MSI julkaisi uudet MAX-versiot useista 400-sarjan AM4-emolevyistä

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

AMD tukee virallisesti uusia Ryzen 3000 -sarjan prosessoreita 400-sarjan piirisarjoilla sekä valikoiduilla 300-sarjan piirisarjoilla. Emolevyvalmistajien kohdalla BIOS-päivityksiä on tippunut tasaiseen tahtiin, mutta niiden laatu on edelleen vaihtelevaa paitsi emolevyvalmistajan omien ominaisuuksien suhteen, myös AMD:n AGESA-päivitysten osalta.

MSI on käyttänyt useissa 400-sarjan emolevyissään 128 megabitin eli 16 megatavun BIOS-piirejä. Tämä on aiheuttanut ongelmia uusien Ryzen 3000 -sarjaa tukevien BIOS-päivitysten kanssa: tila BIOS-piiriltä loppuu yksinkertaisesti kesken.

Yhtiö on joutunut tiputtamaan pois esimerkiksi runsaasti grafiikkaa käyttävän Click BIOS 5:n pois ja korvaamaan sen Click BIOS:n ”GSE Lite” -versiolla. GSE Lite ei sinänsä ilmeisesti karsi BIOSin toiminnallisuutta, mutta ilmeikkyyttä senkin edestä, niin hyvässä kuin pahassa. Lisäksi GSE Lite -BIOS-versioista on jouduttu tiputtamaan pois tuki Athlon X4-sarjan prosessoreille sekä A-sarjan APU-piireille. RAID-tuki on myös poistunut, mutta sen luvataan olevan vain väliaikaista A320-piirisarjallisia emolevyjä lukuunottamatta.

Nyt MSI on julkaissut tukun uusia emolevyjä, joissa on käytössä suurempi 256 megabitin eli 32 megatavun BIOS-piiri. Uudet mallit tunnistaa MAX-lisänimestä. Tähän mennessä yhtiön sivuille on lisätty MAX-versiot B450 Gaming Plus-, B450 Tomahawk-, B450-A Pro-, B450M Pro-VDH-, X470 Gaming Pro-, B450M Mortar- ja B450M Pro-M2 -emolevyistä. Lisäksi MSI:n dian mukaan luvassa on MAX-versiot A320M-A Pro-, X470 Gaming Plus- ja B450M-A Pro -emolevyistä. Uuden BIOS-piirin myötä emolevyjen pitäisi saada täysveriset Click BIOS 5 -BIOS-versiot.

Lähteet: MSI (1), (2), PC Games & Hardware

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
cmu

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
181
Ainakin B450M Mortarin MAX-versio tukee myös nopeampia muisteja.
 
cmu

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
181
Jos se tuki johtuu uudemmasta bios-versiosta ja vanhaankin saa paremman tuen bios-päivityksellä
Juuri normaaliversion ostaneena toivon tosiaankin näin, mutta ainakaan vielä MSI ei ole normaaliversion spekseihin listannut korkeampia muistitaajuuksia BIOS-päivityksistä huolimatta.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Juuri normaaliversion ostaneena toivon tosiaankin näin, mutta ainakaan vielä MSI ei ole normaaliversion spekseihin listannut korkeampia muistitaajuuksia BIOS-päivityksistä huolimatta.
Harvoin noita speksisivuja hirveästi päivitellään kai, mutta tämän hetkisten tietojen mukaan tuo BIOS-piirin koko on ainut ero emojen välillä.
 
Liittynyt
27.08.2018
Viestejä
268
Näistä ei taida olla minkäänlaisia julkaisu päivämääriä tullut vielä?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Näistä ei taida olla minkäänlaisia julkaisu päivämääriä tullut vielä?
Ei sinänsä, mutta eiköhän ne pian ala valumaan markkinoille. Eiköhän MSI ole kuitenkin vaan pistänyt linjat seis ja pistänyt 128Mbit-sirurullan tilalle 256Mbit-sirurullan ja linjat takaisin käyntiin.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
1 018
Siis ne valmistaa edelleen A320 emoja? Tämä oli ehkä vähän yllättävää.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Siis ne valmistaa edelleen A320 emoja? Tämä oli ehkä vähän yllättävää.
Veikkaisin että OEM-markkinoilla noille on edelleen kysyntää ja tuo tulee jonkun OEM-lankun sivutuotteena jos joku vaikka erehtyisi ostamaan
 
rlame

Tukijäsen
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
624
Mites tämä yleensä emoissa menee? Onko tuo 16MB eli 128Mbit standardi?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Mites tämä yleensä emoissa menee? Onko tuo 16MB eli 128Mbit standardi?
Ainakin oma käsitys on että suurin osa käyttää 256Mbit BIOS-piirejä nykyään, eiköhän täälläkin luettaisi otsikoita muistakin valmistajista kuin MSI:stä jos olisi 128Mbit piirit käytössä
 
FearF

POMI Performance Parts
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
131
Sitä olen miettinyt että miksi juuri MSI:stä pitää tehdä uutinen. Onko niin että MSI on pihdannut aikaisempien emojen kanssa. En ole nähnyt vastaavia uutisia muilta emovalmistajilta.

MSI P35Neo-F ja joku sen toinen inkarnaatio toi iloa elämään silloin aikanaan mutta tuollainen kuulostaisi jo jopa typerältä että aletaan pihistelemään bios-piirin koossa.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Sitä olen miettinyt että miksi juuri MSI:stä pitää tehdä uutinen. Onko niin että MSI on pihdannut aikaisempien emojen kanssa. En ole nähnyt vastaavia uutisia muilta emovalmistajilta.

MSI P35Neo-F ja joku sen toinen inkarnaatio toi iloa elämään silloin aikanaan mutta tuollainen kuulostaisi jo jopa typerältä että aletaan pihistelemään bios-piirin koossa.
Siksi juuri MSI:stä pitää tehdä uutinen että juuri MSI on julkaissut MAX-emot isommilla BIOS-piireillä, muut eivät (koska niiden ei ole tarvinnut)
 
Liittynyt
05.06.2017
Viestejä
51
Gigabyte näyttäisi käyttävän yksinomaan yhtä tai kahta (DualBIOS) 128 megabitin flash piiriä. Ehkä heidän BIOS on koostettu eri tavalla ja tilan kanssa ei ole tullut vielä raja vastaan.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Siltä todella vaikuttaa että AM4-emolevyjen kanssa on halpisteltu alusta alkaen, mikä sinänsä on ymmärrettävää, kun pitäisi kohtuullinen kate saada yhdestä emolevystä mahdollisesti monen sukupolven ajaksi, koska asiakas ei tarvitse välttämättä kuin yhden emolevyn taaksepäin yhteensopivuuden vuoksi. Tämä voi olla jopa suurin syy sille miksi Intelin leirissä emolevyihin on panostettu toisella tavalla, toki suolaisemman hinnan lisäksi.
MSI ei silti ole varmastikaan ajatellut tarvitsevansa enempää kuin 16 Mt tallennustilaa, sillä muutenhan nuo melko hyvätkin emot olisi ollut alusta alkaen 32 Mt muistilla. Toisaalta valmistuskustannusten puolesta ei olisi maksanut tyyliin mitään laittaa kerralla reilusti pelivaraa, mikä pätee melkein kaikkiin emolevyn osa-alueisiin, kuten virransyöttöönkin. MSI säästelee sieltä täältä, mutta tärkeintä on se ettei BIOS:än kohdalla säästellä ja lankut on laadittu hyvin. Siinä missä Gigabyte tarjoaa samalla rahalla kovempaa rautaa, on BIOS kankeampi käyttää. Asuksen laadun taas maksaa suoraan kuluttaja.
Minua ei haittaa että MSI muutta BIOS:än ulkoasua, sillä olen aina tykännyt vanhanaikaisemman BIOS:än johdonmukaisuudesta. Toivon vain että tuuletinkäyriä voi edelleen kätevästi hiirellä raahailla kohdilleen. Kannattaa muistaa että mikään emolevyvalmistaja ei tietääkseni ole mitenkään sidottu tarjoamaan tukea uusille suorittimille, joten on varsin kuluttajaystävällistä että ollaan lähdetty uusimaan BIOS:ää oikein urakalla että saataisiin ensimmäisillekin emolevyille tuki. MSI:llä nyt kestää vähän, mikä johtuu siitä että haluavat valmista ja hiottua tarjota valmiissa versiossa.

Tässä pari kuvaa miltä "GSE-Lite" BIOS näyttää:

Viimeksi muokattu:
D

Deleted member 4604

Vieras (tunnus poistettu)
Zeppelin, Raven ja Matisse koodipolut vievät AGESA 1.0.0.3AB kanssa 14.4MB tilaa pakattuna (siltä osin kuin mahdollista), joten ei pitäisi olla hirveä yllätys että ahdasta on. Virallisesti tuohon kuuluu vielä Bristol Ridgen koodipolku, mutta suurinosa valmistajista jättää sen pois, koska noiden romujen käyttäjäkunta ei muutenkaan ole hirveän laaja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885

Jotenkin kuvittelee , että vuonna 2019 megatavut eivät maksa niin paljon, että voi laittaa vähän extraa...
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
300-sarjan julkaisun aikaan 256Mb NOR:t ei ollut hirveän yleisiä (tai halpoja), varsinkaan 1.8V malliset sellaiset.
Ihan mielenkiinnosta kun tietoa näyttää olevan: paljonko noilla piireillä on oikeasti hintaeroa?
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Milloin muuten on muutettu bios piiri kiinteäksi kun ennen pysty sen vaihtamaan?
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Milloin muuten on muutettu bios piiri kiinteäksi kun ennen pysty sen vaihtamaan?
Jos piiri on vaihdettava, niin piirin kannasta pitää maksaa erikseen sen piirin lisäksi. On halvempaa laittaa kiinteä piiri ja valmistajat optimoivat kuluja koko ajan. Samasta syystä virransyöttö oli niin kämäinen Ryzenien alkuaikojen emoissa: sen tekeminen oli halvempaa kuin tehdä homma kunnolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Harvoin noita speksisivuja hirveästi päivitellään kai, mutta tämän hetkisten tietojen mukaan tuo BIOS-piirin koko on ainut ero emojen välillä.
Kätevästi jätetään kertomatta, että konkat ja tehotransistorit on samalla downgreidattu halvempiin malleihin jne...
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Gigabyte pushing it a motherboard revision too far ?

Jotain tällaista on muistaakseni esiintynyt muillakin valmistajilla. Ensimmäinen (todennäköisimmin arvosteluihin päätyvä) revisio on parhailla osilla ja sen jälkeen vähin äänin tingitään osista.
Gigabytellä tuota tosiaan oli mutta eikös ne nykyään luo uudet tuotesivut uusille revikoille ja siksi myös emon nimissä sivuilla mainitaan rev x.x?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 837
Onhan tuo BIOS erittäin pelkistetty verrattuna siihen aikaisempaan versioon, se graafisempi versio oli omasta mielestä joiltain osin liian sekava ja täynnä liikaa efektejä. En tosin tiedä olenko niin kauhean innostunut tästä nykyisestä wanhasta ulkonäöstäkään. Olisi ollutkin hienoa jos olisi voinut MSI toimittaa päivitetyn BIOS piirin meille aiemman mallin ostaneille..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Gigabytellä tuota tosiaan oli mutta eikös ne nykyään luo uudet tuotesivut uusille revikoille ja siksi myös emon nimissä sivuilla mainitaan rev x.x?
Ehkä, mutta eivätpä monet retailerit edes kerro mitä revisiota ovat myymässä, jolloin on aika se jaa sama mitä speksejä gigabyten nettisivulla lukee, kun et voi tietää mitä ole ostamassa.
 
Hellsinki

Kapteeni pienkonekorjaaja
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 110
Itse olen perinteisemmän BIOS puolella, noi graafiset pling pling on sekavia ja turhia. Mutta jokainen tykkää mistä tykkää
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Heh muistan aikaa, jolloin biosin päivitin prommerilla irroittamalla ensin piirin, hex image sisään ja sitten takaisin. Kokoa taisi olla silloin EEPROM piirillä 4Mb. Ei toisaalta ole ihme että pahempia ja pahempia reikiä ui laitteistoihin kun ensimmäisen tason loaderit ovat tätä kokoluokkaa. Ironista että EFIn piti parantaa tietoturvaa eikä heikentää sitä ... Nyt melkein vehkeseen kuin vehkeeseen voi uittaa EFI shellin ja ihan mitä tahansa moduleeja.
 
Muistuu mieleen kun emolevyistä oli mahdollista irroittaa BIOS piiri, ilman kolvia. Muistelen myös ihmisten tuolla saaneen kuolleita emolevyjä taas toimintaan, kunhan hankki uuden piirin. Olisi ihan positiivista nähdä näin nykyaikanakin irroitettava versio, vaikka näin tässä MSI:n tapauksessakin.
 
Teuras

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
224

Muistan niin selvästi, kun keskellä yötä kellotaessa bios meni solmuun.
Biospiiri irti emolta ja kaverin luokse, toimivasta koneesta biospiiri irti käynnissä ollessa ja oma tilalle buutti ja se rikkinäinen bios tuli kirjoitetuksi toimivaksi :D
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Itse olen perinteisemmän BIOS puolella, noi graafiset pling pling on sekavia ja turhia. Mutta jokainen tykkää mistä tykkää
Tehdään kompromissi:
Pääosin kompakti ja tilatehokas (sekä näyttö että tallennus) tekstipohjainen painikkeineen/valintoineen, jota voi käyttää myös hiirellä.
Niin voi suoraan mennä haluttuun asetukseen ilman koko listan läpi nuolinäppäimillä naputtelua.
Tuuletinkäyrien säätöön sitten voi käyttää grafiikkaakin...

Muistan niin selvästi, kun keskellä yötä kellotaessa bios meni solmuun.
Biospiiri irti emolta ja kaverin luokse, toimivasta koneesta biospiiri irti käynnissä ollessa ja oma tilalle buutti ja se rikkinäinen bios tuli kirjoitetuksi toimivaksi :D
Vuosituhannen vaihteessa ammattikoulussa oli yksi opettajista jonkin aikaa kärkipäässä ylikellotuksissa.
Hänellä oli BIOS-piireille erillinen ohjelmointilaite
Kerran meni yksi piiri väärinpäin ja rupesi vähän kuumenemaan.
Piiri vain oikein päin ja uusi yritys, niin sujui BIOSin päivitys paremmin.
 
D

Deleted member 4604

Vieras (tunnus poistettu)
Ihan mielenkiinnosta kun tietoa näyttää olevan: paljonko noilla piireillä on oikeasti hintaeroa?
Tällä hetkellä 128Mb piiri on n. 1.5$ ja 256Mb piiri noin 2.5$, mutta paha sanoa mikä hintaero oli vuosi tai kaksi taaksepäin.

SOIC-mallisen biospiirin vaihtamisen mahdollistava kanta maksaa alle dollarin lisää, mutta sekin on liikaa emolevyvalmistajille.
GIGABYTE on ainoa valmistaja joka harrastaa noita osassa emolevymalleistaan, joten plussaa siitä.
 
Miksei DIP-kannalla enää saa.. Asrockilla sai vielä tällä vuosikymmenellä, mutta ei enää..
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767

Maksaa 4 senttiä enemmän tai jotain.
 
D

Deleted member 4604

Vieras (tunnus poistettu)
Miksei DIP-kannalla enää saa.. Asrockilla sai vielä tällä vuosikymmenellä, mutta ei enää..
Liittynee siihen, ettei sopivia NOR:ja ole tarjolla tuossa paketissa.

SOIC piiri + kanta on kaikilta osin parempi ratkaisu.
Piirin saa myös ehjänä ulos niistä, ilman työkaluja (toisin kuin DIP:n).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Dollari on lopulta aika iso raha emoissa joiden veroton hinta on alle satasen ja joissa valmistajan kate on parhaimmillaankin ehkä yksittäisiä dollareita tai tuurilla vähän yli kympin.

Kuinka iso prosentti loppukäyttäjistä edes kärsii tuollaisesta säästötoimenpiteestä?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044

Kaikki prossunpäivittelijät nyt ainankin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Muistan niin selvästi, kun keskellä yötä kellotaessa bios meni solmuun.
Biospiiri irti emolta ja kaverin luokse, toimivasta koneesta biospiiri irti käynnissä ollessa ja oma tilalle buutti ja se rikkinäinen bios tuli kirjoitetuksi toimivaksi :D
Ei se ihan noin mennyt, vaan:
Bootti toimivalla piirillä.
Biospiirin vaihto.
Päivitys päivityssoftalla.
koneen sammutus.

Sitten on taas se biospiiri elossa.
Siis jos sotkit sen ihan bioksen siltä piiriltä. Conffidatan voi sitten selvittää ilman biospäivitystä..
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Kaikki prossunpäivittelijät nyt ainankin.
Niin, joka lienee muutaman prosentin kokonaismarkkinoista.

Toki ehkä jonkinlaisena poikkeuksena tämä kanta ja nämä prossut, kun veikkaisin kahden ekan ryzenin olleen nimenomaan harrastelijoiden keskuudessa suosiossa ja Intel on tähän kesään asti dominoinut markettimikroja ja yrityksille myytäviä koneita.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Kaikki prossunpäivittelijät nyt ainankin.
Ja se konkreettinen haitta on siis se, että biossista jouduttiin pudottamaan karkkigraffat veke ja tuki parille sellaiselle prosessorille, joita yksikään prossupäivittäjä ei koneeseensa ole asentamassa.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Ja se konkreettinen haitta on siis se, että biossista jouduttiin pudottamaan karkkigraffat veke ja tuki parille sellaiselle prosessorille, joita yksikään prossupäivittäjä ei koneeseensa ole asentamassa.
Ja RAID-ominaisuudet ainakin väliaikaisesti, luvattu on että tulee takaisin mutta uskotaan kun nähdään jne
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 492
MSI säästelee sieltä täältä, mutta tärkeintä on se ettei BIOS:än kohdalla säästellä ja lankut on laadittu hyvin. Siinä missä Gigabyte tarjoaa samalla rahalla kovempaa rautaa, on BIOS kankeampi käyttää.
Millähän perusteella MSI:n lankut ovat esimerkiksi Gigabyteen verrattuna heikompia? Päinvastoin, esim. B450:n kohdalla MSI:n lankuissa on ehdottomasti parasta rautaa, minkä vuoksi niiden saatavuuskin on olematonta.

Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
361
Erikoinen veto, että edellisen generaation emoja uudistetaan ja tuotetaan tähän tapaan, kai sitä kysyntään sitten on ihan urakalla. Toisaalta onhan noi emojen erot ollut pieniä eri generaatioiden kesken. Tuleekohan 500-sarjan halpispiirit ikinä ajamaan 400:ia pois markkinoilta.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Erikoinen veto, että edellisen generaation emoja uudistetaan ja tuotetaan tähän tapaan, kai sitä kysyntään sitten on ihan urakalla. Toisaalta onhan noi emojen erot ollut pieniä eri generaatioiden kesken. Tuleekohan 500-sarjan halpispiirit ikinä ajamaan 400:ia pois markkinoilta.
Se on katsos sitä, että porukka ostaa 500€ prosessorin, 600€ näytönohjaimen ja 150€ SSD:t ja tunkee koko homman 100€ emoon. Sitten ollaan täällä valittamassa kuinka AMD on paska kun mikään ei toimi sen hinnat alkaen emon takia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Erikoinen veto, että edellisen generaation emoja uudistetaan ja tuotetaan tähän tapaan, kai sitä kysyntään sitten on ihan urakalla. Toisaalta onhan noi emojen erot ollut pieniä eri generaatioiden kesken. Tuleekohan 500-sarjan halpispiirit ikinä ajamaan 400:ia pois markkinoilta.
No, kyllähän tuo nykyinen 500 sarja on senverran purukumiviritys, jotta se ei ole oikein hyvä juttu ollenkaan..
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
No, kyllähän tuo nykyinen 500 sarja on senverran purukumiviritys, jotta se ei ole oikein hyvä juttu ollenkaan..
Mikä ihme siinä on purukumiviritystä? Se että siellä on vähän käyttämättä jääviä asioita piirillä?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 450
Viestejä
4 162 369
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom