Iskin eilen näytön kiinni emolevyn displayporttiin ja se toimi hyvin kunnes kirjauduin windowsiin. Windowsissa kuva alkaa jumittamaan siten, että näytön ylälaitaan (muutaman pikselirivin verran) muodostuu sekalaista häiriökamaa ja muuten kuva piirtyy oikein, mutta päivittyy satunnaisesti 0-10 sekunnin välein. Intelin näytönohjainajureita uudelleen asentamalla vaikutti siltä, että olisin saanut ongelman korjattua, mutta se palasi. HDMI:n kautta ei ole mitään ongelmia eikä vikasietotilassa, joten vaikuttaa vahvasti pelkältä ajuriongelmalta eikä rikkinäiseltä emolevyltä tai prossulta (10600k). Mitenköhän nuo ajurit saisi korjattua? Niiden poistaminen ja uudelleen asentaminen eri versioilla ei ole tuottanut ongelmatonta toimintaa. Sellainen erikoisuus on vielä myös, että jos kiinnitän kaksi näyttöä emolevyyn, niin HDMI:ssä oleva toimii täysin ongelmitta ja displayportissa oleva bugaa.