Motorola esitteli Moto G5S- ja Moto G5S Plus -älypuhelimet alempaan keskihintaluokkaan

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268



Motorola laajentaa mallistoaan tänä vuonna aggressiivisesti ja suunnitelmat ovatkin olleet jo selvillä jonkin aikaa keväällä vuotaneen julkaisusuunnitelman myötä. Tänään julkaisuvuoroon pääsi alempaan keskihintaluokkaan sijoittuvat Moto G5S -mallit, joita yritys kutsuu Moto G5 -mallien parannelluiksi erikoisversioiksi. Julkaisu on hieman erikoinen, sillä Moto G5 -mallit julkaistiin vain viisi kuukautta sitten ja niiden ominaisuudet ovat varsin lähellä nyt julkaistuja S-malleja.

Alkuvuodesta esiteltyihin Moto G5 -malleihin nähden molemmissa uusissa S-versioissa on täysalumiininen kuorirakenne, suurempi näyttö, sekä enemmän muistia.



Moto G5S on G5-malliin nähden suurikokoisempi ja varustettu 0,2 tuumaa suuremmalla näytöllä. Järjestelmäpiiri on pysynyt samana, mutta tallennustilaa löytyy tuplamäärä (32 Gt). Kameran tarkkuus on kasvanut kolmella megapikselillä ja akun kapasiteetti 200 milliampeeritunnilla.

Moto G5S tekniset tiedot:
  • Ulkomitat: 150 x 73,5 x 8,2-9,5 mm
  • Paino: 157 grammaa
  • Rakenne: alumiinikuoret, Gorilla Glass 3 -lasi
  • Värivaihtoehdot: harmaa, kulta
  • 5,2-tuumainen IPS LCD -näyttö, 1080 x 1920 pikseliä, 424 PPI
  • Snapdragon 430 -järjestelmäpiiri (8×1,4 GHz Cortex-A53, 450 MHz Adreno 505 GPU)
  • 3 Gt RAM-muistia
  • 32 Gt tallennustilaa, muistikorttipaikka
  • Cat.4 150/50 Mbit/s LTE-yhteydet, Dual-band n-WiFi, Bluetooth 4.2, NFC
  • 16 Mpix takakamera, f2.0, PDAF, LED-salama
  • Viiden megapikselin etukamera, f2.0, LED-salama
  • 3000 mAh akku, micro-USB, TurboPower-lataus
  • Android 7.1 Nougat



Moto G5S Plus tarjoaa puolestaan Moto G5 Plussaan nähden 0,3 tuumaa suuremman näytön, gigatavun enemmän RAM-muistia, tarkemman ja valovoimaisemman etukameran sekä edistyneemmän kaksois-takakameran. Järjestelmäpiiri on pysynyt samana, eli Snapdragon 625:nä.

Moto G5S Plus tekniset tiedot:
  • Ulkomitat: 153,5 x 76,2 x 8,0-9,5 mm
  • Paino: 168 grammaa
  • Rakenne: alumiinikuoret, Gorilla Glass 3 -lasi
  • Värivaihtoehdot: harmaa, kulta
  • 5,5-tuumainen IPS LCD -näyttö, 1080 x 1920 pikseliä, 401 PPI
  • Snapdragon 625 -järjestelmäpiiri (8×2,0 GHz Cortex-A53, 650 MHz Adreno 506 GPU)
  • 4 Gt RAM-muistia
  • 32 Gt tallennustilaa, muistikorttipaikka
  • Cat.7 300/150 Mbit/s 2CA LTE-yhteydet, Dual-band n-WiFi, Bluetooth 4.1, NFC
  • 2 x 13 Mpix takakamera (väri- ja mustavalkosensori), f2.0, PDAF, kaksois-LED-salama
  • Kahdeksan megapikselin etukamera, f2.0, LED-salama, 4K-videokuvaus
  • 3000 mAh akku, micro-USB, TurboPower-lataus
  • Android 7.1 Nougat

Moto G5S ja Moto G5S Plus tulevat saataville Pohjoismaissa elokuun 15. päivä ja niiden suositushinnat ovat 249 ja 299 euroa. Värivaihtoehtoja ovat metallinharmaa ja kulta.

Lähde: Motorola Blog

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Motorola ilmeisesti sitten päätti luopua vaihdettavasta akusta Moto G5S:n kohdalla...
The Moto G5S upgrades on the previous device by opting for a metallic unibody design as opposed to the metallic back cover on the Moto G5. The side effect of this change is likely the non-removable battery, as Motorola no longer mentions a removable battery as a feature on the new device.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Hmmm... Miten paljon kuraa näihin uusiin Motoroloihin tulee esiasennettuna. Ennen wanhaan Motorolat olivat hyviä päivittymään ja käyttis oli kohtuu puhdas. Kun Lenovo osti puljun, on sitten menty alamäkeä...
 

Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Hmmh, nyt olisi mielenkiintoinen luuri taas vaihteeksi. Jos vaan kilpailukykyinen hinnoitettelu LGtä ja samsungia vastaan niin voisi olla harkinnan arvoinen.
 
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
14
Nämä uudet mallit olivat varmaan viimeinen naula arkkuun mahdollisuudesta saada Android 7.1.1 muutaman kuukauden ikäiselle Moto G5 Plussalle. Tulee ikävä aikaa ennen Lenovoa. Muutoinhan jo tuo "vanha" G5 Plus on mainio puhelin, varsinkin ohjelmoitava sormenjälkitunnistin on oikeasti kätevä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
111
Itse tuli ostettua ebaystä vahingossa moto G5S plus kuoret tuossa reilu kk sitten, ässättömäänhän niitä oltiin hommaamassa mutta eipä tullut pieneenmieleen että siellä myytäisiin kuoria jo julkaisemattomiin luureihin. Kai sitä pitää nyt pistää sitten 2kk vanha luuri vaihtoon..
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Itse tuli ostettua ebaystä vahingossa moto G5S plus kuoret tuossa reilu kk sitten, ässättömäänhän niitä oltiin hommaamassa mutta eipä tullut pieneenmieleen että siellä myytäisiin kuoria jo julkaisemattomiin luureihin. Kai sitä pitää nyt pistää sitten 2kk vanha luuri vaihtoon..
Myy wanhasi minulle? ;)
Mutta halvemmalla selvinnet ostamalla uudet kuoret.

Uusi g5s kilpailee aika suoraan Noksu 6:n kanssa. Sama prossa, sama tallennustila, sama määrä muistia, mutta vähän pienempi näyttö, jopa sama hinta. Luultavasti Noksu 6 on edelleen se tukevampi noista kahdesta. Noksu vain taitaa voittaa sen taiston ihan jo pelkästään päivitysten muodossa ja Noksun runko lienee sen verta parempi, että sekin pesen Motorolan. Ehkä motorolassa on sitten parempi kamera?
Plussa malli kilpailee sitten jo eri puhelimien kanssa prossasta johtuen.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Hmmm... Miten paljon kuraa näihin uusiin Motoroloihin tulee esiasennettuna. Ennen wanhaan Motorolat olivat hyviä päivittymään ja käyttis oli kohtuu puhdas. Kun Lenovo osti puljun, on sitten menty alamäkeä...
Eihän noissa ole juuri mitään kuraa esiasennettuna. Muistaakseni kaksi Motorolan omaa lisäsovellusta löytyy ja muuten Googlen vakiosoftaa ja Android lähestulkoon vakioasussaan.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Väkisinkin mieleen juolahtaa kilpailu Nokiaa vastaan.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Moto G5S menetti parhaimman kilpailuedun Nokia 5 malliin nähden (mahdollisesti) kiinteän akun myötä.
 

Motoroola

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.08.2017
Viestejä
34
Ilman muuta ja nuo kummatkin Motot ovat selkeästi parempia kuin yksikään Mokia. Ne puhelimet ovat edelleen jäljessä kehityksestä kuten aina ennenkin ovat olleet
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Kummasti alkoi g4+ saada tietoturvapäivityksiä Nokian julkaisujen jälkeen. Kilpailu tekee aina hyvää.
 
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
569
Onko mahdollisesti tuo kaksoiskameraversio Moto G5S Plus tulossa IO-Techin testiin? Erityisesti tuo kaksoiskameran vaikutus niukemmassa valossa kiinnostaisi. Muutamassa ulkomaisessa testissä varsinkin iltakuvat ovat olleet vaikuttavan hyviä hintaluokka huomioonottaen.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Onko mahdollisesti tuo kaksoiskameraversio Moto G5S Plus tulossa IO-Techin testiin? Erityisesti tuo kaksoiskameran vaikutus niukemmassa valossa kiinnostaisi. Muutamassa ulkomaisessa testissä varsinkin iltakuvat ovat olleet vaikuttavan hyviä hintaluokka huomioonottaen.
Molemmat G5S-mallit löytyvät parhaillaan toimistolta ja teen niistä nopeat kokeiltua-artikkelit, kunhan tässä vain muilta testikiireiltäni ehdin.
 
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
569
Olen kantanut paidan rintataskussa jo parisen vuotta paksua Panasonicin CM1 kännykkää kameran takia, toistaiseksi sen 1" kenno ja Leica-linssistö on tuottanut ylivoimaiset kuvat muihin kännykkäkameroihin(i) verrattuna niukassa valossa. Paidantaskuja on revennyt kymmenkunta sen painon ja paksuuden (204g/22mm) takia, mutta nyt loppuivat taskunkorjaukset vaimolta. Kaksoiskamera antaa juuri sen tarvitsemani lisän hämäräkuvauksiin ja ero oli jopa aika selkeä G5S+:n eduksi. Kuvanvakaajaa ei ole kummassakaan, joten tulos riippuu paljon siitä, saako vehkeen tuettua ja valotusaika jää aika pitkäksi, joten liikkuvia kohteita ei kannata kuvata.
 

CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 702
Nokia on luvannut päivitykset puhelimiin. Motorola ei ole luvannut mitään.
Valintani on Nokia.
 
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
569
Nyt muutaman päivän käytön jälkeen laite G5S Plus vaikuttaa oikein hyvältä, yökuvaominaisuudet ovat kaiketi kaksoiskameran takia paremmat kuin aiemmilla jopa tuuman kennolla varustetulla kännykälläni, seikka tulee aika hyvin curved.de-sivuston testissä, missä vastakkain ovat tavallinen G5S ja G5S Plus: https://images.curved.de/article_detail_curved_xxl/2017/09/Vergleich-7.jpg

Vastaavantasoinen ero tuli omissakin kokeilussa, kun testasin kolmea aika uutta hyväkameraista kännykkää. Päivänvalokuvissa ei sanottavia eroja sitten ollut.
 
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
569
Eilen postilaatikkoon tipahtanut Mikrobitti testasi peräti 18 keskihinnan kännykkää. Voittaja on Moto G5S plus. En ihmettele, kun nyt pari viikkoa käyttänyt.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Moto G5S Plus oli tuossa käytössä vajaan viikon. Hyvän oloinen luuri ja ihan mukava akkukesto, mutta kameran toiminta oli kyllä tahmeimpia, mitä hetkeen olen käyttänyt.
 
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
569
Moto G5S Plus oli tuossa käytössä vajaan viikon. Hyvän oloinen luuri ja ihan mukava akkukesto, mutta kameran toiminta oli kyllä tahmeimpia, mitä hetkeen olen käyttänyt.
Pari viikkoa vasta käyttäneenä en ole huomannut erityistä hitautta tavallisia kuvia otettaessa, tosin muistikorttini on nopein mahdollinen, joka varmaan selittää sen, että mielestäni kuva on noin sekunnin kuluttua katsottavissa oikealta liu´uttamalla. Kokeilin myös taustan sumennusta, siinäkin kuva oli noin 1-2 sekunnin kuluttua katsottavissa. Joissain ulkomaisissa testeissä on puhuttu jopa 5-10 sekunnin tallennus- ja käsittelyajoista bokeh-kuvien kanssa. Tosin päivitin kameran juuri Google Playn kautta uudella kameraohjelmalla ja tällä on merkitystä. Itse kameranhan saa kahdella ranteen kiertoliikkeellä momentaanisesti päälle, ja se tekee kamerasta käytännössä nopeimman, mitä olen kädessäni pitänyt. Mutta halpa oli, siitä ei mihinkään pääse.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
23
Molemmat G5S-mallit löytyvät parhaillaan toimistolta ja teen niistä nopeat kokeiltua-artikkelit, kunhan tässä vain muilta testikiireiltäni ehdin.
Kiirettä pukkaa, vai en vain onnistu haulla tätä artikkelia löytämään? Foorumin ja uutisten etusivun kautta koitin hakea. Myöskään tuo tagi "moto 5gs plus" ei tuonut artikkelia esiin... Olisi kiinnostava testi nähdä, miten kamera suoriutuu.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Kiirettä pukkaa, vai en vain onnistu haulla tätä artikkelia löytämään? Foorumin ja uutisten etusivun kautta koitin hakea. Myöskään tuo tagi "moto 5gs plus" ei tuonut artikkelia esiin... Olisi kiinnostava testi nähdä, miten kamera suoriutuu.
On ollut niin kiirettä, etten ole ehtinyt vielä noista kirjoittamaan, kun ovat olleet tuossa vähän alhaisemmalla prioriteetilla testattavana. Jonkinlainen kokeiltua-juttu tulee toivottavasti vielä tämän vuoden puolella.
 
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
569
Parisen kuukautta on tuo Moto G5S plus ollut nyt käytössä. Sen verran hyvä ollut, että valokuvausta vakavalla tasolla harrastava poikakin osti sen yllättävän hyvän kameran takia. Lisäksi BlackFriday-tarjouksen 199€ takia kaksi koulunsa aloittavaa pikkuihmistä sai sen juurikin kameran, selkeän käyttöjärjestelmän ja äänittävän FM-radion takia. Itse olen aika ällistynyt edelleen huonossa valossa otettujen kuvien laadusta, kunhan muistaa pitää kätensä aloillaan ja varoittaa kohdetta liikuttamasta kovasti itseään. Juoksevia lapsia ei kannata kuvata. Äsken pimeältä kadulta otettu kuva: http://i5.aijaa.com/b/00825/14493081.jpg

Kropattuna IO-Techin parin viimeisen testin skaalalla edelleen jotain erottaa eikä toivottoman 'kuraa': http://i3.aijaa.com/b/00916/14493106.jpg

Iltakuvien vertailemisen helpottamiseksi sallittakoon, että lisään IO-Techin parin viimeisen testilaitteen iltakuvat pihalta kroppauksineen:

Oneplus 5T: https://www.io-tech.fi/wp-content/uploads/2017/12/oneplus-5t-kamera-vertailu-op5t-3.jpg

Ja kropattuna: https://www.io-tech.fi/wp-content/uploads/2017/12/oneplus-5t-kamera-vertailu-3.jpg

Huawei Mate 10 Pro: https://www.io-tech.fi/wp-content/u...-mate10pro-kamera-vertailu-mate10prozoom2.jpg

Ja kropattuna: https://www.io-tech.fi/wp-content/uploads/2017/11/huawei-mate10pro-kamera-vertailu-zoom2.jpg

Itsekukin voi tehdä johtopäätökset.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
569
Tulee varmaan aika nopeastikin alennuslaariin, koska Lenovo tuntuu päivittävän nopeaan tahtiin mallistoaan, uusi G6-sarja on jo vuotanut. Unohdin mainita, että päiväkuvissa on erittäin vähän "nokannaputettavaa", kuten tässä lokakuisena aamuna otetussa vastavalokuvassa (aurinko valaisi pilven lähes häikäiseväksi): http://i2.aijaa.com/b/00176/14494075.jpg
Automaattiasetuksella kaikki tuntuu onnistuvan parhaiten, kunhan muistaa laittaa sen hämäräasennon illalla ja sisällä.
Itse puhelimesta on vaikeaa löytää edes "kauneuspilkkuja", ehkä joku kokee lataus-LEDin puuttumisen ongelmaksi, sekin on ohjelmallisesti piilotettu ja saa näkyviin roottaamalla, mitä ei kannata tehdä, silloin loppuu nettipankki ja lähimaksamiset ja moni muukin asia. Mutta sen voi kätevästi korvata näyttöön tulevilla ilmoituksilla, joissa voi säätää latauksen, emailin ja tekstiviestienkin näkymiseen. Käytän LED Blinkeriä, siinä noin 6% taustavalolla ei pahemmin häiritse edes yöllä, mutta silti näkee hyvin, kun puhelin lojuu pöydällä yms tilaisuuden ajan hiljaiseksi laitettuna. Joku voi kokea ongelmaksi kompassin puuttumisen, mutta senkin voi kiertää laittamalla jonkin GPS-pohjaisen kompassiohjelman, joka toimii heti kun hiukankin liikkuu. Ilmeisesti kompassi on sekin ohjelmallisesti tehty toimimattomaksi, koska se kuitenkin tulee Pebble-kellooni. Puhelimen äänipuoli on tavattoman hyvä niin kuulokkeen kuin kaiuttimenkin osalta. Käyttämäni urheiluohjelman (Runtastic Pro) tiedotukset tulevat erittäin selkeästi kahdenkin takin läpi. Aika pitkälti olen tämän testi kanssa samaa mieltä: Paljon hyvää ja vähän huonoa ( Halvempien puhelimien jättitestin voittaja Motorola Moto G5S Plus – ”Paljon hyvää, ei juuri huonoa” ).
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 358
Viestejä
4 158 223
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom