Ketjussa on tarkoitus keskustella siitä, mitkä uudet ominaisuudet saavat käyttäjät päivittämään vanhoja laitteitaan uusiin. Voi tietysti myös esittää ideoita ominaisuuksista jotka saisivat sinut harkitsemaan uuden laitteen ostoa.
Itse käytän nykyään Samsung Galaxy Note 5:ttä kun sain sen vajaat kaksi vuotta sitten hyvällä alennuksella ja "keskiluokkaisen" mallin hinnalla. Lisäksi mallissa on mukana kynä josta on itselle merkittävästi hyötyä koska tykkään pelata luurilla DS-pelejä Drasticin välityksellä.
Enne Note 5:ttä käytössä oli Nexus 5, jossa ei ollut varsinaisesti mitään muuta vikaa, paitsi että akkukesto heikkeni merkittävästi ja ilmeisesti rikoin jotain yrittäessäni vaihtaa akkua ebaystä ostamaani varaosaan (tai sitten oli piraatti/muuten toimimaton varaosa) sillä sen jälkeen laite ei toiminut enää ollenkaan. Mikäli akku ei olisi hajonnut käyttäisin Nexusta varmaan edelleen.
Nyt olen seurannut uusia älypuhelinuutuuksia ja tuntuu ettei mikään uusi lippulaiva antaisi minulle merkittävää vastinetta rahalle verrattuna Noteen tai edes Nexukseen. Näytöt kasvavat ja pikselimäärä suurenee, mutta itse en koe 1080p:tä tarkempia näyttöjä hyödyllisinä näin pienissä laitteissa. Noteakin käytän 720p resoluutiolla akun säästämiseksi.
Paremmasta suorituskyvystä ei liene käytännön etua ellei ole hardcore-mobiilipelaaja ja uusissa laitteissa on yleensä vähän parempi kamera, mutta eipä sekään ole mikään merkittävä etu. Lähinnä tuntuu että ominaisuuksia suorastaan katoaa, mukaanlukien 3,5mm kuulokeliitäntä.
Oma unelmalaitteeni olisi vesi- ja pölytiivis, vaihdettavalla, mielellään suurikokoisella akulla varustettu noin 5-6 tuumainen älypuhelin, jossa olisi dual-SIM ja tuki microSD-paikalle. Ja 3,5mm liitäntä kanssa. Ei sillä että olisin vaihtamassa omaa Noteani niin kauan kun siinä henki pihisee, ainoastaan ärsyttää että eipä tämänkään akku maailman tappiin asti tule kestämään.
Entäpä teidän?