Mutta pyöriikö Crysis (Remastered)?

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Alkuperäinen Crysis-peli julkaistiin marraskuussa 2007. Se oli aikanaan merkkipaalu huippugrafiikoille ja vuosien saatossa ”Mutta pyöriikö Crysis?” muodostui omanlaisekseen meemiksi, jota toisteltiin aina uusien näytönohjainten julkaisun yhteydessä.

Crysiksen kehittänyt Crytek on viime aikoina tiputellut pikkuhiljaa vihjeitä, jotka ovat viitanneet joko uuteen Crysis-peliin tai alkuperäisen remasterointiin. Nyt vihjeiden aika on ohi, sillä muun muassa Twitter-käyttäjä Nibel on saanut kaivettua viralliselta Crysis-verkkosivulta esiin varmistuksen Crysis Remastered -pelistä.

Toinen Twitter-käyttäjä Iashman puolestaan ehti onkimaan Crytekin virallisilta verkkosivuilta tietoja Crysiksen remasteroinnin uusista ominaisuuksista. Verkkosivujen mukaan uusi versio tulee sisältämään muun muassa korkeatasoiset tekstuurit, uusia graafisia ominaisuuksia sekä yhtiön kehittämän alusta- ja rajapintariippumattoman säteenseurantatoteutuksen, mikä ei vaadi erillistä tukea säteenseurannan kiihdytykselle. Crytek on esitellyt aiemmin säteenseurantateknologiaansa Neon Noir -demolla, josta uutisoimme reilu vuosi sitten.

Valitettavasti Crysiksen tai Crytekin verkkosivuilla ei paljastettu, milloin Crysis Remastered tarkalleen tullaan julkaisemaan.

Lähteet: Nibel @ Twitter, Iashman @ Twitter

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 259
Tuleehan sieltä lopultakin uusi raudan kyykyttäjä...
Johan tässä on yksi sukupolvi suunnilleen jäänyt paitsi siitä kokemuksesta.
Toivotaan vain ettei itse peliä olisi liikaa typistetty konsoleiden takia kontrolleissa jne.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 578
Tässä kiusoittelut viralliselta Twitter-tililtä, jolla on viimeksi ollut toimintaa vuonna 2016.

Foxy

• Artisti •
Liittynyt
11.01.2019
Viestejä
326
Crysistä Nintendo switchillä, meneekö kyykkyyn? :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
946
Varmaan tehdään jollain perus Unreal enginellä ja grafiikat luokkaa vähän paremmat
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 120

Itse uskon että kaikki on vain nykymuodin mukaan pehmennettyä, blurrattua ja heijastuksia täynnä. Ohessa pelin hyvät fysiikat heitetty roskakoriin.
 
Liittynyt
16.05.2017
Viestejä
514
Eiköhän taustalla ole crytekin talousahdinko kun tällainen pumpataan ulos. Tässä on keino millä saadaan meemipojilta rahat parempaan talteen niin tulos paranee. Jos olisi tullut neon noirin kaltaiseen peliin liittyvää matskua niin olisin kyllä innostunut kovinkin.
 
Liittynyt
09.12.2016
Viestejä
1 284
Itse pelaan mielelläni Crysiksen kaikki osat läpi uusilla graffoilla, olivat ihan huippuja. Ja maksankin mielelläni vielä siitä.
 
Lequu

Team Sähköpyörä
Köyhä
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
268
Toivoin, että tämä olisi ollut next-gen title :(
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
298
Hemmetin kova juttu, pelannu crysikset läpi monta kertaa, ja modeilla vanhoista sai tosi upeen näkösiä. Enään herää kysymys, pyöriikö crysis:)
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
131
Vahva veikkaus julkaisupäivään olisi 14.8.
Events of Crysis and Warhead1587049107700.gif
Day 1-August 14, 20201587049107800.gif
 
aop

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 373
Saa nähdä onko tuossa alkuperäinen nanosuit vai Crysis 2/3 konsoleille kastroitu versio siitä. Vaikuttaisi pelin pelattavuuteen aika paljon.
 
Liittynyt
16.05.2019
Viestejä
44
oho, alkuperäinenkin näyttää vielä nykypäivänä hyvältä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
236
No nyt, hyviä remakeja/remastereja tullut muutenkin viime aikoina, mutta tässä kyllä varsinainen jytky. Kaikki eivät tuosta alkuperäisestä pidä, mutta itse pidän edelleen yhtenä parhaista singleplayer-räiskinnöistä ja mielenkiintoista nähdä miltä remasterina näyttää. Onhan tuo alkuperäinen nupit kaakossa edelleen varsin vaikuttavan näköinen, eikä kalpene uusienkaan pelien rinnalla.

Tuolla lelulla ei varmasti näytä läheskään edes alkuperäisen tasoiselta. "The CPU cores are clocked at 1.020 GHz. The GPU cores are clocked at 768 MHz when the device is docked" ja 4GB RAM, tuohan jää kuin tikku paskaan verrattuna keskitason älypuhelimeenkin. 8-core ARM ja GPU siis Maxwell 256 shaderilla eli puolet GTX 750:sta.
On lelusta kaukana. Itse omistan kyseisen konsolin ja edelleen hämmästyttää miten hyvin on saatu Witcher 3 ja DOOM näyttämään/pyörimään. Kätevä on bussissa pelailla.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 004
Sillä 6.2" 720p ruudulla tuskin näkee mitenkään ihmeellisesti miltä ne pelit näyttävät. Spekseiltäänhän tuo on täysin mopo, mutta eipä yllätä kun on Tintendo kyseessä, pelkkä ylihinnoiteltu tablettihan tuo on. Kuka tykkää mistäkin, itse en ottaisi tuollaista edes ilmaiseksi.

/offtopic
Tableteissahan on se ongelma että sitä huonoa tehoa käytetään korkean tason rajapintojen läpi. Konsoleissa on aina pelattu paljon lähempänä rautaa ja samalla overheadista katoaa huomattava osa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 200
Varmaan tehdään jollain perus Unreal enginellä ja grafiikat luokkaa vähän paremmat
Crytek, cryenginen kehittäjä, porttaa pelin UE:lle? Koko crysis oli alunperin markkinointia/demo tuosta pelimoottorista. Vähän pakon sanelemana alkoivat edes kehittämään omia pelejään. Muttajoo, ehkä ne porttaa sen UE:lle, eikun... :poop:
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 204
Eihän se vaadi muuta kuin vanhaan versioon DXR-tuen niin taas on peli joka kyykyttä tehokkaimmankin tietokoneen.:comp2:
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 391
Itse en oikein ymmärrä näitä re-makeja ja remastereita ylipäätään, muina kuin rahastuksina. Varsinkaan peleistä, mitkä ovat vielä nykystandardeillakin varsin komeita ja pelattavuudeltaan sekä engineltään edellen toimivia. Jostain vanhemmasta, esim. X-Wing tai Dune 2, tehty re-make olisi ihan eri juttu. Näissä tosin joutuu tekemään koko pelin teknisesti uusiksi, joten re-make on sama kuin tekisi lähes nollista uuden pelin. Toisaalta sitten myös vanhasta 20 korppua vaatinesta C&C:sta on tulossa remaster. Katselin sitä traileria ja mietin, että missä vaiheessa tulee pelikuvaa siitä uudesta remasterista... no selvisi että sitä juuri katselin. Mietitytti sitten, että mikä on se pointti on tehdä niin laimea remaster, tämä on jo nähty.

Meikeläisen saman toiston sieto on myös sitä tasoa, että en ole tainut pelata mitään peliä toistamiseen läpi. Crysiskin meni vällillä tauolle kesken läpipeluun, vaikka hyvä peli olikin. Warhead tuli samassa Maximum Editionissa, mutta en edes käynnistänyt sitä aluperäisestä jääneen Crysis ähkyn jälkeen. Ihmetyttää kyllä suuresti, kun jengi jaksaa vääntää samaa ja samaa satoja ja tuhansia tunteja. Vaikkapa Mass Effectit tai FC5... Diabloista ja vastaavista nyt puhumattakaan :)

Mutta hyvä jos tälle on tilausta ja porukka nauttii, ei vain ole oma juttu.
 
Makuasioitahan nämä on. Remaster/remake-pelejä on kahta koulukuntaa, toisissa tehdään peli vain uusiksi tukemaan nykyresoluutioita, tarkemmat tekstuurit, modelit jne tulee mukana, mutta yleinen ulkonäkö pysyy samana kuin ennenkin, esimerkiksi juuri tuo C&C ja vaikka Day of the Tentacle. Sitten on näitä remastereita, missä vedellään isommalla pensselillä juttuja uusiksi vaikka itse peli (juoni jne) pysyvät samoina, kuten vaikka uusi Resident Evil 3 -remake missä vaihdettiin staattisesta kamerasta 3rd personiin jne
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 120
Itse en oikein ymmärrä näitä re-makeja ja remastereita ylipäätään, muina kuin rahastuksina. Varsinkaan peleistä, mitkä ovat vielä nykystandardeillakin varsin komeita ja pelattavuudeltaan sekä engineltään edellen toimivia. Jostain vanhemmasta, esim. X-Wing tai Dune 2, tehty re-make olisi ihan eri juttu. Näissä tosin joutuu tekemään koko pelin teknisesti uusiksi, joten re-make on sama kuin tekisi lähes nollista uuden pelin. Toisaalta sitten myös vanhasta 20 korppua vaatinesta C&C:sta on tulossa remaster. Katselin sitä traileria ja mietin, että missä vaiheessa tulee pelikuvaa siitä uudesta remasterista... no selvisi että sitä juuri katselin. Mietitytti sitten, että mikä on se pointti on tehdä niin laimea remaster, tämä on jo nähty.

Meikeläisen saman toiston sieto on myös sitä tasoa, että en ole tainut pelata mitään peliä toistamiseen läpi. Crysiskin meni vällillä tauolle kesken läpipeluun, vaikka hyvä peli olikin. Warhead tuli samassa Maximum Editionissa, mutta en edes käynnistänyt sitä aluperäisestä jääneen Crysis ähkyn jälkeen. Ihmetyttää kyllä suuresti, kun jengi jaksaa vääntää samaa ja samaa satoja ja tuhansia tunteja. Vaikkapa Mass Effectit tai FC5... Diabloista ja vastaavista nyt puhumattakaan :)

Mutta hyvä jos tälle on tilausta ja porukka nauttii, ei vain ole oma juttu.
C&C on nimenomaan remaster eikä remake. Remake olisi että koko peli tehdään alusta asti uudelleen. Remasterointi on vain parantelua.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 355
Toki tämä tulee uusilla konsoleilla olemaan sitten lähes pc-version tasoinen. Aiemminhan crysis oli aika vitsi X360:lla ja PS3:lla.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Olishan se kiva nähdä peli joka kyykyttäisi sli 2080ti setin jonnekkin alle 30fps 1080p resolla ja dlls2.0 tuella ;)
Tulis wanhat hyvät ajat mieleen. Eli useampia vuosia saisi rauta parantua ennenkuin joku voisi sanoa, että jep. Crysis pyörii kyllä!
Kun tuo uusi raytrasing Mindcraft näyttää kyykyttävän nykyrautaa aika tavalla, niin kyllähän sitä mielenkiinnolla odottelee josko nupit käännetään taas asentoon 11.
 
Liittynyt
09.01.2018
Viestejä
14
Redditissä on ollut tästä paljon keskustelua, kun Crysis yskii monilla toastereilla vielä 13 vuotta pelin julkaisun jälkeen. Crytekillä ilmeisesti ennustettin, että silloisen lähitulevaisuuden prosessorit kasvavat puhtaasti kellotaajuuden osalta, mutta cpu-valmistajat lähtivätkin sen sijaan lisämään ytimiä. Tämä optimointivirhe on johtanut siihen, että jopa tämän hetken high-end kamoilla Crysis dippaa paikoittain alle 60fps lukemiin. Eurogamer teki mielenkiintoisen artikkelin aiheesta: Why Crysis still melts the fastest gaming PCs a decade after release
 
Liittynyt
24.07.2018
Viestejä
50
Olishan se kiva nähdä peli joka kyykyttäisi sli 2080ti setin jonnekkin alle 30fps 1080p resolla ja dlls2.0 tuella
Ei tainnut Crysis kovin hyvin aikoinaan skaalautua SLI:ssä? Mulla on 2080ti SLI -setti ollut lähinnä turhaa lämpöä ja vesiloopin vastusta. Yhdessäkään pelissä ei SLI:stä ole ollut mitään hyötyä, haittaa sitäkin enemmän, vaikka niin kovasti markkinoitiin, että NVlink on vihdoinkin ratkaisu verrattuna SLI:n paskuuteen. Ei ole tälläkään hetkellä toinen kortti käytössä, eli ihan ulkonäön takia noita saa laitella nykyään :(
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 298
Redditissä on ollut tästä paljon keskustelua, kun Crysis yskii monilla toastereilla vielä 13 vuotta pelin julkaisun jälkeen. Crytekillä ilmeisesti ennustettin, että silloisen lähitulevaisuuden prosessorit kasvavat puhtaasti kellotaajuuden osalta, mutta cpu-valmistajat lähtivätkin sen sijaan lisämään ytimiä. Tämä optimointivirhe on johtanut siihen, että jopa tämän hetken high-end kamoilla Crysis dippaa paikoittain alle 60fps lukemiin. Eurogamer teki mielenkiintoisen artikkelin aiheesta: Why Crysis still melts the fastest gaming PCs a decade after release
Tuo on juurikin se syy miksi tykkään näistä remastereista vaikkei hirveästi muuttuisikaan. Sitä pelaa paskaakin peliä jos se toimii sulavasti.
 
Liittynyt
01.12.2017
Viestejä
1 569
Ei tainnut Crysis kovin hyvin aikoinaan skaalautua SLI:ssä? Mulla on 2080ti SLI -setti ollut lähinnä turhaa lämpöä ja vesiloopin vastusta. Yhdessäkään pelissä ei SLI:stä ole ollut mitään hyötyä, haittaa sitäkin enemmän, vaikka niin kovasti markkinoitiin, että NVlink on vihdoinkin ratkaisu verrattuna SLI:n paskuuteen. Ei ole tälläkään hetkellä toinen kortti käytössä, eli ihan ulkonäön takia noita saa laitella nykyään :(
Crossfirelläkin löytyy pelattavaa, mitä sun pelikokoelmista oikein löytyy jos sli ei toimi missään?
 
Liittynyt
01.12.2017
Viestejä
1 569
Muistelisin kyllä että mulla budjettipelikone Pentium G3258 @ 4.7GHz & GTX 670:lla pyöritti sulavasti 60fps+ 1080p:llä nupit kaakossa, toki tuosta jo jokunen vuosi aikaa joten saatan muistaa omiani. Mutta korkea kellotaajuus tosiaan oli hyödyksi.
Crysis vissiin käyttää vain kahta ydintä ja itellä 560ti 448 pyöritti crysisiä ihan mukavasti vaikken fps lukemia katsellut.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 765
Itse en oikein ymmärrä näitä re-makeja ja remastereita ylipäätään, muina kuin rahastuksina. Varsinkaan peleistä, mitkä ovat vielä nykystandardeillakin varsin komeita ja pelattavuudeltaan sekä engineltään edellen toimivia. Jostain vanhemmasta, esim. X-Wing tai Dune 2, tehty re-make olisi ihan eri juttu. Näissä tosin joutuu tekemään koko pelin teknisesti uusiksi, joten re-make on sama kuin tekisi lähes nollista uuden pelin. Toisaalta sitten myös vanhasta 20 korppua vaatinesta C&C:sta on tulossa remaster. Katselin sitä traileria ja mietin, että missä vaiheessa tulee pelikuvaa siitä uudesta remasterista... no selvisi että sitä juuri katselin. Mietitytti sitten, että mikä on se pointti on tehdä niin laimea remaster, tämä on jo nähty.

Meikeläisen saman toiston sieto on myös sitä tasoa, että en ole tainut pelata mitään peliä toistamiseen läpi. Crysiskin meni vällillä tauolle kesken läpipeluun, vaikka hyvä peli olikin. Warhead tuli samassa Maximum Editionissa, mutta en edes käynnistänyt sitä aluperäisestä jääneen Crysis ähkyn jälkeen. Ihmetyttää kyllä suuresti, kun jengi jaksaa vääntää samaa ja samaa satoja ja tuhansia tunteja. Vaikkapa Mass Effectit tai FC5... Diabloista ja vastaavista nyt puhumattakaan :)

Mutta hyvä jos tälle on tilausta ja porukka nauttii, ei vain ole oma juttu.
Remaket/masterit on suht perseestä joo etenkin näinkin uusista peleistä. Itse en ole kyllä crysista pelannutkaan vielä (paitsi ihan jotain 30minsaa joskus kokeilin). Pelailen yleensä sitä vanhaa versiota, etenkin näissä yksinpeleissä jos se nyt näyttää vähän vanhentuneelta niin eipä väliä jos peli kestää sen 30-50h pelata läpi. Alkuperäsen Deus Exinkin tossa pelasin joku vuosi sitte läpi ja menihän siinä joku 2h tottua grafiikoihin jonka jälkeen niitä ei enää ajatellutkaan vaan keskittyi peliin.

Mass Effectissä esim. voi tehdä eri valintoja ja hieman erilailla tehtäviä läpi. Voit myös valita eri hahmoluokan millä pelata jos pelaat toistamiseen. Mutta joo ei sitä kovin montaa kertaa jaksa kun tarinassa ei kuitenkaan niin paljon eroja tule.

Diablossa taas sama juttu ... eri hahmot eri buildit. Diablo 2:ssa jos haluat maksimi tason niin vie jonkun verran aikaa, etenkin soolona.
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 504
Itse tykkään remastereista, ja erityisesti semmoisista remastereista jotka eivät koske pelimekaniikkoihin ja että ulkoasukin pysyy alkuperäiselle uskollisena. Ei tarvi muuta kuin lisätä tuki uusille käyttöjärjestelmille ettei tarvi kikkailla dosboxin tai virtuaalikoneiden kanssa ja että tukee moderneja resoluutioita. Toki tekstuureita voi samalla vähän tarkentaa ettei mene ihan pikselimössöksi kun kasvatetaan kuvakokoa. Tuo C&C-remaster on hyvä esimerkki siitä miten homma hoidetaan kunnolla.

Alkuperäinen X-Com Ufo Defense jos tulis remasteroituna, niin siihen tulisi upotettua taas satoja tunteja.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 422
Ensimmäinen crysis oli ihan ok pelattava mutta en tiedä olisinko valmis maksamaan samasta pelistä peremmilla grafikoilla täyden hinnan.
 
sushukka

Premium-jäsen
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 357
C&C on nimenomaan remaster eikä remake. Remake olisi että koko peli tehdään alusta asti uudelleen. Remasterointi on vain parantelua.
Vähän ehdin jo innostua kun kuulin tästä C&C-remasteredista. Oli ensimmäisiä RTS-pelejä mitä joskus pelasin ja niistä jäänyt hyvin vahvat nostalgiareunukset itselle. Alkuperäinen C&C, RedAlert ja Warcraft2 taitaa olla ainoita pelejä mitä olen pelannut uudestaan useasti läpi varmaankin juuri tuon nostalgiakoukun takia. Ei itse asiassa ole kauan kun C&C:n GDI-kampanjan virittelin toimiaan Linux/Dosboxissa ja veivasin ne vikat kartat taas läpi. Siten olikin aika iso pettymys kun kävin kuolaamassa tuota C&C-remasteredia ja siinä ei tosiaankaan ollut mitään muuta uutta kuin tarkemmat tekstuurit ja jotain muuta pientä. Mallia ovat varmaan ottaneet Blizzardista ja sen Warcraft 3 reforged-mainostamisesta, jossa pitkän aikaa ennen julkaisua oli side-by-side-vertailuja vanhoista ja uusista malleista että saadaan porukkaa hypetettyä. Sitten kun peli tuli, no paskoivat sen sitten kunnolla. Yksinpelinä WC3 on edelleen hyvä ja samalla lailla C&C:n b-luokkamaisen kornit välianimaatiot, simppeli kivi-paperi-sakset-meininki (ja tietenkin se mammuttitankki) purevat edelleen. Hintana 20€ ei nyt ole niin paha tuosta C&C:stä, mutta on se vähän rahastusta silti kun tuo ensimmäinen C&C on myyty sen kymmeneen kertaan jo vuosien varrella hieman tarkemmilla graffoilla winkkariversiona, lukuisissa C&C-pelibundleissa jne. Voisivat ennemminkin kerätä selkärankaa EA:lla ja tehdä oikeasti pätevän jatko-osa C&C-saagaan sen C&C4-fiaskon jälkeen esim. C&C Generals 2 kiitos. Voisin harkita jopa pre-orderia sen suhteen.
 
Millainen sen remasterin sitten pitäisi olla kun sitä noin paljon jaksaa haukkua?

remaster
verb [ T often passive ]
to make a new master (= a recording from which all copies are made) of an earlier recording, usually in order to produce copies with better sound quality:
The soundtrack of "The Godfather" was digitally remastered and transformed from mono to stereo.
 
sushukka

Premium-jäsen
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 357
Millainen sen remasterin sitten pitäisi olla kun sitä noin paljon jaksaa haukkua?
No Warcraft3 Reforged-valitteluni pohjaa siihen ihan aiheellisen meteliin jota vielä käytiin ennen tämän koronapandemian eskaloitumista. Jos ei ole seurannut kyseistä WC3-flametusta, niin syynä älämölöön oli Blizzardin valehtelemat päivityslupaukset, alkuperäisessä pelissä olleiden toimintojen poistaminen, vanhan pelin pakkopäivittäminen, bugisuus jamitälie. Lopputuloksenahan kävi niin, että Blizzard lupautui palauttamaan ostajien rahoja takaisin kun alkoi mesoaminen vaikuttaa imagoon ilmeisesti liikaa. Lyhyesti siis: ei kannata ainakaan emopeliä surkeampana tuoda sitä remasteria markkinoille.

Se C&C Tiberian Dawn-mussutukseni syynä nämä seikat:
  • C&C:ssä on aika paljon vähemmän tilaa remasteroinnin tuomalle hyödylle. Warcraft3:ssa yksiköt ovat isompia ja grafiikka on huomattavasti monimuotoisempaa sekä yksityiskohtaisempaa. C&C:ssä taas se pieni kantikas keltainen tankki ei paljon erilaisemmalta näyttänyt mitä nyt noita EA:n tiisereitä katsoin. Ainoa hieman merkittävä ero oli tukikohdan rakennuksissa.
  • EA on jo myynyt tuon ekan C&C:n sen sataan kertaan eri C&C bundleissa vuosien aikana. Olisi ehkä aika lisätä edes jotain uutta mukaan.
  • Ja hieman kyllä häiritsee EA:n melkeinpä valheellinen vertailu tuolla C&C-remasterd-sivulla (Command & Conquer Remastered - EA Official Site). Verrokkikuvat ja pätkät on tehty siihen aivan ensimmäiseen DOS-versioon C&C:stä. Jo vuoden sisään siitä tuli C&C Gold, joka on se kaikkein pelatuin C&C Tiberian Dawn. Tässä versiossa reso tuplaantui, eikä näytä enää ollenkaan niin pahalta edes nykynäytöillä. Ja sitten päälle on ollut vuosia saatavilla epävirallinen 1.06-versio, jolla pelikenttäresoa voi kasvattaa entisestään ja kaikkea muuta näppärää lisää.
    • Tämä C&C Gold:han on ollut vuodesta 2007 freewarea, mistä harvinaiset pisteet EA:lle.
Ilmeisesti monipeliin olisi tulossa kuitenkin päivitystä mikä on varmaan ihan mielenkiintoinen lisä joillekin. Itselleni nämä remasterit ovat enemmänkin yksinpelejä niin kuin ne aikoinaan alunperin olivat, joten jäänee tämä remasteri osaltani hankkimatta. Samoin C&C3:een on ollut jo vuosia saatavilla Tiberian Dawn-modi joka antaa pelaajan pelata ykkös-C&C:n hahmoilla/teknologialla (ja myös alkuperäisillä äänillä) monipelejä. Itse asiassa siihen tehdyt päivitetyt hahmot yhdistettynä parempaan C&C3-pelimoottoriin näyttävät omaan silmään melkeinpä paremmilta kuin tämä remasteroitu C&C.
 
Eipä se Goldin VGA-resoluutiokaan mikään HD-tarkkuus ole. Itse kyllä huomaan noissa Petroglyphin julkaisemissa kuvissa ja videoissa huiman eron yksiköiden, ympäristön jne tarkkuudessa. Tälläkin hetkellä asennettuna alkuperäinen C&C (Originin kautta) joten tuoreessa muistissa miltä näyttää. Tuleehan tuohon jotain bonaria joka oli vain PS1-versiossa. Ja tuossa samassa Remaster paketissahan on myös Red Alert eikä vain Tiberian Dawn.
 
Totta tuokin. Se modi kannattaa silti käydä vilkaisemassa:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 568
Viestejä
4 191 138
Jäsenet
70 771
Uusin jäsen
jeppemiess

Hinta.fi

Ylös Bottom