Mikä auto minulle?

Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 841
Silloin kun ostin oman Golfini, juttelin pidempään automyyjän kanssa siinä autoa ihmetellessä. Hän kertoi, että vaihtoautot alkaa liikkua todella huonosti heti jos ne on pari-kolme viikkoa myynnissä. Totesi, että se on lähinnä psykologiaa kun netin avulla on helppo seurata tilannetta ja sitten luullaan, että autossa on jotain vialla kun sitä ei saada kaupaksi.

Liikkeestä ostohan on sikäli turvallisempaa, että piiloviat saa helposti 6kk virhevastuuseen (esim. tuo oma turbon vaihto ei maksanut muuta kuin huoltoon viemisen ja noudon vaivan). Jos auto on ollut pitkään myynnissä ja et löydä siitä koeajolla ja tarkastelulla vikoja, tee härski tarjous. Itsekin sain pudotettua 1,5 k€ pyynnistä, joka oli jo valmiiksi pudotettu kun liikkeessä oli ollut edeltävänä viikonloppuna vaihtoautokamppis. Kaupan jälkeen myyjä sanoi, että persnetoksi meni, mutta auto oli saatava myytyä. Kolme vuotta myöhemmin näyttää olevan iältä, varustelulta ja kilsoilta lähes identtistä autoa silloista kovempaan hintaan myynnissä, eli taisi puhua totta.
 
Liittynyt
22.09.2018
Viestejä
273
Leon tuli koeajettua ja todettua oikein hyvän tuntuiseksi autoksi, takapenkilläkin oli hyvin tilaa turvaistuimelle. Farkkuversio ST ei varmaan sisätiloiltaan eroa hatchbackista?
 
Liittynyt
26.06.2022
Viestejä
5
Voisikohan Seat Leon olla se kymppitonniluokan kulkupeli jota tässä olen etsinyt? Esimerkiksi https://www.nettiauto.com/seat/leon/12640807?

Turvaistuimen mahtuminenhan selviää vain kokeilemalla, mutta miten tekniikkapuoli? 1,4TSI on kai tuossa vuosimallissa ilman älyttömiä murheita, lisäksi manuaalivaihteisto eikä DSG. Muita vaaranpaikkoja?
Autoista en tiedä juurikaan, mutta autoja vähän selatessa tuli tämä vastaan.

Hintaa se kymppitonni ja kilsoja 80 tuhatta vähemmän. Tosin kulutus näyttää olevan enemmän ja kiihtyvyys heikompi
 
Liittynyt
22.09.2018
Viestejä
273
Autoista en tiedä juurikaan, mutta autoja vähän selatessa tuli tämä vastaan.

Hintaa se kymppitonni ja kilsoja 80 tuhatta vähemmän. Tosin kulutus näyttää olevan enemmän ja kiihtyvyys heikompi
Meriva on varmaan tiloiltaan kätevä, mutta jotenkin pelkään että se on vielä enemmän eleettömän neutraali kuin Jetta/Octavia. Kilometrejä tulee vuoteen hädin tuskin 5000 niin uskaltaa jonkun 150tkm ajetunkin ostaa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Suositelkaas jotain pikku pakua? Mitä ehdottomasti kannattaa välttää, isompi kuin joku fiesta van, mutta ei tarvitse olla täysikokoinenkaan, tulee lähinnä kolmosautoksi koirien kuljetukseen joten ilmastointi pakollinen, muita vaatimuksia en oikein osaa luetella...

Budjetti joku max 8k€
 
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
793
Transit Connect vois myös olla ihan käypänen? Niitä ainakin näkyy liikenteessä paljon ja on myynnissäkin suht kattava valikoima.
 
Liittynyt
25.12.2017
Viestejä
47
Millaisia autoja täällä on muilla perheellisillä?

Itsellä olisi nyt tarvetta autolle, johon mahtuisi kahden aikuisen lisäksi kaksi lasta takapenkille turvakaukaloon/lastenistuimeen. Ajoa sen verran vähän, että bensiiniauto olisi ehkä järkevin. Budjettia olin ajatellut noin 15k€ molemmin puolin.

Suosituksia taloudellisesta sedanista/farkusta/tila-autosta?
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
406
Jos lastenistuinten kanssa joutuu pulaamaan, niin ihan suosiolla unohtaisin sedanin/farkun ja katsoisin suoraan tila-autoja. Paljon mukavampi köyttää muksuja turvaistuimiin ja -kaukaloihin kun sen voi tehdä selkä suorana ilman kurottelua matalalle takapenkille. Jos ranskalaiset ei pelota, niin 15 k€ hinnalla saa jo aika mukavan pelin. Tila-autoissa on yleensä erilliset (helposti irroitettavat) takaistuimet, joita vähän limittämällä saa helposti väljyyttä turvaistuimille. Myös etupenkkien selkämyksistä taittuvat pikku pöydät on muksujen kannalta tosi kivat.

Itse ajelen Grand Scenicillä enkä voisi parempaa perheautoa kuvitella. Tai no, Grand Picasso olisi kiva myös, mutta selkeästi Rellua kalliimpi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
382
Millaisia autoja täällä on muilla perheellisillä?

Suosituksia taloudellisesta sedanista/farkusta/tila-autosta?
Olen tainnut vuoden sisään aikaisemminkin suositella omien kokemusten vuoksi Fordin S-Maxia tähän tarkoitukseen. Tilaa on hulppeasti (=juuri sopivasti) ja ainakin omaan rauhalliseen ajotyyliin ihan ajettava laite. Komppaan myös @Jarmot 'in komenttia tuosta muksujen turvaistuimiin köyttämisen mukavuudesta, vrt. matala farkku.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Suositelkaas jotain pikku pakua? Mitä ehdottomasti kannattaa välttää, isompi kuin joku fiesta van, mutta ei tarvitse olla täysikokoinenkaan, tulee lähinnä kolmosautoksi koirien kuljetukseen joten ilmastointi pakollinen, muita vaatimuksia en oikein osaa luetella...

Budjetti joku max 8k€
Itse olen pikku paku perverssioissani himoinnut Opel Combo C:tä 1,4:sella bensalla tai ruotsista 1,6:sella kaasumoottorilla.
Myös 1. koppainen Peugeot Partner / Citroen Berlingo 1,6 16V TU5:sella olisi jollain tasolla hieno laite.

Fiksuintahan on ostaa joku puoli-ilmainen fiksuilla kilometreillä oleva ja kohtuullisen siisti Partner tai Berlingo.
Toki myös Caddy jollain 1,6 TDI CAYC koneella tai vastaavalla on hyvä, mutta hyvät yksilöt menevät äkkiä yli budjetin.

Fordilta löytyisi sitten Transit Courier vaikka litran ecoboostilla, mutta menee vähän yli budjetin.
Transit Connect on sellainen sammakko, että sen jättäisin väliin, jos en todella halvalla saisi.
 
Liittynyt
21.11.2021
Viestejä
381
Suosittelen Aygoa kaikille jotka haluaa bensapihin, luotettavan ja yksinkertaisen city auton paikasta a paikkaan b. Ohjaustehostin ja ABS ja ilmastointi vanhemmissakin malleissa.
Miinuksena sanottakoon kova äänitaso (120kmh matka-ajossa 79db, ei siis tarvitse kuulonsuojaimia :D )
ja manuaalivaihteisuus (saa kai puoli-automaatteja, ostaa ken uskaltaa...)
 
Suosittelen Aygoa kaikille, joilta ovat värit kadonneet elämästä ja arki sekä juhla ovat samaa tasaisen harmaata puurtamista.
 
Liittynyt
21.11.2021
Viestejä
381
Suosittelen Aygoa kaikille, joilta ovat värit kadonneet elämästä ja arki sekä juhla ovat samaa tasaisen harmaata puurtamista.
Kuin suoraan mun elämästä :love:
Korjataan siis oma suositus: Jos on ylimääräistä rahaa, ja ei tarvitse rahaa erinäisiin muihin asioihin lähiaikoina, on bmw suositus autopuolella.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
778
Aygolla ajelin joskus reilut neljä vuotta. Halpaa ajamista kaikin puolin. Tietysti jos autolta haluaa muuta kuin liikkumisvälineen, niin sitten muuta alle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Suosittelen Aygoa kaikille jotka haluaa bensapihin, luotettavan ja yksinkertaisen city auton paikasta a paikkaan b. Ohjaustehostin ja ABS ja ilmastointi vanhemmissakin malleissa.
Miinuksena sanottakoon kova äänitaso (120kmh matka-ajossa 79db, ei siis tarvitse kuulonsuojaimia :D )
ja manuaalivaihteisuus (saa kai puoli-automaatteja, ostaa ken uskaltaa...)
Mulla vähän vastaava pikkuauto. Opel Tigra (B) avo. Oikeastaan on vielä Aygoakin pienempi, koska on vain kaksi penkkiä. Tigra oli kanssa aika edullinen ja eipä ollut ennen mitään kokemuksia avoautosta, niin nyt on edes jotain. Tigran ajettavuus on kai aika sama kuin Corsassa, kun on sen pohjalle tehty.
 
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
793
Suosittelen Aygoa kaikille, joilta ovat värit kadonneet elämästä ja arki sekä juhla ovat samaa tasaisen harmaata puurtamista.
Toisaalta keneltä ne värit, arki ja juhla on kadonneet elämästä, jos niitä pitää buustata autolla? Eli pitää ostaa jotain "parempia" kulkuvälineitä, jotta saa elämäänsä täytettä?
Enkä omista tai ole ajanut Aygoa, mutta ymmärrän hyvin sen tyylisen auton käyttötarkoituksen.

Jos itsellä ei olisi työpaikan puolesta autoa, voisin hyvinkin harkita Aygon tyylistä autoa. Sillä pääsee sinne mihin itsellä tarve, ehkäpä taloudellisestikin.
 
Elämästään saa myös nauttia, et saa mitään palkintoa siitä että kärsit pesupallolla ajaessasi.

Keksin äkkiä monta Aygoa hauskempaa tai mukavempaa autoa, joista osasta ei edes tarvitse maksaa Toyota lisää auton hinnassa.

Ajaisin itse mielummin vaikka 80 € ( eli kaksi nuuskatornia ) maksaneella phase1 106 pösölläni, koska siinä on paljon Aygoa enemmän fiilistä.
 
Täytyy nyt muistaa kun näitä laukoo, että ihmiset saattaa erilaisissa elämänvaiheissaan tarvita rahaa erilaisiin asioihin.
Aygo kuitenkin on karsittu ja kestävä, ja halpa huoltaa ja ajaa.
Näin pääsee jonnin aikaa paikasta a paikkaan b.
Kukapa ei haluaisi ajaa paremmalla autolla, mutta aina ei ole kaikilla välttämättä mahdollista priorisoida rahankäyttöä just nyt paremmin.

Toki, Fiatissa on myös enemmän fiilistä, mut tähän prioriteettiin fiilis autot ei vaan sovi.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 942
Mulla on soft spot ranskalaisiin, erityisesti Pösöön. Koska tässä vaiheessa elämää ei tarvitse ihan joka lanttia venyttää, en tarvitse myöskään japanilaista perusharmaata autoa mökkimatkoille. Niinpä tuli tehtyä sellainen muuvi, että perusfarkku vaihtui pikku-Mersuun sen kaavailuissa olleen Pösön sijaan. En ole katunut sekuntiakaan, vaikka samalla rahalla olisi saanut uudemman, vähemmän ajetun ja tilavamman Pösön. Voipi olla, että seuraavankin autoni nokalla on johtotähti.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Täytyy nyt muistaa kun näitä laukoo, että ihmiset saattaa erilaisissa elämänvaiheissaan tarvita rahaa erilaisiin asioihin.
Aygo kuitenkin on karsittu ja kestävä, ja halpa huoltaa ja ajaa.
Näin pääsee jonnin aikaa paikasta a paikkaan b.
Kukapa ei haluaisi ajaa paremmalla autolla, mutta aina ei ole kaikilla välttämättä mahdollista priorisoida rahankäyttöä just nyt paremmin.

Toki, Fiatissa on myös enemmän fiilistä, mut tähän prioriteettiin fiilis autot ei vaan sovi.
Vaikka tarvitsisikin rahaa muuhun, niin ei silti kannata maksaa toyota extraa badge tuunatusta tylsästä Citroen C1 pesupallosta, kun samalla rahalla saa muutakin mielenkiintoisempaa.

Minä esimerkiksi en tällä hetkellä halua ajaa paremmalla autolla, vaikka voisin tilata tältä istumalta uuden Volkkarin ID 5 GTX:än tai Tesla Model Y:n ilman että se vaikuttaisi kummemmin arkitalouteeni, mutta ajan silti useammalla 2000-luvun alkupuolen torahampaalla, joiden yhteenlaskettu hinta on vähemmän kuin tuollaisen uuden sähkiksen käsiraha.

Elämä on liian lyhyt tylsyyteen ja harmauteen.
 
tommonen 2013 vuoden aygo on aika saman hintanen kun vastaava c1, ei siellä ole enää hirveesti hintaeroja, + ei välttämättä löydä ton ikästä/hintasta C1 uudeltamaalta sillonkun on ostamassa sopivilla kilsoilla ja kunnolla..
no en tiedä mitä mielenkiintoisempaa saisi, siten että kestävyys ja kilsahinta olisi alhaisempi. Ei myöskään kiinnosta rassata mitään 500euron autoja niin että ne pysyy liikenteessä.
 
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
793
Elämästään saa myös nauttia, et saa mitään palkintoa siitä että kärsit pesupallolla ajaessasi.

Keksin äkkiä monta Aygoa hauskempaa tai mukavempaa autoa, joista osasta ei edes tarvitse maksaa Toyota lisää auton hinnassa.

Ajaisin itse mielummin vaikka 80 € ( eli kaksi nuuskatornia ) maksaneella phase1 106 pösölläni, koska siinä on paljon Aygoa enemmän fiilistä.
Kyse ei ollut siitä, saako hauskempia/mukavampia autoja Aygon hinnalla, vaan siitä, että monelle se auto on vaan kulkupeli.
Eli elämä voi olla nautinnollista, vaikka pesupallolla ajaakin.

Keksin äkkiä monta hauskempaa tai mukavempaa syytä viettää elämääni, kuin autot.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
507
Kyllä auton vaihto on mielessä ollu. Reilu vuosi aikaa sain nykysen, eli Land Rover Discovery 4 vm2010, kolmilitranen diesel. Dieselin hinta oli tuolloin aika halpa, ja iso katumaasturi oli hakusessa, lähinnä mk1 XC90 ja BMW X5 oli listalla. Päädyin kuitenki paljon kalliimpaan discoon, enkä ole toki tyytymätön ollu, helvetin mukava auto, mutta kieltämättä nuo käyttökustannukset sapettaa nykyään.

Mutta mikä tilalle jos jos vastaavaa mukavuutta ja tilaa tarvii? Kilsoja tulee vuoteen 25k-30k. Nelikko se sais olla (edes karvalakkisemmonen, tässähän on jatkuva jota ei ees pois päältä saa), tilaa tarpeeksi, mutta Disco on kieltämättä "liian" iso, pienempiki riittäis, vaikka sitä tilaa arvostanki. Disco on hiljanen, ja ilma-alusta toki on miellyttävä. Lapissa asuvana huollot on hankalia, lähin merkkihuolto lantikalla on oulussa, 400km, mutta koska vanha auto niin paikallinen huoltamo huoltaa. Uudemmalla laitteella tämäki on huomioitava asia.

Mutta mitä sitä vois kuvitella tilalle, jos laittas hintarajaksi vaikka 25-30k euroa. Ite en muuten niin kilsoja kattele jos on huollettu ees sinnepäin auto mutta hybrideissä akun kesto kait tulee vastaan? Työmatkaa on 100 kilsaa suuntaansa, täyssähköäki olen etäisesti harkinnu, mutta ehkä joku asiallinen hybridi toimis paremmin, tuota pakkasta ko saattaa olla lapissa reilustikki ja latauspaikat harvassa niin se polttis olis aivan jees olla.

Ehdotuksista kiitokset jo etukäteen.

edit: ite siis jo luovutin vaihtoehtojen suhteen, pitää vain niellä nuo kulut ja nauttia kyydistä, mutta josko täältä joku idea löytys.
edit2: jäi kyllä sanomatta että uusikin auto on vaihtoehto rahoituksen osuessa kohalleen. Tai siis kulujen. Toimitusajat vain taitaa olla pitkät nykyään, mutta eipä tässä nyt hätä ole sen suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

Mariini

Team Ryzen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 369
Suosittelisin, että katso rahan hinta (se on vielä halpaa esim Teslalla Santander) ja tee sen perusteella valinta kuinka paljon ajat. Ottaen huomioon kuinka paljon lantikka puraisee + dieselvero niin äkkiä tulee eteen tilanne, että mY LR on kuukausierältä erittäin kilpailukykyinen.

e: Äläkä pyörittele sitä Teslan sivun laskuria, se on ihan perheestä. Soita sinne.
 
Viimeksi muokattu:

Mariini

Team Ryzen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 369
Sen, että se sivun esimerkki laskuri on vain yhdelle rahoitusyhtiölle (DNB) ja hyvin rajoitettu valinnoiltaan, varsinkin jos ostaa yritykselle. Edustajalla on täydellinen laskuri käytössä.

Varsinkin yritysautossa se sivusto on ihan mettään vietävä.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Kyse ei ollut siitä, saako hauskempia/mukavampia autoja Aygon hinnalla, vaan siitä, että monelle se auto on vaan kulkupeli.
Eli elämä voi olla nautinnollista, vaikka pesupallolla ajaakin.

Keksin äkkiä monta hauskempaa tai mukavempaa syytä viettää elämääni, kuin autot.
Vaihtoehtoisesti kysyen, miksi autoilun pitäisi olla tylsä osa-alue elämässä, jos muukin elämä on nautinnollista?

Pysyn silti kannassani, että Aygon pesupallo sopii heille, jotka ovat jo luovuttaneet ja liukuneet harmauteen.
 
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
793
Vaihtoehtoisesti kysyen, miksi autoilun pitäisi olla tylsä osa-alue elämässä, jos muukin elämä on nautinnollista?

Pysyn silti kannassani, että Aygon pesupallo sopii heille, jotka ovat jo luovuttaneet ja liukuneet harmauteen.
Jos ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta autoilu, käyttää mieluusti mahdollisimman vähän rahaa autoiluun, jotta se muu rikas elämä voi säilyä ennallaan.
Tiedän lähipiiristäkin 3 henkilöä joita ei autoilu kiinnosta pätkääkään, kunhan halvalla ja vaivattomasti pääsevät.

Eikä sen siis pidä olla tylsää, monia koko autoilu ei vain kiinnosta, kuten ei monia suomalaisia (hyöty)liikuntakaan. Ja toisia ei kiinnosta ravintolassa syönnit, toisia ei elokuvissa käynti jne.
Meitä ihmisiä on joka lähtöön, onneksi ei kaikki olla samanlaisia.

Edit: Huumoria: Eikai MGn kokoontumisajoissa ole tälläistä,
Ota huumorilla, älä revi pelihousuja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 557
Suosittelen Aygoa kaikille, joilta ovat värit kadonneet elämästä ja arki sekä juhla ovat samaa tasaisen harmaata puurtamista.
Minulle auto on enemmänkin samanlainen työkalu ja väline, kuin vaikkapa pölynimuri. Se ei ole minulle nenän- tai minkään muunkaan ruumiinosan jatke, nenäni on jo muutenkin ihan tarpeeksi pitkä.

En mieti kuinka nautittavaa ja jännittävää pölynimurillani on imuroida tai minkä värinen se on, eikä koskaan oikeastaan tule mieleen että alkaisin imuroida ihan vain imuroinnin ilosta, vaikka koti on jo puhdas.

No, myönnän liioittelevani sikäli että auton omistamiseen kyllä liittyy liikkumisen vapaus, eli auto mahdollistaa monissa paikoissa vierailun joita ei viitsisi ja jaksaisi muuten tehdä (julkisilla, taksilla, pyörällä, kävellen...). Mutta tuon liikkumisen vapauden tarjoaa suunnilleen mikä tahansa auto, johon koko perhe mahtuu sisään tavaroineen, ja kyseinen auto on edelleen vain väline joka mahdollistaa tuon liikkumisen vapauden. Toki olisi myös kiva jos auto olisi esim. suht hiljainen ajossa, aivan kuten hiljaisempi pölynimuri on kivempi käyttää kuin joku meluisa mölisijä.

Meitä on moneen junaan, ja jotkut jäävät jopa asemalle.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 557
Vaihtoehtoisesti kysyen, miksi autoilun pitäisi olla tylsä osa-alue elämässä, jos muukin elämä on nautinnollista?
Jos elämässä on muutenkin tarpeeksi virikkeitä ja ilonaiheita, ei välttämättä tarvitse hakea niitä lisää nimenomaan autoista, varsinkin kun autot tuppaavat olemaan varsin kallis harrastus, jos oikeasti niitä alkaa harrastamaan ja haluaa ostaa vain autoja jotka ovat "jänniä" (mikä yleensä kai tarkoittaa tehokasta moottoria, joka yleensä maksaa ja paljon).

Sinänsä tuo kuulostaa samalta kun nuorempana käytin aika paljon rahaa uuden ja tehokkaan pelitietokoneen ostoon, ja isoveljeni ihmetteli sitä kovasti, ja sanoi että hänelle riittää halvin mahdollinen PC jolla pystyy just ja just tietokoneilut hoitamaan. Vaikka minun oli vaikea ymmärtää miksi joku ei olisi samalla tavoin innostunut tehokkaan ja kalliin peli-PC:n hankinnasta vaan halusi säästää rahan, aikansa ja mielenkiintonsa johonkin muuhun, jollain tapaa kyllä pystyin käsittämään että isoveljelläni oli vain elämässään eri kiintopisteet ja kiinnostuksen kohteet kuin minulla.

Vastaavalla tavalla minä en pysty ymmärtämään miksi kukaan ostaisi puhelinta joka maksaa yli 200€, tai ainakaan yli 300€. Silti niitä 500-1000€ puhelimia, varsinkin iPhoneja, ostavia tuntuu riittävän. Vaimonikin kinuu uutta kalliimpaa puhelinta kun ostin hänelle viime vuonna 200€ maksavan Samsungin rikki menneen tilalle, minusta vain tuntuu että hän keksii tekosyitä miksi tarvitsee uuden (kalliimman) puhelimen. Sanoinkin jo että ostakoot itse omalla rahallaan että varmasti saa just sellaisen että kelpaa.

Vaimoni mielestä minulta varmaan on kadonnut elämästä kaikki ilo ja värit, koska olen tyytyväinen 200€ puhelimiin, kunhan ne toimivat, tarvitsemani äpit pyörivät, ja akku kestää normipäivän.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Jos ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta autoilu, käyttää mieluusti mahdollisimman vähän rahaa autoiluun, jotta se muu rikas elämä voi säilyä ennallaan.
Tiedän lähipiiristäkin 3 henkilöä joita ei autoilu kiinnosta pätkääkään, kunhan halvalla ja vaivattomasti pääsevät.

Eikä sen siis pidä olla tylsää, monia koko autoilu ei vain kiinnosta, kuten ei monia suomalaisia (hyöty)liikuntakaan. Ja toisia ei kiinnosta ravintolassa syönnit, toisia ei elokuvissa käynti jne.
Meitä ihmisiä on joka lähtöön, onneksi ei kaikki olla samanlaisia.

Edit: Huumoria: Eikai MGn kokoontumisajoissa ole tälläistä,
Ota huumorilla, älä revi pelihousuja.
No tätä mainitsemaasi ihmistyyppiä nyt harvemmin kiinnostaa mikään muukaan, jos jätetään penkkiurheilu, tositelevisio ja ryyppääminen pois laskuista.
Kuhan saavat maata sohvalla ja kaikki on mahdollisimman helppoa ja yksinkertaista, niin menee hyvin.

MG:n omistajat kokoontuvat muiden pussihousujen kanssa kiillottamaan muttereita antiikkiautojen kokoontumisiin ja kinastelevat siitä voidaanko kokonaan peltikorisia MG:tä laskea edes oikeiksi autoiksi.

Minulle auto on enemmänkin samanlainen työkalu ja väline, kuin vaikkapa pölynimuri. Se ei ole minulle nenän- tai minkään muunkaan ruumiinosan jatke, nenäni on jo muutenkin ihan tarpeeksi pitkä.

En mieti kuinka nautittavaa ja jännittävää pölynimurillani on imuroida tai minkä värinen se on, eikä koskaan oikeastaan tule mieleen että alkaisin imuroida ihan vain imuroinnin ilosta, vaikka koti on jo puhdas.

No, myönnän liioittelevani sikäli että auton omistamiseen kyllä liittyy liikkumisen vapaus, eli auto mahdollistaa monissa paikoissa vierailun joita ei viitsisi ja jaksaisi muuten tehdä (julkisilla, taksilla, pyörällä, kävellen...). Mutta tuon liikkumisen vapauden tarjoaa suunnilleen mikä tahansa auto, johon koko perhe mahtuu sisään tavaroineen, ja kyseinen auto on edelleen vain väline joka mahdollistaa tuon liikkumisen vapauden. Toki olisi myös kiva jos auto olisi esim. suht hiljainen ajossa, aivan kuten hiljaisempi pölynimuri on kivempi käyttää kuin joku meluisa mölisijä.

Meitä on moneen junaan, ja jotkut jäävät jopa asemalle.
Jos käytämme tuota mainitsemaasi pölynimuri vertausta, niin miksi valita pölynimuri, joka ei ime, pitää mökkälää ja on ikävä käyttää?
Minä ainakin olen valinnut myös imurini siten, että se hoitaa hommansa tehokkaasti ja että sitä on mukava käyttää, sen halvan tokmanni roinan voi jättää ostamatta ja panostaa pikkuisen parempaan.

Aygo ja moni muukin auto on juurikin tuollainen, hoitaa tehtävänsä ehkä juuri hikisesti ja välillä ei edes sitäkään, miksi valita moinen masentava laite jos parempia on tarjolla?

Oma pääasillinen käyttöautoni on tällä hetkellä yli 10 vuotias yli 200 tkm ajettu Renaultin paku, silti se on riittävän tehokas ja mukava jokapäiväiseksi työkaluksi, ettei sen kanssa töiden tekeminen ärsytä.

Jos elämässä on muutenkin tarpeeksi virikkeitä ja ilonaiheita, ei välttämättä tarvitse hakea niitä lisää nimenomaan autoista, varsinkin kun autot tuppaavat olemaan varsin kallis harrastus, jos oikeasti niitä alkaa harrastamaan ja haluaa ostaa vain autoja jotka ovat "jänniä" (mikä yleensä kai tarkoittaa tehokasta moottoria, joka yleensä maksaa ja paljon).

Sinänsä tuo kuulostaa samalta kun nuorempana käytin aika paljon rahaa uuden ja tehokkaan pelitietokoneen ostoon, ja isoveljeni ihmetteli sitä kovasti, ja sanoi että hänelle riittää halvin mahdollinen PC jolla pystyy just ja just tietokoneilut hoitamaan. Vaikka minun oli vaikea ymmärtää miksi joku ei olisi samalla tavoin innostunut tehokkaan ja kalliin peli-PC:n hankinnasta vaan halusi säästää rahan, aikansa ja mielenkiintonsa johonkin muuhun, jollain tapaa kyllä pystyin käsittämään että isoveljelläni oli vain elämässään eri kiintopisteet ja kiinnostuksen kohteet kuin minulla.

Vastaavalla tavalla minä en pysty ymmärtämään miksi kukaan ostaisi puhelinta joka maksaa yli 200€, tai ainakaan yli 300€. Silti niitä 500-1000€ puhelimia, varsinkin iPhoneja, ostavia tuntuu riittävän. Vaimonikin kinuu uutta kalliimpaa puhelinta kun ostin hänelle viime vuonna 200€ maksavan Samsungin rikki menneen tilalle, minusta vain tuntuu että hän keksii tekosyitä miksi tarvitsee uuden (kalliimman) puhelimen. Sanoinkin jo että ostakoot itse omalla rahallaan että varmasti saa just sellaisen että kelpaa.

Vaimoni mielestä minulta varmaan on kadonnut elämästä kaikki ilo ja värit, koska olen tyytyväinen 200€ puhelimiin, kunhan ne toimivat, tarvitsemani äpit pyörivät, ja akku kestää normipäivän.
Elämästä tulee paljon miellyttävämpää, kun osaa valita oikeat tuotteet ja välineet omaan tarpeeseensa, eikä osta sitä halvinta roskaa mikä ensimmäisenä eteen tulee.
Järkevää on valita pikkuisen parempi, muttei kuitenkaan sitä malliston kalleinta, niin saa sopivat ominaisuudet ja mukavan käytön.

Itse ainakin olen sen verran kauan harrastanut kaikenlaista, että aivan paskat kamat saavat aikaan vain v*tutuksen ja olenkin päätynyt hankkimaan pääosin hyvää keskitasoista tavaraa kaikille elämänalueille.
Mielummin jätän sen halvan muka tarpeellisen roskan ostamatta ja keskityn hankkimaan oikeasti tarpeellista, kestävää ja käyttömukavuudeltaan hyvää tavaraa töihin ja harrastuksiin.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, ei hauska ja hyvä auto ole sen kalliimpi, kuin tylsä sardiinipurkkikaan.
Esimerkiksi sen harmaan ylihintaisen tojotan sijaan voi valita vaikka uudemman ranskalaisen, jossa on jo enemmän fiilistä sekä matkustusmukavuutta.

Aiemmin mainitsemassani 80 € maksaneessa 106 pösössäni on on paljon enemmän fiilistä ja ajo-ominaisuuksia, kuin jossain 2010-luvun pesupallo Aygossa, käyttökulujen ja luotettavuuden ollessa kuitenkin samalla tasolla.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
642
Millaisia autoja täällä on muilla perheellisillä?

Itsellä olisi nyt tarvetta autolle, johon mahtuisi kahden aikuisen lisäksi kaksi lasta takapenkille turvakaukaloon/lastenistuimeen. Ajoa sen verran vähän, että bensiiniauto olisi ehkä järkevin. Budjettia olin ajatellut noin 15k€ molemmin puolin.

Suosituksia taloudellisesta sedanista/farkusta/tila-autosta?
Meillä ollut vuodesta 2014 vm2006 Farkku-Octavia johon ollut kohtuu tyytyväinen. Kaikkea pientähän noissa aina on, mutta isommilta vältytty. Ajaisin varmaan vielä tuolla, mutta en saa airbagin vikavaloa milläänkorjattua ja yli 700e tuohon jo hakattu, joten saanee 280tkm auto siirtyä lepäilemään. Pärjättiin ihan hyvin lastenistuinten kanssa tuolla ja vieläkin on turvavyöistuimet käytössä. Isompaa en välttämättä kaipaa, mutta pienempäänkään tuskin vaihtaisin.

Onkos jossain tietoa noista TSI-koneista ja vältettävistä malleista/vuosista? Olen tässä katsellut 10-15ke farkku octavioita ja vähän arveluttaa, että uskaltaako työntää kätensä noihin VAGeihin. Toisaalta katsastustilastot näyttävät Octavia ihan hyvässä valossa vs. muut vastaavat. Saa toki suositella jotain vaihtoehtoa Octavialle. Ostaisin varmaan muuten Toyotan, mutta 194cm-pituiselle se ei oikein sovi.
 
Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 841
Varmaan jostain v. 2014-15 paikkeilta eteenpäin on ainakin ihan toimivia pelejä kun jakopäässä on hihna ketjun sijaan. Itse välttäisin automaattivaihteistoa, mutta niissäkin lienee vähävikaisia versioita (lähinnä kuiva vs. märkä kytkin).
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 826
Varmaan jostain v. 2014-15 paikkeilta eteenpäin on ainakin ihan toimivia pelejä kun jakopäässä on hihna ketjun sijaan.
On tai sitten ei ole, 1.8/2.0 TSI on edelleen ketjulla noissakin vuosimalleissa... Ihan toimivia nekin kyllä ovat ja oikein mainioita moottoreita, mutta hihnakoneita eivät kaikki TSI-moottorit ole.

Mutta jos nimenomaan Octaviaa etsii, niin katselee kolmatta korimallia. Niissä on paremmat moottorit käytössä kuin vanhemmissa Mk2 Octavioissa. Ensimmäiset tuli kai jossain 2012-2013 eli ei sinänsä mitään syytä karsastaa noitakaan vuosimalleja, kunhan on Mk3.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
330
Meillä ollut vuodesta 2014 vm2006 Farkku-Octavia johon ollut kohtuu tyytyväinen. Kaikkea pientähän noissa aina on, mutta isommilta vältytty. Ajaisin varmaan vielä tuolla, mutta en saa airbagin vikavaloa milläänkorjattua ja yli 700e tuohon jo hakattu, joten saanee 280tkm auto siirtyä lepäilemään. Pärjättiin ihan hyvin lastenistuinten kanssa tuolla ja vieläkin on turvavyöistuimet käytössä. Isompaa en välttämättä kaipaa, mutta pienempäänkään tuskin vaihtaisin.

Onkos jossain tietoa noista TSI-koneista ja vältettävistä malleista/vuosista? Olen tässä katsellut 10-15ke farkku octavioita ja vähän arveluttaa, että uskaltaako työntää kätensä noihin VAGeihin. Toisaalta katsastustilastot näyttävät Octavia ihan hyvässä valossa vs. muut vastaavat. Saa toki suositella jotain vaihtoehtoa Octavialle. Ostaisin varmaan muuten Toyotan, mutta 194cm-pituiselle se ei oikein sovi.
Minkä ikäistä Toyotaa ajellut? Ainakin 2010-luvun Toyotaa ei voi verrata 2000-luvun ämpärisäilykepurkkeihin. Jos et kaipaa ihme vikoja suosittelen Toyotaa vilpittömästi, esim. Avensis t27, Auris lienee hieman pieni.
 
Everdreamfin

Arthur Morgan
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
427
3 lasta (15, 6 ja 4v) + koira ja vaimo. Katsellut tuollaista Ford Mondeo farkkua vm. 2016 2.0tDci kun ei bensakoneella oikein löydy. Farmari koska koira ja peräkoukkukin pitää olla ja tilaa. Helvetin vaikeaa löytää autoa tuossa 15-17k hintaluokassa. Onkohan tuo diesel tänä päivänä ihan paskin valinta, tiedän että riippuu ajomäärästä, mutta ainakin näyttäisi paljon ajettuja Mondeoita olevan kierrossa joten luulisi kestävän. Ainakin autoliike jonne lähetin vaihtotarjousta on enemmänkin kuin innokas pääsemään omasta dieselvaihdokistaan eroon...
 
Liittynyt
22.09.2018
Viestejä
273
Tervehdys! Tässä oon pikkasen autoja kattelut ja tullut siihen tulokseen että kyllähän se "premium" auto pitää hommata. Löysin pari hyvää vaihtoehtoa, kummassahan olisi halvemmat kilometrikustannukset kaikki kulut huomioiden mukaan lukien jälleenmyyntiarvo? Oletettavasti auto tulisi 2-4vuodeksi, vuodessa tulee ajettua n.15tkm.
Jos tuo bensakone on noin taloudellinen kuin luvataan niin polttoaineista ei nykyhinnoilla kummempia eroja ainakaan tule, veikkaisin tarkemmin laskematta että aika +-0. Jälleenmyyntiarvoahan on mahdoton tietää, mutta tällä hetkellä vaikuttaa, että bensakone on halutumpi 2-4 vuoden päästä kuin diesel. Tosin, ehkä dieselissä on enemmän tinkivaraa kun eivät oikein haluttuja taida olla nytkään...

Otat sen kummasta tykkäät enemmän. :thumbsup:
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 788
Käy ainakin koeistumassa jossain A4 sporttipenkeillä, ne on perinteisesti ollu ihan kivat istua.
Musta sisustakin on ihan mukava verrattuna tuohon perus harmaaseen, tosin harvinainen kun nettiauto näyttää olevan täynnä business varusteltuja autoja. Kuva toki business sport -varustellusta myös.

Liittynyt
28.07.2022
Viestejä
523
No tätä mainitsemaasi ihmistyyppiä nyt harvemmin kiinnostaa mikään muukaan, jos jätetään penkkiurheilu, tositelevisio ja ryyppääminen pois laskuista.
Kuhan saavat maata sohvalla ja kaikki on mahdollisimman helppoa ja yksinkertaista, niin menee hyvin.
Upeaa henkilöprofilointia autovalinnan perusteella...

Oma pääasillinen käyttöautoni on tällä hetkellä yli 10 vuotias yli 200 tkm ajettu Renaultin paku, silti se on riittävän tehokas ja mukava jokapäiväiseksi työkaluksi, ettei sen kanssa töiden tekeminen ärsytä.
...ja sitten itse ajelet Renun teini-ikäisellä pakettiautolla. Trollaatko?

Esimerkiksi sen harmaan ylihintaisen tojotan sijaan voi valita vaikka uudemman ranskalaisen, jossa on jo enemmän fiilistä sekä matkustusmukavuutta.

Aiemmin mainitsemassani 80 € maksaneessa 106 pösössäni on on paljon enemmän fiilistä ja ajo-ominaisuuksia, kuin jossain 2010-luvun pesupallo Aygossa, käyttökulujen ja luotettavuuden ollessa kuitenkin samalla tasolla.
106:n valmistus päättyi suunnilleen 20 vuotta sitten. Voin vain kuvitella miten upeaa fiilistä ja säväyttäviä ajo-ominaisuuksia Pösön mopoauto tarjoaa. Ei hyvää iltapäivää.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 557
Elämästä tulee paljon miellyttävämpää, kun osaa valita oikeat tuotteet ja välineet omaan tarpeeseensa, eikä osta sitä halvinta roskaa mikä ensimmäisenä eteen tulee.
Tuosta olen samaa mieltä, mutta meillä on ilmeisen erilaiset ajatukset siitä mitä nuo tarpeet ovat mitä auton tulee täyttää, ja mitä on "roska".

Minulle autossa tärkeimmät tarpeet ovat, sen perustarpeen lisäksi että se kuljettaa minut ja perheeni paikasta A paikkaan B:

- Sisään mahtuu 5 henkilöä, mihin tarkennuksena että takapenkille ei tarvitse mahtua Nathan Jones, Jón Páll Sigmarsson ja Dwayne Johnson vierekkäin tai edes sylikkäin, vaan ainakin toistaiseksi riittää että sinne mahtuvat puolitoistametrinen ja 40kg painava vaimoni ja kaksi 6-7 vuotiasta lasta jotka toki kasvavat koko ajan. Tuskin heistä kuitenkaan kaksimetrisiä tulee koska en ole minäkään, yli 20 cm jään vajaaksi. Viisipaikkaisen haluan koska joskus on oikeasti väliaikaista tarvetta saada viideskin jonnekin tungettua, esim. Rutger Hauer liftaamassa tienposkessa.

- Viisi- (tai neli-)ovinen, kyllä taakse pitää päästä omista ovistaan.

- Takakontin kooksi riittää että sinne mahtuisi normaalit lastenvaunut kokoontaiteltuna, just ja just. (Nykyisin en enää tarvitse lastenvaunuja, mutta se on tuntunut noin yleisesti muutenkin aika sopivalta minimikoolta takakontille, esim. mennessämme Viron-reissulle autolla).

- Sähköauton ollessa kyseessä, WLTP toimintamatka mielellään vähintään 400km paikkeilla (nykyinen sähköautoni just ja just täyttää tuon kriteerin, 395km, mutta +100km kyllä kelpaisi ja olisin valmis maksamaankin siitä).

- Niin, nykytilanteessani (ajokilometrimäärät ja polttoaineiden hinnat) tuo on jo minulle ehdoton kriteeri: oltava täyssähköauto.

- Auto olisi mahdollisimman luotettava, eli ei ole suuret huoltokulut ja kestävä laadultaan.

Tuo paketti sitten mahdollisimman halvalla, kiitos.

Melkeinpä kaikki muu tuon päälle on pelkkää ekstraa josta en ole juurikaan halukas maksamaan lisää. Kiihtyvyydeksi 0-100km minulle on tuntunut hyvin riittävän jokin 10s lukema että pääsee liittymissä muun liikenteen sekaan, ja auton (rajoitetuksi) huippunopeudeksi minulle riittää hyvin esim. joku 140km/h (+20km/h pelivaraa Suomessa yleiseen korkeimpaan sallittuun nopeusrajoitukseen), kuitenkin siten ettei 120km/h moottoritienopeuksissa ala ahistaa että auto muka menisi siinä äärirajoillaan ja tärisisi kauttaaltaan.

Toki esim. se että auto olisi mahdollisimman hiljainen vaikkapa moottoritienopeuksissa olisi tosi kiva, mutta en edelleenkään ole valmis ostamaan kallista edustusmersua vain saadakseni hiljaisen umpion. Mieluummin ostan sitten vaikka korvatulpat jos auton tai anopin ääni alkaa liikaa ärsyttää.

Sinänsä mielenkiintoista että Aygo on mielestäsi "roskaa", koska minä kuvittelisin sen olevan, muiden Toyotoiden tavoin, erittäin luotettava ja halpa ylläpidettävä auto. Tuorein Toyota-kokemukseni on 2007 vuosimallin bensa-Toyota Auris joka minulla oli yli 12 vuotta, ja olin siihen erittäin tyytyväinen, se vahvisti käsitystäni Toyotan luotettavuudesta (toisin kuin sitä edeltänyt VW joka oli aikamoinen susi ja murheenkryyni ja aiheutti monia unettomia öitä).

Miksi itse en Aygoa ostaisi on koska se on perheelleni liian pieni tiloiltaan, eikä se ole täyssähköauto. Muuten kyllä saattaisi kelvata, tosin en tiedä millaista sillä on ajella +123km/h moottoritiellä työpaikalleni. Auris ja varsinkin nykyinen Renault Zoe menevät ihan ok moottoritiellä, Zoe on jopa hiljaisempi ja vakaampi moottoritiellä kuin sitä edeltänyt Auris, kiitos kaiketi sähköauton alhaisen painopisteen ja sähkömoottorin hiljaisuuden, rengasmelua molemmissa kyllä pääsee sisään selvästi.

Hetken kuluttua olen lähdössä koko perheen kera (4 hlö) länsi-Vantaalta Keravalle ajelemaan ja jonnekin muuallekin, Zoella. Ihan tarve sinne on päästä, emme lähde ajelemaan pelkän ajamisen takia.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
642
Minkä ikäistä Toyotaa ajellut? Ainakin 2010-luvun Toyotaa ei voi verrata 2000-luvun ämpärisäilykepurkkeihin. Jos et kaipaa ihme vikoja suosittelen Toyotaa vilpittömästi, esim. Avensis t27, Auris lienee hieman pieni.
En ole ihan hetkeen Toyotaa ajellut, mutta mitä kyydissä ollut niin kyllä ne vain aika muoviselta tuntuvat, vaikka olisivatkin uudempia. Tosin tällä budjetilla olen valmis tinkimään ajomukavuudesta toimintavarmuuden kustannuksella. Kaikkea kun ei voi saada. Täytyy käydä koeistumassa jotain farkku-avensista. Ei ollenkaan hullumpi vaihtoehto, jos 15ke:lla saisi jonkun alle 150ke ajetun niin voisin hyvin harkita. Vaikka omassa Skodassa ei vuosien varrella mitään isompia remppoja ole ollut niin jokainen pienempikin vie aikaa aika paljon ja aiheuttaa stressiä.

Onkos noissa Avensiksissa jotain tiettyjä vuosilukuja tai moottoreita mitä suosia/välttää? Mihin kannattaa kiinnittää huomiota Avensis-ostoksilla?
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 185
Ei diisseliä, eikä pienintä bensakonetta.
Mikä noissa pienissä bensakoneissa on tyyppivikana? Oli joskus 2001 mallinen 1.6 litranen ja maileja tuli (maantieajoa) eikä vian vikaa. Hiljainenkin, takapenkki tilava mahtus nus. Ainoa korjaus taisi olla takaisinkutsu rattiputken jonkun virheen takia.
 
Mariini

Team Ryzen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 369
Liian pieni kone suhteessa koppaan, 1,8:lla pärjää paremmin hermojaan menettämättä ja polttoainekuluissa pääsee kuormattuna vähemmällä kun ei tarvi polkea koko aikaa.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
330
En ole ihan hetkeen Toyotaa ajellut, mutta mitä kyydissä ollut niin kyllä ne vain aika muoviselta tuntuvat, vaikka olisivatkin uudempia. Tosin tällä budjetilla olen valmis tinkimään ajomukavuudesta toimintavarmuuden kustannuksella. Kaikkea kun ei voi saada. Täytyy käydä koeistumassa jotain farkku-avensista. Ei ollenkaan hullumpi vaihtoehto, jos 15ke:lla saisi jonkun alle 150ke ajetun niin voisin hyvin harkita. Vaikka omassa Skodassa ei vuosien varrella mitään isompia remppoja ole ollut niin jokainen pienempikin vie aikaa aika paljon ja aiheuttaa stressiä.

Onkos noissa Avensiksissa jotain tiettyjä vuosilukuja tai moottoreita mitä suosia/välttää? Mihin kannattaa kiinnittää huomiota Avensis-ostoksilla?
Diesel 2012 296-> 338 pelkillä öljynvaihdoilla, uudemmissa ei kannet pauku samaa tahtia. Leima huomautuksitta pari viikkoa sitten.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 305
Viestejä
4 156 879
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom