Mikä ärsyttää kanssa-ihmisissä?

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 659
Keskustelua muiden ihmisten ärsyttävyyksistä.

Itte voin heittää heti kättelyssä viikonloppuna tapahtuneen.
McDonaldsin "emmä tiiä mitä otan". Meen Mäkkiin ja hirveet jonot. Ainakin viis kuus ennen mua. Siinä sitten 5min stondataan ja mua edellinen tulee tiskille. "Hmm.. mitä sitä ottais? Mitä teillä on valmiina? Mitä täytteitä siinä on? Tuleeks siihen ranskalaiset? Mitä eri juomia on?"
Vittu, eikö sitä voi siinä jonossa miettiä mitä ottaa ja sitten tiskillä vaan kertoa tilauksensa?

Oven paiskojat. Aikuiset ihmiset paiskaa oven kiinni niin että ikkunat helisee.

Autoilijat, jotka laittavat vilkun päälle kilometri ennen kääntymistä niin, että kuitenkin ajetaan kahden kolmen risteyksen ohi vilkku päällä.

Autoilijat jotka tuovat kyyditettävää juna-asemalle ja odottavat autossa tukkien koko aseman edustan niin että pelkkä autosta tiputtaminen on mahdotonta ellei aja itse autoaan kilometrin päähän asemasta.

Mä haluun muuttaa jonnekkin korpeen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
999
Itseäni ärsyttää ihmisissä ihan helvetin moni asia, helpompaa olisi itse asiassa varmaan kertoa mikä heissä ei vituta. Muutama yleinen, jolla saadaan jo leijonanosa perustallaajista:

Jatkuva Facebookin ja muun sosiaalisen median käyttö. Mitä vanhemmaksi olen itse tullut, sitä enemmän ärsyttää ja aiheuttaa myötähäpeää nämä kaiken maailman somehuorat. Järkyttävää ajatella kuinka moni minunkin ikäinen noin kolmekymppinen ihminen päivittää lähes koko elämänsä niihin. Ketä vittua kiinnostaa, ihan oikeasti? Kuka voi olla niin täynnä itseään, että omasta naamasta pitää vielä kolmekymppisenäkin julkaista vähintään yksi kuva päivässä? Tai siitä omasta lounaasta? Tämä ärsyttää itseäni niin netissä kuin oikeassakin elämässä. Oikeassa elämässä kun joutuu esimerkiksi työpaikan kautta todistamaan samaa käytöstä jopa firman illallispöydässä. Ärsyttää ihan vitusti myös ne ihmiset, jotka tunkevat lapsensa koko elämän internettiin vauvasta pitäen. Ihan kuin se vauva olisi ikuisesti sinun tavarasi? Miettivätkö he ollenkaan, että tämäkin vauva on joskus aikuinen, joka ei välttämättä halua omia vauva- tai lapsikuviaan aivan kaikkien nähtäville? Siinähän voi olla vaikka Suomen seuraava presidentti, jonka kylpykuvat on sitten tuhansien pedofiilien kotiarkistoissa.

Uutisten (ja miksei muidenkin artikkeleiden) sokea lammasmainen uskominen. Ärsyttää ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista medialukutaitoa tai halua tarkistaa faktoja. Uskotaan ihan mitä tahansa mitä netissä lukee ja sitä pidetään vielä kivenkovaan totuutena. Pahimmillaan niin, että ollaan valmiita vaikka väittelemään asiasta vaikka sitä oikeaa tietoa ei ole.

Edellisestä tuli mieleen, että ärsyttää kyllä muutenkin tyhmät, sinisilmäiset ja naiivit ihmiset. Esimerkiksi nämä, jotka jakavat jotain vitun testituloksia Facebookissa. "Testaa mikä on stripparinimesi" ja samalla luovutat sähköpostisi, nimesi ja kaikki Facebookkiin laittamasi tiedot tälle kolmannelle osapuolelle. Sitten ihmetellään, että miksi tätä spammia tulee niin saatanasti tai mistä sähköposti on vuotanut sinne ja tänne. Kovimmat luupäät eivät lopeta näitä, vaikka omat kaveritkin kommentoivat haluttomuutensa moiseen kusetukseen.

Ärsyttää muuten myös kitisevät YH-äidit ja muutenkin valittavat vanhemmat. Pitikö pyöräyttää niitä penskoja ennen kuin kasvoit itsekään aikuiseksi? Sitten itketään miten rahat ei riitä elämiseen, lapsiperheitä sorretaan ja kaikista tuista leikataan. Niin, vikistään kuinka tuista leikataan, kun eihän sitä pikkuperhettä voi omilla varoillaan elättää. Tosin ymmärtäähän sen, ettei se helppoa ole, kun koulutusta ei ole peruskoulua enempää. Olisi varmaan kannattanut rakentaa sitä uraakin vähän pidemmälle ennen muksujen harkitsemista. Valintojen maailma. Vitun urpot.

Lisäksi ärsyttää ihmisten kärsimättömyys ja kaikki-heti-mulle-nyt asenne. Vituttaa ihmisten laiskuus ja saamattomuus. Vingutaan kuinka on köyhät olot mutta ei kuitenkaan töitäkään sen kummemmin jaksaisi tehdä. Itketään miten on mennyt 20 vuotta firmassa ja tuntuu ettei siellä arvosteta, mutta kunnianhimo ja uskallus ei riitä kuitenkaan työpaikan vaihtoon tai omaan yrittämiseen. Sosiaalipummit vituttaa ihan yleisesti. Neekerit vituttaa. Pissikset vituttaa.

Vittu, ihmiset vituttaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641

Heti ensin haluan kiittää, että kirjoitit puolestani asiat mitkä vituttaa, säästit paljon vaivaa itseltäni.

Sitten vituttaa noin yleisesti, että lapsena kuvittelin että aikuiset ovat fiksuja. Miten onkin mieli muuttunut sittemmin. Koko ihmiskunta on idiootteja täynnä. Ei tältä pallolta älykästä elämää löydy.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518

Jatkuva negatiivisuus.
No joo. Ärsyttää varmaan kaikki ihmiset ja toki sitten vielä sen lisäksi oma itsensä.

Mutta jokainenhan saa tehdä aivan mitä lystää. Se ei ole keneltäkään pois. Ei edes minulta.

Esimerkiksi tuosta ylempää. Facea ja muuta somea saa käyttää aivan niin paljon kun sielu sietää. Ei ole ollenkaan minun ongelma jos jollekin tulee siitä liikakäytöstä ongelma. Itse olen lopettanut ja ei olisi kannattanut varmaan edes aloittaa :) En tiedä somehuorista enkä mistään muistakaan, eli olen autuaan tietämätön. No toki twitteri on aika noloa jos Trumpinkin täytyy käyttää jostain syystä somea :D Trumpin täytyy olla kai nuorekas 7-kymppinen.

Olen todistanut tuota että asenteestani otetaan nokkiinsa ja piilotetaan ne vauvankuvat koska ne ei kiinnosta minua. Tai siis postetaan myös kavereista. Toki itselle olisi kiva että porukka olisi vaikka kuollut, ei pätkääkään väliä.

Jep. Somea oikeana pitävät. Lampaat jotka uskovat esim yle:en. Näille saa todistella että ei ole maailmanloppua tulossa ja muuta paskaa. Eivät kyllä jaksa edes kuunnella vaan uskovat siihen omaan juttuunsa.

No joo, jotkut sitten yrittävät vedättää rahaa ties miten tyhmillä verukkeilla. Esim ei me muistettu että se varainsiirtovero täytyy maksaa ja ei ole rahaa. Eli 300 000 osakkeesta menee 2% veroa eli 6000 tarvitsisi vain rahaa. Eli vedätetään tyhmiä tai tyhmää vanhempaa että ei me ollenkaan tuollaista pikkujuttua muka tiedetty.

Köyhyyttä muistetaan kyllä valittaa, mutta kummasti riittää rahaa vaihtaa auto joka toinen vuosi uuteen ja matkustaa kerran vuodessa ulkomaille ja lappiin. Tehkää sekin aiva vaikka ylitöitä, niin luulisi rahaa tulevan toiseen tyyliin.

Firmoissa ei yleensä arvosteta perusduunaria. Jos ei työt kiinnosta, niin uusi kyllä löydetään nopeasti tilalle.

----
Arvaa vaan kun se pissis muuttuukin aikuiseksi. Siitä seuraa sellainen pikku ongelma että ei taida sanat riittää. Eli mieluummin vain riittävän kaukana ja olla ei missään tekemisissä.

Jatkuva negatiivisuus on se pääjuuri. Ja vielä jos sitä negatiivisuutta on kohdistettu minuun. No, siitä seuraa lähinnä se että haluaisin tappaa tämän henkilön, ei sen kummempaa. Olkoot sitten kuinka negatiivisia vain, kun vain en tapaa heitä enää koskaan.

Tulipas hyvin negatiiviselta kuulostava posti. Mutta itse en voi sietää negatiivisuutta. Negatiivisuus ahdistaa kuoliaaksi. Eli täytyy vain tehdä kivoja juttuja ja sellaista josta itse tykkää. Ongelmat saa olla sitten jonkun omia ongelmia, harvemmin pystyn niihin mitenkään auttaa.

Radiosta taisi muuten kuulua sattumalta jari sarasvuota. En tiedä sitten mitä se siinä höpisi.
Kirjoitin jotain hänen sanomia sanoja ylös. Ilmeisesti oli puhe jostain että miten mieli toimii:

Eli ihmisen mieli saattaa tahtoa jotain. Tahtotilaa ei voi muuttaa. Mutta on eri asia toteuttaa tahtotila. Eli sen tahtotilan voi jättää tekemättä. Voi olla joku fantasia joka ei koskaan toteudu.

Tuossa sitä humpuukia:
Osa henkisistä kyvyistä ainakin saattaa olla perittyjä. Jos on kasvanut kieroon, niin ilmeisesti ei ole vapaata tahtoa jos muistan oikein. Jos ei ole sitä vapaata tahtoa, niin on helpommin vietävissä. Tästä seuraa se että on vähemmän halukas oppimaan omista virheistään. Eli koska ei ole vapaata tahtoa, niin ei voi myöskään oppia omista virheistään, koska ei ole periaatteessa omia virheitä. Eli virheistä ei opi, vaan virhe saattaa vain lisätä kostonhimoa? Tästä syystä myös ollaan vähemmän kiitollisia yhtään mistään.
Oli jotain että ihminen voi olla oikeastikin tulehdustilassa. Tämä tulehdustila näkyy jopa verikokeista.

Vapaa tahto = illuusio. Siitä herääminen johtaa tuhoon. Jos suurin osa ihmisistä tajuaa sen tulee ongelma. Koska ei ole vapaata tahtoa, on vain säännöt. Oli siinä jotain muutakin, mutta eipä muistu nyt mieleen. Jotain psykologiasta. Koulussahan ei opetettu psykologiaa ollenkaan. Olisi tärkeä tietää siitä edes jotain. Onko se sitten jotain tiedon pimittämistä? Tilalle tuputetaan sitten vaikka, öö ei muistu mieleen. Mutta sitä tyttöjen ja naisten ylentämistä :)

ei seuraa että on välttämätöntä
impulsi
tahtotila
kostofantasia
intohimoinen kostonhimo
ei juuri voi tahtoa mitä hän tahtoo
voi tehdä tai ei
en voi tahtoa että en tahdo sitä
painostuksen kohteeksi
tahtoa jotain mitä eivät tahdo
alkoholisti
addiktin siemen
ei ole vapaata tahtoa
ei oo vastuussaa
kohtalo
ei pidä paikkaansa
todennäköisyydet ovat sinua vastaan
ereytyminen on epätodennäköistä
henkiset kyvyt on perittyjä
ei voi valita kohtaloamme
traumatisoinu
kasvanu kieroon
vapaa tahto
helpommin vietävissä
vähemmän halukas oppimaan omista virheistään
ei opi omista virheistä
vähemmän kiitollisia
tulehdustilassa
verikoe. biokemiallinen vaste
vapaa tahto. illuusio. siitä herääminen johtaa tuhoon
jos suurin osa ihmisistä tajuaa sen

edit:
Tärkeinhän siinä oli se mieli. Jos haluat joksikin, niin ole se. Niin helppoa. Eli muuta asennetta ja ole erilainen jos haluat olla erilainen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
420
ai ärsyttää.. hitaat, tyhmät ja läskit. noi on yleensä aina tukkona joka paikassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Iloiset ihmiset - s****na! :hammer:
Suomi on melankolista kansaa! Iloiset painukoot ruotsiin.
Itse kyllä katselen mieluusti iloisia ja nättiä ihmisiä. Lähinnä kyllä naisia.
Tosiaan taitaa olla vähän melankolista kansaa, mutta kesällä sentään on vähemmän vaatetta ja lämmintä :)

ai ärsyttää.. hitaat, tyhmät ja läskit. noi on yleensä aina tukkona joka paikassa.
Itseä ei. Ovat sentään elossa vielä vaikka näyttävätkin vähän palloilta :) En ole siis millään lailla rasisti. Toki täällä on sitä tilaa ja jaksan rauhassa odottaa ja on tarvis. Osa pulleista näyttää vähän ujoilta, mutta hyvä että ovat kauppaan sentään tohtineet tulla.

Muutenkin kiva tutustua erilaisiin ihmisiin. Jopa ne äly ujot ovat tohtineet tulla juttelemaan minulle. Ja kun kuulemma henkilö ei ollut kellekkään "tohtinut" avata suuta. Toki piti yrittää kuunnella hyvin tarkkaan, koska en meinannut saada mitään selvää. Mutta jotain kysymystä hänellä selvästi oli ja tohti ilmaista. Oikeastaan tyhmiä nyt ei erityisemmin ole. Tai vähän aseja voi olla mutta se ei haittaa. Sitten taas pahimpia on ne muka "fiksut" joilla on aivan vääristynyt käsitys. Niille ei sitten saa yhtään mitään. Parempi varmaan vaan juosta täysillä karkuun :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Mikä nyt oikeasti ärsyttää, niin se taitaa olla kiusaaminen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
213
Keskinkertaisuuden sietäminen vituttaa eniten. Valittakaa lisää, ei täällä kukaan muuten opi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 782
Radiosta taisi muuten kuulua sattumalta jari sarasvuota. En tiedä sitten mitä se siinä höpisi.
Kirjoitin jotain hänen sanomia sanoja ylös. Ilmeisesti oli puhe jostain että miten mieli toimii:

Eli ihmisen mieli saattaa tahtoa jotain. Tahtotilaa ei voi muuttaa. Mutta on eri asia toteuttaa tahtotila. Eli sen tahtotilan voi jättää tekemättä. Voi olla joku fantasia joka ei koskaan toteudu.

Tuossa sitä humpuukia:
Osa henkisistä kyvyistä ainakin saattaa olla perittyjä. Jos on kasvanut kieroon, niin ilmeisesti ei ole vapaata tahtoa jos muistan oikein. Jos ei ole sitä vapaata tahtoa, niin on helpommin vietävissä. Tästä seuraa se että on vähemmän halukas oppimaan omista virheistään. Eli koska ei ole vapaata tahtoa, niin ei voi myöskään oppia omista virheistään, koska ei ole periaatteessa omia virheitä. Eli virheistä ei opi, vaan virhe saattaa vain lisätä kostonhimoa? Tästä syystä myös ollaan vähemmän kiitollisia yhtään mistään.
Oli jotain että ihminen voi olla oikeastikin tulehdustilassa. Tämä tulehdustila näkyy jopa verikokeista.

Vapaa tahto = illuusio. Siitä herääminen johtaa tuhoon. Jos suurin osa ihmisistä tajuaa sen tulee ongelma. Koska ei ole vapaata tahtoa, on vain säännöt. Oli siinä jotain muutakin, mutta eipä muistu nyt mieleen. Jotain psykologiasta. Koulussahan ei opetettu psykologiaa ollenkaan. Olisi tärkeä tietää siitä edes jotain. Onko se sitten jotain tiedon pimittämistä? Tilalle tuputetaan sitten vaikka, öö ei muistu mieleen. Mutta sitä tyttöjen ja naisten ylentämistä :)

ei seuraa että on välttämätöntä
impulsi
tahtotila
kostofantasia
intohimoinen kostonhimo
ei juuri voi tahtoa mitä hän tahtoo
voi tehdä tai ei
en voi tahtoa että en tahdo sitä
painostuksen kohteeksi
tahtoa jotain mitä eivät tahdo
alkoholisti
addiktin siemen
ei ole vapaata tahtoa
ei oo vastuussaa
kohtalo
ei pidä paikkaansa
todennäköisyydet ovat sinua vastaan
ereytyminen on epätodennäköistä
henkiset kyvyt on perittyjä
ei voi valita kohtaloamme
traumatisoinu
kasvanu kieroon
vapaa tahto
helpommin vietävissä
vähemmän halukas oppimaan omista virheistään
ei opi omista virheistä
vähemmän kiitollisia
tulehdustilassa
verikoe. biokemiallinen vaste
vapaa tahto. illuusio. siitä herääminen johtaa tuhoon
jos suurin osa ihmisistä tajuaa sen
edit:
Tärkeinhän siinä oli se mieli. Jos haluat joksikin, niin ole se. Niin helppoa. Eli muuta asennetta ja ole erilainen jos haluat olla erilainen.
Onpa niin yleiskaavallinen funktio ettei voi sanoa mitään kohdetta mitä siinä on mahdollisesti ajettu takaa. Ensimmäisenä tulisi mieleen anarko-markon tai "anarkistin" sielun kehityksen elinkaari (vapaa tahto, illuusio jos suurin osa sen tajuaa). Vaan voipa tuo olla myös sen Imatran ampujan sielun elämäkin, joka nyt pyritään syrjäytyneen stereotypiaan maalaamaan. Vaikea sanoa. Yleisfunktio.

On mielestäni sittenkin väärin kasvattaa lapsiaa genderiin ja vaalia poikien pidättäytymistä poikien osassa "kastraationpelon" vertauksella ("laitetaan hame päälle, jos tekee näin..." Me miehet... (joilla on penis)). Halut kun ovat loppujen lopuksi monien assosiaatioiden ja synestesiamaisten ominaisuuden summaa, niin jonkun tulevan "epämiehen" maailma voi irtautua jo hyvissä ajoin maskuliiniseen veljeskuntaan kuulumisesta. Ja tytöillä toisinpäin. Huom! En tarkoittanut suinkaan että heistä tulisi nyt transvestiittejä tai transsukupuolisia. Eiköhän kaikissa asu jotain epä-genderimäistä... Se on kumminkin hyvä lähtökohta, tuo genderin kasvatus jo sylivauvasta alkaen, jossa "ei juuri voi tahtoa sitä mitä tahtoo", että vapaa kasvatus kunniaan.

**************

Itseäni vitutti tänään kaupassa ja parkkipaikalle/lta ajaessani se, että 98% kaiken ikäisistä ihmisistä tuntuu omaavan jonkun reuman tai muun vian että pitää löntystellä niin verkkaisesti että palaa pinna. Itse olen sitten sellainen "sporttinen-banaani", että saa kärsiä ohituskaistojen puutteesta kaupan käytävillä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Onpa niin yleiskaavallinen funktio ettei voi sanoa mitään kohdetta mitä siinä on mahdollisesti ajettu takaa. Ensimmäisenä tulisi mieleen anarko-markon tai "anarkistin" sielun kehityksen elinkaari (vapaa tahto, illuusio jos suurin osa sen tajuaa). Vaan voipa tuo olla myös sen Imatran ampujan sielun elämäkin, joka nyt pyritään syrjäytyneen stereotypiaan maalaamaan. Vaikea sanoa. Yleisfunktio.

**************

Itseäni vitutti tänään kaupassa ja parkkipaikalle/lta ajaessani se, että 98% kaiken ikäisistä ihmisistä tuntuu omaavan jonkun reuman tai muun vian että pitää löntystellä niin verkkaisesti että palaa pinna. Itse olen sitten sellainen "sporttinen-banaani", että saa kärsiä ohituskaistojen puutteesta kaupan käytävillä.
Nyt kun sanoit niin saattoi viitata Imatran ampujaan, vaikka ei maininnutkaan siitä henkilöstä yhtään mitään. Eli viittasi vain kokonaan joihinkin eri tapauksiin. Ainakin alku jäi kokonaan kuulematta muistaakseni.

Jari Sarasvuo ‏@SarasvuoJari 10 t10 tuntia sitten Helsinki, Suomi
On harvinainen etuoikeus saada tehdä suitsimatonta #freestyleformaatti -radio-ohjelmaa tällaisina aikoina ja päivinä. Kiitos @ylepuhe.
Itse löntystän kaupassa niin hitaasti että menen muun joukon mukana noin suurin piirtein. Parkkipaikalla on ajettu aina ihan hyvin. No viimeksi kävin kaupassa niin jengi tai yksi henkilö pysähtyi keskelle tietä. Mutta siitähän selviää että ajaa ostoskärryllä vain yli :) Ei tuota sen isompaa hämmennystä. Osasi toiki ottaa askeleen sivuun eikä seurannut mieheltä edes mitään huutoa. Nainen olisi varmaan käynyt kurkkuun kiinni ja ruvennut huutamaan :D No ei vaiskaan. Ehkä olisin vähän hiljaisemmalla nopeudella vain ajanut ostoskärryjä.

edit:
Eilenhän telkkarissa joku vankilapsykologi puhui että tappaminen on ihmiselle aivan luonnollinen reaktio. Eli joillekin henkilöille tappaminen ei tuota mitään pienintäkään, "ongelmaa". Se ampuja oli kait jo ollut vankilassa puukotuksen takia. Itseä vähän kirpaisi katsoa teururastus, mutta eipä sekään sen kummempaa ole. Jostain se ruokakin on peräisin. Ihan vaan muistutuksena että ei kannata mennä seuraamaan elukoiden teurastamista. Toki siitäkin pääsee yli, mutta just oli vielä elossa ja sitten on paloina pöydällä :) Itse kun en halua kalastaakaan, kun en halua tappaa niitä kaloja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Haluaa varmaan leikkiä Pamela Andersonia? Voisin vahingossa alkaa nauramaan jos sattuisi tulemaan kumitissi vastaan :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226
Juuri tällä hetkellä ärsyttää ihmiset jotka poraa kerrostalossa. Ei nämä nyt mitään kovin isoja kartanoita ole, miten noilla voi vittu olla koko ajan jotain porattavaa? :btooth: Ja poraisivat vittu edes jotenkin järjellisinä aikoina eikä pe-iltana.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 782
Nyt kun sanoit niin saattoi viitata Imatran ampujaan, vaikka ei maininnutkaan siitä henkilöstä yhtään mitään.
Täytyypä perua tämä, koska kuuntelin n. neljä minuuttia leikettä. http://areena.yle.fi/1-3834505

Selvisi että kyseisellä ei olekkaan hahmotteluista huolimatta mitään tekemistä eilisen kanssa (se siis on yleisfunktio mitä oletin ja oletan Jarin tässä puhuvan ja siten siitä voi jollain listalla tehdä varmaan miljoona huti ammuntaa heti). Kyseessä oli lupauksen lunastus käsitellä seuraavassa teemassa "vapautta", kun aiempi teema oli käsitellyt "ahneutta". En nyt vain valitettavasti jaksa alkaa 1h36min istumaan Jaria kuunnellen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641
Tämäkään ei ole totta. Kumipallotissit vituttaa ihan sairaasti. Miks ihmiset pilaa kannunsa noilla?
Koska ovat oman elämänsä Johanna Tukiaisia:wtf: Laitanko kuvan?

Ja tosiaan kaupassa laiskottelevat, eivät tajua väistää, kassalla tönöttävät hitaalla käyvät joilla kaikki on kun hidastetusta filmistä. Samaa pätee kioskilla; siinä on vittu puolen vuoden lottokupongit sun muut kesken ja muut odottaa:rage:

Tämäkin vielä:
503 Service Unavailable
No server is available to handle this request.
 
Perse-Laakkonen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
94
Eikö kukaan vielä suu auki puhumista ja syömistä ole maininnut. Siinä on kaksi minulle eniten verenpainetta nostattavia asioita. Lisäksi myös päin yskiminen ja aivastelu.
Miten voi puhua avaamatta suuta? Ja on se suu avattava jos sinne aikoo laittaa ruokaa. No joo näsäviisastelu on hauskaa ainoastaan viisastelijan omasta mielestä, sori.

Voisin kirjoittaa tästä aiheesta melkein romaanin. Tuo ettei osata syödä ilman ylimääräisiä ääniefektejä saa raivon partaalle. Ihan tajuttoman raivostuttavaa kuultavaa kun joku leivän syöminen aiheuttaa "LITS LÄTS LITSK LUTKUTI LITKUTI KRRRRRUNTS!"-äänen. Tai juominen "HHHHOOOOOO RRRYYYYYST KRRRRUNTS ÄÄÄÄÄHHHHH!". Tulee mieleen että onko syöjä kehitysvammainen vai muuten vain vajakki tahi idiootti. Kerran minä itse asiassa tempaisin yhtä samaan pöytäseurueeseen kuuluvaa muijaa kyynerpäällä naamaan kun jotenkin vaan menetin malttini ja vintissä pimeni ihan sekunnin murto-osan ajan. Ei ole mimmi puhunut mulle tuon jälkeen vaikka tapauksesta on jo yli 10 vuotta, mutta omapa on menetyksensä. En tietenkään olisi saanut tehdä noin, mutta olen edelleen sitä mieltä, että suurin syyllinen tapahtuneeseen en ollut minä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Juuri tällä hetkellä ärsyttää ihmiset jotka poraa kerrostalossa. Ei nämä nyt mitään kovin isoja kartanoita ole, miten noilla voi vittu olla koko ajan jotain porattavaa? :btooth: Ja poraisivat vittu edes jotenkin järjellisinä aikoina eikä pe-iltana.
Täällä missä itse asustelen on tuntunut olevan perinteenä porata jouluattoaamuna jotakin jollakin v*tun halpisporalla reikää betoniin ja se reiän kairaaminen kestää tunnin. Ei tämän talon seinät niin kovaa kamaa ole etteikö oikealla poralla saisi reikää 5 sekunnissa. Pari vuotta sitten meinasin viedä oman poravasaran naapurille lainaan kun olin kuunnellut porausvollotusta vähän toista tuntia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
171
No nyt näin juhlan alla muistui taas mieleen ihmiset, jotka ottavat ne liian vakavasti. Eli vitunmoinen liikenne, aivan kuin ruoka/alkoholi loppuisi maailmasta. Joulun alla vitutus lisääntyy, kun joutuu jonottamaan kaupassa sen parin kilon kinkun kanssa kassalle. Edessä on pari peräkärryllistä paskaa ostavaa asiakasta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
381
Miten voi puhua avaamatta suuta? Ja on se suu avattava jos sinne aikoo laittaa ruokaa. No joo näsäviisastelu on hauskaa ainoastaan viisastelijan omasta mielestä, sori.

Voisin kirjoittaa tästä aiheesta melkein romaanin. Tuo ettei osata syödä ilman ylimääräisiä ääniefektejä saa raivon partaalle. Ihan tajuttoman raivostuttavaa kuultavaa kun joku leivän syöminen aiheuttaa "LITS LÄTS LITSK LUTKUTI LITKUTI KRRRRRUNTS!"-äänen. Tai juominen "HHHHOOOOOO RRRYYYYYST KRRRRUNTS ÄÄÄÄÄHHHHH!". Tulee mieleen että onko syöjä kehitysvammainen vai muuten vain vajakki tahi idiootti. Kerran minä itse asiassa tempaisin yhtä samaan pöytäseurueeseen kuuluvaa muijaa kyynerpäällä naamaan kun jotenkin vaan menetin malttini ja vintissä pimeni ihan sekunnin murto-osan ajan. Ei ole mimmi puhunut mulle tuon jälkeen vaikka tapauksesta on jo yli 10 vuotta, mutta omapa on menetyksensä. En tietenkään olisi saanut tehdä noin, mutta olen edelleen sitä mieltä, että suurin syyllinen tapahtuneeseen en ollut minä.
Onko misofonia tuttu?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Misofonia

Eipä löydy kansainvälisestä tautiluokitusjärjestelmästä, mutta mielenkiintoista silti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 659
Ärsyttää muuten myös kitisevät YH-äidit ja muutenkin valittavat vanhemmat. Pitikö pyöräyttää niitä penskoja ennen kuin kasvoit itsekään aikuiseksi? Sitten itketään miten rahat ei riitä elämiseen, lapsiperheitä sorretaan ja kaikista tuista leikataan. Niin, vikistään kuinka tuista leikataan, kun eihän sitä pikkuperhettä voi omilla varoillaan elättää. Tosin ymmärtäähän sen, ettei se helppoa ole, kun koulutusta ei ole peruskoulua enempää. Olisi varmaan kannattanut rakentaa sitä uraakin vähän pidemmälle ennen muksujen harkitsemista. Valintojen maailma. Vitun urpot.
Muuten ihan samaa mieltä, mutta tämä särähtää korvaan. Lapsien teko ei saisi koskaan olla rahasta tai taloudellisesta tilanteesta kiinni. Kaikilla tulisi olla suomessa mahdollisuus lisääntyä varallisuuteen katsomatta.
Suomessa on 500 000 työtöntä. Jos lisääntyminen olisi vain varakkaiden puuhaa niin meiltä loppuu äkkiä veronmaksajat.
Ei siinä, olin itsekkin aikoinaan samaa mietä kanssasi, mutta sittemmin kun ajattelin asiaa niin ei perheen perustaminen/lapsen saaminen pitäisi olla sivistysmaissa rahasta kiinni. Ei lapsi ole mikään tuote jolloin pitää ajatella vain taloudellista puolta. Toki se on ihan hyvä että hoidetaan ensin omat asiat kuntoon jos mahdollista ja sitten vasta hankitaan lapsia, mutta valitettavasti se ei aina oikein toimi jos maassa on puoli miljoonaa työtöntä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 517
Kovaa puhuvat ihmiset. Vittu sentään, olkoot hiljaa. Kahden metrin päässä olevalle huudetaan niinkuin olisi 30m päässä. Puhelimeen huudetaan niin että talon toisessa päässäkin kuullaan mitä puhuu.

Englantia joka väliin puhuvat. Hitto rasittaa töissäkin yksi akka joka vähän väliä korvaa suomenkielisen sanan englanniksi. Ei voi sanoa "toimisto" vaan "ofis" jne.
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
Tilanne duunissa: Asiakas tulee tiskille, ja kysyy onko sitä tai tätä tavaraa hyllyssä. Vastaan että: "Odottappas hetki, käyn katsomassa tuolta nurkan takaa hyllystä". No, asiakas hiihtää perässä, seuraa silmä tarkkana kun roplaan hyllyä ja sitten kun tarvittava käikäle löytyy, niin seisoo 20 sentin päässä ja alkaa kyselemään tyhmiä. Yleensä homma menee vielä niin, että tavara ei kelpaa, kun sen väri tms. on väärä. Tai saa halvemmalla muualta/netistä.

Ja taas tuhlaantui vartti sen kusipään naaman ihohuokosten ihailuun.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Kovaa puhuvat ihmiset. Vittu sentään, olkoot hiljaa. Kahden metrin päässä olevalle huudetaan niinkuin olisi 30m päässä.
Yhdistä tähän vielä päällepuhuminen ja vastauksen ekstrapolointi ja täydentäminen vastapuolen repliikin ensimmäisen sanan perusteella.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 112
Tilanne duunissa: Asiakas tulee tiskille, ja kysyy onko sitä tai tätä tavaraa hyllyssä. Vastaan että: "Odottappas hetki, käyn katsomassa tuolta nurkan takaa hyllystä". No, asiakas hiihtää perässä, seuraa silmä tarkkana kun roplaan hyllyä ja sitten kun tarvittava käikäle löytyy, niin seisoo 20 sentin päässä ja alkaa kyselemään tyhmiä. Yleensä homma menee vielä niin, että tavara ei kelpaa, kun sen väri tms. on väärä. Tai saa halvemmalla muualta/netistä.

Ja taas tuhlaantui vartti sen kusipään naaman ihohuokosten ihailuun.
Onkohan tullut valittua vähän väärä ammatti?
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Muuten ihan samaa mieltä, mutta tämä särähtää korvaan. Lapsien teko ei saisi koskaan olla rahasta tai taloudellisesta tilanteesta kiinni. Kaikilla tulisi olla suomessa mahdollisuus lisääntyä varallisuuteen katsomatta.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta lisääntyä muutenkaan, jotenka miksi tuolla perusteella? Varsinkaan muiden kustannuksella? Minusta lapsiin liittyviä tukia pitäisi maksaa vain siihen määrään lapsia, joka ylläpitää väestön määrää. Eli pari ensimmäistä lasta. Sen jälkeen se olisi maksettava omasta pussista kokonaan. Jos ei ole varaa, niin voi voi.

Suomessa on 500 000 työtöntä. Jos lisääntyminen olisi vain varakkaiden puuhaa niin meiltä loppuu äkkiä veronmaksajat.
Varakkaat tapaavat olla älykkäämpää väkeä kuin työttömät, joten työttömien lisääntymisen tukeminen vain tyhmentää kansaa. Ja koko ihmiskuntaa maailman mittakaavassa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 659
Varakkaat tapaavat olla älykkäämpää väkeä kuin työttömät, joten työttömien lisääntymisen tukeminen vain tyhmentää kansaa. Ja koko ihmiskuntaa maailman mittakaavassa.
Tässä on vaan se pikku bugi että jos suomessa ei lisääntyis kukaan muu kuin varakkaat ni suomi olis täynnä kokoomuslaisia eikä suomessa olis enää duunareita. Ja kun ei ole duunareita ei porvarit saa enää rahaa joten omaan nilkkaan tämäkin kosahtaisi.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Tässä on vaan se pikku bugi että jos suomessa ei lisääntyis kukaan muu kuin varakkaat ni suomi olis täynnä kokoomuslaisia eikä suomessa olis enää duunareita. Ja kun ei ole duunareita ei porvarit saa enää rahaa joten omaan nilkkaan tämäkin kosahtaisi.
Melkoinen oletus, että jonkin puolueen kannattajissa ei olisi jonkin ihmisryhmän jäseniä. Kaikki demarit eivät ole duunareita, kaikki vihreät eivät ole korkeakoulutettuja kaupunkilaisia tai keskustalaiset maalaisia jne.

Eikä se tarkoita, että vain varakkaat lisääntyvät, jos ihmisten mahdollisuuksia lisääntyä toisten rahoilla rajoitetaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Kaikilla ei ole mahdollisuutta lisääntyä muutenkaan, jotenka miksi tuolla perusteella? Varsinkaan muiden kustannuksella? Minusta lapsiin liittyviä tukia pitäisi maksaa vain siihen määrään lapsia, joka ylläpitää väestön määrää. Eli pari ensimmäistä lasta. Sen jälkeen se olisi maksettava omasta pussista kokonaan. Jos ei ole varaa, niin voi voi.

Varakkaat tapaavat olla älykkäämpää väkeä kuin työttömät, joten työttömien lisääntymisen tukeminen vain tyhmentää kansaa. Ja koko ihmiskuntaa maailman mittakaavassa.
Kaksi ensimmäistä laska "ilmaiseksi" on aika hullua. Muutenkin niitä lapsia taitaa syntyä niin vähän, että määrää ei ole tarvetta rajoittaa.

Varakkaat osaavat kasvattaa fiksummin. "Tyhmien" vanhempien lapsistakin saattaa tulla ihan fiksuja. Käyvät kumminkin samaa koulua. Kyse on varmaankin enemmän vanhempien kasvatuksesta ja periaatteista. Voi siis ainakin periaatteessa olla piilevää "älykkyyttä".

Työttömillä on vain se pakko suorittaa jotain täysin päätöntä missä ei ole mitään järkeä. Eli myös työttömistä vanhemmista voisi tulla fiksuja vanhempia. Jos vaan nämä työttömät koulutetaan opettamaan kunnolla ja oikealla asenteella.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
107
Ne, jotka haisevat hielle julkisilla paikoilla: kaupassa, busseissa ym.
Niin avuntonta porukkaa, ettei omasta hygieniasta osata pitää huolta.
 
Liittynyt
26.11.2016
Viestejä
41
Tällä hetkellä ihmisissä ärsyttää ehdottomuus mielipiteissä. Jos olet median luomaa mielikuvaa vastaan olet väärässä, joten keskustelu voidaan lopettaa siihen. Esimerkkinä vaikka jos yrität pohtia esimerkiksi maahanmuuttoa kriittisesti olet suoraan rasisti, ei ole vaihtoehtoja.

Niin ja osittain samaan aiheen liittyen myös suomalaisten mielensäpahoittaminen. Minkäänlaista vitsiä ei saa heittää nykyään oikeestaan yhtään mistään. Joku vetää aina herneen nenään ja sitte pyydellään anteeksi taholta jos toiseltakin. Koska ihmiset menetti huumorintajunsa?
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
239
Jalankulkijat jotka eivät tajua miten liikennevalot toimii. Jos siinä napin vieressä palaa valo, niin silloin ei tarvitse painaa nappia. Jos kadun toisella puolella näkee että toinen painaa nappia, silloinkaan ei ole mitään hyötyä painaa toisella puolella. Jos on pidemmät valot niin napin painelu useampaan kertaan ei saa valoja vaihtumaan nopeammin. Pyöräillessä ajotiellä voi riittää että koukkasee keskikaistalla että valot huomaa, eikä tarvi lähteä poukkaroimaan napin luo.

Vähän sama juttu kuin ihmiset jotka painaa bussin päätepysäkille stoppinappia. Ei nyt pahasti ärsytä mutta "pistää simään".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Ne, jotka haisevat hielle julkisilla paikoilla: kaupassa, busseissa ym.
Niin avuntonta porukkaa, ettei omasta hygieniasta osata pitää huolta.
Joillain ei tunnu oikeasti olevan mitään käryä hienhajun toiminnasta. Aina sopivin väliajoin pakkotoiston mikä vituttaa salilla -ketjuun tulee valitusta hienhajuisista treenaajista ja tuota seuraa heti mieletön puolustelu siitä, että eikös salilla kuulukin hien virrata. Millään eivät jotkut tunnu ymmärtävän eroa hienhajun ja liikunnan aiheuttaman hikoilun välillä. Monesti olen miettinyt, että eikö joillain ihmisillä sitten hiki vaan koskaan ala haisemaan vai miten tuo voi olla niin vaikea käsittää? Tai onko näillä väittäjillä se henkilökohtainen hygienia niin hyvällä mallilla, etteivät ole hikeään koskaan haistaneet?
 
-is2-

╭∩╮ʕ•ᴥ•ʔ╭∩╮
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
346
Ne, jotka haisevat hielle julkisilla paikoilla: kaupassa, busseissa ym.
Niin avuntonta porukkaa, ettei omasta hygieniasta osata pitää huolta.
Usein ovatkin melko avuttomia, mielenterveysongelmaisia yms. Vähintään yhtä ärsyttävää ovat tyypit jotka läträävät päällensä litratolkulla hajusteita.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903
Syrjäytyneet, elämänkoululaiset, vapaana heiluvat MT-potilaat, kulttuurimarxistit ym. ihmisroska. Jumalauta että olis eugeniikalle ja luonnonvalinnalle taas tekemistä. Vastikkeettomat sosiaalituet vittuun ja esivallalle voimakeinot käyttöön. Siinä muutama keino joilla Suomi uuteen nousuun.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669
Se suunnaton kateus ja katkeruus, joka monella tuntuu olevan erityisesti niitä kohtaan, joilla on maallista mammonaa enemmän kuin itsellä. Riippumatta siitä, paljonko sen eteen on tehty työtä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
230
Joillain ei tunnu oikeasti olevan mitään käryä hienhajun toiminnasta. Aina sopivin väliajoin pakkotoiston mikä vituttaa salilla -ketjuun tulee valitusta hienhajuisista treenaajista ja tuota seuraa heti mieletön puolustelu siitä, että eikös salilla kuulukin hien virrata. Millään eivät jotkut tunnu ymmärtävän eroa hienhajun ja liikunnan aiheuttaman hikoilun välillä. Monesti olen miettinyt, että eikö joillain ihmisillä sitten hiki vaan koskaan ala haisemaan vai miten tuo voi olla niin vaikea käsittää? Tai onko näillä väittäjillä se henkilökohtainen hygienia niin hyvällä mallilla, etteivät ole hikeään koskaan haistaneet?
Kyllä se vaan niin menee että jos hygienia on hyvällä mallilla, hiki ei juuri haise. Moni tietty aattelee ettei ole järkeä käydä suihkussa kun reeneissä hikoilee kuitenkin, mutta se käry sitten kun hiki kastelee ja bakreettitoiminta pääsee käyntiin.

Itse kuulun paljon hikoileviin urheilusuorituksissa (se vissyn määrä on jotain ihan järjetöntä) ja olen huomannut että on paljon mukavempi hikoillakin puhtaalla iholla kuin paskasella. Puhtaalla iholla ei hikikään kirvele esim. silmää kuten paskasella/huonolla hygienialla varustettuna käy. Eikä ole paskankäryä.

Tästä pääseekin omaan vitutuksen aiheeseen eli ihmiset jotka ei ajattele muita. Juuri kuten salilla. Tai liikeenteessä ryhmitytään keskelle kaistaa kun ryhmittämällä toiseen laitaan muutkin pääsisi ohi. Tai kaupassa jäädään lässyttämään kuulumiset kahden ostoskärryn kanssa siihen keskelle kulkuväylää, blokkaamalla muut kanssakulkijat.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Usein ovatkin melko avuttomia, mielenterveysongelmaisia yms. Vähintään yhtä ärsyttävää ovat tyypit jotka läträävät päällensä litratolkulla hajusteita.
Hiki varmaan haisee tai likaiset vaatteet. Mutta tosiaan vielä pahempia taitaa olla nämä hajustepommittajat. Itsellä nuorempana tuli migreeni hajusteista, mutta ei nyt onneksi enää. Aika vittumaista jos täytyy oleilla noiden "myrkkyjen" saastuttamassa ilmassa. Migreeni tuli kyllä myös ruoan hajusta, eli ihan kaikki hajut oli sellaisia vähän hankalia.

Sama juttu voi tulla myös kirkkaista valoista. Tai liian kovasta metelistä. Eli kaikella on rajansa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 518
Se suunnaton kateus ja katkeruus, joka monella tuntuu olevan erityisesti niitä kohtaan, joilla on maallista mammonaa enemmän kuin itsellä. Riippumatta siitä, paljonko sen eteen on tehty työtä
Parempi pitää vain matalaa profiilia että ei pääse turhaa kateutta syntymään :D

Jotkut kun ei tunnu tajuavan raha-asioiden päälle, eli kaikki menee mitä tulee. Sitten melkein ihmetellään että on perinyt jotain tai muuta vastaavaa joka ei ole totta. Esim paskaduunistakin saa jotain 490 000 vaikkapa 14 vuoden aikana. Mutta jos kaikki menee mitä tuleekin niin tili on tyhjä. Tämä sitten herättää suunnatonta kateutta kun jollain voi olla vähän rahaa ja jollain pitää joka kuukausi laskea että mitä saa ostettua.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 782
Tarkastin että Paleface käyttää yhdellä "taajuskertoimella" sormea määkimisen kanssa. Kävin varastossa tarkastamassa, olisiko minun kitara viritys kunnossa pitkän puhumiseen. Selvisi että kielet olivat katki eikä tästä tullut edes palefacen ohittaavaa suoritusta. Soitinlahjattomankin olettaisi onnistuvan, koska herra itse pitää itse sormeaan sangen homonisen äänen värinällä (oletin sen olevan monologinen).

Edit: antakaa mulle "peruskitara" niin mä soittelen teille vähän hevy-metallia ja hakkaan ne Jim Henrixin kanssa scheisseksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
230
Et sinä sitä omaa käryäsi haista, mutta muut kyllä haistaa.
Olen kyllä kysellyt muilta jne. Ihan luotettavilta tutuilta jotka kyllä vittuilisivat takaisin jos käryä nousisi. Ei se mitään magiaa ole, normi suihkut ja puhdasta vaatetta. Mitään salipaitoja vuodelta 93 ja suoraan duunista salille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Olen kyllä kysellyt muilta jne. Ihan luotettavilta tutuilta jotka kyllä vittuilisivat takaisin jos käryä nousisi. Ei se mitään magiaa ole, normi suihkut ja puhdasta vaatetta. Mitään salipaitoja vuodelta 93 ja suoraan duunista salille.
Ja deodorantti. Sehän ei pelkästään peitä ja korvaa hajuja vaan myös estää hajua aiheuttavien bakteerien toimintaa. Itsestäni ainakin olen huomannut, että vaikka miten pesisi suihkussa ja vetäisi puhdasta päälle, niin ilman dödöä sitä hajua vaan tulee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Itse pitäis varmaan keksiä jotain magiaa, kun käyn kerran päivässä ihan normisti suihkussa ja aina puhdasta päälle, mutta 8h työpäivän jälkeen huomaa kyllä ainakin itse että odööri puskee läpi. Kaipa se täytyisi vaan ottaa ja myrkyttää itsensä alumiinilla.
Oletan, että eri dödöjä on testattu. Mulla on tullut vastaan muutama merkki, jotka eivät vain toimi. Muutaman tunnin ok, mutta työpäivää ei millään kestä. Toiset sitten taas paremmin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 377
Viestejä
4 159 027
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom