

Pelihommiin sitten eri neuvot.
 
Viimeksi muokattu:
Riippuu mitä teet ja mitä DAWia käytät.

Viimeisemmäksi käytössä ollut Cakewalk by BandLab. Ei ole poissuljettua että siirtyisin tulevaisuudessa vaikka esimerkiksi Reaperin käyttäjäksi. Oma käsitys on ollut että nuo DAWit ovat enimmäkseen hyvin kevyitä ja kuten jo sanoitkin, se käyttötapa sitten ratkaisee minkälaisen tehomyllyn käyttäjä tarvitsee. Pyrkimys olisi siis vähintään saada basso ja kitarapuolen mallinnukset toimimaan kivuttomasti. Siihen päälle sitten vielä rumpu VST. Raitamäärä edellä mainituilla jää vähäiseksi. Kaikenlainen muu lisätoimivuus DAWin kanssa on tervetullutta mutta ei välttämätöntä.

Kannattaa myös tupla-tripla tarkistaa emolevy ennen ostoa sillä ne halppispään rajatut USB liitännät takana saattaa potkaista persuksille myöhemmin kun on tarvetta suurelle määrälle esim USB muisteja, MIDI laitteita + audio laitteita kuten esim DAC tai vahvistin ym.

Liitäntä tarpeet ovat nyt ja tulevaisuudessa luokkaa ulkoinen äänikortti, hiiri/näppäimistö, ulkoinen kovalevy ja USB-tikku. Lisäksi sitten 2 näyttöä (HDMI + DP). Edellä mainitut löytyvät halvimmistakin emoista. Kysymys onkin siinä että jos mukaan ei lasketa RAM ja SSD-kovalevy paikkojen määrää, niin mitä muita ominaisuuksia pitäisi erityisesti ottaa huomioon? Erinäisten datan siirtoarvojen vertailu saa silmät vuotamaan verta. Riittääkö 160-200€ hintaluokan emolevyn laatu erityisesti musiikin tekoon ja mahdolliseen pelaamiseen?

Aina suositellaan parempaa ja kalliimpaa mutta ajattelin varmistaa kun paikalla on henkilöitä jotka asiasta enemmän ymmärtävät. Kun koko kone kerran rakentuu emolevyn varaan, pitäisikö suosiolla katsella hinnakkaampaa mallia?

Voi mennä 1500€ budjetin kanssa tiukille sellainen kovan tason audio masiina, varsinkin jos sulla ei ole valmiiksi mitään, edes m.2 asemia. 2 teran laatulevyt kun maksaa sen reilu satasen kappale. Luultavasti joudut karsimaan prosessorista siten että lippulaivan tilalta otat seuraavaksi parhaimman (7900x tai 7700x) ja menet 32gigan muistikitillä
Kannattaa harkita jos säästää vähän enemmän rahaa kasaan ja saa sitten kerralla kunnon, eipä tarvitse sitten murehtia.

Aivan nollasta ollaan lähdössä liikkeelle. 7 7700X ja 32 gigaa on ollut jonkin aikaa tähtäimessä. Kuten tuossa aikaisemmin sanoinkin, raha ei ole itsessään kynnyskysymys. Se on saako sillä rahalla suhteellisen pitkäikäisen ja toimivan koneen. Takuuhuolto ja palautus asioista on kertynyt aivan liian paljon kokemusta muunlaisten hankintojen kanssa.

Se yhden ytimen mittailu vaikuttaa eniten juuri tuohon latenssihommaan. Jos et ole tekemässä äärimmäistä matikkametallia niin ottaisin rennosti sen kanssa. Synien kanssa ei ole niin justiinsa noi latenssit.

Valitettavasti omat taipumukset ovat enemmän kallellaan matikkametallin suuntaan. Tuo laulamisen äänittäminen ei kuitenkaan omalla kohdalla tule aiheuttamaan päänsärkyä koska olen aina tehnyt instrumentaalimusiikkia. Tuon yhden ytimen suorituskyvyn vaikutus juuri tuohon latenssiin on oikein tervetullutta tietoa. Varsinkin kun ostoslistalla on 7 7700X.
 
Ei se emolevy vaikuta siihen pystyykö koneella pelaamaan tai tekemään musiikkia, vaan tarjoaa lähinnä vain liitännät mitä loppukäyttäjä tarvitsee koneeltaan. Kalliimmissa emolevyissä on sitten enemmän usbeja, enemmän tuuletinpaikkoja, näyttö vikakoodeille, start/reset/ylikellotus nappulat suoraan emolevyllä, enemmän rgb-liittimiä, parempaa äänikorttia jne.
 
RAM ja SSD-kovalevy paikkojen määrää, niin mitä muita ominaisuuksia pitäisi erityisesti ottaa huomioon?
RAM paikat? Tarkoititko kenties m.2? Tuossa kannattaa katsoa kunkin emolevyn bifurkaatio ja valkata sellainen ettei esim m.2 slottien täyttäminen sulje jotain muita portteja jotka sattuu olemaan käytössä.
Voi olla harmillista jos ajan mittaan ostelet uusia m.2 levyjä kun musakirjastot kasvaa kasvamistaan ja sitten paikat täytettyä sinulta häviää vaikka nopea USB-C, PCIe tai muu vastaava joka on myös käytössä.
Tuolla on kätevä listaus AM5 kantaisista emolevyistä ja kunkin bifurkaatioista.
USB paikkojen osalta kannattaa valkata ainakin sellainen että kaikki tarpeellinen menee takapaneeliin liitäntöihin ettei tarvitse räpeltää. Kotelon etupaneeliin voi liitellä sitten väliaikaisia laitteita jotka ei tarvitse kokoaikaa olla käytössä.

Asrock x670e Pro RS on aika soppeli ja tarpeeksi liitäntöjä ja löytyy alle 300€ hintalapulla.
Ja sopivat muistit kaveriksi
Prossulle jäähy

Tuolla 7700x ja 32GB muistikitillä pääsee just ja just tuohon 1500€ budjettiin jos valitset budjettitason näytönohjaimen tai ostat käytettynä jotain noin ~300€ budjetilla mikä vissiin OK kun et taida hirveästi pelailla? Esportti FPS pelit pyörii vaikka millä. Ja aluksi ostat vain yhden 2Teran m.2 levyn ja myöhemmin lisäilet uusia. Valitse myös sellainen kotelo jossa on hyvät tuulettimet valmiiksi niin ei tarvitse niihinkään käyttää extraa. Voit saada reviteltyä Fractal Torrentin joka taitaa edelleen koteloiden huipputasoa kun on kyseessä ilmajäähytetty setuppi, bonusta tuossa on se että massiiviset tuulettimet liikuttaa reilusti ilmaa pienelläkin dB lukemalla. Jäljelle jäävällä budjetilla saa vielä jonkun hyvän virtälähteenkin.
 
Viimeisemmäksi käytössä ollut Cakewalk by BandLab. Ei ole poissuljettua että siirtyisin tulevaisuudessa vaikka esimerkiksi Reaperin käyttäjäksi. Oma käsitys on ollut että nuo DAWit ovat enimmäkseen hyvin kevyitä ja kuten jo sanoitkin, se käyttötapa sitten ratkaisee minkälaisen tehomyllyn käyttäjä tarvitsee. Pyrkimys olisi siis vähintään saada basso ja kitarapuolen mallinnukset toimimaan kivuttomasti. Siihen päälle sitten vielä rumpu VST. Raitamäärä edellä mainituilla jää vähäiseksi. Kaikenlainen muu lisätoimivuus DAWin kanssa on tervetullutta mutta ei välttämätöntä.

Valitettavasti omat taipumukset ovat enemmän kallellaan matikkametallin suuntaan. Tuo laulamisen äänittäminen ei kuitenkaan omalla kohdalla tule aiheuttamaan päänsärkyä koska olen aina tehnyt instrumentaalimusiikkia. Tuon yhden ytimen suorituskyvyn vaikutus juuri tuohon latenssiin on oikein tervetullutta tietoa. Varsinkin kun ostoslistalla on 7 7700X.
Noilla spekseillä ja raitamäärillä ei kyllä tule ongelmaa millään tuoreella prossulla jos äänikortti on ajantasainen.

Itsellänikin cakewalk käytössä: kourallinen kitaroita ja pari bassoa mallinnettuna plus rumpu vst ei saa kyllä cpu mittaria juuri liikkeelle. Eikä saanut edelliselläkään prossulla (r3700x).

Eli pelitarpeet asettuu sulla selkeästi etusijalle tässä.
 
Ei se emolevy vaikuta siihen pystyykö koneella pelaamaan tai tekemään musiikkia, vaan tarjoaa lähinnä vain liitännät mitä loppukäyttäjä tarvitsee koneeltaan. Kalliimmissa emolevyissä on sitten enemmän usbeja, enemmän tuuletinpaikkoja, näyttö vikakoodeille, start/reset/ylikellotus nappulat suoraan emolevyllä, enemmän rgb-liittimiä, parempaa äänikorttia jne.

Mietin asiaa enemmän alla olevan lainauksen näkökulmasta:

RAM paikat? Tarkoititko kenties m.2? Tuossa kannattaa katsoa kunkin emolevyn bifurkaatio ja valkata sellainen ettei esim m.2 slottien täyttäminen sulje jotain muita portteja jotka sattuu olemaan käytössä. Voi olla harmillista jos ajan mittaan ostelet uusia m.2 levyjä kun musakirjastot kasvaa kasvamistaan ja sitten paikat täytettyä sinulta häviää vaikka nopea USB-C, PCIe tai muu vastaava joka on myös käytössä. Tuolla on kätevä listaus AM5 kantaisista emolevyistä ja kunkin bifurkaatioista.

Siis tarkoitan DDR5-muisteja ja M.2 SSD levyjä sekä niiden liitäntäpaikkoja. Tuossa yllä vähän jo annoitkin sen kaltaista informaatiota jota olin hakemassa. Tarkoitukseni on käyttää koneessa kahta 2TB:n SSD levyä. Toinen levyistä on pelkästään valokuva ja videokäyttöön. Tuo ei tietenkään ole optimaalisin ratkaisu DAW käytössä. Koska yritän pitää homman mahdollisimman yksinkertaisena ja välttää ylimääräistä rahanmenoa, niin päädyin tuollaiseen ratkaisuun.

Mitä emolevyn valintaan tulee, niin mainitsemasi Asrock x670e ProRS voisi olla hyvä valinta. Samalta valmistajalta näkyy löytyvän myös B650E Steel Legend halvemmalla. Eikö edellä mainittu ole parempi PCIe Gen5.0 ja VRM ominaisuuksien puolesta? Alla olevaa kahta olen myös harkinnut:

Tuolla 7700x ja 32GB muistikitillä pääsee just ja just tuohon 1500€ budjettiin jos valitset budjettitason näytönohjaimen tai ostat käytettynä jotain noin ~300€ budjetilla mikä vissiin OK kun et taida hirveästi pelailla?

Se näytönohjain on tässä vaiheessa pakollinen paha kun kiinnostus PC pelaamista kohtaan on suuresti kasvanut kuluvan vuoden aikana. Se minkälaiseksi kone on tässä vaiheessa alkanut muuten muotoutumaan, aiheuttaa suuren kiusauksen iskeä esimerkiksi uuden RX 7800 XT:n tuohon keitokseen mukaan. Musiikin teon ohella pelaaminen ja videoeditointi pitäisi sitten onnistua joitakin vuosia eteenpäin. Rahaa menee enemmän kuin 1500€ mutta siltä ei näköjään voi välttyä. Olin kuitenkin siihen tosiasiaan jo varautunut, sillä ketjun otsikossakin on plus merkki rahasumman jälkeen.

Itsellänikin cakewalk käytössä: kourallinen kitaroita ja paribassoa mallinnettuna plus rumpu vst ei saa kyllä cpu mittaria juuri liikkeelle. Eikä saanut edelliselläkään prossulla (r3700x).

Hyvä saada aiheesta paikallista palautetta. Netissä kun ajoittain juttua kuinka jotkut pyörittää vanhalla raudalla musiikkiprojektejaan. Siinä sitten joutuu väkisin miettimään kuinka uutta ja hienoa komponenttia sitä amatöörillä lopulta kannattaa ostaa.

Eli pelitarpeet asettuu sulla selkeästi etusijalle tässä.

Haluaisin väittää vastaan mutta se taitaisi olla jossain määrin itsepetosta. Yritän järkeillä asian niin että saisin nykyisillä valinnoilla mahdollisimman monipuolisen koneen ja sitten tulevaisuudessa jos tarve vaatii hankin paremman prosessorin/muistia.
 
Hyvä saada aiheesta paikallista palautetta. Netissä kun ajoittain juttua kuinka jotkut pyörittää vanhalla raudalla musiikkiprojektejaan. Siinä sitten joutuu väkisin miettimään kuinka uutta ja hienoa komponenttia sitä amatöörillä lopulta kannattaa ostaa.
Itsekin sain tekosyyn päivittää Ryzen 3600 setistä 7600x -settiin, kun yhdessä biisiprojektissa ei meinannut CPU jaksaa. Sekin ongelma olisi toki korjaantunut helposti, esim. nostamalla ASIO buffer sizea, bouncaamalla muutama raita tai vähemmillä/paremmilla efekteillä.

Sanoisin että harrastemuusikon näkökulmasta konepäivitykset ovat enemmän mukavuus-/joustavuusasia kuin todellisesta tarpeesta lähtevä pakko. Mutta tietenkin softasynissa yms. on eroja.

Aika niukasti uusissakaan emolevyissä on edelleen USB4 tai edes USB-C, paikkoja. Liitäntäasioiden ajattelisin nostavan merkitystään musiikin ja muun luovan tuotannon parissa.
 
X870 piirisarjallisissa emoissa on USB4 natiivina.
 
Mitä emolevyn valintaan tulee, niin mainitsemasi Asrock x670e ProRS voisi olla hyvä valinta. Samalta valmistajalta näkyy löytyvän myös B650E Steel Legend halvemmalla. Eikö edellä mainittu ole parempi PCIe Gen5.0 ja VRM ominaisuuksien puolesta? Alla olevaa kahta olen myös harkinnut:

Lyhyesti pcie 5.0 et hyödy nyt yhtään mitään. Ehkä joskus tulevaisuudessa, jos ostat pcie 5.0 ssd levyn tai muun vastaavan. Ja tällöinkin minkä verran eroa on oikeasti pcie 4.0?

Virransyötöllä ei ole väliä, niin kauan kuin se riittää.

Joten edelleeen suosittelen tota B650m pro rs wifi emoa 160 € hinnalla.
Siitä löytyy
4 SATA3, 1 Blazing M.2 (PCIe Gen5 x4)
1 Hyper M.2 (PCIe Gen4 x4)
1 M.2 (PCIe Gen4 x2)

Sekä gpu:lle pcie 4.0 x16

myös tämä on hyvä vaihtoehto

Siitä löytyy
1*PCIe 5.0 x4 and 3*PCIe 4.0 x4 M.2 Connectors ja gpu:lle pcie 4.0 x16

Jos ei riitä tästä löytyyn sitten lisää m.2 ja paikkoja sekä pcie 5.0 x16 väylä näytönohjaimelle

1 Blazing M.2 (PCIe Gen5x4),
3 Hyper M.2 (PCIe Gen4x4),
1 M.2 (PCIe Gen3x2 & SATA3),
6 SATA3
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
254 995
Viestejä
4 429 482
Jäsenet
73 486
Uusin jäsen
keijooo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom