Muropaketti täytti 20 vuotta

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529



20 vuotta on suomalaisessa mediassa kunnioitettava saavutus ja usein juhlan aihe. Perinteisesti mediassa koko vuosi saatetaan pyhittää juhlavuodeksi, kuten esimerkiksi Mikrobitti-lehti juhlisti vuonna 2004 omaa 20-vuotista taivaltaan jokaisen numeron kannessa. Ruotsin suurin tietotekniikkasivusto Sweclockers.com täyttää myös tänä vuonna 20 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi muun muassa sivuston logo on muokattu uusiksi ja kaikki vuoden aikana aiheeseen liittyvät julkaisut ja muistelujutut on kerätty omalle juhlasivulleen.

Muropaketti.com täytti 20 vuotta virallisesti eilen 20. helmikuuta 2019. Sivuston nykyinen omistaja Otavamedia, vastaava toimittaja Reijo Ruokanen tai muu toimitus eivät reagoineet asiaan mitenkään.

Miten tähän tilanteeseen on päädytty?

Lokakuussa 2016 silloinen omistaja Otavan Uudet Liiketoiminnat Oy ilmoitti uudistavansa sivustojaan sisällöllisesti ja lähti vahvistamaan Muropaketin asemaa tietotekniikka- ja pelimediana. Käytännössä tämä tarkoitti Dome.fi:n sisältöjen eli peli- ja elokuva-aiheiden siirtymistä Muropaketti.com:iin.

"Nyt on tullut aika kehittää tekemistä uudella tavalla, koska tavoitteenamme on nostaa se sisältömediana entistä merkittävämmäksi", Otavan Uusien Liiketoimintojen johtaja Jaakko Haapakangas kertoi.

"Sivuston rima on jatkossakin erittäin korkealla, kun toiminta ja seuranta-alue laajenevat", Otavan Uusien Liiketoimintojen liiketoimintapäällikkö, Muropaketin päätoimittaja Lauri Sihvonen sanoi.

Sisältöön oli tarkoitus panostaa lisää ja sisältötarjontaa laajentaa käyttäjien ehdoilla. Tarkoituksena oli saada Muropaketti kasvamaan entistä kattavammaksi tietotekniikkasivustoksi. Tuolloin julkaistun tiedotteen mukaan Muropaketti.com ja siihen kuuluva MuroBBS-keskustelufoorumi keräsivät 300 000 viikkokävijää ja Dome.fi:llä on yli 100 000 viikkokävijää.

Reilu 2 vuotta myöhemmin kävijämäärä on 262 000. Viikottaisten sivulatausten määrä on pudonnut lähes 3 miljoonasta alle miljoonaan. Panostukset tietotekniikkasisältöön eivät ole juurikaan näkyneet käytännössä sillä esimerkiksi viimeisen vuoden aikana sivustolla on julkaistu yksi prosessoritesti ja yksi näytönohjaintesti. Uutisia kirjoittaa kasvoton nimimerkki Muropaketin Toimitus. Sivusto siirtyi jossain vaiheessa kaikessa hiljaisuudessa Tekniikan Maailman alaisuuteen TM-perheeseen, päätoimittaja vaihtui ja puheet uudistuksista loppuivat. Ulospäin näyttää vertauskuvallisesti siltä, että 20-vuotias laiva seilaa internetin valtameressä ilman päämäärää tai kapteenia.

Miksi io-tech uutisoi 20-vuotiaasta Muropaketista?

Allekirjoittanut perusti Muropaketin 20 vuotta sitten harrastusprojektina, joka keräsi tietotekniikasta kiinnostuneita kävijöitä ja kasvoi tavallista kotisivuprojektia isommaksi. Vuonna 2000 sivusto myytiin SoneraPlazalle ja sivuston tekeminen jatkui täysipäiväisenä palkkatyönä. Vuodesta 2003 lähtien Muropaketin sisällöntuotantoa ja kehittämistä varten perustettiin yritys, johon palkattiin vuosien varrella useita tekijöitä, muun muassa io-techin nykyisistä tekijöistä Juha Kokkonen ja Petrus Laine. Lähes 18 vuoden jälkeen yhteistyö kuitenkin päättyi ja lokakuussa 2016 oli jäähyväisten aika.

io-tech.fi aloitti toimintansa virallisesti 1.1.2017 ja reilussa kahdessa vuodessa se on kasvanut 300 000 kuukausittaiseen kävijään. Sivuilla vieraillaan kuukaudessa noin 1,5 miljoonaa kertaa ja sivulatauksia kertyy yli 10 miljoonaa. TechBBS-keskustelufoorumille on rekisteröitynyt 28 000 käyttäjää ja foorumille kirjoitetaan päivittäin 5000-7500 viestiä. Foorumia on kehitetty ja sisältöön on panostettu käyttäjäpalautetta kuunnellen. Uusina sisältökanavina io-techin Youtube-kanava on yli 21 000 tilaajalla kasvanut Suomen suurimmaksi tekniikka-aiheiseksi Youtube-kanavaksi ja Twitchissä ja Youtubessa suorana lähetettävä ja jälkikäteen Spotifyssä ja iTunesissa kuunneltavissa olevaa viikon tekniikkakatsaus kerää viikottain muutama tuhat kuulijaa.

io-techin toimitus onnittelee 20-vuotiasta Muropakettia. Voit käydä katsomassa, miltä sivusto näytti 20 vuotta sitten täältä.

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:

Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 811
Pitkän aikaa Murossa (BBS) tuntui, että jokin puuttui tai ei ollut kohdallaan, mielestäni tämä uusi alku io-techin muodossa oli sinällään erittäin tervetullut, vaikkakin tietysti valitettavaa että ns. perinteikkäästä nörttibrändistä joutui luopumaan. Syvät kiitokset ja onnittelut Sampsalle pitkästä ja kunniakkaasta urasta tietotekniikan sisällöntuottajana, toivottavasti saamme seuraavankin 20 vuotta lukea kotimaista, laadukasta sisältöä

::kippis
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 521
Muropakettia tuli lueskeltua 20 vuotta sitten. Vanhoista uutisista sopivasti löytyy ekan itse kasaamani koneen osat. Matrox G400 max näytönohjain ja AMD K7 700MHz prosessori, eli amd Athlon Slot A. Ihan hyvä ja toimiva kone siitä tulikin.

Itsellä ei ollut vielä nettiäkään, niin tuli lueskeltua Muron uutisia koulussa.
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
550
Onneksi olkoon Murolle ja hyvää tulevaisuutta IO-TECH:lle !!! Pitäkää päät kylmänä ja ohjatkaa tätä laivaa välttäen karikot etc.
Pitäkään omana hommana älkään koskaan sulautuko mihinkään muuhun.
 
Liittynyt
29.04.2017
Viestejä
5
Joitain vuosia takaperin tuli luettua ahkerasti Muropakettin juttuja, mutta enää en edes muista koska viimeksi olisin käynyt kyseisellä sivustolla.
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
1 553
Sääli että Muro on nykyään paskaa, toisaalta tämä nyt kuitenkin toimii paljon sutjakammin.
IMG-20170210-WA0187.jpg
 

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Hyvin kertoo Oravan johtajien ja vastaavien toimittajien kunnioituksesta Muroa kohtaan kun eivät näin merkittävää vuosipäivääkään noteeranneet...
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
2 026
Kiitos siitä että se työ mikä murossa loppui jatkuu täällä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112
Ymmärrän kaiken katkeruuden ja muun inhon taustalla, mutta ois sitä kuitenkin voinut rehdisti vain onnitella eikä juhlia omaa menestystä toisen synttärinä. :(
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
377
Kiitos tästä tiedosta. Nyt palaset loksahti paikalleen. Itsekkään en jaksa muroon enään vaivautua, koska siellä jutut on melkoisesti kujalla. Mutta täällä taas tuntuu kaikki olevan kohillaan. tätä ihmetellyt ja nyt se selvis.
Katsotaan koska tämä sitten myydään eteenpäin ;)
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
328
:kippis: ei ole tullut murossa käytyä varmaan vuoteen ainakaan.

(paitsi näköjään aprillipäivänä kuitenkin):
Nushi nähty viimeksi: 01.04.2018
 

Poppamies

Que pasa, ese?
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 683
Vapauttakohan ne brändiä ikinä. Ikäänkuin good willinä.
 

WanhaPatu

Suurmöyhentäjä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Juu elikkä onnea @Sampsa 20v urasta. Vaikka vanha domain-purtilo harhailee päämäärättömästi bittimaailman valtamerillä, on kapteeni onneksi tiukasti uuden aluksen RGB-valaistussa ruorissa! Vielä kun saatais pilssipumpun kovat putket taivuteltua onnistuneesti. :cool:
 

prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
873
Ihan alkuun. Onneksi olkoon io-tech crew. Silloin kun te päätitte mitä Murossa julkaistiin se oli vielä oikein hyvä sivusto, ei siinä mitään. Muropakettia en onnittele, Otavaa voin onnitella koko sivuston pilaamisesta. :D

Toinen onnittelemisen arvoinen asia on kuinka hyvin onnistuitte perustamaan uuden sivuston, nämä kun kuitenkin elävät käyttäjäkunnastaan ja sen siirto ei ole omassa hallinnassa muuten kuin sinänsä ns. välillisesti. Tuo on varmasti harvinainen siirtymä, että saa hommat takaisin täysin omaan kontrolliin. :kippis:

Se mikä mua kovasti kiinnostaisi tuossa Otavan sekoilussa ja Muropaketin tuhoamiessa on se, että tuliko käskyt jostain kampaviinerikerhosta ja kädet sidottiin sallittujen toimien suhteen, vai eikö siellä vaan ymmärretty näin erikoisen aihealueen sivuston pyörittämisen vaatimuksia. Kaikenmaailman geneerisiä uutisia kun voi melkein kuka vain kirjoitella joka osaa tarkistaa faktat. Tietotekniikka aiheisia artikkeleita, testejä jne taas ei voi.

Silloin 2016 jossian vastuussa oli eräs Sihvonen, joka oli Otavalla hommissa nimikkeellä "Editor-In-Chief", nyt näyttää olevan Almalla "News Editor" eli ainakin ammatillisesti takapakkia tuli.

Tuota en ollut huomannut, että sivusto on mennyt ihan anomuumitoimitukseen (en ole yli vuoteen vieraillut), joskus 2017 siellä oli freelance toimittajana mm. eräs pelit lehden ihan hyväkin toimittaja, oli vaan ottanut/laitettu tekemään ylikellotusartikkelia ja siitähän ei jäänyt kuin paha mieli. Tämä ei mitenkään kritiikkinä itse toimittajaa kohtaan vaan ihan esimerkkinä, että jotkin asiat vaatii sitä ammattitaitoa ja harratuneisuutta jotta niitä voi tehdä (toisin kun ne generiset uutiset).
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
461
Kaikella on tapana muuttua ajan kanssa - itse toivotan vilpittömästi onnea 20 - vuotisen taipaleen johdosta ja tsemppiä tuleville kahdellekymmenelle seuraavalle vuodelle!
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112
Mitä säälimistä siinä on jos omistajat haluavat tahallaan paskoa ja olla itse kunnioittamatta brändinsä historiaa?

Sääli kannattaa varata sellaisille, joilla ei ole mahdollisuutta viettää synttäreitään.
Onhan se muropaketille ja sen käyttäjille vähän ikävää jos huolenpito on tuollaista.

Kaikenkaikkiaan surullinen keissi, eikä rajoitu edes pelkkään muropakettiin vaan ampparisekoilut liittyy skeemaan myös. Harvoin näkee noin kädetöntä sekoilua kehitystyössä, sisällöntuotannossa, tiimin johtamisessa, pr-töissä, vastuunkannossa ja moraalissa.

Kyllä se mielestäni on säälittävää ja surullista.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 298
Itse tuli kanssa muropakettia luettua heti "alusta" alkaen, silloin kun Celeron266 oli hyvä kellotuskohde. Omissa muistinystyröissä on jäänyt jälki, että io-tech oli joskus aikanaan jo Sampsalla pystyssä, mutta kuivui kasaan Sampsan jatkaessa Muropaketissa... liittyikö johonkin epäselvään tilanteeseen muron domainin myynnin aikoihin??? Anyway 2017 ei ne originaali io-techin tunnukset toimineet niin piti luoda uudet. Päivääkään ei ole tullut tänne siirtymistä kaduttua. Murossa vierailin tällä viikolla pitkästä aikaa ja pakkosanoa alamäen olevan hurja, lisäksi ..tun ärsyttäviä mainoksia ruutu täys.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Itse tuli kanssa muropakettia luettua heti "alusta" alkaen, silloin kun Celeron266 oli hyvä kellotuskohde. Omissa muistinystyröissä on jäänyt jälki, että io-tech oli joskus aikanaan jo Sampsalla pystyssä, mutta kuivui kasaan Sampsan jatkaessa Muropaketissa... liittyikö johonkin epäselvään tilanteeseen muron domainin myynnin aikoihin??? Anyway 2017 ei ne originaali io-techin tunnukset toimineet niin piti luoda uudet. Päivääkään ei ole tullut tänne siirtymistä kaduttua. Murossa vierailin tällä viikolla pitkästä aikaa ja pakkosanoa alamäen olevan hurja, lisäksi ..tun ärsyttäviä mainoksia ruutu täys.
2004 tms oli hetken vähän epäselvä tilanne tekemisen suhteen eli homma ns. tuuliajolla johtuen Soneran/Telian YT-neuvotteluista ja ties mistä, kunnes sitten homma saatiin kasaan ja jatkettiin normaalisti. Tuolloin tuli jo viriteltyä tosiaan vaihtoehtoista blogimaista sivustoa pystyyn, mutta se jäi sitten kun ensisijainen fokus oli kuitenkin Muropaketti.
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
297
onneksi aikoinaan oli muropaketti, tuli sen kautta paljon opittua pc asioista, ongelmien selvittäminen oli helppoo kun foorumilla porukka osas auttaa, ja tietenkin prosessorin ja näytönohjaimen kellotukset tuli sillon aikoinaan opittua murossa:)
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
84
Onnet myös täältä seuraavalle 20 vuodelle rakkaudesta lajin parissa. :)

Taisi muro olla kuukauden parin ikäinen, kun tuli tuurilla löydettyä apajille. Ja siitä tämä sankaruus sitten lähti. Harmillisesti bbs puoli tuli aloitettua aktiivisesti vasta pari vuotta myöhemmin reippaasti lymyillen varjoissa.

Nostalgiaa! G400 MAX DH löytyy vielä jostain pultattuna orkkis ahtloniin ja oli mitä oivallisin vekotin aikoinaan. Fallout 2 starttasi tällä ilman ihmettelyä, missä k6-2 laitos lataili hyvät tovit vielä jälkeen.

Mitä muron nykyiseen käyttöön tulee, niin bbs puolella tulee käytyä kummastelemassa sillointällöin. Sinne kun oma koulukuntansa myös tuntuu jääneen ja osalta myös näyttää uupuvan tieto koko io-tech olemassaolosta. Joka sinänsä on jännää.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Itse siirryin seuraamaan Muropakettia siinä vaiheessa, kun sfnetin uutisryhmien aktiivisuus alkoi hiipumaan joskus 2000-luvun alussa. Pari vuotta sitten keskustelufoorumi oli vajonnut niin alas, että poistatin oman tunnukseni, mutta vei aikansa ennen kuin päädyin tänne.

Muropaketista ja MuroBBS:stä olisi hyvä saada joskus vähän yksityiskohtaisempikin historiikki sopivien anekdoottien kera. Samaten sfnetin ryhmistä, joiden sisältö varsinkin alkuvuosien osalta taitaa olla kadonnut bittitaivaaseen, itselläni on tallessa muutamia ensimmäisiä viestejäni vuodelta 1992.
 

Mawe

Thread Killer
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
738
Aika alkuajoista seurattu, vaikka rekisteröidyinkin myöhemmin.

Sampsalle kiitos Muropaketista, olen saanut paljon ja toivottavasti antanutkin jotain.
BBS:n puolella saanut iloa ja muita tunteita, unohtamatta tietenkään itse ATK:n liittyvää keskustelua.
Paljon ollut huvia ja hyötyä ja odotan innolla, että IO-Tech täyttää 20 vuotta.:hungry:

Olen innolla ollut mukana ja toivon olevani myös jatkossa.

Kiitos Sampsalle, unohtamatta muita tekijöitä, etenkään BBS:n ihmisiä.
 

Mawe

Thread Killer
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
738
IO-Tech on muuten harvinaisien sivujen joukossa jolla ei ad-block ole käytössä!
Klikkaan jopa mainosia välillä.

edit:
Olikin jäänyt läppäriin päälle kun vaihdoin blokkeria.:vihellys::beye:
 
V

Vauhtimursu

Vieras (tunnus poistettu)
Muro on kuin Matti Nykänen.

R.i.p.

Onneksi on vaihtoehto.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
299
Sinnittelin "käyttäjien ehdoilla uudistuneen" Muropaketin mukana vajaan vuoden Sampsan poispotkimisen jälkeen. Irtisanoutumiseni jälkeen sivustolla ei ollut enää ainuttakaan toimittajaa, joka olisi ollut töissä vanhalla eDome/Dome/Muropaketti-akselilla vuotta aiemmin.
Väliin mahtui kiintoisia aikoja, kuten se, kun tajusin että Sampsa on myymässä Muropakettia eikä Soneralta oltu reagoitu tarjoukseen vaan palvelu oli menossa kilpailijalle. Sitten äkkiä mekastamaan organisaatiossa, että jumakauta, ettekö te tajua mitä on tapahtumassa. Kerrankin iso firma liikahti nopeasti ja Muropaketista tuli joksikin aikaa eDome Muropaketti. Vai olikohan jopa SoneraPlaza eDome Muropaketti. Voi niitä sen ajan portaalihirviöitä. :)
Jänniä aikoja. Sampsa oli aikaansaava kaveri jo heti ensitapaamisesta ja -viestistä lähtien.
-jok
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
95
Sinällään toisarvoinen juttu mutta olisi jännä tietää kuinka paljon nykyisen Muropaketin ja Edomen tuotto on laskenut verrattain huippuvuosiin :tdown: todennäköisesti varsin reippaasti kun artikkelien tekoon ei riitä enää resursseja, tai sitten siellä on jo kädet pystyssä epäonnistumisen merkiksi.

Mutta onnittelut kuitenkin Muropaketille saavutuksesta ja @Sampsa sekä @Juha Kokkonen pitkää ikää Io-techin ruorissa :tup:
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
143
Ihan alkumetreillä ollut myös lukemassa muropakettia ja sieltä myös paljon oppinut....... Kyllähän tästä silti kuuluu vielä kerran kiittää Sampsaa että oli kanttia / uskoa rakentaa vierelle uutta( .... ja ehdottomasti parasta ) iO-Tech sivustoa. Muropaketin laatu on omasta mielestäni pikkuhiljaa laskenut ja tämä on korvannut sen täysin ajansaatossa.... kiitos osaavalle ja asiantuntevalle io-tech porukalle.
 

baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Kyydissä noista viitisentoista vuotta. Välillä on tietotekniikkaa jaksanut käpistellä vähemmän ja välillä enemmän, mutta aina on tiennyt mistä aihepiiriin liittyvään tiedonjanoon saa nektaria.
 
Liittynyt
19.02.2018
Viestejä
602
Olen tainnut muroa lukea miltei alusta asti, oli nuorelle klopille aivan tajuttoman mahtava sivu. Toinen oli Tom's hardware guide. IO-techin keksin täysin vahingossa mutta hyvin on Muron korvannut. Foorumilla tulee Muron puolella oikeastaan enää pyörittyä.
 

Excelsior

Näkymätön
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
56
Muropaketin nousu ja tuho.

Kaipaamaan jäivät:
Sekä unohtamatta näitä:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 119
Mitä kylvää, sitä niittää.
Onnittelenkin io-techiä hienosta kehityksestä!
 

Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Olen tainnut muroa lukea miltei alusta asti, oli nuorelle klopille aivan tajuttoman mahtava sivu. Toinen oli Tom's hardware guide. IO-techin keksin täysin vahingossa mutta hyvin on Muron korvannut. Foorumilla tulee Muron puolella oikeastaan enää pyörittyä.
Sama täällä.Jostain irc:stä taisi kuulla tosta tai sitten usenetistä.Sehän oli jossain vaiheessa soneran sivu ja kuului edomeen jonka toimittajia tiesin eli olen voinut kuulla siitä sitäkin kautta,ei voi muistaa.

/edit
Taisinkin kuulla ircstä kun olin sen kanavallakin :D
 

JiP

Liittynyt
25.11.2017
Viestejä
173
On kyllä sekavat ja kömpelösti käytettävät nuo uudet sivut jos tuolta haluaa vaikkapa uutisia lukea, mutta eipä tuolla hirveesti taida enää mitään luettavaakaan olla :lol:
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Itseähän harmittaa että ihka ekat tunnarit Muroon joutuivat aikoinaan hukkaan, olisi ollut se komea 1999 rekisteröitymisvuotena, mutta mitäpä sitä kaatunutta maitoa suremaan. Hienon matkan teki Muropaketti ennen tuuliajolle joutumista ja oli mukava olla mukana miehistössä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Pyöreitä vuosia vielä olisi mutta kyllähän tämä surujuhlalta tuntuu. RIP Muro :(

Mutta kiitos ja ylistys IO-tekille! :kippis:
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 474
Viestejä
4 163 464
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom