Mikä reititin minulle?

Liittynyt
10.04.2020
Viestejä
147
Kyselin taannoin onko mesh-laitteiden thruputista käytännön tietoa. Ehkä vähän niukasti oli, joten aloin testailemaan TP-Link x60:llä. Tässä vaiheessa testattu pelkkää downloadia, kun se on omaan käyttöön kaikkein kiinnostavin. Testissä purkki on gigan ethernetillä Huawein 5G tölkissä kiinni. Toistaiseksi olen päivän mittaan tehnyt 73 testiä TP-Linkin built-in speedtestillä, tässä ei siis käytetä wifiä mihinkään, mutta se on päällä. Liittymä on 600 megainen, ja vaikuttaa että hyvin lähelle sieltä tulisi, mutta X60 vaikuttaa rajaavan maksimiläpäisyn 500 megaan, kertaakaan en ole vielä sitä enempää läpi saanut. Pitää jatkaa testejä taas jossain vaiheessa paremmalla ajalla ja paremmin välinein. Ehkä tästä on jollekin hyötyä, itselle ainakin.
Lisää aamun varhaisina tunteina testailtuani, voi todeta että tämä epätieteellinen testi antaa sen verran horjuvia tuloksia että pakko olla myös 5G verkolla osuutensa. Näin tiistai-aamuna klo 6 tuli läpi kuitenkin 612 megaa, jota enempää ei voi odottaakaan. Pitääpä seuraavaksi pohtia josko viikonloppuna tekisi kattavampia testejä.
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
1 549
Kyselin taannoin onko mesh-laitteiden thruputista käytännön tietoa. Ehkä vähän niukasti oli, joten aloin testailemaan TP-Link x60:llä. Tässä vaiheessa testattu pelkkää downloadia, kun se on omaan käyttöön kaikkein kiinnostavin. Testissä purkki on gigan ethernetillä Huawein 5G tölkissä kiinni. Toistaiseksi olen päivän mittaan tehnyt 73 testiä TP-Linkin built-in speedtestillä, tässä ei siis käytetä wifiä mihinkään, mutta se on päällä. Liittymä on 600 megainen, ja vaikuttaa että hyvin lähelle sieltä tulisi, mutta X60 vaikuttaa rajaavan maksimiläpäisyn 500 megaan, kertaakaan en ole vielä sitä enempää läpi saanut. Pitää jatkaa testejä taas jossain vaiheessa paremmalla ajalla ja paremmin välinein. Ehkä tästä on jollekin hyötyä, itselle ainakin.
Veikkaan että mokkula ja olosuhteet liittymälle syynä tuolle 500M. Itsellä kyseinen deco ja antaa huomattavasti enemmän kaistaa.
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
1 549
Millaisia lukuja olet itse saanut aikaiseksi?
Ainaskin 600M liittymällä tulee täydet (alueellä vähän asukkaita ja 5G masto melkein talon vieressä). En nyt jaksanut rueta virittelemään konetta lan-puolelle jakamaan filuja ja konetta wlan-puolelle lataamaan. Ei ole kuin yksi kone missä tarpeeksi nopeat ssd-levyt että sais langattoman saturoitua niin ei oikein pysty lataa ja jakaa niin nopeasti. ram-disk olisi yksi vaihtoehto mutta ei ole aikaa säätää vain kokeen vuoksi nyt niin pitkälle.

Yksi toki mikä vaikuttaa itsellä on se että samoilla taajuuksilla ei ole muuta saastetta sotkemassa esimerkiksi naapurin verkkoa.
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
1 549
Millaisia lukuja olet itse saanut aikaiseksi?
Se vielä unohtui että mene laitehallintaan ja tarkista langattoman verkkosovittimen lisäasetukset kohdalta että onko sinulla MIMO-virransäästötila päällä? jos on niin valitse sieltä ei smps-asetus
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
70
Yritetään nyt vielä kerran. Osaisiko joku suositella hyvää all in one VDSL modeemia mielellään satasella tai alle? Tuo edellinen ehdotus kahdesta uudesta laitteesta hintaan 200€ ei nyt vaan oikein onnistu. Ihan peruskäyttöä olisi ja edes gigainen LAN ei ole välttämättömyys. Varmatoiminen boxi pitäisi olla. Tai edes jotain sivustoa/foorumia mistä noista saisi luotettavaa tietoa, jos täältä ei.
Mitä tuota olen tässä jo lähes viikon tutkinut niin loputon suo tuo tuntuu olevan. Olin jo ostamassa TP-LINK Archer VR400:sta, mutta tätä googletellessa selvisi, että ilmeisesti V3 on jollain mediatekin piirillä ja ihan eri vehjes, kun aiemmat versiot joissa oli broadcomin piirit. Yksikään myyjä ei toki ilmoita että mitä versiota heidän myymänsä purkit on. Kai nyt on olemassa joku purkki, joka on parempi kuin tuon Zyxelin paska ja joka ei maksa omaisuuksia? Edelleenkään mitään kolmea erillistä laitetta yli kahdellasadalla ei olla hankkimassa. Vähän sama kuin joku haluaisi ostaa pienen kauppakassin ja ehdotettaisiin jotain 8 sarjan bemaria. Se kasisarjalainen on varmaan helvetin hyvä auto, mutta ei se ole oikea rassi jokaiseen käyttötarkoitukseen.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 293

Hakemaasi laitetta ei ole olemassa. Alle sata euroa, all in one, luotettava ja edes välttävästi tietoturvallinen. Asuksella saattaa olla joku malli joka on noita listaamasi Zyxeleita ja TP-Linkkejä parempi, mutta yleisesti kyse on lähinnä ongelman siirtämisestä kuin ratkaisemisesta.

Suosittelen että valitset jonkun noista modeemeista, asetat sen siltaavaan tilaan, sammutat purkin WiFi:n, kytket sen perään esim. EdgeRouter X ja sen perään erillisen tukiaseman. Siinä on toteutus vuosiksi eteen päin.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
124
Osaisiko joku suositella hyvää all in one VDSL modeemia mielellään satasella tai alle?
Valitettavasti tämä nyt vain tuntuu olevan tällä hetkellä mahdoton yhtälö. Halpaa ja hyvää on vaikea löytää yhdessä paketissa. Tuossa hintaluokassa vain on pakko tinkiä jostain ja yleensä se on wifin laatu. Sitten jos budjetti kestää kalliimpaan (esim nuo 8 antennin Asukset) niin on ihan sama hankkia kerralla kunnon erillislautteet.

All-in-one purkeissa on käytännössä mediamuunnin, kytkin, reititin sekä tukiasema samassa paketissa ja hinta pitää painaa mahdollisimman alas. Tähän kun yhdistetään joku operaattorin kerran 3 vuodessa päivittyvä (jos silloinkaan) epämääräinen firmis niin vaikea noita on suositella.

Jos haluat tällä hetkellä vain paremman wifin niin lyöt nykyisen purkin perään pelkän Unifin tukarin ja nautit paremmasta langattomasta verkosta. Kaikki muu pysyy samana.
 
Liittynyt
22.11.2017
Viestejä
54
Mikä olisi paras heti saatavilla oleva ratkaisu kerrostaloasunnon WiFi-reitittimeksi? Tarkoitus olisi piilottaa (ainakin osittain) laitteisto sinne eteisen peltiseen sähkökaappiin. Ei saisi olla myöskään mikään antennihirvitys, sillä sellainen ei saa kanssa-asujalta hyväksyntää.

Edgerouter X ja Unifi 6 Lite oli mielessä, mutta saatavuus olematon. Onko joku muu reititin + tukiasema -kombo jota voisitte suositella? Myös joku all-in-one tyylinen kampe voisi tulla kyseeseen, jos ei ole hirvittävän näköinen tai mahtuu ahtaaseen sähkökaappiin.

Budjetti max. 250 €
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
530
Onko isokin asunto? Reititin kaappiin ja sitten jotain silmäämiellyttäviä (mesh)wifipurnukoita pari tarpeen mukaan, rumemmat johonkin hyllyyn kirjan taakse piiloon?

Heti saatavillahan on vaikka mitä, ei muuta kuin kanssa-asujan kanssa shoppailemaan
 
Asunto on 56 m2 kaksio, joten varmaankin yksi wifipurkki riittäisi meidän tarpeisiimme. Ja tuo konsepti, että reititin kaappiin ja sievä wifipurkki seinälle oli itsellänikin mielessä. Kysymys olikin lähinnä, että mitä tuotteita suosittelisitte hankkimaan. Onko esim. Edgerouter X:lle jotain vaihtoehtoa?
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 293
Mikä olisi paras heti saatavilla oleva ratkaisu kerrostaloasunnon WiFi-reitittimeksi? Tarkoitus olisi piilottaa (ainakin osittain) laitteisto sinne eteisen peltiseen sähkökaappiin. Ei saisi olla myöskään mikään antennihirvitys, sillä sellainen ei saa kanssa-asujalta hyväksyntää.

Edgerouter X ja Unifi 6 Lite oli mielessä, mutta saatavuus olematon. Onko joku muu reititin + tukiasema -kombo jota voisitte suositella? Myös joku all-in-one tyylinen kampe voisi tulla kyseeseen, jos ei ole hirvittävän näköinen tai mahtuu ahtaaseen sähkökaappiin.

Budjetti max. 250 €
Ainakin Dustinilla Ubiquiti UniFi 6 Lite -tukiasema | Dustinhome.fi olisi yli 100 U6 Litea varastossa. (Muista PoE-injektorin! )

Torissa on yksi EdgeRouter 12 jos käytetty kelpaa ja olet valmis tinkaamaan tai maksamaan myyjän pyytämän hinnan. Toinen vaihtoehto on harkita esim Netgaten 1100:sta Netgate 1100 Pfsense Security Gateway | Dustinhome.fi (Tämä on huomattavasti monipuolisempi reititin EdgeRoutereihin nähden.)
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
124
Mikä olisi paras heti saatavilla oleva ratkaisu kerrostaloasunnon WiFi-reitittimeksi? Tarkoitus olisi piilottaa (ainakin osittain) laitteisto sinne eteisen peltiseen sähkökaappiin. Ei saisi olla myöskään mikään antennihirvitys, sillä sellainen ei saa kanssa-asujalta hyväksyntää.

Edgerouter X ja Unifi 6 Lite oli mielessä, mutta saatavuus olematon. Onko joku muu reititin + tukiasema -kombo jota voisitte suositella? Myös joku all-in-one tyylinen kampe voisi tulla kyseeseen, jos ei ole hirvittävän näköinen tai mahtuu ahtaaseen sähkökaappiin.

Budjetti max. 250 €
Tästä heti ER-X

Myydään - Ubiquiti EdgeRouter-X (ER-X) *TKU* | TechBBS (io-tech.fi)

Kaveriksi U6-Lite jota on hyvin kaupoissa saatavilla

Edit. ehtikin mennä jo...
 
Liittynyt
22.11.2017
Viestejä
54
Kiitokset suosituksista!

Nuo escaliburin ehdotukset menevät valitettavasti aika reilusti yli budjetin.

Menisikö esim. tuollainen reititin pahimpaan hätään, vai olenko aivan hakoteillä? Jos hankkisin paremman reitittimen sitten, kun saatavuustilanne paranee. Nykyinen ratkaisu on kuitenkin TP-Linkin lähes 10 v vanha WiFi-reititinpurkki.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 293
Kiitokset suosituksista!

Nuo escaliburin ehdotukset menevät valitettavasti aika reilusti yli budjetin.

Menisikö esim. tuollainen reititin pahimpaan hätään, vai olenko aivan hakoteillä? Jos hankkisin paremman reitittimen sitten, kun saatavuustilanne paranee. Nykyinen ratkaisu on kuitenkin TP-Linkin lähes 10 v vanha WiFi-reititinpurkki.
MikroTik on hyvä valinta jos on valmis opettelemaan laitteen toimintalogiikan ja hallinnan käyttöliittymän. Tietääkseni opettelemiseen voi mennä hetki ja siihen on hyvä varautua jos päädyt koko valmistajan laitteeseen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.02.2019
Viestejä
235
Menisikö esim. tuollainen reititin pahimpaan hätään, vai olenko aivan hakoteillä? Jos hankkisin paremman reitittimen sitten, kun saatavuustilanne paranee. Nykyinen ratkaisu on kuitenkin TP-Linkin lähes 10 v vanha WiFi-reititinpurkki.
Ei tuo 100 megan porteilla oleva laite ole enää oikein nykypäivää. Budjettiratkaisuksi suosittelisin enemmin tätä: MikroTik hAP ac2 (RBD52G-5HacD2HnD-TC) | EuroDK ; enemmän potkua kuin hEX-sarjassa - ottaa vaikka wifin pois jos on erillinen AP. Erillisen wifi-purkin kanssa olisi tietty tyylikkäintä jos reitittimeltä saisi PoE:n ja tällöin ainakin näiden uusien Unifi 6-purkkien kanssa hEX PoE olisi liteä parempi valinta (erikseen hommattavalla 48 V powerilla), mutta reitityskyky näissä loppuu johonkin 500 megaan, kytkinkäytössä lyömättömiä sfp- ja poe-porttien vuoksi.

Edit: tuli mieleen että tuohon conffauspuoleen voisi kokeilla: MikroTik Home – Google Play ‑sovellukset . En ole kokeillut, mutta ainakin tuossa on yritetty helpottaa asioita.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 018
Vanhemmille pitäisi vähän kotiverkkoa rakennella. Langalliseksi reitittimeksi ajattelin jotain Ubiquitin laitetta, ne ovat vissiin ihan hyviä? Vai kannattaisiko hankkia jopa joku PfSense-pohjainen laite?

Langaton tukiasema tarvitaan myös, mikähän nykyään olisi hyvä? Pitää toimia vanhojen laitteiden (n-standardi, ei välttämättä sitä vanhenpien) kanssa ja 2.4 GHz taajuus on syytä olla, jotta kantama on hyvä.

Nykyään käytössä on Asus RT-N56U, jolla pärjäisi itse asiassa aika pitkälle, mutta se ei saa enää tietoturvapäivityksiä ja siitä taitaa olla joku porttikin rikki, joten se menee luultavasti kierrätykseen/muuhun käyttöön/myyntiin. Muutenkin siinä on vähän halpislaitteen tuntu, mutta Wlan-verkon kantama on ollut hyvä ja uusi laite saisi olla vähintään yhtä hyvä.
 
Itse valitsisin seuraavat laitteet:

Tukiasemaksi: U6 Lite tai U6 Long Range jos kyseessä on isompi asunto/talo.

Tukiaseman lisäksi tarvitset PoE-injektorin, tai samaa PoE-standardia tukevan kytkimen (esim. Ubiquitin Switch 8 Lite).

Tuossa on erittäin vakaa, suorituskykyinen (jos liittymä on hitaampi kuin 1Gbps), sekä myös tietoturvallinen kokonaisuus, jota ei tarvitse päivitellä moneen vuoteen. pfSense päivittyy kerran-kaksi vuodessa ja sen voit tehdä käsin (päivitys onnistuu pelkällä selaimella). Ubiquitin tukiasemat voi päivittää vaikkapa mobiilisovelluksella. (Kanavani käyttöönottovideolla näytän miten se tapahtuu, vaikka videolla onkin AC Lite-malli). Samasta paikasta löytää videon pfSensen vahvuuksista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.01.2022
Viestejä
16

Vedän hieman välistä:

Samasta liikkeestä saa EdgeRouter 4:ä ja halvemmalla, menettääkö mitään merkittävää ottaessaan sen Netgaten tilalle? Lähtökohtaisesti etsin ER-X:ää, mutta kuten täälläkin aikaisemmin todettu, sitä ei saa mistään ja käytetyt menevät nopeammin kuin itse ehtii reagoida.

Itsellä oli ennen Huawein B715 Elisan 4G-yhteydellä, mutta muuton jälkeen kuuluvuus on huono (mastojen keilat ei satu kohdalle) ja alueella on varmasti muitakin käyttäjiä = nopeudet todella huonoja. Onneksi asuntoon tulee Elisan 100/10 ilmaiseksi (Ethernet), niin meinasin sähkökaappiin laittaa ER-X reitittimen ja vetää siitä yhteyden U6 Liten avulla asunnon puolelle kaikille muille paitsi pöytäkoneelle, jolle saisi tulla langallinen yhteys. Nyt vaan on kiinni sopivan (ja huokean) reitittimen löytämisestä...

EDIT: Niin ja tulevaisuudessa on mahdollista, että nostan nopeuksia saatavaan 1000/50. Siksi laitteessa saa olla pelivaraa.
 
Pakko offtopiccina kysyä että missä gigaisessa liittymässä noin pieni upload?
 
Liittynyt
20.01.2022
Viestejä
16
Saunalahti Kotikuitu 1000/50M. Kyseessä siis taloyhtiölaajakaista joka tulee asuntoihin tilattaessa & lisämaksua vastaan. Välistä löytyy vielä pykälä 250/20M hieman huokeammalla hinnalla.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 293
Vedän hieman välistä:

Samasta liikkeestä saa EdgeRouter 4:ä ja halvemmalla, menettääkö mitään merkittävää ottaessaan sen Netgaten tilalle? Lähtökohtaisesti etsin ER-X:ää, mutta kuten täälläkin aikaisemmin todettu, sitä ei saa mistään ja käytetyt menevät nopeammin kuin itse ehtii reagoida.

Itsellä oli ennen Huawein B715 Elisan 4G-yhteydellä, mutta muuton jälkeen kuuluvuus on huono (mastojen keilat ei satu kohdalle) ja alueella on varmasti muitakin käyttäjiä = nopeudet todella huonoja. Onneksi asuntoon tulee Elisan 100/10 ilmaiseksi (Ethernet), niin meinasin sähkökaappiin laittaa ER-X reitittimen ja vetää siitä yhteyden U6 Liten avulla asunnon puolelle kaikille muille paitsi pöytäkoneelle, jolle saisi tulla langallinen yhteys. Nyt vaan on kiinni sopivan (ja huokean) reitittimen löytämisestä...

EDIT: Niin ja tulevaisuudessa on mahdollista, että nostan nopeuksia saatavaan 1000/50. Siksi laitteessa saa olla pelivaraa.
EdgeRoutereiden säätö- ja statistiikkaominaisuudet ovat huomattavasti rajallisempia kuin pfSensessa. Henkilökohtaisesti en ottaisi mitään muuta Ubiquitin reititintä kuin EdgeRouter X:ää. Silloin kun tarvitaan lisää suorituskykyä, ottaisin suosiolla pfSensen. EdgeRouter X:ää suosittelen lähinnä sen lyömättömän hinnan, tietoturvan ja vakauden vuoksi. Muiden mallien kohdalla tuo hintaetu vesittyy ja sen takia valitsisin pfSensen parempien ominaisuuksienkin takia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
195
Hetki sitten muutettiin ja samaan syssyyn ajattelin päivittää vanhan Asus RT-AC87U:n kun sille ei enää saa Merlinin uutta firmistä. Pitkään olen haaveillut RT-AX86U mallista, kun haluan päivittää Wifi6:seen ja tuo on saanut hyviä arvosteluita ja taitaa tätä nykyä olla Merlinin lempilapsi firmisten osalta. Tällä viikolla laitoin sen lopultakin tilaukseen. Jäin kuitenkin miettimään, että olisi kyllä kiva tässä uudessa asunnossa saada se reititin jotenkin kivasti sijoitettua, että ei olisi rumaa mötikkää jossain esillä lattialla tms. Tätä vaimokin toivoo. Sitten päädyin pitkästä aikaa tähän ketjuun ja vähän lueskeltuani @escalibur in ja kumppaneiden viestejä pohdin, että teenkö hommat ihan vanhanaikaisesti ja väärin ajatellen.

Asunto on siis 95m2 kahdessa kerroksessa. Yläkerrassa olkkari, keittiö, ruokailutila ja alakerrassa loput. Sähkökaappi ja huonejakamo alakerran portaikon juurella. Netti on Elisan 150M/50M kuitu. Nyt kytkentä menee näin: Jakamonousu -> Jakamo.olohuone 1.1 ----> Olohuone 1.1 -> AC87U (reitittimenä ja Wifitukiasemana yläkerrassa lattialla nurkassa) -> Olohuone 1.2----> Jakamo.olohuone 1.2 -> 8-porttinenkytkin (hp 1810g-8) ja kytkin jakaa sitten langallisen yhteyden muiden huoneiden RJ45 pistokkeisiin. Verkossa on kiinni robotti-imuri, telkka, kännyköitä, nvidiashield, av-vahvistin, työläppäreitä, pöytäkone, levypalvelin, hue bridge.

Ongelma tässä on tosiaan se, että olohuoneen nurkassa on nyt iso AC87U ja sitten kohta siellä on iso AX86U. Vaikka sen kiinnittäisi korkealle seinälle, niin silti sen huomaa, johdot roikkuu ja se on iso ja ruma ja tämä nyt mietityttää. Wifin kuuluvuus on kuitenkin hyvä yläkerrasta alakertaan. Merlinin päivityksiä pitäisi tulla tasaisin väliajoin ja laitteen pitäisi olla aika hyvin futureproof ominaisuuksiltaan ja wifi6 nopeudet paperilla ja testeissä hyviä. Ja tietty olen tottunut noihin asuksiin ja merliniin.

Mutta entä jos haluaisin siistimmän ratkaisun. Voisiko asuksen purkin laittaa sähkökaappiin kytkimen ja hue bridgen kaveriksi. Ei kyllä mitenkään mahdu sinne antennien kanssa ja kärsiikö siinä ylipäätään langaton netti. Entä jos siitä ruuvaa antennit irti ja ottaa wifin pois päältä ja pitää vain reitittimenä sähkökaapissa (en tiedä mahtuuko se siltikään sinne) ja joku accespoint sitten yläkertaan tms? Mieli räjähti kun täältä luin, että accespointtiin voisi saada virran PoE:n avulla. Mutta meneekö siinä koko AX86U:n idea sitten hukkaan pelkkänä reitittimenä?

Pitäisikö palauttaa AX86U ja hankkia tuollainen Netgate1100 Pfsense ja sen kaveriksi Unifi 6 Lite? Netgate menee heittämällä sähkökaappiin. Mutta mites sitten se, että 6 Litessä yhdistetty AX nopeus on 1500Mbit/s verrattuna AX86U:n 5700Mbit/s. Ja jos mennään Unifi 6 LR malliin, niin se on sitten 200€ Netgate ja toinen 200€ accespointti eikä vieläkään olla samassa wifi6-nopeudessa kuin AX86U vaikka tuplasti kalliimpi. Mutta tämäkö on se tyylikkäin vaihtoehto, kun esillä olisi vain Unifin AP ja sen saisi suht huomaamattomasti vedettyä seinälle pelkällä RJ45 vedolla?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
895
Noi 5700Mbit/s ja muut on ihan markkinahöttöä, ei niitä kannata seurata. Tai no, enhän minä tiedä miten paljon siirrät 4K videoita puhelimesta toiseen samassa verkossa wifin yli. Ja todennäköisesti nopeus ei silloinkaan olisi noin hyvä, kun verkkoa käytätä 2 laitetta. Käytännössä reititin ja PoEllinen kytkin sähkökaappiin, ja siitä sitten vedot haluttuihin huoneisiin laitteiden ja tukareiden osalta on aika selkeä ja simppeli ratkaisu, jos oot nykyiseen tyytyväinen niin tuskin mikään ylläolevista tilannetta merkittävästi huonontaa.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 103
Vanha reititin napsahti pimeäksi. Mikä huomenna tilalle? Budjetti n. 100€, 802.11ax, vähintään kaksi LAN-porttia ja saatavuus Helsinki.

Asus RT-AX56U vaikuttaisi pikaiselta katsomalta sopivalta valinnalta. Xiaomi AX3600 on spekseiltään erittäin miellyttävä, mutta näissä aina epäilyttää Kiina ja softa.
 
Näyttää olevan myös outletissa osaa näistä malleista.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
206
Asus RT-AX56U vaikuttaisi pikaiselta katsomalta sopivalta valinnalta. Xiaomi AX3600 on spekseiltään erittäin miellyttävä, mutta näissä aina epäilyttää Kiina ja softa.
Sen enempää kantaa ottamatta, että mikä sinulle paras olisi, niin sellainen kommentti vain, että kaikkihan nämä melkein ovat Kiinassa tehtyjä muutenkin. Xiaomi on sellainen valmistaja, että luottaa voi ihan yhtä hyvin kuin muihinkin valmistajiin...
 
Liittynyt
01.10.2018
Viestejä
134
Mikä on järkevin vaihtoehto nyt muuton tullessa uudeksi langattomaksi reitittimeksi pelaamista ajatellen? Tulevassa kämpässä ei ole kaapelia, jotta saisi piuhan kautta netin. On tyydyttävä langattomaan.

Soveltuuko ollenkaan puhelimen netin kautta jaettu verkko ollenkaan pelaamiseen (cs go, pubg) ilman suurempia viiveitä? Eli esim. ulkoinen wifi-adapteri + puhelimen netti?
 
Langattomasta mahdoton sanoa mihinkä pystyy, riippuu ihan siitä kuinka lähellä on lähin tukiasema ja paljonko on ruuhkaa. Kannattanee panostaa hyvään ulkoiseen antenniin ja erilliseen 4g/5g reitittimeen jos tosissaan haluaa pelata
 
Ok, kiitos vastauksesta. Ihan Lahden keskustassa asunto, joten sitä myötä tukiasemakin ihan lähellä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
195
Noi 5700Mbit/s ja muut on ihan markkinahöttöä, ei niitä kannata seurata. Tai no, enhän minä tiedä miten paljon siirrät 4K videoita puhelimesta toiseen samassa verkossa wifin yli. Ja todennäköisesti nopeus ei silloinkaan olisi noin hyvä, kun verkkoa käytätä 2 laitetta. Käytännössä reititin ja PoEllinen kytkin sähkökaappiin, ja siitä sitten vedot haluttuihin huoneisiin laitteiden ja tukareiden osalta on aika selkeä ja simppeli ratkaisu, jos oot nykyiseen tyytyväinen niin tuskin mikään ylläolevista tilannetta merkittävästi huonontaa.
Piru vie kun en tätä nyt osaa päättää. Viime yönä vain selailin nettiä ja koitin löytyy keskusteluita Asus RT-AX86U vs Edgerouter-X (tai Netgate 1100) ja arvosteluita sun muita. Kai sitä miettii, että jäisikö sitä kaipaamaan jotakin Asuksen reitittimestä verrattuna vaikkapa Ubiquitin ratkaisuun. Ja toimiiko se sitten myös pelailun suhteen ihan yhtä hyvin kuin Asus. Nyt reititintä käytän niin, että alkukäyttöönoton ja asetusten jälkeen se saa aikalailla elää omaa elämäänsä. Ehkä olen jotain kanavia säätänyt ja netistä selaillut ohjeita optimaalisille asetuksille. Sitten käyn vain enää firmistä päivittämässä kun kaikki tuntuu olevan kunnossa. Tuskin noista Asuksen ominaisuuksista puoliakaan käytän mutta tykkään, että kaikki toimii helposti eikä ole tarvinnut miettiä mitään UPNP juttuja tms. En toisaalta edes tiedä tarvitsenko sellaisia ja mihin niitä oikeastaan edes käytetään...? Tahtoo sanoa, että osaanko/saako vaikka edgerouter x:llä laitettua kaikki riittävät kilkkeet kuntoon, että pelailu ja muu puuhailu onnistuu pöytäkoneella niinkuin nytkin ja kaikki muut vehkeet, streamaukset, levypalvelimet, plex serverit ja roboimurit sun muut toimivat nekin niinkuin tähän asti.

PS. katoin @escaliburin videot aiheesta läpi ja hyvää kamaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 842
Netgaten raudasta ei ole kokemusta (ajossa custom raudalla), mutta omasta mielestä "asenna kerran ja unohda" on helpompi tehdä pfsensellä. Pfsense lisäksi mielestäni on monipuolisesti palomuurina ja reitittimenä sisäverkon ja internetin välissä. Jos taas hakisin laitetta puhtaaseen reititykseen niin edgerouter olisi mielestäni parempi. Edgerouterissa joutuu kuitenkin opettelemaan consolen kautta konffauksen jos on tarve vähänkään perushommia isompaa tehdä.
 
Liittynyt
01.10.2018
Viestejä
134
Kysytääs vielä kun olen pihalla näistä asioista. Eli koska pöytäkoneessani ei ole sisäänrakennettua wifi vastaanotinta, täytyykö poikkeuksetta ostaa esim. ulkoinen usb-sovitin? Jos hommaa esimerkiksi dna mokkulan, onko koneen ja mokkulan välistä yhteyttä mahdollista linkittää usb johdon avulla?
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 293
Piru vie kun en tätä nyt osaa päättää. Viime yönä vain selailin nettiä ja koitin löytyy keskusteluita Asus RT-AX86U vs Edgerouter-X (tai Netgate 1100) ja arvosteluita sun muita. Kai sitä miettii, että jäisikö sitä kaipaamaan jotakin Asuksen reitittimestä verrattuna vaikkapa Ubiquitin ratkaisuun. Ja toimiiko se sitten myös pelailun suhteen ihan yhtä hyvin kuin Asus. Nyt reititintä käytän niin, että alkukäyttöönoton ja asetusten jälkeen se saa aikalailla elää omaa elämäänsä. Ehkä olen jotain kanavia säätänyt ja netistä selaillut ohjeita optimaalisille asetuksille. Sitten käyn vain enää firmistä päivittämässä kun kaikki tuntuu olevan kunnossa. Tuskin noista Asuksen ominaisuuksista puoliakaan käytän mutta tykkään, että kaikki toimii helposti eikä ole tarvinnut miettiä mitään UPNP juttuja tms. En toisaalta edes tiedä tarvitsenko sellaisia ja mihin niitä oikeastaan edes käytetään...? Tahtoo sanoa, että osaanko/saako vaikka edgerouter x:llä laitettua kaikki riittävät kilkkeet kuntoon, että pelailu ja muu puuhailu onnistuu pöytäkoneella niinkuin nytkin ja kaikki muut vehkeet, streamaukset, levypalvelimet, plex serverit ja roboimurit sun muut toimivat nekin niinkuin tähän asti.

PS. katoin @escaliburin videot aiheesta läpi ja hyvää kamaa.
Itse ottaisin EdgeRouter X:n tai sitten Netgaten 1100:n jos sen hintaero ei ole esteenä. Molemmat sopivat loistavasti mihin tahansa käyttöön (kiitos QoS:n), olkoot se sitten pelaamista, striimaamista taikka tiedostojen lataamista. Asus on yleisesti jees, mutta niin kuin videossani totesin se saattaa sisältää "liikaa" ylimääräisiä asioita joita et välttämättä tarvitse lainkaan. Lisäksi Asuksen Merlin-firmis on tietääkseni edelleen yhden henkilön työtahdon voimassa, joten sen tulevaisuus voi olla ihan mitä vaan.

Kiitos kun annoit videoilleni mahdollisuuden!
 
Liittynyt
04.07.2017
Viestejä
299
Kysytääs vielä kun olen pihalla näistä asioista. Eli koska pöytäkoneessani ei ole sisäänrakennettua wifi vastaanotinta, täytyykö poikkeuksetta ostaa esim. ulkoinen usb-sovitin? Jos hommaa esimerkiksi dna mokkulan, onko koneen ja mokkulan välistä yhteyttä mahdollista linkittää usb johdon avulla?
Mokkulan ja koneen voit yhdistää riittävän nopealla ethernet kaapelilla esim. Cat6.
 
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
758
Tässä vähän käyttäjäkokemusta täysin ummikolta. Päätin hankkia kunnollisen reitittimen kun työhommat siirtyivät niin painokkaasti kotikoneelle, että ei enää uskalla olla markettireitittimien palomuurin varassa. Ehkä aiheeton pelko, mutta satanen mielenrauhasta on aika vähän.

Ensimmäisenä ostin Netgate 1100:n. Se lähti palautukseen, kun kävi ilmi, että laite ei toivu sähkökatkoista tai virtajohdon irroittamisesta. Joku muistikorruptio siinä tapahtui, ja vaati käytännössä koko vehkeen palauttamista tehdasasetuksille. Foorumiselailun perusteella yleinen vaiva. Ei varmaankaan kaikille mikään ongelma, mutta itse en jaksa tuota säädön määrää. Reitittimen softa pitäisi siis pysäyttää ennen virran katkaisua, mutta totesin, etten todellakaan jaksa sitä alas- ja ylösajoa joka kerta kun on tarvis katkaista virta. Itsellä mm. tapana ottaa kaikki sähkölaitteet irti seinästä jos lähden viikonloppua pidemmäksi ajaksi kotoa, ja tätä tapahtuu jo työmatkojenkin takia silloin tällöin.

Tämän jälkeen sitten löysin Edgerouter X:n uutena, ja asennuksen jälkeen ei mitään ongelmia. Laite myös toipuu virtakatkoista ongelmitta.

Mistään mitään tietämättömänä meni molempiin laitteisiin sellainen reilu tunti kunnes netti oli käyttövalmiina ja toiminnallisuus täysin samalla tasolla plug-n-play-vehkeiden kanssa. Ei ole liian monimutkaista, jos pysyy kärryillä kädestä pitäen -tutoriaaleissa.
 
Liittynyt
22.03.2021
Viestejä
5
Huomenna TP-Link Deco X20 WiFi 6 mesh-järjestelmä (3 kpl) 149€ tarjouksessa Gigantissa. Piti alunperin Unifi 6 Lite ostaa, mutta tämä alkoi houkuttelemaan. Mitenkä nämä vertautuu keskenään?
 
The Groke

Kärttyinen mörkö
Liittynyt
25.01.2021
Viestejä
357
Vanha Verkonrakentajan Viisaus on "anything, as long as it doesn't have Link in the name". Pari kertaa olen erehtynyt sivuuttamaan viisauden ja katunut aina.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
195
Tässä vähän käyttäjäkokemusta täysin ummikolta. Päätin hankkia kunnollisen reitittimen kun työhommat siirtyivät niin painokkaasti kotikoneelle, että ei enää uskalla olla markettireitittimien palomuurin varassa. Ehkä aiheeton pelko, mutta satanen mielenrauhasta on aika vähän.

Ensimmäisenä ostin Netgate 1100:n. Se lähti palautukseen, kun kävi ilmi, että laite ei toivu sähkökatkoista tai virtajohdon irroittamisesta. Joku muistikorruptio siinä tapahtui, ja vaati käytännössä koko vehkeen palauttamista tehdasasetuksille. Foorumiselailun perusteella yleinen vaiva. Ei varmaankaan kaikille mikään ongelma, mutta itse en jaksa tuota säädön määrää. Reitittimen softa pitäisi siis pysäyttää ennen virran katkaisua, mutta totesin, etten todellakaan jaksa sitä alas- ja ylösajoa joka kerta kun on tarvis katkaista virta. Itsellä mm. tapana ottaa kaikki sähkölaitteet irti seinästä jos lähden viikonloppua pidemmäksi ajaksi kotoa, ja tätä tapahtuu jo työmatkojenkin takia silloin tällöin.

Tämän jälkeen sitten löysin Edgerouter X:n uutena, ja asennuksen jälkeen ei mitään ongelmia. Laite myös toipuu virtakatkoista ongelmitta.

Mistään mitään tietämättömänä meni molempiin laitteisiin sellainen reilu tunti kunnes netti oli käyttövalmiina ja toiminnallisuus täysin samalla tasolla plug-n-play-vehkeiden kanssa. Ei ole liian monimutkaista, jos pysyy kärryillä kädestä pitäen -tutoriaaleissa.
Tämä olikin hyvä tieto. Googlailin nyt tuota Netgate 1100:sta ja sähkökatkosta ym ja tottahan se näyttäisi olevan. Tämän vuoden puoleltakin löysin keskustelua aiheesta esim tämä: ARM appliances and boot loops | Netgate Forum . ZFS-file system voisi auttaa asiaan mutta se ei ole saatavilla 1100 malliin. Ainoa toinen mikä siihen voisi auttaa olisi hankkia UPS ja siihen en lähde. Enkä kyllä siihenkään lähde, että vaikka sähkökatko olisi vain pari kertaa vuodessa täällä etelä-suomessa, niin varsinkin jos se kesken työpäivän tulisi, niin ei siinä ole aikaa/halua alkaa reitittimen kanssa räpeltämään vaan homman pitäisi toimia niin, että kun sähköt palautuu, niin reititinkin käynnistyy itsestään toimivana. Tämä tiedon perusteella en nyt kyllä uskalla Netgatea hankkia. Harmi juttu.

Tilaamani Asuksen hain tänään jo postista mutta onhan se kyllä aika iso eikä huomaamaton ollenkaan. Onko ainoa vaihtoehto nyt sitten Edgerouter-X, jos haluaisi langallisen reitittimen kaappiin ja erillisen siistin AP:n kattoon/seinälle? Kai tuossa edgerouterissa epäilyttää jonkun verran se, että alkaako siinä rauta olla jo vanhaa ja sen puolesta aika end of service laite?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 842
Tämä olikin hyvä tieto. Googlailin nyt tuota Netgate 1100:sta ja sähkökatkosta ym ja tottahan se näyttäisi olevan. Tämän vuoden puoleltakin löysin keskustelua aiheesta esim tämä: ARM appliances and boot loops | Netgate Forum . ZFS-file system voisi auttaa asiaan mutta se ei ole saatavilla 1100 malliin. Ainoa toinen mikä siihen voisi auttaa olisi hankkia UPS ja siihen en lähde. Enkä kyllä siihenkään lähde, että vaikka sähkökatko olisi vain pari kertaa vuodessa täällä etelä-suomessa, niin varsinkin jos se kesken työpäivän tulisi, niin ei siinä ole aikaa/halua alkaa reitittimen kanssa räpeltämään vaan homman pitäisi toimia niin, että kun sähköt palautuu, niin reititinkin käynnistyy itsestään toimivana. Tämä tiedon perusteella en nyt kyllä uskalla Netgatea hankkia. Harmi juttu.
Enpä tiennytkään että Netgaten oma rauta (tai siis sen softa) on noin kämystä. Aika iso ongelma.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
386

Koskeeko tuo muita, kuin tuota 1100 mallia? Itse ajan PfSenseä vanhalla toimistokoneella ja se on toipunut tahallisesta virtojen katkaisusta ongelmitta.
 
Kyllä UFS:n saa sekaisin myös pc-raudalla. Kannattaa laittaa automaattibackupit päälle ja pitää palautusavain tallessa - ainakin jos on yhtään monimutkaisempi konffi.
 
Muistaakseni zfs käytössä omassa järjestelmässä. Näyttäisi olevan noihin Netgaten purkkeihin myös korjauksena zfs, mutta ei ilmeisesti toimi 1100 ja 3100 malleissa.

Varmuuskopiot menee toki automaattisesti ja versio päivityksien aikaan otan myös paikalliset varmuuskopiot.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 018
Itse valitsisin seuraavat laitteet:

Tukiasemaksi: U6 Lite tai U6 Long Range jos kyseessä on isompi asunto/talo.

Tukiaseman lisäksi tarvitset PoE-injektorin, tai samaa PoE-standardia tukevan kytkimen (esim. Ubiquitin Switch 8 Lite).

Tuossa on erittäin vakaa, suorituskykyinen (jos liittymä on hitaampi kuin 1Gbps), sekä myös tietoturvallinen kokonaisuus, jota ei tarvitse päivitellä moneen vuoteen. pfSense päivittyy kerran-kaksi vuodessa ja sen voit tehdä käsin (päivitys onnistuu pelkällä selaimella). Ubiquitin tukiasemat voi päivittää vaikkapa mobiilisovelluksella. (Kanavani käyttöönottovideolla näytän miten se tapahtuu, vaikka videolla onkin AC Lite-malli). Samasta paikasta löytää videon pfSensen vahvuuksista.
Netgate 1100:ssa näyttää olevan maksimissaan 2 (?) porttia lähtevälle liikenteelle, tässä tapauksessa tarvittaisiin enemmän. Eli ylimääräinen kytkin pitäisi laittaa väliin. Muuten vaikuttaa kyllä asialliselta.

Seuraava malli eli 2100 onkin sitten jo aika hintava. :psmoke: Ei välttämättä liian kallis, harkitaan.

Tuo virtakatkoksesta sekoaminen kuulostaa huolestuttavalta, onkohan se yleinenkin ongelma?

Ubiquiteista Edgerouter X:n saatavuus on huono. Edgerouter 4:ssä on vain 2 lähtevää porttia (console-portti on ilmeisesti vain hallintaan) jos kuitua ei voi käyttää. Edgerouter 6:ssa olisi riittävästi portteja ja se on edullisempi kuin Netgate 2100, mutta ei mahdu enää ihan ahtaaseen tilaan.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
166 714
Viestejä
3 095 426
Jäsenet
57 204
Uusin jäsen
Matiaz

Hinta.fi

Ylös Bottom