Miten kämppä viileämmäksi?

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Kovasti tuntuu kiinteistöliittoa vieläkin harmittavan tuo taannoinen oikeuden päätös.
Vaikka onhan tossa nyt vähän asiaakin.
Meillä on taloyhtiössä tavallaan 6 erilaista asuntotyyppiä ja niistä 3 olisi ihan selviä tapauksia mutta niihin 3 muuhun pitäisi saada vielä kunnan suunnalta joku mielipide kun ulkoyksikön asennusessa on pari muuttujaa kun tulisivat julkisivun puolelle ja asukkaat eivät haluaisi sitä tyhmintä asennustapaa joka tietty olisi sallittu ja toiset asennustavat ovat sellaisia että pitäisi saada kunnalta hyväksyntä. Ja tietenkään taloyhtiö ei haluaisi antaa noille 3 helpolle tapaukselle lupia tasavertaisuuden takia ennenkuin kunta on antanut kantansa.

Ja tuo kysymys on siis että saako asentaa ulkoyksikköä parvekkeen ulkopuolelle "julkisivun puolelle" koska kaikki parvekkeet ovat lasitettuja ja ainoa parvekkeen sisälle tuleva järkevä asennuspaikka haittaisi kohtuuttomasti lasitetun parvekkeen käyttöä joten halu olisi asentaa ulkoyksikkö parvekkeen ulkopuolelle.
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 210

Ilmeisesti siis nämä kolme selvääkin tapausta haluaisi asentaa pumpun parvekkeen ulkopuolelle? Ovat sisäpihalle tai muuten piilossa? Onko kunnalta varmistettu, että edes näihin saisi pumpun asentaa parvekkeen ulkopuolelle?

Ainakin oma kotikuntani tulkitsee kaikki rakennusten ulkoseinät julkisivuksi ja sillä ei ole merkitystä, onko sisäpihalla vai paraatipuolella, luvat pitää hakea kaikkiin julkisivumuutoksiin. Toki sisäpihoilla voi olla löysemmät säännöt, mutta jokatapauksessa lupaprosessi pitää käydä läpi.

En nyt tarkoita tätä teidän tapausta, mutta yleisesti ottaen tuota asoy lain yhdenvertaisuuspykälää ei joko ymmärretä tai käytetään sumeilematta väärin taloyhtiöissä. Esimerkiksi tässä teidän tapauksessa yhtiö voisi vallan hyvin sallia pumppujen asennukset parvekkeille ja jopa parvekkeiden ulkopuolelle. Mikäli viranomaiset sitten osassa asuntoja kieltää ulkopuolelle asentamisen, niin se on asukkaan kannalta paska juttu, mutta ei tuossa yhdenvertaisuuspykälää rikota.

Tottakai naapurisovun ylläpitämiseksi on reilumpaa selvittää lupakysymykset kunnolla etukäteen ja tehdä päätös vasta kun kaikki yksityiskohdat on selvillä, niin ei nämä eriarvoisesa asemassa olevat huoneistot koe tulleensa kohdelluksi epäreilusti.
 
Juu, taloyhtiö koittaa kysellä jotain linjausta tuohon kunnalta eikä vielä ole sanonut yhtään mitään tuohon. Juuri tuo että pitäisi yhdenvertaisesti kaikkien saada asentaa parvekkeen ulkopuolelle on tuo ongelma, joko pitäisi saada sallituksi kaikille tai sitten kielletään kaikilta ja ainoa sallittu paikka olisi parvekkeen sisäpuolella. Se tosiaan on monella parvekkeella aika tyhmä sijoituspaikka johtuen ikkunan, parvekkeen oven ja parvekelasitusten sekä hätäpoistumistietikkaiden sijainneista jolloin joko osaa lasituksista ei saisi avattua kunnolla tai parvekkeen kalustus olisi haastavaa. Oletan siis että myös kulku noille poistumistikkaille parvekkeen kulmasta pitäisi jäädä vapaaksi.

No, itse en tuosta varsinaisesti jaksa stressata, antaa taloyhtiön hallituksen ensin selvitellä ja linjata miten noita saa lähteä asentelemaan ja sitten vasta itse murehtii haluanko tuon ulkoyksikön takia ruveta murehtimaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 282
Onko muuten pakko tuo pingviinen pakkaukset säästää huolto/takuu tms asioita varten? Itsellä ei yksiössä liikaa tilaa ja electrokuxin boksi pikkuhiljaa alkanut vituttamaan eteisessä. Häkkiskin on jo täynnä kaikkea muuta joten sinnekään ei mahtuisi. Tosin enpä ilman autoa mihinkään sitä voisikaan kuljetella jos vikaa tms tulisi. Mutta onko muut säästäneet boksit vai vaan vieneet pahveihin?
 
En minä ainakaan säästänyt kuin sen ajan että totesin toimivaksi eli ei tarvinnut heti palauttaa. Samaa menetelmää sovellan lähes kaikkiin tuotteisiin, kun totean että laite ei ole maanantaikappale niin paketti kierrätykseen eli yleensä pakkaus kiirii nurkissa ehkä parista päivästä viikkoon.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Mites näiden talvisäilytys, voiko nakata ulkolämpötilassa olevaan säilöön jos on muuten kuivaa ja vedet tyhjätty pohjalta?

Muutin ilpilliseen kämppään, joka on sen verran iso, että varuiksi nurkkahuonetta ajatellen kelasin tuon säästää ja kätevin varastotila olisi kylmä ullakko. Ei tee mieli sitäpaitsi nyt syksyllä myydä, kun ensi kesän toivottavilla helteillä tosta saa tuplahinnan.
 
Liittynyt
01.08.2020
Viestejä
12
Kiinteästi asennettava ilmalämpöpumppu on tuollaiseen tilanteeseen ainoa järkevä ratkaisu. Tonnilla ei vielä ihmeitä tehdä, mutta toisaalta ei siihen kovin montaa sataa tartte laittaa päälle, niin saa jo ihan hyvän ratkaisun. Kaksi kerrosta voi olla tilanteesta riippuen haaste yhdelle laitteelle, mutta sopivasti sijoiteltuna se voi riittää. Ilmalämpöpumppu on hyödyllinen myös talvisin lämmityksessä.
Käytännössä kaksikerroksissa talossa yhdellä ilmalämpöpumpulla pitää valita haluaako viilentää kesällä vai lämmittää talvella. Viilentämiseen se sisäyksikkö pitäisi asentaa talon yläkertaan, koska viileä ilma tulee kyllä painovoimaisesti alakertaan päin automaattisesti. Vastaavasti lämmittämiseen sisäyksikkö pitäisi asentaa alakertaan, koska sen tuottama lämmin ilma liikkuu itsestään sinne yläkertaan. Markkinoilta löytyy koneita, joihin voit asentaa yhden ulkoyksikön ja siihen kaksi eri sisäyksikköä, mutta asennettuna ei puhuta enää tonnin hintaluokasta.

Pelkkään viilentämiseen soveltuvat laitteet ovat myös merkittävästi edullisempia kuin oikeasti lämmittämiseen soveltuvat laitteet, joten jos kovin tarve on yläkerran viilentäminen kesällä niin ehdottomasti oikea ilmalämpöpumppu siten, että sisäyksikkö on yläkerrassa. Ja ulkoyksikkö jonnekin muualle kiinni kuin talon puurakenteisiin, niin voi pitää laitetta kesällä 24/7 päällä ilman meluongelmia.

Ne siirrettävät ilmastointilaitteet kannattaa unohtaa saman tien jos puhutaan oikeasti talon viilentämisestä. Yhdellä siirrettävällä laitteella kipuraja on jossain 40 m² tienoilla ja melua niistä lähtee aina ihan älyttömästi. Jos haluaa saada jäähdytystehoa enemmän kuin 4-5 astetta alle ulkoilman niin neliöt olisi syytä olla lähempänä 20 kuin 40. Lisäksi yksiputkiset (eli käytännössä kaikki) siirrettävät ilmastointilaitteet epäsuorasti imevät taloon ilmaa sisään sellaiset 30-50 litraa sekunnissa eli saat sitä kuumaa ulkoilmaa tuon verran koko ajan lisää talon sisälle (kone ei siis ime ilmaa sisälle, mutta kun se imee tuon verran huoneilmaa pois niin se korvausilma tulee kyllä jostain pihalta).

Meillä on ILP:ssä tällaiset jouset niiden vakiokumien lisäksi ja koneesta ei tule tärinöitä läpi: Värinänvaimennin Entrade 2+2 kpl/pss jousi

Tästä huolimatta koneen ääni kuuluu sisälle asti tietyillä taajuuksilla (jotka siis resonoivat äänenä talon seinän ominaistaajuuden kanssa) hieman läpi, joten jos haluat oikein hiljaisen asennuksen niin tarvitset invertteriohjatun kompressorin jonka firmware mahdollistaa tiettyjen taajuuksien välttämisen. Kun mittailin ääntä Spectroid:n avulla niin meillä taisi olla talon seinän ominaistaajuus jossain 28-29 Hz:n tienoilla eli jos ILP:n firmware olisi mahdolistanut tuon taajuuden ohittamisen (eli jos koneessa tarvitaan vähemmän tehoa niin ajetaan kompressoria vain alle 27 Hz:n nopeudella ja jos tarvitaan enemmän niin aina 30 Hz tai enemmän vaikka muuten riittäisi 28-29 Hz). Nykyisen mitsun firmware ei tätä kuitenkaan tue joten joskus kompressorin ääni kuuluu sisälle asti vaikka kone itsessään eri resonoikaan (ääni kuuluu meilä käytännössä vain vessan ovelle tiettyyn kohtaan johon muodostuu tuolla taajuudella seisova aalto talon sisämitoista johtuen). Meillä talo on siis täysin puurakenteinen.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
980
Meillä on Ilppo rapussa suunnilleen yläkerran lattian tasossa. Pitää kesällä hyvin koko talon viileänä, ja talvella lämpöisenä. Toki puhallus tarvii olla kovalla, että lämmin tai kylmä menee oikeaan suuntaan. Ilpin paikka on semmoinen, että on kaukana olkkarista ja makkarista, niin puhina ei häiritse.
 
Liittynyt
11.12.2018
Viestejä
809
Laite laitettu talviteloille, eli siirretty olohuoneen nurkkaan. Kuinka usein / pitääkö / kannattaako tuota pyörittää päällä talven aikana? Ja pitääkö vetää putki ulos, vai voiko antaa pyöriä vain ilman putkea nurkassa ja kuinka pitkän aikaa?
 
tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 259
Oletteko jo katsoneet, että paljonko meni kesällä rahaa jäähdytykseen? Tässä yksi esimerkki omakotitalon jäähdytyksestä pingviinillä.

Kesäkuu: en jaksa kaivella edellistä laskua
Heinäkuu: jäähdytys päällä kokoajan. Kulutus + 250 kWh = +25 euroa
Elokuu: jäähdtys päällä osan aikaa. Kulutus + 190 kWh = +20 euroa
Syyskuu: ei käyttöä. Kulutus + 0 kWh = 0 euroa

Kyllä siihen jäähdytykseen erillisjäähdyttimellä meni varmaan touko- ja kesäkuun huomoiden semmoiset 70 euroa.

1634983269219.png
 
Liitteet

Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
958
Ei oo tarjolla tarkkoja lukuja, mutta kesä-elo pingviini söi 450-550 kwh/kk
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 210
Tämä kesä meni kulutukseltaan aika lähelle edellistä kesää. Ja siis ILP, ei pigviini.

19.05.201921.09.2019125 pv407,71 kWh3,26 kWh/vrk
27.05.202017.09.2020113 pv650,24 kWh5,75 kWh/vrk
12.05.202111.09.2021122 pv664,16 kWh5,44 kWh/vrk
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Normaalisti tuli noin 80€ sähkölasku ja tuossa kuukausi sitten tuli kahdelta kuukaudelta 138€.

Aika hitoksen paljon vie sähköä, vaikka oli päällä vaan silloin kun halusin viilentää kotia.

Kyseessä kerrostalo. Kaksi huonetta ja heittiö.

sähkö.PNG
 
tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 259
Onko noissa mukana myös siirtohinnat? Karmean korkea kwh hinta jos pelkkä sähkö?
Pelkkä pörssisähkö on kyseessä. Siirtohinta tulee erikseen eri yhtiöstä. Tosiaan on 8 vuotta tullut tuota pörssisähköä imutettua 3-5 c/kWh hinnalla. Nyt on hinta korkealla, eikä taida aivan heti laskea tuonne aiemmalle tasolle.
 
Liittynyt
02.06.2019
Viestejä
41
Laite laitettu talviteloille, eli siirretty olohuoneen nurkkaan. Kuinka usein / pitääkö / kannattaako tuota pyörittää päällä talven aikana? Ja pitääkö vetää putki ulos, vai voiko antaa pyöriä vain ilman putkea nurkassa ja kuinka pitkän aikaa?
Itse olen noin kerran kuukaudessa käyttänyt puolisen tuntia jäähdytystä, ja sen jälkeen toiset puolituntia ilman jäähdytystä, että mahdollisesti tiivistynyt kosteus haihtuu kennosta. Ja ei siinä putkia tarvitse ikkunasta laittaa, ihan huoneen nurkassa pitänyt päällä talvisin. Tällä taktiikalla on ainakin pysynyt pingviini toimivana. Tuota A/C käyttöähän suositellaan autossakin talvella ainakin satunnaisesti, kun jäähdytyskoneet ei tykkää olla kuukausia käyttämättä.
 
tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 259
Helvetin halpaa kun miettii kuinka ison parannuksen eämänlaatuun jäähdytys tuo. Maksaisin mielelläni paljon enemmänkin tuosta lystistä.
Kyllä tuon hinnan maksaa ihan mielellään kun koti on ollut nyt etätyöpaikkana pari kesää ja on se nukkuminenkin paljon helpompaa, kun ei tarvi hikoilla. Ainut haittapuoli tuossa pingviinissä on melu. Teho on riittänyt hyvin omakotitaloonkin. Nyt on mietinnässä ilppi.
 
tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 259
Vähän ot, mutta vaihdoin nyt tuon pörssisähkön, joka on ollut viime aikoina 10-12 senttiä/kWh, toistaiseksi voimassa olevaan kiinteään hintaan 5,76 snt/kWh ALV 24%. Irtisanomisaika tuolla uudella sopimusella on 2 viikkoa.

Vaihdan ehkä takaisin pörssisähköön, jos siellä tilanne alkaa jossakin väliisä rauhoittumaan.
 
Liittynyt
05.01.2019
Viestejä
151
Hei ja anteeksi! Keskustelua on ketjussa jo aika paljon, eikä mulla meinaa riittää aivoissa kapasiteetti lukea kaikkea, joten oikaisen ja kysyn suoraan. Iso kiitos kaikille, jotka vaivautuvat vastaamaan/jeesimään.

Rouvalle olisi tarkoitus ostaa joululahjaksi ensi kesää varten ilmastointilaite, kämpän viilennystä varten. Talo on 2 kerroksinen rintsikka. Muutama kysymys on herännyt tässä tutkiessa.

1. Olen miettinyt 2 erillistä yksikköä käytettäväksi samanaikaisesti. Olisikohan se toimiva ratkaisu kovimmilla helteillä? Yläkertaan ja alakertaan oma. Olen katsellut tuollaisia 9000btun malleja. 2 laitetta erikerroksissa, vai 1 vähän tehokkaampi laite? Mielipiteitä?

2. Onko laitteen iällä väliä? Tarvitseeko näissä täyttää kylmäainetta, tehdäänkö sellaista, onko kallista? Käytettynä 2 laitetta tulisi halvemmaksi, kuin 1 uusi kaupasta.

3. Mitä ominaisuuksia on hyvä oikeasti ottaa huomioon? Onko kaikissa laitteissa pääsääntöisesti esimerkiksi aktiivihiilisuodatinta, vai pitääkö se aina tarkastaa erikseen? Pystyykö näitä laitteita hyödyntämään myös huoneilman "puhdistukseen"?

4. Onko näistä asunnon lämmittämistä miettiessä mitään iloa? Ilmeisesti näitä voi hyödyntää myös sellaisessa käytössä(?). Ymmärrän, että taloudellisesti se ei ole ehkä järkevää, mutta hetkellistä "mukavuuskäyttöä" ajatellen? Esimerkkinä, aamuksi asettaa puhaltimen töhöttämään lämmintä puoleksi tunniksi ennen heräämistä? Onko mahdollista?

Kiitos vastauksista etukäteen! (Saa myös linkittää keskustelun viestejä, jos aiheita on jo käsitelty)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 673

Unoha tommoset ja hommaa suoraan ilmalämpöpumppu vaikka splittinä (ylös ja alas omat yksiköt).
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
1. Kaksi erillistä laitetta. Nämä ei jaksa jäähdyttää muuta kuin sen huoneen jossa laite on, varsinkin ilman kaksiputkimodausta
2. Pingviinit toimii muutaman vuoden ilman kylmäaineen lisäystä. Niistä kuitenkin haihtuu sitä hitaasti, joistakin enemmän toisista vähemmän. Testaa ennen maksamista. Kylmäainetta ei voi täyttää jälkikäteen ja se maksaisi saman verran kuin uusi pingviini.
3. Ei ole mitään suodatinta karkean pölysuodattimen lisäksi, ei sovellu huoneilman puhdistamiseen. Pikemminkin se likaa huoneilmaa kun se imee korvausilmaa ulkoa, pitäähän jostain saada ilmaa ulos työnnetyn kuuman ilman tilalle.
4. Todella harvassa on lämmitystoimintoa ja nekään eivät oikein toimi kun ulkolämpötila laskee nollan tuntumaan. Tavallinen sähkögrilli hoitaa homman paremmin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Mulla on 2012 ostettu "pingviini" ja toimii muuten vieläkin, eli en nyt ihan täysin allekirjoita sitä, että falskaisi kylmäainetta, toisekseen jos järjestelmä ei ole suljettu, niin kyllä sinne ainettakin ainakin periaatteen tasolla voi lisätä. Kävin joskus vanhaan harrasteautoon jossain kylmäkonehuollossa työntämässä jotain vanhempaa kylmäainetta ja maksoi sen 150€ töineen täyttö. Tollaseen pieneen yksikköön menee niin vähän ainetta, että tuskin se mahdottoman kallista on, jos täyttöportti vaan löytyy. En nyt suoranaisesti vihjaa, että näitä vois laajemminkin täytellä, mutta en pidä sitä mahdottomanakaan.

Itse käytin kerrostalohommissa pääasiassa tuota pingviiniä niin, että vaihdoin letkun kylmälle puolelle. Tuossa oli siis ilman imu laitteen kyljessä ja kaksi symmetristä paikkaa eri puolilla joista toisesta hönki kuumaa ja toisesta kylmää. Puhalsi siis suoraan kylmän ilman putkella kämppään ja pöhisi parvekkeella.

Noihan lämmittää sillä käytetyllä sähköteholla ikäänkuin suorasähköinen laite, mutta saman saa ilman hirveää pöhinää :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Mulla on 2012 ostettu "pingviini" ja toimii muuten vieläkin, eli en nyt ihan täysin allekirjoita sitä, että falskaisi kylmäainetta, toisekseen jos järjestelmä ei ole suljettu, niin kyllä sinne ainettakin ainakin periaatteen tasolla voi lisätä. Kävin joskus vanhaan harrasteautoon jossain kylmäkonehuollossa työntämässä jotain vanhempaa kylmäainetta ja maksoi sen 150€ töineen täyttö. Tollaseen pieneen yksikköön menee niin vähän ainetta, että tuskin se mahdottoman kallista on, jos täyttöportti vaan löytyy. En nyt suoranaisesti vihjaa, että näitä vois laajemminkin täytellä, mutta en pidä sitä mahdottomanakaan.
Pingviineissä ei ole täyttöventtiiliä. Ainetta niihin ei paljoa mene, mutta se täytön virittäminen maksaa (umpeen puristettu täyttöputki leikataan poikki, juotetaan täyttöventtiili ja sitten täyttö). Täällä ollut keskustelua että hinta-arvio oli noin 400€.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Pingviineissä ei ole täyttöventtiiliä. Ainetta niihin ei paljoa mene, mutta se täytön virittäminen maksaa (umpeen puristettu täyttöputki leikataan poikki, juotetaan täyttöventtiili ja sitten täyttö). Täällä ollut keskustelua että hinta-arvio oli noin 400€.
Joo okei, sen enempää en ole perehtynytkään!
 
Liittynyt
23.10.2017
Viestejä
918
Hei ja anteeksi! Keskustelua on ketjussa jo aika paljon, eikä mulla meinaa riittää aivoissa kapasiteetti lukea kaikkea, joten oikaisen ja kysyn suoraan. Iso kiitos kaikille, jotka vaivautuvat vastaamaan/jeesimään.

Rouvalle olisi tarkoitus ostaa joululahjaksi ensi kesää varten ilmastointilaite, kämpän viilennystä varten. Talo on 2 kerroksinen rintsikka. Muutama kysymys on herännyt tässä tutkiessa.

1. Olen miettinyt 2 erillistä yksikköä käytettäväksi samanaikaisesti. Olisikohan se toimiva ratkaisu kovimmilla helteillä? Yläkertaan ja alakertaan oma. Olen katsellut tuollaisia 9000btun malleja. 2 laitetta erikerroksissa, vai 1 vähän tehokkaampi laite? Mielipiteitä?

2. Onko laitteen iällä väliä? Tarvitseeko näissä täyttää kylmäainetta, tehdäänkö sellaista, onko kallista? Käytettynä 2 laitetta tulisi halvemmaksi, kuin 1 uusi kaupasta.

3. Mitä ominaisuuksia on hyvä oikeasti ottaa huomioon? Onko kaikissa laitteissa pääsääntöisesti esimerkiksi aktiivihiilisuodatinta, vai pitääkö se aina tarkastaa erikseen? Pystyykö näitä laitteita hyödyntämään myös huoneilman "puhdistukseen"?

4. Onko näistä asunnon lämmittämistä miettiessä mitään iloa? Ilmeisesti näitä voi hyödyntää myös sellaisessa käytössä(?). Ymmärrän, että taloudellisesti se ei ole ehkä järkevää, mutta hetkellistä "mukavuuskäyttöä" ajatellen? Esimerkkinä, aamuksi asettaa puhaltimen töhöttämään lämmintä puoleksi tunniksi ennen heräämistä? Onko mahdollista?

Kiitos vastauksista etukäteen! (Saa myös linkittää keskustelun viestejä, jos aiheita on jo käsitelty)
Jos on oma talo niin miettisin ensisijaisesti kiinteää ilmalämpöpumppua.
Ovat niiiin paljon tehokkaampia ja hiljasempia kuin pingviinit.
Pingviini ainoastaan jos on vuokrakämppä/kerrostalo johon ei tavallista ilmalämpöpumppua helpolla saa asennutettua.
Jos päädytte pingviiniin niin suosittelen hankkimaan ensin yhden että näette onnistuuko yhteiselo metelöivän pömpelin kanssa. Tai käykää jossain missä pääsette koeponnistamaan tällaista laitetta.
 
0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 860
Mitenkäs muut ulissen omistajat ovat toimineet talvisäilytyksen suhteen kun olisi tarkoitus siirtää laite pois jaloista lämminvarastoon. Uskaltaako noita pikaliittimiä jättää auki vai vuotavatko kylmäaineet pihalle talven aikana? Manuaalissa ei tietysti puhuta asiasta mitään.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
32
Ainakin kuvissa Ulisse laitteeseen erikseen saatavan jatkoletkun liittimet ovat kiinnittämättä, joten aineet karkailevat ilmeisimmin vain avatessa ja sulkiessa liitoksia.
 
tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 259
On se hienoa, ettei tarvitse taas kuukausiin miettiä alkupostauksen "Miten kämppä viileämmäksi" agendaa. Sen kun avaa ikkunan jos hiottaa :)
Nyt nimenomaan pitää miettiä ensi kesää: Minkälaisella pörisijällä tai pöhisijällä aiot jäähdyttää kämpän ensi kesänä, kun hellekupoli alkaa käristämään toukokuussa ja jatkuu syykuun puoleen väliin. Siinä vaiheessa, kun ensimmäisen kerran tulee mieleen, että pitäisi joku viilennin ostaa, niin kaikki on jo myyty ja jäljelle jää "ei mitään".
 
Liittynyt
21.11.2017
Viestejä
1 295
Tässä just aloin miettimään että pitäisi se Ulisse varmaan ostaa ensikesää ajatellen, viimekesän 28C asteen kotitoimisto työmaa ei oikein inspaa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Mitenkäs muut ulissen omistajat ovat toimineet talvisäilytyksen suhteen kun olisi tarkoitus siirtää laite pois jaloista lämminvarastoon. Uskaltaako noita pikaliittimiä jättää auki vai vuotavatko kylmäaineet pihalle talven aikana? Manuaalissa ei tietysti puhuta asiasta mitään.
Siellä on pikaliittimet, jotka toimiessaan pitävät nesteet sisällä, mutta itse en kyllä luottaisi pelkästäään niihin, varsinkaan jos laite on ollut pidempään käytössä. Rautakaupasta vaan sopivat tulpat päihin, tai sitten säilöö laitteen letkut ovat kiinnitettyinä. Helpoin vaihtoehto on tietenkin jättää laite paikoilleen, mutta se on tietysti tapauskohtaista, että onko se järkevää.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Omassa kämpässä ei ole tuuletusikkunoita ollenkaan, joten kiinteä ilppi se todennäköisin vaihtoehto. Alustavasti lähettänyt kyselyn taloyhtiölle parvekeasennuksesta. (Asumisoikeusasunto kerrostalossa)
 
leripe

Ehdotuksia otetaan vastaan
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 395
Onko antaa suosituksia ilppejä asentavista ja myyvistä firmoista pkseudulla?
Tarkoitus olisi asentaa kerrostaloasuntoon, jossa parveke.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
449
Onko mahdollista löytää alle kolmen sadan ilmastointilaitetta 28m² yksiöön? En näistä pahemmin mitään tiedä mutta tälläistä vehjettä olen miettinyt Motonetistä. Onko ihan susi vai löytääkö parempaa samaan hintaan?

Et löydä. Meluaa ja vie sähköä helvetisti ja teho on niin ja näin. Jos tommosen helvetinkoneen haluat niin älä edes vilkaise alle 12 000BTU laitetta.
 
Liittynyt
08.12.2016
Viestejä
90
Jos valinta kuumaan kämppään on jäähdytys pingviinillä tai ei jäähdytystä niin mielummin valitsen pingviinin.
Itselläni on muistaakseni tuo 12000btu malli. Ääntähän ne pitää ja sähköä vie. Mutta kuitenkin mielummin lasken kämpän lämmön sieltä 35c sinne 25c tienoille.
Riippuu ihan siitä, että kuinka pahasti se luukku lämpiää. Nykyinen asunto on kesällä kuin pätsi. Tulevaan taloon sitten kyllä lämpöpumppu, mutta tähän se ei ollut vaihtoehto.
 
Mullakin on Tokmannista ostettu Nedis pinkkari ja sain huoneilman laskemaan nopeasti 19 asteeseen pahimmalla helteillä ja jalat oli jo jäässä, että olisi tarvinnut sukat.

Kova äänihän noista lähteen, mutta kun laittaa pörisemään ennen nukkumaanmenoa hetkeksi, niin ei tarvitse pyöriä peiton kanssa, vaikka toki se huonelämpötila nousee pian takaisin, mutta jos yöt on viileämpiä ja voi nukkuma-aikaan pitää ikkunoita auki, se auttaa.

Viime kesänä ei voinut avata ikkunoita pahimpaan aikaan kun oli trooppiset lämmöt.

Plussaa siitä laitteen pystyi kännykällä laitamaan päälle esim. ½ tuntia ennen kuin tulin kotiin ja valita itselleen sopivan ohjelman.

Nyt kannattaisi ostaa jos saatavilla. Kesällä hinnat taas korkeammat kysynnän takia.

Tätä on ilmeisesti jotkut modanneet kaksiputkisesti onnistuneesti, mutta itselläni ei ollut tarvetta siihen.

Jambbos

Tukijäsen
Liittynyt
19.07.2019
Viestejä
139
Kovasti puhutaan pingviinin sähkönkulutuksesta. Jos referenssiksi heitän oman 12 000 btu -mallin kulutuksia.
Etätöitä kotona, joten pingviini oli aamusta iltamyöhään päällä kesäkuukaudet rivarikaksiossa.

Heleniltä sähkölaskut kuukausittain: (4,48snt/kWh)
Huhti: 18,50€
Touko: 19,17€
Kesä: 23,56€
Heinä: 23,48€
Elo: 17,11€

Eli onko se elämänlaatu kiinni vajaasta viidestä eurosta? Tuo malli riittää hienosti kaksion viilentämiseen jo ja oikealla sijoituksella voi jättää myös yöksi päälle.

Oma laite on Gree Shiny ja nyt näkyy olevan samassa paikassa vielä todella hyvällä hinnalla. (345€)
Gree Shiny 3.5kW siirrettävä ilmanjäähdytin
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Toki sähkönkulutus näkyy ja tuntuu, mutta pahimmilla helteillä olisi tehnyt mieli vaikka ahtautua jääkaappiin jos se olisi ollut mahdollista vs. se ettei saa kunnolla nukutuksi.

Kyllä tuosta käppyrästä näkee milloin Nedistä on käytetty.

nedis.PNG
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 513
Maaviileä. Onko se oikeasti tehoton eikä pärjää ilpeille? Olen nyt useammassa talossa aollut jossa on maaviileä käytössä ja se laite puhkuu täysillä, mutta ei sieltä kyllä viileää tule, vaan ehkä jotain 24 asteista lämpöä. Toki onhan sekin pienempi kuin ulkolämpötila, joka viime kesänä oli 30 mutta silti. Vai onko kohdalle osunut huonosti konfattuja järjestelmiä?
 
Liittynyt
19.01.2022
Viestejä
102
Olen huomannut kesähelteillä, että välttämättä ei tarvitse koko kämppää viilentää kun kastelee T-paidan kylmään veteen. Ensimmäinen viilennys tulee siitä märän kylmän paidan pukemisesta päälle. Toinen viilennys tulee kun paidasta haihtuu kosteutta. Ihmeen hyvin se viilentää. Tukan kastelu viilentää päätä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Maaviileä. Onko se oikeasti tehoton eikä pärjää ilpeille? Olen nyt useammassa talossa aollut jossa on maaviileä käytössä ja se laite puhkuu täysillä, mutta ei sieltä kyllä viileää tule, vaan ehkä jotain 24 asteista lämpöä. Toki onhan sekin pienempi kuin ulkolämpötila, joka viime kesänä oli 30 mutta silti. Vai onko kohdalle osunut huonosti konfattuja järjestelmiä?
Ei toimi tuon paremmin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 101
Käsittääkseni maaviileä toimii niin, että kaivon tai keruuputkiston lientä kierrätetään sellaisenaan kennon läpi. Se ei siis ole kovin kylmää eikä pysty ilmaakaan jäähdyttämään kovin kylmäksi. Ilmalämpöpumppu taas voi jäähdyttää kennon lähelle nollaa astetta, joten sen tuottama ilma todella on kylmää.
 
Jeps, maaviileässä ei lämpöä pumpata sisätilasta maahan.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
958
Et löydä. Meluaa ja vie sähköä helvetisti ja teho on niin ja näin. Jos tommosen helvetinkoneen haluat niin älä edes vilkaise alle 12 000BTU laitetta.
Tuntuu ihmeelliseltä ettei alle 12000BTU laite jäähdyttäisi 28 neliön yksiötä.
 
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
2 095
Tuntuu ihmeelliseltä ettei alle 12000BTU laite jäähdyttäisi 28 neliön yksiötä.
Itellä on 9000 BTU:n Deltaco SH-AC01 kaksiputkimodauksella ~10 neliön makkaria (kämpän pohjoispuolella) viilentämässä ja siihen riittää hyvin, mutta väittäsin että 28 neliöön ei riitä mitenkään puhti, ainakaan ilman modausta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 442
Viestejä
4 161 900
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom