Mitä io-techit katsoo? Arvostele ja kommentoi viimeksi katsomiasi leffoja.

Liittynyt
03.01.2019
Viestejä
736
Mother: Mazâ (2022)
Synkkä ja ahdistava elokuva saamattomasta yhteiskunnan ulkopuolelle pudonneesta äidistä. Äiti joka on kykenemätön olemaan äiti. Ainakin itse pudistelin päätä vihaisena katsellessa äidin järjettömiä päätöksiä, ja sitä miten hän ajattelee vain itseään, jopa lapsen hyvinvoinnin kustannuksella.

Masami Nagasawa tekee vaikuttavan roolin löysänä siivellä elävänä äitinä.

Elokuva on pitkä, ja hidastempoinen eikä tarjoa toimintaa. Tämän elokuvan vaikuttaa ihan toisella tavalla, ja vaatii katsojalta pinnaa ja empatiaakin. Samalla se ainakin itselläni aiheutti paikoin voimakkaita tunteita, jopa inhoa. Elokuvassa on paikoin todella ahdistavan toivoton tunnelma.
Harvoin olen niin toivonut henkilön tekevän aborttia kuin tässä leffassa ko. äidin kohdalla.

Paljastamatta liikaa, en voi kertoa kovin paljon enempää. Ne katsovat, keitä kiinnostaa japanilaiset elokuvat noin muutenkin, esim. mitä kertoo yhteiskunnasta yms. Netflixissä ei japanilaisia elokuvia/sarjoja ole mitenkään liikaa (vrt. vaikka kuinka paljon korealaisia saippuaa on), ja itse katson välillä pelkästään kielen opiskelun vuoksi. Tuskin olisi katsonut tätä, jos tämä olisi vaikka amerikkalainen elokuva.

Pidin elokuvasta, tai ehkä on parempi sanoa, että vaikutuin. Välillä tuntuu tosin, että vedetään jo täysin överiksi, mutta mielestäni mennään kuitenkin uskottavuuden rajoissa. Loppu oli hieman omituinen, mutta siitäkään nyt kummoisia ei voi mainita.

4/5


Näköjään Mother-nimiset leffat on kaikki ahdistavia :lol:
 

Hetzer

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
476
Digiboxilta löytyi High-rise niminen dystopiakuvaus joka nimensä mukaan sijoittuu pilvenpiirtäjään jossa rikkaat asuvat huipulla ja tavisjengi alemmissa kerroksissa. 70-luku on kyllä saatu tähän mukavasti kuvattua, leffahan on vuodelta 2015. Jätti aika kylmäksi tämä ja vähän puoliväkisin tuli katsottua loppuun.

Primeltä muistaakseni Possessor, Cronenbergin pojan sci-fi pläjäys jossa taviksista tehdään murhaajia valtaamalla heidän kehonsa. Tähänkin voinee sanoa saman kuin edelliseen leffaan.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 154
Tuli eilen katsottua Viaplaysta löytyvä Nobody toimintapläjäys.
Varsin toimiva pätkä omassa genressään, eli humoristinen (anti)sankaritarina jossa "tylsä perheenisä" jolla on salattu menneisyys lähtee sotajalalle rikollisia vastaan kotiinsa kohdistuvan uhkan takia. Toimintaa on paljon, ruumiita tulee roppakaupalla ja vitsejä viljellään siinä välissä samalla paljastaen päähenkilön persoonaa ja menneisyyttä. Totaalista aivot narikkaan -viihdettä ja sellaisenaan varsin toimiva tapaus, sai monet hyvät naurut ja leffa piti mielenkiinnon yllä alusta loppuun saakka.

Jos genre uppoaa niin suosittelen katsomaan!

 

Fox-x

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
856
Tuli eilen katsottua Viaplaysta löytyvä Nobody toimintapläjäys.
Varsin toimiva pätkä omassa genressään, eli humoristinen (anti)sankaritarina jossa "tylsä perheenisä" jolla on salattu menneisyys lähtee sotajalalle rikollisia vastaan kotiinsa kohdistuvan uhkan takia. Toimintaa on paljon, ruumiita tulee roppakaupalla ja vitsejä viljellään siinä välissä samalla paljastaen päähenkilön persoonaa ja menneisyyttä. Totaalista aivot narikkaan -viihdettä ja sellaisenaan varsin toimiva tapaus, sai monet hyvät naurut ja leffa piti mielenkiinnon yllä alusta loppuun saakka.

Jos genre uppoaa niin suosittelen katsomaan!

Tämä tuli itselläkin katsottua ja komppaan, mukavaa toimintaa. Ja iso plussa sopivasta pituudesta, ei ollut väkisin venytettyä. 7,5/10 helposti.
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
653
Joo, Nobody ihan jees tossa genressä, ehkä pikkasen rankempi väkivallaltaan mitä odotin mutta menihän tuo ihan hyvin.
Tulipa tuosta innostuneena sitten seuraavina päivinä katsottua John Wick 1 ja 2, tosta sitten vielä pitää jostain vuokrata tuo 3.
 
Liittynyt
30.06.2022
Viestejä
278
Viisi viimeisintä:
1. Pig (2021) - Mainio pikku Cage elokuva ja parempi kuin The Unbearable Weight of Massive Talent. Kerran nautinto, hyviä hetkiä ja hienoja shotteja ja tarinakin jaksoi kiinnostaa suurimman osan ajasta. Ei jäänyt tunnetta, että tämän haluaisi katsoa uudestaan ja hyvä niin, ei se ole kriteeri hyvälle elokuvakokemukselle. Siatkin tarvitsevat rakkautta. 3.5/5.
2. Spiritwalker (2020) - Mielenkiintoinen alku ja ok väliliha, mutta ei seiso ihan loppuun asti. 2.5/5.
3. Doctor Strange in the Multiverse of Madness (2022) - Tämä elokuva antoi kertauksen sille miksi en enää joka viittapaskaleffaa jaksa katsella. Paljon huonompi kuin ensimmäinen Tohtori Outo. Sam Raimi ei näin sontaa skriptiä pystynyt pelastamaan. Siis hyi helvetti. 0.5/5 koska 1 tuntuu olevan liikaa.
4. Midnight (2021) - Ajoittain hyvä ja loppu ei jättänyt kakin makua suuhun. 3/5.
5. Hustle (2022) - Sandler osaa näytellä melko hyvin kun sille päälle sattuu, mutta tämä leffa on täysi susi toisin kuin esim. Uncut Gems. 1/5.
 

Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 204
The Unbearable Weight of Massive Talent (4K HDR +Atmos)

Tuli viimein katsottua tämä ja olipas loistava elokuva, menee Cagen leffojen kärkipäähän. Huumoria ja toimintaa sopivassa suhteessa, vaikka tarina on fiktiota niin ajatus että asiat tapahtuu itse Cagelle antoi mukavan twistin, tarina piti katsojan kiinnostuneena koko leffan ajan. Menee tämän vuoden top 5 leffoihin mitä tullut tähän asti katsottua. Voisi seuraavaksi ottaa tarkasteluun Cagen ilmeisesti toisen mestariteoksen, Pig:n.

 
Liittynyt
08.05.2017
Viestejä
1 877
Katsoin viikonloppuna suomalaisen elokuvan nimeltään "Hevi reissu". Metallimusiikin suurkuluttajana nautin kyllä suuresti; hyvää huumoria ja hauska tarina.
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
653
Katsoin viikonloppuna suomalaisen elokuvan nimeltään "Hevi reissu". Metallimusiikin suurkuluttajana nautin kyllä suuresti; hyvää huumoria ja hauska tarina.
Tuo oli kyllä ihan ok, mutta jotenkin vielä jotain jäi uupumaan. Pitää kyllä katsoa uudestaan ehkäpä paranee vielä.
Mielestäni se oli mainio kun sillä yhdellä oli ne maskit siellä hautajaisissa ja sitten se bändin genremääritelmä oli mainio, jotain: ”sinfonista post apocalyptista reindeer grinding christ abusing extreme sota pakana fennoscandi metallia”.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 582
Käytiin lauantaina veljen kanssa katsomassa uusi Top Gun, tietysti Tom Cruisen tähdittämänä. Erittäin lahjakas armeijan erikoisyksikön testipilotti Maverick saa vaarallisen ja vaikean tehtävän eteensä ja joutuu vaikeiden päätösten äärelle omassa elämässään. Elokuvassa vauhtia riitti, runtime oli juuri sopivan pituinen että jaksoi keskittyä koko leffan loppuun ja monessa kohdassa hymyilytti vilpittömästi, mikä on omalla kohdalla harvinaista leffoja katsoessa ylipäätään. Todella inspiroiva elokuva, suosittelen vahvasti Tom Cruisen toimintaelokuvafaneille.

 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
1 133
The Matrix Revolutions (2003)
Tuli sit kuitenkin hommattua tämäkin 4K-hyllyyn. Trilogian huonoin, mutta kun laittoi aivot narikkaan ja keskittyi äänimaailmaan niin ihan katsottava tapaus.

Blair Witch (2016)
"Kauhu"klassikon soft reboot AppleTV:stä. Jopa alkuperäistä huonompi tekele.

Alien (1979)
En ole tästä scifiklassikosta isommin koskaan välittänyt, mutta onhan se klassikko niin piti sit kaikesta huolimatta hommata 4K-hyllyyn. Ja vähän yllätyksekseni olihan se ihan hyvä leffa kuitenkin. Näin pitkästä aikaa nähtynä osasi kiinnittää huomiota erilaisiin juonen viittauksiin tulevasta, joita olikin yllättävän paljon. Harmi vaan, kun Disney osti Foxin niin muiden osien näkeminen 4K:na ei ole välttämättä kauhean korkealla Mikki Hiiren prioriteettilistalla.

Godzilla vs. Kong (2021)
Yh, mikä torttu tuli hommattua 4K-hyllyyn. Tarina täyttä scheissea, ainoa mikä tässä oli siedettävää oli äänimaailma (minkä vuoksi sen hommasinkin), mutta kun leffa muuten on yhtä sontaa niin ei sillä ryminällä ole merkitystä. Joku saattaa miettiä, miten tämä eroaa ylläolevasta Revolutionsista ja periaatteessa ei muuten eroakaan, paitsi että tykkään Matrixin maailmasta niin se taisi kannatella sitä leffaa. Tällä ei ole vastaavaa etua hihassaan, "maailma" on yhtä tyhjän kanssa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 693
The Autopsy of Jane Doe (2016) - IMDb
The Autopsy of Jane Doe - Rotten Tomatoes

Stephen King suositteli tätä jossain jutussa ja innostuin katsomaan, ja hyvähän se oli. Erinomainen äänisuunnittelu, hyvä näyttelijäkaksikko ja napakka pituus, 1h:20 min.
Mielenkiinnolla jään seuraamaan norjalaisen ohjaajan muita töitä, tämä oli hyvin tehtyä tavaraa.
Mikään klassikko tai unohtumaton mestariteos elokuva ei ole, mutta viihdytti ihan hyvin tällaista paatunuttakin leffaystävää.
Viaplaysta ainakin löytyy.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Tuli tuossa viikonloppuna katsottua American Psycho. Olin jo pidemmän aikaa halunnut katsoa tämän ihan sen takia että siihen on niin paljon viittauksia monissa internet-meemeissä, mutta elokuva oli oikeastaan yllättävänkin viihdyttävää katsottavaa. En miksikään huippuleffaksi sanoisi, mutta mielestäni ihan katsomisen arvoinen.

Elokuvassa siis on pääosassa Patric Bateman, nuori investointipankkiiri joka työskentelee Wall Streetillä. Batemanilla on kuitenkin runsaasti psykopaattisia piirteitä ja hän kuvataan erittäin pinnallisena ja materialistisena. Bateman esimerkiksi käyttää todella paljon aikaa, vaivaa ja rahaa pitääkseen huolta omasta ulkonäöstään ja asunnostaan, ja yleisesti ottaen imagostaan. Elokuvan aikana hän murhaa useita eri ihmisiä, mutta elokuvan loppu jättää hyvin pitkälti katsojan tulkittavaksi että mitkä tapahtumat elokuvan aikana olivat todellisia ja mitkä ainoastaan Batemanin hallusinoimia.

Koko elokuva oikeastaan irvailee 80-luvun "juppi" stereotypialla. Elokuva esimerkiksi antaa ymmärtää, että Bateman ja hänen kollegansa käyttävät suurimman osan päivistään istuskellen hienoissa ravintoloissa tai toimistoissaan tekemättä oikeastaan mitään hyödyllistä. Elokuvassa oli myös useita kohtauksia joissa Bateman kollegoineen vertailevat toistensa käyntikortteja, ja Bateman kokee suurta sisäistä tuskaa ja kateutta huomatessaan että eräällä toisella investointipankkiirilla on hienompi käyntikortti kuin hänellä.

Itse tosiaan pidin elokuvasta. Istuu ainakin omaan pimeään huumorintajuuni hyvin.
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
653
Tuli eilen katsottua The Autopsy Of Jane Doe ja periaatteessa ihan sen ansiosta että luin käyttäjä @Juhanator kommentit leffasta.
Muistan nähneeni tämän eri palveluiden listoilla mutta aiemmin sivuutin, ehkä ihan turhaan sillä tämähän osoittautui ihan perus hyväksi kauhuksi.
Oli ehkä pikkasen graafisempi mitä odotin mutta tämä kyllä toimi kauttaaltaan. Sopivan pituinenkin vielä.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
1 133
Nightmare Alley (2021)
Bradley Cooperin näyttelemä koijari ajautuu kiertelevän karnevaalin mukaan 1930-luvun lopulle sijoittuvassa rainassa. Hyvä ja hyvin ohjattu pätkä, vaikka vähän pidemmän puoleinen onkin. Disney+

Rogue One: A Star Wars Story (2016)
Muistan kun aikanaan näin tämän ekan teaserin ja olin ihan täpinöissäni siitä. Ja kuinka pettynyt leffateatterista poistuessani olin, kun lopputulos ei ollutkaan odotuksieni mukainen. Sittemmin fiilikseni sitä kohtaan on tasaantunut ja se tuli jopa hommatua 4K-hyllyyn. On siinä silti edelleen paljon ongelmia, joista Grand Moff Uncanny Valley on pienimmästä päästä. Leffassa on paljon nimekkäitä näyttelijöitä, mutta käsis ja ohjaaja eivät hyödynnä heitä riittävästi. Käsiksessä on muutenkin outouksia Star Wars -universumiin, kuten vaikapa Red Letter Median huomauttama planeetan pinnalla oleva tähtihävittäjä. Loppupuolen ryminä sentään on ihan kohtuulista, mutta hukattu potentiaali harmittaa suuresti. Ja tästä kaikesta huolimatta pidän tätä ehkä parhaana Disneyn tekemänä SW-leffana, mikä kertonee niiden laadusta...


Aliens (1986)
James Cameronin ohjaama jatko-osa Alienille tuli tsekattua Disneyltä. Onhan tämä hyvä, ehkä jopa parempi kuin eka. Universumia laajennettiin astumatta liikaa ekan osan varpaille.

Mission: Impossible - Rogue Nation (2015)
Tämäkin tuli hommattua 4K-hyllyyn. Ihan jees pätkä, ei kuitenkaan yhtä hyvä kuin Fallout. Parempi silti kuin vaikkapa Oblivion (see what I did there ;)). Lisäksi tässä on Rebecca Fergusonin eka ison maailmaan rooli, hän on yksi suosikkinaisnäyttelijöistäni tätä nykyä.
 

Hetzer

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
476
Moonfall tuli katseltua, tässä ajatuksena että kuu on syöksymässä maahan ja jos luulee ettei tuosta enää mene hullummaksi niin...
Jokseenkin täydellinen aivot narikkaan leffa joka on joko 0/5 tai 5/5 riippuen siitä kuinka katsoja osaa ne aivot sinne narikkaan jättää :tup:
 
Liittynyt
29.07.2017
Viestejä
539
Moonfall tuli katseltua, tässä ajatuksena että kuu on syöksymässä maahan ja jos luulee ettei tuosta enää mene hullummaksi niin...
Jokseenkin täydellinen aivot narikkaan leffa joka on joko 0/5 tai 5/5 riippuen siitä kuinka katsoja osaa ne aivot sinne narikkaan jättää :tup:
Hyviä elementtejä oli kasassa mutta pliisuksi jäi. Silti, rapula päivän leffana menee
 

Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 416
Top Gun: Maverick

Ensinnäkin pakko sanoa että näin ekan osan vasta samana päivänä kuin menin katsomaan tätä jatko-osaa koska jostain syystä minun tutkan ohi oli päässyt tämä eka leffa, vaikka olin kyllä kuullut siitä ja siitä leffasta tehty Gif jos toinenkin.

Joten suhteelisen hyvissä muistoissa oli ekan leffan tapahtumat ja siksi varmaan tämä iski eniten minuun porukasta.

Juonesta varmaan tuskin kukaan on antamassa oscareita mutta hoiti hommansa 3/5 arvoisesti vaikka kliseitä oli mukana mutta missä elokuva toimi niin se toimi 5/5 tähden arvoisesti, siinä leffateatterissa minäkin melkein painauduin penkkeihin kuin olisin itse mukana niissä lentotaisteluissa, tämä elokuva pitää ehdottoamsti kokea isolta kankaalta ja kun katsoin sen ekan elokuvan kotoa käsin niin siinä ei päässyt yhtä hyvään tunnelmaan niiden aikana mitä leffan penkillä.

Omalle kohdalleni tämä elokuva on teknisessä mielessä kyllä ehdottomasti tämän vuoden kovin leffa tai jopa tämän vuosikymmenen toistaiseksi ja parasta että lefffa viihdytti koko kestonsa ajan, ei ollut liian pitkä mitä tuntuvat nykyajan leffat olevan.

Sumsum: Vahva 4+/5
Jos menet elokuviin etsimään jotain mestarllista käsikirjoitusta, tämä ei ole elokuvasi mutta jos menet elokuviin viihtymään pariksi tunniksi ja näkemään todella hienon(ei ehkä niin realistista) näköistä lentotaistelua, tämän parempaa elokuvaa tuskin on.

Tom Cruisesta voi olla monta mieltä IRL ja uskonlahkonsa takia mutta viihyttävissä elokuvissa äijä osanut olla mukana ja tuo lista jatkuu Top Gun Maverickin kanssa.

Edit: Tuli muuten Leffan takia pelattua Ace Combat 7 uudestaan läpi, siihehän on tullut vähän Top Gun Maverick mausteita DLC muodossa.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
1 133
Black Widow (2021)
Siitä on about vuosi, kun tuli käytyä tämä katsottua leffassa ja petyttyä. Katsoin sen nyt uudestaan, jos mieli olisi muuttunut. Ei kauheasti, edelleen ei kovinkaan erikoinen tekele. Välillä koitetaan olla vakavaa, mutta eihän se Marveleihin sovi ja homma vedetään läskiksi vitsailemalla. Tähän päälle vielä surkea #metoo-pahis casting coucheineen ja pannukakku on valmis. Jos jotain positiivista pitää sanoa niin Natashan ja Yelenan keskinäinen sanailu on ihan toimivaa sentään. Disney+

Alien³ (1992)
Pikemminkin alienin kuutiojuuri. Trilogian huonoin, joskin siellä täällä on havaittavissa David Fincherin visuaalista jälkeä studiopomojen häirinnästä huolimatta. Hommahan jätti ohjaajan suuhun niin pahan maun, ettei halua enää olla tämän leffan kanssa missään tekemisissä. Disney+ tämäkin.

Glass (2019)
M. Night Shyamalan teki välillä todellisia floppeja kuten ennätyssurkean Avatar: The Last Airbenderin. Tämä sentään ei ollut yhtä surkea, joskin on siinäkin ongelmansa. Tarina tuntuu etenevän mannerjään vauhdilla ja välillä näyttelijätkin tuntuvat kohtauksissa lähinnä patsastelevan. Vähän surullista nähdä Bruce Willis, tämä oli tyypin viimeisiä kunnon rooleja paskaleffojen tulvan ohessa ennen kuin joutui oliko nyt dementian vuoksi lopettemaan näyttelemisen. Arvatkaa mikä streamipalvelu, no Disney+

Aliens vs. Predator 2 (2007)
Vittu mitä paskaa. Tässä ei toimi mikään. Hahmot ovat ennätyssurkeita ja juoni yhdentekevä, lisäksi se tuntuu olevan edgy vaan edgiyden vuoksi. Toimintakin hukkuu liian pimeään kuvaan. Välttäkää. Tai jos olette masokisteja, se löytyy ainakin Disney+

Thor: Love and Thunder (2022)
Tämä ei sentään vielä ole Disneyn streamissa vaan ihan leffateatterissa. Aikamoinen sekasotku, mikä tosin kuvastaa koko Marvelin nelosvaihetta. Välillä ollaan kovin vakavia ja välillä heitetään läppää kuin viimeistä päivää. Christian Bale sentään oli ihan hyvä pahiksena, joskin jäi alihyödynnetyksi. Ja vuohille tuli naureskeltua :D
 

Hetzer

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
476
Thor Love and Thunder - Tästä huomaa että Taika Waititi on kyllä vähän sellainen yhden tempun poni, ja se että ko temppua väännetään väkisin sinne 11 ei ole välttämättä se toimivin ratkaisu. Jos pöllöilyä olisi jättänyt vähemmälle, olisi elokuvan vakavammilla hetkillä ollut enemmän merkitystä.

Bale oli hyvä Gorr:ina, enemmänkin olisi katsellut. Hemsworth vetää rooliaan hyvin käsiksestä huolimatta ja on ollut kyllä oikea valinta aikanaan. Kun tätä katsoo sellaisen päänsisäisen filtterin läpi niin itselle tämä on näistä nelosvaiheen leffoista toimivin tähän asti. Sellainen pieni juttu että:
jos tämmöinen yhden toiveen bullshit kommervenkki on ollut tiedossa koko ajan, miksi sitä ei käytetty jos Thanoksen aikaan? Tai Gorr:ia vastaan?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 513
Welcome to the racoon city: Resident Evil: Welcome to Raccoon City (2021) - IMDb
Kohtuu uskollinen pelille. Yllättävän hyvin vangittu tunnelmaa. Hieman harmillisesti yhdistettiin pelit 1-2 ja lopputulos jäi hieman vaisuksi esim. tarinan kulun ja hahmojen kehityksen osalta, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen. Tuosta olisi helposti saanut 2leffaa aikaiseksi ja erittäin hyvän kummastakin. Play-kaupasta vuokrasin.
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
526
Thor: Love And Thunder

Annettava 1/5. Huonoin Thor-elokuva, paikoin jopa rasittava.
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 494
Rambo 1 ja 3 tuli katottua..ihan jees leffoja,mut vähän huvittiku yks mies kaataa 200 henkilön armeijan ;)
 

Vision

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 458

En edes odottanut mitään, mutta olin silti pettynyt. Ohut juoni, typerät juonikuviot, olisin suonut, että suurinosa hahmoistakin olisi joutunut dinosauruksen syömäksi, mutta ei. ½/5, puolikkaan pisteen voi antaa ihan hienosti tehdyistä dinoista, mutta ei sillä kuuhun pääse.
Kahdesta aiemmasta osasta pidin mutta tämä olisi voinut jättää julkaisematta, alkuperäiset roolihahmotkin olivat täysin turhia, koko ajan tunne siitä että kaikki tämä on nähty, useampaan kertaan. Tekninen toteutuskin oli pettymys, itse kun en siedä korkeampaa kuvanpäivitystä koska saa materiaalin näyttämään saippuaoopperalta.
 

Hetzer

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
476
A Quiet Place 1&2 - Ihan näppärä tarina äänen perusteella ihmisiä jahtaavista öttiäisistä, varsinkin tuo ensimmäinen elokuva on kohtuullisen tehokas kun idea on tuore. Toinen osa on suora jatko, mutta toimiakseen itsenäisenä leffana siihen on ympätty alkuun takaumajakso joka taustoittaa tapahtumia ensimmäisenä päivänä, mikä on ihan ok sekin. Kakkososa ei kuitenkaan pääse ihan samalle tasolle joskin tarjoileehan tuo jonkinlaisen ratkaisun. Kaikenkaikkiaan toimi itselle paremmin kuin hieman samantyyppinen Bird Box.
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 494
Liittynyt
16.04.2022
Viestejä
293
Onko näistä Jurassic Parkin jatko-osista mikään menestyny?
Ilmeisesti Jurassic World tahkoi hienosti rahaa ja IMDB oli 6.9/10. Itse tykkäsin myös ja jatko-osa Fallen Kingdom oli puoliväliin ihan perusnapakka seikkailu/toimintaelokuva, loppupuoli oli taas vähän juostenkustu.
Jurassic Park ja Jurassic World -trilogioita yhdistää kyllä hyvin vahvasti, että elokuvasarjan edetessä taso laskee aika jyrkästi.

Todella monien jatko-osien ongelmaksi tuntuu muodostuvan, että ei uskalletta lähteä riittävästi omille teilleen vaan kopioidaan aiempia osia ja lopputuloksena on haalea kopio.
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 494
Ilmeisesti Jurassic World tahkoi hienosti rahaa ja IMDB oli 6.9/10. Itse tykkäsin myös ja jatko-osa Fallen Kingdom oli puoliväliin ihan perusnapakka seikkailu/toimintaelokuva, loppupuoli oli taas vähän juostenkustu.
Jurassic Park ja Jurassic World -trilogioita yhdistää kyllä hyvin vahvasti, että elokuvasarjan edetessä taso laskee aika jyrkästi.

Todella monien jatko-osien ongelmaksi tuntuu muodostuvan, että ei uskalletta lähteä riittävästi omille teilleen vaan kopioidaan aiempia osia ja lopputuloksena on haalea kopio.
Eka Jurassic Park valtava kohu 1993 ja keräsi paljon katsojia..en oo enää viime vuosina huomannu mitään vastaavaa..
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
1 133
Onko näistä Jurassic Parkin jatko-osista mikään menestyny?
Kuvakaappaus 2022-07-30 20-28-14.png


Sitten oma kontribuutioni tähän ketjuun:

Resident Evil: Welcome to Raccoon City (2021)
Jahas, mitähän tästä sitten sanoisi... Aika paska. Atmos-ääniraita sentään ihan kohtuullinen AppleTV+:n streamissakin, jopa yläkanavia osattiin käyttää. Jos kässäri olisi ollut kohtuullinen ja hahmot siedettäviä olisi tämä ollut jopa katsottava, mutta ei tällä Kuuhun mennä, Raccoon Citystä puhumattakaan. Varsinkin Leon S. Kennedy oli täysi pelle. Niin ja mihän hiton Raccoon Police Department, pesukarhujako ne siellä ottaa kiinni?
 
Liittynyt
16.04.2022
Viestejä
293


Sitten oma kontribuutioni tähän ketjuun:

Resident Evil: Welcome to Raccoon City (2021)
Jahas, mitähän tästä sitten sanoisi... Aika paska. Atmos-ääniraita sentään ihan kohtuullinen AppleTV+:n streamissakin, jopa yläkanavia osattiin käyttää. Jos kässäri olisi ollut kohtuullinen ja hahmot siedettäviä olisi tämä ollut jopa katsottava, mutta ei tällä Kuuhun mennä, Raccoon Citystä puhumattakaan. Varsinkin Leon S. Kennedy oli täysi pelle. Niin ja mihän hiton Raccoon Police Department, pesukarhujako ne siellä ottaa kiinni?
Ihana Kaya Scodelario Resident Evilissä. :love: Pakko kait se on huomenna krapulassa katsoa.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
1 133
Ihana Kaya Scodelario Resident Evilissä. :love: Pakko kait se on huomenna krapulassa katsoa.
Kännissä tai krapulassa tää olisi varmaan toiminut paremmin. Ja juu, Kaya ja Hannah John-Kamen ovat kyllä viehättäviä, heille vaan uransa puolesta olisi toivonut parempaa.
 
Liittynyt
21.11.2021
Viestejä
381
Kai se täytys kahtoa.

Harrastaakos muut sellasta, että kattoo jotain leffaa vaan vähän aikaa kun kotosalla katsoo?
Jos siis on huono leffa.
Mitäs muita leffatottumuksia on? karkkia, popparia? kellonajat? :D ja millä laitteilla?
Ite katon ihan 28tv:stä, joka myös tietsikan näyttönä. Tänään lauantain kunniaksi karkin kanssa tarkoitus katsoa,
yleensä mikä leffaillan vesittää jos vesittää, on se, että jos on huono leffa, kuinkas muutenkaan.

Jos olisi hyvät leffavehkeet, niin silloin hartaammin varmaan katsoisi huonommankin elokuvan.
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 601
Netflixin Grey Man. Ainekset oli hyvät, mutta aivan liikaa räiskintää ja mähinää. En edes muista oliko mitään rakentavaa dialogia välissä.
 

Fox-x

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
856
Kai se täytys kahtoa.

Harrastaakos muut sellasta, että kattoo jotain leffaa vaan vähän aikaa kun kotosalla katsoo?
Jos siis on huono leffa.
Kyllä, aika helkutisti tullu skipattua leffoja viimeisen kahden vuoden aikana.
Eilen viimeksi "katsoin" Viaplaylta Green Knightin, pikakelauksella loppuun. Jotenkin tuntuu että mielenkiinto ei jaksa enää keskinkertaisiin elokuviin ja kotona kynnys on vielä isompi.

Kuten ylempänä kirjoitin, uusin Top Gun Maverick osui ja upposi. Kävin katsomasssa Luxe-salissa, mutta 100% varmasti olisi myös kotona maistunut.

Liekö sitten enemmän syynä tämä Netflixin aloittama tusinaleffojen sarja josta tietää heti ensimmäisten minuuttien aikana että täyttä skeidaa on luvassa :sad:
 
Liittynyt
30.06.2022
Viestejä
278
Harrastaakos muut sellasta, että kattoo jotain leffaa vaan vähän aikaa kun kotosalla katsoo?
Jos siis on huono leffa.
Mitäs muita leffatottumuksia on? karkkia, popparia? kellonajat? :D ja millä laitteilla?
Perse on yleensä liimattuna tietokoneen edessä olevaan tuoliin. Yleensä tulee tehtyä jotain muuta siinä ohessa (kakkipostailua ym) sitä enemmän mitä huonompi leffa on. Joskus tulee jopa pelattua jotain peliä samalla kun on tarpeeksi paska pätkä. Tai sitten vaan skippaan 10-15 minuutin pätkissä loppuun vaikka mikään ei kiinnostusta herättäisi ja katsominen loppuu siihen. Jos on mielekästä katsottavaa niin yritän ajoittaa ruokailun/napostelun samaan syssyyn. Minkäänlainen laitteisto ei kehnoa juonta tai onnettomia roolisuorituksia pelasta ja pelkkä audiovisuaalinen nanna ei ole koskaan ollut minulle tärkeä kriteeri. On ihan sama kuin väittäisi, että grafiikalla ja soundtrackilla olisi enemmän väliä kuin pelattavuudella pelissä - se nyt ei vaan pidä yhtään paikkaansa. Ja mieluummin katson sarjoja tai elokuvia pimeään aikaan.
 
Liittynyt
21.11.2021
Viestejä
381
Jees...Niin top gun maverick on vasta teattereissa nyt?
Katoin ton The Founder, oli ihan positiivinen kokemus, ja jaksoin katsoa loppuun.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 682
Viestejä
4 188 773
Jäsenet
70 779
Uusin jäsen
K01571N3N

Hinta.fi

Ylös Bottom