Modaajat osoittivat 9. sukupolven 8-ytimisen Core i9-9900K:n toimivan vanhoilla Z170-emolevyillä

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529

Intelin Coffee Lake -arkkitehtuurin prosessorit vaativat virallisesti 300-sarjan piirisarjan tuekseen, mutta modaajat ovat osoittaneet vanhempien Z170- ja Z270-emolevyjen kelpaavan parhaimmillaan 6-ytimisille prosessoreille ongelmitta pienellä säädöllä. Tänä syksynä Intel julkaisi uudet Coffee Lake Refresh -prosessorit, joiden arkkitehtuuri on edelleen sama, mutta ydinmäärää on jälleen kasvatettu kahdella.

TechBBS:n käyttäjä Luumi on kunnostautunut aiemminkin uudempien prosessorien testailuissa vanhoilla emolevyillä, eikä 9. sukupolven prosessorit tee tähän poikkeusta. Luumin ja muiden modaajien testit osoittavat, että myös 8-ytiminen Core i9-9900K voidaan saada toimimaan vanhoilla emolevyillä.

Luumin kommenttien mukaan 9. sukupolven prosessorit toimivat Z170- ja Z270-emolevyillä vastaavin modauksin, kuin 8. sukupolven prosessoritkin. Emolevylle tarvitaan mikrokoodipäivitetty BIOS-versio, johon on rakennettu tuki uusille prosessoreille, sekä prosessorin kosketuspintojen yhdistäminen tai emolevylle tehtävän hyppylankamodin, jonka avulla tietokone suostuu käynnistymään. Coffee Lake -yhteensopivia BIOSeja on julkaistu usean valmistajan toimesta, mutta osassa tapauksista kaikki prosessorin ominaisuudet eivät välttämättä toimi oikein. Esimerkiksi Asuksen BIOS-versioissa ei toimi ilmeisesti Hyper-threading lainkaan.

Suurimpana erona 8. sukupolven prosessoreihin 9. sukupolven Coffee Lake Refreshit nostavat emolevyn virransyötön lämpötilan merkittävästi korkeammaksi. Core i9-9900K -prosessorin toimiessa 5,3 GHz:n kellotaajuudella Prime95-rasituksessa Luumi on mitannut ASRockin Z170M OC Formula -emolevyn virransyötön lämmöiksi noin 85 astetta, kun 6-ytimisellä Core i7-8700K:lla ne jäivät vastaavin asetuksin 55 asteen tuntumaan tai jopa alle. Lisäkuriositeettina Luumi saavutti Z170M OC Formula -emolevyllä ja Core i9-9900K -prosessorilla 5,5 GHz:n Cinebench-vakaan kellotaajuuden 30 millivolttia pienemmällä jännitteellä, kuin ylikellottajien suosimalla EVGA Z390 Dark -emolevyllä samalla prosessorilla.

Emolevyä tai prosessoria modattaessa on syytä muistaa, että se evää laitteilta kaiken takuun. Lisää keskustelua aiheesta löytyy TechBBS:n Intel Coffee Lake + Z170/Z270 kellotukset ja kokemukset -ketjusta.

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 103
Todella mielenkiintoista luettavaa! Hauska seurata, kun osaavat kaverit ottaa kaiken irti vanhoista osista.
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
669
Hyvää kamaa!

Kohta Luumi pamauttaa vielä (todennäköisesti ja toivottavasti) sellaset typpitulokset tauluun kyseisellä prossulla, että saatte taas lisää uutisoinnin aihetta :cool:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 900
"Coffee Lake -yhteensopivia BIOSeja on julkaistu usean valmistajan toimesta, mutta osassa tapauksista kaikki prosessorin ominaisuudet eivät välttämättä oikein."

Lauseesta jäi ilmeisesti puutumaan "toimi" verbi.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 255
Kertoo hyvin siitä kuinka Intel on rahastanut emoilla/piirisarjoilla ilman oikeita muutoksia prossuissa...
 
Hellsinki

Kapteeni pienkonekorjaaja
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 120
Intelhän ei oo tehny mitään uutta prosessoria vuosikymmeneen. "parantanut" vain wanhaa ja jokaiseen "sukupolveen" aina uusittava emolevy :D
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 235
@Kaotik @FlyingAntero @Sampsa @Contay @Asmola

Vcore vaatimukset tuntuvat vaihtelevan yllättävän suuresti eikä tuo yksittäisen vanhan emolevyn hyvä tulos takaa että kaikki saman firman lankut vaatisivat yhtä vähän. Tuo koko video oli hauska koemielinen jatkotesti 8700K-versiolle, mutta juuri pitää muistaa ettei tuota z170m ocf -emolevyä voi enää edes ostaa ja vertaus vain yksittäiseen z390-emolevyyn ei ole ehkä fiksuin ilmaisu. Dark kun voitti esimerkiksi @FrozenJuice :n Maximus 10 heron valovuosin, mutta taas esimerkiksi Maximus XI Gene voi olla näiden kanssa samoissa tai heron ja näiden välissä. Nyt ei vaan sattunut olemaan useita verrokkeja omasta takaa, jotta olisi voinut verrata useampaa mallia vastaan.

Kuten videossa mainitsen niin pieniä puutteita ratkaisuista kuitenkin löytyy, vaikka emolevyn ominaisuudet toimivat niin juuri tuo muistikertoimien puute on merkittävä ero jo uusiin emolevyihin jos on käytössä korkeataajuuksinen xmp-kitti. Myös noi virransyötön lämpötilat ovat jo varsin korkeat (85c mitattuna keloilta) aktiivisella ilmanvaihdolla, darkilla tein kaikki tulokset ilman heatsinkkia eikä virransyötön lämmöt juuri edes nousseet.

En näkisi järkevänä vetona lähteä metsästelemäänkään tälläistä vanhaa emolevyä esim ebaysta jos pyyntihinta on sama tai korkeampi kuin uudesta hyvästä Z390-emolevystä. Monissa Z170/Z270 ratkaisuissa löytyy puutteita kuten tuo Maximus 9 -sarjalaisten Hyperthreadingin puute, HT:lla varustetulla kivellä tuollaisen kombon käytössä ei ole mitään järkeä.
 
Viimeksi muokattu:

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Kertoo hyvin siitä kuinka Intel on rahastanut emoilla/piirisarjoilla ilman oikeita muutoksia prossuissa...
Noihinhan lisättiin virransyötön pinnejä, jotta ei kävisi kärähtämisiä ym ongelmia (esim epävakaus jännitehäviön takia) raskaassa rasituksessa socketin kanssa, eli kyllä niihen prossuihin (se koko moduuli on osa prossua, ei vain piisiru) tehtiin muutoksia ja ihan syystä.

LISÄKSI prossun virtalähdeosan minimivaatimuksia käsittääkseni kasvatettiin, samasta syystä.

Eli vaikka meilla olisi "speksien" mukaan tehty Z170 emo, niin sen virtalähdeosa voi aiheuttaa epävakautta tai hajota näillä uusilla prossuilla.

Nyt kun on uudemmalla versiolla oleva emo, niin ei ole ongelmia, jos emon valmistaja on vähintään speksejä noudattanut.

Paljon fiksumpaa blokata pois nuo "toimii ehkä" tapaukset.

Vaihtoehtoisesti "turbo" kellotaajuudet ym olisi pitänyt jättää huomattavasti pienemmiksi ja silti olisi voinut tulla "paskan myivät" maine, kun kellottelijat olisivat käyneet huomaamaan esim kypsyneitä socketteja / prossun padejä sillointällöin...

Ylikellottajan virityksen kun tarvitsee toimia tunti - kuukausi ja kaikki vaikuttaa olevan ok, kun taas valmistaja joutuu ajattelemaan esim 5 vuoden aikajänteellä..
 
Viimeksi muokattu:

TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 000

ja emovalmistajat olisivat voineet biospäivityksillä rajata paskansa pois. Pakotetussa epäyhteensopivuudessa on kysymys vain ahneudesta.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
ja emovalmistajat olisivat voineet biospäivityksillä rajata paskansa pois. Pakotetussa epäyhteensopivuudessa on kysymys vain ahneudesta.
Vaikea ottaa biospäivityksellä esim lisävirransyöttö ja maapinnejä käyttöön.
Tuossa on täysin kysymys siitä, että ei haluttu ongelmien seurauksena paskaa mainetta. Vaikka kuinka olisi muussa osapuolessa vika, niin se on nähty aina: Syypääksi joutuu GPU / CPU valmistaja, vaikka oikeasta asiaan on voinut vaikuttaa vain emon / näyttiksen valmistaja ja se on tehnyt kehnoon lopputulokseen vieneet päätökset.

On Intelkin mokaillut, mutta sitten onkin rautaa vaihdettu isojakin määriä, jos on vain viitsinyt kiikuttaa prossun / emon vaihtoon..

Socketin kärähtämisiä / coren halkeamisia ym ongelmia ei ole perinteisesti tarvinnut olla, kuin muutamia, niin niistä on revitty kyllä uutiset rautasivustoille / foorumeille..
-------------
Monilla emojen valmistajilla on revisioita ja melkein samoja versioita (kirjainyhdistelmien perusteella) ja kun on niin, että osaan käy prossu X ja osaan ei, niin ihmiset kyllä onnistuneesti mokailevat ja sitten syyttävät muita, kun ei toimi. Tuo on niin nähty juttu aikoinaan esim S775:n kanssa Ja AMD:n puolella AMX emojen kanssa.

Itseasiassa juuri viimeviikolla yksi kyseli, miksi prossu ei toimi AM2/3 emossa. Ilmeisesti ei vain oltu tuettu. Toisessa emossa toimi ja ko emo toimi toisella prossulla ok. Bios oli uusin.
 
Liittynyt
11.07.2018
Viestejä
6
Luin johdannaiset artikkelista. Voin siis pari pinniä blokkaamalla ja yhdistämällä saada 9th gen prossut toimimaan MSI:n emolla ilman HT:tä? Käyttämällä yksinkertaista ohjelmaa...

https://www.win-raid.com/t3987f16-TOOL-Easy-automated-Mod-tool-for-Coffee-Lake-bios.html

Oma emo https://www.msi.com/Motherboard/Z170A-TOMAHAWK-AC.html
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 235
Hauskaa luettavaa kyllä, monet IT-alan sivustot ympäri maailman uutisoinut tämän videon ja tulokset :D . Kiitos @Sampsa ja @Kaotik asian tuomisesta esille myös tekniikkakatsauksessa. 5.5 oli ihan huoneen lämpötilaan rajoittuneella vedellä taas kerran :) . @Asmola @Hessu @akselic @JuhoN @Kaikkivarattu

Vídeo mostra Intel Core i9-9900K alcançando 5.5GHz em placa-mãe Z170

Intel Core i9-9900K Overclocked to 5.5 GHz on Older Gen Z170 Motherboard

Intel Core i9-9900K överklockas till 5,5 GHz på Z170-moderkort
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Vaikea ottaa biospäivityksellä esim lisävirransyöttö ja maapinnejä käyttöön.
Tuossa on täysin kysymys siitä, että ei haluttu ongelmien seurauksena paskaa mainetta. Vaikka kuinka olisi muussa osapuolessa vika, niin se on nähty aina: Syypääksi joutuu GPU / CPU valmistaja, vaikka oikeasta asiaan on voinut vaikuttaa vain emon / näyttiksen valmistaja ja se on tehnyt kehnoon lopputulokseen vieneet päätökset.

On Intelkin mokaillut, mutta sitten onkin rautaa vaihdettu isojakin määriä, jos on vain viitsinyt kiikuttaa prossun / emon vaihtoon..

Socketin kärähtämisiä / coren halkeamisia ym ongelmia ei ole perinteisesti tarvinnut olla, kuin muutamia, niin niistä on revitty kyllä uutiset rautasivustoille / foorumeille..
-------------
Monilla emojen valmistajilla on revisioita ja melkein samoja versioita (kirjainyhdistelmien perusteella) ja kun on niin, että osaan käy prossu X ja osaan ei, niin ihmiset kyllä onnistuneesti mokailevat ja sitten syyttävät muita, kun ei toimi. Tuo on niin nähty juttu aikoinaan esim S775:n kanssa Ja AMD:n puolella AMX emojen kanssa.

Itseasiassa juuri viimeviikolla yksi kyseli, miksi prossu ei toimi AM2/3 emossa. Ilmeisesti ei vain oltu tuettu. Toisessa emossa toimi ja ko emo toimi toisella prossulla ok. Bios oli uusin.
Nyt saatiin paska maine turhalla holhouksella ja rahastuksella. Nuo kärkipään kellotusemot z170/270-sarjoilla ovat kuitenkin parempia kuin rupuiset h310-emot jotka ovat tuettuna. Ei ole vieläkään näkynyt mitään white paperia puolueettomalta taholta joka näyttää toteen väitteet noista pinnimuutoksien väkttämättömyyksistä. Sen sijaan löytyy käytännön testejä jotka osoittavat Intelin puhuneen paskaa, ja emovalmistajia jotka kertoivat tuen puutteen johtuvan Intelin kiellosta.
 
Ei välttis vain tuo socketin muutos vaan myös juuri mitä @Sampsa mainitsi eli tuo piirilevynrakenne. Mutta juu tämä z170m nick shitti on selvästi parempi kuin monet aivan rupuset 300-sarjan emolevyt.
 
Liittynyt
01.12.2017
Viestejä
1 569
9900k toimii varmaan myös H110 ddr3 emolevyllä? :)
Ainakaan intelin sivuilla 9900k:lla ei näy ddr3/ddr3L yhteensopivuutta

Ei nyt lähtisi 9900k:ta ostelemaan.

7700k on nopein prosessori joka takuuvarmasti toimii ddr3 muisteilla.

Muutenkin alkaa muistit hidastamaan jo vauhtia, oma 7700k 1866ddr3 on 4-5% hitaampi cinebenchissä kun kellottamaton 7700k hitailla ddr4 muisteilla.

Olisko jopa 15-20% hitaampi yhteenlaskettuna koska ei pysty kellottamaan.
 
Viimeksi muokattu:

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Nyt saatiin paska maine turhalla holhouksella ja rahastuksella. Nuo kärkipään kellotusemot z170/270-sarjoilla ovat kuitenkin parempia kuin rupuiset h310-emot jotka ovat tuettuna. Ei ole vieläkään näkynyt mitään white paperia puolueettomalta taholta joka näyttää toteen väitteet noista pinnimuutoksien väkttämättömyyksistä. Sen sijaan löytyy käytännön testejä jotka osoittavat Intelin puhuneen paskaa, ja emovalmistajia jotka kertoivat tuen puutteen johtuvan Intelin kiellosta.
Ja ei varmasti tule näkymäänkään mitään whitepaperia ko asiasta, muuten kuin korkeintaan Intelin teknisissä dokumenteissä voi olla. Ei itsestään selvyyksistä toinna tehdä mitään tuonkaltaisia tutkimuksia.
Z170 z270 emoissa socketin kytkentä ja poweriosan ohjeistus on max 4C8Tore prossuja ajatellen suunniteltu. Suunnittelukin maksaa, ei ne huvikseen käy noita muuttelemaan. Niitä muutellaan, kun todetaan varmuuden kestävyydestä / toimivuudesta olevan riittämätön.

Todennäköisesti Intel oli suunnitellut julkaisevansa 6Core prossut vasta vuosi - puolitoista myöhemmin, kuin ne nyt julkaistiin. Tällöin 1151:n olemassaoloaika olisi ollut se normaali, perinteinen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 870
Hauskaa luettavaa kyllä, monet IT-alan sivustot ympäri maailman uutisoinut tämän videon ja tulokset :D . Kiitos @Sampsa ja @Kaotik asian tuomisesta esille myös tekniikkakatsauksessa. 5.5 oli ihan huoneen lämpötilaan rajoittuneella vedellä taas kerran :) . @Asmola @Hessu @akselic @JuhoN @Kaikkivarattu

Vídeo mostra Intel Core i9-9900K alcançando 5.5GHz em placa-mãe Z170

Intel Core i9-9900K Overclocked to 5.5 GHz on Older Gen Z170 Motherboard

Intel Core i9-9900K överklockas till 5,5 GHz på Z170-moderkort
Tässä yksi lisää
Intel Core i9-9900K runs on Z170 motherboard with 5.5 GHz | PC Builder's Club
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 466
Viestejä
4 192 121
Jäsenet
70 745
Uusin jäsen
Rroy

Hinta.fi

Ylös Bottom