Miksi kotimaisilla atk rojujen myyjillä on järettömät toimitusajat?

Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
951
Taidettu jo ketjussa mainita, mutta hitaus ei rajoitu ATK-rojujen myyjiin. Yleistä koko alalla muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Kotimainen panimotuotteiden myyjä Lappo.fi on esimerkki tällaisesta. Asiakaspalvelu toimii kyllä hyvin, mutta tilausten lähettäminen vie aikaa. Miksi? Onko tilauksia niin vähän, ettei viitsitä käsitellä? Vai onko niitä ruuhkaksi asti ja omat tilaukseni odottavat jonossa? Ei ole millään tavalla perusteltua, että viikonloppuna sisään laitettu tilaus kerätään ja lähetetään keskiviikkona. Ei, vaikka sivuilla mainitaan, että tilaukset lähetetään 1-3 päivässä. Kun matkahuolto kuljettaa tavaraa pari päivää, niin ollaan tilanteessa jossa tavaran olisi saanut Saksasta samassa ajassa edullisemmin.

Valostore on hyvä poikkeus tässä verkkokauppaskenessä. Heiltä lähtee klo 14 mennessä tehdyt tilaukset samana päivänä. Aika mieletön juttu, johon harva kauppias pystyy. En ihmettele, että tuo pulju on kasvanut merkittävästi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 077

Vähän Offia myöskin... Mutta Autodude on toinen vastaava kuin ylläoleva. Oikein esimerkillinen kuinka nopeasti tavara edelleenkin voi härmässä liikkua jos halua on.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 497
No niin.. esim. siis itse tilasin ke aamupäivällä saksasta juomat, ja ne oli saman viikon la aamupäivällä perillä. Jos Suomalainen haluaa jotain kilpailuetua, niin pitäisi oikeastaan pystyä parempaan nopeuteen. Tai edes samaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Amazon.de on kyllä ihan ylivoimainen näissä kun lähetystä seuraavana päivänä saapuu tavarat kotiinkuljetettuna ovelle ja tavarat yleensä lähtee viimeistään seuraavana päivänä tilauksesta jos ei aamupäivällä tilannut.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 497
Multitronicillakin taitaa olla ruuhkaa. To-aamupäivällä tilasin heidän omassa paikallisvarastossa olevat muistikapulat, eikä vielä ole tapahtunut mitään asian suhteen. Laitoin kyllä kyselyä, että oliko heillä oikeasti niitä vielä. Valmistus lopetettu ja saatavuus about 0 noilla kammoilla.

Ei olisi eka kerta yleensä kamaa jostain kaupasta tilatessa, että saldo väittää jotain mut oikeasti kamaa ei ole enää.
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 226
Tilasin torstaina 23.4. vanhaan Elitebook läppäriin varaosan PC Systems Finland liikkeestä ja tänään 27.4. löytyi postilaatikosta pehmustettu kirjekuori. Eli ainakin käytetyt osat liikkuvat nopeasti jos varastosta löytyy tarvittavat osat :)
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 497
Niin ei tossakaan kai muuta olisi kun laittaa tavara kirjekuoreen/ohueen pakettiin ja postiin. Mutta jos työntekijät on saikulla ja/tai kova ruuhka tilauksissa, niin eihän se tavara sitten liiku. Harmi vaan kun juuri minkään kaupan sivuilla ei ole oikeaa tietoa siitä, millaiset käsittelyajat tilauksilla on milläkin hetkellä.

Edit: soittelin sitten aspaan ja sieltä sanottiin, että kapuloita ei heillä ole. Eli jostain toimittajalta on tulossa (onko oikeasti, b-die valmistus lopetettu vuosi sitten). Elikkäs siis saldovirhe..

No peruin sitten tilauksen ja tilasin Proshopilta. "Kaikki tuotteet ovat varastossa."

Katsotaan miten siellä homma pelaa. Jos ei sieltäkään muisteja löydy, niin pitää miettiä vaihtoehtoa B, eli mitä muita muisteja voisi hommata. Tässäkin tuhertaessa meni helposti viikko hukkaan, lähinnä säkällä varmaan Proshopin tilaus tulee tällä viikolla, todnäk vasta vapun jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.04.2020
Viestejä
29
Ei liiku tavara Multitronicilta, käsiteltävänä ollut monta päivää vaikka valikoin tuotteet niin että 1-4pv toimitus kaikissa. Ei noihin toimitusaikoihin kyllä pysty luottamaan nyt koronan aikaan.
 
Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
743
Viikonloppuna oli vielä Telian kytkinsekoilujen takia Postin systeemit (ml. Unifaun, jota aika moni verkkokauppa käyttää) rikki niin sekään ei ainakaan helpota tilannetta.
 
Liittynyt
06.05.2020
Viestejä
15
05.05 tilattu Multritronicista kasa tavaraa jota piti olla varastossa. 11. päivä menossa ja odottaa lähetystä. Toivottavasti tää on vaan poikkeustila eikä käytäntö
 
juhei

Tukijäsen
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 672
05.05 tilattu Multritronicista kasa tavaraa jota piti olla varastossa. 11. päivä menossa ja odottaa lähetystä. Toivottavasti tää on vaan poikkeustila eikä käytäntö
Tilasin itse alkuvuodesta Multitronicilta tavaraa, kun luki että on varastossa. Muutama päivä myöhemmin kyselin tilannetta niin tuote oli kuulemma matkalla heille toimittajalta. Että sellainen "varastossa oleva" tuote. Peruin tilauksen ja kävin samantien hakemassa tuotteen Verkkokaupasta hieman kalliimmalla
 
Liittynyt
08.04.2017
Viestejä
277
Data-systemsilta kohta pari viikkoa ollut tilaus käsittelyssä. Oli mukamas heti toimitettavissa ja arvio 3-5 päivää...

Taidan perua tilauksen ja tilata kiinasta, tulee sieltäkin varmaan nopeammin.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 119
Multitronic näköjään kusettaa varastosaldoa, eivätkä vaivaudu edes vastaamaan sähköpostiin kun tiedustelee paketin perään.
Viimeinen kerta kun tuolta puljusta tilaan yhtään mitään.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
717
Multitronicin varastosaldo on aina meinannut maahantuojan varastosaldoa. Oli mukava joskus 10v sitten lähteä hakemaan näyttöä sieltä mitä piti olla varastossa, no eipä ollut. Nykyään sentään näkee suoraan myymäläsaatavuuden erikseen, joka siis on se oikea varastosaldo.
 
Liittynyt
15.01.2018
Viestejä
117
Verkkokauppa.com:ista tilasin 1,5vk sitten tarjoustuotteen, eilen tuli sitten viestiä että "toimitusvaikeuksien vuoksi tavaran saaminen menee syyskuulle tai kauemmaksi, voit muuttaa tilaustasi...plaaplaaplaa". Ei ole minusta oikein fiksua myydä hyvällä tarjouksella tuotteita joita ei edes ole olemassa, tarkoitan siis maineen kannalta. Tilaus pysyy ihan kiusallakin sisällä mutta seuraavia ostoksia voi joutua miettimään. :)
 
Luultavasti sieltä toimittajalta/maahantuojalta on joku soittanut lehden mentyä painoon ja kertonut, että meni pelikaani turbiinista läpi ja kamaa saadaan myyntiin ehkä syyskuussa.
 
Liittynyt
21.10.2017
Viestejä
84
Itse tilasin viime torstaina läppärin Powerista, jota oli varastossa. Lauantaina sitten tila vihdoin muuttui, että "Keräilty ja odottaa kuljetusta" ja ajattelin, noni, kohta se jo liikkuu tänne päin. Vielä mitä, näin maanantai-iltana on edelleen "Keräilty ja odottaa kuljetusta". Enpä taida Powerista enää ainakaan tilata mitään, vaan korkeintaan lähimyymälässä hyllystä löytyvää tavaraa voinen harkita. Kyllä torstaina varastohyllystä löytyvä tavara pitäisi mielestäni olla viimeistään perjantaina matkalla.
 
koivunoksa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.08.2020
Viestejä
225
Multitronic näköjään kusettaa varastosaldoa, eivätkä vaivaudu edes vastaamaan sähköpostiin kun tiedustelee paketin perään.
Viimeinen kerta kun tuolta puljusta tilaan yhtään mitään.
Sunnuntaina tilasin Multitronicista kovalevyn. Ei ole mihinkään liikkunut. Amazonistakin olisi saanut nopeammin ja halvemmalla. Enpä taida tämän jälkeen tuolta mitään tilailla.
 
Liittynyt
13.06.2020
Viestejä
154
Onko kellään kokemusta multitronicin takuuhuollon kestosta? Mulla ollut näytönohjain 2viikkoa siellä,eikä mitään ole tapahtunut. Myöskään sähköposti viestiin ei ole vastattu.
 
Liittynyt
01.01.2021
Viestejä
997
Välillä ottaa päähän kun Saksasta tilatessa on joissain kaupoissa "Next day delivery" joka maksaa 10 € lisä; samaan aikaan postimaksut Suomalaisesta kaupasta on joko 10€ tai 15 € ja toimitus kestää viikon.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
951
Sunnuntaina tilasin Multitronicista kovalevyn. Ei ole mihinkään liikkunut. Amazonistakin olisi saanut nopeammin ja halvemmalla. Enpä taida tämän jälkeen tuolta mitään tilailla.
Itselläni tämä liike on ollut bannissa jo luokkaa 10 vuotta. Multitronic on käytännössä käyttöliittymä tukkureiden järjestelmiin. Toimitusajat on järjestään reilusti yli viikon.
 
juhei

Tukijäsen
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 672
Itselläni tämä liike on ollut bannissa jo luokkaa 10 vuotta. Multitronic on käytännössä käyttöliittymä tukkureiden järjestelmiin. Toimitusajat on järjestään reilusti yli viikon.
Samanlaiset kokemukset niinkuin tänne jo kirjoitin, tilasin tuotteen jota piti olla varastossa ja kun kyselin tilannetta niin aspa vastasi että Ruotsista lähtee kohta heille tulemaan tuote ja voivat sen jälkeen postittaa minulle.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Näkeehän sen jo Multitronicin tuotelistauksesta, että ei heillä ole omassa varastossa käytännössä mitään, paitsi ne tuotteet jotka ovat liikkeissä hyllyssä.

Siis siellä on jotai DDR2 kampoja ja LGA775 romuja vielä listattuna, kun tukkurille on jäänyt semmoinen johonkin varastoon pyörimään jo 10v sitten vanhentuneena...
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
222
Tilasin tietokonekauppa.fi :stä Ripjawsim DDR4 (2x8Gb) kitin ja luvattiin 2-4ark.päivän toimitusaika, mutta eipä kuulunut 2kk jälkeen mitää, vaikka kuinka chatissa luvattiin viikko toisensa jälkeen ensiviikolle toimitus....
Nyt tilaus peruttu, jos sattus rahat palautumaan ajoissa sentää...:nb:
 
Liittynyt
26.08.2017
Viestejä
1 273

Itselläni on myös vastaavanlaisesta kitistä tilaus sisällä Datataronicissa, noita muisteja ei vaan ole kaupoilla myydä kun ei niitä ole olemassa. Tammikuun lopussa kyselin alustavaa toimitusaikaa noille ja sillon totesivat että muutama viikko menee tukkurilta, eipä ole kuulunut. Amazonissakaan ei muisteja ole varastossa ja heillä alustava toimitus 20.3.
 
Ymmärrän että voi olla tiukassa tänä aikana, mutta asiakaspalvelussa jäi kiikastamaan se "ensiviikolla tulee tuotetta" teksti mitä sieltä viikonvälein kuuli. Sekä se että mainostetaan toimitusaikaa 2-4 ark.päiväksi, eikä laiteta esim "tilaustuote" toimitusaika kohtaan, joka asiakkaan tyytyväisyyden kannalta parempi...

Edit. Tuli äsken etsittyä kyseistä tilaamaani kittiä niin oli hävinnyt koko verkkokaupasta :whistling:
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
27
Itselläni tämä liike on ollut bannissa jo luokkaa 10 vuotta. Multitronic on käytännössä käyttöliittymä tukkureiden järjestelmiin. Toimitusajat on järjestään reilusti yli viikon.
Olis edes sen yli viikon. Cat-kaapelikela kesti yli kolme viikkoa. Yksittäinen tuote, jota piti olla "Verkkokaupassa", siis tukkurilla Tanskassa. Mutta silti kolme viikkoa on melko käsittämätön saavutus. Samoin parit valvontakamerapaketit tilannu viime aikoina, molemmissa meni yli kuukausi. Näissäkin kaikkia kamoja piti olla saatavissa.
 
SPu

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
128
Multitronic, fifty-sixty: Yksi tilaus viime kuussa, tavaraa oli "varastossa" useita, mutta tilausta seuranneena päivänä tuotteen tietoihin oli muuttunut "toimitusaika epäselvä" ja vajaan viikon odottelun jälkeen ei se minunkaan "varastossa" ollut tuote lähtenyt mihinkään. Kyselin perään ja sanoivat että "loppu on ja tulee [päivämääräarvaus 3vk päähän]". Tietysti piti itse kytätä ja olla aktiivinen ja kysellä perään... Peruutin homman. Rahat tuli takaisin tilille 2 pv sisään, eli siltä osin sentään toimi.

Seuraava tilaus oli positiivinen, uskaltauduin kokeilemaan todella hyvän tarjouksen johdosta. Varastotuote saapui kotiovelle toispuol Suomea tilausta seuraavana aamupäivänä! (en tiedä oliko myymälän varastosta, mutta silti ihmeen nopea suoritus)

Verkkokauppacom on taas kadottanut yhden lähetyksen johonkin. Varastotuotteen liikkeelle saaminen kesti vajaat 2 arkipäivää, ja nyt toiset vajaa 2 pv myöhemmin Postin seuranta sanoo edelleen että "odotetaan lähetystä Postille". Onhan se seuranta vähän hidas mutta ei se päivätolkulla jäljessä ole vaikka VK:n aspa niin selittää. Noh, lähetyksen peruutus tai palautus tuostakin sitten varmaan pistetään koska tilausken saamisessa on vähän aikataulupainetta, ja ostetaan kamppeet kilpailevalta firmalta (kun heille tuotetta tuli juuri varastoon ja nouto onnistuu).

==> Mitä opimme: Älä luota varastosaldoihin jos on vähääkään kiire toimituksen kanssa, vaan nouda paikan päältä. Tai tilaa Saksasta pikatoimituksella samaan hintaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
430
Itse en ymmärrä Jimssin "pikatilaus" -nappia. He siis ilmeisesti oletuksena lähettävät tavaraa hitaammin, jos ei älyä mennä omaan tiliin, sieltä tilaushistoriaan ja mennä painamaan tilauksen kohdalta "Pikatoimitus". Eli ilmeisesti jotkut ihmiset tilatessaan tuotteita ovat Jimssin mukaan aina liikkeellä sillä periaatteella että ei minulla kiire ole. Tuli tuota testattua, ja ilman napin painamista meni n. viikko että tavara oli kotona. Pikatoimitusta painettaessa meni 2 päivää. Eikö tuo pikatilaus pitäisi olla ihan oletuksena jokaiseen tilaukseen? Mikä tämän napin tarkoitus on? Menevätkö ihmiset ihan tosissaan ostamaan jotain ja antavat kaupalle vaikka 2 viikkoa aikaa kun ei ole mikään kiire?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658

Ei tietenkään pitäisi olla oletuksena. Luuletko sä että ne jampat siellä varastolla vetää lonkkaa ja naureskelee asiakkaille että hähää, eipä tarvii tänäänkään töitä tehdä kun eivät oo painaneet pikatoimitusnappia? Se että turhaan kiilaa jonon eteen pikatoimitusnapilla on mulkkua käytöstä. Ja koska luotto kanssaihmisiin on niin kova, niin toivoisinkin että se pikatoimitusmahdollisuus maksaisi edes nimellisen summan, jotta sitä ei väärinkäytettäisi.

Jotta pikatoimitusnopeus saataisiin kaikille oletuksena, siellä pitäisi logistiikkapuolella olla moninkertainen määrä ihmisiä töissä jatkuvasti. Jokainen voi ihan itse pohtia että millainen vaikutus tällä olisi hintoihin.

Ja lopuksi vielä, Jimms ei mitenkään kuulu tähän ketjuun. Se ei ole ollut kotimainen pulju enää pitkään aikaan.
 
Maksuhan siinä pitäisi olla, vaan ei ole. Kyllä jokaisen verkkokaupan täällä pitäisi pystyä lähettämään tavarat seuraavana päivänä ilman että pitää erikseen pyytää pikatilausta, joka esimerkiksi saksassa on normaali tilaus. Se, että tätä nappia voi painaa kuka vain ihan ilmaiseksi, ei mene minun jakeluun. Verkkokauppa.com lähettää tuotteet suurimman osan ajasta seuravana päivänä, ihan ilman nappien painamista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 334
Se on kyllä käsittämätöntä miten jotkut kotimaiset firmat (ATK- ja muutkin) seisottavat tilauksia päiväkausia ennenkuin ne liikkuvat mihinkään. Osa sentään lähettää samana tai viimeistään seuraavana päivinä. Onko tuossa joku idea että odotellaan postin rullakko ensin täyteen ennenkuin ne pistetään eteenpäin tms? Ulkomailta oikeastaan mistä tahansa verkkokaupasta lähtee tavara päivän-parin sisällä, osassa oikein mainostetaan sivuilla että kun tilaat ennen kello xx:00 niin lähetämme samana päivänä.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
923
Tilasin tietokonekauppa.fi :stä Ripjawsim DDR4 (2x8Gb) kitin ja luvattiin 2-4ark.päivän toimitusaika, mutta eipä kuulunut 2kk jälkeen mitää, vaikka kuinka chatissa luvattiin viikko toisensa jälkeen ensiviikolle toimitus....
Nyt tilaus peruttu, jos sattus rahat palautumaan ajoissa sentää...:nb:
Itse olen ruvennut ostamaan atk roiniani tietokonekauppa.fi ja saanut aina hyvää palvelua toki harvemmin ostan sieltä postilla kun asun suhkoht lähellä mutta mitä tilaillut niin ovat toimittaneet nopeasti. Pyrin itse suosimaan kyseistä puljua jimmssin sijaan koska kotimainen ja kuitenkin hinnat suhkoht samat.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
888
Gigantilla ei oikein nuo varastosaldot toimi. Nyt kahdet Gigantin eri myymälät oharit tehnyt:

1631525296721.png

Nyt on yksi Gigantin tilaus vetämässä kotiin toimituksella, mutta viikonpäivät jo odottanut eikä näytä edes lähteneen heidän varastoltaan. Se vaan on niin tyhmää kun on hidasta. En tuolta muutenkaan ostaisi mitään ellei olisi niin hyvä palautus politiikka.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 077
Käsittämätöntä kaupantekoa tarjoaa Verkkokauppa.com. Ei mitään kiirettä ole heillä käsitellä tilauksia. Useamman tilauksen joutunut perumaan ja tilaamaan muualta kun mitään ei tapahdu, eikä tavara liiku. Kannattaa välttää koko puljua.
Kerro nyt vähän tarkemmin, esim. Minkälaisista käsittelyajoista puhut?
Itsellä ei ole ollut mitään ongelmia jos tavaraa on varastosta löytynyt.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
581
4 päivää ja tilaus käsittelyssä. Tavaraa on ollut varastossa. Tätä siis tapahtunut useamman kerran. Olen myös lähettänyt Verkkokauppaan spostia asian tiimoilta ja sama pelleily näköjään jatkuu vuodesta toiseen.
viikon kahdenkin jonot saattaa kertyä varaston keräilyyn sesonkiakoina. Sinne ei yleensä palkata niin paljon jengiä töihin ettei jonoa pääsisi syntymään. Tämä useamman varaston kokemuksella työntekijäpuolelta. Ja ne tehdään järjestyksessä. Siinä mielessä oman tilauksen kiirehtiminen on ihan turhaa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
581
No muualta tilattu tavara kuitenkin lähtenyt aina seuraavana päivänä viimeistään, Muilla kaupoilla ei ole tuollaisia viiveitä toimituksissa. Ja tosiaankin vuosittain ostoihin kuluu useampi tuhat niin että ostokokemuksia kyllä löytyy useasta nettikaupasta.
Sehän johtuu siitä että joko toinen pulju on ottanut sinne 20 henkeä kiireavuksi tai sitten tilauksia ei vaan tule kovin paljon. Eli lista lyhenee ja varmasti sinun tilaus lähtee liikkeelle kun kohdalle sattuu. Jos viikonlopun aikana tulee pari tuhatta tilausta niin kyllä se kerääminen, pakkaaminen ja lähettäminen vie aikaa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
581
Nyt ei ollut kyse mistään yksittäisestä tapahtumasta tai kiireavun puuttumisesta, näitä tapauksia on sattunut itselle 5-6 kpl pelkästään viime vuonna. Jimm`s, Gigantti ym.ym. ei ongelmaa ettei tavara liikkuisi.
Luulin että oli puhe joulun ajasta. Ei ole omalle kohdalle sattunut tuollasta hidastelua noin yleisesti. Parissa päivässä paketit etenee
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
988
On kyllä taas aika länsimaalainen ongelma. Jos et pysty rojujas odottamaan paria päivää kauemmin, tilaa ne pari päivää aikaisemmin
Jep. Sama tuli kyllä itselle myös mieleen että on kyllä ihme vinkumista jos ei päivää kahta jaksa odotella?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 334
Mulla on kanssa välillä ollut verkkiksen kanssa tuollaista samanlaista ihme jumittamista, tilaus monta päivää käsittelyssä. Ei ole ollut millään tavalla vuodenajasta tai juhlapyhistä riippuvia vaan ihan joku satunnainen tilaus aina välillä jää roikkumaan vaikka tavaraa pitäisi olla varastossa. Yleensä toki on käsitelty päivässä-parissa.
 
Liittynyt
11.10.2017
Viestejä
160
Kyse ei ole aina pelkästään ATK-liikkeistä. Tilasin joulukuussa samana päivänä ensin Tokmannilta varastotuotteita (toimitus ja nouto myymälään), sen jälkeen Saksan Amazonilta. Amazonilta paketti tuli viikon sisään kotiinkuljetettuna(!) kun Tokmannilta sain noutoilmoituksen myymälästä viikko tästä myöhemmin.

Siis Saksasta Suomeen liikkuu varastotavara nopeammin kuin varastotavara Suomen sisällä = täysin absurdia.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
13

Tokmannin kohdalla syy saattoi olla myymälöiden ajopäivissä. Keskusvarastolta saattaa lähteä myymälään vain kerran viikossa kuorma jolloin tilauksien saapumisessakin kestää. Ei sieltä postipaketteja lähetellä myymälöihin.
 
Niin? Liikkeen sisäiset ajopäivät eivät lopputulemaa miksikään muuta. Kaksi viikkoa on pitkä aika varastotuotteiden myymälänoudolle, vaikka kuinka nopeasti/hitaasti Tokmanni logistiikkapyöriään pyörittelee.

Ei sillä, muuten tyytyväinen kotimaisiin(kin) verkkokauppoihin, mutta kotoisissa toimitusajoissa/tavoissa on kieltämättä melkoisesti luppoa vrt. manner-Euroopasta tulevat suorat kotiintoimitukset. Ohi mennään heittämällä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
51
Sunnuntaina tilasin Multitronicista kovalevyn. Ei ole mihinkään liikkunut. Amazonistakin olisi saanut nopeammin ja halvemmalla. Enpä taida tämän jälkeen tuolta mitään tilailla.
Niin kuin täällä jo mainittiinkin niin Multitronicin verkkokaupan varastosaldot näyttävät tukkureiden varastosaldoja. Välttäkää puljua, jos tavaralle on tarvetta kohtuullisessa ajassa. Niin ja kannattaa kyllä muutenkin välttää puljua joka väärentää omat vapaana olevat varastosaldot.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 497
Jimmsillä taas tavaraa on oikeasti varastossa, mutta ne eivät viitsi maksaa riittävästi, jotta saisivat työvoimaa pakkaamaan sitä pakettiin! Vaikka liikevaihto nousee 30% vuodessa.

Tilasin viime ti 23:45 nh-d15:n amazonista, ja vajaa 6h kuluttua 5:15 se oltiin merkattu lähetetyksi. Säästötoimituksella sen pitäis olla mulla tänään. Jimmsillä tätä ei ollut saldolla.

Noh arvoin emon ja prossun kanssa, pe aamuna klo 6:43 tilasin. Aattelin että onhan siinä koko pe ja vklp aikaa laittaa kama tulemaan, maanantaikin vielä hätävarana. Lol.

Tänään mietin, että pitäiskö käydä töiden jälkeen Tampereelta hakemassa kamat autolla. Kun ei näytä tavara liikkuvan Jimmsillä.

Vertailuna eilen tilasin klo 16 usbc-3.5mm adapterin Applelta. Se merkattiin vähän klo 22 jälkeen lähetetyksi, ja saan sen huomenna, säkällä jo tänään.

100% varmasti varastolle saa hyvää tekijää kun on palkkaus ja edut kunnossa. Varmaan Turun seudullakin sais 100 hakemusta ja tekijän seuraavaksi päiväksi. Jimmsillä vaan joku on syöttänyt exceliin, että ei kannata.

Miten "kaikilla" muilla firmoilla voi kannattaa? Mikä suomalaisia atk-firmoja oikein vaivaa?

Edit: no lähti lopulta kuljetukseen tänä aamupäivänä. Ehkä valittaminen auttoi. Ihmetyttää vaan noi "välipäivät". It-vastaava töissä ruokapöydässä valitteli sattumalta samaa, että kun kestää Jimmsin toimituksissa niin pitkään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
951
Langassa mainittiin aiemmin, että Jimssin toimitusajat pidentyneet vrt. mitä ovat olleet historiassa. Omalla kohdalla on ihan lähiaikoinakin tuotteet tulleet niin, että ne on lähetetty yleensä samana päivänä. Nyt osui hidas toimitus minunkin kohdalle, on tiistai-ilta, ja lauantaina tekemäni tilaus on edelleen odottamassa keräilyä vaikka kaikki kolme tuotetta piti löytyä varastosta. Huonolla säkällä en saa kamoja edes tällä viikolla.
 
Liittynyt
15.02.2018
Viestejä
334

Jimmsin toimitus hidastui muistaakseni samoihin aikoihin, kun myytiin Saksaan. Tätä ennen oli ihan normi saada tuote lähtemään postiin samana päivänä, jos aamusta tilasi. Nykyään tekee monesti tiukkaa saada samalle viikolle. Saksan Amazoni on nyt kaksi kertaa saanut tuotteen toimitettua Jimmssiä nopeammin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 480
Viestejä
4 163 702
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom