Motorolalta seuraaja taittuvanäyttöiselle Razr-älypuhelimelle – Motorola Razr 5G

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202


Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Motorola on tänään julkaissut seuraajan viime vuonna esittelemälleen Motorola Razr -älypuhelimelle – Motorola Razr 5G. Kyseessä on valmistajan toinen taittuvanäyttöinen puhelin ja ulkonäöllisesti sukunäkö on varsin selvä uudemman mallin ollessa lähes identtinen edeltäjäänsä verrattuna. Puhelin noudattaa ns. ”simpukkapuhelimen” rakennetta, joka taittuu auki pystysuunnassa samaan tapaan kuin Samsungin Galaxy Z Flip.

Puhelimen mallinimen mukaisesti Motorola on lisännyt uutuusmalliin 5G-yhteydet, joiden mukana myös rautaa on päivitetty ja viime vuoden mallista löytynyt Snapdragon 710 -järjestelmäpiiri on saanut väistyä tuoreemman Snapdragon 765G:n tieltä. Samalla puhelimen RAM-muistia on kasvatettu 8 gigatavuun ja tallennustila tuplattu 256 gigatavuun. Myös akun kokoa on kasvatettu 2800 mAh:iin saakka, jotta 5G:n suurempi virrankulutus saadaan kompensoitua. Myös kamerajärjestelmää on päivitetty. Pääkameran megapikselimäärä on kasvanut 48:aan ja etukameran 20:een.

Puhelimen näytöt ovat päällisin puolin pysyneet ennallaan edeltäjäänsä verrattuna. Ulkopuolella sijaitsee 2,7-tuumainen gOLED-näyttö ja sisällä 21:9-kuvasuhteella varustettu 6,7-tuumainen 21:9-kuvasuhteen pOLED-näyttö. Muutoksiakin on kuitenkin puhelimen rungossa tapahtunut ja viimevuoden teräsrungosta on vaihdettu 7000-sarjan alumiiniin, minkä lisäksi myös puhelimen saranamekanismia on uudistettu, joskaan uudistusten laadusta valmistaja ei antanut tarkempaa kuvausta. Saranan pitäisi kuitenkin kestää jopa 200 000 avaamista ja sulkemista. Edellismallin tavoin Razr 5G:n luvataan kestävän myös vesiroiskeita, vaikkei virallista IP-luokitusta puhelimella olekaan. Puhelimen ulkomitat ovat myös hieman muuttuneet päivityksen myötä. Paksuutta laitteelle on tullut avattuna millin ja leveyttä 0,6 mm lisää, mutta vastaavasti korkeutta on saatu kutistettua 2,8 mm.

Näyttöjen ennallaan säilymisestä huolimatta ulkonäyttö on kuitenkin saanut osakseen päivityksen ohjelmistotasolla. Ennen vain yksinkertaisiin toimintoihin rajoitettu pikkunäyttö tukee nykyisin teorian tasolla kaikkia puhelimen sovelluksia. Valmistaja lupaa täydellisen tuen muun muassa YouTubelle ja viestisovellukselle, mutta myös muut sovellukset toimivat, joskaan kaikkien soveltuvuudesta pienelle näytölle ei ole takeita.

[gallery link="file" columns="4" size="medium" ids="51875,51876,51878,51877"]

Motorola Razr 5G:n tekniset tiedot:
  • Ulkomitat:
    • Avattuna: 72,6 x 169,2 x 7,9 mm
    • Suljettuna: 72,6 x 91,7 x 16 mm


  • Paino: 192 grammaa
  • Rakenne: 7000-sarjan alumiininen runko, 3D-lasi-kuoret
  • Näyttö:
    • Sisäpuoli: Taittuva 6,2” pOLED-näyttö, 2142 x 876, 21:9
    • Ulkopuoli: 2,7” gOLED, 600 x 800


  • Snapdragon 765G -järjestelmäpiiri
  • 8 Gt RAM-muistia
  • 256 Gt tallennustilaa
  • 5G, alle 6 GHz:n taajuusalue (n1/n3/n5/n7/n28/n41/n41 HPUE/n77/n78/n78 HPUE/n79/n79)
  • LTE (latausnopeudet cat.16), Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac, 2,4 & 5 GHz, BT 5.1, (A)GPS, GLONASS, Galileo, NFC
  • Takakamera:
    • 48 megapikselin pääkamera (1,6 um pikselikoko Quad Pixel -suotimella), f1.7, OIS, Lasertarkennus
    • 4K 30 FPS / 1080p 60 FPS videokuvaus, 1080p 120 FPS / 720p 240 FPS hidastusvideokuvaus


  • 20 megapikselin etukamera (1,6 um pikselikoko Quad Pixel -suotimella), f2.2
  • 2800 mAh:n akku, USB Type-C (USB 3.1) 15 W TurboPower-pikalataus
  • Android 10

Motorola Razr 5G:n Suomen julkaisupäivämäärää ei ole vielä paljastettu, mutta puhelin tulee saataville 1499 euron suositushintaan Polished Graphite -värivaihtoehtona.

Päivitys 26.10.2020: Motorola on tiedottanut tänään tuovansa Razr 5G:n Suomessa myyntiin 28. lokakuuta, eli ylihuomenna. Suositushinta on 1499 euroa ja ainoa värivaihtoehto on Polished Graphite.

Lähteet: Sähköpostilehdistötiedote, Motorola

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
162
On kyllä hieno, mutta turhan kallis. 500 euroa olis passeli hinta.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 503
Kyllä itse ostaisin silmänräpäyksessä jos olisi 1500€ polttaa. En tykkää yhtään kun puhelin 6.5" näytöllä on aina epämukavasti taskussa.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
En kyllä vieläkään ymmärrä tuota keskitason SOC piiriä 1,5k hintaisessa puhelimessa. Ollaan kuitenkin jo sellaisessa hintaluokassa että lippulaiva socin tuoma BOM ja sitämyöten hintalisä ei juuri myynteihin vaikuttaisi.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
525
En kyllä vieläkään ymmärrä tuota keskitason SOC piiriä 1,5k hintaisessa puhelimessa. Ollaan kuitenkin jo sellaisessa hintaluokassa että lippulaiva socin tuoma BOM ja sitämyöten hintalisä ei juuri myynteihin vaikuttaisi.
Oletettavasti syynä virrankulutus. Jollain lippulaivaSOCilla pelatessa noin pieni akku tyhjenisi tyyliin tunnissa.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Oletettavasti syynä virrankulutus. Jollain lippulaivaSOCilla pelatessa noin pieni akku tyhjenisi tyyliin tunnissa.
Voi hyvin olla. Tosin luulisi että 865:den parempi IPC tarkoittaisi että sen voi alikellottaa ja saada parempaa perf/W kuin 765.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
En kyllä vieläkään ymmärrä tuota keskitason SOC piiriä 1,5k hintaisessa puhelimessa. Ollaan kuitenkin jo sellaisessa hintaluokassa että lippulaiva socin tuoma BOM ja sitämyöten hintalisä ei juuri myynteihin vaikuttaisi.
SD865(+) piirin vaatima erillinen verkkotaajuusmodeemi veisi varmaan liikaa tilaa laitteen sisältä, minkä vuoksi on päädytty SD765G piiriin. SD765G:ssä modeemi on integroitu järjestelmäpiiriin 5G:tä myöten. Lisäksi erillinen modeemi vie enemmän virtaa verrattuna integroituun.

Snapdragon 855 ja 865


Snapdragon 765G

The one ray of hope for 5G phones is the Snapdragon 765G, which was also introduced last week. This is Qualcomm's first-ever chip with a 5G modem integrated into the SoC, and it should do plenty for 5G's battery consumption.
Razr 5G:n edeltäjässä piirilevy on ahdettu todella pieneen tilaan, ettei siinä ole tilaa juurikaan hukattavaksi.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Menee vähän saivartelun puolelle nyt tämä mahtumiskeskustelu, mutta kyllähän tuo simpukkamallinen puhelin nyt sopii paremmin tyypillisiin puhelimen säilytyspaikkoihin kuten taskuun, koska paksuudella ei nyt ole muutaman millin haarukassa niin väliä, mutta pituus saattaa olla monessa pienemmässä taskussa varsin kriittinen mitta. Lisäksi tämän laitteen tilavuus on pienempi kuin tyypillisissä samankokoisella näytöllä varustetuissa nykypäivän älypuhelimissa ja vastaavan tilavuuden perinteisen mallinen ohut laite ei kestäisi kovinkaan hyvin rasitusta taskussa.
 
Viimeksi muokattu:

Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
974
Lisäksi tämän laitteen tilavuus on pienempi kuin tyypillisissä samankokoisella näytöllä varustetuissa nykypäivän älypuhelimissa ja vastaavan tilavuuden perinteisen mallinen ohut laite ei kestäisi kovinkaan hyvin rasitusta taskussa.
Speksien puolesta näyttää kyllä olevan tilavuudeltaan samaa luokkaa kuin esim. Samsung S20+ (ilman kameramöhköä)?
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Speksien puolesta näyttää kyllä olevan tilavuudeltaan samaa luokkaa kuin esim. Samsung S20+ (ilman kameramöhköä)?
Niinpä näyttää. Muistin/oletin, että tässä olisi ollut suurempi näyttö Samsungin Flipin tapaan. Noh, nuo muut pointit taskuun/käsilaukkuun/tms mahtumisesta pitää jokatapauksessa paikkansa.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Motorola on tiedottanut tänään tuovansa Razr 5G:n Suomessa myyntiin 28. lokakuuta, eli ylihuomenna. Suositushinta on 1499 euroa ja ainoa värivaihtoehto on Polished Graphite.

 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 367
Viestejä
4 158 563
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom