No tuota... ostin ensimmäisen tietokoneeni 1986. Se oli yhden megan muistilla varustettu Mackintosh Plus. Muisti koostui neljästä 256 kilon simmi kammasta. Tämmöisistä:
(kuva on otettu netistä)
Noin vuoden sisään tuosta tilasin siihen 4 kappaletta yhden megan simmejä, jolloin muistin määrä nousi neljään megatavuun. En pysty sanomaan noiden nopeutta, mutta kone oli 8 megahertsin kone. Tuosta se sitten lähti. Seuraavan kone oli jo sitten Macintosh II:n emolauta, joka jäi päivityksestä ylimääräiseksi. Kaappasin tuon "yli jääneen" kortin hikisiin ja hyvin ahnaisiin käsiini... Siihen emoon menivät nuo Macintosh Plussan muistit ihan sellaisenaan, vaikka kone olikin jo 16 megahertsin kone. Samoin diskettiasema sopi ihan sellaisenaan. Plussan kovalevy oli tuolloin ulkoinen 80 megatavun scsi levy, ja kyseinen levy meni sekin heittämällä uuden Macintosh II:n scsi porttiin. Rakensin tuon emon ostamaani vanhaan aivan järkyttävän isoon tornikoteloon, ja vakoilin toimivasta Macintosh II koneesta niiden virtalähteen johtojen järjestyksen, ja liitin at -powerin emon reunassa oleviin piikkeihin käyttäen sokeripalan sisäputkia, missä olivat ne ruuvit kyljessä. Oli kohtalaisen siitintä paisuttava kokemus, kun vekotin ensimmäisen kerran boottasi ja kuva tuli 13 tuuman monitoriin näkyviin. Aika oli siis yhä vielä '80-luvun loppua.
Olen joskus tuota miettinyt, että tuurilla ne laivatkin seilaavat. Ei siinä koneessa edes ollut mitään bioksen kaltaista paikkaa, mistä edes olisi voinut mitään muistien asetuksia ronkkia. Siinä oli vain tasainen harmaa tausta, mihin tuli se hymyilevä Macintoshin pönttöikoni sen bootin aikana. Jos jokin olisi mennyt pieleen, se ikoni olisi ollut ns. "kipeän näköinen", ja sen alle olisi tullut jokin luku, joka olisi ehkä jollekin valtuutetulle huollolle kertonut sen vian syyn.
Myöhemmin, kun ostin niitä erilaisia käsikirjoja aiheesta, olisi noista senkin asian voinut vaikka selvittää. En minä sitä muistien siirtoa ihan sokkona tehnyt, oli minulla jokin mielikuva, että noiden muistien pitäisi kuitenkin toimia.
Joskus '90 luvun alussa, olisiko ollut vaikka joskus 93 tai 94, tuli tarjous, että Macintosh II:n emolaudan sai päivittää Macintosh II fx:ksi. Piti lähettää emo muisteineen valtameren taakse, ja takaisin sai uuden fx:n emon uusilla muisteilla. Olin onnistunut löytämään tuohon kakkoseen lisää 4x 4 megan simmit, joten takaisin tuli fx 20 megan simmeillä varustettuna. Se kone oli jo niin voimakas, että se jaksoi veivata graafisella käyttöliittymällä varustettua selainta. Sitä ennen se nettaaminen oli tapahtunut tekstipohjaisella pääteikkunalla. Osaan vieläkin sen Stanfordin ftp serverin osoitteen ulkoa: 36.44.0.6
Modeemilla pystyi liruttamaan yhdellä sykäyksellä perjantai illasta kello 17:sta lähtien maanantai aamuun kello 8 saakka. Ja näin tuli myös sitten tehtyä. Samoin illalla meni seuraavaan aamuun paikallispuhelusta se yksi ainoa sykäys. Se modeemi oli muuten tuollainen. Siihen aikaa tuokin piti Amerikan suuresta ihmemaasta tilata, koska täällä vastaavat maksoivat noin neljä kertaa enemmän.
2400 baudia, ja sillä tämä maailma aukesi pohjoisen pienen satamakaupungin pojalle. Alt.sex.stories oli... ehh... mieltä avartava lukukokemus siihen aikaan. "Ai että noinkin voi siis tehdä..."
Joo. Hyvää Pääsiäistä Räbäläisille.
T -.-
Se ensimmäinen tornikoteloni oli ihan oikeasti noin puolikkaan pesukoneen kokoinen, ja parimillisestä pellistä tehty umpirautainen kotelo painoi varmaankin noin 30-40 kiloa. Olisinpa älynnyt säästää sen. Mutta ei sitä vain kaikkea pysty tässä elämässä säästämään. Siinä oli kylkipaneeli saranoilla kiinni. - Ei se mikään paneeli ollut, se oli metalli ovi sen kotelon sisälle.
Ei ole edes valokuvaa tuosta vehkeestä...
