Mikä ärsyttää pyöräilijöissä (Oli: Kilpapyöräilijöiden "pakat"..)

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
Itsellä ei kelloa niin ei voi ääniä päästellä.
Se on pakollinen varuste, eli mars kauppaan.

Polkupyörän pakolliset varusteet – uutena punainen takavalo

Punaisen takavalon pakollisuus koskee kaikkia ajoneuvoja 1.6.2020 alkaen. Tämä tarkoittaa, että myös pyörässä pitää olla punainen takavalo, jos sillä ajetaan tiellä pimeän tai hämärän aikaan taikka näkyvyyden ollessa sään vuoksi tai muusta syystä huonontunut. ”Valon voi kiinnittää myös pyöräilijään, esimerkiksi kypärään tai reppuun. Eli valoja ei tarvitse välttämättä asentaa polkupyörään”, vinkkaa Traficomin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.

Muita polkupyörän pakollisia varusteita ovat: valkoinen etuvalo, heijastimet eteen, taakse ja sivulle, soittokello ja toimivat jarrut.
 
  • Tykkää
Reactions: MkH
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
335
Tuntuu että moni pyöräilijä pelkää vähän liikaakin tuota vauhdin laskua. Pari vuotta tuli vedettyä 20km+ työmatkaa, ja siinä oli muutamia pätkiä mitkä vedin ihan suosiolla melkein kävelyvauhtia. Näissä niitä vaaratilanteita sitten näki, kun Spandexiyt paahtoivat jotain neljääkymppiä samalla kun tie oli täynnä pieniä junnuja kävelemässä koululle.
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
1 455

Jätän tämän vain tähän

"Pyöräilijällä on enemmän velvollisuuksia liikenteessä kuin jalankulkijalla, sillä pyöräilijä on tieliikennelain mukaan ajoneuvon kuljettaja. Kesäkuun alussa voimaan tulleessa tieliikennelaissa säädettiin pyöräilijöille varovaisuusvelvollisuus jalankulkijoita kohtaan. Pyörällä ajettaessa on jalankulkijoille annettava turvallinen tila tiellä. Myös jalankulkijalla on velvollisuus huomioida muut teillä liikkujat ja sovittaa toimintaansa niin, ettei tarpeettomasti estä tai häiritse muuta liikennettä. "

Millä teet liikenteestä turvallista jos et edes tiedä että joku on tulossa...
Paras ratkaisuhan tähän olisi, että rehellisesti jaettaisiin kevyen liikenteen väylät kävelijöille ja pyöräilijöille. Varsinkin kun Suomen kaupungeissa halutaan pyöräilyn määrän lisätä, niin tuo on ainoa oikea ratkaisu. Homma pelaa paljon paremmin, kun selkeät ajoradat pyörille ja käveljöille.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894

Kyllä, se maksaa ja pyöräilijä sitä ei ainakaan maksa...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
457
Kevyesti kärjistäen, tuntuu, että kaikki pyöräilijöiden ongelmat ratkeavat aina nopeutta laskemalla, mutta jos autoilija joutuu hetkellisesti laskemaan nopeutta pyöräilijän takia on liikenne pilalla.
Se, että kritisoin fillaristeja, jotka eivät halua tehdä kompromisseja nopeuden suhteen, ei tarkoita, että puollan automaattisesti autoilijoita. Tietenkin tilannenopeuksien pitää olla autoillakin järkeviä ja väistämisvelvollisuutta tulee noudattaa.
Tämän huomannut itsekin turvallisemmaksi keinoksi. Joskus välillä kun ringuttelee kelloa, niin saattaa tulla aika sekava tilanne, kun se kävelijä saattaa hypätä minne sattuu tiellä. Kelloa tulee käytettyä yleensä silloin, kun ei mahdu väistämään sivusta, jos esimerkiksi rinnakkain paljon porukkaa.
Aika samoilla linjoilla - nykyisen fillarin äärimmäisen kovaääninen vapaaratas on ollut aika hyödyllinen, sen surina saa ihmiset huomioimaan mut liikenteessä ilman kellon "välittömyyttä".
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Yhtälailla minäkin maksan töistäni kunnallisveroa kuin autoilijat. Maastopyörällä tulee kesät talvet kuljettua töihin ja olisihan se ihan kiva, jos kunnallisveroja menisi johonkin itseäkin hyödyttävään asiaan.
Yhtälailla minäkin maksan veroja ja varsinkin kahdesta autosta ja yhdestä moottoripyörästä ja olisihan se ihan kiva, jos verot menisi johonkin itseäkin hyödyttävään asiaan.

Se ei vaan valitettavasti toimi täällä niin :tdown:

Mutta siitä olen samaa mieltä että ehdottomasti selvemmin jalankulkijat ja pyöräilijät erilleen
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Kevyesti kärjistäen, tuntuu, että kaikki pyöräilijöiden ongelmat ratkeavat aina nopeutta laskemalla, mutta jos autoilija joutuu hetkellisesti laskemaan nopeutta pyöräilijän takia on liikenne pilalla.
Pyöräilijän takia joka rikkoo lakia ja ajaa ajotiellä...

Millainen haloo siitä nousisi jos autoilija rikkoo lakia ja rupeaa ajamaan kevyenliikenteen väylällä:think:

näin kevyesti kärjistäen
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630
Pyöräilijän takia joka rikkoo lakia ja ajaa ajotiellä...
Tuossa oli kyllä kyse siitä, että etuajo-oikeutettunakin pitäisi hidastaa risteyksessä kun kolmion takaa tuleva autoilija ei viitsi hidastaa ja katsoa kunnolla.

-> Pyöräilijöiden pitää hidastella, koska autoilijat jatkuvasti rikkovat lakia.
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
1 455
Yhtälailla minäkin maksan veroja ja varsinkin kahdesta autosta ja yhdestä moottoripyörästä ja olisihan se ihan kiva, jos verot menisi johonkin itseäkin hyödyttävään asiaan.

Se ei vaan valitettavasti toimi täällä niin :tdown:

Mutta siitä olen samaa mieltä että ehdottomasti selvemmin jalankulkijat ja pyöräilijät erilleen
Niin sepä se, yhtälailla se työmatkojaan pyöräilevä maksaa siitä kaupungin infrasta, joten en tiedä mihin väitöksesi "Kyllä, se maksaa ja pyöräilijä sitä ei ainakaan maksa..." perustuu oikein? Varsinkin kun kaupungin infraa maksetaan kunnallisveroista.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Tuossa oli kyllä kyse siitä, että etuajo-oikeutettunakin pitäisi hidastaa risteyksessä kun kolmion takaa tuleva autoilija ei viitsi hidastaa ja katsoa kunnolla.

-> Pyöräilijöiden pitää hidastella, koska autoilijat jatkuvasti rikkovat lakia.
Ihan turha tästä jankata kun kaikki ymmärtää että kaikista ryhmistä löytyy niitä idiootteja...
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
58
Pyöräilijän takia joka rikkoo lakia ja ajaa ajotiellä...

Millainen haloo siitä nousisi jos autoilija rikkoo lakia ja rupeaa ajamaan kevyenliikenteen väylällä:think:
Jos auto lähtisi ajelemaan KLV:llä (et maininnut millä tavalla, mutta oletan että tarkoitit normaalia taajamanopeutta) verenpaine nousisi ihmisillä todennäköisesti ensisijaisesti siitä, että autoilija aiheuttaa vaaraa eikä siitä että toiminta on tieliikennelain vastaista. Samoin oletan, että pyöräilijöiden kohtaama raivo johtuu yleensä ensisijaisesti siitä, että autoilijoita ärsyttää hidastaa eikä siitä, että tieliikennelaissa on pykälä X, mitä pyöräilijä rikkoo. Laki tässä on enemmän sivuseikka.

Siksi tuo havainto siitä, että moottorivoimalla liikkumisen sujuvuus tuntuu olevan monille pyhää ja pyöräilyllä ei niin väliä on minusta ihan validi. Tieliikennelaki (ja iso osa nykyistä pyöräilyinfraa) myös heijastaa tuota ajatusta ja IMO ansaitsee siitä kritiikkiä.
 
Se mitä mä tuolla liikun, oli sitten autolla, prätkällä, pyörällä tai kävellen niin ei kyllä ole mitään valitettavaa suomen tieverkosta (pääpiirteittään se on kunnossa) ja ei ole koskaan ollut tarvetta ajaa pyörällä autotiellä jos vain kevyenliikenteen väylä on käytettävissä, se on myös itselle turvallisempaa ajaa muualla kuin autojen seassa sillä jo prätkällä tulee liian monta tilannetta kun autolija meinaa ajaa päälle niin mitä se olisi pyörän kanssa.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
58
se on myös itselle turvallisempaa ajaa muualla kuin autojen seassa sillä jo prätkällä tulee liian monta tilannetta kun autolija meinaa ajaa päälle niin mitä se olisi pyörän kanssa.
Olen ehkä optimisti, mutta kuvittelisin että polkupyörien suurempi määrä ajoradan puolella johtaisi siihen, että autoilijoiden olisi paremmin sopeuduttava bongaamaan muutakin väistettävää kuin toisia autoja. Todennäköisesti se parantaisi myös moottoripyöräilyn turvallisuutta.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
456
Vähän ärsyttää, että täälläpäin alan harrastajat ajelevat autoteitä myöten, vaikka vierellä seuraa KLV. Ymmärrän, että sen kevyen liikenteen väylän kunto on heikko, mutta se ei valitettavasti vaikuta liikennesääntöihin.
Tästä onkin jo paljon puhetta. Liikennesäännöt sallivat ajoradan käytön (pl. moottoritie).
Tuntuu että moni pyöräilijä pelkää vähän liikaakin tuota vauhdin laskua.
Tämä taitaa koskea myös autoilijoita?
Kyllä, se maksaa ja pyöräilijä sitä ei ainakaan maksa...
Tutkitusti pyöräilijät ovat parempituloisia, joten maksavat enemmän veroja.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Paras ratkaisuhan tähän olisi, että rehellisesti jaettaisiin kevyen liikenteen väylät kävelijöille ja pyöräilijöille. Varsinkin kun Suomen kaupungeissa halutaan pyöräilyn määrän lisätä, niin tuo on ainoa oikea ratkaisu. Homma pelaa paljon paremmin, kun selkeät ajoradat pyörille ja käveljöille.
Täällä on kaksi suhteellisen vilkasta katua jaettu jälkikäteen pyöräilijöille ja kävelijöille. Lopputuloksena kevyen liikenteen väylä, jossa kummallakaan puolella ei mahdu kohtaamaan vastaantulijoita. Lisäksi kävelijät siirtyvät välittömästi pyörätielle lumen peittäessä tiemerkinnät. Kukapa niitä liikennemerkkejä nyt jaksaisi vilkuilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 395

Täälläkin noita pätkiä on ja tosiaan varsinkin talvella kun maalaukset on piilossa mennään ihan millä puolella sattuu. Ja sitten kun noita on niin että on ensin jaettu pätkä, sitten yhtäkkiä vaihtuu tavalliseksi klv:ksi ja taas vähän matkan päästä jaetuksi jne ja välillä mielestäni nuo puoletkin vaihtuvat niin kaaos on valmis. Noissa jaetuissa pitäisi olla vähintään joku aita välissä että tuo toimisi jotenkuten ja siinä aidassa taas olisi muita ongelmia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 343
Se on pakollinen varuste, eli mars kauppaan.

Tässä muuten hyvä esimerkki siitä, että nämä lakia tulkitsevat asiantuntijat eivät ole mitään absoluuttisten totuuksien kertojia:

Joskus ennen polkupyörässä piti olla nimenomaan soittokello - ei tööttiä, vaan soittokello. Nykyiseen (ja jo edelliseen) lakiin on sisältöä on muutettu ja se sanoo näin:

Liikenteessä käytettävässä ajoneuvossa on kuitenkin oltava vähintään:
--
10) äänimerkinantolaite, jos kysymyksessä on moottorikäyttöinen ajoneuvo, kevyt sähköajoneuvo tai polkupyörä;

Ajoneuvolaki 13

Eli nykyään myös töötti, torvi tai jokin muu äänimerkinantolaite kelpaa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Kyllä, KVL varrella on liittymiä, joista on vaarallista ajaa hidastamatta. Routavauriot, töyssyt ja kolot kykenee väistämään, jos ei aja laput silmillä. Jos kumit rikkoutuvat sepelistä, hanki reitille soveltuvat nakit. Nämä kaikki ovat hyviä perusteita laskea nopeutta, ei siirtyä ajoradalle. Jos reitti tuntuu maantiepyörällä vaivalloiselta, kannattaa suunnitella sellainen lenkki, jossa noita osuuksia ei ole.
Joo mut jos ajan vaikka kaverin mökille parisataa kilsaa ni ei oikein etukäteen voi reittiä niin tarkasti ennustaa...
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Toi pyöräilijä ajoradalla ei edes ole mikään oikea ongelma. Taajamien ulkopuolella ei ole yleensä mitään ongelmaa ohittaa pyöräilijää. Taajamissa pyöräilijän harvoin tarvitsee ajaa 5-60 ajoradoilla, enemmän noilla kaupunkialueiden kaduilla, kun on selkeä turvallisuusongelma ajaa kelviä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 374
En ole autoilijana kovin haastaviin tilanteisiin joutunut kohdatessani väistämissäännöistä piittaamattoman pyöräilijän pyörätien jatkeella, mutta pidän tätä täysin mahdollisena täällä helsingissä, että tuollainen tilanne, missä kolari olisi väistämätön voisi tulla vastaan. Sen sijaan pyöräilijänä jatkeen yli kääntyvä auto on jyrännyt minut. Jos siis katsotaan pyöräilijöitä massana, jotka aiheuttavat ongelmia, niin tulee vastaavasti katsoa autoilijoitakin massana, jotka aiheuttavat ongelmia. Voinette arvata, kumman osapuolen aiheuttamat ongelmat aiheuttavat vastapuolelle enemmän esimerkiksi loukkaantumisia.
Ei sinänsä että olisin hirveän ahkera pyöräilijä, se ei ole koskaan ollut harrastus vaan enemmänkin tapa liikkua kätevästi töihin ja sieltä takaisin, mutta pitää kyllä tavallaan kompata tätä Tampereen osalta.
Liikun Tampereen keskustan alueella suht paljon pyörällä, suht paljon autolla ja suht paljon kävellen. Jos mietin kaikkia ”Mitä vittua tuo idiootti oikein tekee?” tilanteita joihin olen törmännyt kun itse olen joko kävellyt, pyöräillyt tai ajanut niin sanoisin että 90-95% noista tapauksista se idiootti on ollut liikenteessä autolla. Loput 5-10% on tapauksia joissa idiootti on joko kävellen tai pyörällä.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Toi pyöräilijä ajoradalla ei edes ole mikään oikea ongelma. Taajamien ulkopuolella ei ole yleensä mitään ongelmaa ohittaa pyöräilijää.
Jos ei ole keltaistaviivaa ja vastaantuliaa, niin asialliset pyöräilijät ei autoilijan menoa haittaa, Keltaisella viivalla / vastaantulijoden tapauksessa sitten vauhtia sovittaa jos näkyvät ajoissa.

"Spandex " tapaukset erikseen.

Toi pyöräilijä ajoradalla ei edes ole mikään oikea ongelma.
Tapauskohtaista.

Jos kommentoit noit KVL vieressä juttuja, niin moin toki menee muita varovasti häiritsemättä sinne talon pihaan tai minne nyt onkin sentakia menossa. Ne jotka posottelee muuten vain, niin vaaraksi ne ovat itselleen ja muille ja aivan turhaan. Sinänsä harmi , ja siitä sataa lokaa niskaan asillisille pyöräilijöille.

Jos , varsin väärään suuntaa, KVL vieressä joku pyöräilee, niin kaikki ajoissa havainneet osaa toki varoa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
60

Jätän tämän vain tähän

"Pyöräilijällä on enemmän velvollisuuksia liikenteessä kuin jalankulkijalla, sillä pyöräilijä on tieliikennelain mukaan ajoneuvon kuljettaja. Kesäkuun alussa voimaan tulleessa tieliikennelaissa säädettiin pyöräilijöille varovaisuusvelvollisuus jalankulkijoita kohtaan. Pyörällä ajettaessa on jalankulkijoille annettava turvallinen tila tiellä. Myös jalankulkijalla on velvollisuus huomioida muut teillä liikkujat ja sovittaa toimintaansa niin, ettei tarpeettomasti estä tai häiritse muuta liikennettä. "

Millä teet liikenteestä turvallista jos et edes tiedä että joku on tulossa...

Valitettavasti liikenneturha taas keksii ihan hatusta noita ohjeita. Suosittelen tarkistamaan kaiken mitä liikenneturva, media, poliisi ja muut viranomaiset tiedottavat ihan oma kätisesti finlex.fi sivustolta

Taajamassa äänimerkin käyttö on yksinkertaisesti kielletty mm. ohittaessa.

Vanhassa tais olla taajamaan ulkopuolellakin vain valoisaan aikaan.

"Millä teet liikenteestä turvallista jos et edes tiedä että joku on tulossa."
Miten kuulovammaset tekevät liikenteestä turvallista?

47 §
Ääni- ja valomerkki

Ajoneuvolla ajettaessa on annettava ääni- tai valomerkki taikka muulla tavalla on kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomiota, jos se on vaaran välttämiseksi tarpeen. Muutoin äänimerkin saa antaa vain taajaman ulkopuolella ohitettaessa. Äänimerkki ei saa kestää pidempään kuin on tarpeen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Valitettavasti liikenneturha taas keksii ihan hatusta noita ohjeita. Suosittelen tarkistamaan kaiken mitä liikenneturva, media, poliisi ja muut viranomaiset tiedottavat ihan oma kätisesti finlex.fi sivustolta

Taajamassa äänimerkin käyttö on yksinkertaisesti kielletty mm. ohittaessa.

Vanhassa tais olla taajamaan ulkopuolellakin vain valoisaan aikaan.

Miten kuulovammaset tekevät liikenteestä turvallista?

47 §
Ääni- ja valomerkki

Ajoneuvolla ajettaessa on annettava ääni- tai valomerkki taikka muulla tavalla on kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomiota, jos se on vaaran välttämiseksi tarpeen. Muutoin äänimerkin saa antaa vain taajaman ulkopuolella ohitettaessa. Äänimerkki ei saa kestää pidempään kuin on tarpeen.
Ettet nyt syyllistyisi juuri siihen mistä viranomaisia syytät? Ihan vaan vinkkinä, että "jos se on vaaran välttämiseksi tarpeen" antaa aikalailla siimaa toimia äänimerkin kanssa just niinkuin parhaaksi näkee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
60
Ettet nyt syyllistyisi juuri siihen mistä viranomaisia syytät? Ihan vaan vinkkinä, että "jos se on vaaran välttämiseksi tarpeen" antaa aikalailla siimaa toimia äänimerkin kanssa just niinkuin parhaaksi näkee.
Sillon hidastetaan vauhtia. Ei käytetä äänimerkkiä. Kuulo rajotteiset oli jo huomioitu tossa postauksessa

Ei näitten nyt näin vaiketa pitäis olla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Sillon hidastetaan vauhtia. Ei käytetä äänimerkkiä. Kuulo rajotteiset oli jo huomioitu tossa postauksessa

Ei näitten nyt näin vaiketa pitäis olla.
No ei todellakaan pitäisi olla vaikeaa, kun nämä sun neuvot lukee ihan tuossa liikenneturvan tekstissäkin. Kuulovammaiset ei kyllä liity mitenkään siihen, että sä tulkitsit lakipykäliä ihan päin persettä :D
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
519
Teneriffalla ajelin huonojarruisella Puntolla serpentiiniteitä maaseudulla ja Teide-vuorelle ylös-alas. S*tana paikalliset hampaattomat mummotkin menivät ohitse kun ei sillä raadolla uskaltanut ajaa, mutta pyöräilijöitä kunnioittivat kaikki. 10 km/h ajettiin kiltisti "spandexin" perässä rinnettä ylös kunnes tuli ohituspaikka - reilu sellainen. Ohitusta ei tehty olkapäätä viistäen samalla kaistalla, vaan samoin kuin ohitetaan autokin. Siellä on toki kilpapyöräilystäkin kumpuava kulttuuri, kun taas täällä kotona on paikoin vain bensalenkkarikulttuuri. Valitettavasti se näkyy kunnioituksen puutteena pyöräilijöitä, suojateitä ja yleensäkin muita kulkijoita kohtaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
879
Kyllä, se maksaa ja pyöräilijä sitä ei ainakaan maksa...
Hä kuin niin ei maksa? Mä pyöräilen paljon maksan keskimääräistä enemmän kunnallisveroja (joilla kaupunkien infra maksetaan), ja lisäksi omistan auton, joten osallistun myös niiden maaseutuväylien rakentamiseen ja kunnossapitoon - vaikken valtion omistamia teitä hirveästi käytäkään. Enkä jaksa uskoa että olisin ihan hirveä poikkeus.

Ja sieltä "spändex" porukasta löytyy todella paljon kunnostaan huolehtivia johtajia - tuo kun on yritysmaailmassa jossain määrin trendilaji, joten turha kuvitella pöndellä asuvana lippispäänä mielenosoituksellisesti fillaristeja liian läheltä ja lujaa ohitellessa, että olisi ainoa joka ritarillisesti kustantaa väyliä fillaristeille.
 
Pidempää minä olen asunut Helsingissä kuin sinä jos tälle linjalle lähdetään, kannattaa ottaa huomioon että ilman autoilijoita ja heiltä otettua veroeuroja Suomi Oy olisi konkurssissa alle vuodessa :tup:
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 108

Luepas nyt uudestaan se viesti, johon vastasit. Et ottanut kantaa YHTEENKÄÄN siinä esitettyyn pointtiin.

Tajuatko, että ihminen voi omistaa sekä auton että pyörän, ja kulkea molemmilla? Järkevä ihminen osaa käyttää muitakin kuin yhtä kulkuneuvoa.

Kahtiajako ei ole "autoílijat vs pyöräilijät".

Keskimäärin aktiivipyöräilijät maksaa niitä kaupunkien kunnallisveroja enemmän kuin ei-aktiivipyöräilijjät.
 
Viimeksi muokattu:

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Luepas nyt uudestaan se viesti, johon vastasit. Et ottanut kantaa YHTEENKÄÄN siinä esitettyyn pointtiin.

Tajuatko, että ihminen voi omistaa sekä auton että pyörän, ja kulkea molemmilla? Järkevä ihminen osaa käyttää muitakin kuin yhtä kulkumneuvoa. Joillekin tosin voi olla vaikeaa tämän tajuaminen.

Kahtiajako ei ole "autoílijat vs pyöräilijät".

Keskimäärin pyöräilijät maksaa niitä kaupunkien kunnallisvertoja enemmän kuin ei-pyöräilijjät.
En lukenut koska aloittajakaan ei lukenut kuin yhden viestin multa :facepalm:

Olen nyt X kertaa sanonut että omistan kaksi autoa, prätkän, liikun autolla, pyörällä ja kävellen ja osaan ottaa jokaisen tiellä liikkujan huomioon, mutta kummasti se kahtiajako alkaa sieltä Spendex leiristä jotka luulevat olevansa lain yläpuolella ja saavat käyttäytyä liikenteessä miten lystää koska heillä on oikeus ajaa autotiellä letkassa muiden edessä.
 
Kukaan aktiivipyöräilijä ei täällä kuvittele, että saa ajaa jossain "autotiellä".

Suomessa ei ole mitään autoteitä. Se on ajorata, joka yleensä on tehty kaikkia kulkuneuvoja, ei vain autoja varten. Se, että puhut jostain "autoteistä'" kertoo lähinnä tietämättömyydestäsi tai asennevammastasi, kun joko 1) oikeasti kuvittelet niitä joksikin autoteiksi tai 2) tarkoituksella käytät virheellisiä propagandatermejä ajaaksesi agendaasi.

Suomen tieliikennelaki ei kiellä polkupyöriltä ajamista ajoradalla muualla kuin moottoritiellä. Se toki sanoo että tiettyjen ehtojen täyttyessä pyöräilijän tulisi käyttää pyörätietä tai kevyen liikenteen väylää.

Ja keskimäärin aktiivipyöräilijät noudattavat liikenteessä jopa paremmin liikennesääntöjä kuin autoilijat. Pyörällä liikennesääntöjä rikkovat eniten ne jopoteinit jotka eivät ole mitään aktiivipyöräilijöitä.

Eli todellinen kahtiajako on pikemminkin se, että toisin kuin jopoteinit, aktiivipyöräilijät nimenomaan oikeasti pyrkivät noudattamaan niitä liikennesääntöjä myös pyörällä. Näytetään suuntamerkkiä, kunnioitetaan liikennevaloja ja väistämisvelvollisuutta jne.

Se, että joitain käy nimenomaan tämän porukan olemassaolo liikenteessä ärsyttämään kertoo kyllä enemmän ärsyyntyjän omista päänsisäisistä ongelmista. Kun edessä olevan pyöräilijän takia joutuu autolla joskus harvoin liikenteessä hidastamaan ettei koko aikaa voi ajaa sitä ylinopeutta mitä haluaisi, niin pitää valittaa kuinkia tämä porukka rikkoo lakia ajaessaan jossaiin olemattomalla "autotiellä", ollen täysin sokea sille että se oma ylinopeus on myös laitonta, vaikka menisikin sakotusrajan marginaalin sisälle. Sekä keksiä tästä porukasta vielä jotain pilkkanimityksiä. Ja sitten pitää vielä lähteä valehtelemaan sitiä, kuka niitä veroja maksaa, ja kuka ei.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.06.2018
Viestejä
342
Täällä on kaksi suhteellisen vilkasta katua jaettu jälkikäteen pyöräilijöille ja kävelijöille. Lopputuloksena kevyen liikenteen väylä, jossa kummallakaan puolella ei mahdu kohtaamaan vastaantulijoita. Lisäksi kävelijät siirtyvät välittömästi pyörätielle lumen peittäessä tiemerkinnät. Kukapa niitä liikennemerkkejä nyt jaksaisi vilkuilla.
Nämä jaetut väylät toimivat jotenkuten pätkillä, joissa ei ole risteyksiä. Mutta risteyskohdissa/tienylityspaikoissa näistä seuraa aikamoinen kikkailu, kun jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden väylät ja kulkureitit risteävät. Ei suunnittelijoilla taida oikein olla vielä ymmärrystä ja kokemusta kuinka risteyskohdat pitäisi toteuttaa.

Esim. Tampereen Nekalassa on ihan käsittämättömäksi piperrykseksi tehty risteyskohta: kävelijät ohjataan merkeillä väylän toiseen reunaan - eli pakotetaan nimenomaan kulkemaan ristiin koko yhteisväylän yli, ja pyörille on tehty molempiin suuntiin oma äärimmäisen kapea väylä. Pitänyt laittaa tuosta palautetta, että voisi suunnittelijat vähän jalkautua katsomaan miltä ne suunnitelmat näyttävät ihan oikeassa elämässä. Varmaan näyttäneet hyvältä legomalleissa, ja pysäytetyssä tilanteessa jossa kävelijöiden ja pyöräilijöiden liikkumista ei huomioida mitenkään.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
En lukenut koska aloittajakaan ei lukenut kuin yhden viestin multa :facepalm:

Olen nyt X kertaa sanonut että omistan kaksi autoa, prätkän, liikun autolla, pyörällä ja kävellen ja osaan ottaa jokaisen tiellä liikkujan huomioon, mutta kummasti se kahtiajako alkaa sieltä Spendex leiristä jotka luulevat olevansa lain yläpuolella ja saavat käyttäytyä liikenteessä miten lystää koska heillä on oikeus ajaa autotiellä letkassa muiden edessä.
Kuinkas monta kertaa oot nähnyt spandexi letkan ajoradalla mestassa, jossa ei ole kelviä? Mä näen autoilijana pkseudulla huomattavan harvoin, koska ei tarvitse mennä kuin karkeasti kolmoskehän yli niin suurin osa taajaman ulkopuolella olevista teistä ei enää sisällä kelviä..

Hakemalla haettua ongelmaa. Kahtiajako ei sitäpaitsi ala pyöräilijöistä, joista suurin osa kuitenkin on ihan peruspyörillä pikkumatkaa taittavia henkilöitä vaan kyllä ne kuitenkinon autoilijat jotka valittaa pyöröilijöistä. Tälläkin foorumilla on topikki siihen mutta ei päinvastoin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
60
Pidempää minä olen asunut Helsingissä kuin sinä jos tälle linjalle lähdetään, kannattaa ottaa huomioon että ilman autoilijoita ja heiltä otettua veroeuroja Suomi Oy olisi konkurssissa alle vuodessa :tup:

Joo just näin päin se oli. Vai olisko kuitenkin niin päin että ei autoilijat tukevat suomen keliolosuhteisiin sopimatonta harrastusta.

Tossa lyhelmässä ei edes huomioida autobisneksen aiheuttavaa vaihtotaseen alijäämää. Joka vielä pääosin virtaa enemmän tai vähemmän epäilyttäviin diktatuureihin, Venäjälle, Arabiaan, Kiinan...

Autoissa ja infrassa makaa ihan älyttömiä määriä rahaa kiinni. Ja kaikkea tätä pääomaa käytetään alta 60min per vuorokausi.

Meluhaita, muut terveydelliset haitat, liikkumattomuus, lihavuus, liikkumattomuuden aiheuttama aivotyön tehon laskemin. Vie tonttialaa, vie entistä enemmän tontti alaa kun tien viereenkään ei saa rakentaa, lisää autoilua, vielä vähemmän tontteja. Näitä riittäis ihan loputtomiin

Oikeistopuoleet väittävät olevansa rahankäytössä viisaita. Mutta ison osan duunista tekevätkin sen eteen että raha katoaa Suomesta.

Ihan tarkotuksella kepulaisesta mediasta ja ruotsista:

"Saman tutkimuksen mukaan pyöräily tuottaa yhteiskunnalle 0,18 euron arvosta hyötyä kilometriä kohden ja kävely jopa 0,37 euroa kilometriltä. Yksityisautoilusta taas aiheutuu yhteiskunnalle 0,11 euron kustannus jokaista ajettua kilometriä kohden."

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Joo just näin päin se oli. Vai olisko kuitenkin niin päin että ei autoilijat tukevat suomen keliolosuhteisiin sopimatonta harrastusta.
Suomessa autoliikenne on varsin tehokas tapa liikkua.
Se ei tarkoita että se olisi joka pätkällä tehokas ja etteikö pyörä olisi joissain tilanteissa tehokas.

Suomessa muutamassa isommassa kaunpugissa pyörä+jalka voi olla huomattavasti tehokkaapi joihinkin kuljetuksiin.

Voi sopia tavaran kuljetukseenkin, ei ne ruokalähetit pelkästää huvikseen pyörällä jakele. (joka taasen erimerkki siitä että ihan sama mikä ajonuevo, niin meno villiä, kaupungeissa pyörällä ehkä pienempi vaara muille kuin ne autolla sähläävät.

Ihan tarkotuksella kepulaisesta mediasta ja ruotsista:
500Mrd taisi olle EU, ei nyt selvinnyt miten laskettu.

Mutta jos kommentoit verokiertymää, niin liikenne verotuksesta verokiertymä luokkaa 5mrd vuodessa ilman alvia.
ALV sitten 3mrd päälle (jos pitää paikkansa).
Tiemaksut, ei tilasto tähänhätään, Kiinteistövero kiertymä n 2Mrd.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
879
Suomen tieliikennelaki ei kiellä polkupyöriltä ajamista ajoradalla muualla kuin moottoritiellä. Se toki sanoo että tiettyjen ehtojen täyttyessä pyöräilijän tulisi käyttää pyörätietä tai kevyen liikenteen väylää.
Tarkennetaan tät vielä sen verran, että tieliikennelaki määrittää polkupyörän ajoneuvoksi ja samaten se määrittää ajoneuvojen paikan ajoradalle. Ongelma aiheutuu liikennesommittelijoiden ammattitaidosta, tai siis ammattitaidottomuudesta. Nuo kun ilmeisesti suht bilehenkisenä opiskeluaikanaan eivät ole onnistuneet tavaamaan liikennelakia niin pitkälle, että olisivat löytäneet sieltä nuo ajoneuvomääritelmät, ja ne ihan oikeasti kuvittelee vuosikymmenestä toiseen, että polkupyörä on samassa kastissa jalankulun kanssa. Ja kun infraa suunnitellaan lain vastaisesti pakottamalla yksi ajoneuvoryhmä jalankululle tarkoitetulle tien- tai kadunosalle, niin ongelmia syntyy ja paljon. Ja niitä sitten vatvotaan tässäkin ketjussa kyllästymiseen asti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
879
Suomessa autoliikenne on varsin tehokas tapa liikkua.
Se ei tarkoita että se olisi joka pätkällä tehokas ja etteikö pyörä olisi joissain tilanteissa tehokas.

500Mrd taisi olle EU, ei nyt selvinnyt miten laskettu.

Mutta jos kommentoit verokiertymää, niin liikenne verotuksesta verokiertymä luokkaa 5mrd vuodessa ilman alvia.
ALV sitten 3mrd päälle (jos pitää paikkansa).
Tiemaksut, ei tilasto tähänhätään, Kiinteistövero kiertymä n 2Mrd.
Ynnääs tähän vielä ne liikenneonnettomuuksien kokonaiskulut yhteiskunnalle, autoilijoille verotuksessa työmatkakorvauksina palautettavat eurot, työajon verottomat kilometrikorvaukset, autoilun aiheuttamien ilmansaasteiden terveysvaikutukset jne, jne, niin saadaan vähän realistisempi kuva ollaanko sen jälkeen plussalla vai miinuksella. Ja nyt en edes maininnut jengin liikunnanpuutteesta aiheutuvia kustannuksia, kun sitä hanuria kasvatetaan kilometristä toiseen lyhyilläkin siirtymillä Audin ratin takan..
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Ynnääs tähän vielä ne liikenneonnettomuuksien kokonaiskulut yhteiskunnalle,
En noissa ynnännyt autoilun kuluja, vaan vero kiertymää.

Liikenneonnettomuuksista on tilastoja ja laskelmia, niitä kyllä tehty , nykyrahassa laskelmat olleet vaihtelevia.
Autoilusta on myös monia muitakin kuluja. (ennenkuin joku muistuttaa vakuutuksista, niin niistä peritään veroa ja niillä vakuutuksilla osittain rahoitetaan vahinkoja, myös muiden)

Verovaroin tehdään myös merkittävä osa väylistä

Verovaroin rahoitetaan myös valvontaa, tosin kerätään myös maksuja.

autoilijoille verotuksessa työmatkakorvauksina palautettavat eurot, työajon verottomat kilometrikorvaukset
Ne on työn kuluja. Ei niissä saa veronpalautuksia autoilun veroista

Ja se auto on taasen tehokas väline liikkumiseen, joten se on sitä hyvinvointi tuovaa

autoilun aiheuttamien ilmansaasteiden terveysvaikutukset
Tämä on ihan todellinen.

Ja varsinkin paikkakohtaisia eroja, jos muuttaa vilkkaan väylän viereen, niin siinä tekee jo valintaa.

Tällähetkellä isoin juttu kuitenkin ilmastovaikutukset ja siinä ohjauksessa voi ne vuosittaiset verokiertymät aaltoilla.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630
kummasti se kahtiajako alkaa sieltä Spendex leiristä jotka luulevat olevansa lain yläpuolella ja saavat käyttäytyä liikenteessä miten lystää koska heillä on oikeus ajaa autotiellä letkassa muiden edessä.
Mitä ihmettä sinä selität? Itsehän sinä tuota kahtiajakoa ja vastakkainasettelua haet jatkuvalla nimittelyllä ja varoitusten arvoisilla kommenteilla.

Vannoutuneiden autoilijoiden piirissä tuntuu oikein rehottavan tällainen vastakkainasettelun alakulttuuri. Facebookistakin löytyy kokonainen ryhmä omistettuna pyöräilijöiden ”virheiden” bongaamiselle ja niiden kollektiiviselle paheksunnalle (ja jopa onnettomuuksissa loukkaantuneiden naureskelulle). Täysin käsittämätöntä ja suoraan sanottuna henkisesti jälkeenjäänyttä toimintaa nykypäivänä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
60
Ja se auto on taasen tehokas väline liikkumiseen, joten se on sitä hyvinvointi tuovaa

Auto ei ole tehokas millään mulla mittarilla kun yksilölle ajallisesti. Elinajan odotekin lyhenee! Ja sekin johtuen vain ja ainostaan siitä että autoilusta on tehty nopeaa ja liian halpaa mm. niitä diktatuureja tukemalla. Samalla jättäen muut kulkumuodot lapsenkenkiin. Yleisen konseuksen mukaan jostain syystä spandex pyöräilijät ovat kuitenkin niitä itsekkäitä.

Tämäkään ei ole kuitenkaan niin itsestään selvää jos laskee yksittäisiin matkoihin mukaan käytetyn ajan kaikista oheistoiminnoista jotka liittyy tähän harrastukseen, tässä vähän esimakua:

Auton hankinta, byrokratia, katsastus, renkaiden vaihdot, huollot, pesut ja tankkaamiset. Parkkipaikan etsimiseen ja sitten vielä kävely ajan sieltä prisman hehtaarien kokoisen p-alueen viimeisestä nurkasta. Kun lähi salessa olis voinnu käydä kävellen.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Mitä ihmettä sinä selität? Itsehän sinä tuota kahtiajakoa ja vastakkainasettelua haet jatkuvalla nimittelyllä ja varoitusten arvoisilla kommenteilla.

Vannoutuneiden autoilijoiden piirissä tuntuu oikein rehottavan tällainen vastakkainasettelun alakulttuuri. Facebookistakin löytyy kokonainen ryhmä omistettuna pyöräilijöiden ”virheiden” bongaamiselle ja niiden kollektiiviselle paheksunnalle (ja jopa onnettomuuksissa loukkaantuneiden naureskelulle). Täysin käsittämätöntä ja suoraan sanottuna henkisesti jälkeenjäänyttä toimintaa nykypäivänä.
Ihan samallalailla spendexeillä on Facebookissa tyhmä missä kerätään autoilijoiden virheitä :facepalm:

Edelleen jos liikenteessä on urpo joka rikkoo lakia on hän minun mielestä urpo, kusipää tms, olkoot sitten kävelijä, pyöräilijä tai autoilija, samaa sakkia kaikki.

Pyöräiliössä 100% kusipäitä ovat nämä Spendex trikoissa ajavat joille jokainen matka on uusi pika ek ja aina pitää ajaa mahdollisimman kovaa, yhtään kusipää maastopyöräilijää en ole koskaan tavannut koska heille se nopeus ei ole kaikki kaikessa ja he ymmärtävät että on olemassa myös muita ketkä nauttii luonnosta ja koskaan en ole nähnyt maastopyöräilevää letkaa autotiellä niin mistäköhän tämä inho spendexejä kohtaan johtuu:think:
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Auto ei ole tehokas millään mulla mittarilla kun yksilölle ajallisesti.
Kustannus vs hyöty, auto on tehokas, kestää jopa huomattavan verotuksen.

Aika on toki tärkeä, jos pyörällä säästää aikaa niin sellaisilla matkoilla pyörän suosio kasvaa. (aika ei ainoa kriteeri)

Jos puhutaan viihteestä, huviajelusta, niin pyöräily itsessään voi olla se mistä halutaan maksaa, ei ole kyse kauanko menee johonkin matkaan, vaan se ajo itsessään. Ja se kilpailee ajankäytöstä, joten auton käyttö tarpeelliseen liikkumiseen voi lisätä vapaa-aaikaa siihen pyöräilyyn, autolla mennään sinne pyöräilypaikkaan, jotta itse pyöräilyyn jäisi olisi aikaa enemmän.

Toki päinvastoin, nykyisen tiiviin rakentamisen aikaan, voi se autotalli olla kaukana ja sinne mennään pyörällä.

niin mistäköhän tämä inho spendexejä kohtaan johtuu:think:
Tämä on harmi, osa pilaa koko ryhmän maineen.

Kyllä värittömissäkin pyöräilijöissä on niitä vaarallsia vatipäitä, mutta ne on yksilöitä ja osa niistä asenteella anteeksi, tai päihteissä, mutta sori.

Ehkä värikkäät asut jäävät myös mieleen.

No muistettava, että asu ei tee vatipäätä, mutta tietyt vatipäät suosivat tiettyjä varusteita/tuotteita. sama juttu moottoriajoneuvo puolella.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 108
Auto ei ole tehokas millään mulla mittarilla kun yksilölle ajallisesti.
... mutta tämä on ihan ylivoimaisesti se oleeellisin kriteeri ihmisten arkiliikkumisen tehokkuuden mittaamiseen.

Elinajan odotekin lyhenee!
Höpöhöpö.

Ei se henkilöautossa istuminen ole terveydelle yhtään haitallisempaa kuin bussissa tai junassa, tai tässä tietokoneen ääressä istuminen.

Erityisesti nyt Korona-aikana se henkilöautossa istuminen voi olla selvästi turvallisempaa ja esim. vanhuksilla tai riskiryhmäläisillä nostaa eliniän odotetta julkisiin verrattuna.

Ja sekin johtuen vain ja ainostaan siitä että autoilusta on tehty nopeaa ja liian halpaa mm. niitä diktatuureja tukemalla.
Hyvien teiden rakentamisella ei ole mitään tekemistä diktatuurien kanssa.

Ja ne hyvät tiet eivät hyödytä ainostaan yksityisautoilijoita vaan ovat välttämättötmiä mm. kaupan ja teollisuuden kuljetuksille.

Suosittelen yrittämään vaikka pesukoneen kuskaamista sillä kuormapyörällä 60km matkan.

Samalla jättäen muut kulkumuodot lapsenkenkiin.
Höpöhöpö. Suomessa on käytetty vaikka kuinka paljon rahaa rautateiden rakentamiseen, siten että niiden investointien kustannukset per matkustajakilometri tai rahtitonnikilometri on todella paljon suuremmat kuin esim. maanteillä.

Tämäkään ei ole kuitenkaan niin itsestään selvää jos laskee yksittäisiin matkoihin mukaan käytetyn ajan kaikista oheistoiminnoista jotka liittyy tähän harrastukseen, tässä vähän esimakua:

Auton hankinta, byrokratia, katsastus, renkaiden vaihdot, huollot, pesut ja tankkaamiset. Parkkipaikan etsimiseen ja sitten vielä kävely ajan sieltä prisman hehtaarien kokoisen p-alueen viimeisestä nurkasta. Kun lähi salessa olis voinnu käydä kävellen.
Hienosti sotket keskenään yhteiskunnalle tulevia kustannuksia ja hyvin pientä tekemistä joita henkilö itse vapaaehtoisesti haluaa tehdä, koska kokee kokonaishyöty jää hyvin paljon plussalle.

Auton hankinta. Voi tehdä vaikka kerran 10 vuodessa. big deal.

Byrokratia == maksan kerran vuodessa ajoneuvoveron. Ei tasan yhtään muuta.

Katsastus == kerran vuodessa. big deal.

Renkaiden vaihdot. Auton renkaidenvaihtoon vanteineen menee about yhtä kauan aikaa kuin mitä menee polkupyörän talvirenkaidenvaihtoon kun ei ole kaksia vanteita. ja kitkarenkailla voi aivan hyvin ajaa koko kesän jolloin ei tarvi vaihdella renkaita.

Ja auton renkaat kestää paljon paremmin kuin pyröän renkaat, koska ajoradalle ei levitetä tappajasepeliä.

Käytän todella moninkertaisesti aikaa polkupyörieni renkaidenvaihtoon kuin autoni renkaidenvaihtoon.

Huollot. Vähemmän autoa tarvii kilometriä kohden huoltaa kuin polkupyörää. Polkupyöriin saa olla vähän väliä vaihtamassa ketjuja, rattaita ja jarrupaloja, autolla taas menee 15000-20000 km tekemättä mitään.

Pesut. Ei sitä autoa tarvi pestä yhtään sen enempää kuin polkupyörääkään.

Tankkaamiset. Ihan hirveä vaiva käyttää 1-2minuuttia kauppareissun yhtedessä silloin tällöin. Jos käyn Kalevan prismassa 6km päässä kaupassa, verrattuna muihin kulkuneuvoihin, siihen tankkaukseen kuluvan ajan säästän moninkertaisesti tuolla yhdellä 12km reissulla, mutta sillä yhdellä tankillisella voin käydä siellä prismassa n. 50 kertaa.

Että melkoisen typerää argumentointia kyllä toiseenkin suuntaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 723
Esim. tuosta Helsingin vuoden 2018 pyöräilybarometrista voi lukea, että pyöräily on suositumpaa ylemmissä tuloluokissa (niiden osuus pyöräilijöistä on isompi kuin osuus koko väestöstä). Ero ei ole iso, mutta kuitenkin
Mistä tämmöinen on luettavissa/tulkittavissa? kohdasta ”aineiston rakenne” ja siitä nuo tuloluokka jaottelut?
Ja sieltä "spändex" porukasta löytyy todella paljon kunnostaan huolehtivia johtajia - tuo kun on yritysmaailmassa jossain määrin trendilaji, joten turha kuvitella pöndellä asuvana lippispäänä mielenosoituksellisesti fillaristeja liian läheltä ja lujaa ohitellessa, että olisi ainoa joka ritarillisesti kustantaa väyliä fillaristeille.
Jos nyt kuitenkin katsotaan _kaikkia_ pyöräilijöitä niin väitän että suurin massa on pienituloista jotka käyttävät fillaria olosuhteiden pakosta käytännössä työmatkoilla. Perseen alla on ”jopoa” vastaava fillari ja vaatetus kaukana spandexista ja ajotapa/vauhti sellainen että ei hirvitä 80mummoakaan.

Seuraava ryhmä lienee <60k€ tienaavat ”hipsterit”, joilla on rahaa asua ”keskustassa” ja menevät sen 5-7km matkan fillarilla käytännössä koska se on autoa kätevämpi ko. välillä. Löytyy sähköpyörää ja täysjousitettua maastopyörää. Vauhtia on mutta silti ajetaan siellä kelvillä.

Sitten päästään näihin yritysjohtajiin. Kerran viikossa töihin spandex päällä keskellä ajorataa ja viikolla sitten muuten vain lisäksi 1-2 kertaa sekoilemassa sen fillarin kanssa liikenteessä :).

Toisin sanoen kun tuo 1 spandex ajaa viikossa sen 100km häiriten kaikkia lapsista,mummoista autoilijoihin. Samaan aikaan hänen 200 matalapalkka luokassa ollutta alaista ajaa 1200km ilman että siitä häiriintyy kukaan. 15 ”hipsteriä” ajaa 200km aiheuttaen vai lievää pahennusta yksittäisissä kävejöissä.

Vähän tuli kieliposkella kirjoitettua, mutta kyllä tuo suhdeluku todellisuudessa jotain tuollaista on.

Jos sillä fillarilla haluaa huvikseen polkea, niin spandex pystyy halutessaan hankkimaan kuntopyörän tai sitten menköön kiertämään velodromia, onhan tuo kuitenkin ns. ajokertoihin (siis yksittäinen matka ottamatta kantaa sen pituuteen) suhteutettuna sellainen pyöräilyn aliosasto ettei aiheuta muuta kuin haittaa kaikille muile.

Sen sijaan tuo luokka ”alipalkatut” & ”ideologiset hipsterit” suorittavat ylivoimaisesti suurimman osuuden pyöräilykilometreistä joten myös terveyshyödyt putoavat käytännössä kokonaan tähän sakkiin ja tekevät kaiken tämän aiheuttamatta minkäänlaista häiriötä muuhun liikenteeseen.

PS. Itsekin fillaroin pk-seudulla 15v töihin kesät/talvet, mutta ihan vain siksi että se oli kätevin/nopein tapa suorittaa matka. Autolla menin jos oli ilmiselvää että vettä tulee aivan vitusti. Matkat oli tosin vain 1,3km ja myöhemmin 3,3km pintaan per sivu ja aina ajelin ilman käsiä päin kaikkia punaisia ja pimeällä fillarilla :), väitän silti että auto- tai muutakaan liikennettä en toiminnallani häirinnyt, joku saattoi risteyksessä joskus saada paskahalvauksen kun ilmestyn etuajo-oikeutettuna ”pimeästä kuin tyhjästä”, mutta ajoin aina siten että sain itse pysäytettyä ja vaarallisimmat tilanteet tapahtuivat poikkeuksetta päivisin valoisassa eli samalla tavalla sitä oli syytä ajaa koko ajan.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 108
Ihan samallalailla spendexeillä on Facebookissa tyhmä missä kerätään autoilijoiden virheitä :facepalm:

Edelleen jos liikenteessä on urpo joka rikkoo lakia on hän minun mielestä urpo, kusipää tms, olkoot sitten kävelijä, pyöräilijä tai autoilija, samaa sakkia kaikki.

Pyöräiliössä 100% kusipäitä ovat nämä Spendex trikoissa ajavat joille jokainen matka on uusi pika ek ja aina pitää ajaa mahdollisimman kovaa, yhtään kusipää maastopyöräilijää en ole koskaan tavannut koska heille se nopeus ei ole kaikki kaikessa ja he ymmärtävät että on olemassa myös muita ketkä nauttii luonnosta ja koskaan en ole nähnyt maastopyöräilevää letkaa autotiellä niin mistäköhän tämä inho spendexejä kohtaan johtuu:think:
Väitän että et edelleenkään ole nähnyt yhtään minkäänlaista pyöräilijää missään "autotiellä", minkäänlaisissa vaatteissa. Koska suomessa ei edelleenkään ole mitään "autoteitä". Tämä on sanottu sinulle vaikka kuinka moneen kertaan, mutta ei tunnu menevän perille.

Se on kummaa kuinka on käytännössä ihmisoikeus että pitää päästä ajamaan autolla 85km/h nopeutta 80km/h nopeusrajoitusalueella, mutta jos pyöräilijä haluaa ajaa samalla tiellä 30km/h, se onkin pelleilyä ja kusipäisyyttä.

Kannattaa katsoa ihan peiliin niitä kusipäitä etsiessä, jos kuvittelee, että se, millaisia vaatteita toiset käyttää liikenteessä, tekee niistä kusipäitä.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 653
Viestejä
4 187 436
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom