Mikä auto minulle?

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
Voitko ostaa sellaisen henkilöauton, joka on muutoskatsastettu pakettiautoksi tai sitten muutoskatsastat itse? Eikös se olisi halpaa, eikä tarvitsisi ajaa oikealla isolla pakulla. Myös Fiestaa taitaa saada pakettiautona. Myös Bemarin saa pakettiautoksi, kunhan on farmari.
Täytyypä selvittää tuo asia. Voisi olla hyvä kompromissi.
 
Liittynyt
29.10.2018
Viestejä
15
Muutaman vuoden ikäinen diesel tässä on ollut harkinnassa, lähinnä A4 pyörinyt mielessä. Dieselille on toki paikkansa kun ajaa paljon mutta hiukan hirvittää mihin sen arvo muuttuu lähivuosina. No kohtahan paljon ajava saa todennäköisesti maksaa jo kilometripohjaista maksuakin. Kristallipalloa tietysti kenelläkään ei ole mutta sitä juuri pohdin että kuinka huono kauppa dieselin osto mahtaa olla tulevaisuuden kannalta jos autosta saa kohta huomattavasti vähemmän takaisin.
 
Liittynyt
31.08.2017
Viestejä
1 087
Dieselin hinnan on ennustettu nousevan ja ensi vuonna tulossa autoverouudistuksia jotka tuskin ainakaan dieselin asemaa parantaa. Vuodessa tulee ajettua noin 30tkm joten siinä mielessä diesel olisi järkivalinta tällä hetkellä.
Eikös budjettiehdotuksessa olut samanlainen korotus oli sitten dieseliä tai bensaa, tulee voimaan vuoden päästä tms. Voi tietysti olla ja paljon mahdollista että jotain muuta korotusta tulee dieseliin mutta toisaalta näitä ei jaksa liikaa murehtia. Jos auton käyttö on must, tarvitsee (tai haluaa) ison, tilavan ja hyvin varustellun mukavan auton ja on valmis siitä maksamaan myös vähän ekstaa niin en ainakaan itse jaksa liikaa stressata mitä jos -tilanteista. Etenkin jos ajoa tosiaan tulee noinkin paljon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 691
Muutaman vuoden ikäinen diesel tässä on ollut harkinnassa, lähinnä A4 pyörinyt mielessä. Dieselille on toki paikkansa kun ajaa paljon mutta hiukan hirvittää mihin sen arvo muuttuu lähivuosina. No kohtahan paljon ajava saa todennäköisesti maksaa jo kilometripohjaista maksuakin. Kristallipalloa tietysti kenelläkään ei ole mutta sitä juuri pohdin että kuinka huono kauppa dieselin osto mahtaa olla tulevaisuuden kannalta jos autosta saa kohta huomattavasti vähemmän takaisin.
Hallitus vatvoo päättää, peruuttaa ja päättä taas jotain muuta.

Se mikä on varmaa, on että kustannukset nousevat - oli polttoaine mikä tahansa. Myös sähköön tulee jossain vaiheessa jokin km-, tai vuosimaksu koska muuten autoilun verotus kuihtuu. Sama koskee kaasua kunhan sekin yleistyy. Bensiinin ja dieselin verotus nousee kummankin - koska luonto, vihreät ja päästöt.

Eli voit seuraavat 3 tai vaikka 5 vuotta ajella melko rauhassa jonka jälkeen sen auton arvosta olisi joka tapauksessa pudonnut iso osa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
Auton hankinta olis niin paljon helpompaa, jos se ei olisi niin tappiollista. Pelkästään auton arvo tippuu sen vanhetessa ja kilometrejä kertyessä, mutta siihen kun lisätään vakuutukset, bensiinit, huollot, yms, niin ei ihme, että ostopäätösta joutuu tekemään todella kauan.

Itse pyrin menemään järki edellä ja sinne 10k€ budjettiin saa mukavasti turbokoneella Huyndai i20 tai Ford Fiesta, mutta koko ajan takaraivossa piilee se fakta, että siitä hetkestä kun auton hankin, sen arvo alkaa tippumaan, ja rahaa kuluu.

Tavallaan sitä sitten miettii, että josko sitä ottaisi riskin ja panostaisi vain pari tonnia. Näissä sitten hintaa saattaa tuoda kaikki muu, paitsi auton arvo.

Tällä hetkellä on niin lyhyet matkat, että kesällä painan menemään kesäautolla ja talvella ollut faijalta lainassa. Elämäntilanne kuitenkin elää, ja se kunnollinen auto on nyt sitten tarpeen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 007
Kun näkee kuinka idioottimaisia kommentteja dieselillä tällä hetkellä ajavat kuskit kertoo yleisillä lehtien kommenttipalstoilla bensa plugareista, niin en yhtään ihmettele dieselin suosiota vielä pitkään. Kehuskellaan sillä kuinka yhdellä diesel-tankillisella päästään yli 1000km ja samalla naureskellaan plugarille, jonka _sähkörange_ on vain noin 60km, ettei sillä pääse mihinkään...
Eiköhän se diesel tosiaan suosionsa säilytä pitkään. Mutta haluan uskoa, ettei syynä ole kuvailemasi kaltaiset avohoitotapaukset. Täytyy muistaa, millainen järjen säihke lehtien kommenttipalstoilla hohkaa. Oli aihe mikä hyvänsä, lukiessa tekisi mieli ampua itseä päähän. Kunnes muistaa, ettei tuo porukka kommentteineen edusta valtaosaa kansasta.

Mitä tulee oikeustoimikelpoiseen osaan porukasta: Luulisin, että moni diesel-mies tykkäisi sähköauton luonteesta vahvan ja vaivattoman väännön(*) vuoksi. Ajoprofiili vaan on yleensä sellainen, ettei sähkö ole vaihtoehto ennen pikalatausasemien tiheyden järjetöntä kasvattamista, tai sitten järjetöntä rangen nousua. (Ja sitä, että alkaa olla useampia aitoja vaihtoehtoja sille 530d:lle.) Itsellenikään ei sähkäri olisi tällä hetkellä vaihtoehto.

(*) En ole sähköautolla ajanut, kyseessä mielikuva, joka voi olla harhaakin?
 
Liittynyt
07.03.2019
Viestejä
91
Mitähän hassua peliä sitä lähtis ettimään talveks. Ei oikeen oo enää tarvetta dieselille, niin saa tästä väyrysestä hankkiutua eroon.

Jotain tyylikästä bensakiesiä tilalle. Kilometrejä tulee alle 10 tkm niin kulutus ei ole se oleellisen valintakriteeri. Sais olla semmonen auto, että sinne tarvittaessa mahtuu 4 ihmistä kyytiin ja tavaratilaan mahtuu muutakin kuin kauppakassi, eli farmari tai hatchback varmaan. Ei kuitenkaan mikään samankokoinen väyrynen tai v70 tarvitse olla.

Varusteet sais olla jotain muuta ku kynnysmatot ja mukiteline ja tehoa sen verran, että voi tarvittaessa mennä ohi jostakin (> 140 heppaa, vähän riippuen auton koosta). Vetotapa ei niin justiinsa, taka- tai neliveto ois tietysti talveks hauskempi. Omituinen kun olen niin kattelin jossain kohtaa myös etuvetosista saabia mersun tilalle.

Budjetti jossain 2000 ja 5000 euron välillä. Ranskalaiset saa grilliltä yms.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Auton hankinta olis niin paljon helpompaa, jos se ei olisi niin tappiollista. Pelkästään auton arvo tippuu sen vanhetessa ja kilometrejä kertyessä, mutta siihen kun lisätään vakuutukset, bensiinit, huollot, yms, niin ei ihme, että ostopäätösta joutuu tekemään todella kauan.
Jos suomessa ei olisi autoissa niin paljon ilmaa kaikenlaisten verojen muodossa, olisi uuden auton kulurakenne paljon järkevämpi. Joku kippo mikä menettää 10% arvostaan vuodessa, on tietenkin paljon tappiollisempi kun se on maailmalla max 30 tuhannen arvoinen ja suomessa 50 tuhatta.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
855
Muutaman vuoden ikäinen diesel tässä on ollut harkinnassa, lähinnä A4 pyörinyt mielessä. Dieselille on toki paikkansa kun ajaa paljon mutta hiukan hirvittää mihin sen arvo muuttuu lähivuosina. No kohtahan paljon ajava saa todennäköisesti maksaa jo kilometripohjaista maksuakin. Kristallipalloa tietysti kenelläkään ei ole mutta sitä juuri pohdin että kuinka huono kauppa dieselin osto mahtaa olla tulevaisuuden kannalta jos autosta saa kohta huomattavasti vähemmän takaisin.
Huolien osalta voit katsoa minkä verta on myynnissä esimerkiksi 12-> vuotisia A4 Audeja bensana ja dieselinä varsinkin jos vaatimuksiin otetaan Q ja Avant niin tarjontaa ei bensa puolella juuri ole. Kuitenkin näille käytetyille saksalaisille löytyy yllättävän hyvin todennäköisesti myös jatkossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 680
Uuden (käytetyn) hankinnassa bensasta ja dieselistä riippumatta kannattanee katsoa päästöjä (ja kulutusta). Tuskin ne millään muulla rankaisee kuin jyrkentämällä verokäyriä ja kasvattamalla veron osuutta polttoaineessa. Ts. jos dieselin ostaa, niin vähän kuluttava Euro6 lienee jatkomyynnin kannalta turvallisin. Eri asia tietysti sitten paljonko extraa kannattaa maksaa, jos muuten vertailukelpoisen vanhemman pelin saa tonneja halvemmalla.
 
vatanen

Ajatusten Siuronkoski
Premium-jäsen
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
223
Ostin kesällä suuremman auton ja päädyin vajaan neljänkympin dieseliin seuraavista syistä:
1. Tilantarve, tavaratiloiltaan tarpeeksi suurta farmaria oli saatavilla hintaluokassaan käytännössä vain bensana tai dieselinä. Ei siis sopivaa hybridiä.
2. Teho & kulutus, dieselmalli tulee omilla ajoilla nykyisellä verokäytännöllä selkeästi vastaavaa bensalaitetta edullisemmaksi. Diesel vääntää paremmin ja tehoa on enemmän.
3. Paljon ajoa, oma auto. Tarkoitus ajaa viidestä kymmeneen vuotta tällä mikäli kestää. Vaihtoarvosta ei siis niin väliä, joka tapauksessa auton vaihtaminen on kallista. Ajokin arvo tuskin on kovin merkittävä enää vaihdon tullessa ajankohtaiseksi, oli käyttövoima mikä hyvänsä.
 
Sepek

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
Mitähän hassua peliä sitä lähtis ettimään talveks. Ei oikeen oo enää tarvetta dieselille, niin saa tästä väyrysestä hankkiutua eroon.

Jotain tyylikästä bensakiesiä tilalle. Kilometrejä tulee alle 10 tkm niin kulutus ei ole se oleellisen valintakriteeri. Sais olla semmonen auto, että sinne tarvittaessa mahtuu 4 ihmistä kyytiin ja tavaratilaan mahtuu muutakin kuin kauppakassi, eli farmari tai hatchback varmaan. Ei kuitenkaan mikään samankokoinen väyrynen tai v70 tarvitse olla.

Varusteet sais olla jotain muuta ku kynnysmatot ja mukiteline ja tehoa sen verran, että voi tarvittaessa mennä ohi jostakin (> 140 heppaa, vähän riippuen auton koosta). Vetotapa ei niin justiinsa, taka- tai neliveto ois tietysti talveks hauskempi. Omituinen kun olen niin kattelin jossain kohtaa myös etuvetosista saabia mersun tilalle.

Budjetti jossain 2000 ja 5000 euron välillä. Ranskalaiset saa grilliltä yms.
9-5 Saab on erittäin hyvä ajaa. Etanolipäivitys kannattaa olla. Janoinenhan tuo on ja muut maksut korkeahkot. NG 9-3 oli mielestäni laiska kiiltävä lelu.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
- 10000€ (helmen kohdalla voi joustaa)
- alle 130tkm
- Mahdollisimman uusi/uudempi kuin 2010 (no tässäkin joustetaan vanhempaa mikäli hyviä löytyy)
- Moottori saisi vähintään olla 100hv/turbo tai vastaava eli 0-100 korkeintaan 11s
- Manuaali
- Mieluiten bensiini (tai kaasu)
- Lisävarusteita ei oikeastaan tarvitse olla muuta kuin mitä tehtaalla pusketaan ulos, mutta aina nämä ovat plussaa
- En tarvitse ylimääräistä tilaa
- Moottoritie/kaupunki pääasiassa, mutta myös maanteitä
- Tällä hetkellä menee vuodessa alle 20000km, mutta muutoksia edessä ja tämä kyllä sitten ylittyy
- omaan silmään miellyttävä/täytyy se olla ulkoisesti tyydyttävän näköinen

Eli nyt katsonut noita suht uusia Ford Fiestoja (1.0l turbokone) ja Huyndai i20 (1.0l turbokone ja uusi korimalli) ja tänää kävin paria koeajamassa. Saa vähä osviittaa minkälaisia pelejä ovat. Huyndai nyt oli aika paljon yli budjetin, mutta noita vastaavia löytää sinne lähemmäksi 10000€. Näitä siis kävin kokeilee:

Ford Fiesta 1,0 EcoBoost 100 S/S Titanium 5ov (MY13 ** VÄHÄN AJETTU - HUIPPUHIENO !! ** Viistoperä 2014 - Vaihtoauto - Nettiauto
Hyundai i20 Active 1,0 T-GDI ISG Comfort Viistoperä 2016 - Vaihtoauto - Nettiauto

Huyndai i20 näyttää omaan silmään ulkoa paremmalta. Sisältä tuntui isommalta, tilavammalta, laadukkaammalta ja kun astui sisään, niin tuli suoraa sellainen fiilis, että on panostettu enemmän sisustukseen. Lähes kaikki herkut löytyi ja mukava oli ajella. Sen verran täytyy mainita, että kylmäkäynti paikallaa tuntui hieman "resonoivan" ja moottori pitää hieman enemmän ääntä kuin Fiesta.

Ford Fiesta ei ole niin hieno ulkoa ja tuntui Huyndaihin verrattuna heti pienemmältä ja sisustus hieman sekavammalta, mutta ihan tyylikäs sekin. Motarilla tuntui, että ratti hieman tärisi, tai ei ollut ihan niin vakaa ajaa kuin Huyndai (toki en päässyt Huyndaita motarilla testaa). Samat lisävarusteet taisi olla.

Toisinsanoen Huyndai tuntui paremmalta, mutta Fiestan saisi suhteessa halvemmalla.

Muiden mielipiteitä/kokemuksia näistä?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 183
Minä ja vaimo kummatkin tykkäsi i20:stä todella paljon. Ainoa isompi puute omassa oli vakkarin puuttuminen.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
Minä ja vaimo kummatkin tykkäsi i20:stä todella paljon. Ainoa isompi puute omassa oli vakkarin puuttuminen.
Tätä sitä kuulee. Noita Huyndai i20 turbovehkeitä on todella vähän myynnissä, kun taas Fiestoja löytää aika paljon. Tietää kumpi menee paremmin kaupaksi ;)
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 183
Tätä sitä kuulee. Noita Huyndai i20 turbovehkeitä on todella vähän myynnissä, kun taas Fiestoja löytää aika paljon. Tietää kumpi menee paremmin kaupaksi ;)
Ei tuo motarilla ole paras mahdollinen auto, mutta maantiellä ok ja taajamassa todella kiva. Jopa sillä nuhaisella 1.2l vaparilla, joka omasta mielestä vääntää alhaalta paljon paremmin kuin tuo 1.0 turbo.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
Ei tuo motarilla ole paras mahdollinen auto, mutta maantiellä ok ja taajamassa todella kiva. Jopa sillä nuhaisella 1.2l vaparilla, joka omasta mielestä vääntää alhaalta paljon paremmin kuin tuo 1.0 turbo.
Hmm. Voisi kyllä käydä kokeilee noita 1.2 litrasia vielä. Melkein jo päättänyt, että se on Huyndai i20 niin parempi katsoa tarjonta läpi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
- 10000€ (helmen kohdalla voi joustaa)
- alle 130tkm
- Mahdollisimman uusi/uudempi kuin 2010 (no tässäkin joustetaan vanhempaa mikäli hyviä löytyy)
- Moottori saisi vähintään olla 100hv/turbo tai vastaava eli 0-100 korkeintaan 11s
- Manuaali
- Mieluiten bensiini (tai kaasu)
- Lisävarusteita ei oikeastaan tarvitse olla muuta kuin mitä tehtaalla pusketaan ulos, mutta aina nämä ovat plussaa
- En tarvitse ylimääräistä tilaa
- Moottoritie/kaupunki pääasiassa, mutta myös maanteitä
- Tällä hetkellä menee vuodessa alle 20000km, mutta muutoksia edessä ja tämä kyllä sitten ylittyy
- omaan silmään miellyttävä/täytyy se olla ulkoisesti tyydyttävän näköinen

Eli nyt katsonut noita suht uusia Ford Fiestoja (1.0l turbokone) ja Huyndai i20 (1.0l turbokone ja uusi korimalli) ja tänää kävin paria koeajamassa. Saa vähä osviittaa minkälaisia pelejä ovat. Huyndai nyt oli aika paljon yli budjetin, mutta noita vastaavia löytää sinne lähemmäksi 10000€. Näitä siis kävin kokeilee:

Ford Fiesta 1,0 EcoBoost 100 S/S Titanium 5ov (MY13 ** VÄHÄN AJETTU - HUIPPUHIENO !! ** Viistoperä 2014 - Vaihtoauto - Nettiauto
Hyundai i20 Active 1,0 T-GDI ISG Comfort Viistoperä 2016 - Vaihtoauto - Nettiauto

Huyndai i20 näyttää omaan silmään ulkoa paremmalta. Sisältä tuntui isommalta, tilavammalta, laadukkaammalta ja kun astui sisään, niin tuli suoraa sellainen fiilis, että on panostettu enemmän sisustukseen. Lähes kaikki herkut löytyi ja mukava oli ajella. Sen verran täytyy mainita, että kylmäkäynti paikallaa tuntui hieman "resonoivan" ja moottori pitää hieman enemmän ääntä kuin Fiesta.

Ford Fiesta ei ole niin hieno ulkoa ja tuntui Huyndaihin verrattuna heti pienemmältä ja sisustus hieman sekavammalta, mutta ihan tyylikäs sekin. Motarilla tuntui, että ratti hieman tärisi, tai ei ollut ihan niin vakaa ajaa kuin Huyndai (toki en päässyt Huyndaita motarilla testaa). Samat lisävarusteet taisi olla.

Toisinsanoen Huyndai tuntui paremmalta, mutta Fiestan saisi suhteessa halvemmalla.

Muiden mielipiteitä/kokemuksia näistä?
Ford Fiestasta pitäisi valita se uusin korimalli, niin sitten vasta olisi vastaava kuin tuo Hyundai i20. Tuota vanhempaa Fiestaa en ole ajanut, niin en osaa sanoa siitä oikeastaan yhtään mitään. Uuden erottaa ainakin erilaisista takavaloista ja sisusta on kanssa erilainen. Keulassa on vain vähän eroa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518

DonX

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
289
Jaaha
Apua kaipaan
Rva Donx tarvii uudemman kulkuneuvon.
Työmatka nousee 130 km /päivä mittaiseksi
Ja joutuu käyttämään kaupunkialueella joitain kilometriä omaa autoaan työ ajossa.
Olisko Auris, Prius tai hybrid Yaris käytettynä soiva peli ?
Vajaa 15000 € rahoitus budjetti.
Joku uus pikku Kia vois olla sopiva myös
On kaasutankkaus mahdollista myös.
 
vatanen

Ajatusten Siuronkoski
Premium-jäsen
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
223
Onko kellään kokemusta BK/BL Astra:sta 1.4l moottorilla?
Siis K-Astraako tarkoitat? Siitä on kokemusta 1.4 150hv turbo farkusta.

Hyvä ajaa, vei manuaalina sellaisen 6-6,2l/100km, innovationissa jo hyvät varusteet. Itse suosittelisin erityisesti AGR-penkkejä, ovat todella hyvät istuimet.

Ennen 2018 syksyä valmistetuissa esiintyy tyyppivikana oikean ledimatriisivalon hajoamista, oma meni takuuseen. Jos ei menisi takuuseen/virhevastuuseen, niin uusi umpio saattaa maksaa tonninkin.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
- 10000€ (helmen kohdalla voi joustaa)
- alle 130tkm
- Mahdollisimman uusi/uudempi kuin 2010 (no tässäkin joustetaan vanhempaa mikäli hyviä löytyy)
- Moottori saisi vähintään olla 100hv/turbo tai vastaava eli 0-100 korkeintaan 11s
- Manuaali
- Mieluiten bensiini (tai kaasu)
- Lisävarusteita ei oikeastaan tarvitse olla muuta kuin mitä tehtaalla pusketaan ulos, mutta aina nämä ovat plussaa
- En tarvitse ylimääräistä tilaa
- Moottoritie/kaupunki pääasiassa, mutta myös maanteitä
- Tällä hetkellä menee vuodessa alle 20000km, mutta muutoksia edessä ja tämä kyllä sitten ylittyy
- omaan silmään miellyttävä/täytyy se olla ulkoisesti tyydyttävän näköinen

Eli nyt katsonut noita suht uusia Ford Fiestoja (1.0l turbokone) ja Huyndai i20 (1.0l turbokone ja uusi korimalli) ja tänää kävin paria koeajamassa. Saa vähä osviittaa minkälaisia pelejä ovat. Huyndai nyt oli aika paljon yli budjetin, mutta noita vastaavia löytää sinne lähemmäksi 10000€. Näitä siis kävin kokeilee:

Ford Fiesta 1,0 EcoBoost 100 S/S Titanium 5ov (MY13 ** VÄHÄN AJETTU - HUIPPUHIENO !! ** Viistoperä 2014 - Vaihtoauto - Nettiauto
Hyundai i20 Active 1,0 T-GDI ISG Comfort Viistoperä 2016 - Vaihtoauto - Nettiauto

Huyndai i20 näyttää omaan silmään ulkoa paremmalta. Sisältä tuntui isommalta, tilavammalta, laadukkaammalta ja kun astui sisään, niin tuli suoraa sellainen fiilis, että on panostettu enemmän sisustukseen. Lähes kaikki herkut löytyi ja mukava oli ajella. Sen verran täytyy mainita, että kylmäkäynti paikallaa tuntui hieman "resonoivan" ja moottori pitää hieman enemmän ääntä kuin Fiesta.

Ford Fiesta ei ole niin hieno ulkoa ja tuntui Huyndaihin verrattuna heti pienemmältä ja sisustus hieman sekavammalta, mutta ihan tyylikäs sekin. Motarilla tuntui, että ratti hieman tärisi, tai ei ollut ihan niin vakaa ajaa kuin Huyndai (toki en päässyt Huyndaita motarilla testaa). Samat lisävarusteet taisi olla.

Toisinsanoen Huyndai tuntui paremmalta, mutta Fiestan saisi suhteessa halvemmalla.

Muiden mielipiteitä/kokemuksia näistä?
Hyundai i20 on uudempi malli ja siinä on pitempi akseliväli, mikä tuo lisätilaa sisälle ja tekee siitä vakaamman ajaa. Fiestasta on tullut uudempi korimalli myöhemmin, mutta jostain syystä päättivät pitää akselivälin ennallaan. Kuulostaa kyllä, että Fiestassa oli jotain vikaa, koska ei ratin pitäisi täristää motarilla.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Jep K-astra, joko 2018/2019 mallia uutena/esittelyautona ja automaatti.
Mulla on 150hp 1.4T automaatti farkku vuodelta 2016.
Erittäin mukava ajaa etenkin kesäkeleillä, tosin peruspenkit ei kovin ihmeelliset, suosittelen AGR:iä (itse ostin käytettynä niin ei saanut valita kun muuten oli sopiva auto). AGR:ien kanssa pätevä matka-auto, peruspenkeilläkin muuten, mutta niitä penkkejä ei tosiaan ole siunattu liialla mukavuudella ja säätövaralla, joten edelleen, hanki malli jossa on AGR:t jos vaan mahdollista.

Talvella meinaa yliaktiivinen luistonestojärjestelmä tappaa menohalut kun ei anna just yhtään renkaan sutia ja auton liirtää edes hallitusti, mutta vastapanona toki pitää auton tiellä ja vauhdit maltillisena. Pöperölumessa ajaessa auto tuntuu jopa epävakaalta koska se jatkuvasti korjaa suuntaa ja vähentää vetoa koska pöperössä nyt aina rengas sutii. Jos löytää itsensä oikein vittumaisesta paikasta talvella niin luistonesto pitää nypätä napista pois jotta pääsee ollenkaan eteenpäin... Kesällä ei pelästy vauhdikkaampaakaan menoa, ja auto on hyvin eleetön sekä mukava ajettava, ei kiiku turhaan mutkissa ja alusta pelaa oikein kivasti muutenkin.

Äänieristys on luokan normaalia tasoa, eli ei nyt ihan hirveän ihmeellinen. Itse vedin lisäeristeet kontin lattiaan rengasmelua hiljentämään, johon se auttoikin aika hyvin. Nastarenkaista nimittäin kuului aikamoinen humina etenkin motarinopeuksissa, mutta ei enää.

Mun ajoprofiililla bensaa menee kesällä ~6,5-7 l/100 km talvella jotain 7,5-8 l/100 km, ajot pääosin taajamaa ja motaria. Kesälomilla kun tulee enemmän ajettua maantiepätkää niin kulutus on jossain 6-6,5 l/100 km, kasikympin maantietä menee varmaan alle kutosella mutta ei ole tullut tankkaamalla tarkistettua pelkän maantievedon jälkeen. Talvella taas jos tulee paljon kaupunkipyöritystä kylmällä koneella ja vaihteistolla niin ysin lukemat voi olla lähellä.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
455
Australiassa ei lumesta oikeastaan tarvitse huolehtia ei ainakaan täällä pohjoisosissa :D

Samaan hintaa saa kia cerato tai hyundai i30/elantran 2l moottorilla. Corolla maksaa muutaman tonnin enemmän mutta niissä on toi cvt-laatikko ja mazda 3 jo huomattavasti enemmän uutena.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
Taas viikon verran jahkailtu auton hankkimisen kanssa ja tuntuu siltä, että mitä kauemmin miettii niin sitä kauemmaksi mopo karkaa käsistä. :psmoke: Olisi pitänyt vaan mennä hakemaan se litran Hyundai i20 eikä edes katsella muita vaihtoehtoja.

Mitäs mieltä täällä ollaan Mazda 3 MPS:stä tai Mazdoista ylipäätään?
 
DonX

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
289
Kia Picanto uus
Vai 170000 rullattu hybrid Auris
140km työmatkaa per päivä
?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641
Kia Picanto uus
Vai 170000 rullattu hybrid Auris
140km työmatkaa per päivä
?
Jos koppimopolla ajelu käy, niin miksei samalla Aygo? Muuten säästäisin hermoja ja Auris olisi varmaan hieman mukavampi jos tuollaiset työmatkat. Sitten jos ja kun ei kilsat mittarissa pelota niin joku diesel ehkä voisi tulla kysymykseen. Mutta itse en missään punto kokoluokan autossa istuisi tuollaista matkaa päivittäin.
 
DonX

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
289
Jos koppimopolla ajelu käy, niin miksei samalla Aygo? Muuten säästäisin hermoja ja Auris olisi varmaan hieman mukavampi jos tuollaiset työmatkat. Sitten jos ja kun ei kilsat mittarissa pelota niin joku diesel ehkä voisi tulla kysymykseen. Mutta itse en missään punto kokoluokan autossa istuisi tuollaista matkaa päivittäin.
Tulee rouvalle
Hän on rullannut vuosien varrella 2002 Yariksella 100000km. Edullinen on ollut
Oma valinta siis.
Kia vaihtuis sitten 3 vuoden päästä taas uuteen...
 
vatanen

Ajatusten Siuronkoski
Premium-jäsen
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
223
Pari kk sitten ostettu vm18 TDI ajettu 23tkm Superppi lähdössä toistamiseen takuuhuoltoon. Viimeksi vaihteisto ja nyt ilmeisesti keyless entry. Hieman alkaa huolestuttaa tämän pitäminen takuuajan umpeutumisen jälkeen. Mielipiteitä, kannattaisiko suosiolla alkaa etsiä muita vaihtoehtoja, vai tuleeko vaihtaessa sen verran turpaan että sillä rahalla jo korjailisikin?

Kriteerit autolle:
Suuri tavaratila, pitää mahtua lastenvaunut ja 25kg koira samalla kertaa.
Hyvät takatilat, eteen pitäisi mahtua istumaan telakasta huolimatta.
Ajettu alle 50tkm
Luotettava
Uudehko
Alle 40kE

Ajoa suunnilleen 30tkm vuosi, enimmäkseen maantietä ja ruuhka-ajoa pk-seudun kehä- ja ulosmenoteillä. Kotona ei mahdollisuutta ladata akkuja.

Superbiin olen ollut muuten todella tyytyväinen, mutta luotettavuuden suhteen on tainnut osua jonkinlainen maanantaikappale.
 
Okei siis rouvalle. No eräs tuttava osti joku aika sitten Auris automaatin ilman hybridiä ja pienemmillä kilsoilla. Epämääräisen sekavalla matka-ajolla ajotietokone näytti lukemaa 5,1/100km. Viimeksi en muistanut vilkaista mittaria mitä näytti paikallisella nurkkapyörityksellä, tuskin hirveää eroa. Jos siis jättöisi hybridin ehkä pois ja katselisi vähemmän ajettua. Ja tai toisaalta jos niitä kilsoja tulee tuohon malliin ja autokin pysyy taloudessa pitkään... niin silti ajelisin vähän mukavammalla isommalla autolla.

Noilla kilsoilla hybrid Auriksen hinnoissakin on melkoista heittoa mitä katsoin, ja rajasin pois kaikki vähemmän ajetut.
 
2002 Yaris litran koneella on Emännän ajossa on kyllä ollut bensapihi.
Viime vuonna joutui jo hitsaus hommiin katsastuksessa ja tänä vuonna oli sitten takakaaret vuorossa.
Aika vaihtaa
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 680
Pari kk sitten ostettu vm18 TDI ajettu 23tkm Superppi lähdössä toistamiseen takuuhuoltoon. Viimeksi vaihteisto ja nyt ilmeisesti keyless entry. Hieman alkaa huolestuttaa tämän pitäminen takuuajan umpeutumisen jälkeen. Mielipiteitä, kannattaisiko suosiolla alkaa etsiä muita vaihtoehtoja, vai tuleeko vaihtaessa sen verran turpaan että sillä rahalla jo korjailisikin?

Kriteerit autolle:
Suuri tavaratila, pitää mahtua lastenvaunut ja 25kg koira samalla kertaa.
Hyvät takatilat, eteen pitäisi mahtua istumaan telakasta huolimatta.
Ajettu alle 50tkm
Luotettava
Uudehko
Alle 40kE

Ajoa suunnilleen 30tkm vuosi, enimmäkseen maantietä ja ruuhka-ajoa pk-seudun kehä- ja ulosmenoteillä. Kotona ei mahdollisuutta ladata akkuja.

Superbiin olen ollut muuten todella tyytyväinen, mutta luotettavuuden suhteen on tainnut osua jonkinlainen maanantaikappale.
Kysy, jos saat vaihtaa liikkeen johonkin muuhun (Superb-)autoon sopuhinnalla (=hyvittävät tuosta saman mitä itse "maksoit"). Toki jos nuo ovat ns. pikkuvikoja, jotka on päivässä korjattu, niin sitten voi olla hankala perustella moista tempausta. Normaalissa vaihdossa tulee varmasti tonneja turpiin, tosin VAGin korjaamiseenhan se menee heittämällä...
 
Liittynyt
12.10.2017
Viestejä
877

Ford Mondeo tulee mieleen näillä kriteereillä. Ehkä Opel Insignia. Kannattaa ainakin käydä katsomassa.
 
vatanen

Ajatusten Siuronkoski
Premium-jäsen
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
223
Kysy, jos saat vaihtaa liikkeen johonkin muuhun (Superb-)autoon sopuhinnalla (=hyvittävät tuosta saman mitä itse "maksoit"). Toki jos nuo ovat ns. pikkuvikoja, jotka on päivässä korjattu, niin sitten voi olla hankala perustella moista tempausta. Normaalissa vaihdossa tulee varmasti tonneja turpiin, tosin VAGin korjaamiseenhan se menee heittämällä...
Viimeisin meni softapäivtyksellä tunnissa, vaihteiston mekatroniikkayksikön vaihto oli noin viikon homma osien tilauksineen. Periaatteessahan ensisijainen ratkaisu näihin on aina korjauttaminen, joten sinänsä liikkeellä ei kai ole mitään varsinaista velvollisuutta ottaa autoa näiden takia takaisin. Yksi iso ja yksi pieni takuuseen ei vielä hirveesti tee mitään, mutta hieman jatkon kannalta huolestuttaa kun takuu ensi vuonna umpeutuu.
 
uce

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
228
Viikonloppuna katkesi vm 2005 citroen c4:sesta jakopään hihna motarilla ja nyt on sen verta iso konevaurio, että tuota ei enää kannata elvyttää. Oli muuten n. 55 tkm ajettu hihna, eli joko maanantaikappale tai sitten koneen pienen öljyvuodon (1l / 10 tkm) seurauksena kastunut ja päässyt hapertumaan.

Uuden kaaran hankinta siis edessä viimeistään ensi kesäksi, jotta pääsee mökille. Toki muutakin ajoa on, mutta ne periaatteessa hoituvat myös julkisilla ainakin talven yli.

Vuodessa ajoa tulee n. 15 tkm; 10-20 km päivässä kaupungissa + n. 20 kpl 500 km työ / vapaa-ajan matkaa.

Varusteina pitäisi olla: ilmastointi, vakkari, ajonvakautus+abs, kääntyvät takaselkänojat sekä väh. n. 100 hv tehoa. Laadukkaista kabiinimateriaaleista ja tehosta plussaa. Tilaa pitäisi olla kahdelle aikuiselle.

Työkalut pysyy kädessä, joten pienehköt huollot voin tehdä itse.

Näillä puheilla varmaan joku b-segmentin auto lienee paras? Hankintahinta alle 10ke mielummin lähempänä 5 ke. Kannattaakohan katsoa uudehkoja litrasia turboja fiesta, clio, i20 vai vanhoja "premiumeja" A3, 1-sarja jne.

Onko noissa pikkuautoissa jotain erityisen hyvää mallia tai erityisen huonoa, jota ainakin kannattaa välttää?
 
Liittynyt
02.08.2017
Viestejä
76

Oliko minkä ikäinen hihna? Vaimon -06 kauppakassipösössä on varmaa 30tkm ajettu hihna mutta 5v vanha. Suosittivat vaihtoa vastottain mutta en enää kyseisee autoon vaihda, katketkoon jos katketakseen.
 
Muistaakseni 2015 alkuvuodesta vaihdettu, kilsat oli vaihtohetkellä jotain 180-190 tkm ja laukesi nyt 238 tkm. Vaihtoväli taisi olla 6v tai 80 tkm. Voin tarkistaa illallla huoltokirjasta, jos muistan.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
824
Erittäin kiva, melko äänekäs tosin. Aika pieni kans kilpailijoihin nähden. Ottaisin ehdottomasti automaattina, luotettavat askit noissa Volvon omien koneiden jatkona kumminkin.
Melua itsekin vähän epäilin, vaikka jostain luin olevan hiljaisempi, kuin ennen faceliftausta tehty malli. Renkaat ilmeisesti isoin melun lähde? Manuaalissa taitaa päästöarvot olla reilusti paremmat. Kone lienee tosiaan Volvon oma 150hv malli, ja ilmeisesti luotettavampi kuin isoveli D4, joka kärsi jostain tyyppiviasta?
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
824
En tiedä mitä eroja tyyppivioissa on, sama pytty vaihtelevalla määrällä turboja ja varmaan jotain muuta pientä eroja voi olla...

Mulla oli tollanen vähän ajettu T3 A sijaisautona, oma auto on toi uusin korimalli. Ero rengasmelussa aivan järkyttävä, ja ei toi uusinkaan mikään Mersu sen suhteen ole :D

Päästöarvoista en tiedä enkä niin välitä, ei se vero vuodessa montaa euroa suurempi automaatilla ole jos edes on. Kannattaa se ainakin kokeilla josko semmoisella ottais, käy sitten paremmin kaupaksi seuraavassa vaihdossa kumminkin.
Landsaileilla Volvokin varmaan hiljenee... Ei tosiaan ollutkaan kovin iso ero päästöissä manuaali 105CO2, ja automaatti 109CO2. Mulla oli -13 mallinen V40 t3 manuaalilla, joka oli todella hyvän tuntuinen vaihteisto. Onhan automaatti toki todella mukava.
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
486
Melua itsekin vähän epäilin, vaikka jostain luin olevan hiljaisempi, kuin ennen faceliftausta tehty malli. Renkaat ilmeisesti isoin melun lähde? Manuaalissa taitaa päästöarvot olla reilusti paremmat. Kone lienee tosiaan Volvon oma 150hv malli, ja ilmeisesti luotettavampi kuin isoveli D4, joka kärsi jostain tyyppiviasta?
Muilla on V60 (tosin CC) ja minusta se on kovin hiljainen ja mukava muutenkin. Voisin veikata, että metelöinti tulee pääasiassa renkaista ja erityisesti niiden koko vaikuttaa. Laittaa 16" vanteille hiljaiset renkaat niin eiköhän tuo matalampikin V ole ihan hiljainen.

"D4" mallimerkinnällä myydään useampaakin moottoria, osa on Volvon omia. Omassa on 190hv 5-syl D4, joka käsittääkseni löytyy AWD-malleista.
 
215/55/16 taitaa olla tuo yleisin rengaskoko noissa, eikä närästä yhtään, kun mukavuutta autolta toivon. Tuo vika mitä muistelin, niin olisiko ollut uusissa 2-litraisissa D4:ssa ja liittynyt runsaaseen öljynkulutukseen?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
786
En tiedä mitä eroja tyyppivioissa on, sama pytty vaihtelevalla määrällä turboja ja varmaan jotain muuta pientä eroja voi olla...

Mulla oli tollanen vähän ajettu T3 A sijaisautona, oma auto on toi uusin korimalli. Ero rengasmelussa aivan järkyttävä, ja ei toi uusinkaan mikään Mersu sen suhteen ole :D

Päästöarvoista en tiedä enkä niin välitä, ei se vero vuodessa montaa euroa suurempi automaatilla ole jos edes on. Kannattaa se ainakin kokeilla josko semmoisella ottais, käy sitten paremmin kaupaksi seuraavassa vaihdossa kumminkin.
Jos tuossa nyt D3:sta ja D4:sta puhuttiin niin ei ne nyt todellakaan sama mylly ole kun puhutaan uudesta D4:sta. D3 aina 5 sylinterinen, D4 ihan ensimmäiset faceliftissä myös 5 sylinterisiä, sekä nelivedossa aina viisi sylinterisiä. Sitten on tuo faceliftiin tullut uusi D4 VEA joka on ihan täysin eri kone ja nelisylinterinen. Myös automaatit on vitosissa aina vanhoja 6 vaihteisia ja vain VEA koneen yhteydessä saa uuden huomattavasti modernimman 8 vaihteisen laatikon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
Mitä raati tuumaa edellisen sukupolven faceliftatusta Volvo V60 D3:sta manuaalivaihteisena?
Ostin nyt kesällä vm. 2017, V60 D3, tosin automaattina enkä kyllä manuaalia ostaisi, tuli sekin kokeiltua, mutta ei vaan jaksa enää vaihteita räpeltää.

Joku tuossa äänekkyydestä kirjoitti, mutta omasta mielestäni kovin hiljainen on kyllä. 17" 215 50 renkaat alla.

Ei ole oikeen mitään valittamista ollut kyllä. Tosiaan ei mikään isoin auto sisätiloiltaan, mutta ainakin minulle riittää hyvin.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 373
Viestejä
4 158 941
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom