Miten kämppä viileämmäksi?

Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
644
Näin. Yks tapa täyttää on tyhjiöidä koko paketti ja lisätä oikea määrä ainetta, ei onnistu kotikonstein. Toinen tapa olis lisätä ainetta hiljalleen ja paineiden perusteella päätellä koska ollaan oikeissa määrissä, hankalaa sekin ilman osaamista.

Mutta 500e täytöstä on kyllä "sesonkihinta"

Mitäs jos kuskais sen Argon auton ilmastointihuolto-pömpelin luokse? En tiedä saako käytännössä liitettyä miten helposti, mutta nuo masiinathan nimenomaan imee sen järjestelmän tyhjäks ja täyttää oikealla määrällä kylmäainettat + öljyä. Luulis sen periaatteessa toimivan
Kun tuosta täyttöventiilistä painaa pikkaisen ventiilin sielua sisäänpäin niin suhina käy ulospäin. Eli kaikki aineet eivät ole kadonneet. En usko, että tuolla myöskään on ainakaan isoa vuotoa, eli täyttämällä saisi hyvinkin suurella todennäköisyydellä ainakin vuodeksi pariksi tuolle vielä lisäaikaa ja sitten ostaa suoraan uusi. Tähän konkurssiin ei ihan tälle kesälle uutta pysty hankkimaan, muuten sen olisin jo tehnyt.

En tiedä noista autojen ilmastointihuolto pömpeleistä, että onko niissä oikeat liittimet, mutta jos niistä saa myös R410A ainetta niin tokihan sen luulisi onnistuvan jos liittimet täsmää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.08.2017
Viestejä
57
En tiedä noista autojen ilmastointihuolto pömpeleistä, että onko niissä oikeat liittimet, mutta jos niistä saa myös R410A ainetta niin tokihan sen luulisi onnistuvan jos liittimet täsmää.
Aivan joo, tosiaan autoissahan ei käytetä tuota R410A -ainetta kai ollenkaan joten menis se kikkailuksi siinä vaiheessa viimestään. Tosin kyllähän sen nyt jobbari soveltaen täyttäis jollain muulla aineella, mikäli riittävän lähellä mutta juu meneehän se jo siinä vaiheessa tuplakikkailuksi.

No sitten se olis mikäli ei alle 500e halua maksaa niin pimeä pullo R410A jostain ja täyttää vähän kerrallaan, kunnes alkaa puhaltaa kylmää. Kai sen niinkin toimimaan saa ainakin jossain määrin, vaikkei aivan oikeaa määrää sinne noin saakaan.
 
Koitan nyt ensijaisesti jostain löytää jonkun firman / tyypin täyttämään tuon. Luulisi onnistuvan alle 500e. Eihän tuollaisia hintoja oteta edes ilppien täytöstä mitä katsellut :D Mutta tosiaan kuten sanoit juuri nyt pahin sesonki päällä
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 210
Näillä energiatalouden proffan vinkeillä ei saa kuin vittumaisemman olon. Mm. tuo "jääpaloja tai kostea pyyhe tuulettimen eteen" -kikka aiheuttaa vain sen, että asunnon kosteus lisääntyy ja olo tuntuu lopulta entistäkin tukalammalta.
Mitähän pahaa tuo professori on tehnyt kun vuodesta toiseen is nostaa nuo samat idioottimaiset lausunnot juttuihinsa.
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 210
Ainakaan niitä suurella tunteella viime kesänä käytyjä vääntöjä volttimittarilla (sic) mitatuista lämpötiloista :think: ihan samaa n. 10c ilmaa puhaltaa molemmat.
Ei nyt aleta uudelleen vääntämään, mutta eipä tuolla absoluuttisella lämpötilalla ole kuin osavaikutus jäähdytystehoon. Lämpötila ja ilman viraus kun olisi tiedossa, niin voisi jo vertaillakin :)
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 520
Voisikohan tosiaan olla. Tuota hieman kyllä epäilinkin viime kesänä kun tuon ostin vanhan 9000btu Trotecin tilalle enkä huomannut eroa tehossa. Tämä jaksaa viilentää 27->25 asteeseen laitteen oman termostaatin mukaan tämän noin 35 neliön tilan (karkeasti arvioitu).

Pitääkö sun yksilön kompura tuollaista korkeataajuista kilinää? Vähän kuin resonoisi jokin laitteen sisällä.
Pitää (kunnon vanha kylmäkonemekkala, kilinä kuuluu vaikka istun nyt Toshiba Premiumin alla sohvalla ja välissä on 3 seinää, 3 avointa ovea ja parikymmentä metriä), ks. video mun masiinasta äänimittauksineen

Ja tässä katkokäynnin estämiseksi "ohjelma" Nediksiin (päälle mennessä haluan säleet osoittamaan mahdollisimman vaakatasoon, jotta puhaltaa toista huonetta kohti):

Screenshot_20220627-190755_Nedis SmartLife.jpgScreenshot_20220627-190803_Nedis SmartLife.jpgScreenshot_20220627-190821_Nedis SmartLife.jpgScreenshot_20220627-190825_Nedis SmartLife.jpg
 
Myocyte

team omegga
Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
371
Huomaa että kesä on saapunut kun triidissä jokaisella sivulla samat kyssärit pinguista, modauksista, ikkunakiinnityksistä ja muista vastaavista :smoke:

Tässä toinen kesä 2-putkimodatulla 9000 BTU halpispingulla ja hyvin toimii tähän asti. Sitten kun asumistilanne sellainen että saadaan ilppi tai vähintään split-laite, niin tulen olemaan varmasti helvetin tyytyväinen että on oppirahat maksettu pingumaailmassa :D

Triidi-FAQ:

Jos tarvitset ilmastointilaitteen, hanki ilmalämpöpumppu. Jos ei onnistu, seuraava vaihtoehto on split-ilmastointilaite. Jos sekään ei ole vaihtoehto jää käteen enää siirrettävän ilmastointilaitteen ("pingviinin", "pingun") hankinta, jolla voit joko pärjätä tai sitten et.
Kämpästäsi - ja pingviinin tehoista - riippuen voit joutua modaamaan laitteen kaksiputkiseksi, ohjeet löytyvät monen yleisen pingupömpelin kohdalta tästä triidistä.
Ilman modausta yksiputkiset laitteet ottavat korvausilman sieltä mistä saavat, ikävimmässä tapauksessa suoraan ulkoa, jolloin laitteen viilennysteho heikkenee merkittävästi.
Pingviinit ovat myös äänekkäitä laitteita (riippumatta siitä mitä valmistajat lupaavat), nukkuminen samassa huoneessa pingun kanssa saattaa olla tavanomaisilla unenlahjoilla varustetulle henkilölle erittäin vaikeaa tai lähes mahdotonta.
Vaihtoehtoja poistoilmaputken (ja kaksiputkimodissa tuloilmaputken) kiinnitykseen ikkunaan tai johonkin ulos kämpästä johtavaan reikään on monia, eräs esimerkki tästä on Finnfoam-levy, aiemmin triidissä ratkaisuja improvisoitu/rakennettu myös mm. kennolevystä, polykarbonaattilevystä, vanerista ja vaahtomuovipatjasta.
Poistoilmaputken eristys jollain materiaalilla on myös hyvä idea.

Näillä pääsee jo hyvään alkuun tässä rakkaassa harrastuksessa :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.12.2020
Viestejä
50
Vaähän aihetta sivuten tein mielenkiintoisen havainnon. Itellä pumppu jyskää kotona mutta ongelmana on hikoilevat ja sitä kautta kylmät varpaat ja kädet. Eli kädet hikoaa niin että ei mienaa hiiri pysyä kädessä ja jalat niin että meinaa kaatua. Sitten kun panee tuularin pöhöttään niitä kohdi niin ne jäätyy mutta hikoilu ei katoa. Outoa. Mutta jostain syystä kun laittaa villasukat jalkaan niin yllättäen jalat eiväit kiehukkaan vaan sen sijaan sekä jalkojen että käsien hikoilu vähenee huomattavasti. Mulla on varmaan jotain piuhoja vituillaan kun villasukat auttaa käsien hikoiluun :D No, sama se kunhan auttaa. Käsien hikoilu on todella ärsyttävää kun muuten olisi ihan jees olo.
En tiedä onko tosi mutta kuulin joskus että joku lääkäri olisi käyttänyt villamyssyä migreenin hoitoon. Märkän pyyhkeenkin pään ympärillä pitäis kait helpottaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 728
Toi kuvan kohta 6 on se putki mihin pitää modata lisäputki jos meinaa kaksiputkiseksi modata ton kapineen? Trotec pac 3500e, mietitään tuota serkun koneen modaamista kaksiputkiseksi, jos saisi vähän paremman jäähdytystehon vielä.
 
Liitteet

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 349
Ihan ok tuo motonetin halpis jäähdyttää pienen tilan kaksiputkisena poistoputki eristettynä.
 
Liittynyt
01.02.2020
Viestejä
184
Mätänetin halvimman koneen kaksputki modaus valmis.
Juu kantsii tosiaan eristää toi poistoputki ku on niin mahoton pinta-alaa mikä hohkaa kuumaa. Ja alkaa olee nii pitkä poistoputki, et saattaa kääntyä niin päin et saa enempi etuu lyhemmäl putkel ku et putki on korkeemmal. Kun ovesta ei tosiaan kuljeta nii oisin ehkä nostanu koko konetta jotenki 0.5-1m ilmaa ja vetäny tuloputken suoraa. Sitä kautta ois lyhentyny poistoputki eikä mikää kärsi. Ja ois saanu vedettyy isompaan astiaan vedelle poiston jos toi markkinoiden halvin ei työnnä ilman mukana vettä ulos.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 674
Kondenssin poisto on poistoilman mukana tossakin koneessa. Koko poistoputki eristetään tosta vielä. Kone on nyt jo lihalaatikon päällä ja tuotu tarkoituksella tuohon oviaukkoon josta puhaltaa jäähdytettävään tilaan. Laajakulmalinssi vääristää kamerassa vähän mittasuhteita. Takaovessa oli valmiina tuuletusräppänät joihin 3d tulostin vain vähän palikoita kanavien kiinnitykseen.
 
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
2 095
Toi kuvan kohta 6 on se putki mihin pitää modata lisäputki jos meinaa kaksiputkiseksi modata ton kapineen? Trotec pac 3500e, mietitään tuota serkun koneen modaamista kaksiputkiseksi, jos saisi vähän paremman jäähdytystehon vielä.
Sepä se.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 492
Uudessa kämpässä ei muuta valitettavaa, kuin lämpötilat nyt kesällä.

Ulkona 31*C ja sisällä 34*C. ChillFlex Goldilla sisälämpötilan saa 29*C, mutta poistoilmaputki tukkii eteisen kulkuväylän.

Aurinko käytännössä paistaa melkein koko päivän suoraan sisään. Nousee eteisen suunnalta (jossa ikkunallinen ovi) ja laskee olkkarin puolelle jossa tuuletusparveke ja isompi ikkuna.

Kun tuosta ilmastointilaitteestakaan ei hyötyä, onko seuraava vaihe asennuttaa jotain heijastavia paneeleita ikkunoiden eteen? Ilma kiertää ja venttiilit vetää, mutta seinät ja katto hohkaavat lämpöä. Lämpöheijastavista verhoistakaan ei ollut apua.
 
Liittynyt
22.12.2018
Viestejä
36
No nyt on täälläkin Motonetin halpis 7000BTU teippailtu kahdelle putkelle. Ehkä ensi kesänä sitten joku vaneri tai finnfoami pahvien tilalle mutta nyt menkööt noin. Vinkkinä muuten jos korotatte tuolin tms. päälle, niin blokatkaa nuo pyörät ettei rojahda lattialle, tämä laite ainakin suunnilleen hyppää ilmaan kun kompressori käynnistyy/sammuu.

Harmillisesti jo aiemminkin saavutettu 26c huonelämpötila taisi johtua lähinnä laitteen termostaatin heitosta, sillä se ei muuttunut mihinkään modin jälkeen kun en koskenut lämpötila-asetuksiin, mutta tänään täytyy kokeilla kuinka kylmäksi tuo tämän huoneen saa.

Huoneen ovi ei enää alipaineen takia hangoittele sulkiessa vastaan, että kyllä tuossa aika isot kuumat korvausilmamassat saatiin estettyä

IMG_20220628_074347_hdr.jpg

Edit: Joo tiedän että putket ovat 'väärin päin', eli poisto alhaalla ja otto ylhäällä, mutta tuo pahvilla peitetty ikkunan sisus on jaettu muotoon leikatulla ja teipillä tiivistetyllä pahvilla vielä kahtia niin ettei poisto puhalla suoraan ottoon.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 443
On taas tämän aika. Käsi ylös jos kenellekkään yksikin näistä vinkeistä on uusi, ja toinen käsi pystyyn jos yksikään on toimiva.

Vuodesta toiseen tota samaa paskaa jauhetaan. Onko ihan oikeisti ihmisiä jotka eivät noita tiedä?
Maailmassa on tietynlainen kiertokulku. Vanhoja viisaita poistuu ja uusia kokemattomia tulee tilalle. Toisin sanoen, jos esim. sinulle kaikki on kristallin kirkkaasti selvää, niin ei se välttämättä kaikille vähemmän elämää nähneille ole. Sen takia on ihan hyväkin, että vuodesta toiseen ohjeistukisa julkaistaan jossain, niin vinkit saattaa tarttua näihin vähemmän viisaisiinkin ihmisiin.

Nopealla silmäyksellä ainakin vinkki 1 näyttää ihan validilta. Ikkunoista tulee aika iso lämpökuorma sisään ellei sitä saa mitenkään estettyä. Ja kyllä kohdassa 2:kin on ihan pointtinsa. Turhaa yrittää tuuletta, jos ulkona on +30 astetta yrittääkseen viilenttää asuntoa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Panee kyllä miettimään se ikkunoiden lämpökalvon laittaminen. Kerrostalo ja kun vastapäätä talo/taloja niin ei voi olla mikään peili, 3m:n läpinäkyvät(premium- jotain) maksaa kyllä jotain ja ne pitää firman laittaa joten maksavat kyllä sitten jotain. Tosin yksiössä nyt hirveän montaa ikkunaa ole... mutta pitäisi jaksaa kysyä minkä verran kustantaisi.

Mutta niin paljon kaihtimelliestekin ikkunat lämpiää ja hohkaa kuumuutta sisään että varmasti vähentäisi paljonkin asunnon lämpökuormaa.
 
Liittynyt
26.01.2018
Viestejä
1 359
Hienoja virityksiä on ihmisillä.

Tuli tässä vielä omista vaihtoehdoista mieleen, jos tuon pömpelin laittaisi vallan parvekkeelle ja modailisi siitä putken puhaltamaan viileää sisälle. Samalla loisi ylipaineen kämppään. Tällaisesta kellään kokemuksia?

Termostaatti ei sitten toki toimisi, kun kone on lämpimässä, mutta tuota Nedistä kun voi sovelluksella ohjata ja luoda skenaarioita, niin se ei haittaisi. Naapureille kantautuva meluhaitta täytyisi myös tutkiskella.

E: Löytyihän tuolta muutama sivu taaksepäin juttua. Ilmeisesti ei hyvä idea.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 661
Hienoja virityksiä on ihmisillä.

Tuli tässä vielä omista vaihtoehdoista mieleen, jos tuon pömpelin laittaisi vallan parvekkeelle ja modailisi siitä putken puhaltamaan viileää sisälle. Samalla loisi ylipaineen kämppään. Tällaisesta kellään kokemuksia? Termostaatti ei tällöin toki toimisi, kun kone on lämpimässä, mutta tuota Nedistä kun voi sovelluksella ohjata ja luoda skenaarioita, niin se ei haittaisi. Naapureille kantautuva meluhaitta täytyisi toki tutkiskella.
Useampaan kertaan täällä puhuttu.
Ainakin naapurit kiittää sua kun mylly huutaa partsilla.
 
Kosm

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 015
Millä saatte paksut poistoputket mahtumaan tuuletusikkunasta? Oman asunnon mistään ikkunasta ei onnistu. Ainoa vaihtoehto olisi pitää terassin ovea jatkuvasti auki ja tiivistää se, tai koittaa jotenkin saada poistoilmanputken loppupää pienennettyä jotenkin. Onko tuohon jälkimmäiseen ideoita tai kokemuksia?
Puristin omasta litteäksi soikioksi sen vaan, alumiinia se vaan on kyllä se antaa periksi voimalla ja pysyy sen jälkeen siinä muodossa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Noista laitteiden putkista tuli mieleeni että kun varmaan kuitenkin melkein kaikkialla "tuuletus"ikkunat yms on suht korkealla ja siitä ylöspäin, niin miksi laitteissa ei ole poisto mahdollisimman ylhäällä. Tällöin ei useimpien tarvitsisi sitä putkea laittaa vähän turjan jyrkästi/S-muodessa ylöspäin siihen ikkunaan.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
644
Ensiyönä tulee luultavasti nukuttua oikein kivasti. Sain Argo Ulissen täytettyä. Tai siis ammattilaiset hoitivat homman kotiin. Isot kiitokset Ilmalampoa.fi | Ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto firmalle kun homma hoitui näin nopeasti ja erittäin alhaiseen hintaan. Toki tässä oli tuuria matkalla, ja firman pojat olivat tänään täälläpäin muutenkin, joten onnistui sinne väliin saamaan sopivan hetken. Laite vedettiin tyhjiöön, laitettiin uudet aineet sisään ja taas hyrrää.

Hintaa tuolle kaikelle tuli vain 130€ sisältäen aineet jne. Matkakuluja jne ei tullut kun tosiaan olivat sopivasti nurkilla.

Tuossa vielä kuva jonka nappasin ihan mielenkiinnosta, kuvan ulkopuolelle jäi vielä se tyhjiöpumppu ja laite jolla aineet lyötiin sisään lopulta.

Voin vain kuvitella sen fiiliksen kun kesä pelastettu :) Ja pilkkahinnalla.
 
Liittynyt
22.12.2018
Viestejä
36
Noista laitteiden putkista tuli mieleeni että kun varmaan kuitenkin melkein kaikkialla "tuuletus"ikkunat yms on suht korkealla ja siitä ylöspäin, niin miksi laitteissa ei ole poisto mahdollisimman ylhäällä. Tällöin ei useimpien tarvitsisi sitä putkea laittaa vähän turjan jyrkästi/S-muodessa ylöspäin siihen ikkunaan.
Veikkaisin sitä, että se kylmän puhallus halutaan mahdollisimman korkealle siinä laitteessa, ja se sitten vie sitä tilaa siltä poistoputkelta siellä koneen sisuksissa. Noissa varmaan ajaa tilanpuute koneen sisällä (eli ei haluta jättimäisiä laitteita) ja edullisuus tuollaisten edelle.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
644
Voin vain kuvitella sen fiiliksen kun kesä pelastettu :) Ja pilkkahinnalla.
Joo oli hymy herkässä kun kompura hyrähti käymään ja alkoi viilenemään. Toki nyt saa posottaa tuota täysillä vuorokauden pari, kun on kerennyt seinät ja muut rakenteet lämpeämään jo niin paljon verrattuna siihen, että ilmastointi ois hyrrännyt jatkuvasti sieltä kesäkuun alusta asti.
 
Liittynyt
15.07.2020
Viestejä
413
Tätä ketjua plärännyt ja selannut huolella, mutta ei itse ainakaan törmännyt vastaukseen seuraavaan kysymykseen.
Tosiaan tällä hetkellä käytössä tuollainen Klarsteinin pingviini 9000BTU tehoilla varustettuna asunnossa jossa viilennettävän tilan koko ~50m2. Ilpiä ei ole mahdollista hommata kun kyseessä vuokrakämppä.
Tuolla laitteella saa tilan lämpötilaa laskettua ~2C:ta säästä riippuen. Kosteuden poiston ansiota tekee kuitenkin tilasta huomattavasti asuttavamman, mutta lisätehosta ei olisi haittaa.
Miettinyt että pitäisikö laite vaihtaa tuollaiseen Ströme 12C 12000 BTU vehkeeseen. Minkälaista lämpötilan laskua tuolla olisi odotettavissa suunnilleen vai meneekö rahat hukkaan?
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573

Osta suoraan kaksiosainen laite niin saat hyvät elinolot. Argo Ulisse, Trotecin vastaava tms. Hintaa toki tulee se 1500€.
 
Liittynyt
15.07.2020
Viestejä
413
Osta suoraan kaksiosainen laite niin saat hyvät elinolot. Argo Ulisse, Trotecin vastaava tms. Hintaa toki tulee se 1500€.
Kyllä splitti laite varmasti tuon pingviinin voittaa kaikessa suhteessa, mutta ei ole kyllä intoa laittaa 1500€ tuollaiseen masiinaan varsinkaan kun muutto edessä 6-12kk päästä (mahdollisesti paikkaan johon sitten voi ihan ilmalämpöpumpun asennuttaa). Strömen 12000btu laite lähinnä mietityttänyt juuri kun hinta ei tälläiseen väliaikaiseen käyttöön olisi kuin 400€. Tosiaan lähinnä mietin että onko kellään kokemusta miten tuo teho eroaisi suunnilleen 9000BTU laitteesta käytännössä. Kyllä tällä nykylaitteellakin siedettävät elinolot saa aikaiseksi onneksi (ja melu ei haittaa suuremmin kun ei ole makkarissa laite. Kaksio siis kyseessä).
 
Tuollainen split mallinen siitä kätevä, että saat siitä helposti sen 1000 - 1200e (tai enemmänkin jos vain vuoden käytetty ja takuullinen) kun myyt vuoden päästä pois. Ei tarvi kauhean kauaa torissa tms pitää myynnissä kun sen jo joku hakee. Eli hinnaltaan lopulta jää samoihin. Toki vaatii aluksi isompaa rahallista panostusta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Itsellä jos olisi parveke niin olisin varmaan ja kauan sitte ostanut 2 osaisen laitteen. Naapurit ei asiassa olisi merkamneet mitään. Mutta ei pysty kun ei yksiössä parveketta.
 
Liittynyt
23.09.2018
Viestejä
555
Hienoja virityksiä on ihmisillä.

Tuli tässä vielä omista vaihtoehdoista mieleen, jos tuon pömpelin laittaisi vallan parvekkeelle ja modailisi siitä putken puhaltamaan viileää sisälle. Samalla loisi ylipaineen kämppään. Tällaisesta kellään kokemuksia?

Termostaatti ei sitten toki toimisi, kun kone on lämpimässä, mutta tuota Nedistä kun voi sovelluksella ohjata ja luoda skenaarioita, niin se ei haittaisi. Naapureille kantautuva meluhaitta täytyisi myös tutkiskella.

E: Löytyihän tuolta muutama sivu taaksepäin juttua. Ilmeisesti ei hyvä idea.
Mulla oli (ennen nykyistä ilmalämpöpumppua) pari kesää tuolla tavalla kone parvekkeella. Mielestäni toimi hyvin. Varmaan koneen hyötysuhde kärsi, kun pöhisi (lasitetulla) parvekkeella ja kierrätti lämmintä ilmaa. Laseja oli toki auki tuuletusta varten.

Viilensi kuitenkin hyvin, rotisko ei pyörinyt jaloissa ja (mikä tärkeintä) ei häirinnyt melulla unta enää. Mielestäni melu oli myös varsin kohtuullinen naapureiden kannalta. Nukkuessa tuossa kyseisessä koneessa häiritsi eniten ärsyttävästi vaihtelevat muovien resonoinnit, jotka tuskin naapureille asti kuuluivat.

Mielestäni tuota ehdottomasti kannattaa kokeilla, jos kokeilun hinnaksi jää jonkun sovitteen tekeminen ikkunaan pahvista.
 
Hmm. Alan tässä päätyä ratkaisuun itsekkin että voisi tuollaista systeemiä kokeilla virittää tai sitten täälläkin useaan kertaan ollutta 2 putken modia(jossa laite sisällä) nykyiseen Klarsteiniin. Säästää nuo rahat sitten kunnon laitteeen hankintaa varten tulevaisuuteen (split tai ilpi).
 
Liittynyt
21.11.2017
Viestejä
1 295

Itse koitan selvitä reilu 45m2 kämpässä tuon 7000 BTU vehkeen kanssa, toistaiseksi kämpässä on se 26C kun tuo puuskuttaa täysiä kaksiputkimodattuna. Enskesäksi tarkoitus sitten joko investoida splittiin tai etsiä mahdollisimman halvalla 16-18k BTU pingu johon voi tuon modin myös tehdä.
 
Liittynyt
23.09.2018
Viestejä
555
Jos jotakuta kiinnostaa, niin tässä oman ilmalämpöpumpun (Samsung windfree 09) kulutus kesäkuulta (laitteen appi):

1656414421809.png

On koko ajan päällä ja pääasiassa pyynti 20-21c. Kesäkuussa vaan ollu päällä, olis ehkä voinu pistää viikkoa aikaisemmin päälle. Kerrostalokolmio lasitetulla parvekkeella (ulkoyksikkö siis parvekkeella). Melko kuuma asunto. Sähkön hinta mulla uudella sopparilla 11,8c/kWh.

Kesäkuun osalta siis kulutus 11,8c/kWh * 74,6kWh = 880,28c eli 8,8 euroa. Kuukausimaksu hyville yöunille helteillä siis noin 9 euroa näillä sähkön hinnoilla.

Edit: yllä olevaan hintaan pitäisi lisätä vielä sähkönsiirtomaksu 4,07c/kWh (sisältäen alvin) ja sähkövero 2,79372c/kWh (Helenin hinnasto).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.01.2018
Viestejä
1 359
Jos jotakuta kiinnostaa, niin tässä oman ilmalämpöpumpun (Samsung windfree 09) kulutus kesäkuulta (laitteen appi):

On koko ajan päällä ja pääasiassa pyynti 20-21c. Kesäkuussa vaan ollu päällä, olis ehkä voinu pistää viikkoa aikaisemmin päälle. Kerrostalokolmio lasitetulla parvekkeella (ulkoyksikkö siis parvekkeella). Melko kuuma asunto. Sähkön hinta mulla uudella sopparilla 11,8c/kWh.

Kesäkuun osalta siis kulutus 11,8c/kWh * 74,6kWh = 880,28c eli 8,8 euroa. Kuukausimaksu hyville yöunille helteillä siis noin 9 euroa näillä sähkön hinnoilla.
Oma pönttö vie 2 tunnissa saman mitä sun ilppi vienyt keskimäärin päivässä :D Varmaan sähkön hintaan vielä siirrot ja verot päälle, vai saako jo noin alhaisia soppareita, että yhteishinta olisi 11,8 snt/kWh?
 
Liittynyt
08.03.2018
Viestejä
1 049
Aurinko käytännössä paistaa melkein koko päivän suoraan sisään. Nousee eteisen suunnalta (jossa ikkunallinen ovi) ja laskee olkkarin puolelle jossa tuuletusparveke ja isompi ikkuna.

Kun tuosta ilmastointilaitteestakaan ei hyötyä, onko seuraava vaihe asennuttaa jotain heijastavia paneeleita ikkunoiden eteen? Ilma kiertää ja venttiilit vetää, mutta seinät ja katto hohkaavat lämpöä. Lämpöheijastavista verhoistakaan ei ollut apua.
Heijastava pinta mielellään sitten ulos. Jos ei mahdollista niin mahdollisimman uloimpaan lasikerrokseen. Folio tarttuu hyvin kun pikkasen vettä sumuttaa. Avaruus/pelastuslakana toimii hyvin etenkin jos ikkuna on parvekkeelle. Sen kun ripustaa jesarilla ikkunan eteen.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
Laitanpa tällekin foorumille kuvia Wilfa cool 12 2- putkimodauksestani.
Pelastin roskiksesta alumiinitankoa, solumuovipehmustetta sekä pahvia.
Ostin lisäksi Combi Air alu 200 mm haitariputkea 3 metriä, sekä 200 mm seinäsovittimen.
Osat on liimattu toisiinsa kuumaliimalla.
Kantava idea tässä oli se, että lisäosaa ei tarvitse kiinnittää pingviiniin teipillä, vaan se pysyy paikallaan muotoonsa taivutetun alumiintangon avulla. Kun kehikko on taivutettu tarpeeksi "kireäksi", niin solumuovipehuste asettuu rungon ympärille juuri riittävän tiiviisti. Ilmavuotoja voi toki tulla, mutta erittäin vähän. Tuo moduuli siis vain työnnetään paikallaan ja hyvin pysyy. Irroitus käy yhtä kätevästi, käden käänteessä.
Kiitos loistavasta ideasta toteuttaa modaus :tup:

Tein viime kesänä pahvilaatikkoviritelmän kahdella 125mm tuloputkella, mutta purin härvelin syksyllä.

Itellä ei tarvetta irroittaa modausta, joten liimasin vaahtomuovit (löyty 30mm paksua) suoraan pinquun, siihen liimasin pahvin ja pahviin kauluksen.
Hommasin tätä varten Motonetista 10eur kuumaliimapistoolin ja 35kpl 7mm paksuja liimapuikkoja.
Meni kaikki eli 3,5m :zoom:
Melkosta turaamista tollasella harrastevehkeellä, kannattaa hommata tai lainata ammattikäytön pistooli.

Poistoputki eristetty Armaflex:llä ja pömpelin alla rosteriallas vuotovahdilla jos kusee alleen.

Wilfa 12 1.jpg
Ihan loistavaa tavaraa tuo Pavunvarresta ostettu lötkö putki tulolle!

Wilfa 12 3.jpg
Finnfoamin toisella puolen hyttysverkko ja poistoilmaa ohjaamassa pahvinpalanen, ettei ihan suoraan mene tulolle.

Wilfa 12 2.jpg
Olihan siinä askartelua, mutta lopputulos on hyvä :smile:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Heijastava pinta mielellään sitten ulos. Jos ei mahdollista niin mahdollisimman uloimpaan lasikerrokseen. Folio tarttuu hyvin kun pikkasen vettä sumuttaa. Avaruus/pelastuslakana toimii hyvin etenkin jos ikkuna on parvekkeelle. Sen kun ripustaa jesarilla ikkunan eteen.
Hitto, toimisikohan meidän "picnic-peitto" tuossa olkkarin ja parvekkeen välisessä ikkunassa? Siinä on sellainen foliopinta alapuolella niin saattaisi toimiakin. Rumahan se kyllä olisi tuossa ikkunassa mutta jos sillä saisi asteenkin olkkarista pois niin ainahan se olisi kotiin päin. Pitääpä ruveta kyselemään emännältä mihin kaappiin se on sen piilottanut :D
 
Miksei jos se on parvekkeen puolella folio ulospäin. Pelastuslakana tosin maksaa vain 4 euroa. Tosin näyttävät olevan nyt "jostain ihmeen syystä" myyty loppuun monesta paikkaa.
 
Liittynyt
04.08.2017
Viestejä
212
Kiitos loistavasta ideasta toteuttaa modaus :tup:

Tein viime kesänä pahvilaatikkoviritelmän kahdella 125mm tuloputkella, mutta purin härvelin syksyllä.

Itellä ei tarvetta irroittaa modausta, joten liimasin vaahtomuovit (löyty 30mm paksua) suoraan pinquun, siihen liimasin pahvin ja pahviin kauluksen.
Hommasin tätä varten Motonetista 10eur kuumaliimapistoolin ja 35kpl 7mm paksuja liimapuikkoja.
Meni kaikki eli 3,5m :zoom:
Melkosta turaamista tollasella harrastevehkeellä, kannattaa hommata tai lainata ammattikäytön pistooli.

Poistoputki eristetty Armaflex:llä ja pömpelin alla rosteriallas vuotovahdilla jos kusee alleen.

Ihan loistavaa tavaraa tuo Pavunvarresta ostettu lötkö putki tulolle!

Finnfoamin toisella puolen hyttysverkko ja poistoilmaa ohjaamassa pahvinpalanen, ettei ihan suoraan mene tulolle.

Olihan siinä askartelua, mutta lopputulos on hyvä :smile:
Tarvis omaankin tuumailla jotain vastaavaa.
 
Liittynyt
12.04.2022
Viestejä
699
Itsellä on onni asua -60 luvulla rakennetussa kivitalossa, seinät puolimetriä paksut :) pysyy siedettävänä vaikka ulkona 30 astetta lämmintä.
Mut jos ja kun se lämpiää, niin saat nauttia samoista lämmöistä ainakin jouluun asti?:)
 
Liittynyt
23.09.2018
Viestejä
555
Oma pönttö vie 2 tunnissa saman mitä sun ilppi vienyt keskimäärin päivässä :D Varmaan sähkön hintaan vielä siirrot ja verot päälle, vai saako jo noin alhaisia soppareita, että yhteishinta olisi 11,8 snt/kWh?
Onhan tuo ero hyötysuhteessa tosiaan merkittävä. Ennen ehkä ei rahallisesti olis ollu väliä, mutta (toivottavasti väliaikaisessa) nykytilanteessa tuolla on jo vähän merkitystä. Toisaalta tuossa on niin paljon muuttujiakin, että vertailu vaikeaa.

Oot ihan oikeassa, että tuohon pitäisi lisätä siirron hinta ja sähkö lisäksi. Se on Helenillä 4,07c/kWh (sisältäen alvin) ja sähkövero 2,79372c/kWh.
 
Liittynyt
12.12.2021
Viestejä
106
Kiitos loistavasta ideasta toteuttaa modaus :tup:

Tein viime kesänä pahvilaatikkoviritelmän kahdella 125mm tuloputkella, mutta purin härvelin syksyllä.

Itellä ei tarvetta irroittaa modausta, joten liimasin vaahtomuovit (löyty 30mm paksua) suoraan pinquun, siihen liimasin pahvin ja pahviin kauluksen.
Hommasin tätä varten Motonetista 10eur kuumaliimapistoolin ja 35kpl 7mm paksuja liimapuikkoja.
Meni kaikki eli 3,5m :zoom:
Melkosta turaamista tollasella harrastevehkeellä, kannattaa hommata tai lainata ammattikäytön pistooli.

Poistoputki eristetty Armaflex:llä ja pömpelin alla rosteriallas vuotovahdilla jos kusee alleen.

Ihan loistavaa tavaraa tuo Pavunvarresta ostettu lötkö putki tulolle!

Finnfoamin toisella puolen hyttysverkko ja poistoilmaa ohjaamassa pahvinpalanen, ettei ihan suoraan mene tulolle.

Olihan siinä askartelua, mutta lopputulos on hyvä :smile:
Kyllähän sinä Make73 olit omassa projektissani se innostuksen lähde. Mielenkiinnolla seurasin viime vuonna modauksiasi.
Sieltä se kipinä omaan tuotokseeni tuli.
 
Liittynyt
30.12.2019
Viestejä
15
Tässä olis nyt tämä oma kaksputki viritys Electrolux ChillFlex Pro EXP34U338CW laitteeseen. Pingun takaosassa sopivan kokoinen muovilaatikko johon haitariputken kokoinen reikä ja solukumieriste reunoille tiivisteeksi kiinitys nippusiteillä.
Päälle on tehty pleksistä adapteri (sen nousevan läpän tilalle) ja siihen kiinnitetty sika massalla pingun mukana tullut adapteri.
Päällystin putket fleece peitolla tarkoitus oli lisätä vielä avaruuspeitto, mutta testaan toimiiko pelkkä peitto. Tuuletusikkunassa oli metalliritilä ulkopuolella mutta se ei ollut kuin kolmella listalla kiinni sisäpuolelta, ikkunan peitelevy tehty 70 mm listasta ja kaluste taustalevystä.
Sisällä alemmassa putkessa on ritilä ohjaamassa ilmaa yläviistoon ja musta johdonpätkä on pingun lämpötila anturi. Pidempi haitariputkista tilattu amazonista.
Vielä ei ole todellista testiä päässyt suorittamaan mutta ainakin viimekesänä vain yksiputkisena toimi jo vallan hyvin (eli siis otti ilman terassilta ja puhalsi viilennetynä sisään).

Hieman päivitystä eli pingu ollut nyt sähkönkulutusmittarin kanssa seinässä 23 tuntia kulutus 14.11 kWh, kun kompura käy pingu vie noin 1080 wattia, pyynti ollut 22 C ja sitä mittari sisällä näyttää. Ulkona terassilla missä pingu on mittari näyttää 38 astetta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 412
Viestejä
4 160 198
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom