Miten kämppä viileämmäksi?

Liittynyt
20.10.2018
Viestejä
2 509
Itse ostin aikaisin tänä keväänä Whirlpoolin PACW29COL ilmastointilaitteen makuuhuoneeseen. Ikkunasta pihalle yksi poistoletku, jolle tein itse ikkunatiivisteitä vasten tiivistyvän ikkunasovitteen muovilevystä. Laitteessa on kondenssivesisäiliö, mutta vesi haihtuu myös tehokkaasti poistoputkea pitkin ulkoilmaan, joten kertaakaan ei ole kesän aikana tarvinut tyhjentää säiliötä. Lämpötila-asetuksena olen pitänyt 21 astetta, mutta öisin pitää kyllä nukkua peitto korvissa ettei palele! :tup:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Onko kellään kokemusta Dolceclima Olimpioista, erityisesti mallit 10P/12P joille luvataan jonkin verran hiljaisempi meteli kun laitteille keskimäärin?
Ilmastointilaite Dolceclima Silent 10 P Olimpia Splendid - Allergia- ja Sisäilma-apu

Itsellä alkaa muutenkin jotenkin oireilemaan noin 4-5v vanha Argo Optimo 11, toimii joten kuten mutta hetkenkin kun ollut päällä alkaa tuuletin aina rallattamaan/"haukkomaan" ja puhallut heikkenee, ynnä tuntuu ettei olisi tehoa uuden veroisesti, välillä jäätänyt kennostonkin.

Mutta kaikkein pahinta siinäkin on se meteli, se kun on sen vaikka(samassa huoneessa/yksiö) 6-8h päällä niin värisevä 60db:n jyrinä uppoaa aivoihin ja tekee melkein hulluksi. Sille taisi tehdas luvata jotain 52db.

En minä edes noissa Dolceissa usko kerrottuihin lukemiin mutta jos ne olisi vaikka reaalisti itsellä 50db niin ero olisi huikea, noin nähtävästi saman tehoisena heti ostaisin.

Noissa ongelma se että jossain avarassa liikkeessä(ja onko edes kokeiltavissa siellä) on mahdoton saada melusta käsitystä, betonikämpässä ääni korostuu ihan eri lailla, mutta tottakai lähtötaso vaikuttaa.

Sitten yhtenä piti kysymäni että onko suomessa missään myytävässä portable/yksiosaisessa invertterikompuraa, maailmalla näyttää olevan paljonkin malleja tuolla tekniikalla, olen ymmärtänyt että invertteri pystyy kuormaa säätämään eikä vain pyöri on/off täysillä, minkä nämä peruspömpelit tekee ja meluaa.
 
Liittynyt
10.05.2019
Viestejä
49

Ei ole olemassa yhtäkään pingviiniä joka tuottaisi vain 50dB metrin päästä, maksimiasetuksilla. Kompressori on kompressori vaikka voissa paistaisi, samoin pingviinien pitää puhaltaa paljon ilmaa mikä aiheuttaa ääntä josta ei voi päästä eroon.

Ainut miten voi kompressorin ääneen vaikuttaa on äänenvaimennus, en usko että yhdessäkään pingviinissä on mitään äänenvaimennusmateriaalia sisällä. Itse pitäisi modata.
 
Liittynyt
14.12.2018
Viestejä
40
Onko kellään kokemusta Dolceclima Olimpioista, erityisesti mallit 10P/12P joille luvataan jonkin verran hiljaisempi meteli kun laitteille keskimäärin?
Ilmastointilaite Dolceclima Silent 10 P Olimpia Splendid - Allergia- ja Sisäilma-apu
Teho 2,60 kW, äänitaso vain 38-48 dB(A)

Dolceclima Silent 10 P ilmastointilaitteen äänenpainetaso on alimmillaan 38 dBA. Tämä on perinteinen tapa ilmoittaa äänitaso. Äänen virallinen mittaustapa muuttui muutama vuosi sitten, jonka vuoksi laitteen tyyppikilvessä ilmoitetaan uuden standardin mukaisesti äänen tehotaso, joka on max 63 dBA.

Tekniset tiedot:

Äänenpainetaso (min-max) 38-48 dBA
Äänentehotaso max 63 dB(A)

---

Vertailun vuoksi oma jyrinäkone Siirrettävä ilmastointilaite PAC 2600 X

Hiljainen käyttö < 53 dB(A)

Ääniarvot
Melusaaste [db(A)] EN ISO 3745:2012 mukaisesti 63 dB(A)
Teho 1 - Etäisyys 1 m [dB(A)] 53

---

Kumpikin on 2,6kw, R290 kylmäaineella, scroll-kompressorilla (nykyajan normi) varustettuja, tavallista kevyempiä laitteita (Trotec 25kg ja Dolcima 28kg). Desibeliarvot näyttävät jokseenkin samaa. Dolcimassa ei mainosteta invertterikompressoria, joten sellainen se tuskin on. Dolcimassa pienempi nimellistehontarve (900W) kuin Trotecissa (1kw), mutta koska tämä ei taida olla mikään standardin mukainen merkintä, niin luultavasti aika samaa luokkaa. Joitakin sivuja sitten joku mittasi tuosta trotecista paljon alle kilowatin teholukemia.

Eli tuo Silent hintoineen taitaa olla mainospuhetta, kaikki speksit viittaavat siihen, että kyseessä on perinteinen, äänekäs on-off pingviiniin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
411
Minulla on joku tuollainen hiljaisena markkinoitu Olimpia Splendid ja ihan yhtä kamalaa meteliä se pitää kuin mikä tahansa muukin pingviini. Bonuksena joku laakeri tai hihna (?) pitää sellaista kivaa korkeataajuuksista sirinää/ujellusta, jota ei heti huomaa mutta joka saa parin tunnin jälkeen hulluuden partaalle.

Edit. Malli on joku Dolceclima Nano Silent
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 210
Minähän olen tässä ketjussa aiemminkin meuhkannut ilp:en ja split- mallisten pigviinien puolesta ja meuhkaan taas :D

Sinällään huvittavaa, että tuokin yllä linkitetty Allergia- ja Sisäilma-apu edes kehtaa myydä tuollaisia yksiputkisia pingviinejä ilman, että on mitään mainintaa siitä, että pingviiniä käytettäessä on huolehdittava riittävästä korvausilman saannista.

Esimerkiksi tuossa Silent 10P:ssä maksimi ilmavirtaus on 355 m³/h. Rakennusmääräyksissähän määrätään ilmanvaihdosta, että asunnon sisäilman tulisi vaihtua 0,5 kertaa tunnissa. Jos tuollainen pömpeli käy täysillä vaikkapa 35m² kokoisessa kämpässä, niin kämpän ilma vaihtuu ~ 4 kertaa tunnissa, eli kahdeksankertainen määrä rakennusmääräyksiin nähden.

Tämä taas johtaa siihen, että koska kämpän ilmanvaihtoa ei ole mitoitettu noin suurille ilmamäärille, tulee väkisinkin osa korvausilmasta pistorasioista, lattialistojen välistä ja mistä nyt muutenkin jonkinverran vuotoilmaa sisälle päätyy. Ja tuohan ei ole mitään puhdasta ilmaa.

Varsinkin kun nykyään pidetään meteliä asuntojen homeongelmista, niin ihmettelen, että kukaan viranomainen ei ole tajunnut tarttua näihin pingviineihin yhtenä mahdollisena homeongelmien aiheuttajana.

Tiedän ainakin yhden tapauksen, jossa rivitalossa, jossa painovoimainen ilmanvaihto, asukas aiheutti itselleen homeallergian asentamalla poistoilmaputkiin puhaltimet parantaakseen sisäilmaa, mutta unohti huolehtia riittävästä korvausilman saannista. Tämä johti siihen, että rakenteiden läpi tulleessa korvausilmassa oli ulkoa tulevia home-itiöitä, jotka pilasivat sisäilman. Eli varsinaista kosteudesta johtuvaa home-onglmaa asunnossa ei ollut.

Pitäisi lailla kieltää tuollaiset yksiputkiset pingviinit. prkl.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 419

Mitä kaikkia kaksiputkisia malleja sitten löytyy? Kaikki mitä itse selasin tuntui olevan yksiputkisia.
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 210
Siinäpä se ongelma onkin, että suomen markkinoilta ei noita kaksiputkisia juurikaan löydy. Googleen "dual hose portable air conditioner", niin jo alkaa löytymään, mutta ulkomailta tilaillessa tietysti on omat ongelmansa takuiden kanssa yms.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 419
Tosi outoa ettei noita löydy suomesta ollenkaan mutta ulkomailta vaikka miten paljon :confused:
Pitäisi löytää paikka joka toimittaa Suomeen ja 230V jännitteellä. Saksa voisi olla otollinen paikka.
 
Sonyttelija

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.04.2019
Viestejä
251
Pingviinien ilmanvaihtolukemista: En ole minkäänsorttinen ilmastointilaitteiden asiantuntija, mutta olen siinä käsityksessä (luulossa?) että laite ei suinkaan puhalla kaikkea huoneessa sisään imemäänsä ilmaa putken kautta ulos, vaan vain jäähdytystoiminnasssa syntyneen kuuman ilman. Eli kun puhutaan vaikkapa 355 m³/h ilmanvirtauksesta, tarkoitetaan huoneen sisäistä ilmankierrätystä (lämmin huoneilma jäähdytettynä takaisin huoneeseen).
Kun laittaa käden putkesta tulevan kuuman ilman virtaukseen, on toteavinaan että ilmaa kyllä tulee pontevasti mutta ei mitenkään tuollaisia määriä.
 
Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
411
Minäkin jäin tuota alipainejuttua ihmettelemään. Suuremmalla tehollahan se vehje puhaltaa jäähdytettyä ilmaa takaisin huoneilmaan ja poistoputkesta tulee vain lämmin lehmän hönkäys siihen verrattuna. Ja miksi ihmeessä korvausilma otettaisiin listojen ja karmien välistä, eikös mahdollisen alipaineen luulisi imevän korvausilman ihan tuloilmakanavista enemmällä höngällä, vai onko se sitten jotenkin mahdoton reitti esim. koneellisen tuloilman tapauksessa?
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 210
Pingviinien ilmanvaihtolukemista: En ole minkäänsorttinen ilmastointilaitteiden asiantuntija, mutta olen siinä käsityksessä (luulossa?) että laite ei suinkaan puhalla kaikkea huoneessa sisään imemäänsä ilmaa putken kautta ulos, vaan vain jäähdytystoiminnasssa syntyneen kuuman ilman. Eli kun puhutaan vaikkapa 355 m³/h ilmanvirtauksesta, tarkoitetaan huoneen sisäistä ilmankierrätystä (lämmin huoneilma jäähdytettynä takaisin huoneeseen).
Kun laittaa käden putkesta tulevan kuuman ilman virtaukseen, on toteavinaan että ilmaa kyllä tulee pontevasti mutta ei mitenkään tuollaisia määriä.
Olet oikeassa, tuossa kävi pieni ajatusvirhe ilmavirran osalta. Omakohtaista kokemusta ei ole kun muutaman vuoden takaa ARIAGEL AG90 pingviinistä. Se ainakin puhalsi ilmaa pihalle hillittömiä määriä. Tuuletusikkunan ulkopuolelle n. metrin päässä oleva puska heilui kuin missäkin syysmyrskyssä. Vaikka kuuman puolen virtaus olisi vain puolet kylmän puolen virtauksesta, tulee tuolla esimerkin 35m² huoneistolla silti nelinkertainen ilmamäärä 0,5x arvoon verrattuna. Ariagelin osalta sanoisin, että virtauksien suhde oli enemmänkin 1/3 sisäkierrolla ja 2/3 ulkokierrolla.

inäkin jäin tuota alipainejuttua ihmettelemään. Suuremmalla tehollahan se vehje puhaltaa jäähdytettyä ilmaa takaisin huoneilmaan ja poistoputkesta tulee vain lämmin lehmän hönkäys siihen verrattuna. Ja miksi ihmeessä korvausilma otettaisiin listojen ja karmien välistä, eikös mahdollisen alipaineen luulisi imevän korvausilman ihan tuloilmakanavista enemmällä höngällä, vai onko se sitten jotenkin mahdoton reitti esim. koneellisen tuloilman tapauksessa?
Tottakai talon rakenteet vaikuttavat ilmavuotoihin. Pahin pistorasioista ym. imevä rakenne lienee painovoimainen ilmanvaihto, jossa korvausilma on toteutettu siten, että ikkunoiden tiivisteistä on otettu pätkä pois. Täällä vähän lisää infoa Ilmanvuotoluku - Vertia.fi

Edit: Korjattu kursivoitu osuus ymmärrettävämpään muotoon.
 
Viimeksi muokattu:

ebu

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
114
Oma PAC 2300X tuli modattua 2-putkiseksi. Kyllä tuo omalla kohdalla vaikutti ihan positiivisesti. Poistoputki roikkuu raollaan olevasta ikkunasta ja 1-putkisena huomasi, että lämmintä korvausilmaa tuli sisään reippaasti. Nurkka jossa pingu puhisi oli aika lämmin.
Nyt tilanne on selkeästi eri. Makkarissa on huomattavasti tasaisempi lämpötila, vaikka Trotecin poistoputki toki lämpenee selkeästi.
 
Liittynyt
10.05.2019
Viestejä
49
Minähän olen tässä ketjussa aiemminkin meuhkannut ilp:en ja split- mallisten pigviinien puolesta ja meuhkaan taas :D

Sinällään huvittavaa, että tuokin yllä linkitetty Allergia- ja Sisäilma-apu edes kehtaa myydä tuollaisia yksiputkisia pingviinejä ilman, että on mitään mainintaa siitä, että pingviiniä käytettäessä on huolehdittava riittävästä korvausilman saannista.

Esimerkiksi tuossa Silent 10P:ssä maksimi ilmavirtaus on 355 m³/h. Rakennusmääräyksissähän määrätään ilmanvaihdosta, että asunnon sisäilman tulisi vaihtua 0,5 kertaa tunnissa. Jos tuollainen pömpeli käy täysillä vaikkapa 35m² kokoisessa kämpässä, niin kämpän ilma vaihtuu ~ 4 kertaa tunnissa, eli kahdeksankertainen määrä rakennusmääräyksiin nähden.

Tämä taas johtaa siihen, että koska kämpän ilmanvaihtoa ei ole mitoitettu noin suurille ilmamäärille, tulee väkisinkin osa korvausilmasta pistorasioista, lattialistojen välistä ja mistä nyt muutenkin jonkinverran vuotoilmaa sisälle päätyy. Ja tuohan ei ole mitään puhdasta ilmaa.

Varsinkin kun nykyään pidetään meteliä asuntojen homeongelmista, niin ihmettelen, että kukaan viranomainen ei ole tajunnut tarttua näihin pingviineihin yhtenä mahdollisena homeongelmien aiheuttajana.

Tiedän ainakin yhden tapauksen, jossa rivitalossa, jossa painovoimainen ilmanvaihto, asukas aiheutti itselleen homeallergian asentamalla poistoilmaputkiin puhaltimet parantaakseen sisäilmaa, mutta unohti huolehtia riittävästä korvausilman saannista. Tämä johti siihen, että rakenteiden läpi tulleessa korvausilmassa oli ulkoa tulevia home-itiöitä, jotka pilasivat sisäilman. Eli varsinaista kosteudesta johtuvaa home-onglmaa asunnossa ei ollut.

Pitäisi lailla kieltää tuollaiset yksiputkiset pingviinit. prkl.
Tämän takia yksiputkisen poistoputkea ei pidä tilkitä ilmatiiviisti siihen ikkunaan. Vaan jättää ikkuna rakoselleen josta tulee sitten se korvausilma ja menee melkein suoraan sinne pingviinin ilmanottoon (varsinkin jos on verhot siinä ikkunan edessä eli tuloilma suuntautuu osittain alas). Eli toimii samalla periaatteella kuin kaksiputkinen, mutta ei tietenkään yhtä tehokkaasti.
 
Sonyttelija

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.04.2019
Viestejä
251
Mielestäni korvausilmaa ei kannata ottaa sieltä mihin poistoputki puhaltaa kuumaa ilmaa, vaan jostain mahdollisimman viileästä paikasta. Hyötysuhde jää aika heikoksi, jos pitää kuumennettua ilmaa viilentää. Minulla oli helteellä toisessa huoneessa pohjoisella seinällä varjossa oleva ikkuna auki, ja huomasi kyllä miten ilmaa virtasi sisään kun pingviini toimi. Ei siis ole pakko olla korvausilman ottoa siinä huoneessa (vaikkapa makkarissa) jossa laite on, vaan jossakin päin huoneistoa.
 
Exe

Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
105
Korvausilman järjestäminen on tilannekohtaista. Meilläkin pingviinin poisto on lasitetulle eteläparvekkeelle, ja sieltä 45-asteisen korvausilman ottamisessa ei ole oikein järkeä. Sen sijaan olen avannut ikkunan talon pohjoispuolelta varjosta. Etenkin iltaisin ilman jo hieman viilennyttyä (esim. 30 -> 25) tuo on toiminut ihan kivasti.
Jos pingviini olisi tuolla pohjoispuolella, niin silloin ainakin kokeilisin pitää auki vain kyseistä ikkunaa. Huoneiston pohja vain on sellainen, että tuonne pohjoispuolelle laitetta ei ole järkeä laittaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 415
Itse ainakin ratkaisin tuon korvausilman niin, että samasta ikkunasta ilmaa sisälle kuin uloskin. Lisäksi kun olen vienyt poistoputken parvekkeen kaiteeseen asti, niin parveke ei lämpene ja korvausilma tulee sitten parvekkeelta myös. Aikaisemmin kävi niin että parveke lämpeni ja sittenhän korvausilmakin on lämmintä.
 
Sonyttelija

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.04.2019
Viestejä
251
Jos noin pystyy järjestämään korvausilman oton samasta huoneesta niin että kuuma poistoilma ja korvausilma eivät sekoitu, se on hyvä ratkaisu. Jos korvausilmaa kierrättää muiden huoneiden kautta, helleilma leviää luonnollisesti niihinkin, niin ettei enää ole toivoa että ao. huoneissa olisi viileämpää kuin ulkona. Käytän omaa laitettani lähinnä öisin joten muiden huoneiden lämpiäminen ei ole niin suuri ongelma - makkarissa oleskellaan ja sitten kun yöllä ulkoilma viilenee laite alkaa imeä viileää ulkoilmaa sisään.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
999
Suuremmalla tehollahan se vehje puhaltaa jäähdytettyä ilmaa takaisin huoneilmaan ja poistoputkesta tulee vain lämmin lehmän hönkäys siihen verrattuna. Ja miksi ihmeessä korvausilma otettaisiin listojen ja karmien välistä, eikös mahdollisen alipaineen luulisi imevän korvausilman ihan tuloilmakanavista enemmällä höngällä, vai onko se sitten jotenkin mahdoton reitti esim. koneellisen tuloilman tapauksessa?
Laitteissa on sitten isoja eroja (tai lehmien henkäyksissä). Minulla poistoilmaa tuli paljon ja se oli kuumaa, tyyliin hiustenkuivaaja. Painovoimaisesti tuuletetussa talossa korvausilmaa tuli juurikin pistorasioista ja muista ihmepaikoista... Muistikuva muutaman vuoden takaa, viime kesänä en tuota mölytoosaa enää jaksanut virittää vaan kypsyin helteessä.
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
2 025
Ainakin Wiiman pönttö on kova tekemään alipainetta yksiputkisena. Kyllä se korvausilman jostain repii tai sitten ollaan kohta tyhjiössä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
126
Miten toteutit tuon letkun ulos viemisen ja minkä kokoinen asunto on kyseessä?
65m2 asunto, mukana tuli asennuskitti putken ulosvientiin, mutta ei ole tarkoitettu suomessa käytettäville ikkunoille. Rakensin paksusta pahvista väliaikaisen ratkaisun jolla sain laitettua letkun ulos "nätisti". Nyt kun pahvi on oikeissa mitoissa niin ajattelin siihen tilata pleksistä kiinteämmän palikan. Saattaa kyllä olla että pitää hieman vielä viritellä tuokin kaksiputkiseksi jossa saa korvausilmat näppärämmin. Nyt oli välillä ikkunaa auki varjon puolelta hetken aikaa jotta sai tasattua painetta asunnossa.
 
Liittynyt
09.04.2017
Viestejä
284
Onko kenelläkään kokemuksia trotec pac 3550 prosta? Se on ainoa kaksiputkinen laite minkä olen löytänyt.

Tuossa videossa siitä lähtee ainakin ihan jäätävä meteli.
 
Sonyttelija

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.04.2019
Viestejä
251
Oma perus-pingviinini pitää tosin melkoista tohinaa, mutta se on kuitenkin "vain" ilman kohinaa, kimeitä taajuuksia/vihellystä ei äänessä ole. Laitteessa on myös "yötila" jota mainostetaan tosin lähinnä energiansäästötilana; oikein onkin sillä melutasoon sllä ei ole aistinvaraisesti mitään merkitystä. Itse asiassa käyttö tuulettimena (kompura pois toiminnasta) ei juuri tohinaa vähennä.
Sanoisin myös kommentina muutaman päivän takaiseen viestiin viilennysilman suuntautumisesta sivusuunnassa, että omassa laitteessani on myös sivusuuntainen puhalluksensuuntaus, tosin toteutettuna vain yhdellä pystylamellilla. Vaikutusta sillä kuitenkin näkyy olevan. Ohjekirjassa tuota säätöä ei mainita ollenkaan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
Tuo sirinä on kyllä aika rasittavan oloinen tuossa videolla. Oma motonetin ei pidä moista sirinää. Pingviinien kanssa tuntuu olevan joko kova ääni tai kärsiminen vaihtoehtoina. Itse valitsen tuon äänen. Pari yötä nukuin se päällä (kuten myös vauva ja vaimo), joten ei mikään älytön meteli. Laite oli n. 3-5m sängystä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Onko kenelläkään kokemuksia trotec pac 3550 prosta? Se on ainoa kaksiputkinen laite minkä olen löytänyt.

Tuossa videossa siitä lähtee ainakin ihan jäätävä meteli.
Mulla on tuo laite, eikä missään nimessä tule tuollaista sirinää. Ei se mikään hiljainen ole mutta ääni on tässä yksilössä tasainen ja pahimmassa tilanteessa sen kanssa vaikka nukkuu. Varmaan yksilökohtaisia eroja on ja laatu vaihtelee.
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
2 025
Itte olen käyttäny pingiiviä leikkaamaan pahimmat lämpenemiset pois rakenteista ja sitten yöllä jos on vielä liian lämmin (miun unet on aika herkkiä kuumalle) niin tuuletin auttaa siihen ettei pingiivi pörrää yötä (emännän unet häiriintyy).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
664
Täällä puuhasteltu näiden laitteiden kanssa kuten yksiputkisesta - kaksiputkinen modaus jne. niin onko kukaan testannut että mitä jos yksiputkinen parvekkeelle puhisemaan ja koteloi siten että kylmäilma putkea pitkin tuuletusikkunasta sisään? Näin ainakin välttyisi alipaineongemalta (yksiputkisten kanssa) ja kompressorin metelikin jäisi kämpän ulkopuolelle....
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658

Sen verran sanon että naapurit kyllä oppii rakastamaan sua.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
348
Täällä puuhasteltu näiden laitteiden kanssa kuten yksiputkisesta - kaksiputkinen modaus jne. niin onko kukaan testannut että mitä jos yksiputkinen parvekkeelle puhisemaan.
Joitain vuosia sitten rakentelin tuollaisen lasitetulle parvekkeelle. Toimi loistavasti eikä sisälle kuulunut kuin pientä tuulettimen puhinaa.
Tein siitäkin kaksiputkisen niin että se imi sisältä ilmaa toisella putkella ja puhalsi sen sitten jäähdytettynä takaisin sisälle.
Yksiputkisena se siirsi ulkoa liikaa kosteutta sisälle, parin päivän päästä oli pakko lisätä se toinen putki.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Jos on parveke, niin ei varmaan montaa sekuntia tarvitse miettiä jonkun pingviinin ja kunnon ILP:n välillä?
Paitsi jos ei ilppiä saa asentaa, tai ei ole rahaa. Siirrettävät ilpit maksavat kuitenkin melkein 2000e.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Paitsi jos ei ilppiä saa asentaa, tai ei ole rahaa. Siirrettävät ilpit maksavat kuitenkin melkein 2000e.
Lupaprosessi toki vaikuttaa, jos periaatepäätöstä ei ole vielä tehty. Mutta ajattelin, että hintaero on niin pieni saavutettuun etuun ja asunnon arvoon nähden, että pidän tuota muutoin aika no-brainerina.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
458

Kysyjä ei vain maininnut, että asuuko omistusluukussa vai esim. kaupungin vuokrakämpässä. Sen nyt ainakin tietää, että ilpiä ei mikään kaupunki ala maksamaan, kun sitten se pitäisi asentaa kaikille jos se yhdelle asennetaan, enkä nyt välttämättä itse alkaisi mihinkään kaupungin vuokraluukkuun moista lystiä maksamaan, vaikka luvan saisikin.
 
Liittynyt
09.04.2017
Viestejä
284
Kuuluuko tommosen argo ulissen räpsyttää sitä kompuraa koko ajan päälle ja pois? Tyyliin viisi minuuttia päällä ja viisi minuuttia pois päältä?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
82
Kuuluuko tommosen argo ulissen räpsyttää sitä kompuraa koko ajan päälle ja pois? Tyyliin viisi minuuttia päällä ja viisi minuuttia pois päältä?
Siinä on invertterikompura eli se vaihtelee jäähdytystehoaan 0.8 - 4 kW väliltä portaattomasti. Eli ei toimi kuten normaali pingviinit jääkaappityylisillä kompuroilla.
 
Liittynyt
09.04.2017
Viestejä
284
Siinä on invertterikompura eli se vaihtelee jäähdytystehoaan 0.8 - 4 kW väliltä portaattomasti. Eli ei toimi kuten normaali pingviinit jääkaappityylisillä kompuroilla.
Itse asiassa laite on tommonen Technibel scdf 137 c5taa mikä on käsittääkseni sama kuin joku vanhempi argo ulisse ilman invertteriä.
 
Liittynyt
14.12.2018
Viestejä
40
Tämän takia yksiputkisen poistoputkea ei pidä tilkitä ilmatiiviisti siihen ikkunaan. Vaan jättää ikkuna rakoselleen josta tulee sitten se korvausilma ja menee melkein suoraan sinne pingviinin ilmanottoon (varsinkin jos on verhot siinä ikkunan edessä eli tuloilma suuntautuu osittain alas). Eli toimii samalla periaatteella kuin kaksiputkinen, mutta ei tietenkään yhtä tehokkaasti.
Ei toimi samalla periaatteella. Kaksiputkisessa tuloilma menee vain kompressorin puolelle, muodostaen pelkän ulkoilman kierron, jolloin kostea ulkoilma pysyy ulkona. Ikkunanraosta ulkoilma päätyy sekä kompressorille että sisäilman viilentäjään --> sisälle asuntoon, mistä laite joutuu tekemään paljon työtä ilman viilentämiseksi ja kosteuden poistamiseksi, samalla kun laite poistaa myös jo viilennettyä ilmaa.

Mielestäni korvausilmaa ei kannata ottaa sieltä mihin poistoputki puhaltaa kuumaa ilmaa, vaan jostain mahdollisimman viileästä paikasta. Hyötysuhde jää aika heikoksi, jos pitää kuumennettua ilmaa viilentää. Minulla oli helteellä toisessa huoneessa pohjoisella seinällä varjossa oleva ikkuna auki, ja huomasi kyllä miten ilmaa virtasi sisään kun pingviini toimi. Ei siis ole pakko olla korvausilman ottoa siinä huoneessa (vaikkapa makkarissa) jossa laite on, vaan jossakin päin huoneistoa.
Poistoputken "lehmän henkäys" on voimakkaampi kuin ihmiset käsituntumalla arvioivat. Kokeilepa laittaa se putki osoittamaan huoneeseen, ilmavirta lentää helposti metrien päähän, joten se sekoittuu nopeasti ilmaan. Siksi korvausilmaa ei ole tarpeellista ottaa muualta. Oikeastaan korvausilma kannattaa ottaa mahdollisimman läheltä laitetta, jotta mahdollisimman suuri osa tästä ilmasta päätyy kuuman kierron kautta heti takaisin ulos. Lisäksi, ilman ollessa kuumempaa, lämpötilaero viilentäjässä on suurempi ja siksi viilennys hieman tehokkaampaa. Vaikka lopputulos ei ole yhtä jäätävä puhallus, kokonaislämmössä voitetaan, koska sama määrä lämmintä ilmaa tulee asuntoon joka tapauksessa, riippumatta mistä sen ottaa.

Sen sijaan se, mitä pitää välttää, on tuloilman vuotaminen sisään suoraan poistoputken reunaa pitkin, koska silloin sisään tuleva ilma ottaa putkesta lämpöä ja tuo sitä takaisin sisälle. Joten putken kannattaisi mieluiten olla tiiviisti kiinni jossakin levyssä, ja tuloilmareiän siinä lähellä, jos nyt hifistellään.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
Jos lähtisin modaamaan kaksiputkista tuosta omasta motonetin laitteesta, onko merkitystä sillä, sijoitanko tuloputken poistoputken ala- vai yläpuolelle samaan ikkunaan?

Mulla siis airlock ikkunassa, jossa kahdelle putkelle paikat. Lämmin ilma nousee ylöspäin, joten olisi kai järkevämpää sijoittaa tuloilmaputki poistoputken alapuolelle ikkunaan?
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125

Jos pakko laittaa samaan ikkunaan niin kyllä.
 
Liittynyt
02.06.2019
Viestejä
41
Tässä kuva minun modauksestani. Eli tuon pingviinin ympärille kyhäsin tuollaisen puulaatikon, johon ilmanotto oli helppo laittaa tiiviisti. Kuuma poistoputki sitten tosiaan eristetty parilla fleecepeitolla ja ne on alumiinifolioon kääritty. Toisessa kuvassa ikkunan tilalle virittelin tuollaisen vanerilevyn jossa ylempi venttiili on kuumalle poistoilmalle ja alempi ilmanotolle. Ylempi venttiili aukeaa ilmavirran voimasta (noita saa ainakin Kodin Terrasta K-Raudsta jne...) , alempi on muutoin täysin avoin mutta tein siihen suojan sateen varalle. Olihan tuo hieman työtä vaatinut rakennelma:D Mutta lopputulokseen olen todella tyytyväinen: Nyt viikonloppuna täällä pk-seudun ennätyshelteissä useamman huoneen sai pidettyä 21 asteisena, ja välillä sai sammuttaakin koneen. Yksiputkisena on aiempina kuumina kesinä saanut huudattaa aamusta iltaan ja silti vain yhden huoneen sai pidettyä hädin tuskin 23 asteessa. Eli todella merkittävästi lisääntyi jäähdytyskyky.

ac 4.png
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Työkaveri on laittanut vuokrakämppään tuollaisen viime vuonna.
Hei. Kiinnostaisi tietää, onko suurempi vuokranantaja vai yksityinen? Tai kiinnostaa siis oikeastaan, että onko joku suurempi vuokranantaja antanut luvan laittaa kiinteän asennuksen, jonka käsittääkseni esim. ilmalämpöpumppu vaatii, ja missä?

On persiistä, jos joutuu allekirjoittaneen tavoin olosuhteiden pakosta asua Helsingissä suurella vuokranantajalla, joka ei anna asentaa mitään kiinteää, edes verkkoa parvekkeelle, jos se vaatii kiinteitä asennuksia.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
968
Tässä kuva minun modauksestani. Eli tuon pingviinin ympärille kyhäsin tuollaisen puulaatikon, johon ilmanotto oli helppo laittaa tiiviisti. Kuuma poistoputki sitten tosiaan eristetty parilla fleecepeitolla ja ne on alumiinifolioon kääritty. Toisessa kuvassa ikkunan tilalle virittelin tuollaisen vanerilevyn jossa ylempi venttiili on kuumalle poistoilmalle ja alempi ilmanotolle. Ylempi venttiili aukeaa ilmavirran voimasta (noita saa ainakin Kodin Terrasta K-Raudsta jne...) , alempi on muutoin täysin avoin mutta tein siihen suojan sateen varalle. Olihan tuo hieman työtä vaatinut rakennelma:D Mutta lopputulokseen olen todella tyytyväinen: Nyt viikonloppuna täällä pk-seudun ennätyshelteissä useamman huoneen sai pidettyä 21 asteisena, ja välillä sai sammuttaakin koneen. Yksiputkisena on aiempina kuumina kesinä saanut huudattaa aamusta iltaan ja silti vain yhden huoneen sai pidettyä hädin tuskin 23 asteessa. Eli todella merkittävästi lisääntyi jäähdytyskyky.

Kannattaa tuohon ilmanottoon joku suodatin laittaa ensi kesäksi tai sitepöly ja hyönteiset tukkii samantien tuon koneen.
 
Liittynyt
02.06.2019
Viestejä
41
Kannattaa tuohon ilmanottoon joku suodatin laittaa ensi kesäksi tai sitepöly ja hyönteiset tukkii samantien tuon koneen.
Juu, tuota mietinkin. Koneessa itsessään on melko pätevä suodatin ilmanottoritilässä, pitää tässä syksyllä katsoa miten täynnä pölyä se on.
 
Liittynyt
09.04.2017
Viestejä
284
Lähtis toi kaksiletkuinen malli myös ihan hyvään hintaan, mutta jotenkin se ei vaan vakuuta. Harmi ettei "kunnon" merkeillä ole tarjota moista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Lähtis toi kaksiletkuinen malli myös ihan hyvään hintaan, mutta jotenkin se ei vaan vakuuta. Harmi ettei "kunnon" merkeillä ole tarjota moista.
450e PAC 3550 Pro:sta on ihan hyvä hinta kyllä. Mä olen ollut tuohon ihan tyytyväinen joka tavalla - kunhan ei ole liian ruusuisia odotuksia hiljaisuuden suhteen. Yllättävän hyvin tuon ääneen on tottunut.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 367
Viestejä
4 158 563
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom