Modaaja viritti Nintendo Switchin pyörittämään Android- ja PC-pelejä

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
24 030
nintendo-switch-oled-oc-geekerwan-20230725.jpg


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Nintendolla on tunnetusti varsin jäiset välit tee-se-itse-yhteisöjen ja erityisesti emulointipiireihin. Modaaja Geekerwan onkin päättänyt lähestyä tilannetta toisesta suunnasta ja lähtenyt modaamaan Nintendon konsolia pyörittämään muita sovelluksia.

Geekerwan on ottanut käsittelyynsä Nintendon Switch OLED -käsikonsolin ja paitsi modannut, myös ylikellottanut sitä merkittävästi. Switch OLEDin sisällä sykkii NVIDIAn 16 nanometrin prosessilla valmistettu versio Tegra X1 -järjestelmäpiiristä. Vastaava löytyy myös esimerkiksi NVIDIAn Shield-mediajatkeesta, joten ensimmäinen looginen askel oli Androidin, tai tarkemmin Lineage OS:n asentaminen konsoliin, mutta myös ns. oikea Linux saa videolla oman vuoronsa. Vaikka järjestelmäpiirillä on neljän A57-ytimen lisäksi myös neljä A53-ydintä, on ne kytketty Nintendon kohdalla pois käytöstä. Tegra X1:n integroitu GPU perustuu Maxwell-arkkitehtuuriin.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.


YouTubessa julkaisemallaan videolla Geekerwan käy läpi pikaisesti eri vaiheita Androidin asentamiseksi, mutta mielenkiintoisempaan osaan päästään kun puhutaan ylikellotuksesta. Ei liene yllätys, että kun Switchin prosessoriytimet toimivat oletuksena 1 GHz:n ja Shieldissä 2 GHz:n kellotaajuudella, viritettävää löytyy. Järjestelmäpiiri venyi lopulta prosessorin osalta 2,3 GHz:n ja GPU:n osalta 1267 MHz:n kellotaajuudelle. Vakiona GPU toimii käsikonsolitilassa 460 MHz:n ja telakassa 768 MHz:n kellotaajuudella. Myös muistit kulkivat selvästi virallisia lukemia paremmin ja vakiona 1600 Mbps:n nopeudella toimivat muistit venyivät 2133 Mbps asti. Geekbench 5:ssä ylikellotettu Switch sai tulokseksi 1105 pistettä kaikilla ytimillä, kun vakiona niitä ropisee vain 568. Suorituskyky jää siis hieman jälkeen esimerkiksi Snapdragon 821:n 1179 pisteen tuloksesta. GPU-puolella telakoituna Switch nettoaa 3DMark Wild Life Extremessä 741 pistettä ja ylikellotettuna 1010 pistettä. Verrokiksi osuu prosessoripuolta selvästi tuoreemman Snapdragon 865:n Adreno GPU, joka naputtaa tauluun 1124 pistettä.

[gallery link="file" columns="2" size="medium" ids="89393,89394"]

Android-testien jälkeen vuorossa oli ns. oikean Linuxin eli Ubuntun asentaminen. Steamin erilaisten käännöskerrosten avulla Arm-prosessoreillakin varustettu konsoli pääsee koittamaan voimiaan useissa PC-peleissä ja ohjelmissa, mutta kaiken toimintakuntoon saattaminen vaatii selvästi Androidia enemmän säätämistä. Linuxissa myös muistit saatiin toimimaan Androidin rajoittamaa 2133 Mbps:ää nopeammin 2500 Mbps:n nopeudella. Kuten odottaa saattaa, suorituskyky ei ole kummoinenkaan; Cinebench R15:ssa prosessori sai yhteensä 83 pistettä kaikilla ytimillä, GTA V pyöri alle 10 FPS:n lukemissa eikä God of Warkaan juurikaan sen yli päässyt. Löydät videolta myös muita pelitestejä.

Lähde: VideoCardz

Linkki alkuperäiseen juttuun
 

Statistiikka

Viestiketjuista
286 622
Viestejä
4 917 176
Jäsenet
79 237
Uusin jäsen
Zinethra

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom