Mitä sarjaa/sarjoja seuraat / mitä alkaisin seurata?

Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
929
Yleislirpake ympäripyöreään keskusteluun sarjoista. Täällä ei keskitytä juonenkäänteisiin vaan kerrotaan mitä mieltä sarjasta on. Tätä voisi ajatella ketjuna johon tullaan inspiroitumaan siitä mitä voisi alkaa katsoa. Jos haet uutta katsottavaa, anna esimerkki mitä olet tykännyt ennen katsoa ja täällä sitten joku varmaan osaa heittää suosituksia.

Itselläni on aika monta sarjaa meneillään tällä hetkellä ja parit sarjat on jäänyt täysin kesken mielenkiinnon loppuessa. Minun mielipiteet ovat minun mielipiteitä, niistä ei kenenkään kannata ottaa nokkiinsa vaikka kritisoisinkin juuri sinun lempisarjaasi. Toki vasta-argumentteja saa esittää ja mielelläni keskustelen asioista, mutta mihinkään bbs-sotaan ei ole tarvetta lähteä :)

Tässä vähän omaa listaa, alkuun kesken jääneet, sitten mitä seuraan tällä hetkellä:

- The Walking Dead. Hyvä sarja alkuun, kaudet kolme/neljä kävi aika tylsäksi ja tästä syystä en ole katsonut vitoskautta paria ensimmäistä jaksoa enempää. Jotenkin vaan katosi mielenkiinto. Olen kuullut, että meininki on hyvä uudella kaudella ja, että 5. kausi paranisi loppua kohden, mutta ei nyt juuri kyllä yhtään nappaa seurata tätä. Ehkä jonain kylmänä talvi-iltana otan kiinni.

- Hannibal. Kaksi ekaa kautta katsoin innoissani, kolmos kausi jäänyt katsomatta. Mads Mikkelsen vetää mielestäni loistavan roolin Hannibalina. Jostain syystä ei ole jaksanut napata katsoa tuota kolmoskautta. Ehkä siksi, kun olin siinä luulossa, että sarja päättyy toiseen kauteen (muistaakseni luin jostain, että olisi vain kaksi kautta tulossa?), niin kun kolmas kausi ilmestyi, ei osannu jotenkin palata sen ääreen.

- Brooklyn Nine-Nine. Hyvää huumoria, iskee meikäläiseen. Erilainen kuin muut jenkki-komedia sarjat. Vaikkei Andy Sambergistä tykkäisi näyttelijänä, kannattaa antaa sarjalle mahdollisuus.

- Gotham. En oikein paljoa odottanut sarjalta, suurena Batman fanina ajattelin että mitä mielenkiintoista on Gothamissa ilman Batmania. Voi veljet, että olin väärässä ja sarja oli todella koukuttava. Katsoin ekan kauden Netflixistä muutamassa päivässä.

- Supernatural. Sarjaa olen seurannut alusta asti. Vähän alkaa olla väljähtänyt. Liian pitkään lykätty uutta tuotantokautta pihalle, moni kausi on päättynyt niin, että olisi voinut antaa sarjalle arvokkaan lopun. Kieltämättä Deanin huumori iskee kovaa, välillä tulee todella hyvää heittoa kantaaottaen nykypäivän trendeihin. Mutta kun kaudessa on 22-23 jaksoa ja niistä yli puolet on fillereitä, niin alkaa ärsyttämään. Omalla kohdalla pysyisi mielenkiinto paljon paremmin yllä jos juoni oikeasti etenisi joka jaksossa eikä välillä olisi jotain jonnin joutavaa demoninmetsästystä jossain perähikiällä. Tykkäsin noista demonien yms. metsästyksestä sarjan ensimmäisillä tuotantokausilla, kun silloin se oli lähinnä koko sarjan idea. Mutta nyt mieluummin katsoisin asioiden kulkevan eteenpäin, enkä katselisi miten taas jokin aave taltutetaan samalla kaavalla kuin 20 kertaa aiemminkin. Yksi lempisarjoistani, mutta toivoisin ettei tätä väen vängällä enää montaa kautta jatkettaisi.

- The Big Bang Theory. Alkaa tämäkin sarja olla väljähtänyt. Alkupään kausien huumori oli hyvää ja jaksoi oikeasti naurattaa. Kyllä nykyäänkin jotain loistavia letkautuksia tulee, mutta aika harvassa ne enää on. Katson koska Penny.

Tuossapa nuo mitkä ovat tällä hetkellä meneillään. Voisin loppuun vähän luetella mitä on viime aikoina tullut katseltua Netflixistä tai muualta:
- Friends. Varmaan kaikille tuttu, ei tarvinne avausta.
- HIMYM. Todella hauska sarja, mutta venyttämisen maku tässäkin loppua kohden.
- Luke Cage. Tykkäsin todella paljon. Katsoin koko kauden parissa viikossa, 2. kautta odotellaan.
- The Ranch. Mukana That '70s Showsta tuttuja näyttelijöitä. Laittoi naurattamaan, harvoin näissä Jenkkisarjoissa oikein kiroillaan :)
- Archer. Tämäkin vähän jäänyt kesken. Moni kaveri kehunut sarjaa, mutta en ole päässyt vielä siihen sisälle.
- Game of Thrones. Ei varmaan tarvi tämäkään avausta.
- South Park. SP ei petä koskaan. Uudet jaksot ovat aina ajankohtaisia, jos ei uutiset jenkkilästä kiinnosta, katso South Parkia ;)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
470
The Ranchia suosittelen myös! Netflixin tuotantoa ja ihan mielenkiintoisen piirteen sarjaan tuo se, että se on kuvattu liveyleisön edessä.



Sain juuri katsottua Penny Dreadfulin loppuun ja siinä on myös aivan loistava sarja. Kuuluu kategoriaan, jossa isot/isohkot leffastarat ovat lähteneet mukaan sarjan näyttelijäkaartiin. Mukana siis mm Timothy Dalton, Eva Green, Josh Hartnett ja Billie Piper. Sarjasta tehtiin vain kolme kautta, sillä tekijätiimi ei halunnut pitkittää sarjaa turhaan. Kanava olisi halunnut jatkoa.

Penny Dreadful siis sijoittuu 1800-luvun lopun Lontooseen, jossa tutut kauhukirjallisuuden hahmot heräävät henkiin.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
929
Eilen aloitin katsomaan Jessica Jonesia. Yhtä hyvältä vaikuttaa kuin Luke Cage. Näköjään olisi tämä pitänyt katsoa ennen Luke Cagea. Siis jos kronologisesti mennään. Taitaapi kaikki Netflixin Marvel tuotanto olla rautaista :kippis:
 

Steve Rambo

Platinum-jäsen
Team R&T
S Y N T H W A V E
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
0
NCIS (kaikki), Game of Thrones, Supernatural, Designated Survivor, Silicon Valley, Westworld, Daredevil, Jessica Jones, Luke Cage, Arrow, The Flash, Legends of Tomorrow, Bones, Gotham, Agent Carter, The Fall, Stranger Things, Orphan Black, Gilmore Girls, Outlander, Salem, Archer, The Musketeers, Narcos, Flaked, The Blacklist, Lucifer, Zoo, Bloodline, How to Get Away with Murder.

Tuossa kaikki pääpiirteittäin, mitä itse tulee seurattua.
 
Viimeksi muokattu:

Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 977
Näitä ketjuja lukiessa tulee aina sellainen olo, että enkö minä tee mitään muuta kuin katso sarjoja ja mistä ihmeestä se kaikki aika on löytynyt. Aikaisemmista viesteistä löytyi kaksi sarjaa joita en ole nähnyt.

Jos draama kiinnostaa niin HBO Nordic on oikea paikka. Viime aikoina sieltä on tullut katseltua Westworld, GoT, Deadwood, The Night of, In treatment, The Sopranos, Black sails ja Ray Donovan, True detective ja The wire.

HBO:n sarjat ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta todella laadukkaita eli rohkeasti vain katsomaan jakso tai pari mistä tahansa sarjasta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
111
- Brooklyn Nine-Nine. Hyvää huumoria, iskee meikäläiseen. Erilainen kuin muut jenkki-komedia sarjat. Vaikkei Andy Sambergistä tykkäisi näyttelijänä, kannattaa antaa sarjalle mahdollisuus.
Tää on hyvä. Liian vähän tehdään nykyään hyviä komediasarjoja. Valmiiksi naurettuja paskoja en suostu katsomaan.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
11
Muutamia sarjoja tulee seurailtua mm.

Gotham
Arrow
Family guy
Futurama
Narcos
 

jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 108
Jos et Twin Peaksia ole katsonut niin se on helppo aloittaa. Eka kausi taitaa käsittää 9 jaksoa ja kun alat katsomaan et voi lopettaa kesken. :)
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
470
Sopranosin finaali takana. Huh. Jättipä haikeat fiilikset. Jossain nelos-vitos kausien kohdalla ajattelin, että tuskinpa tätä jaksaa ihan heti uudelleen kahlata läpi, koska kyseessä on niin rankka sarja katsoa. Nyt tekisi heti mieli aloittaa alusta. Kuudes kausi oli kyllä loistava, ja eipä sitä muitakaan kausia voi muuta kuin kehua. Eipä ihme, että Sopranosia pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista sarjoista. Onhan se. Ei kevyttä katsottavaa, mutta palkitsevaa. Onpas tyhjä olo.
 

FinMaky

Tekee sitä ATK:ta
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
528
Flash (Netflix) yllätti minut. Pidin Arrowista ja Flash vieraili siinä, mutta jotenkin tunne oli että ei olisi kovin kummoinen. Nyt kun olen sarjaa toistakymmentä jaksoa katsonut, niin on paljon parempi kuin odotin. Tarinassa on mielenkiintoinen jaksojen yli kantava juoni. Nivoutuu myös yhteen legends of tomorrow sarjan kanssa.

Vähän ärsyttää, että pitäisi jotenkin saada synkkaan näiden katsominen, mutta Arrow 4 kausi puuttuu netflixistä, niin ei onnistu. Sama kuin Agents of SHIELD sarjassa oli selkeä paikka jossa välissä piti katsoa Captain America Winter Soldier leffa. Tykkään että sarjajojen tapahtumat lomittuu, mutta vaatii ärsyttävästi vaivaa, kun ei seuraa näitä amerikan telkusta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
229
Aivan liikaa tulee seurattua sarjoja :D

Tällä hetkellä pyörivistä: Arrow, Flash, Agent of Shield, Westworld, The Middle, South Park, DC Legends of Tomorrow, The Blacklist, Gold Rush, The Walking Dead, Gotham, The Big Bang Theory.

Lista vaan jatkuis jos laitetaan ne sarjat mitkä on tauolla :)

Yksi mainitsemisen arvoinen on netflixissä löytyvä Black Mirror, aivan loistava sarja, tulee mieleen klassikko nimeltään äärirajoilla mikä joskus pyöri. Jokainen jakso on erillainen tarina ja ottaa hyvin kantaa nykypäivän juttuihin.
 

KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 380
Tykkään että sarjajojen tapahtumat lomittuu, mutta vaatii ärsyttävästi vaivaa, kun ei seuraa näitä amerikan telkusta.
Tarpeen olisi sarjoille jonkin sortin listaus missä järjestyksessä jaksot/sarjat kannattaa katsoa jotta pysyy kunnolla kärryillä.
Samahan oli Stargaten ja Atlantiksen kanssa aikanaan jossa ihmisiä lainattiin sarjasta toiseen.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
929
Marvel leffoista ja sarjoista tuo timelinen mukainen järjestys on tehty:
 

KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 380
Juurikin tuollaista tarkoitin. Toki ihan tekstimuotoinen riittäis.

...ja Doctor Strangen kohdalta puuttui infinity stone -merkki :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
104
Kannattaa katsoa näin USA:n vaalien jälkimainingeissa Designated Survivor -sarjaa. Nuorempi Sutherland nyt hiukan toisenlaisessa roolissa - eikä Jack Bauerina häärimässä siellä sun täällä.

Toinen mitä on tullut tiirailtua on Timeless. Aikakoneella mennään lujaa paikasta touseen rosmoa jahdaten. Hiukan tulee mieleen 90-luvun sarja Quantum Leap.

Harry Potter faneille (kai niitä täällä on, mutta eivät tunnusta) voisi kelvata The Magicians. Hiukan taikuutta ja sekopäitä ihmisiä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
86
Black mirror, löytyy netflixistä. Jos ette oo kattonu, ni hopi hopi. Erittäin kiero, nerokas.En kerro enempää, katsokaa ja tuomitkaa itse.
 

FreeJack

aarRETROkaaja
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
33
Black mirror, löytyy netflixistä. Jos ette oo kattonu, ni hopi hopi. Erittäin kiero, nerokas.En kerro enempää, katsokaa ja tuomitkaa itse.
Täytyy kyllä suositella itsekin tätä sarjaa. Jaksot vaan loppuu kesken nopeesti.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
44
Tämän hetkiset: The Walking Dead, Vikings. Silicon Valley:lle jatkoa odotellessa ja jotakin uutta seurattavaa Netflixistä kaivellen...
 

neoflix

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
886
Suurinosa sarjoista on näitä suosittuja, arrow, flash jne. Nytten aloitin katsomaan luciferia joka oli erittäin positiivinen yllätys itselle. Tuollainen komedia sarja jossa selvitellään rikoksia.
Tuolta voi kyylätä ja ihmetellä kuinka paljon katonkaan sarjoja https://trakt.tv/users/neoflix/history
 

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
sanalla haluaa katsoa

vinkki

Maa columbia . Sarjan päähenkilö on jenkeissä voittojanut pääpalkinnon
tv sarjojen päähenkilösarjaassa


3 kautta

Huumeita, murhia, kataluutta, kelmeilyä, rakkautta
Suomen salkkarit potenssiin 10 ja plussa päälle.

Sin senos sí hay paraíso

Eli pienet rinnat eivät auta.


240 kpl noin tunninmittaista jaksoa ...olkaa hyvät.

lumi sataa maahan kun olette saanut katottua.

10/10 helkutin hyvä sarja.



vaatii jenkki flixsin.

 

neko

ᓚᘏᗢ
Make ATK Great Again
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 482
Haluatko katsoa muslimien pullistelua sarjassa, joka lopulta on kai Lähi-idän Kauniit ja rohkeat, eli saippuaa. Paljon pullistelua, vähän näyttöä. Pääosan nainen on kyllä aika makupala pitkine säärineen, paikoin mukavan tiukoissa farkuissa (täytyy myöntää, että maistuisi kyllä, siksipä tuollaiset pitäisi tietenkin peittää kaapuun ;)). Ruskeasilmäiset naiset kansalaisuudesta riippumatta (pl. Somalia ja lähitienoot) ovat aina olleet makuuni. No niin, sivuseikka, kröhöm.:vihellys:

Tässäpä "minisarja", 1. kaudessa vain 30 kpl 45 min. jaksoa, eli 22 tuntia. Katsomista siis piisaa ja jatkoa ehkä tulossa, sillä IMDB listaa 2. kauden 1. jakson, josta tosin ei ole tietoja (olisiko pullistelijat räjäyttäneet itsensä?). Tosin Wikipedia tietää kertoa, että 3. kausi tehdään. Tyypillistä Lähi-idän meininkiä, ota näistä selvää. :rofl:

  • Al Hayba (Netflix)
    Libanonin ja Syyrian rajan tuntumassa sijaitsevassa kylässä aseita salakuljettavan klaanin päällikkö kamppailee perheriitojen, valtataisteluiden ja rakkaushuolien kanssa.

Maa: Lähi-idän tyyliin, jossain Libanonin ja Syyrian rajan tienoilla, fiktiivisessä Al Hayban -kylässä.
Kielet: Arabia (Libanonin standardi, Libanonin Baalbeki ja Syyrian murteet), tekstitykset tarpeen.:confused2:

Miksi katsoa? Tämä toimi yllättävän hyvin kun piti saada unta.:happy: Sarja on sopivan tylsä, välillä kurdien pullistelu naurattaa. Ollaan niin kunniallisia, miehen kunnia jne. johon ratkaisu on tietenkin aseet ja tappaminen. Varsinaista actionia kaipaavat pettynevät, sillä toiminta jää yleensä puheen asteelle.:lol:

Tällaista sarjaa on varmaan vaikea kuvata, sillä oikeasti noilla alueilla riittää paukuttelijoita, joten tietyn maisemat tulevat tututksi, autolla ajetaan studiossa, ja saippuan tyyliin, sisällä ollaan paljon ja paikat missä höpistä, tulevat tutuksi.:grumpy:

Tämä kulttuuriteko on ihan Suomen Netflixissä heti katsottavissa (ainakin tätä kirjoittaessa). Ei kun tutustumaan erilaisiin TV-sarjoihin. Itse katsoin loppuun, ihan oikeasti, mutta en täysin muista kaikkia koukeroita, sillä katsomisessa kului aikaa. Tosin hyvä kun pitää saada unta. ;) Sarja on ilmeisesti suosittu Arabimaissa.

 
Viimeksi muokattu:

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Tehdääs niin että vastaan tähän rymään kunnes joku on katsounut ton columbilaisen ja kommentoi.

On noin 30 loistavaa mielessä olkoon tällä erää
tässä jos ette ole katsoneet ennen aloittakaa ekasta kaudesta.

Money heist 3 flixs.

12/10 (kyllä kaksipistettä yli maksimin).

 
Liittynyt
06.01.2019
Viestejä
159
The Rook taisi loppua tänään. Voisi peräti suositella, ihmeotustaitoja ihmisillä mutta ei niin kehnosti tehty kuin marvelit.

The Rook (TV Series 2019– ) - IMDb
6,6/10 arvosteluna tuolla, pikkasen parantaisin arvostelua vaikka turhiakin elementtejä oli mukana.

The Rook: Season 1
Tomaatteja kriitikoilta 42/100 eli varsin kehno heidän mielestään, oisiko tekijänsä pienempi kanava joka jättänyt maistiaiset tarjoamatta. Ei se nyt niin hyvä ole kuin jotkin vanhemmat sarjat mutta mitä nyt ollut meneillään, hyvin sijoittuu niitten joukossa mitä katellut.
Kahdeksan jaksoa tullut. Nykymalliin "rakkautta" kaikenlaista pitänyt mukaan sekoittaa, muttei häiritsevässä määrin.
 

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 030
Huomasin, että Viaplayssa on The X-Filesien kaikki kaudet katsottavissa ja olen vasta katsonut ensimmäisestä tuotantokaudesta kolme ensimmäistä jaksoa.

26 vuodessa pääkoppa oli tyhjentynyt sen verran, etten muistanut yhdestäkään ensimmäisistä jaksoista mitään :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 430
Mindhunters on varsin mainio sarja. Mukavasti sekoittaa faktaa ja fiktiota seiskeet ja kaheskeetluvun "sarjoittaismurhaajista".
 
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 012
Bongasin tuollaisen sarjan kuin Yellowstone. Itselleni hyvin uppoavaa hyvää western-draamaa sopivalla annoksella politiikkaa, pääosassa kukas muukaan kuin Kevin Costner. Suositukset täältä.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
4 784
Tällä hetkellä katson star trek ds9, en muista ollenkaan neljättä kautta.

Suositan netflixiltä sarjaa Love, Death & Robots.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 841
Bongasin tuollaisen sarjan kuin Yellowstone. Itselleni hyvin uppoavaa hyvää western-draamaa sopivalla annoksella politiikkaa, pääosassa kukas muukaan kuin Kevin Costner. Suositukset täältä.
Itsekin olen katsonut kummatkin kaudet, ihan viihdyttävää settiä, Kevinin takia tuli aikoinaan aloitettua.

Huom. korjaan sen verran, että westernistä on kylläkin kyse mutta nykyajan sellaisesta.
 
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
310
Servant on sarja, jonka tuomitsin kuvauksen perusteella paskaksi parisuhdepaatokseksi. Katsottavasta on kuitenkin kova pula, joten Rotten Tomatoesia selatessa päätin antaa tuolle mahdollisuuden. Tätä voi suositella jo pelkän omituisuutensa vuoksi.

Eikä silllä että RT olisi joku auktoriteetti minkään suhteen. Näköjään Giri/Haji on siellä 100% tällähetkellä, joka on meikäläisen kirjoissa kammottavaa paskaa. Vahvaa brittiläisyyttä, sateenkaaripropagandaa ja lopuksi koko homma vedetään ihan TÖTTÖRÖÖ-PIMPELIPOM-osastolle. Suosittelen jättämään tuon väliin.
 
Viimeksi muokattu:

”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994
Pariinkymmeneen vuoteen ainoat sarjat jotka olen katsonut alusta loppuun ovat Killing Eve ja The Leftovers. Täytyy sanoa noiden sarjojen todella "imaisevan" minut mukaansa jopa siinä määrin että tallensin kaikki uudelleenkatselua varten. Yleensä katselen vain dokkareita.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
349
Vinkkejä uuteen seurattavaan sarjaan?
Mahdollisimman uusi

Mistä tykkään (alla esimerkkejä):
-Castle
-Mentalist
-SG1
-Atlantis
-Burn Notice
-X-files
-House
jne

Eli sarjaa jossa, joka jakso on eri. Taustalla voi olla jonku päätarina.
Genrellä ei oikein väliä

Onko tuollaisia vielä?
 

Myocyte

team omegga
Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
321
Vinkkejä uuteen seurattavaan sarjaan?
Mahdollisimman uusi

Mistä tykkään (alla esimerkkejä):
-Castle
-Mentalist
-SG1
-Atlantis
-Burn Notice
-X-files
-House
jne

Eli sarjaa jossa, joka jakso on eri. Taustalla voi olla jonku päätarina.
Genrellä ei oikein väliä

Onko tuollaisia vielä?
Scifipuolelta The expansen pari ekaa kautta aika hyviä, jos Prime löytyy

 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
349
Scifipuolelta The expansen pari ekaa kautta aika hyviä, jos Prime löytyy

Eikös tuo ole juuri sellainen missä ns pääjuonta mennään joka jakso eteenpäin?
Eikä hakemani...
 

KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 380
Jos X-Files toimi, niin mites Fringe?


Olen sitä tainnut ennenkin hehkuttaa. Sarja alkoi X-filesin tyylisenä viikon monsteri -kaavalla, sitten sille annettiin suoraan jatkoa kolme kautta (2-4) joten taustalla iso juoni oli mukava kolmen kauden mittainen kun ne yleensä on sen yhden kauden (jotta tarina saadaan päätökseen).

Viides kausi tuli hiukan puskista tekijöille ja siihen piti sitten keksiä omat käänteensä.
 

Myocyte

team omegga
Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
321
Jos X-Files toimi, niin mites Fringe?


Olen sitä tainnut ennenkin hehkuttaa. Sarja alkoi X-filesin tyylisenä viikon monsteri -kaavalla, sitten sille annettiin suoraan jatkoa kolme kautta (2-4) joten taustalla iso juoni oli mukava kolmen kauden mittainen kun ne yleensä on sen yhden kauden (jotta tarina saadaan päätökseen).

Viides kausi tuli hiukan puskista tekijöille ja siihen piti sitten keksiä omat käänteensä.
Tätä kyllä itsekin suosittelen, joskin melkein aina on jäänyt kattominen tuohon viidennen kauden käänteeseen ja vika kausi on siis vielä tästä katsomatta. Mitään spoilaamatta (erityisemmin) siihen varmaan voisi hypätä taas kylmiltään mukaan, mutta jotenkin haluaisi pistää pyöriin kokonaan alusta ja seurailla mukana loppuun asti.
 

KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 380
Ne kaudet 2-4 on niin kovia että odotukset on kovat viitosen kohdalla :p

Tämäkin vois toimia?

 
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
310
Sarja alkoi X-filesin tyylisenä viikon monsteri -kaavalla
Tuo nimenomaan oli meikäläisen kirjoissa tämän sarjan parasta antia, eli ensimmäinen kausi ok, loput lievästi scifiksi naamioitua parisuhdepaatosta. Toisaalta en ole pitänyt
ulottuvuushomoilusta
muutenkaan ikinä millään tavalla.

@SINN:lle suosittelen itse tuota:


Vaikka pääjuoni tässäkin on olemassa, niin suurin osa jaksoista käsittelee yhtä rötöstä ja sen ratkaisua. Muistaakseni Mentalistissa mentiin samalla kaavalla, ja jos ei ole aivan sitä mitä etsit, niin ehdottomasti katsomisen väärti sarja jokatapauksessa. Kaikki tosin ovat varmaan jo nähneet tämän.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 993
Vinkkejä uuteen seurattavaan sarjaan?
Mahdollisimman uusi

Mistä tykkään (alla esimerkkejä):
-Castle
-Mentalist
-SG1
-Atlantis
-Burn Notice
-X-files
-House
jne

Eli sarjaa jossa, joka jakso on eri. Taustalla voi olla jonku päätarina.
Genrellä ei oikein väliä

Onko tuollaisia vielä?
Anthologia sarjathan vois toimia hyvin koska niissä on kokonaan oma tarinansa joka jaksossa.

Tässä muutama suositus.

Amazon Primevideo:
Solos (anthologia)
Tales from the loop
Philip K. Dick's Electric Dreams (anthologia)

Netflix
Arrow (dc)
DC's Legends of Tomorrow
The Flash (dc)
Star Trek Discovery
Black Mirror (anthologia)
Love, Death & Robots (anthologia)

Nuo DC:n sarjat ja Discovery on kyllä juuri tuollaisia missä joka jaksolla on oma juonensa ja taustalla pyörii sitten joku pääjuoni, mutta ei siis haittaa vaikka joku jakso jäisi välistäkin.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
349
Heh, Fringe ja Holmes nähty ja tykkäsin kovasti.
Itseasiassa katselen juuri uudestaan Castle alusta.
Last ship eka kausi oli rautaa, mutta aikanaan katselin koko sarjan, tosi hyvä kokonaisuudessaan.

Arrown kattelin jenkkitahdilla
Legends jaksoin muutaman kauden.
Flashin uusinta kautta en jaksa enää, meni maku siihen.
STD nähty.
Black mirroria kehuttu muutkin, menee listalle

Mutta noi Prime sarjat täytyy tsekata, kiitos niistä
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
174 604
Viestejä
3 219 613
Jäsenet
58 472
Uusin jäsen
Jale

Hinta.fi

Ylös Bottom