Motorola Nexus 6

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 513
Löytyykö täältä muita luurin omistajia? Olen käyttänyt Chromaa tähän asti mutta ajattelin tänään päivitellä uusimman virallisen romin ja siihen francon kernelin vai onko joku löytänyt jonkun hyvän custom romin? Ainakin mitä pikaisesti vilkaisin suosituimpia oli niissä paljon bugeja vielä.
 
MM Dirty Unicorns ollut käytössä, mutta en ole tuota puhelinta juurikaan käyttänyt pitkään aikaan. Bluetooth autojutut ei kuulemma toimi kunnolla tässä N6:n MM DU:ssa.
 
Nexus 6 käytössä, mutta on tosin vakiolla 7.0 Androidilla, koska 7.1.1:ssä on rikkinäinen kaiutin puheluissa. Odottelen tuon virallista korjauspäivitystä (epävirallinen on olemassa, mutten jaksa alkaa asentamaan) ja asennan sitten 7.1.1:n. Omalla kohdallani ensimmäinen oikeasti 1,5 vuoden käytönkin jälkeenkin miellyttävä puhelin.

:comp:
 
Asensin tuon 7.1.1 mutta tuntui niin hirveältä downgradelta chromaan verrattuna että oli pakko asentaa Pure Nexus 7.1.1. Paskahan tuokin on mutta kaipa tuolla menee. Harmi kun tuo Chroman tekijä lopetti hommansa. Ketään kun ei tunnu osaavan tehdä sellaista Romia jossa olisi vain perus korjaukset mitkä pitäisi jo vakio androidissa olla. Käytin ehkä puoli tuntia tuota vakiota ja heti pisti silmään muutama sellainen juttu minkä takia ROM on pakko vaihtaa. Kameran ääni, tumman teeman puuttuminen, akku ei näy prosentteina, ilmoitus LED valo. Ei mitään isoja juttuja vaan ihan perus hommia. Tuntuu että jokainen Android päivitys on downgrade ja aiheuttaa lähinnä vitutusta. Muistaakseni 4.4.4 oli ihan hyvä. Tuo vakio Android on 6.0 jälkeen ollut ihan hirveän näköinenkin tosin eipä Applenkaan leirissä enää hyvältä ole näyttänyt pitkiin aikoihin.
 
Akunhan saa näkymään vakioromissakin prosentteina, System UI Tunerin kautta löytyy asetus sille. Ilmoitusvaloa en edes ole osannut kaivata, vaikka tämä onkin ainoa Android-puhelimeni jossa sitä ei ole ollut vakiona käytössä. Nougat on vaikuttanut erinomaiselta tähän asti, varsinkin tuo "Alt+Tab" -toiminto on loistava ja sitä tuleekin kokoajan käytettyä.
 
Paskahan tuokin on

Mikä siinä on niin paskaa?

Harmi kun tuo Chroman tekijä lopetti hommansa.

Ihan hyvä vaan, kun vaan kopioi toisten juttuja "omissa nimissään"

jokainen Android päivitys on downgrade

Veikkaan että suurin osa käyttäjistä on täysin eri mieltä.

Muistaakseni 4.4.4 oli ihan hyvä

Mikä 4.4:ssa oli muka niin hyvää?

Kyllähän Android on toiminnoiltaan mennyt 5.0 jälkeen vain parempaan suuntaan. Niin graafisesti kuin muutenkin. Jo pelkkä Material Design toi käyttiksen ulkonäköön sitä ammattimaisuutta, jota siinä ei oikeastaan aikaisemmin ollut.
 
@inf

En nyt ihan hirveästi ole ehtinyt kokeilla mutta ainakin sen on huomannut että kamerasta ei vissiin saa ääntä pois? Play store ja Hue on kaatuillut, edes Clash of Clans ei pyöri sulavasti jne. nykimistä esiintyy. Tosin pikaisella googlettelulla vaikuttaa taas 7.1.1 olevan perus google laatua ja varmaan muutamien päivitysten jälkeen alkaa olla siedettävä. Varmaan tolla Google Pixelillä kaikki toimii paremmin. Eniten ehkä ärsyttää tuo kadonnut suorituskyky kun ei pelitkään pyöri enää sulavasti.

Tuo android 4.4.4 oli ainakin omaan käyttööni täydellinen Nexus 5:lla. Kaikki toimi moitteettomasti, näytti hienolta eikä bugittanut käytännössä koskaan. Sitten siirryttiin 5.0 josta eteenpäin Android on näyttäny rumalta ja toiminut huonosti. Kattelin esim. tätä: eikä edes johdu siitä että aika olisi kullannut muistot. Olis kyllä ihan huikeeta saada toi 4.4.4 tähän muttei onnistu. Uskalsin tuon vanhan Nexus 5 antaa porukoille ensimmäiseksi älypuhelimeksi kun tiesi ettei sen kanssa ole ongelmia eikä edelleenkään niitä ole ollut vaikka tuo 4.4.4 on sisässä.

Tosin mielipide kysymyshän tuo teema asia on mutta ainakin omissa laitteissa suorituskyky on laskenut aina isoissa päivityksissä jokaisen nexus laitteen kanssa.
 
Itse olen tyytyväinen Nexus 6 käyttäjä. Mukavan kokoinen ja hyvä näyttö. Googlen käyttisversioilla menty ja tämä 7.1.1 on kyllä paras tähän asti. Kameran jökähtely on ollut häiritsevin tekijä kaikissa versioissa ja niin tässäkin, joskin aikamoinen parannus tapahtui 6.x versiohin verrattuna. Moni vissiin käyttää custom romeja, mutta mikä noista olisi paras ja onko ne oikeasti sellaisia että niissä toimii kaikki?
 
Itse olen tyytyväinen Nexus 6 käyttäjä. Mukavan kokoinen ja hyvä näyttö. Googlen käyttisversioilla menty ja tämä 7.1.1 on kyllä paras tähän asti. Kameran jökähtely on ollut häiritsevin tekijä kaikissa versioissa ja niin tässäkin, joskin aikamoinen parannus tapahtui 6.x versiohin verrattuna. Moni vissiin käyttää custom romeja, mutta mikä noista olisi paras ja onko ne oikeasti sellaisia että niissä toimii kaikki?

Väittäisin että tuo Pure Nexus on paras mihin Android kykenee. Usein noissa muissa on paljon kaikkia bugeja ja ongelmia Androidin omien lisäksi mutta tässä suurinpiirtein samat mitkä perus Androidissakin vaikka luultavasti jonkun olet jo löytänyt.

Ainoa parannus vanhaan Androidiin verrattuna minkä olen huomannut on kameran toiminta ääntä lukuunottamatta.
 
Google on ilmeisesti saanut tämän mallin kohdalla hieman pakettia kasaan. Aiemminhan tämä downgradattiin (virallinen tuettu polku) 7.1.1 -> 7.0 jonkin ongelman takia mutta nyt napsahti käsin päiviteltyyn 7.1.1. -versioon elokuun tietoturvapäivitys ihan virallisia kanavia pitkin. Vaihtoon menee ennen joulua joka tapauksessa mutta kiva yllätys tuollainenkin :)
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
262 347
Viestejä
4 553 392
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom