Moottorin tärinä jakopäähuollon jälkeen

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja cmmts
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
27.12.2019
Viestejä
11
Käytössä on vuoden 2018 Seat Arona kolmipyttyisellä litran moottorilla. Nyt oli vastikään aika ensimmäiselle jakopäähuollolle, joka suoritettiin ihan hyvämaineisessa huoltoliikkeessä, mutta ei kuitenkaan merkkihuollossa. Heti huollon jälkeen ilmeni moottorin tärinää noin 1200-1300 kierroksen ympärillä, mitä ei ollut ainakaan tuossa määrin ennen huoltoa. Huoltoliike pyysi käyttämään heillä tarkistettavana, minkä jälkeen totesivat, että kyseessä on normaalia tuolle moottorille tyypillistä tärinää noissa kierrosluvuissa.

Itseä asia on jäänyt mietityttämään. Ei auto nyt lentoon ole lähdössä, mutta kyllä käyntitapa on muuttunut. Selvästi tämän huomasi esimerkiksi ikkunoita rapatessa kun kuskin ovi oli jäänyt auki, ja ovi selvästi vipatti. Oma ymmärrys autoista on valitettavan vähäistä, enkä oikein tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua. Sinänsä asian kanssa voinee elää, jos tästä ei seuraa ajan myötä lisäongelmia. Ei oikein viitsisi mennä valtuutettuunkaan huoltoon selittämään näin epämääräistä asiaa näillä taustoilla. Herättääkö kokeneemmissa mitään ajatuksia? Kovaa ajoa vain, vai onko syytä vaatia asian selvittämistä vielä alkuperäisessä huollossa tai maksaa selvittämisestä jollekin muulle taholle?
 
Oiskohan tasapainoakseli mennyt väärälle jaolle vai lieköhän edes mahdollista.
 
Luultavasti jako ei ole kohdallaan, 1.0 TSI ajoitus pitäisi onnistua vielä mekaanisesti muutaman satasen työkaluilla. Vikakoodien luku ja jaon tarkastus, kyllä ne nuo merkkiliikkeessäkin katsoo.
 
Kyllä se on alkuperäisen huollon tehtävä tutkia ja korjata jos ovat jotain hutiloineet.
 
^Kyllä, mutta jos eivät monimerkkihuollossa pysty/kykene/osaa/halua.
 
Tuttavan evo lancerissa tuli sama vika jakopäärempan yhteydessä. Epäiltiin heti alusta alkaen tasapainoakselin ajoitusta. Liike halusi auton heille tarkistettavaksi mutta yllättäen vikaa ei löytynyt ja veloittivat reilu 500€ tuosta tarkistuksesta. Koska vika ei vieläkään ollut kadonnut minnekkään, annettiin korjaamon tehtäväksi etsiä vika. Heidän vastauksensa oli jakolaatikko:rolleyes:

Tuttava ilmeisesti vaihdatti jakolaatikonkin koska ei niin teknisesti perehtyneenä osannut kyseenalaistaa diagnoosia.

Vähemmän yllättäen vika ei poistunut jakolaatikon vaihdolla.

Auto seisoi hänellä käyttämättömänä pitkään koska resonanssin takia ei uskaltanut ajaakkaan sillä. Lopulta auton osti toinen tuttavani joka otti jakopään auki ja mitäpä sieltä löytyikään...v*tullaan oleva tasapainoakseli. Ajoitus kuntoon ja värinät olivat poissa.

Tuli kuulemma oppirahat maksettua ja tietää minne ei vie enää autoa korjattavaksi.
 
Kiitos hyvistä vastauksista, auto kävi tosiaan kerran jo vaihdon hoitaneella pajalla ja muun muassa vikakoodien luvussa. Ei kuulemma ongelmaa. Pitääpä nyt alkuun kysyä heiltä tuosta tasapainoakselista. Pelkäämpä vain, että yrittävät pestä käsiä asiasta.
 
Looginen päätelmäketju mahdollisimman yksinkertaisesti:
Ilmenee uusi "ominaisuus" -> Mikä on muuttunut? -> Jakopää uusittu -> Bingo
Tämä päätelmä olisi varmaan helppo, mutta onko se oikea?

Syitä voi toki olla useita, enkä tunne autoa/moottoria siten, että osaisin sanoa mitään varmaa. Mahdollista on toki, että jokin mennyt huollossa pieleen, mutta onko tuo useiden mainitsema tasapainoakseli edes suoraan jakopäässä kiinni? En tunnista millainen tuo voisi käytännössä olla toteutukseltaan tai missä se moottorissa on.

Itse olen joskus jahdannut tärinöitä, kun jakopäänrempan ohessa piti moottorin tuki irroittaa ja se jäi uudelleen asennettuna puristuksiin. Piti hieman säätää vastapalaa.
Kaverilla oli liikkeessä puhkaistu tukikumi siten, että sieltä oli öljyt pihalla ja moottori täristi.
 
Nythän tässä on annettu alkuperäiselle huollolle mahdollisuus korjata virhe. Ei onnistunut. Seuraava steppi on viedä auto mieluusti merkkikorjaamoon. Jos siellä löytyy alkuperäisen korjaamon tekemä virhe, niin reklamaatiota laskun kanssa alkuperäiselle korjaamolle.

Huonoimmassa tapauksessa joutuu itse maksamaan merkkiliikkeen laskun ilman, että kukaan korvaisi sitä.
 
Ensimäisenä kannattaa katsoa onko moottorin kiinnike kiristetty oikeaan kohtaan, apukuskin puolella kahdella 18mm kannan pultilla kiinni (konepellin alla, ei tarvitse purkaa mitään), pitäisi olla suorassa ja erottaa kyllä jäljistä jos on eri asennossa kuin aikaisemmin. Toinen juttu niin kuitista katsoa onko nokka-akseleiden pultit veloitettu. Ne pitää aina vaihtaa kun aukaistaan nokkapyörät, ja nokkapyörät on aukaistava että jaon saa kohdalleen tarkasti. Ainakaan gates jakopääsetissä ei tule nokkien pultteja ja tiivisteitä mukana.
Kolmas juttu, moottori kun lukittuna yläkuolokohtaan, 3.pyttysessä pitää kampiakselin hihnapyörä laittaa oikeassa asennossa paikalleen, siinä on merkki jakopään kopassa ja hihnapyörässä. Voi laittaa myös monessa muussa asennossa paikalleen, mutta tasapainotus menee pieleen. Tämän tarkastus vaatii heittokellon tai lukitustapin kampiakselille.
 
Liitteet

  • Zp8nEHv.jpg
    Zp8nEHv.jpg
    51,6 KB · Luettu: 205
  • Screenshot_20231229_190552_Firefox.jpg
    Screenshot_20231229_190552_Firefox.jpg
    151,8 KB · Luettu: 205
3 pyttyinen käy muutenkin aina vähän miten sattuu :lol: , veikkaisin että tässä on kyllä itse jako kohdallaan, mutta jokin muu on pielessä, esimerkiksi edellisenkin kirjoittajan mainitsema alahihnapyörä. Voi olla myös jotakin muuta remontin ajaksi sivuun siirrettyä apulaitetta, koteloa tms hilpettä siellä resonoimassa, eikä ääni tai tärinä välttämättä tule varsinaisesti itse moottorista. En tiedä miten tässä moottorissa, mutta monessa autossa on myös mahdollista asentaa apulaitehihna liian kireälle tai liian löysälle ja kumpikin voi aiheuttaa vähän vastaavaa vibraa sopivilla kierroksilla.
 
Tuossa moottorissa ei taida tosiaan olla tasapainoakselia, joten veikkaisin, että tuo hihnapyörä on pultattu miten sattuu. Mitään vikakoodiahan tuollaisesta ei luonnollisesti tule.
 
Jälleen hyviä vastauksia. Kiitokset niistä. Huollon suorittaneeseen liikkeeseen laitoin jo kyselyä tasapainoakselista, mutta vastaus ei sitten taida olla siinä. Pitää vähän vielä katsoa konepellin alle, ja merkkihuollolle sitten ehkä kuulostaa. Tärinä ei nyt tosiaan mitään erityisen kovaa ole, mutta kuitenkin selvästi huomattavissa. Siihen nähden vähä harmi mennä selvittämään tätä asiaa kalliilla rahalla, kun yritti säästää.
 
Jos joku hihnapyörän väärä asennus on havaittavissa silmämääräisesti kohtuu vaivalla ilman purkutöitä, merkkihuollon vianselvitystä halvempi tapa saattaa olla ihan tavarantarkastajakin.

Merkkihuolto kun monesti veloittaa jo siitä vian selvittämisestä satoja euroja, vaikka tässä tapauksessa jos vika löytyy niin homma menee(vähintään taistelun jälkeen) alkuperäisen virheellisen asennustyön tehneen korjaamon piikkiin.

Käy siellä missä tekivät hihnan vaihdon ja sanot että tarkistaa tuon hihnapyörän asennon että on oikein lukitustappi paikallaan. N.30min homma ja jos se on ok niin sitten muualle tutkimuksiin.
 
Auton huoltanut liike hoitakoot auton siihen kuntoon, kuin se oli sinne vietäessä. Tai, tässä tapauksessa parempaan.
 
Jos joku hihnapyörän väärä asennus on havaittavissa silmämääräisesti kohtuu vaivalla ilman purkutöitä, merkkihuollon vianselvitystä halvempi tapa saattaa olla ihan tavarantarkastajakin.

Merkkihuolto kun monesti veloittaa jo siitä vian selvittämisestä satoja euroja, vaikka tässä tapauksessa jos vika löytyy niin homma menee(vähintään taistelun jälkeen) alkuperäisen virheellisen asennustyön tehneen korjaamon piikkiin.

Tavarantarkastaja nyt ei sano edes päivää edullisesti. Ei olla yleensä kaukana, että mennään nelinumeroisiin summiin kun tavarantarkastajaa tarvitaan. Itse olen kokeillut kaksi kertaa, molemmilla kerroilla ns nopea ja helppo pintapuolinen auton tarkastus ja oltiin toisella tuhannella.
 
Ok, hyvä tietää jos heiltä saatava palvelu ei ilmeisesti sitten ole järkevää pikkujuttujen takia.

Todistusvoimaahan noiden lausunnoilla kyllä on, ymmärtääkseni lausunnon jälkeen harvemmin tarvitsee oikeuteen enää lähteä.
 
Jos asia ei ole isohko tai on suuri mahdollisuus että loppulasku lankeaa lopulta itselle maksettavaksi, ei kannata. Jos taas on asiastaan melko varma ja voi esimerkiksi vakuutusyhtiölle tms toiselle osapuolelle laskun lopulta osoittaa, silloin mahdollisesti kannattaa. Se on totta että melkoisen vahvoilla on sen jälkeen ja sitä ei herkästi lähde kukaan kiistämään jos tuo lausunto tukee omaa asiaa.
 
Laita ideo nähtäville että miten auto mielestäsi tärisee likaa.

Noissa pienissä 3 sylinterisissä moottoreissa ei tietääkseni ole minkäänlaisia tasapainoakseleita.

esim.

Aikamoisia vatkaimia nuo ilmeisesti. Tosin pieni epäilys tietty voisi olla sellainen jos on mahdollista jakopää rempassa saada asennettua osia siten että pakoventtiilit aukeasivat yhden hampaan verran liian aikaisin ja sulkeutuvat myös liian aikaisin niin tyhjäkäynnillä voisi täristää pikkasen enemmän. Täyttä spekulaatiota tosin, mutta 3 sylinteriset eivät koskaan ole tärisemättömiä moottoreita vaan niissä on väistämättä heiluntaa. 6 sylinterinen olisi designin puolesta täydellisesti tasapainossa eikä tarvitse mitään tasapainoakseleitakaan, tosin ne eivät mahdu aronaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ilmeisesti samaa ongelmaa ollut myös Skodassa tuolla samalla moottorilla. Löytyi keskustelu briskoda foorumilta, saivat tuosta autosta selvitettyä mikä aiheutti tärinän.

Screenshot_2023-12-30-09-17-53-00_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
 
Tuntematta yhtään Seatin ratkaisuja niin tarkistaisin onko kaikki pultit ylipäätään laitettu paikoilleen ja kireälle.

Ihan vaan esimerkkinä, kun aikoinaan käytin google arvostelujen perusteella ihan hyvässä huoltoliikkeessä vanhemman i20 jakopäärempassa ja olivat jostakin syystä unohtaneet moottorinkiinnikepultin kokomaan pois ja toisen puolilöysälle. Ihmettelin miksi tärisee ja kilisee korkeammilla kierroksilla.
 
Ilmeisesti samaa ongelmaa ollut myös Skodassa tuolla samalla moottorilla. Löytyi keskustelu briskoda foorumilta, saivat tuosta autosta selvitettyä mikä aiheutti tärinän.

Screenshot_2023-12-30-09-17-53-00_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
Aa, no tuossa on hyvä suunta katsoa että missä mättää. Lienee mahdollista että tuo crankshaft pulleyihin sisäänrakennettu värinänpoisto rakenne on väärässä asennossa tai rikkoutunut. Ihmetyttää tosin että miten sen saisi väärään asentoon. Ymmärtääkseni tuota osaa ei tarvitse irroittaa hihnojen vaihdon ajaksi. Tietysti jos ovat lukinneet kampiakselin jotenkin omalla virityksellä joka on vaikuttanut tuohon värinänpoistomekanismiin niin sitten toki. Kannattaa kuitenkin asiallisesti tiedustella aiheesta huoltoliikkeestä.
 
Pitää irroitta hihnanvaihdossa ja saa väärään asentoon. Osassa versioista ei ole edes tuota lovea merkkinä vaan semmoinen laser etchattu haalea jälki siinä kohdassa ja ei meinaa erottua ennen kuin osan puhdistaa kunnolla.
 
Käytin kolmannen kerran alkuperäisessä huollossa. Selvisi, että kampiakselin hihnapyörä oli ollut noin 60 astetta pielessä kohdistusmerkistä. Onko jollain valistunutta ajatusta siitä, onko muutama sata kilometriä ajoa tällä välillä voinut tehdä autolle vahinkoa?
 
Viimeksi muokattu:
Käytin kolmannen kerran alkuperäisessä huollossa. Selvisi, että kampiakselin hihnapyörä oli ollut noin 60 astetta pielessä kohdistusmerkistä. Onko, jollain valistunutta ajatusta siitä, onko muutama sata kilometriä ajoa tällä välillä voinut tehdä autolle vahinkoa?
Aikamoinen heitto! Kyseistä moottoria tuntematta sanoisin, että tuskin on vahinkoa tapahtunut. Vahinko tapahtuu yleensä jo kun yhdenkin kierroksen moottoria pyörittää, kun venttiilit osuu mäntiin ja sitä ei oikein voi olla huomaamatta. Jos ei heti ole osunut, niin ei ne osu myöhemminkään, joissakin moottoreissa ei osu lainkaan vaikka olisi hihnapyörät missä tahansa asennossa. Lähinnä tuo pielessä olo vaikuttaa moottorin tehoihin ja päästöihin, muutama sata kilometriä on hyvin pieni matka.
 
Ei tuon hihnapyörän asento koneen ajotuksiin mitään vaikuta. Ainoa mihin se vaikuttaa on koneen tärinät. Tuo kone on tasapainotettu tuolla hihnapyörällä / vauhtipyörällä, niin eivät ole yksittäisinä osina tasapainossa, joten kaikkien osien on oltava keskenään oikeassa asennossa. Tällä ratkaisulla on saatu tuo riittävän värinättömäksi ilman tarvetta erillisille tasapainoakseleille.
 
Ensimäisenä kannattaa katsoa onko moottorin kiinnike kiristetty oikeaan kohtaan, apukuskin puolella kahdella 18mm kannan pultilla kiinni (konepellin alla, ei tarvitse purkaa mitään), pitäisi olla suorassa ja erottaa kyllä jäljistä jos on eri asennossa kuin aikaisemmin. Toinen juttu niin kuitista katsoa onko nokka-akseleiden pultit veloitettu. Ne pitää aina vaihtaa kun aukaistaan nokkapyörät, ja nokkapyörät on aukaistava että jaon saa kohdalleen tarkasti. Ainakaan gates jakopääsetissä ei tule nokkien pultteja ja tiivisteitä mukana.
Kolmas juttu, moottori kun lukittuna yläkuolokohtaan, 3.pyttysessä pitää kampiakselin hihnapyörä laittaa oikeassa asennossa paikalleen, siinä on merkki jakopään kopassa ja hihnapyörässä. Voi laittaa myös monessa muussa asennossa paikalleen, mutta tasapainotus menee pieleen. Tämän tarkastus vaatii heittokellon tai lukitustapin kampiakselille.
Tämä on taas näitä että kuka tahansa joka oikeasti mekaniikasta ja moottoritekniikasta ymmärtää ja pitää tommosta hihnapyörää kädessään niin ymmärtää että sillä on vain tasan yksi asento jossa se kuuluu kiinnittää kampiakseliin eikä vain ampua kiinni summanmutikassa mihin sattuu.

Se on tämä nykymekaanikkojen laatu kun osataan vain lukea vikakoodeja...
1704706214366.png
 
Olenkin aina ihmetellyt, miten ihmeessä hihnapyörää ei ole saatu lukittua kampiakseliin (kiila, tappi tms.). Kyllähän uudesta hihnapyörästä heti näkee asennon mutta jos on likainen ja ruosteessa pyörä+lohko, niin homma vaikeutuu huomattavasti ja kaikilla moottoreilla tietty eri tapa merkitä oikea kohta.
Jos jotain pitää osoittaa, niin kyllä valmistaja on suunnittelussa epäonnistunut.
 
Hinnat alkaen auto niin puolikkaita puupennejä säästetään aivan kaikesta. Myös ei niin tarkasti asennettavien osien paikoituspiirteistä ja kiiloista sun muista.

Vaikka ajoitusnuoli ei näkyisikään niin kyllä tuo epäsymmetrisyys näkyy vaikka moottori olisi meren pohjasta nostettu. Siitä sen ajoituksen tarpeen osaa päätellä ja piirtää vaikka oman merkin.
 
Ei tuon hihnapyörän asento koneen ajotuksiin mitään vaikuta. Ainoa mihin se vaikuttaa on koneen tärinät. Tuo kone on tasapainotettu tuolla hihnapyörällä / vauhtipyörällä, niin eivät ole yksittäisinä osina tasapainossa, joten kaikkien osien on oltava keskenään oikeassa asennossa. Tällä ratkaisulla on saatu tuo riittävän värinättömäksi ilman tarvetta erillisille tasapainoakseleille.

Ihan totta jos puhutaan apulaitehihnasta, mä käsitin tuon alkuperäisen viestin niin, että puhuttiin jakohihnan hihnapyörästä. Apulaitehihnapyörän väärä asento kyllä kuulostaa järkevämmältä, tuskin edes kone kävisi jos olisi jako noin paljon pielessä.
 
Käytin kolmannen kerran alkuperäisessä huollossa. Selvisi, että kampiakselin hihnapyörä oli ollut noin 60 astetta pielessä kohdistusmerkistä. Onko, jollain valistunutta ajatusta siitä, onko muutama sata kilometriä ajoa tällä välillä voinut tehdä autolle vahinkoa?
Jos lähiaikoina kampiakseli katkeaa niin voi mennä korjaamolta kyselemään :D
Jos totta puhutaan, niin tuskin on vauriota aiheutunut. Ja jos on, ne tulee esille ajan kanssa. Ei voi oikeen mitenkään todeta.

Loppuiko ylimääräinen tärinä/vapina nyt kun hihnapyörä on oikeassa asennossa?
 
Tähän nyt sen verran vinkkaisin että dokumenttia kaikesta, kaiken varalta. Kilsat, diagnoosit jne.
Jos myöhemmin kosahtaa niin onpi hollilla sitten kättä pidempää.
 
Viimeksi muokattu:
Jos lähiaikoina kampiakseli katkeaa niin voi mennä korjaamolta kyselemään :D
Jos totta puhutaan, niin tuskin on vauriota aiheutunut. Ja jos on, ne tulee esille ajan kanssa. Ei voi oikeen mitenkään todeta.

Loppuiko ylimääräinen tärinä/vapina nyt kun hihnapyörä on oikeassa asennossa?

Loppui, nyt auto toimii ja käy niin kuin ennenkin.

Keskustelut korjaamon kanssa on onneksi sähköpostissa tallella. Melko hapan maku jää suuhun. He saivat rahansa, ja minä ajankäytön jälkeen auton, jossa on jakopää huollettu, ja jossa ei ehkä tullut suurempaa vauriota autoon.

Korjaamon omistajalle lähti asiakaspalautetta. Tykkäävät markkinoida korjaamoa hieman muita arvokkaampana, mutta laadukkaampana. Juuri eilen tuli häneltä markkinointisähköposti, jossa totesi: "Isäni oli taitava ja samalla myös vaativa opettaja. Hän opetti minulle, että tekemällä kerralla kunnolla säästyy monelta vaivalta, murheelta ja turhalta rahanmenolta myöhemmin".
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka ajoitusnuoli ei näkyisikään niin kyllä tuo epäsymmetrisyys näkyy vaikka moottori olisi meren pohjasta nostettu. Siitä sen ajoituksen tarpeen osaa päätellä ja piirtää vaikka oman merkin.
Tuossa linkkaamassa kuvassa näkyy kyllä. Mutta osa on ulkoapäin täysin symmetrisiä hihnapyöriä, joissa voi olla vaan heikosti stanssattu kohdistusmerkki. Olikohan Fordin Zetec moottori tms jossa oli symmetriseen pyörään tehty reikiä ja täytetty lyijyllä. Ajelin sillä yhden jakohihnan vaihtovälin, ennen kuin huomasin väärän asennon.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 846
Viestejä
4 549 014
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
Acceli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom