Motorola julkaisi taittuvanäyttöisen Razr 2022:n Suomen markkinoille

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202

Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Motorola on tänään esitellyt jo aiemmin Kiinan markkinoille julkaistun taittuvanäyttöisen Razr 2022:n Euroopan ja samalla myös Suomen markkinoille. Kyseessä on Samsungin Flip-malliston ja valmistajan omien vanhempien Razr-mallien tapaan tapaan simpukkapuhelinmaisesti aukeava taittuvanäyttöinen laite.

Parin vuoden takaisesta edeltäjästään tuore Razr erottuu rautaratkaisuillaan, sillä siinä missä Razr 5G käytti vielä Snapdragon 765G -järjestelmäpiiriä on Motorolan uutuusmalli varustettu Qualcommin huippua edustavalla Snapdragon 8+ Gen 1:llä. Piirin parina Razr 2022:ssa on 8 Gt RAM-muistia ja 256 Gt tallennustilaa. Myös muotoilua on päivitetty ja aiempien mallien alalaidan leuasta on luovuttu pykälän perinteisemmän muotoilun tieltä.

Ulkonäyttö Razr 2022:ssa on säilynyt pääpiirteiltään ennallaan, eli kyseessä on 2,7-tuumainen OLED-paneeli, mutta sisäpuolen taittuva pOLED-näyttö on saanut päivityksen. Näytön koko on kasvanut 6,7 tuumaan ja sen virkistystaajuus peräti 144 hertsiin. Kamerajärjestelmänä Razr 2022:ssa toimii 50 megapikselin pääkamera yhdessä 13 megapikselin makrokuvaukseen kykenevän ultralaajakulmakameran kanssa.

Akun koko Razr 2022:ssa on kasvanut varsin merkittävästi edeltäjästään, sillä 2800 mAh:n sijaan uutukaisen akkukapasiteetti on 3500 mAh. Samalla mukaan on tuotu myös tuki 30 watin pikalataukselle, mutta langatonta latausta laitteen repertuaarista ei valitettavasti löydy.

Puhelin toimitetaan Android 12 -käyttöjärjestelmällä ja valmistaja lupaa laitteelle kaksi suurta Android-päivitystä ja kolmen vuoden tietoturvakorjaukset.

Motorola Razr 2022:n tekniset tiedot:
  • Ulkomitat:
    • Avattuna: 79,79 x 166,99 x 7,62 mm
    • Suljettuna: 79,79 x 84,45 x 16,99 mm

  • Paino: 200 grammaa
  • IP52-suojaus
  • Näyttö:
    • Sisäpuoli: Taittuva 6,7” pOLED-näyttö, 2400 x 1080, 144 Hz
    • Ulkopuoli: 2,7” OLED-näyttö, 573 x 800, 60 Hz

  • Snapdragon 8+ Gen 1 -järjestelmäpiiri
  • 8 Gt LPDDR5-RAM-muistia
  • 256 Gt UFS 3.1 -tallennustilaa
  • 5G
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac/ax (Wi-Fi 6E), Bluetooth 5.2, NFC, (A)GPS, LTEPP, SUPL, GLONASS, Galileo
  • Kaksoiskamerajärjestelmä:
    • 50 megapikselin pääkamera (2,0 um pikselikoko), f1.8, OIS
    • 13 megapikselin ultralaajakulmakamera (1,12 um pikselikoko), f2.2, AF, Macro Vision, 120°

  • 32 megapikselin etukamera (0,7 um pikselikoko), f2.4
  • 3500 mAh akku, USB-C (USB 3.1), 30 watin TurboPower-pikalataus
  • Android 12
    • 2 Android-päivitystä ja 3 vuoden tietoturvakorjaukset

Motorola Razr 2022:n myynti alkaa 11. marraskuuta 1149 euron suositushintaan.

Lähde: Motorolan lehdistötiedote

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 690
Käytännössä vuoden päästä ser jätettä kun toi ois pitänyt nyt julkaista android 13 kanssa ja ens vuonna tulee jo kuitenkin android 14. Tuolla hinnalla ei jatkoon.
 
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
225

Jos kolme vuotta tulee turvapäivitykset niin miksi vuoden päästä jätettä?
Yli tonni mistä tahansa puhelimesta on toki liikaa.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
161
50 euroa eroa samalla muistimäärällä ja useampi speksi ei sitten oikein kestä rinnakkain vertailua Flip4:n kanssa.
Nyt on kyllä pakko kysyä että mikä speksi ei kestä vertailua?

Flipissä on hivenen isompi akku (3700mAh vs 3500mAh) ja langaton lataus, razerissa taasen usb 3.1 liitin vs flipin 2.0 ja nopeampi näyttö (144hz vs 120hz). Eiköhän jokainen osaa valita näiden perusteella itselleen sen parhaiten soveltuvan mallin. Vai onks mulla jääny joku oleellinen ominaisuus huomaamatta?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125

Näytön koko, en nopeasti löytänyt pinta-alaa, mutta Motorolassa ainakin pienempi näyttö vaikuttaa isommalta, ja sen toisen osalta varmaan osa haluaa niin isoa kuin mahdollista.

Toinen tärkeä ulkomitat, siinä käyttäjä joutuu sitten tekeen kompromissia iso näyttö vai pieni koko,
Flip4 84.9 x 71.9 x 15.9-17.1 mm
Motorola 79,79 x 84,45 x 16,99 mm (taittettuna)

Painossakin Samsung vie voiton, onko sitten n. 200g puhelimisessa reilun 10g erolla väliä.

Kamera, siitä en uskalla sanoa juuta tai jaata, kamera on osalle tärkeä, jos siinä eroa niin se ohjaa valintaa.

Joillekkin boomereille Motorola Razr brändit on se juttu. jollekkin toiselle Samsungin ulkonäkö.

Langaton lataus, sen puuttuminen , no puute, vaikka paljon ihmisiä jotka eivät sitä käytä.

USB, ehkä jotkut painottaa, mutta isompaa joukkoa kiinnostaa se että lataus ja kuulokkeet toimii. Akun mAh, toiminta-ajat ihmisiä kiinnostaa, paperilla toki vetää ostajaa isomman suuntaan.

Jos vertailu lähti hinnasta, niin muutaman kympin hintaero tuskin ohjaa valintaa, mutta tiskillä ero voi toki olla isompi.

Ja jos ja kun nykyään nuo puhelimet voi kestää useamman vuoden, niin takuu, niin raudan kuin softan osalta, kumpi tarjoaa parempaa jälkimarkkinointia. myös mahdolliset kaupanpäälis vakuutukset.

Edit:
Lisätään vielä, kauppojen hyllyt väärällään tonnin nurkilla olevia puhelimia, joissa erot lähinnä noita numeroita, niin kyllä taittuvat niistä erottuu, vaikka jossain numerossa häviäisi.
 
Paljonhan puhelimissa on eroja, en sitä kiellä. Ja jokainen varmasti löytää mieleisensä jos taittuvan puhelimen haluaa.
Alkuperäisessä viestissäni tartuin @Juha Kokkonen tekstiin että razer "ei kestä" rinnakkain vertailua flippiin.
Ja jos vielä kärjistän niin haluan tietää mikä on niin ylivertainen ominaisuus Samsungissa ettei Motorola pärjää speksivertailussa näiden kahden laitteen välillä.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Nyt on kyllä pakko kysyä että mikä speksi ei kestä vertailua?

Flipissä on hivenen isompi akku (3700mAh vs 3500mAh) ja langaton lataus, razerissa taasen usb 3.1 liitin vs flipin 2.0 ja nopeampi näyttö (144hz vs 120hz). Eiköhän jokainen osaa valita näiden perusteella itselleen sen parhaiten soveltuvan mallin. Vai onks mulla jääny joku oleellinen ominaisuus huomaamatta?
Paljonhan puhelimissa on eroja, en sitä kiellä. Ja jokainen varmasti löytää mieleisensä jos taittuvan puhelimen haluaa.
Alkuperäisessä viestissäni tartuin @Juha Kokkonen tekstiin että razer "ei kestä" rinnakkain vertailua flippiin.
Ja jos vielä kärjistän niin haluan tietää mikä on niin ylivertainen ominaisuus Samsungissa ettei Motorola pärjää speksivertailussa näiden kahden laitteen välillä.
En sanonut ettei Razr kestä vertailua, vaan että useampi speksi ei kestä vertailua. Tässä muutama lueteltuna (osan sinäkin jo mainitsit):
- Razerista puuttuu langaton lataus
- Flip4 IPx8-suojattu vesiupotukselta
- Samsungilla huomattavasti parempi softatuki (4 &5 vuotta)
Noista kaikki on mielestäni aika ylivertaisia siitä näkökulmasta, etteivät ole mitenkään korvattavissa/paikattavissa jos niille kokee tarvetta. Lisäksi enemmän ja vähemmän "perustavaraa" yli 1000e hintapisteessä.

Lisäksi kamerasta on paperilla hankala sanoa, mutta Flipin kameratoteutus on varsin hyvä ja pohjaten Motorolan muihin Razerin kameraa vastaaviin toteutuksiin, on sillä haasteita yltää kokonaisuutena samalle tasolle (etenkin videokuvauksessa Motorolalla ollut paljon haasteita).

Näyttöön liittyen tuosta 144 Hz:n taajuudesta ei ole juuri mainittavaa käytännön hyötyä verrattuna 120 hertsiin ja lisäksi Motorolan kaikki korkean taajuuden näytöt ovat olleet toteutukseltaan tönkköjä kiinteän taajuuden ratkaisuja, kun taasen Flip4 käyttää melko edistynyttä 1-120 Hz dynaamista virkistystaajuutta.

Toki myös Razrilla muutama etu puolellaan, kuten WiFi 6e, USB 3.1 ja isompi ulkonäyttö. Joillekin käyttäjille varmasti merkitystä, mutta uskallan väittää että kohderyhmässä useimmille ei juuri merkitystä.
 
Kiitos, asiallinen ja hyvin tilannetta avaava vastaus. Arvostan työtänne ja siksi halusin kyseenalaistaa alkuperäisen väittämän koska tiedän että näette speksien "taakse/sisään" paremmin kuin keskiverto kuluttaja. Mutta jos esittää edellisen kaltaisia väittämiä niin pitäähän ne pystyä perustelemaan niinkuin @Juha Kokkonen nyt teki.

Itse näen että kuluttajana ja lukijana minun pitää uskaltaa haastaa vastapuoli perustelemaan väittämänsä eikä mennä lampaana "internetissä toi yks äijä sanoi" -mentaliteetilla. Enkä nyt tarkoita riidanhakuista haastamista vaan asiallista keskustelua.
 
Asiallinen haastaminen, kyseenalaistaminen ja kysyminen on aina hyvästä :thumbsup: Ja tosiaan haluan myös korostaa sitä, että kilpailu ja tarjonta ovat toki aina hyvästä ja kuluttajan kannalta on hyvä että on enemmän valinnanvaraa. Näin ennakkoon kokemusteni perusteella kuitenkin analysoin, että tällä Razr 2022:n todella tiukat paikat Flip4:n haastamisessa, koska edellisen huomioiden ohessa se on jo todettu ihan hyväksi ja toimivaksi puhelimeksi kaikkine pienine puutteineenkin.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
- Flip4 IPx8-suojattu vesiupotukselta
Uutisen mukaan Motorolassa IP52 , eli Motorola lupaa pölysuojaa, eli siitä ääni menee Motorolalle, jos ei erityisesti tarvi vesiupotusta , ja jos tarvii, niin tavaisin ne vesiupotusehdot tarkkaan.

Softatuesta,
Mutta jos ja kun se taittuvakin näyttö saattaa kestää useamman vuoden, niin pitkä pävitystuki on plussaa, tosin kolmella vuodella pärjää aika pitkään, kun huomio että vuodenmyyntiajan lopussa se tarkoittaa pariavuotta.

Tämäntyyppisessä laitteessa kannattaa myös miettiä sitä jälkimarkkinointia, takuu/virhevastuu/vakuutus asioita.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Uutisen mukaan Motorolassa IP52 , eli Motorola lupaa pölysuojaa, eli siitä ääni menee Motorolalle, jos ei erityisesti tarvi vesiupotusta , ja jos tarvii, niin tavaisin ne vesiupotusehdot tarkkaan.
Itse näen asian niin, että tuo IPx8-suojaus on hyödyllinen lisäturva ihan yleiseen arkikäyttöön, vaikkei laitetta olisikaan tarkoitus varsinaisesti upottaa mihinkään. Kattavamman suojauksen myötä ei tarvitse niin pelätä kastumista vesisateessa ja voi vaikka tarvittaessa huuhtaista hanan alla. Tuo Motorolan IP52:han on veden osalta hyvin perustasoinen, eli ei edes kunnollinen sade/roiskesuojaus.
 
Vesi upotussuojaus on plussaa, mutta tässä yritin sitä tuoda että Motorola tarjoaa sen perus roiseke suojan (IP luokituksessa eri termi, tässä tarkoitain ns normaaliakäyttöä), mutta sen lisäksi pölysuoja, jota Samsung ei tarjoa.

Pöly on arkea, mutta kunnonvesiupotus on vahinko. (Jos ei nyt harrasta hanan alla pesua, jonka osalta ensin lukisin samsungin lupaukset tarkkaan.)

Eli Samsungille miinus tuosta.

(edit, kommentti siis paperilla luvatusta, kuluttajakäytössä on minimit, ja toki uudet mallit voi toimia paremmin kuin paperilla luvataan, Samsung ymmärtääkseni mm pölyäkin vastaa kehunut parannuksia)

Edit IPx2 , wiki mukaan " Suojaus pystysuoraan tai korkeintaan 15 asteen kulmassa tippuvalta vedeltä. ", taittuva simpukka, käsipuhelin, jotain oikeaa asentoa ei taida olla.
 
Viimeksi muokattu:

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Vesi upotussuojaus on plussaa, mutta tässä yritin sitä tuoda että Motorola tarjoaa sen perus roiseke suojan, mutta sen lisäksi pölysuoja, jota Samsung ei tarjoa.

Pöly on arkea, mutta kunnonvesiupotus on vahinko. (Jos ei nyt harrasta hanan alla pesua, jonka osalta ensin lukisin samsungin lupaukset tarkkaan.)

Eli Samsungille miinus tuosta.
Se on ihan totta, että tuo pölysuojaus on saranallisessa laitteessa ihan hyvä juttu. Jos en väärin muista, niin Samsungissakin on nuo vesisuojatut puoliskot samalla pölytiiviit, mutta mainittu saranaosa ei. Ja kuten jo mainitsin, upotussuojauksen tärkein pointti ei ole useimmilla siinä että sen voi upottaa, vaan että se on suojattu paremmin.

Ja vielä tarkennuksena, IP52 ei siis sisällä vielä roiskesuojausta - kolmostaso on vesisateelle ja nelostaso roiskeille. Eli Motorola ei tarjoa perus roiskesuojaa.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Olisivat menneet sillä kulmikkaalla muotoilulla, oli jotenkin tyylikkäämpi.
Samaa mieltä, tässä muotoilu hyvin geneeristä eikä ole sitä klassista Razr-henkeä enää oikeastaan lainkaan jäljellä.
Mobiili.fi

" Motorola on luvannut tuoda päivityksenä kaksi käyttöjärjestelmäversiopäivitystä (Android 13 ja 14) sekä kolme vuotta tietoturvapäivityksiä. "
Tämähän lukee ihan tuossa meidän uutisessakin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 427
Viestejä
4 161 314
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom