Miten kämppä viileämmäksi?

Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
394
Olen suunnitellut siirrettävää ilmastointilaitetta sijoitettavaksi vinttitiloihin. Ongelma on tuo lattianrajassa oleva alhaalta saranoitu ja seinään upotettu ikkuna. Siihen ei oikein millään saa läpivientitiivistystä kunnolla asennettua. Meneekö ihan metsään, jos ikkuna on koko ajan raollaa ja siitä puhaltaa yksiputkinen pihalle? Vaihtoehtoisesti voi ostaa kaksiputkisen, mutta lieneekö sillä toisella putkella enää tekoa, jos korvausilmaa tulee kuitenkin raollaan olevasta ikkunasta? Sinällään tuo ikkuna on hyvin pohjoisen puoleisen lappeen alla sateelta ja auringonpaisteelta suojassa.
Capture.JPG
 
Kosm

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 015

Ihan hyvin se toimii raollaankin ollessa varsinkin koska varjopuolella seinä. Voihan siihen sellaisen trotecin airlockin esimerkiksi laittaa vielä. Olen itse kokeillut jopa parvekkeen oven välistä vaan täysin ilman tiivistyksiä laittaa putken ja silti aivan hyvin jaksoi 3,5 kw pingviini jäähdyttää reilu 30 neliön tilan.
 
Mites tuollainen ilmastointikoneen mukana tuleva putki muokkautuu? Pitäisi saada se mahtumaan ~70mm välistä ~40cm pihalle. Ikkuna kun ei avaudu kokonaan ja on tosiaan seinään upotettu.
 
Liittynyt
23.05.2020
Viestejä
3
Onkos porukka ottanut ilmastointilaitteet jo tälle kesää käyttöön?

Onko naapureilta tullut valituksia laitteiden pitämästä melusta?
 
Odi_

Tukijäsen
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
1 398
Onkos porukka ottanut ilmastointilaitteet jo tälle kesää käyttöön?

Onko naapureilta tullut valituksia laitteiden pitämästä melusta?
En vielä, mutta mulla hurisi argo ulisse koko viime kesän ja kukaan naapureista tässä kerrostalossa ei maininnut asiasta yhtään mitään, ulkoyksikkö parvekkeella eikä lasituksia :kahvi:
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
890
Pakko kehua tuota Dyson AM07 tornituuletinta, liikuttaa hyvin ilmaa, eikä laite kuumene käytännössä ollenkaan kuten paskemmat tuulettimet.
Tehokas ja suhteellisen hiljainen myös pienillä tehoilla, tehoalue 1-10.

Jos tuolla pärjäisi tämän kesän, ei jaksa alkaa värkkäämään minkään isompien viritysten kanssa, kun kaksiossa ei tilaakaan liikaa ole.

Tällä hetkellä näyttää sisällä olevan noin 24 astetta, kun aurinko paistanut koko päivän ikkunoihin. Eikä se toki tuosta enää mihinkään laske kuin vasta syksyllä, pahimmilla helteillä nousee johonkin 28 asteen paikkeille.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.05.2020
Viestejä
3
Jos modaan ilmastointilaitteesta kaksiputkisen, niin mikä ilmanottoaukko siihen liitetään. Laitteessa on sivulla ylhäällä ja takana alhaalla ilma-aukot
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Jos modaan ilmastointilaitteesta kaksiputkisen, niin mikä ilmanottoaukko siihen liitetään. Laitteessa on sivulla ylhäällä ja takana alhaalla ilma-aukot
Laitteesta riippuen ei ole edes mahdollista uusimatta kotelointia isosti.

Ulkoa otettava ilma tulee olla sitä samaa kuumaa kiertoa, joka pukkaa ulos vakiopoistoletkusta. Viileää puhaltava kierto saa pyöriä sisäilmassa.
 
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
181
Jos modaan ilmastointilaitteesta kaksiputkisen, niin mikä ilmanottoaukko siihen liitetään. Laitteessa on sivulla ylhäällä ja takana alhaalla ilma-aukot
Takana alhaalla oleva. Toki tuo on hyvä varmistaa ohjekirjasta tai sisään kurkkaamalla, mutta lienee kaikissa(?) lauhduttimen ilmanotto näin päin.
 
Liittynyt
23.05.2020
Viestejä
3
Pitääpä tarkistella vielä asiaa. Itselle on oikeastaan hiukan mysteeri, että mikä on tällaisen jäähdytyslaitteen toimintaperiaate. Noh, googlen avullahan se selviää
 
Liittynyt
02.06.2019
Viestejä
41
Yleensä tosiaan toimivat niin, että jäähdytettävän sisäilman ottavat ylhäältä ja kuumennettavan ilman alhaalta. Eli alempaan toinen putki. Periaatteessahan tuon toiminta ei eroa ilmalämpöpumpusta mitenkään, tuossa vain on samassa paketissa sekä ulko, että sisäyksikkö.
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
119
Tämä video selittää asian aika hyvin ja sen miksi yksiputkiset eivät ole niin energiatehokkaita, vaikka toki toimivat.
Samalla tyypillä on muitakin kiinnostavia videoita, joten kannattaa ottaa seurantaan jos tekniikka kiinnostaa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Argo Ulisse 13 omistajat huomio!

Millaisella sykllillä teillä kompura on toiminnassa ja tauolla? Meillä on yhdessä tilassa käytössä juuri huollettu Argo Ulisse 13 (uudet kylmäaineet). Huollon syynä oli se, että pienen kommelluksen seurauksena ohuempi kylmäputki murtui ja aineet karkasivat, joten se piti korjauttaa ja täyttää uudestaan. Nyt laite tuottaa kylmää samalla tavalla kuin uutena, mutta kompuran sykli mieittyttää, sillä se on päällä 6min ja sitten se pitää taukoa toiset 6min. Voi olla, että sykli on ollut yhtä tiheä aiemminkin, mutta jotenkin tuohon kiinnitti nyt huollon jälkeen huomiota ja mietityttää, että onko se ihan ok.

Laitoin huollon yhteydessä kompuran ympärille ja sen kotelointiin kaapissa ollutta STP:n 4mm bitumimattoa äänieristeeksi, mutta sillä ei tuntunut kuitenkaan olevan merkittävää vaikutusta, joten voi olla että pitää lisätä tai vaihtaa sinne myöhemmin vielä jotain muuta materiaalia. Tällä tuskin on kuitenkaan vaikutusta muuhun toimintaan millään tavalla.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
968
Miten olette modailleet noita yksiputkisia kaksiputkisiksi? Onnistuuko jos vetää vaan nuo ritilät tuosta esim pahvilla+ilmastointiteipillä tukkoon ja sit siihen pahviin letkun kokoinen reikäja letku siihen? Vai pitääkö siihen askarrella ihan joku laatikko ympärille että ilma kiertää oikein?
Kone mitä oon modaamassa on aikalailla samannäköinen kuin tämä Ströme 12C -siirrettävä ilmastointilaite, 12 000 BTU 449,90
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196

Olen leikannut ritilään putken mentävän aukon ja laittanut siihen ilmastointiputken ja sitten ilmastointiteipillä ympäriltä tiiviiksi. Toiminut jo yhden kesän. Se on tarkkaa että ilman on kierrettävä tarpeeksi hyvin.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 644
@Kautium, mulla se sykli on pidempi, ehkä 20-30min. Toimisko uusilla kylmäaineilla tehokkaammin ja syklin pitää olla lyhyempi, ettei kenno jäädy? En siis tiedä, kunhan pohdin. Totahan vois varmaan testata, että muuttuuko syklin pituus, jos puhallusta muuttaa.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Laitoin taas makuuhuoneen uloimpaan ikkunaan foliot, kyllä se yllättävän paljon auttaa kun aurinkopaistaa koko päivän ikkunaan.
 
Liittynyt
09.04.2017
Viestejä
284
Argo Ulisse 13 omistajat huomio!

Millaisella sykllillä teillä kompura on toiminnassa ja tauolla? Meillä on yhdessä tilassa käytössä juuri huollettu Argo Ulisse 13 (uudet kylmäaineet). Huollon syynä oli se, että pienen kommelluksen seurauksena ohuempi kylmäputki murtui ja aineet karkasivat, joten se piti korjauttaa ja täyttää uudestaan. Nyt laite tuottaa kylmää samalla tavalla kuin uutena, mutta kompuran sykli mieittyttää, sillä se on päällä 6min ja sitten se pitää taukoa toiset 6min. Voi olla, että sykli on ollut yhtä tiheä aiemminkin, mutta jotenkin tuohon kiinnitti nyt huollon jälkeen huomiota ja mietityttää, että onko se ihan ok.

Laitoin huollon yhteydessä kompuran ympärille ja sen kotelointiin kaapissa ollutta STP:n 4mm bitumimattoa äänieristeeksi, mutta sillä ei tuntunut kuitenkaan olevan merkittävää vaikutusta, joten voi olla että pitää lisätä tai vaihtaa sinne myöhemmin vielä jotain muuta materiaalia. Tällä tuskin on kuitenkaan vaikutusta muuhun toimintaan millään tavalla.
Faijan masiina tekee samaa. Tähän olisi mukava löytää joku korjaus kun tuo jatkuva kompuran pysäyttely on aika ärsyttävää ja tehotonta.
 
Liittynyt
02.06.2019
Viestejä
41
Argo Ulisse 13 omistajat huomio!

Millaisella sykllillä teillä kompura on toiminnassa ja tauolla? Meillä on yhdessä tilassa käytössä juuri huollettu Argo Ulisse 13 (uudet kylmäaineet). Huollon syynä oli se, että pienen kommelluksen seurauksena ohuempi kylmäputki murtui ja aineet karkasivat, joten se piti korjauttaa ja täyttää uudestaan. Nyt laite tuottaa kylmää samalla tavalla kuin uutena, mutta kompuran sykli mieittyttää, sillä se on päällä 6min ja sitten se pitää taukoa toiset 6min. Voi olla, että sykli on ollut yhtä tiheä aiemminkin, mutta jotenkin tuohon kiinnitti nyt huollon jälkeen huomiota ja mietityttää, että onko se ihan ok.

Laitoin huollon yhteydessä kompuran ympärille ja sen kotelointiin kaapissa ollutta STP:n 4mm bitumimattoa äänieristeeksi, mutta sillä ei tuntunut kuitenkaan olevan merkittävää vaikutusta, joten voi olla että pitää lisätä tai vaihtaa sinne myöhemmin vielä jotain muuta materiaalia. Tällä tuskin on kuitenkaan vaikutusta muuhun toimintaan millään tavalla.
Ei ole tuosta laitteesta kokemusta, mutta veikkaisin että periaatteessa syklin muutos voi johtua lämpötilasta. Tai siis jos olet koekäyttänyt sitä viileämmässä kuin normaalisti? Eli sitten kun on oikeasti kuuma, sykli saattaa olla erilainen. Tuossa kun on erilinen ulkoyksikkö, joka saattaa mitata ulkolämpötilaa ja säätää toimintaansa sen mukaan. Nykyään näistäkin alkaa löytyä kaikenlaista tekoälyä...
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Nyt jo näyttää mittari 28 astetta eikä helteet ole vielä edes alkaneet. Asensivat talvella kaikkiin huoneistoihin tuommoisen mittarin millä tarkkailevat lämpötilaa, mutta ei tuosta ole kyllä kesällä mitään hyötyä kun ei näissä asunnoissa ole ilmastointilaitteita.

Voi olla että tänä kesänä on pakko hakea gigantista ilmastointilaite, viime kesä oli kyllä melkoista helvettiä kun tuntui että on koko ajan kevyessä saunassa.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604

Kannattais olla jo liikenteessä, se on myöhästä sit ku helteet on päällä, varsinki jos sattuu vielä jotku oikeen ilkeet koronarajotteet päälle.
 
Liittynyt
07.07.2019
Viestejä
1 395
Jos modaan ilmastointilaitteesta kaksiputkisen, niin mikä ilmanottoaukko siihen liitetään. Laitteessa on sivulla ylhäällä ja takana alhaalla ilma-aukot
Olen miettinyt että miksi kukaan ei valmista laitteita, joissa olisi kaksiputkinen (tai sisäkkäisillä putkilla varustettu) ulkoyksikkö, ettei tarttis sisälle mitään. Sellainen olisi ihan sairaan mahtava parveke-asennettavaksi.

Onko kukaan koskaan törmännyt moiseen keksintöön?
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 644
Olen miettinyt että miksi kukaan ei valmista laitteita, joissa olisi kaksiputkinen (tai sisäkkäisillä putkilla varustettu) ulkoyksikkö, ettei tarttis sisälle mitään. Sellainen olisi ihan sairaan mahtava parveke-asennettavaksi.

Onko kukaan koskaan törmännyt moiseen keksintöön?
Varmaan naapureilla aika äkkiä palaa käpy, kun rumaääninen toosa huutaa parvekkeella.

Itellä ei vielä ole ollut tarvetta ilmastoinnille, kaippa sen vois kohta jo viritellä.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 644
Saa palaa mun puolesta.

Aika hurjaa metakkaa pitää 15v vanhan Ulissenkin ulkoyksikkö mutta ei oo naapurit valitelleet. Todennäköisesti siksi että ei meillä noita parvekkeita kukaan edes käytä vaan on silkkaa neliöiden tuhlausta.
Kyllä ton Ulissen ulkoyksikön melu on kertaluokkaa pienempi, kuin aiemmin omistamallani pingiinillä.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 644
Varmaan riippuu koneesta, josko uudemmat olis hiljaisempia?

Mä ostin eka pingviinin ja sit heti perään ton käytetyn Ulissen, ja kyllä se parvekkeen metakka on ihan yhtä älytön, se flekti pitää tosi kovaa ääntä kun se on vaan on-off.
Joo, oiskohan sitten niin että noissa vanhimmissa sitten on kovaäänisempi toi ulkoyksikkö, omaa voi sanoa sen verran hiljaiseksi, että tuskin naapurit kuulisivat edes ääntä.
 
TLA

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
448
Tänään alkoi tosiaan tulla viilennykselle käyttöä, tässä käppyrä Gree Shinyn käyttäytymisestä kun sen tuossa 19:45 laitoin päälle (pyynti 22 astetta, Auto asetuksella):
temp.png

Laite majailee nyt ~10m2 huoneessa, putki väljästi ikkunasta ulos (en ole tiivistänyt mitään, saa korvausilman sieltä samalla) ja huoneen ovi oli auki.
Lämpöanturi on kaapin päällä yli 2m korkeudella ja ilmavirta menee about vastakkaiseen nurkkaan.
Aiemmin mittasin kulutukseksi 1057W kun kompressori käy ja 40W kun pelkkä puhallin on käynnissä.

Pelkkä ilmavirtakin auttanee kovimmilla helteillä, mutta kyllä tuo näyttäisi ihan mukavasti myös viilentävän.
 
Liittynyt
26.05.2020
Viestejä
1
Terse. Ajattelinpa tänne jotain itsekin laittaa. Tuli viime vuonna hommattua tuommoinen Wilfa COOL 7 pieni 7000 btu laite aika isoon tilaan (~42 m2, kerrostalokaksion olkkari + tupakeittiö) ja kuten arvata saattaa, ei siinä ihan vääntö riittänyt. Kyllä se hieman sentään auttoi. Nyt meinaan tuommoisen 12000 btu laitteen hommata ja niitäkin nyt aika montaa erilaista on. Harmillista vain, että ei oikein löydy laitetta jossa olisi EER > 2.6 jos haluaa tuon 12000 btu:ta siitä ulos. 9000 btu:n laite löytyy electroluxilta ainakin. Toinen mitä kattelin oli Argo, joilla tuo IROPLUS olisi 13000 btu, mutta kyllä kalliimpi masiina.

En sitten tiedä miten nuo laitteet oikeastaan eroaa toisistaan paitsi ulkonäöllisesti jos saman verran vääntöä löytyy. Electroluxilla olisi noin 500e laitteita jotka olisi ihan fiksun näköisiä ja hönkii tuon 12000btu ulos kyllä, mutta täällä kun on puhuttu tuosta Gree Shinystä niin saatanpa itse semmoisen hommata, halvempikin on. Onneksi vielä tuntuu olevan kamaa myytävänä mutta ei kyllä varmaan kauaa.

Saattaa olla että tuunaan kaksiputkisen systeemin tuosta jossain välissä sitten, saapi nähdä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Aika hurjaa metakkaa pitää 15v vanhan Ulissenkin ulkoyksikkö mutta ei oo naapurit valitelleet. Todennäköisesti siksi että ei meillä noita parvekkeita kukaan edes käytä vaan on silkkaa neliöiden tuhlausta.
En tiedä noin vanhasta, kun ei kokemuksia ole kuin alle 10v versioista, mutta veikkaan ettei niissä ole teknisesti merkittävää eroa. Toimivana Ulissen ulkoyksikkö ei pidä kuin normaalin tuulettimen kaltaista puhinaa, joka ei naapurin puolelle edes kuulu, jos vain välissä on minkäänlaista seinää. Jos se pitää kovaa ääntä, siinä on todennäköisesti laakerivika tms.
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
142
Argo Ulisse 13 omistajat huomio!

Millaisella sykllillä teillä kompura on toiminnassa ja tauolla? Meillä on yhdessä tilassa käytössä juuri huollettu Argo Ulisse 13 (uudet kylmäaineet). Huollon syynä oli se, että pienen kommelluksen seurauksena ohuempi kylmäputki murtui ja aineet karkasivat, joten se piti korjauttaa ja täyttää uudestaan. Nyt laite tuottaa kylmää samalla tavalla kuin uutena, mutta kompuran sykli mieittyttää, sillä se on päällä 6min ja sitten se pitää taukoa toiset 6min. Voi olla, että sykli on ollut yhtä tiheä aiemminkin, mutta jotenkin tuohon kiinnitti nyt huollon jälkeen huomiota ja mietityttää, että onko se ihan ok.

Laitoin huollon yhteydessä kompuran ympärille ja sen kotelointiin kaapissa ollutta STP:n 4mm bitumimattoa äänieristeeksi, mutta sillä ei tuntunut kuitenkaan olevan merkittävää vaikutusta, joten voi olla että pitää lisätä tai vaihtaa sinne myöhemmin vielä jotain muuta materiaalia. Tällä tuskin on kuitenkaan vaikutusta muuhun toimintaan millään tavalla.
Mittaa ulostulevan ilman lämpötila. Jos se on alle +2 C niin todennäköisesti kenno menee jäähän ja kompuran ylipainesuoja katkaisee kompuran toiminnan.

Itselläni myös Argo Ulisse 13 ja on/off laite niin se puristaa kylmäainetta aina maksimilla ja jos ulkoyksikkö on alle +15C lämpötilassa niin kenno jäätyy. Onneksi on lasitettu parveke niin pystyy viileämpinä öinä säätämään parvekkeen lämpötilaa.

Missään tapauksessa tuon ei kuulu käydä missään kuuden minuutin sykleissä, jos pyyntilämpötilaa ei ole saavutettu vaan sen kuuluu tehdä kylmää, vaikka kuukausi yhtä soittoa.
 
Lähes nolla-asteista ilmaa se pukkaa huoneeseen. Kennon jäätymisestä kertovaa ritinää en ole kuullut, mutta toki se on mahdollista silti. Ulkona on ollut päivisin jotain 20 astetta ja iltaisin luonnollisesti viileämpää. Ulkoyksikkö puhaltaa selvästi lämmintä. Pyynti on noin 7-8m päässä hyllyn päällä olevassa kaukosäätimessä 23 astetta (kaukosäädin iFeel-asennossa), jonka laite saavutti muutamassa tunnissa ja on sittemmin pitänyt koko huoneistossa kohtuullisen tasaisesti käynnistyksestä lähtien. En ole tässä välissä kellottanut käyntisyklejä tarkemmin, kun ei sen tällä hetkellä tarvitsekaan jäähdyttää yhtä ahkerasti. Pitää testata paremmalla ajalla miten tuo toimii, jos laittaa pyynnin selvästi alemmaksi (tai jos ja kun rakenteet lämpiävät enemmän).

Tuo kaukosäätimen mittaama 23 astetta on viereisellä seinällä olevan lämpömittarin mukaan todellisuudessa noin 22 astetta, joka on sopiva lämpötila.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.12.2017
Viestejä
43
Moikka!

Mietin, että voisin hieman tehostaa kerrostaloasunnon n. 10 m2 makuuhuoneen (ja tässä nykytilanteessa myös kesän yli hyvin todennäköisesti työhuoneen) viilennystä. Aiemmin ollut käytössä vain pöytätuuletin ja ketjussa aiemminkin esitelty DIY-viilennyslaite.

Rahaa ei olisi laittaa mahdottomasti kiinni, joten mielessä on käynyt muutama vaihtoehto.

1) n. 100 eurolla löytyviä vesi/kylmäkalle -viilentämiseen perustuvia laitoksia. Näissä vähän mietityttää, kuinka pahasti ilmankosteus tällaisessa makkarissa sitten nousisi? Olisikohan häiritsevää?
2) n. 100 eurolla jokin pätevä tornituuletin puhaltamaan tuuletusikkunasta kuumaa ilmaa pois. Ei varsinaisesti viilennä, mutta josko antaisi pientä helpotusta.
3) n. 100 eurolla kattotuuletin. Näistäkin lueskelin ketjusta ja osa tuntui kehuvan.
4) Yksiputkinen pingviini. Tähän toki saisi laittaa varmaan n. 400-500 euroa, jotta saisi lähellekään järkevää laitosta. Kaksiputkisesta tuskin kannattaa näillä budjeteilla haaveilla. Tässä mietityttää kyllä kovasti melu ja tarpeellisen korvausilman saaminen. Makuuhuoneesta pystyisi jättämään oven auki, jolloin korvausilma tulisi 75 m2 kämpän toiselta puolelta olohuoneesta tai keittiöstä. Myös mietin tällaisen laitteen sähkönkulutusta. Jos alkaa tulla esimerkiksi 30-40 euroa lisää sähkölaskua kuussa, niin alkaa tulla yhtäkkiä koko helahoidolle hintaa.

Mitä tuumitte mihin näistä kannattaisi kääntyä? Tottakai vaihtoehdot 1-3 houkuttelevat eniten taloudellisen tilanteen puolesta. Olisiko näistä kenties jokin yhdistelmä? Vai onko näin, että jos haluaa mitään vaikutusta, niin johonkin siirrettävään ilmastointilaitteeseen olisi sijoitettava?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658

Laadukas kattotuulari.
 
Jambbos

Tukijäsen
Liittynyt
19.07.2019
Viestejä
139
Itsellä oli aiemmassa asunnossa myös kattotuuletin, jossa kaksi nopeutta. Muistan nukkuneeni sohvalla ja tuuletin pienemmällä nopeudella ihan sujuvasti jo.

Nykyiseen rivarikaksioon pitäisi keksiä joku siirrettävä ilmastointilaite, kynnet ei tänä vuonna kyllä pumppuun riitä ainakaan.

Ikkunat ilta-aurinkoon ja kaihtimet ja pimennysverhot kiinni nytkin.
 
Liittynyt
04.03.2017
Viestejä
653
Alkaa pikku hiljaa olemaan sen verran lämpöä, että pitää pingiviini ottaa esille. Viime vuonna laitoin ikkunan paikalle Finfoam levyn (50mm paksu), joka toimi paremmin kuin hyvin, tiivistäen ja eristäen ikkunan kolon. Ainoa huono puoli oli, että se ei vaimenna oikeastaan mitenkään ääntä eli aina kun auto kulkee tieltä tai lähtee pihasta = herään ja tossa tiellä ja pihassa aika hyvin liikennettä. Onko jollain jotain ideaa, miten tota voisi äänitiivistää tai eristää vielä paremmin, jolla mahdollisesti ääniä sisään ei kuuluisi niin paljon. Osa äänestä tulee varmasti sen Finfoam levyn kautta tai läpi ja osa puolestaan poistoputken kautta. Ikkuna koko on 1450x570

Ongelma ei ole, jos pingiivi on päällä, mutta meillä se ei ole yöllä päällä äänen takia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658
Osaisiko joku vinkkailla jotain laadukasta kattotuularia? Mikäli on myös valaisin, niin bonaria. Mitä aiemmasta ketjusta luin, niin kannattaisi olla sellainen, että ei ole varrella vaan suoraan kattoon kiinnitettynä.
Juu suoraan kattoon liitettävä. Nuo varrelliset on herkkiä heilumiselle varsinkin nopeilla asetuksilla. Sitten alkaa resonoimaan ja natisemaan ja kopisemaan.
 
silence?

Vuoristoneuvos
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
37
Tämä ollut reilu 10 vuotta käytössä ja on erittäin hiljainen. Humina tietenkin kasvaa vauhdin lisääntyessä, mutta muita ylimääräisiä ääni ei ole ollut. Hiljaisimmalla nopeudella ääntä ei kuulu ollenkaan.
IMG_20200527_135242.jpg

Tämä taas (ilman valoa) ollut pari vuotta käytössä. Tämäkin on hiljainen, mutta moottorista kuuluu vaimea hurina/humina.
IMG_20200527_135311.jpg
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466
Itselläkin tuuletusikkunamodaus parasta aikaa alkamassa. Edelleenkin ihmettelen, että eikö Suomi-mallin ikkunaan ole tosiaankaan missää valmista sovitinta näille? Näitä pingviinejäkin kuitenkin aika paljon myydään, mutta ainoa ikkunasovittimen malli on joku Trotecin muovipussi...
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 231

Kyllä se allergiapu tai joku tuommoinen ainakin tekee sulle ikkunaan sopivan pleksin missä on aukko letkua varten tai sitten finnfoam tai vastaavasta tekee jos halvalla haluaa päästä.
 
No siis, eristelevystä minä sen siihen väännänkin ja laitan koneeseen vielä lisäputken kiinni tuloilmalle. Ihmettelin vain ääneen, miten tuota verrattain yksinkertaista juttua ole yksikään firma toteuttanut. Ei tarvitsisi askarrella + äänieristys olisi mahdollista toteuttaa paremmin.
 
Liittynyt
11.12.2017
Viestejä
43
Tämä ollut reilu 10 vuotta käytössä ja on erittäin hiljainen. Humina tietenkin kasvaa vauhdin lisääntyessä, mutta muita ylimääräisiä ääni ei ole ollut. Hiljaisimmalla nopeudella ääntä ei kuulu ollenkaan.

Tämä taas (ilman valoa) ollut pari vuotta käytössä. Tämäkin on hiljainen, mutta moottorista kuuluu vaimea hurina/humina.
Mistä tällaisia kannattais tilailla? Nopeasti katsottuna esim verkkokauppa ei myy lainkaan.
 
Liittynyt
18.06.2018
Viestejä
5
Osaisiko joku vinkkailla jotain laadukasta kattotuularia? Mikäli on myös valaisin, niin bonaria. Mitä aiemmasta ketjusta luin, niin kannattaisi olla sellainen, että ei ole varrella vaan suoraan kattoon kiinnitettynä.
Casafan on hyvä merkki. Itellä on Aerodynamix-malli ja on ollut hyvä. Sillä on paljon muitakin malleja. Saksan Amazon tai itse tilasin Portiikista. Hintaviahan nuo on.
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 192
Alkaa pikku hiljaa olemaan sen verran lämpöä, että pitää pingiviini ottaa esille. Viime vuonna laitoin ikkunan paikalle Finfoam levyn (50mm paksu), joka toimi paremmin kuin hyvin, tiivistäen ja eristäen ikkunan kolon. Ainoa huono puoli oli, että se ei vaimenna oikeastaan mitenkään ääntä eli aina kun auto kulkee tieltä tai lähtee pihasta = herään ja tossa tiellä ja pihassa aika hyvin liikennettä. Onko jollain jotain ideaa, miten tota voisi äänitiivistää tai eristää vielä paremmin, jolla mahdollisesti ääniä sisään ei kuuluisi niin paljon. Osa äänestä tulee varmasti sen Finfoam levyn kautta tai läpi ja osa puolestaan poistoputken kautta. Ikkuna koko on 1450x570

Ongelma ei ole, jos pingiivi on päällä, mutta meillä se ei ole yöllä päällä äänen takia.
eiköhän se finnfoam eristä äänen melko hyvin. Ongelma lienee se reikä/putki.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
744
Onko 200e hintaluokassa parempaa kun tuo cdonin laite?. Vai kannattaako panostaa enemmän toiseen?
Asunto 47 neliön kaksio josta olohuone n. 25-30 neliöä pitäisi viileämmäksi saada. Tuo 65db ei vissiin kauhean hiljainen ole?
 
Nii mikä laite?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 331
Viestejä
4 157 436
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom