Miten kämppä viileämmäksi?

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 359
Hei,
minulla on käytössä "Argo Ulisse13 DCI Eco" siirrettävä ns. split mallinen jäähdytyslaite, joka on uudempaa invertteritekniikkaa vuodelta 2019 kylmäaineella R32.

Nyt käyttöönottaessani laitetta tänä kesänä olen törmännyt seuraavanlaiseen outoon toimintaan. Laite tykkää käydä 3+3minuutin ON/OFF -sykleissä (siis ulkoyksikkö, kompressori, sisäyksikön puhallin). Tämä sykslisyys tämän hetkisen kokemuksen mukaan on yleisempää silloin, kun sisäilman suhteellinen kosteus (RH) on <45%, ja yli >50% RH-arvoilla syklisyyttä ei esiinny (tai esiintyy harvemmin ja lyhyempänä). Käyttöolosuhteet muuten ovat ulkoilman lämpötila ~26'C ja sisäilman ~24'C eli ovat laitteelle ilmoitettujen suositusten sisäpuolella. Kun laitteen on kytkenyt päälle jäähdytykselle, käy se syklisesti aikansa (joskus noi tunnin verran), ja jossain vaiheessa siirtyy käymään jatkuvalla jäähdytyksellä ilman sykliä (tällöin voi kuulla, että kondenssivesipumppu myös käynnistyy, ja ulkoyksiköstä voi myös nähdä, että sinne kaukaloon kerääntyy vettä). Mittailin lämpötilaa ja RH:ta laitteen sisäyksikön lähdöstä ja oheessa kuvaaja ajansuhteen, mistä voi nähdä syklisyyden ja laitteen siirtymisen jatkuvaan käyntiin.

Osaisiko joku jäähdytyslaite-asiantuntija neuvoa, mistä toi laitteen tehoja syövä sykli mahdollisesti johtuu, ja tarviiko jonkun huollon, että se poistuu? Kyseessä on näinkin uusi laite kuin vm.2019, joten luulisi, ettei kylmäaineiden vähyyskään ole kyseessä. Laitteen manuaali selkeästi sanoo, että laitteessa on kompura-suojaustoiminto, joka aiheutta sen, että kompura käynnistyy uudelleen sammumisen jälkeen vasta 3minuutin kuluttua. Toiminta siis viittaa siihen, että jostain syystä kompurasuoja menee päälle. Tai voisko kondenssiveden poistosysteemi olla jotenkin tukossa,mikä kerryttäisi kennoon kosteutta ja aiheuttaisi jäätymistä tms. Näihin Argon laitteisiin (virallinen maahantuoja Onninen Oy nykyään) ei ole valtuutettua huoltoa Suomessa, ja vian etsintää ei viitsisi tehdä pelkällä veikkaa+arvaa menetelmällä esimerkiksi uudelleen täytön suhteen, kun se maksaa lähtien 400€.

Argg on tämä hankalaa. Olin jo pistämässä Ulissea Saksasta tilaukseen mutta nämä kokemukset pistävät arveluttamaan etenkin jos ostaa Saksasta jolloin käytännössä aika perävalotakuu. @Kautium'lla taisi käydä vanhalla mallilla juuri noin eikä ratkaisua huollonkaan kautta löytynyt. Pisti vanhan myyntiin ja osti uuden samanlaisen. Vanha meni ilmeisesti @v11e'lle käyttöön ja on ilmeisesti ongelmistaan huolimatta pingviiniä parempi. Random foorumeilla on kans valitusta siitä ettei se olisikaan niin merkittävästi pingviiniä hiljaisempi ja vähän juttua ettei oikein jaksa toista huonetta aina jäähdyttää. Mietin olisiko Trotec 4600 Suomesta sittenkin turvallisempi vaihtoehto jos tulee ongelmia mutta sitä ei saa ihan niin näppärästi sijoitettua eikä löydy suoraan 2m jatkoletkua joka olisi sijoituksen kannalta mulle paras.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527

Se mun eka laite oli aika paljon vanhempi, eikä siinä ollut ihan samanlaista ongelmaa. Käyntijaksot olivat pidempiä ja lyhimmilläänkin 6+6min ja sama huollon jälkeen. Kylmää se tuotti koko ajan käydessään, mutta ei yhtä paljon kuin uutena. Argossa voi olla on muuta pientä käytettävyyskukkasta, mutta luotettava se tuntuisi kyllä olevan näistä parista kokemuksesta huolimatta. On ihan varmasti hiljaisempi, tehokkaampi ja käytettävämpi kuin mikään pingviini.
 
Liittynyt
30.08.2018
Viestejä
152
Ja tämä tulee sitten jotenkin yllätyksenä, vuodesta toiseen ja viestistä toiseen...

Ainoa laite minkä kanssa pystyy nukkumaan jos samassa huoneessa on ilpi, jos taas homma argo ulissen niin sekään ei voi olla samassa huoneessa jos haluaa nukkua, mutta naapuri huoneessa voi olla ja siinä riittää teho jäähdyttää koko kämppä.
Ai tuli yllätyksenä että on huomattavasti äänekkäämpi mitä kavereiden vastaavat laitteet? Joo kyllä tuli. Näillä laitteilla voi ilmeisesti olla keskenään paljonkin eroja. Ja tuosta minun reportaasista saattaa jollekin samaista laitetta katselevalle olla hyötyä. Siksi sen kirjoitin.

Mutta tuo sinun viesti taisi muutenkin olla vain tuollaista perinteistä foorumiulinaa :tup:
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897

Ei se ole ulinaa jos sanoo faktat faktoina, yksikään pingviini ei ole niin hiljainen että sen kanssa voi nukkua samassa huoneessa...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 359
Ei se ole ulinaa jos sanoo faktat faktoina, yksikään pingviini ei ole niin hiljainen että sen kanssa voi nukkua samassa huoneessa...
Kannattaa myös muistaa että toi on hyvin henkilökohtaista missä metelissä pystyy nukkumaan ja kuinka paljon meteli häiritsee. Sen takia varmasti kommentointi aiheen piirissäkin on ristiriitaista. Itse nukahdan ihan iloisesti pingviinin mekkalassa vaikka onkin äänekäs. Oma pingviini on Whirlpool PACW212CO, jota kyllä mainostetaan hiljaisempana muttei se kyllä mitenkään merkittävästi hiljaisempi ole etenkään kun täysillä huudattaa.
 
Liittynyt
30.08.2018
Viestejä
152
Ei se ole ulinaa jos sanoo faktat faktoina, yksikään pingviini ei ole niin hiljainen että sen kanssa voi nukkua samassa huoneessa...
Ai niinkö. Kyllä minä pystyin kaverin hiljaisemman koneen vieressä nukkumaan. Mutta sinulla on selkeästi kymmenistä ei valmistajien laitteista kokemusta, joten tiedät mistä puhut. Uli uli:rofl:
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
974
Ei se ole ulinaa jos sanoo faktat faktoina, yksikään pingviini ei ole niin hiljainen että sen kanssa voi nukkua samassa huoneessa...
Onhan tuo nyt täysin ihmisestä kiinni missä metelissä pystyy nukkumaan ja missä ei. :facepalm: Helpottaa vielä, että se meteli pysyy samana kun ei laita mitään automaattimodeja päälle.

Omat kokemukset kahdesta koneesta ja äänellä yllättävänki iso ero, joka johtui tosin siitä, että toisen hiljaisin puhallusnopeus oli huomattavasti hitaampi. Itse saan unta molempien metelissä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Asunto/huone varmasti myös vaikuttaa meluun, jonkin verran eroja on laitteissakin. Ostin tuossa jonkin aikaa sitten Electroluxin 58CW:n ja onneksi sen mainospuheet suhteellisesti vähemmästä melusta piti paikkansa, on hiljaisempi kuin vuosia sitten käyttämäni Matsui tai tähän asti noin 9v tms käyttämäni Argo Optima 11. näin mittaamatta, kun vainteeksi db-mittari hävinnyt jonnekin, ehkä 5db? hiljaisempi nyt sen käyttöpaikassa.

Mutta kun kämppä on betonia/yksiö ja ainoa käyttökelpoinen paikka koneella on "olohuoneessa" lähellä nurkkaa niin väkisinkin rakenteet vahvistaa aina sitä näiden laitteiden värisevää jyrinää tietyllä taajuudella. Vaikka olisi kuinka huone muuten täynnä kamaa.

Eli jossain puutalossa, tai avarammissa tiloissa monikin laite on "hiljaisempi" ts vaikuttaa siltä ja sitten toisessa paikassa/asunnossa häiritsevämpi. Aiemminkin sanonut että jos valmistajat viitsisivät niin varmasti pingviinkinkin todellinen ääni(siis ei ne mainosdesibelit) olisi alle 50db mahdollista saada, pitäisi vain tehdä tukevasti, eristää värinät, kompressori etc.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 181
Näkemyksiä kuinka pitkä kuuman ilman poistoputki maksimissaan menisi vanhaan pinguun ilman että vaikuttaa tehoihin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 542
Mistä muuten johtuu että 2-putkisia laitteita ei oikein myydä? Oma Trotec 3550 Pro on toiminut hienosti vajaat 3v mutta nyt kun katsoin, en löytänyt Trotecilta yhtään 2-putkista. Eihän tuossa ole järkeä, 1-putkisuus heikentää aika tavalla laitteen hyödyllisyyttä.

Ps. Ei saatana näitä helteitä :facepalm: Ei vaan, nätisti pitää huoneen 8 astetta kylmempänä kuin ulkoilma (kalibroiduilla mittareilla mitattu).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Tuo on outoa, kun kuitenkin niitä tehdää ja esim jenkeissä yms myydään paljonkin. Täytyy kyllä sanoa että melkein koko euroopassa sama tilanne, kaksiputkisia ei yleisessä myynnissä saksa/ranska/italia tms aksellillakaan kun joskus netistä huvikseen katsellut.

Kysynnän puutekin olisi aika hölmö syy kun jos ei myydä, ei voi ostaa. Onko sitten liian pieni markkinarako niille jotka eivät voi ilppiä tai kaksiosaista laitettaa asentaa asuntoonsa.
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 210
Tekisi mieli sanoa, että suurin osa näiden ostajista ei ymmärrä toimintaperiaatetta ja sen takia yksiputkisetkin mydään aina helteiden tullen loppuun. Ja koska toimintaperiaatetta ei tunneta, on ostaessa varmasti kriteerinä helppous ja ulkonäkö, onhan kaksi putkea ikävämpi vetää ikkunaan kuin yksi.

Asiaa EU alueella ei yhtään helpota se, että lobbarit ovat vieneet virkakyöstejä kuin litran mittaa määrittäiessään näiden energiatehokkuuden mittaustapaa. Jos energiatehokkuus mitattaisiin reaalikäytössä, niin tuskin monikaan pingviini saisi A saati sitten A+ leimaa. Nykyinen mitaustapahan ottaa huomioon vain itse laitteen energiatehokkuuden, se jätetään huomioimatta, että pihalta imetään samalla valtava määrä lämpöä sisälle kun laite on käytössä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
931
Asunto/huone varmasti myös vaikuttaa meluun, jonkin verran eroja on laitteissakin. Ostin tuossa jonkin aikaa sitten Electroluxin 58CW:n ja onneksi sen mainospuheet suhteellisesti vähemmästä melusta piti paikkansa, on hiljaisempi kuin vuosia sitten käyttämäni Matsui tai tähän asti noin 9v tms käyttämäni Argo Optima 11. näin mittaamatta, kun vainteeksi db-mittari hävinnyt jonnekin, ehkä 5db? hiljaisempi nyt sen käyttöpaikassa.

Mutta kun kämppä on betonia/yksiö ja ainoa käyttökelpoinen paikka koneella on "olohuoneessa" lähellä nurkkaa niin väkisinkin rakenteet vahvistaa aina sitä näiden laitteiden värisevää jyrinää tietyllä taajuudella. Vaikka olisi kuinka huone muuten täynnä kamaa.

Eli jossain puutalossa, tai avarammissa tiloissa monikin laite on "hiljaisempi" ts vaikuttaa siltä ja sitten toisessa paikassa/asunnossa häiritsevämpi. Aiemminkin sanonut että jos valmistajat viitsisivät niin varmasti pingviinkinkin todellinen ääni(siis ei ne mainosdesibelit) olisi alle 50db mahdollista saada, pitäisi vain tehdä tukevasti, eristää värinät, kompressori etc.
Ihan ensimmäinen asia mikä kannattaa tehdä on laittaa matto laitteen alle, jotta resonointi lattiaa vasten vähenee.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
No, Oomi ainakin tykkää täällä vantaallakin kun kun joutuu viikon tms ainakin pitämään usean tunnin joka päivä pinkkua päällä. Joku saa hyvät osingot meikän rahoista.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Ihan ensimmäinen asia mikä kannattaa tehdä on laittaa matto laitteen alle, jotta resonointi lattiaa vasten vähenee.
On kaikissa laitteissa ollut matto joka muovinessa parin sentin matalassa kaukalossa(kosteuden varalle) ja vielä sen kaukalon alla vairmennusmateriaalia lattiaa vasten. Tiettyä korostumista vaan ei voi estää.
 
Liittynyt
06.02.2018
Viestejä
1 351
Tuolla värkillä tein olkkariin läpiviennin ilmanvaihto-ikkunasta:

Ei pahan hintainen. Työkaluiksi suosittelen: mitta, tussi, vatupassi ja uusi pitkäteräinen mattopuukko. Puukko täyteen mittaan ja vatupassin reunaa pitkin viiltoja. Yhdellä viillolla saa noin 5mm syvennettyä eli useampi veto menee ennen kuin on poikki.

Reikä sitten omalla tyylillä. Helpoin lienee painaa poistoputki levyyn ja tussilla pyöräyttää. Sitten mattopuukolla keskeltä reunoilla säteitä ainakin 8 kpl ja leikata niitä pois. Monesti se letku menee jo siitä 8-kulmaisesta läpi, mutta terävällä mattopuukolla voi nätisti vuoleskella. Ja poistoletkua ulos noin 30cm että voi taivutella suun alaspäin, ei sade pääse letkuun.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Itsellä pitää olla "levy", tai vuosia ollut tv:n laatikosta pahvia kaiksin kerroin oitettu/laitettu ~125x25cm joka päällystetty jeesusteipillä jotta ei kostu, idea siinä se että kun tuuletusikkunat kokonaan sisään auki niin tuo levy mahtuu ihan ikkuna-aukon "ulkoreunaan" missä pysyy koska metallisen ikkunakehikon "huuli"reunat. Myöskin vaikka sataisi, niin sade ei tulee sisään koska tuollainen levy on tasassa eikä päästä vettä sisään.

Eli hifistellessä tai jos duunaisin kaksi putkea, jolloin tuo pahvi ei enää kestäisi toisen reiän kanssa, pitäisi itse käyttää jotain 3-5mm muovi tms levyä joka olisi määräkokoinen, sellainen mahtuisi samalla lailla tiiviisti paikoilleen ja kestäisi kuitenkin kaksi läpireikää suht lähelle toisiaan.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.11.2019
Viestejä
878
Laitoin eilen ilmanvaihdon kesäasentoon, mutta äsken kävin palauttamassa talviasentoon, kun tuntuu hieman viileältä. Tarvinnee nostaa viilennyksen käynnistyksen lämpötilarajaa, jotta voisi pitää pidempiä aikoja ilmanvaihtoa kesäasennossa. Vaikka olohuoneessa on 23,7c lämpöä, tuntuu se ulkoilun jälkeen viileältä. Tuloilman viilennys saa sisäilman kuivaksi, eli se tuntuu ulkoilmaan verrattuna viileämmältä kuin oikeasti on. Makuuhuoneista kaksi on pohjoisseinällä ja niissä on pelkkä tuloimaventtiili, eli ne ovat olohuonetta viileämmät. Jotain positiivistakin on 70-luvun tiilimurjussa asumisessa. Vain yksi ikkuna on etelään ja kivimateriaalit "varaavat viileää".
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
789
Nedis SmartLife AC tuli eilen Tokmannilta. Kaukosäätimen näyttö sökö, muuten toimii mutta onhan tuossa julmettu meteli vrt. talon toisessa päässä Toshiba Premium ilppi :cool:Pakko oli työhuoneeseen toi hommata toiseen päähän taloa. Kyllä sillä yhden kopperon melko pakastimeksi saa pienemmälläkin puhalluksella. Eipä kakella mitään tekiskään kun laite meni wlaniin ja kännykällä voi hallita. Oli muuten prkl ronkeli ton netin muodostamisen suhteen, pari tuntia sai ropata (pakko oli googlaa miten sen saa hotspotiksi ja kännyllä siihen yhteys jotta saa kotiverkkoon ja siinäkin onnistui vasta joku seittemäs laitteen resetointi ku eka koitin suoraan ohjeen mukaan jotain 10 kertaa resetoiden jne.).

Meteli on luokkaa 10 x pakastin harkitsijoille... Sleep-tila hiljentää vaan puhallinnopeutta mutta kompura käy täysiä edelleen. Kuuluu helposti 168 m2 talon toiseen päähän ja viereisessä (tai missään muussakaan) makkarissa ihan turha olis edes harkita nukkumista.

2-putkiseks modaus hiljentänee vähän. Parin tunnin käytöllä (1-putkisena vielä ja samalla sammuttelin välillä kun wifiä ropasin) klo 17-19 tuli etelä‐länsi-kulmassa olevasta yleensä kuumasta 15 m2 työhuoneesta kyllä pirun kylmä, oli viellä klo 22:kin selkeästi kylmä vs.viereinen huone. Samoin viereisessä vessassa meinas paleltua ja makkariin hohkasi kylmää niin että vaimo haki kerraston ja villasukat. Eli yhden huoneen saa heittämällä jääkaapiksi. Paketissa lukee 100m3 jos en väärin muista. Sen uskon kun 37,5m3 saa noin kylmäksi.

Alipainetta kyllä kehittää 1-putkisena melkoisesti, savupiipusta (työhuoneessa tiilipiippu+kamiina) meinas tulla pikkusen noen hajua vaikka pellit kii jne. ja seinässä selällään korvausilmaventtiilikin.
Mulla myös kaukosäädin osittain sökö. Huomasin, että laitteen sisällä tärisi kupariputki joka saattaa tuottaa suuren osan äänestä...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Olisikin hienoa jos yön ikkunoilla voisi koko päivä pysyä kämppä viileänä. Mutta kun näin ei ole. Rahaakin jäisi vaikka uusien näyttisen ostoon, mutta ei jää kun ei niin ole.
 
Liittynyt
02.04.2020
Viestejä
254
Taisi olla paras ostos aikoihin tuo Tectro kun tällainen kesä sattui. Pitänyt mukavasti yhden n. 12 neliön huoneen 23-24 asteessa vuorokauden ympäri, vaikka on ovi auki muualle asuntoon, eli tasaisesti koko ajan n. 5 astetta viileämpänä kuin muun asunnon. Rappukäytävässä on varmaan 35c. Ensimmäistä kertaa aikoihin voi sanoa, että olen nauttinut kesästä, kun lämpöä on saanut annostella sopivasti. Ja nyt ymmärrän minkä takia en ole koskaan häiriintynyt kuumuudesta niin paljon kuin Suomessa (kerrostaloissa) asuessa suomen muka viileässä kesässä, kun Japanin tuskaisessa kesäsäässäkin pääsee jatkuvasti viilentymään sisätiloihin, ja se on itsestään selvää elämänlaatua, vaikka siellä on monta kuukautta "erittäin tukala helle" joka vuosi kosteuden takia. Täällä on sisähelteet vähintään saman aikaa vuodesta suurimmassa osassa asuntoja.

Ja ei tosiaan, ei voi viilentää "varastoon", sen enempää tuuletuksella kuin pingullakaan, kun neukkukuution seinät hohkaa pitsauunina, eli koko ajan tuota on pidettävä päällä. Onneksi tässä kolhoosissa on kiinteä sähkölasku joka ei edes noussut viime tarkistuksessa ja pystyn nukkumaan vaikka kiviporan vieressä.

Älytöntä ajatella, että tässä kommuunissa on paremmassa asemassa kuin jossain 2000-luvulla valmistuneessa osakelämpöbunkkerissa asuva, joka ei saa lupaa ilpin asennukseen, ja maksaa suhteessa tehottomamman pingun kustannukset suoraan laskussaan. Toivottavasti se kko:n päätös edes vähän järkevöittäisi asiaa. Eikö sitä vastustaneella Kiinteistöliitolla ole minkäänlaista ammattiylpeyttä siitä, millainen on ihmisten elämänlaatu heidän kiinteistöissään? Kärvistellään klaustrofobisissa lämpöbunkkereissa, joissa ei saa välttämättä edes ikkunoita auki, tuuletusikkunoita ei ole ("kun on kalvot ikkunassa, ja menee ilmanvaihto sekasin" t. boomer), ja ilma seisoo paikallaan. Nämä nolla-argumentit pumpun asennusta vastaan ovat tärkeämpiä kuin ihmisten kärsiminen monta kuukautta vuodesta kalliissa asunnossa, jossa on 30 astetta lämmintä. Vanhukset kuolee ja muita stressaa ja vituttaa muuten vaan, mutta eipähän resonoi eikä näytä julkisivu Istanbulilta. Tämäkin mainittu varmaan tuhat kertaa tässä ketjussa ja murossa aikanaan, mutta vielä vähemmän käsitän, mitä kauemmin tätä huonoa huumoria jatkuu. Kukaan ostaisi nykyisin uutta 20k autoa ilman ilmastointia, mutta ostetaan 200k kämppä ilman sitä.

:think:
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 520
Mulla myös kaukosäädin osittain sökö. Huomasin, että laitteen sisällä tärisi kupariputki joka saattaa tuottaa suuren osan äänestä...
Tokmannille reklamoin, laittavat toimittajaltaan uuden kaken (joskin kännykällä laitetta käytän mutta saa se kake silti olla kunnossa). Mulla ei sinällään mitään resonanssiääntä ole, muuten vaan "vanhan ajan kylmiön kompura". Täytyy vilasta kun vinkkasit.

Edittiä: ei oo putkia kotelon reunoissa kiinni tai lähelläkään (no yhden hieman repsottava solukumieristys menee parin millin päästä lauhdutusilmanottosäleikköä).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 542
Ikkunoiden ja ovien hyönteisverkot on keksitty.
Esim. tällaisista tarraverkoista on ihan hyviä kokemuksia, eivätkä maksa paljon:

Eli jos hyönteiset vaivaavat, niin tyyliin kympillä per ikkuna saa ne verkotettua.Ei tule pikku perkeleet kiusaamaan kauneusunia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658
Yöllä tuulettaa, kun on viileää
Niinkuin esmes nyt kun ulkona ei yölläkään laske alle 20 asteen?
Lisäks toi on muutenkin ihan höpöhöpö neuvo koska rakenteet on kuumat niin yöllä saattaa tulla hetkellisesti sisään vähän "viilemämpi" mutta se ei montaa tuntia kestä kun aurinko alkaa taas porottamaan ja rakenteet kuumentaa kämpän pätsiksi hetkessä.
 
Liittynyt
24.11.2020
Viestejä
24
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658
Nyt ois helteiden tullen hankinnassa pingu ja pohtinut, että kannattaisiko 75 neliön kämppään (yhdessä kerroksessa) hankkia mieluummin 2 x 12 000 btu (Ilmastointilaite siirrettävä 12000 BTU | Motonet Oy) vai 1 x 18 000 btu (Wood’s Air Condition Venezia 18K siirrettävä ilmastointilaite WAC18G - Ilmastointi ja ilmanpuhdistus) laite? Toki muitakin ehdotuksia voi laittaa, kun täällä hyvin perehtynyttä porukkaa tuntuu olevan.
Ei kumpikaan vaan ilmalämpöpumppu.
Voin vaan kuvitella millainen mekkala tulee jos kaks pingviiniä huutaa yhdessä kämpässä. Ja naapuritkin varmasti tykkäävät.
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
890
Ite aattelin tuon Ströme 12C:n tilata Verkkokaupasta, hieman epäilyttävän kuuloinen valmistaja kyllä, mutta eiköhän tuosta ihan hyvän saa kun kaksiputkiseksi värkkää.
 
Liittynyt
24.11.2020
Viestejä
24
Ei kumpikaan vaan ilmalämpöpumppu.
Voin vaan kuvitella millainen mekkala tulee jos kaks pingviiniä huutaa yhdessä kämpässä. Ja naapuritkin varmasti tykkäävät.
Ilmalämpöpumppu ei ole nyt vaihtoehto, koska kyseessä vuokrakämppä. Pakko keksiä jotain "väliaikaista".
 
juhei

Tukijäsen
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 671
Ite aattelin tuon Ströme 12C:n tilata Verkkokaupasta, hieman epäilyttävän kuuloinen valmistaja kyllä, mutta eiköhän tuosta ihan hyvän saa kun kaksiputkiseksi värkkää.
Eikös toi ole Verkkokaupan "omia" merkkejä? eli joku sopimusvalmistaja tekee noita ja lyö Strömen logon päälle. Ja jollekin toiselle asiakkaalle sitten jonkun muun logon ja merkin
 
Liittynyt
24.11.2020
Viestejä
24
No sitten oikea splitti laite jonka voi sitten myydä jos joskus muutat pois.
Onkos porukalla kokemuksia näistä splitti laitteista? Mitä muita hyviä merkkejä markkinoilla kuin Argo? Ei välttämättä huvittaisi ihan 2 000€ laittaa kiinni.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658
Onkos porukalla kokemuksia näistä splitti laitteista? Mitä muita hyviä merkkejä markkinoilla kuin Argo? Ei välttämättä huvittaisi ihan 2 000€ laittaa kiinni.
Ei henkilökohtaista kokemusta mutta mitä täällä lukenu niin eroaa pingviineistä kuin yö päivästä ja oikesti toimii eikä tee alipainetta ja jaksaa viilentää isommankin tilan ja on huomattavasti hiljaisempi.
Ei varmaan ketään haluaisi laittaa rahaa mihinkään mutta mukavuudesta joutuu maksamaan. Ja ton voi aina myydä pois kun ei tarvii.
 
Liittynyt
24.08.2019
Viestejä
37
Oma Deltacon SH-AC01 puhaltaa näillä helteillä ulos 13 asteista ilmaa, tuntuu sinänsä aika lämpimältä. Viimeksi kun testasin, tuli ulos jotain 7-8 asteista. Onkohan tässä nyt joku vika vai vaikuttaako tää lämpötila näin paljon?
 
Tuskin on vikaa. Jos kompuran teho ja puhallusnopeus pysyy vakiona, niin pingviinin sisään imemän ilman lämpötilan noustessa yhden asteen, myös ulospuhallettavan ilman lämpötila nousee asteella.

Yleensäkin on täysi hedelmätöntä vertailla ulos tulevan ilman lämpötilaa, saati arvottaa pinguja paremmuusjärjestykseen sen perusteella.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
82
Onkos porukalla kokemuksia näistä splitti laitteista? Mitä muita hyviä merkkejä markkinoilla kuin Argo? Ei välttämättä huvittaisi ihan 2 000€ laittaa kiinni.
Torista tms. katselemaan sitten vaan Argo ulissea, Trotec PAC4600, Remko RKL495, Remko RKL490, Palma Split DC, Technibel SCDF134C jne. hakusanoilla. Itsellä käytettynä ostettu RKL490 ja neljättä vuotta toimii nyt jo ja jaksaa jäähdyttää yhtä hyvin kuin ensimmäisenä kesänäkin. Split-laitteet tuntuvat kestävän paremmin käyttöä kuin pingviinit ja jälleenmyyntiarvo tuntuu pysyvän kohdallaan. Itse en kyllä ole tätä myymässä niin kauan, kun olen sellaisessa asunno(i)ssa johon ei saa kiinteästi asennettavaa ilppiä. Nyt letku menee parvekkeen oven raosta parvekkeelle ja oven reuna on tiivistettynä bilteman solumuovi-putkieristeellä, josta on sivu leikattu auki oven karmia mukaillen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Pingun kaksiputkisuudesta, eikö sitten ole mitään väliä kuinka lämmintä laite sitten ulkoa imee? Tälläisillä ilmoille tuossa ikkunan takana auringon paistaessa helposti 35-40 asteen välillä(enemmänkin?) niin voiko laite vielä sellaista käyttää jäähdyttämiseen/toimiiko yleensä enää?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 542
Pingun kaksiputkisuudesta, eikö sitten ole mitään väliä kuinka lämmintä laite sitten ulkoa imee? Tälläisillä ilmoille tuossa ikkunan takana auringon paistaessa helposti 35-40 asteen välillä(enemmänkin?) niin voiko laite vielä sellaista käyttää jäähdyttämiseen?
On väliä ja voi käyttää. Ja oletko ihan varma että se ilma on noin kuumaa?

Kysymys on lähinnä että mistä se korvausilma imetään. Joko ikkunasta suoraan laitteeseen tai sitten ikkunasta ovenraon kautta huoneeseen lämmittämään sitä huoneilmaa. Jälkimmäinem on se huono vaihtoehto.

Toki jos sen putken saat muualle jossa viileämpää ilmaa niin aina parempi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Kyllä tuo seinän edusta lämpiää kun aurinko paistaa suoraan koko iltapäivän/illan, on vain yhdet ikkunat/yksiö ~10m matkalla yhteen suuntaan, vielä viereisen asunnon parvekkeen reunaseinä luo "kulmapussin" lämmölle. Itsellä siis ei parveketta tms. Keittiön ikkunan lämpömittari näyttää suorassa paisteessa 39 astetta.
 
Liittynyt
02.06.2019
Viestejä
41
Pingun kaksiputkisuudesta, eikö sitten ole mitään väliä kuinka lämmintä laite sitten ulkoa imee? Tälläisillä ilmoille tuossa ikkunan takana auringon paistaessa helposti 35-40 asteen välillä(enemmänkin?) niin voiko laite vielä sellaista käyttää jäähdyttämiseen/toimiiko yleensä enää?
Aikamoisen huonolaatuinen laite saa olla jos Suomen helteillä menisi rikki liian kuuman lauhdutusilman takia. Kyllähän ilmalämpöpumppukin toimii niin, että ulkoyksikössä lauhdutin käyttää kuumaa ulkoilmaa. Ja niitä on esim. Intiassa talojen seinillä suorassa auringossa. Ymmärtääkseni liian kuuma ulkoilma alkaa olemaan ongelma vasta kun lämpötila on varjosta mitattuna lähempänä 50 astetta.
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
890
Onko tuossa isokin ero 9000 ja 12000 BTU:n välillä jäähdytyksessä?

Ströme 12000 BTU tai Electrolux 9000 BTU vaihtoehtoina, kohta laitan tilausta menemään.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573
Onko tuossa isokin ero 9000 ja 12000 BTU:n välillä jäähdytyksessä?

Ströme 12000 BTU tai Electrolux 9000 BTU vaihtoehtoina, kohta laitan tilausta menemään.
Jossain Electroluxissa on "silent mode", joka voi oikeasti olla rahan arvoinen. Kaikki halvimmat pingut antavat ulos aina sen 65dB mitä niissä luvataan.

Mitkä mallit ja mikä hintaero?
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
890
Jossain Electroluxissa on "silent mode", joka voi oikeasti olla rahan arvoinen. Kaikki halvimmat pingut antavat ulos aina sen 65dB mitä niissä luvataan.

Mitkä mallit ja mikä hintaero?

Asunnon koko 45 neliötä ja kaikki ikkunat etelään, tulpat päässä nukun joten ääni tuskin haittaa hirveästi. Tarkoitus ei edes ollut alunperin konetta hankkia, mutta nyt tuli siihen hyvä tilaisuus, onpahan valmiina kun alkaa helteet.

Kaksiputkiseksi ajattelin värkätä.
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 210
Pingun kaksiputkisuudesta, eikö sitten ole mitään väliä kuinka lämmintä laite sitten ulkoa imee? Tälläisillä ilmoille tuossa ikkunan takana auringon paistaessa helposti 35-40 asteen välillä(enemmänkin?) niin voiko laite vielä sellaista käyttää jäähdyttämiseen/toimiiko yleensä enää?
Ei voi sanoa, että ei ole mitään väliä, mutta kyllähän nuo toimii jossain avikkomaissakin. Ratkaisevana tekijänä tässä on lämpötilaero. Yksinkertaistaen on aivan sama imeekö laite pihalta 20 asteista ilmaa ja puhaltaa 30 asteista tai imee 30 asteista ja puhaltaa 40 asteista, sama energia siirtyy.

Toki pingun hyötysuhde jonkinverran varmasti kärsii, mutta niin kauan kun lauhduttimen lämpötila pysyy käytetyn kylmäaineen määräämissä rajoissa, ei tule ongelmia. Siinä kohtaa kun lämmöt karkaa liian korkeaksi, pingu kyllä pysäyttää itsensä.
 
Liittynyt
12.09.2019
Viestejä
82
Ite aattelin tuon Ströme 12C:n tilata Verkkokaupasta, hieman epäilyttävän kuuloinen valmistaja kyllä, mutta eiköhän tuosta ihan hyvän saa kun kaksiputkiseksi värkkää.
Oikealta merkiltään tuo taitaa olla Yoau (ainakin tottelee kyseisen valmistajan koodia yleiskaukosäätimessä). Eli kiinanihme.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 331
Viestejä
4 157 436
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom