Mistä kustomoituja laitekoteloita?

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
698
Minulla on meneillään projekti, jossa olisi pian tarvetta 30 - 50 kappaleelle kustomoituja muovisia laitekoteloita. Hammondin tuotteet ovat ennen ajaneet asiansa, mutta nyt sisälle pitäisi sijoitella elektroniikkaa sellaiseen sommitelmaan, että menisi ikuisuus, jollei levyille olisi valmiita kiinnitysratkaisuja.

Onko tekkiläisillä kokemusta mistään palveluista, jotka valmistavat laitekoteloita tilauksesta pienemmissä määrin? Plussaa on, jos kotelo voidaan suunnitella samassa puljussa, mutta hätätapauksessa voin opetella piirtämisen myös itse.
 
Ei oo muovia, mutta customina tehtävää alumiiniä. Toi noiden suunnittelusofta on varsin helppo ottaa haltuun, ja se kertoo suoraan että mitä palikat maksaa

Schaeffer AG: Housings
 
Kiitos linkistä, mutta nyt olisi tarvetta nimenomaan tarvetta muovikoteloille. Sisään tulee RF-kamaa, joten metallikotelo ei käy.
 
Teollisuudessa aika yleinen käytäntö on esim. Fibox, johon tarvittaessa koneistetaan kierteitä läpivienneille. Noissa on pohjassa valmiina ruuvitorneja, joihin voi kiinnittää piirilevyt.

Jos haluat ruiskupuristetun custom-kotelon, niin pienet protomuotit ovat yleensä muutaman tonnin kappale. Tähän oletettavasti tarvittaisiin kaksi (pohja+kansi) elleivät ole symmetriset.

Halvimmalla pääsee (jos 3D suunnittelu taipuu) joku kaupallinen 3D printtaus, Tampereen lähistöllä esim. 3DStep. Hatusta heitettynä hintaa tulee todennäköisesti kymppejä per kotelo.
 
Kiitoksia vinkeistä. 3D-tulostus voisi olla näin pienelle laitemäärälle se taloudellisesti järkevin vaihtoehto.
 
Ei muovisia, mutta metalli ketelon ite tilasin joskus 10v sitten Italialaisesta modushopista erääseen vahvari projektiin.
Halutessaan saa CNC-työstetyt paneelit ja reijät koteloon lisähinnasta.
https://www.modushop.biz
 
Joskus duunissa ottanut proton kustomoidusta alumiinikotelosta täältä:
TAKACHI ELECTRONICS ENCLOSURE CO., LTD.
Palvelu erittäin hyvää, mutta en tiedä onnistuuko tilaus yksityisenä.

Jos 3D printtaat ja suunnittelu onnistuu itse niin ehdottomasti shapeways. Halpa ja hyvä.

Onko purkki kuinka monimutkainen?
 
Projekti onkin edennyt odotettua verkkaisemmin, eli en ole vielä edes päässyt miettimään kustomikoteloita. Mikään kovin erikoinen kotelo ei ole kyseessä:

- Muovinen kotelo
- Mitat: 110mm x 70mm x 40mm (noin)
- Yksi ~14mm läpivienti johdolle/vedonpoistajalle
- Kannessa pari ruuvarin mentävää reikää sisällä oleville potikoille.
- Ehkä myös reiät parille ledille ( 6,5mm )
- Tärkeintä olisi kuitenkin uniikki muotoilu, eli lopullinen kotelo ei saisi olla sekoitettavissa mihinkään Hammondin bulkkikoteloon. Tuotteistusta, tuotteistusta...

Sen verran on kuitenkin tullut asiaa mietittyä, että homman voisi kuitenkin loppupeleissä antaa kokonaisuudessaan asiantuntijalle. Tyyliin: kotelovalmistajalle lähetetään valmis piirilevy ja kotelo suunnitellaan sen ympärille. Jos kaikki menee nappiin, niin massatuotannolle on joka tapauksessa tarvetta. Työn tilaajana on joka tapauksessa yritys. Ekat kotelot olkoonkin sitten bulkkikamaa, eikä oteta turhia riskejä, jos homma meneekin mönkään...

Kyselin tarjousta sellaisesta Liettualaisesta puljusta kuin Plasticmaster.eu. Noilla spekseillä kotelolle annettiin hinta-arvioksi 5000-7000€ alv 0, joka sisältää 3D-tulostetut prototyypit ja metallimuotit massatuotantoa varten. Tämän jälkeen yksikkökustannus 1-2€ per kotelo. Täytynee kysellä lisää tarjouksia muualtakin, mutta plussaa on tietenkin se, jos pulju olisi mahdollisimman lähellä Suomea.
 
Kuulostaa halvalta, jos tarjous siis sisältää sen kotelon suunnittelun, eikä pelkästään muotin suunnittelua valmiista mallista. Vai tarkoititko että pyysit tuolta tarjouksen pelkästä muotin teosta? Se olisi hintojen perusteella linjassa mitä me ollaan tilattu mm. Liettuasta. Itse olen siis töissä firmassa jossa tehdään laitesuunnittelua jne. niin edes Liettuan hieman halvemmilla palkoilla on vaikea nähdä tuon sisältävän mitään suunnittelua :)

Jos/kun sinulla on mallit, niin esim. Protolabsilta saa online quoten, muistaakseni ei ole sitova, mutta suuntaa-antava. Jos määrät ovat edelleen tuota alkuperäistä luokkaa, niin en kyllä edes harkitsisi muotteja ellei puhuta esim. huippukatteen mittalaitteesta.
 
Olen ”kysynyt” joskus protolabsilta tarjouksia, tuo on aivan perkeleen kallis. Jos rahalla ei ole väliä ja proton tarvitsee ”heti” on protolabs varmaan ihan ok.
 
Kiinnostaa heti mitä firmoja olet käyttänyt? Ei protolabs mitenkään kalliimmasta päästä ole ollut, ei tosin halvinkaan...
 
Käytämme koneistuspajaa Pohjanmaalla, oli noin 3 kertaa halvempi.

Ohutlevytuotteisiin käytämme yritystä Tampereella.

Laita vaikka yksityisviestiä jos kiinnostaa enemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Jos määrät on 30 - 50 kappaletta niin suosittelisin polyuretaanimalleja. Eli siis 3D-printatun masterin päälle tehdään silikonista muotti, johon vakuumissa valetaan polyuretaani. Noita on esim. hyvin lähellä ABS:ää muistuttavia materiaaleja. Tuolloin muottikustannukset järkevät näin pieneen sarjaan. Tietääkseni tuollainen silikonimuotti kestää noin 20 valua, joten pari muottia tähän varmaan tarvittaisiin.
 
Itselläni ei ole hirveän hyviä kokemuksia tuosta, hinta ja laatu eivät ole oikein kohdanneet, mutta molemmathan ovat vahvasti toimittajariippuvaisia :)
Nykyaikana "teollisuusprintterit" tekevät niin hyvää jälkeä, että ovat kyllä kilpailukykyinen vaihtoehto pienille sarjoille. Toki jos haluaa muuta kuin mattapintaa niin vaatinevat jonkun käsittelyn.
 
Itselle on kolmestakin eri paikasta tullut noita ja oikeastaan kaikkiin olen ollut oikein tyytyväinen. Yllättävän lähelle ruiskupuristusta muistuttavaan lopputulokseen tuolla voi päästä. Toki riippuu paljon osien koosta ja vaadituista ominaisuuksista mikä on milloinkin järkevää.
 
Laitetaas tähän ketjuun kysymys. Pitäisi saada pieniä laitekoteloita, mielellään valkoisia ehkä, joihin mahtuisi esp8266 moduuli, dht11 anturi ja litium paristo. Minkälaisella hakusanalla löytäisi ebaystä tai aliexpressistä kun tarve olisi ~20kpl näitä tilata?
 
Motonetistä , Honkongista tai Tokmannista olen löytänyt muovisia kytkentärasioita edullisesti (Famatel) , kun Aliexpressistä en niitä löytänyt.
Partcon muovikoteloista voi myös löytyä myös kohtuuhintaisia.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 844
Viestejä
4 548 959
Jäsenet
74 855
Uusin jäsen
Nåksuu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom