• Live: io-techin Tekniikkapodcast tänään perjantaina noin klo 15:00 alkaen. Keskustellaan viikon mielenkiintoisimmista tietotekniikka- ja mobiiliaiheista. Suora lähetys YouTubessa. Tule mukaan katselemaan ja keskustelemaan! Linkki lähetykseen >>

Moniongelmallinen kone

Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
184
Hellurei!

Pakko on viimein turvautua tekniikkaporukan apuun, kun ei oma äly enää riitä eikä kyllä järkikään tällä menolla.

Koneessa on siis mukavia ongelmia ollut jo kohta 6kk. Alkujaan ongelmana oli se että kaikki USB yhtäkkiä sammui ja käynnistyi uudestaan. Tätä tapahtui parhaimillaan 8 kertaa päivässä, kuitenkin pääsääntöisesti rajoittui 0-3 kertaan (eli oli päiviä jolloin sammumisia ei ollut).

Ajoin koneeseen uuden Windowsin tammikuussa joka piti koneen vakaana likimain pari viikkoa, jonka jälkeen ongelmat palasivat hyvin äkkiä takaisin, entistä voimakkaampina. Tällöin tuli esiin myös DRIVER_POWER_STATE_FAILURE -BSOD ilmoitukset. Näitä tuli vähintään 5 kertaa viikossa, joskus 5 kertaa päivässäkin. USB ongelmat jatkuivat voimakkaana ja välillä myös tietokone ei suostunut käynnistymään jos USB laitteita oli kiinni koneessa. Myös näppäimistö ja hiiri välillä eivät käynnistyneet koneen mukana.

Tämän vian vuoksi Asuksen kanssa vaihdettiin emolevy uuteen, se ei korjannut ongelmia. Osa 64GB keskusmuistista oli sökönä, yksi 4x8GB kitti heitti voimakkaasti Memtestissä herjaa, joten se palautettiin jolloin koneen keskusmuisti laski 32GB, jossa se on nyt ollu (eli yksi 4x8GB on keskusmuistisetti tällä hetkellä). Tämäkään ei korjannut vikaa, ainoastaan osittain vähensi ajoittain tulleita BSOD joissa tekstinä oli: "IRQL_NOT_LESS_OR_EQUAL. Konetta on myös ajettu kahdella eri SSD:llä joissa oli puhtaat Win10 asennukset, ei vaikutusta.

Viimeisimpänä on koneesta vaihdettu Cablemodin valkoiset johdot uusiin sekä virtalähde on vaihdettu Corsairin AX760i mallista AX860i.

Virtalähteen tullessa ajoin uuden käyttiksen sisään, mutta silloin vasta riemu repesi. USB:t välillä sammuu täysin eivätkä käynnisty uudestaan kuten ennen tekivät. Koneen käynnistäminen on myös nykyään helevetillistä:

Kone ei käynnisty ekalla kerralla likimain koskaan, se usein jummahtaa käynnistykseen jossa näytöt jää mustaksi, virhekoodia emolevy antaa ihan normaali AA joka palaa kun kone on käynnissäkin, välillä sitten b6 ja mitä vaan miltei, vaihdellen milloin mistäkin. Kun kone pääsee tähän tilaan niin USB sammuilee ja käynnistelee useasti.

KUN tästä tilasta on päästy yli, ja päästään jopa Windowsiin asti, tulee ongelmaksi se että kone säilyy 5-10 sekuntia käytettävänä jonka jälkeen se leikkaa AIVAN täysin kiinni, vaatien rankan resetin painamisen joka ajaa lopulta aivan samaan tilanteeseen kuin alkujaan, eli koneen näytöille yritetään saada jotain näkyviin.

Välillä myös koneen POST herjaa "Overclocked failed! Press F1 to setup!", ja tosissaan, mitään kelloja koneella eikä GPU:lla ole, vakioilla mennään!

Kone myös jättää WerFault.exe herjoja kun koneen USB sammuu.

Konetta on yritetty käynnistää vain näppis, hiiri ja SSD kiinni, eikä sekään auta. Välillä mennään yhdellä näytöllä ja välillä kahdella, ei vaikutusta.

Onko kellään YHTÄÄN hajua mitä tässä voisi tehdä? Mitä osoittaa? Mitä tehdä? Ite osottaisin taas emoon, mutta en tiedä enää. Suoraan sanoen kenkuttaa pirusti kun tietää että paljon on rahaa kiinni raadossa joka ei toimi

Kone koostuu seuraavanlaisista komponenteista ja lisälaitteista joita on kiinni:
  • Windows 10 64bit Pro
  • Asus X99-E WS
  • Intel i7-5960x
  • EVGA GTX 1080 FTW (johon tehty thermalmod)
  • Crucial Ballistix Sport DDR4-2400MHz (4x8GB)
  • Corsair AX860i + Cablemod valkoiset johdot
  • Samsung 850 EVO 500GB (käyttislevy #1)
  • Samsung 840 EVO 500GB (käyttislevy #2
  • Sandisk X400 1TB SSD
  • Intel P3700 400GB PCI-E SSD
  • Western Digital Caviar Black 4TB
  • Samsung F3 1TB x 3kpl
  • Aquaero 6 Pro
  • NZXT Hue+
  • NZXT vanhempi sisäinen USB hub
  • USB laitteet:
    • Focusrite Scarlett 6i6 2nd gen
    • Kaksi USB hubia (4 port ja 7 port)
    • Blue Yeti
    • Corsair K70 (1st gen)
    • Roccat Kova (2016)
    • Logitech G13
    • Plus pari muuta pientä tilkettä!
  • Dell U2713H (liitetty Displayport - Minidisplayport)
  • Dell U2211H (liitetty Displayport - Displayport, USB ei ole tästä kiinni)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 708
Lähenpä nyt heittelee ihan arvalla, jos osuisi:
1) Onko kotelossa kaikki (ja vain käytössä olevat, ei ylimääräisiä) emolevyn korokepalat paikallaan?
2) Onko emolevyn IO-shield kunnolla paikallaan (eli ei mee mitään metallipinniä esim. just sinne USB-liitäntään)?
3) Ootko testannut minimikokoonpanolla, eli yksi kampa muistia, ei USB-laitteita, vain buuttaava kovo kiinni?
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 717
Lataa (toisella koneella?) ubuntun iso ja tee siitä boottaava USB-tikku. Tikku koneeseen ja boottia siltä. Toistuuko ongelma linuxilla?

Oletko asentanut winkkaria uudelleen? Viestin mukaan powerin vaihdon jälkeen olet.
Kysymys: asensitko heti kaikki valmistajan ajurit? Jos asensit niin muistatko oliko ongelmaa ennen niiden asentamista? Nimimerkillä P6T deluxeen asus tarjoaa edelleen järjestelmän kaatavaa ajuria. Eivät poista sivuilta vaikka asiasta pariin kertaan valitin. Eli testaa puhdas winkkari ilman asuksen ajureita. Jos ongelma katoaa niin asentele ajurit/softat yksi kerrallaan kunnes löydät ongelmallisen yksilön. Tätä tosin turha tehdä jos linuxilla oli samaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 943
Ota todella kaikki ylimääräiset laitteet ensin irti. Jätä ainoastaan ihan minimikokoonpano. Sinulla on noita kaikkia laitteita niin paljon kiinni, että vikaa on täysin mahdotonta paikallistaa.

Sitten kun kaikki toimii, lisää yksitellen osia kokoonpanoon. Tämä lie ainoa mahdollisen tapa paikallistaa ongelman aiheuttava osa.
 
1.) Kaikki käytössä olevat korokepalat on kiinni ja ylimääräisiä ei ole.
2.) Tiukasti on ja ei ole missään portissa sisässä!
3.) En ole vielä testannut yhdellä kammalla, mutta vain näppis + hiiri kombolla on koitettu, ei auta.

Lataa (toisella koneella?) ubuntun iso ja tee siitä boottaava USB-tikku. Tikku koneeseen ja boottia siltä. Toistuuko ongelma linuxilla?

Oletko asentanut winkkaria uudelleen? Viestin mukaan powerin vaihdon jälkeen olet.
Kysymys: asensitko heti kaikki valmistajan ajurit? Jos asensit niin muistatko oliko ongelmaa ennen niiden asentamista? Nimimerkillä P6T deluxeen asus tarjoaa edelleen järjestelmän kaatavaa ajuria. Eivät poista sivuilta vaikka asiasta pariin kertaan valitin. Eli testaa puhdas winkkari ilman asuksen ajureita. Jos ongelma katoaa niin asentele ajurit/softat yksi kerrallaan kunnes löydät ongelmallisen yksilön. Tätä tosin turha tehdä jos linuxilla oli samaa.
Pitää testata tuo Linux homma ja kattoa heittääkö samaa.

Äkkiseltään en muista että jonkin ajurin asennuksen jälkeen olisin huomannut ongelmien tulleen. Mutta pitää testata palauttaa palautuspisteeseen jonka jälkeen AI-Suite asentui, koska muistaakseen se taisi jotain herjaa rebootissa heittää.
Ota todella kaikki ylimääräiset laitteet ensin irti. Jätä ainoastaan ihan minimikokoonpano. Sinulla on noita kaikkia laitteita niin paljon kiinni, että vikaa on täysin mahdotonta paikallistaa.

Sitten kun kaikki toimii, lisää yksitellen osia kokoonpanoon. Tämä lie ainoa mahdollisen tapa paikallistaa ongelman aiheuttava osa.
Koitettu. Poislukien muistikammat, kaikki laitteet on poistettu ja pistetty yksi kerrallaan sisään. On koitettu eri hiirtä, eri näppistä, eri näyttistä, eri SSD:tä ja eri näyttöä. Olen useamman kerran selvittää mikä hiertää pahasti vastaan ottamalla kaikki USB laitteet ja kovot sisältä pois. Tämän jälkeen käynnistellyt konetta ja katsonut mikä on jumittanut. Toistaiseksi, no deal. Ja tämä oli ensimmäinen temppu mitä olen tehnyt, koska näin monella laitteella, se on ensimmäinen mikä tulee mieleen.

Pitää koittaa tuota Linuxia ja myös minimikokoonpanoa. Toisaalta, koneen USB:t kaatuili kyllä silloin kun testailin noita kampoja Memtestillä jolloin oli aina 2 kampaa per ajo (eli kaksi kampaa kiinni).
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 717
Äkkiseltään en muista että jonkin ajurin asennuksen jälkeen olisin huomannut ongelmien tulleen. Mutta pitää testata palauttaa palautuspisteeseen jonka jälkeen AI-Suite asentui, koska muistaakseen se taisi jotain herjaa rebootissa heittää.
Oman levyn kanssa ei palautuskaan auttanut. Vain puhdas asennus. :/
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Maadotus/winkkari ei tykkää emosta. Ensimmäinen todennäkösempi kun kerran on vaikea startatakkin jne.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 550
Äkkiseltään haiskahtaa nuo crusialin ramit. Ja kokeilisin yhdellä kammalla tai ainakin aluksi pumpata hieman lisää systemagentvoltagea ja muisteille vaikka 1.35v aluksi. Jos pääset winukkaan kokeile ajaa hcimemtestiä.
 
Jera

Romunkerääjä
Liittynyt
26.12.2016
Viestejä
119
Onko sulla asennettuna tuon Corsairin K70 näppäimistön ajurit?
Hommasin tässä jokunen kuukausi sitten itselleni Corsairin K65 näppäimistön ja muutaman viikon käytin ilman ajureita. Ajattelin sitten asennella ajurit, jotta pääsee katsomaan mitä asetuksia sieltä pystyy muuttamaan ja vaihtelemaan näppäimistön valoja.

Siitähän se riemu sitten repesi. Kone nakkeli sammutuksissa bluescreeniä juurikin tuolla DRIVER_POWER_STATE_FAILURE herjalla, tuli Overclocking failed ilmoituksia, usbit pysyivät pimeänä ja ei edes bootannut joka kerta. Jopa käynnistys Windowsiin kesti kymmeniä sekunteja pitempään kuin normaalisti.

Pitkään tuli hakattua päätä seinään, että mistä se vika löytyy. Poistin Corsairin ajurit ja siihen loppui ongelmatkin. Tämä siis X79 kokoonpanolla.
Onhan tietty vähän kaukaa haettu, että sulla olisi sama vika, mutta kannattanee varmaan kokeilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048
Äkkiseltään haiskahtaa nuo crusialin ramit. Ja kokeilisin yhdellä kammalla tai ainakin aluksi pumpata hieman lisää systemagentvoltagea ja muisteille vaikka 1.35v aluksi. Jos pääset winukkaan kokeile ajaa hcimemtestiä.
Muistit todennäköisimmin on vikana - olen samaa mieltä.

Myös on mahdollista, että prosessori on ebay ES ja/tai sitä on ajeltu tappovolteilla ja jotain on käristynyt.

edit: ja ota Rapid mode Samsungin SSD:stä pois päältä (jos on päällä). Minulla se ei aiheuta kaatumisia, mutta ajoittaisia täysin selittämättömiä tökkäilyjä.

tärkeämpi edit: sinulta puuttuu näytönohjain koneen tiedoista
 
Pitää alkaa testailemaan noita muisteja. Normaalisti ajankin niitä normaalia kovemmilla virroilla, X99E-WS antaa 1,2V noille kammoille jota noille suositetaan mutta ajelen niitä pääsääntöisesti 1.23V volteilla. PItää kattoa uskaltaako laittaa 1.35V kun kerran on speksattu 1.2V.

Onko sulla asennettuna tuon Corsairin K70 näppäimistön ajurit?
Hommasin tässä jokunen kuukausi sitten itselleni Corsairin K65 näppäimistön ja muutaman viikon käytin ilman ajureita. Ajattelin sitten asennella ajurit, jotta pääsee katsomaan mitä asetuksia sieltä pystyy muuttamaan ja vaihtelemaan näppäimistön valoja.

Siitähän se riemu sitten repesi. Kone nakkeli sammutuksissa bluescreeniä juurikin tuolla DRIVER_POWER_STATE_FAILURE herjalla, tuli Overclocking failed ilmoituksia, usbit pysyivät pimeänä ja ei edes bootannut joka kerta. Jopa käynnistys Windowsiin kesti kymmeniä sekunteja pitempään kuin normaalisti.

Pitkään tuli hakattua päätä seinään, että mistä se vika löytyy. Poistin Corsairin ajurit ja siihen loppui ongelmatkin. Tämä siis X79 kokoonpanolla.
Onhan tietty vähän kaukaa haettu, että sulla olisi sama vika, mutta kannattanee varmaan kokeilla.
Ei ole käytössä, koska meikäläisen Corsair K70 on se ensimmäinen versio joka on sinisillä ledeillä ja mitään softasäätöä ei olekkaan koko näppäimistössä. Valoja säädetään ihan näppiksen napeista ja that's it, hyvin rampautettu.

Muistit todennäköisimmin on vikana - olen samaa mieltä.

Myös on mahdollista, että prosessori on ebay ES ja/tai sitä on ajeltu tappovolteilla ja jotain on käristynyt.

edit: ja ota Rapid mode Samsungin SSD:stä pois päältä (jos on päällä). Minulla se ei aiheuta kaatumisia, mutta ajoittaisia täysin selittämättömiä tökkäilyjä.

tärkeämpi edit: sinulta puuttuu näytönohjain koneen tiedoista
Prosessorille ei ole koskaan annettu minkäänlaisia kelloja, koska edellisen koneen emolevystä pamahti virransyöttö kellotuksissa (huono yksilö oli tosin), jonka vuoksi en ole alkanut kellottamaan yhtään, etenkään tuon hinnan prossussa.

Samsungin Rapid Mode on aina pois, se on jo kerran koitettu ja heitti 1,5v. niin paljon BSODia että saa pitää tunkkinsa.

Näyttis lisätty.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 550
Pitää alkaa testailemaan noita muisteja. Normaalisti ajankin niitä normaalia kovemmilla virroilla, X99E-WS antaa 1,2V noille kammoille jota noille suositetaan mutta ajelen niitä pääsääntöisesti 1.23V volteilla. PItää kattoa uskaltaako laittaa 1.35V kun kerran on speksattu 1.2V.

Ei ole käytössä, koska meikäläisen Corsair K70 on se ensimmäinen versio joka on sinisillä ledeillä ja mitään softasäätöä ei olekkaan koko näppäimistössä. Valoja säädetään ihan näppiksen napeista ja that's it, hyvin rampautettu.

Prosessorille ei ole koskaan annettu minkäänlaisia kelloja, koska edellisen koneen emolevystä pamahti virransyöttö kellotuksissa (huono yksilö oli tosin), jonka vuoksi en ole alkanut kellottamaan yhtään, etenkään tuon hinnan prossussa.

Samsungin Rapid Mode on aina pois, se on jo kerran koitettu ja heitti 1,5v. niin paljon BSODia että saa pitää tunkkinsa.

Näyttis lisätty.
Kyllä uskaltaa itse ajanut 1.4v jo reilun 2 vuotta. Ollut kyllä kolme eri muisti settiä käytössä.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
184
Okei! Pientä testausta ja tulosta:

Muisteja on testailtu ja ajettu konetta ihan minimiasetuksilla. Kone käynnistyy yhdellä kammalla ja aina lopulta päätyen käyttämään kaikkia neljää kampaa. Toistaiseksi, kone on käynnistynyt ihan okei, pari kertaa ollut tilanne että kone jää käynnistysjumiin eli USBit sammuilee ja käynnistyy, mutta näytöt pysyy virransäästössä. Voi tietty olla vielä muisteissa vikaa, mutta Memtest ei antanut vielä ainakaan virheitä 7h ajon jälkeen.

Testissä on myös näppäimistön vaihto: K70 irti ja vedetään Microsoftin HTPC näppis+hiiri kombolla. Helekutin epämukava pitkässä käytössä kyllä :lol:

Katsellaan, postailen tähän mihin suuntaan tämä kääntyy. Tavallaan muisteja olen itsekkin pohtinut, tosin, kaksi muistikampaa settiä hajoaa alta 6kk alkaa olla huolestuttavaa. Ensimmäinen, jo palautettu setti oli 1,5v. ja tämä nykyinen on juuri 6kk iän saavuttanut. Pitää sitten alkaakkin etsimään siistejä, valkoisen ja mustan kanssa sopivaa, suht halpaa muistisettiä joka toimisi hyvin.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 004
Kaverilla oli kaikki maailman viat usbien kanssa ja lopulta hiiren johto oli sökö ja veti oikkaria. Uus hiiri ratkas ongelmat, ja vanhan johdon vaihto anto vanhalle rotalle lisää elinkaarta. Sitä vähän nyppi ku diablossa kuoli kaks HC charrua kun hiiri + näppis "katos" vähäksi aikaa ja mosat söi hengiltä.
 
H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 178
Prosessorille ei ole koskaan annettu minkäänlaisia kelloja, koska edellisen koneen emolevystä pamahti virransyöttö kellotuksissa (huono yksilö oli tosin), jonka vuoksi en ole alkanut kellottamaan yhtään, etenkään tuon hinnan prossussa."

Ja ei mitään saumaa testata toisella prosessorilla josko tuo olisi antautunut samalla ku edellisen virransyöttä posahti? Vai onko edes sama prosessori?

Tai, joku sun usb-laite/hubi haluaa niin paljon virtaa että kyrväyttää laakista emon usb-piirin ku oot lykänny ne kiinni?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 340
Käytätkö USB liittiminä kotelon tarjoamia liittimiä? Toimiiko laitteet liitettynä suoraan vain emovyn takapaneeliin? Eli nyppää ne emolle menevät lisäliitinkaapelit mäkeen ja katso mitä tapahtuu.

Jos johdoissa/liittimissä on ollut jotain fyysistä vikaa, niin nehän on voinut paskoa mennessään vaikka mitä. Kuulostaa epätodennäköiseltä mutta...
 
Kasasin kaverille koneen joitakin vuosia aikaa, asennusjuomien kera tietty väsäsin :D No, moment of truth eli virtanappia painamaan ja ylpeänä siinä notta nyt on vehkeet kunnos, vaan eipä, ei mitään henkeä. Kaveri oli aiemmin maininnut, et ukkonen oli rikkonut vanhan koneen, mutta kaikki sisuskalut olivat nyt uusia ja ylijännitesuojia laitettu virtakaapeleiden jatkoksi. Kotelo olikin kuitenkin se samainen jossa olevan koneen ukkonen oli rikkonut. Ja samaista minikokoonpanolla liikkeelle ja yksitellen palikoita kiinni. Vasta etupaneelin usb-liittimen kytkettyä lakkas boottaamasta.. eli, ukkonen oli hajoittanut myös sen...
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
184
Prosessorille ei ole koskaan annettu minkäänlaisia kelloja, koska edellisen koneen emolevystä pamahti virransyöttö kellotuksissa (huono yksilö oli tosin), jonka vuoksi en ole alkanut kellottamaan yhtään, etenkään tuon hinnan prossussa."

Ja ei mitään saumaa testata toisella prosessorilla josko tuo olisi antautunut samalla ku edellisen virransyöttä posahti? Vai onko edes sama prosessori?

Tai, joku sun usb-laite/hubi haluaa niin paljon virtaa että kyrväyttää laakista emon usb-piirin ku oot lykänny ne kiinni?
Prosessori on siis aivan eri. Prosessori joka tuossa levähtäneessä emossa oli joka on virransyötön poksahdettua, oli i7-870 joka painaa nätisti NAS koneessa vieläkin vuosien jälkeen!

Ja ei ole mikään sauma saada toista prossu valitettavasti...

Käytätkö USB liittiminä kotelon tarjoamia liittimiä? Toimiiko laitteet liitettynä suoraan vain emovyn takapaneeliin? Eli nyppää ne emolle menevät lisäliitinkaapelit mäkeen ja katso mitä tapahtuu.

Jos johdoissa/liittimissä on ollut jotain fyysistä vikaa, niin nehän on voinut paskoa mennessään vaikka mitä. Kuulostaa epätodennäköiseltä mutta...
Kotelon etupaneelin USB en käytä kuin tarvittaessa esim ulkoset ja tikut, eli mitään niissä ei ole kiinni. Phanteksilta piti pyytää uus USB3.0 paneeli, koska entinen pätki aivan hemmetisti, ei pystynyt käyttämään ollenkaan USB 3.0 tilassa, USB2.0 toimi just ja just.
 
Viimeksi muokattu:

TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 004
Kotelon etupaneelin USB en käytä kuin tarvittaessa esim ulkoset ja tikut, eli mitään niissä ei ole kiinni.
Mutta tuossa ehotettiin että älä pidä edes niitä johtoja emolla kiinni ja testaa toimiiko paremmin.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
8
Itsellä oli vähän samankaltaista mystistä epävakautta ja usb sekoilua. Vika korjaantui, kun suoristin emolevyn USB 3.0 liittimestä vääntyneen pinnin.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
184
Mutta tuossa ehotettiin että älä pidä edes niitä johtoja emolla kiinni ja testaa toimiiko paremmin.
Testattu, ei vaikutusta

Itsellä oli vähän samankaltaista mystistä epävakautta ja usb sekoilua. Vika korjaantui, kun suoristin emolevyn USB 3.0 liittimestä vääntyneen pinnin.
Ei ainakaan tällä kohdalla mikään todennäköinen vaihtoehto koska kahdella emolevyllä tämä toistuu ja molemmissa emoissa on koitettu kaikki USB2 ja USB3 sisäiset headerit.

Mutta, päivitetääs!

Kone toimi uudelleenasennuksen jälkeen epävakaasti seuraavat 3-4 päivää, jonka jälkeen kone toimi kuin uusi, ilman mitään ongelmia eiliseen asti. Ei mitään. Yhden USB-hubin otin pois käytöstä ja sillä selvä. Tuolla välillä ainoita ongelmia oli muutamat kerrat kun kone käynnistyy, jää vain musta näyttö eikä mitään näy vaikka kone onkin jo Windowsissa. Eli molemmat näytöt ovat mustana, tai no, valot päällä, mutta mustaa. Eli toisin sanoen, jostain syystä näyttis syöttää hyvin pientä tietomäärää joka ei rakenna kuvaa, mutta se saa kuitenkin näytöt pois virransäästötilasta.

Ajoittain kone ei edes päässyt tänne asti vaan jummahti tilaan jossa molemmat näytöt ovat virransäästötilassa, eikä kone etene pidemmälle. Q-code numeron perusteella vika oli "System is waking up from the S4 sleep state".

No, tähän asti ajattelin että so far so good, jokin siellä oli, eikä ole enää ongelmana. Eilen sitten homma taas muuttui. Kaikki USB laitteet sammuivat kokonaan ja ainoastaan Corsair K70 jäi päälle. Siinä sitten aloin ajattamaan diagnostiikkaa pelkkää näppäimistöä käyttäen. Uudelleenkäynnistys korjasi tämän, mutta taas hieman mietitytti mitä ihmettä. Irrottelin laitteita ja se ei toistunut uudestaan illasta.

Tänä aamuna kuitenkin oli jotain hyvin, HYVIN mielenkiintoista esillä. Kone käynnistyi normaalisti, mutta heti kun Windows 10 kirjautumisruutuun pääsee, taustakuvan siirrettäessä pois, kone jumahtaa puoleksi sekunniksi ja pamauttaa BSODin, "DRIVER_VERIFIER_DETECTED_VIOLATION". Tätä tapahtui joka kerta kun tuolla kerralla avasin koneen ja käynnistelin sitä. Koskaan en päässyt yhtään pidemmälle. Yritin myös palauttaa aiempaan palautuspisteeseen, onnistumatta. Windows valitti ettei se pysty palauttamaan.

Vikasietotilaan pääsin ongelmitta. Siellä kuitenkin toimi vain näppäimistö. Ei hiirtä, ei mitään. BIOSissa hiiri toimii vielä mainiosti. No, kun vikasietotilasta sammuttaa koneen, sammutus kestää puoli ikuisuutta, noin 5min joka päättyy DRIVER_POWER_STATE_FAILURE virheeseen. No, sehän meni hienosti.

Sammutin koneen ja pistin järjestelmästä virrat pois kauko-ohjattavan pistorasian avulla (Belkin WeMo). Liki 3,5h myöhemmin kun palasin koneelle, heitin virrat järjestelmiin ja käynnistin koneen suoraan vikasietotilaan, hiiri toimi ongelmitta ja muutenkin kone toimi hyvin. No, ajattelin testata onnea ja käynnistää koneeni takaisin normaaliin tilaan. Kone käynnistyi ongelmitta Windowsiin asti ja pääsin kirjautumaan koneelle. Ei kaatumista, ei BSODia. Kaikki laitteet toimii ongelmitta, kaikki toimii nopeasti, aivan kuin aamuista ei olisi tapahtunutkaan.

Alan pikkuhiljaa taipumaan softapuolen vikaan tämän suhteen jopa. Windowsin korjauslevy ei pystynyt korjaamaan tätä käynnistyksen ongelmaa. Taidan pistää Driver Verifierin ajattamaan, koska tämä vaikuttaa jonkin verran kyllä jonkinlaiselta ajuriongelmalta tai sitten jokin laite vielä heittelee sentteriä oikein urakalla, käyden välillä Mallorcalla ottamassa aurinkoa ja palaten kuittailemaan hyvin levänneenä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 607
Viestejä
4 185 795
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom