• Live: io-techin Tekniikkapodcast tänään perjantaina noin klo 15:00 alkaen. Keskustellaan viikon mielenkiintoisimmista tietotekniikka- ja mobiiliaiheista. Suora lähetys YouTubessa. Tule mukaan katselemaan ja keskustelemaan! Linkki lähetykseen >>

Mikä auto minulle?

baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Hupaisa hintahan perustuu siihen, että tuo on ainoa yksilö Suomessa ja koko pohjoismaissa. Hitaampikin myynti lyö leiville, jos lopulta löytyy se joka on kyvykäs ja halukas maksamaan tavallisen ihmisen käyttöauton verran ekstraa siitä ettei kellään muulla ole samanlaista.
 
Liittynyt
26.07.2018
Viestejä
125
Vähän tekis mieli ostaa 2-sarjan perhevankkuri, mutta en tiedä uskaltaako.
Pari vuotta sitten AutoBildin 100tkm kestotestissä haukuttiin 218 Active Tourer ihan pystyyn. Testiauto ei ollut B47 koneella, mutta oli siinä muutakin ongelmaa kuin moottori.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
824

Minulla oli kerran samanlainen huollon sijaisautona, ja oli myös karmea ajettava.
 
ers

Liittynyt
13.11.2017
Viestejä
134
Ok eli unohdetaan bemari.

Auto tekisi kuitenkin mieli vaihtaa. Nykyisessä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta automaatti houkuttelisi. Nykyinen on siis vm. 2011 Mondeo 1.6 ecoboostilla. Toinen lapsi tulossa, joten jopa tila-autot kiinnostaa tai sitten iso farmari. Kilometrejä tulee noin 15k vuodessa, mutta jos hankitaan diesel tulee silloin ehkä ajettua useammin pitkää matkaa. Suurin osa ajosta on kuitenkin 5-15 km siirtymiä taajamassa. Budjetti noin 15000 euroa. Jos olisi laittaa yli 20k autoon niin ostaisin todennäköisesti Outlanderin hybridinä.

Auton luotettavuus on tärkeä kriteeri ja mitään kalliita tyyppivikoja ei saisi olla. Mondeoon pitäisi laittaa ainakin uudet jarrut ja muutenkin kalliit kilometrin edessä (160k -> 200k), joten vaihto voisi olla "järkevää".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 026
Kävin katsomassa ennen tämän Espacen ostamista myös tuon 2-sarjan Gran toureria, mutta osoittautui takatiloiltaan todella pieneksi kolmelle lapsellekin. Aikaisempi auto oli Grand C-Max ja tuo bemari oli suht samaa kokoluokkaa, mutta korkea keskitunneli söi takajalkatilaa todella paljon.
 
  • Tykkää
Reactions: ers
Liittynyt
31.08.2017
Viestejä
1 091
Ok eli unohdetaan bemari.

Auto tekisi kuitenkin mieli vaihtaa. Nykyisessä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta automaatti houkuttelisi. Nykyinen on siis vm. 2011 Mondeo 1.6 ecoboostilla. Toinen lapsi tulossa, joten jopa tila-autot kiinnostaa tai sitten iso farmari. Kilometrejä tulee noin 15k vuodessa, mutta jos hankitaan diesel tulee silloin ehkä ajettua useammin pitkää matkaa. Suurin osa ajosta on kuitenkin 5-15 km siirtymiä taajamassa. Budjetti noin 15000 euroa. Jos olisi laittaa yli 20k autoon niin ostaisin todennäköisesti Outlanderin hybridinä.

Auton luotettavuus on tärkeä kriteeri ja mitään kalliita tyyppivikoja ei saisi olla. Mondeoon pitäisi laittaa ainakin uudet jarrut ja muutenkin kalliit kilometrin edessä (160k -> 200k), joten vaihto voisi olla "järkevää".
Parilla kympillähän saa hyvin varusteltua uusikorista Mondeota ~100tkm ajettuna, mites sellainen. Vai eikö ole tarpeeksi tilava?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
573
Alunperin puhuttiin autojen sisätilojen tilavuudesta, ei ulkomitoista.

Nykyautot ovat sisältä paljon tilavampia kuin nuo antiikkiset maantielaivat, joissa melkein puolet auton mitasta oli nokkapeltiä ja n. neljäsosa peräkonttia
Toisaalta esim. 2004 E-Mersun ja Chryslerin (300M) kuljettajan jalkatilassa on 70mm eroa jälkimmäisen hyväksi ja ovesta oveen myös pari senttiä. Tavaratilaakin ämmässä 80 litraa enemmän. Mutta joo, siis nykyautoissa (2010->) tilanne voi olla toinen kun moni valmistaja on kutistanut kokoa. CT6 taitaa olla niitä harvoja "moderneja" jenkkisedaneita, mutta noi alkaa olla jo vähän vanhahtavia konsepteja nykyisille markkinoille ja kuluttajille.
 
Liittynyt
12.10.2017
Viestejä
877
Ok eli unohdetaan bemari.

Auto tekisi kuitenkin mieli vaihtaa. Nykyisessä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta automaatti houkuttelisi. Nykyinen on siis vm. 2011 Mondeo 1.6 ecoboostilla. Toinen lapsi tulossa, joten jopa tila-autot kiinnostaa tai sitten iso farmari. Kilometrejä tulee noin 15k vuodessa, mutta jos hankitaan diesel tulee silloin ehkä ajettua useammin pitkää matkaa. Suurin osa ajosta on kuitenkin 5-15 km siirtymiä taajamassa. Budjetti noin 15000 euroa. Jos olisi laittaa yli 20k autoon niin ostaisin todennäköisesti Outlanderin hybridinä.

Auton luotettavuus on tärkeä kriteeri ja mitään kalliita tyyppivikoja ei saisi olla. Mondeoon pitäisi laittaa ainakin uudet jarrut ja muutenkin kalliit kilometrin edessä (160k -> 200k), joten vaihto voisi olla "järkevää".
Jos tilavahko BMW kiinnostaa niin 3-sarjan GT:tä kannattaa vilikasta. On runsaasti tarjontaa ja ns. Oikealla BMW:n tekniikalla (eli moottori pitkittäin ja takaveto/neliveto) kun taas tuo Active tourer 2-sarjalainen on ihan naurettava väärästä päästä vetävä Minin tekniikalla oleva feikki.

Edit: Ei mitään sittenkään.
 
ers

Liittynyt
13.11.2017
Viestejä
134
Parilla kympillähän saa hyvin varusteltua uusikorista Mondeota ~100tkm ajettuna, mites sellainen. Vai eikö ole tarpeeksi tilava?
Niin saa, mutta budjetti on valitettavasti max 15k. Valinta olisi oikeastaan aika helppo, jos olisi reilut parikymppiä laittaa autoon. Uudempi Mondeo olisi vahvoilla tai sitten Outlander hybridinä. Tietty voisihan sitä vaihtaa oman Mondeon vastaavaan automaatti dieseliin, mutta ei se ehkä autokuumetta korjaisi. Ehkä se kertoo jotain, että sopivan vaihdokin löytäminen on juuri nyt vaikeaa. Rahaa enemmän säästöön tai sitten ajelee vanhalla.

Volvon V70 voisi tietty myös olla vaihtoehto, mutta sitten joutuisi ottamaan jo vähän reilummin ajetun auton. Onko täällä kenelläkään kokemusta noin Volvoista? D4 olis ainakin paperilla kova, mutta ei kyllä pysty mitään reilusti yli 300k ajettua ostamaan.
 
Ah, totta. Ellei sitten ota halpaa rahoitusta niin eihän muutama tonni lisää missään tunnu. ;-) Itse pähkäillyt juurikin parinkympin Mondeon ja Passatin välillä, joista valinta taitaa kallistua jälkimmäiseen hieman parempien tilojen ja hyvän varustelun vuoksi. Niin ja koska VAG on entuudestaan tuttu (hyvässä ja pahassa).

Tuo Volvon uusi D4 vaikutti erinomaiselta speksien ja arvostelun perusteella mitä tiirasin. Valitettavasti takapenkin tiloiltaan ei mennyt omissa kriteereissä jatkoon, perinteinen pitkä kuski + lasten turvaistuimet -case.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
422
Tuli ajettua ajokortti näin vanhemmalla iällä (29-v). Kokemusta on nyt kolmesta Volvosta (c40, v40 ja v70). Pitäisi hankkia ensimmäinen auto, ei mitään liian fiiniä.

Kriteereitä:
- 15-20k km vuodessa, maantieajoa ja osittain kaupunkiajoa
- viisiovinen
- manuaalivaihteisto
- bensiinimoottori
- porrasperä tai viistoperä
- ei saa olla liian pitkä, sopivan kompakti siis
- Pirkanmaalta tai läheltä Tamperetta ainakin
- iso-fix

Budjetti n. 3000 euroa. Mukavuus ennen lisälaitteita tms. Ehdotuksia?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Tuli ajettua ajokortti näin vanhemmalla iällä (29-v). Kokemusta on nyt kolmesta Volvosta (c40, v40 ja v70). Pitäisi hankkia ensimmäinen auto, ei mitään liian fiiniä.
Tuosta kompakti ja kohtuullisesti ajettu Corolla 1.4 litran tehokoneella, vaikka farkku onkin, niin ei ole liian iso.
Junalla Tampereelta Hämeenlinnaan ja myyjä hakemaan siitä auton kanssa.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 963

Aika hengetön tuollainen 97-heppainen pikkumoottori on maantieajoon. En myöskään mieltäisi corollan olevan ihan sieltä mukavuudeltaan parhaasta päästä. Toki tuollainen on yleensä aika varma valinta luotettavuuden ja pienten käyttökulujen suhteen.
 
vatanen

Ajatusten Siuronkoski
Premium-jäsen
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
223

Joo, tuommoisella tullut ajettua joitain kymmeniä tuhansia aikoinaan. Äidillä ollut vm 2005 uudesta asti ja pelkillä määräaikaisilla selvinnyt tähän mennessä. Toki kilsojakaan ei ole tullut kuin se 10tkm/vuosi.

Meluisa, ei kovin hyvä ajaa ja kuluttaa maantiellä ajotietokoneen mukaan sen 8l/100km. Meidän yksilö on ollut pomminvarma. Kuljettimena erinomainen, statusesineenä tai laiskanlinnana ei niinkään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 605
Tuosta kompakti ja kohtuullisesti ajettu Corolla 1.4 litran tehokoneella, vaikka farkku onkin, niin ei ole liian iso.
Junalla Tampereelta Hämeenlinnaan ja myyjä hakemaan siitä auton kanssa.
Tuollainen mahtaa olla luotettava, kun äsken parkissa oli kolme samanlaista Toyota Corolla farmaria ja sitten sitä sotkemassa oli mun Punto. Harvemmin vaan näkee, että kaikilla on samanlainen auto. Jotain raksa heppuja/autoja mahtoi olla.
 
knx

Liittynyt
04.01.2017
Viestejä
51
Auton vaihto mietityttää. Tällä hetkellä alla vm. 2012 Nissan Qashqai joka on palvellut täysin moitteettomasti, mutta nyt 120 000 kilometrin jälkeen on kaikenlaista nitinää, natinaa ja kulumaa alkanut tuntumaan. Onko tälläisellä enää mitään vaihtoarvoa vai pidänkö suosiolla vielä muutaman vuoden? Kilometrejä kertyy nykyään noin 35 000 per vuosi.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 151
Tässä nyt pidemmän aikaa katsellut autoja ja hyvin potentiaalinen vaihtoehto. Koeajot vielä täytyy suorittaa, oli se tämä tai vastaava:

Hyundai i20 5d 1,0 T-GDI 5MT ISG GO! Viistoperä 2016 - Vaihtoauto - Nettiauto

Onko muita vastaavia merkkejä/autoja, joita kannattais huomioida?

Yllä oleva vähän ajettu, suht uusi, 10000€~, silmää miellyttävä, kiihtyy hyvin, hyvät lisävarusteet, (luotettava), manuaali, tuossa vielä kulutus todella alhainen ja A luokan päästöt.

Tässä vielä vajaa 2kk hankkia auto niin en ole kiirehtinyt.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 026
Samassa hintaluokassa painii ainakin Clio sekä Kian Rio.

Itselläni on Clio kakkosautona ja olen kyllä erittäin tyytyväinen siihen. Minulla suurin kriteeri oli, että takakonttiin menee joko lätkäkassi tai sello ilman penkkien kaatamisia. Clioon menee molemmat heittämällä, ei tietystikään yhtäaikaa.

Tuo kiihtyy hyvin -määre tosin ei päde näihin kauppakasseihin. Tai no, mikä on sitten vaatimustaso ylipäätänsä. Clio kiihtyy ihan mukavasti aika kuuteenkymppiin saakka, sitten loppuu paukut kesken. Mutta se sitten riittää taajama-ajossa ihan hyvin.
 
Liittynyt
29.05.2018
Viestejä
338

Uudenkarheita Fiestojakin löytyy tuohon 10k eur molemmin puolin, kiva ajettava ja varsinkin se 100 heppanen ecoboosti on ihan riittävän "ripeäkin"
 
Lähinnä tuo 0-100 lukema. Mainitsemassani Hyundaissa luvattu 10,7s. Mitä noita autoja testannut niin mielellään olisi 10s tai alle, mutta jostain kriteeristä joutuu joustaa ;)

Ranskalaisiin vehkeisiin en koske. Täytyy noi KIAt tutkia läpi :)

Uudenkarheita Fiestojakin löytyy tuohon 10k eur molemmin puolin, kiva ajettava ja varsinkin se 100 heppanen ecoboosti on ihan riittävän "ripeäkin"
Kiitos vinkistä, jatkan tutkimista.

E: Kyllähän noi Fiesta Ecoboostit vaikuttaa ihan hyviltä. Täytyy käydä tämäkin koeajolla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 150
Tässä nyt pidemmän aikaa katsellut autoja ja hyvin potentiaalinen vaihtoehto. Koeajot vielä täytyy suorittaa, oli se tämä tai vastaava:

Hyundai i20 5d 1,0 T-GDI 5MT ISG GO! Viistoperä 2016 - Vaihtoauto - Nettiauto

Onko muita vastaavia merkkejä/autoja, joita kannattais huomioida?

Yllä oleva vähän ajettu, suht uusi, 10000€~, silmää miellyttävä, kiihtyy hyvin, hyvät lisävarusteet, (luotettava), manuaali, tuossa vielä kulutus todella alhainen ja A luokan päästöt.

Tässä vielä vajaa 2kk hankkia auto niin en ole kiirehtinyt.
Tuttavalla on ollut vuotta vanhempi yksilö uudesta asti, ja kehuu, ettei ole koskaan ollut yhtä vähävikaista autoa.
 
Liittynyt
29.10.2018
Viestejä
15
Kuinka suurena riskinä käytetyn dieselauton ostoa voi pitää tällä hetkellä auton arvon kannalta? Dieselin hinnan on ennustettu nousevan ja ensi vuonna tulossa autoverouudistuksia jotka tuskin ainakaan dieselin asemaa parantaa. Vuodessa tulee ajettua noin 30tkm joten siinä mielessä diesel olisi järkivalinta tällä hetkellä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 201

Kun näkee kuinka idioottimaisia kommentteja dieselillä tällä hetkellä ajavat kuskit kertoo yleisillä lehtien kommenttipalstoilla bensa plugareista, niin en yhtään ihmettele dieselin suosiota vielä pitkään. Kehuskellaan sillä kuinka yhdellä diesel-tankillisella päästään yli 1000km ja samalla naureskellaan plugarille, jonka _sähkörange_ on vain noin 60km, ettei sillä pääse mihinkään...
 
Kyllä dieselille on vielä paikkansa, jos ajaa paljon ja pitkää matkaa.

Itsellä pieni bensa ja vara-autona vielä Peugeot 406 pakettiauto diesel. Jos siis tuleekin taas enemmän ajoa, niin voi ottaa dieselin käyttöön (ei ole kyllä tulossa itselle).

Dieseliä ostaessa kannattaa ostaa varalta farmari, koska sen saa tarvittaessa muutoskatsastettua helposi pakettiautoksi. Voi vaikuttaa auton hintaan. Pakussa dieselvero on vain kymppejä tai ainakin alle satasen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 327
Valitettavasti vanhoissa, viime vuosituhannen pakuissa ajoneuvovero menee kokonaispainon mukaan mikä voi tuottaa ikäviä yllätyksiä.
 
Jep. Tuokin on 11/2000, eli kokonaispainon mukaan menee (raja 2001). Dieselvero ja autovero on yhteensä 400€. Fiat Puntossa autovero on 205€, eli onhan siinä pieni ero. Toki Peugeot on paljon tilavampi ja isompi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Tuntuu kyllä vaikealta tämä kiesin metsästäminen kun ei oikein osaa edes itse päättää mitä on hakemassa. Vaihtoehtoja olisi:

- Joku nykyisen (vanha A-mersu) tyylinen pienikulutuksinen kauppakassi hatchback, tyyliin Huyndai i20/i30 tai fiesta jne.
- Pakettiauto, minkä voisi ottaa yrityksen nimiin ja tulisi heittämällä halvimmaksi, mutta en niin välitä pakettiautoista eikä nyt "oikeaa" tarvettakaan moiselle.
- Bemari

Ei tarvitse kuljettaa kuin itseäni ja omilla ~6tkm vuosiajoilla ei hirveästi pörssissä tunnu vaikka bensaa kuluisi hieman enemmänkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 605
- Pakettiauto, minkä voisi ottaa yrityksen nimiin ja tulisi heittämällä halvimmaksi, mutta en niin välitä pakettiautoista eikä nyt "oikeaa" tarvettakaan moiselle.
Voitko ostaa sellaisen henkilöauton, joka on muutoskatsastettu pakettiautoksi tai sitten muutoskatsastat itse? Eikös se olisi halpaa, eikä tarvitsisi ajaa oikealla isolla pakulla. Myös Fiestaa taitaa saada pakettiautona. Myös Bemarin saa pakettiautoksi, kunhan on farmari.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Voitko ostaa sellaisen henkilöauton, joka on muutoskatsastettu pakettiautoksi tai sitten muutoskatsastat itse? Eikös se olisi halpaa, eikä tarvitsisi ajaa oikealla isolla pakulla. Myös Fiestaa taitaa saada pakettiautona. Myös Bemarin saa pakettiautoksi, kunhan on farmari.
Täytyypä selvittää tuo asia. Voisi olla hyvä kompromissi.
 
Liittynyt
29.10.2018
Viestejä
15
Muutaman vuoden ikäinen diesel tässä on ollut harkinnassa, lähinnä A4 pyörinyt mielessä. Dieselille on toki paikkansa kun ajaa paljon mutta hiukan hirvittää mihin sen arvo muuttuu lähivuosina. No kohtahan paljon ajava saa todennäköisesti maksaa jo kilometripohjaista maksuakin. Kristallipalloa tietysti kenelläkään ei ole mutta sitä juuri pohdin että kuinka huono kauppa dieselin osto mahtaa olla tulevaisuuden kannalta jos autosta saa kohta huomattavasti vähemmän takaisin.
 
Liittynyt
31.08.2017
Viestejä
1 091
Dieselin hinnan on ennustettu nousevan ja ensi vuonna tulossa autoverouudistuksia jotka tuskin ainakaan dieselin asemaa parantaa. Vuodessa tulee ajettua noin 30tkm joten siinä mielessä diesel olisi järkivalinta tällä hetkellä.
Eikös budjettiehdotuksessa olut samanlainen korotus oli sitten dieseliä tai bensaa, tulee voimaan vuoden päästä tms. Voi tietysti olla ja paljon mahdollista että jotain muuta korotusta tulee dieseliin mutta toisaalta näitä ei jaksa liikaa murehtia. Jos auton käyttö on must, tarvitsee (tai haluaa) ison, tilavan ja hyvin varustellun mukavan auton ja on valmis siitä maksamaan myös vähän ekstaa niin en ainakaan itse jaksa liikaa stressata mitä jos -tilanteista. Etenkin jos ajoa tosiaan tulee noinkin paljon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 729
Muutaman vuoden ikäinen diesel tässä on ollut harkinnassa, lähinnä A4 pyörinyt mielessä. Dieselille on toki paikkansa kun ajaa paljon mutta hiukan hirvittää mihin sen arvo muuttuu lähivuosina. No kohtahan paljon ajava saa todennäköisesti maksaa jo kilometripohjaista maksuakin. Kristallipalloa tietysti kenelläkään ei ole mutta sitä juuri pohdin että kuinka huono kauppa dieselin osto mahtaa olla tulevaisuuden kannalta jos autosta saa kohta huomattavasti vähemmän takaisin.
Hallitus vatvoo päättää, peruuttaa ja päättä taas jotain muuta.

Se mikä on varmaa, on että kustannukset nousevat - oli polttoaine mikä tahansa. Myös sähköön tulee jossain vaiheessa jokin km-, tai vuosimaksu koska muuten autoilun verotus kuihtuu. Sama koskee kaasua kunhan sekin yleistyy. Bensiinin ja dieselin verotus nousee kummankin - koska luonto, vihreät ja päästöt.

Eli voit seuraavat 3 tai vaikka 5 vuotta ajella melko rauhassa jonka jälkeen sen auton arvosta olisi joka tapauksessa pudonnut iso osa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 151
Auton hankinta olis niin paljon helpompaa, jos se ei olisi niin tappiollista. Pelkästään auton arvo tippuu sen vanhetessa ja kilometrejä kertyessä, mutta siihen kun lisätään vakuutukset, bensiinit, huollot, yms, niin ei ihme, että ostopäätösta joutuu tekemään todella kauan.

Itse pyrin menemään järki edellä ja sinne 10k€ budjettiin saa mukavasti turbokoneella Huyndai i20 tai Ford Fiesta, mutta koko ajan takaraivossa piilee se fakta, että siitä hetkestä kun auton hankin, sen arvo alkaa tippumaan, ja rahaa kuluu.

Tavallaan sitä sitten miettii, että josko sitä ottaisi riskin ja panostaisi vain pari tonnia. Näissä sitten hintaa saattaa tuoda kaikki muu, paitsi auton arvo.

Tällä hetkellä on niin lyhyet matkat, että kesällä painan menemään kesäautolla ja talvella ollut faijalta lainassa. Elämäntilanne kuitenkin elää, ja se kunnollinen auto on nyt sitten tarpeen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 007
Kun näkee kuinka idioottimaisia kommentteja dieselillä tällä hetkellä ajavat kuskit kertoo yleisillä lehtien kommenttipalstoilla bensa plugareista, niin en yhtään ihmettele dieselin suosiota vielä pitkään. Kehuskellaan sillä kuinka yhdellä diesel-tankillisella päästään yli 1000km ja samalla naureskellaan plugarille, jonka _sähkörange_ on vain noin 60km, ettei sillä pääse mihinkään...
Eiköhän se diesel tosiaan suosionsa säilytä pitkään. Mutta haluan uskoa, ettei syynä ole kuvailemasi kaltaiset avohoitotapaukset. Täytyy muistaa, millainen järjen säihke lehtien kommenttipalstoilla hohkaa. Oli aihe mikä hyvänsä, lukiessa tekisi mieli ampua itseä päähän. Kunnes muistaa, ettei tuo porukka kommentteineen edusta valtaosaa kansasta.

Mitä tulee oikeustoimikelpoiseen osaan porukasta: Luulisin, että moni diesel-mies tykkäisi sähköauton luonteesta vahvan ja vaivattoman väännön(*) vuoksi. Ajoprofiili vaan on yleensä sellainen, ettei sähkö ole vaihtoehto ennen pikalatausasemien tiheyden järjetöntä kasvattamista, tai sitten järjetöntä rangen nousua. (Ja sitä, että alkaa olla useampia aitoja vaihtoehtoja sille 530d:lle.) Itsellenikään ei sähkäri olisi tällä hetkellä vaihtoehto.

(*) En ole sähköautolla ajanut, kyseessä mielikuva, joka voi olla harhaakin?
 
Liittynyt
07.03.2019
Viestejä
91
Mitähän hassua peliä sitä lähtis ettimään talveks. Ei oikeen oo enää tarvetta dieselille, niin saa tästä väyrysestä hankkiutua eroon.

Jotain tyylikästä bensakiesiä tilalle. Kilometrejä tulee alle 10 tkm niin kulutus ei ole se oleellisen valintakriteeri. Sais olla semmonen auto, että sinne tarvittaessa mahtuu 4 ihmistä kyytiin ja tavaratilaan mahtuu muutakin kuin kauppakassi, eli farmari tai hatchback varmaan. Ei kuitenkaan mikään samankokoinen väyrynen tai v70 tarvitse olla.

Varusteet sais olla jotain muuta ku kynnysmatot ja mukiteline ja tehoa sen verran, että voi tarvittaessa mennä ohi jostakin (> 140 heppaa, vähän riippuen auton koosta). Vetotapa ei niin justiinsa, taka- tai neliveto ois tietysti talveks hauskempi. Omituinen kun olen niin kattelin jossain kohtaa myös etuvetosista saabia mersun tilalle.

Budjetti jossain 2000 ja 5000 euron välillä. Ranskalaiset saa grilliltä yms.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Auton hankinta olis niin paljon helpompaa, jos se ei olisi niin tappiollista. Pelkästään auton arvo tippuu sen vanhetessa ja kilometrejä kertyessä, mutta siihen kun lisätään vakuutukset, bensiinit, huollot, yms, niin ei ihme, että ostopäätösta joutuu tekemään todella kauan.
Jos suomessa ei olisi autoissa niin paljon ilmaa kaikenlaisten verojen muodossa, olisi uuden auton kulurakenne paljon järkevämpi. Joku kippo mikä menettää 10% arvostaan vuodessa, on tietenkin paljon tappiollisempi kun se on maailmalla max 30 tuhannen arvoinen ja suomessa 50 tuhatta.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
865
Muutaman vuoden ikäinen diesel tässä on ollut harkinnassa, lähinnä A4 pyörinyt mielessä. Dieselille on toki paikkansa kun ajaa paljon mutta hiukan hirvittää mihin sen arvo muuttuu lähivuosina. No kohtahan paljon ajava saa todennäköisesti maksaa jo kilometripohjaista maksuakin. Kristallipalloa tietysti kenelläkään ei ole mutta sitä juuri pohdin että kuinka huono kauppa dieselin osto mahtaa olla tulevaisuuden kannalta jos autosta saa kohta huomattavasti vähemmän takaisin.
Huolien osalta voit katsoa minkä verta on myynnissä esimerkiksi 12-> vuotisia A4 Audeja bensana ja dieselinä varsinkin jos vaatimuksiin otetaan Q ja Avant niin tarjontaa ei bensa puolella juuri ole. Kuitenkin näille käytetyille saksalaisille löytyy yllättävän hyvin todennäköisesti myös jatkossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 763
Uuden (käytetyn) hankinnassa bensasta ja dieselistä riippumatta kannattanee katsoa päästöjä (ja kulutusta). Tuskin ne millään muulla rankaisee kuin jyrkentämällä verokäyriä ja kasvattamalla veron osuutta polttoaineessa. Ts. jos dieselin ostaa, niin vähän kuluttava Euro6 lienee jatkomyynnin kannalta turvallisin. Eri asia tietysti sitten paljonko extraa kannattaa maksaa, jos muuten vertailukelpoisen vanhemman pelin saa tonneja halvemmalla.
 
vatanen

Ajatusten Siuronkoski
Premium-jäsen
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
223
Ostin kesällä suuremman auton ja päädyin vajaan neljänkympin dieseliin seuraavista syistä:
1. Tilantarve, tavaratiloiltaan tarpeeksi suurta farmaria oli saatavilla hintaluokassaan käytännössä vain bensana tai dieselinä. Ei siis sopivaa hybridiä.
2. Teho & kulutus, dieselmalli tulee omilla ajoilla nykyisellä verokäytännöllä selkeästi vastaavaa bensalaitetta edullisemmaksi. Diesel vääntää paremmin ja tehoa on enemmän.
3. Paljon ajoa, oma auto. Tarkoitus ajaa viidestä kymmeneen vuotta tällä mikäli kestää. Vaihtoarvosta ei siis niin väliä, joka tapauksessa auton vaihtaminen on kallista. Ajokin arvo tuskin on kovin merkittävä enää vaihdon tullessa ajankohtaiseksi, oli käyttövoima mikä hyvänsä.
 
Sepek

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
Mitähän hassua peliä sitä lähtis ettimään talveks. Ei oikeen oo enää tarvetta dieselille, niin saa tästä väyrysestä hankkiutua eroon.

Jotain tyylikästä bensakiesiä tilalle. Kilometrejä tulee alle 10 tkm niin kulutus ei ole se oleellisen valintakriteeri. Sais olla semmonen auto, että sinne tarvittaessa mahtuu 4 ihmistä kyytiin ja tavaratilaan mahtuu muutakin kuin kauppakassi, eli farmari tai hatchback varmaan. Ei kuitenkaan mikään samankokoinen väyrynen tai v70 tarvitse olla.

Varusteet sais olla jotain muuta ku kynnysmatot ja mukiteline ja tehoa sen verran, että voi tarvittaessa mennä ohi jostakin (> 140 heppaa, vähän riippuen auton koosta). Vetotapa ei niin justiinsa, taka- tai neliveto ois tietysti talveks hauskempi. Omituinen kun olen niin kattelin jossain kohtaa myös etuvetosista saabia mersun tilalle.

Budjetti jossain 2000 ja 5000 euron välillä. Ranskalaiset saa grilliltä yms.
9-5 Saab on erittäin hyvä ajaa. Etanolipäivitys kannattaa olla. Janoinenhan tuo on ja muut maksut korkeahkot. NG 9-3 oli mielestäni laiska kiiltävä lelu.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 151
- 10000€ (helmen kohdalla voi joustaa)
- alle 130tkm
- Mahdollisimman uusi/uudempi kuin 2010 (no tässäkin joustetaan vanhempaa mikäli hyviä löytyy)
- Moottori saisi vähintään olla 100hv/turbo tai vastaava eli 0-100 korkeintaan 11s
- Manuaali
- Mieluiten bensiini (tai kaasu)
- Lisävarusteita ei oikeastaan tarvitse olla muuta kuin mitä tehtaalla pusketaan ulos, mutta aina nämä ovat plussaa
- En tarvitse ylimääräistä tilaa
- Moottoritie/kaupunki pääasiassa, mutta myös maanteitä
- Tällä hetkellä menee vuodessa alle 20000km, mutta muutoksia edessä ja tämä kyllä sitten ylittyy
- omaan silmään miellyttävä/täytyy se olla ulkoisesti tyydyttävän näköinen

Eli nyt katsonut noita suht uusia Ford Fiestoja (1.0l turbokone) ja Huyndai i20 (1.0l turbokone ja uusi korimalli) ja tänää kävin paria koeajamassa. Saa vähä osviittaa minkälaisia pelejä ovat. Huyndai nyt oli aika paljon yli budjetin, mutta noita vastaavia löytää sinne lähemmäksi 10000€. Näitä siis kävin kokeilee:

Ford Fiesta 1,0 EcoBoost 100 S/S Titanium 5ov (MY13 ** VÄHÄN AJETTU - HUIPPUHIENO !! ** Viistoperä 2014 - Vaihtoauto - Nettiauto
Hyundai i20 Active 1,0 T-GDI ISG Comfort Viistoperä 2016 - Vaihtoauto - Nettiauto

Huyndai i20 näyttää omaan silmään ulkoa paremmalta. Sisältä tuntui isommalta, tilavammalta, laadukkaammalta ja kun astui sisään, niin tuli suoraa sellainen fiilis, että on panostettu enemmän sisustukseen. Lähes kaikki herkut löytyi ja mukava oli ajella. Sen verran täytyy mainita, että kylmäkäynti paikallaa tuntui hieman "resonoivan" ja moottori pitää hieman enemmän ääntä kuin Fiesta.

Ford Fiesta ei ole niin hieno ulkoa ja tuntui Huyndaihin verrattuna heti pienemmältä ja sisustus hieman sekavammalta, mutta ihan tyylikäs sekin. Motarilla tuntui, että ratti hieman tärisi, tai ei ollut ihan niin vakaa ajaa kuin Huyndai (toki en päässyt Huyndaita motarilla testaa). Samat lisävarusteet taisi olla.

Toisinsanoen Huyndai tuntui paremmalta, mutta Fiestan saisi suhteessa halvemmalla.

Muiden mielipiteitä/kokemuksia näistä?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 201
Minä ja vaimo kummatkin tykkäsi i20:stä todella paljon. Ainoa isompi puute omassa oli vakkarin puuttuminen.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 151
Minä ja vaimo kummatkin tykkäsi i20:stä todella paljon. Ainoa isompi puute omassa oli vakkarin puuttuminen.
Tätä sitä kuulee. Noita Huyndai i20 turbovehkeitä on todella vähän myynnissä, kun taas Fiestoja löytää aika paljon. Tietää kumpi menee paremmin kaupaksi ;)
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 201
Tätä sitä kuulee. Noita Huyndai i20 turbovehkeitä on todella vähän myynnissä, kun taas Fiestoja löytää aika paljon. Tietää kumpi menee paremmin kaupaksi ;)
Ei tuo motarilla ole paras mahdollinen auto, mutta maantiellä ok ja taajamassa todella kiva. Jopa sillä nuhaisella 1.2l vaparilla, joka omasta mielestä vääntää alhaalta paljon paremmin kuin tuo 1.0 turbo.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 151
Ei tuo motarilla ole paras mahdollinen auto, mutta maantiellä ok ja taajamassa todella kiva. Jopa sillä nuhaisella 1.2l vaparilla, joka omasta mielestä vääntää alhaalta paljon paremmin kuin tuo 1.0 turbo.
Hmm. Voisi kyllä käydä kokeilee noita 1.2 litrasia vielä. Melkein jo päättänyt, että se on Huyndai i20 niin parempi katsoa tarjonta läpi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 605
- 10000€ (helmen kohdalla voi joustaa)
- alle 130tkm
- Mahdollisimman uusi/uudempi kuin 2010 (no tässäkin joustetaan vanhempaa mikäli hyviä löytyy)
- Moottori saisi vähintään olla 100hv/turbo tai vastaava eli 0-100 korkeintaan 11s
- Manuaali
- Mieluiten bensiini (tai kaasu)
- Lisävarusteita ei oikeastaan tarvitse olla muuta kuin mitä tehtaalla pusketaan ulos, mutta aina nämä ovat plussaa
- En tarvitse ylimääräistä tilaa
- Moottoritie/kaupunki pääasiassa, mutta myös maanteitä
- Tällä hetkellä menee vuodessa alle 20000km, mutta muutoksia edessä ja tämä kyllä sitten ylittyy
- omaan silmään miellyttävä/täytyy se olla ulkoisesti tyydyttävän näköinen

Eli nyt katsonut noita suht uusia Ford Fiestoja (1.0l turbokone) ja Huyndai i20 (1.0l turbokone ja uusi korimalli) ja tänää kävin paria koeajamassa. Saa vähä osviittaa minkälaisia pelejä ovat. Huyndai nyt oli aika paljon yli budjetin, mutta noita vastaavia löytää sinne lähemmäksi 10000€. Näitä siis kävin kokeilee:

Ford Fiesta 1,0 EcoBoost 100 S/S Titanium 5ov (MY13 ** VÄHÄN AJETTU - HUIPPUHIENO !! ** Viistoperä 2014 - Vaihtoauto - Nettiauto
Hyundai i20 Active 1,0 T-GDI ISG Comfort Viistoperä 2016 - Vaihtoauto - Nettiauto

Huyndai i20 näyttää omaan silmään ulkoa paremmalta. Sisältä tuntui isommalta, tilavammalta, laadukkaammalta ja kun astui sisään, niin tuli suoraa sellainen fiilis, että on panostettu enemmän sisustukseen. Lähes kaikki herkut löytyi ja mukava oli ajella. Sen verran täytyy mainita, että kylmäkäynti paikallaa tuntui hieman "resonoivan" ja moottori pitää hieman enemmän ääntä kuin Fiesta.

Ford Fiesta ei ole niin hieno ulkoa ja tuntui Huyndaihin verrattuna heti pienemmältä ja sisustus hieman sekavammalta, mutta ihan tyylikäs sekin. Motarilla tuntui, että ratti hieman tärisi, tai ei ollut ihan niin vakaa ajaa kuin Huyndai (toki en päässyt Huyndaita motarilla testaa). Samat lisävarusteet taisi olla.

Toisinsanoen Huyndai tuntui paremmalta, mutta Fiestan saisi suhteessa halvemmalla.

Muiden mielipiteitä/kokemuksia näistä?
Ford Fiestasta pitäisi valita se uusin korimalli, niin sitten vasta olisi vastaava kuin tuo Hyundai i20. Tuota vanhempaa Fiestaa en ole ajanut, niin en osaa sanoa siitä oikeastaan yhtään mitään. Uuden erottaa ainakin erilaisista takavaloista ja sisusta on kanssa erilainen. Keulassa on vain vähän eroa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 605

DonX

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
290
Jaaha
Apua kaipaan
Rva Donx tarvii uudemman kulkuneuvon.
Työmatka nousee 130 km /päivä mittaiseksi
Ja joutuu käyttämään kaupunkialueella joitain kilometriä omaa autoaan työ ajossa.
Olisko Auris, Prius tai hybrid Yaris käytettynä soiva peli ?
Vajaa 15000 € rahoitus budjetti.
Joku uus pikku Kia vois olla sopiva myös
On kaasutankkaus mahdollista myös.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 604
Viestejä
4 185 674
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom