Mountain Makalu 67 on ensimmäinen PixArt 3370 -sensoria käyttävä pelihiiri

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Entuudestaan tuntematon Mountain esitteli alkuvuodesta Kickstarterin välityksellä modulaarisen Everest-näppäimistön. Nyt yhtiö on jättänyt Kickstarterin väliin ja esitellyt ensimmäisen pelihiirensä suoraan omilla kotisivuillaan ja verkkokaupassaan.

Mountain Makalu 67 on yhtiön mukaan maailman ensimmäinen PixArtin uutta PWM3370-lippulaivasensoria käyttävä hiiri. Hiiren muotokieleen ei ole lähdetty hakemaan erityisen villejä ratkaisuja, vaan se vaikuttaa päällisin puolin varsin perinteiseltä oikeakätisille suunnatulta hiireltä. Valtavirrasta kenties eniten poikkeaa hiiren etupään pyöreys ylhäältä katsoen.



Mountainin hiiressä on pääpainikkeiden lisäksi kaksi peukalopainiketta sekä tietenkin rulla. Pääpainikkeet on toteutettu Omronin kytkimillä, joiden luvataan kestävän 50 miljoonaa klikkausta. Makalun runko on rei’itetty painon minimoimiseksi niin päältä kuin hiiren pohjastakin ja sisältä löytyvä piirilevy on pinnoitettu nesteitä hylkivällä pinnoitteella sen suojelemiseksi. Nokkelimmat saattoivat jo arvatakin, että nimen 67 viittaa hiiren 67 gramman painoon.

PWM3370-sensorin myötä Makalu 67 yltää parhaimmillaan 19 000 DPI:n tarkkuuteen ja sen nostokorkeus on 1 – 2 millimetriä. PixArtin uuden sensorin kerrotaan omaavan peräti 50 % pienemmän virheherkkyyden edeltävään PWM3389-sensoriin verrattuna. Hiiressä on erillinen painike DPI:n säätöön ja neljä pientä LED-valoa, jotka näyttävät mikä DPI-profiili on käytössä.



Nykymaailman vaatimusten mukaisesti hiirestä löytyy myös RGB-valaistus, mutta se on toteutettu varsin hillitysti DPI-painikkeen, merkki-LEDit ja rullan ympäröivällä kehällä. Valaistusta ohjataan yhtiön omalla Base Camp -sovelluksella, joka pitää sisällään myös paljon muita hiiren toimintojen kustomointimahdollisuuksia. Makalun johdon kehutaan olevan niin kevyt ja joustava, että siitä paremmaksi pääsee vain langattomalla hiirellä. Pohjan kaksi lähes koko hiiren levyistä tassua on valmistettu PFTE:stä (Polytetrafluorieteeni, teflon).

Mountain Makalu 67:n strategiset mitat ovat 127 x 70,2 x 42,2 millimetriä ja 67 grammaa. Hiiren johdolla on mittaa 1,8 metriä ja sen päästä löytyy USB Type-A -liitin.

Makalu on ennakkotilattavissa yhtiön omasta verkkokaupasta 59,99 euron hintaan ja niiden toimitusten odotetaan alkavan lokakuun aikana.

Lähde: Mountain

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 365
Viestejä
4 158 508
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom