Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 170
Ei toi vasemman kaistan tulppaaminen liity Kehä II:een. Siellä voi ihan hyvin vetää päästä päähän vasemmalla kaistalla vaikka tasan 80 km/h, ja oikealta on täysi lupa mennä ohi.
Tulppakin saanut uuden merkityksen, kun oikeaa kaistan jonoa selkeästi nopeampaa ja reipasta ylinpeuttaja vasemmalla ajavaa kutustaan "tulppaksi".

Jotkut kutsuu tulpaksi jonossa ajavaa jne.

Erottaa sitten kriikistä ne vasemalla kaistalla ajavat uneksijat, jotka selkeästi sinne nukahtaneet, joita joutuu rajoitustenkin mukaan ajelevat kierteleen.

Käytännön liikenteessä ne pienetkin nopeuserto ärsyttää, kun perävalot näkyy, niin hiljetämisen sijaan kilpaveitti vie ja tuppaa oma vauhti kasvaan, jolloin edellä ajavasta tuleekin tainomasesti tulppa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Mutta tilaa siellä ei ollut, se että jotkut muut sikailee, ei tee seikaulusta oiketettua saati suositeltavaa.

Tuossa kohtaa oli liittyvä ramppi/kaista, josta tuli kaksi ajoneuvoa, joten sen takia sinne oikeaan väliin olis vielä vähemmän asiaa joten edellä menijält hyvin toimittu.
Motot katos maisemaan jo hyvissä ajoin ja olivat väistämisvelvollisia. Ihan turha niihin vedota. Tilan määrästä turha väitellä, mutta toivottavasti et ajele tuolla pelisilmällä pk-seudulla. Muuten voi olla hieman hankalaa liikkua.
Lisäksi moottoritiellä ylimääräiset kaistanvaihdot eivät ole suositeltavia, joten oikella käynti olisi , haitannut siellä olevaa jonoa, ja johtanut turhiin kaistojen vaihtoon.
Tälläkö sä perustelet vasemmalla kaistalla jumittamisen vaikka oikealla pitäisi ajaa? Sulla menee nyt poikkeustilanne ja normaali ajotapa sekaisin.

Mut ihan turha tästä on lässyttää, kukin näkee videon omalla tavallaan. Minusta siinä on selvästä kaksi idioottia kuten käytännössä aina on. En muista kuin yhden kerran, että ”syyttä” joku olisi minuun hermostunut ja sekin oli finninaama rasvalippis teinibemarinsa kanssa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 109

Niitä "syystä" hermostumisia taitaa sitten tapahtuakin päivittäin, päätellen siitä mikä tuntuu olevan asenne liikenteeseen, mikäli myös käyttäytyminen liikenteessä on yhtään sen asenteen mukaista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 812
Nyt on parina päivänä peräkkäin sattunut maantielle rampista liittyessä "tilan antajia".

Siis kun itse olet jo ylhäällä rampissa katsonut välin mihin saat auton tai yhdistelmän sujutettua niin se oikealla kaistalla rampin kohdalla ajava ajoneuvo alkaa joko kiihdyttämään tai hidastamaan.

Nyt viimeksi vedin henkilöautolla aivan suurimman sallitun kytkentämassan rajalla olevaa traileria (130hp ja 3000kg yhdistelmän kokonaismassa) ja tarkoituksella löysäilin rampissa että pääsen liittymään maantiellä ajavan taakse niin eiköhän tämä ala minut nähdessään hidastaa :facepalm:

Siinä oli hyvä että oli leveä piennar nimittäin liittymiskaista loppui kesken.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Niitä "syystä" hermostumisia taitaa sitten tapahtuakin päivittäin, päätellen siitä mikä tuntuu olevan asenne liikenteeseen, mikäli myös käyttäytyminen liikenteessä on yhtään sen asenteen mukaista.
Ai kun mä huomioin muut hyvin ja en junnaa kenenkään tiellä :) Voi ehkä tulla sääntörunkkareille yllätyksenä, mutta äärimmäisen harvoin minuun kukaan hermostuu. Tyypillisin tapaus on se, kun menee motarilla ajatukset ristiin. Yritän tehdä tilaa kiihdyttämällä ja toinen samanaikaisesti meinaa kiihdyttää vaihtaakseen eteen. Harvoin noitakin onneksi sattuu.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 542
Ei kanssa-autoilijoissa, vaan kanssamotoristeissa. Onko pakko kaupungissa vetää ns. maksimit? Ymmärtäisin jos kyseessä joku nuori jannu kevarilla tms. mut nyt puhutana keski-ikäisistä janttereista kyykkymopoilla. Sitten suututaan, kun autojen välistä ei pääse, koska kaksi kaistaa muuttuu yhdeksi ja autot menee vetoketjuperiaatteella, kun tää sankari päättää, että hänellä on etuajo-oikeus.
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
786
Tänään tuli vastaan erikoinen kuljettaja, joka oli kaiketi sitä mieltä että kolmion takaa liikenneympyrään tulevalla olisi etuajo-oikeus. Hän alkoi soittamaan torvea ja välkyttelemään pitkiä, kun ajoin kiertoliittymässä, enkä liittymässä ajaessa luonnollisestikkaan väistänyt liittymään kolmion takaa tulevaa.
Tampereella Hatanpään valtatiellä on ratikkatyömaan vuoksi korvattu pari valoristeystä väliaikaisella kiertoliittymällä. Paikalla on asianmukaiset liikennemerkit kertomassa asiasta, mutta ilmeisesti työmaan aiheuttama hivenen sekava järjestely ei mene kaikkien autoilijoiden kaaliin. Osa katsoo ajavansa etuajo-oikeutettua väylää, osa väistää (odottelee) oikealta tulevia ja osa jää ihmettelemään, että mitähän tässä pitäisi tehdä.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Tätä en itsekään ymmärrä. Jos ajat 120km/h alueella 100km/h, niin sen 90km/h ajavan rekan ohi ei voi olla niin kiire, että pitää mennä tulpaksi sen 120km/h ajavan jonon eteen. Kärry perässä ajavia vielä jotenkin ymmärrän jos ajavat kuitenkin lain määrittämää suurinta sallittua, mutta varsinkin vilkkaampina aikoina tuo 100km/h ohittaminen motarilla saa 500m taaempana vauhdin yleensä johonkin 70km/h tienoille, kun jengi ei osaa pitää turvavälejä tai katsoa edellisen auton takapuskuria pidemmälle.
Eikös tuolla 100km/h ajavalla ole ihan hyväksyttävä oikeus ohittaa 90 ajava rekka, kunhan ei nyt ihan keulan edestä liity ja pakota lukkojarrutukseen ja laittaa vilkun ajoissa. Itse varaudun noissa mahdolliseen ohitukseen ja hiljennän tarvittaessa. En tykkäisi rekan perässä ajella, joten ymmärrän ohitustarpeen.
Toki voishan ohittajakin vähän vauhtiaan nostaa ohituksen ajaksi, jos kiintyvyyttä löytyy. Joitain voi se rekkan vieressä ajo vähän pelottaa ja se kiihtyttäminen unohtuu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.04.2018
Viestejä
22

Tässä kait kritisoitiin tapaa ohittaa, ei niinkään keskusteltu siitä onko jollain oikeus tehdä niin. Kyllä tuollaisessa tilanteessa pitäisi huomioida muut ja korottaa nopeutta hieman, etenkin jos takana on tulossa autoja kovemmalla nopeudella. Nopeuden nosto ei tässä tilanteessa vaaranna ketään, kun pysytään rajoitusten sisällä.

Tässä omasta mielestä pätee sama sääntö kuin liittymästä liityttäessä. Sovita nopeus siihen kohde kaistalla ajettavaan.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 109
Eikös tuolla 100km/h ajavalla ole ihan hyväksyttävä oikeus ohittaa 90 ajava rekka, kunhan ei nyt ihan keulan edestä liity ja pakota lukkojarrutukseen ja laittaa vilkun ajoissa. Itse varaudun noissa mahdolliseen ohitukseen ja hiljennän tarvittaessa. En tykkäisi rekan perässä ajella, joten ymmärrän ohitustarpeen.
Toki voishan ohittajakin vähän vauhtiaan nostaa ohituksen ajaksi, jos kiintyvyyttä löytyy. Joitain voi se rekkan vieressä ajo vähän pelottaa ja se kiihtyttäminen unohtuu.
Lain mukainen oikeus on, mutta se on silti kusipäistä käytöstä, jos ei yhtään nosta nopeutta ja takaa tulee useampi nopeampi auto.

Järkevät ja muut huomioonottavat toimintamallit on joko
1) Kiihdyttää sitä rekkaa ohittaessa edes jonkin verran että takaatulijoiden tarvii hidastaa vähemmän.
2) Hidastaa jo hyvissä ajoin ennen sitä rekan saavuttamista hiukan ja päästää nopeammat ohi, ja ohittaa rekka sitten, kun ne nopeammat on menneet ohi.

Ja kumman tahansa sitten tekeekin, kiihdytyksen tai hidastuksen, mitä aiemmin sen tekee, sitä pienempi nopeudenmuutos riittää. Siinä vaiheessa kun alkaa lähestyä sitä rekkaa, pitäisi jo hyvissä ajoin vilkaista myös peiliin, että tuleeko takaa nopeampia autoilijoita.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 078
Tyypillisin tapaus on se, kun menee motarilla ajatukset ristiin. Yritän tehdä tilaa kiihdyttämällä ja toinen samanaikaisesti meinaa kiihdyttää vaihtaakseen eteen. Harvoin noitakin onneksi sattuu.
Nuo tehdään niin että päätiellä pidetään tasainen vauhti ihan tuosta syystä, ettei menisi ristiin. Kiihdytyskaistalta tulijalle ärsyttävin on juuri se nopeuttaan vaihteleva tyyppi päätiellä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 029
Tyypillisin tapaus on se, kun menee motarilla ajatukset ristiin. Yritän tehdä tilaa kiihdyttämällä ja toinen samanaikaisesti meinaa kiihdyttää vaihtaakseen eteen.
Kuten Tommy Goldfish tuossa edellä jo mainitsi, tämä toimintatapa on jokseenkin perseestä. Kaikkein helpointa sille liittyjälle on sellainen tilanne joka pysyy staattisena, ts. kukaan ei ala "auttamaan" vaan antaa sen väistämisvelvollisen hakea oma paikkansa jonosta.

Eri asia sitten jos meinaa kylkeen tulla tms. mutta normaalissa tilanteessa motarilla ajavan on ehdottomasti parasta jatkaa sillä kaistalla ja nopeudella millä on siihenkin asti ajanut.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Lain mukainen oikeus on, mutta se on silti kusipäistä käytöstä, jos ei yhtään nosta nopeutta ja takaa tulee useampi nopeampi auto.

Järkevät ja muut huomioonottavat toimintamallit on joko
1) Kiihdyttää sitä rekkaa ohittaessa edes jonkin verran että takaatulijoiden tarvii hidastaa vähemmän.
2) Hidastaa jo hyvissä ajoin ennen sitä rekan saavuttamista hiukan ja päästää nopeammat ohi, ja ohittaa rekka sitten, kun ne nopeammat on menneet ohi.

Ja kumman tahansa sitten tekeekin, kiihdytyksen tai hidastuksen, mitä aiemmin sen tekee, sitä pienempi nopeudenmuutos riittää. Siinä vaiheessa kun alkaa lähestyä sitä rekkaa, pitäisi jo hyvissä ajoin vilkaista myös peiliin, että tuleeko takaa nopeampia autoilijoita.
Joo pitkälti samaa mieltä, mutta tuolla on autoilijoita joita rekat pelottavat ja siinä helposti puristaa rattia eikä muita ajattele sekä 100Km/h tuntuu kovalta vaudilta tai kiintyvyyttä ei enää juurikaan ole tai auton keula kevenee. Joten yritän heitä ymmärtää ja varaudun rekan nähdessäni, että sieltä perästä voi joku tulla tohon eteen.
Onhan tuolla varmasti heitäkin "voin tehdä näin". Toin vain esiin, että aivan kaikki eivät tee sitä tahallaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Nuo tehdään niin että päätiellä pidetään tasainen vauhti ihan tuosta syystä, ettei menisi ristiin. Kiihdytyskaistalta tulijalle ärsyttävin on juuri se nopeuttaan vaihteleva tyyppi päätiellä.
Kuten Tommy Goldfish tuossa edellä jo mainitsi, tämä toimintatapa on jokseenkin perseestä. Kaikkein helpointa sille liittyjälle on sellainen tilanne joka pysyy staattisena, ts. kukaan ei ala "auttamaan" vaan antaa sen väistämisvelvollisen hakea oma paikkansa jonosta.

Eri asia sitten jos meinaa kylkeen tulla tms. mutta normaalissa tilanteessa motarilla ajavan on ehdottomasti parasta jatkaa sillä kaistalla ja nopeudella millä on siihenkin asti ajanut.
Ihan kyllä oikealta vasemmalle rekan takia tilanteesta puhuin.

e: Ja kiihdytys jo pitkän matkaa ennen kohtaamista. Helposti näkee milloin ajoitus meinaa osua huonosti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Havaitsin uuden nerokkaan "kohteliaisuuden" muodon. Tapahtui vieläpä kaksi kertaa muutaman minuutin välein eri autojen toimesta.

Ensin oli jalankulkija ylittämässä tietä mistä sattuu, ja odotteli liikenteenjakajan päällä vapaata rakoa jatkaakseen ylitystä. Yksi lähestyvistä autoista keksii olla oikein kohtelias ja pysäyttää autonsa keskelle risteystä päästääkseen jalankulkijan yli.

Seuraava jalankulkija oli ihan vaan tien reunassa. Lähimpään suojatiehen olisi ollut matkaa parisen kymmentä metriä. En edes tiedä, mistä autoilija vainusi tienylitysaikeet, mutta niin vain pysähdyttiin päästämään jalankulkijaa yli.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 170
Motot katos maisemaan jo hyvissä ajoin ja olivat väistämisvelvollisia. Ihan turha niihin vedota. Tilan määrästä turha väitellä, mutta toivottavasti et ajele tuolla pelisilmällä pk-seudulla. Muuten voi olla hieman hankalaa liikkua.
Tälläkö sä perustelet vasemmalla kaistalla jumittamisen vaikka oikealla pitäisi ajaa? Sulla menee nyt poikkeustilanne ja normaali ajotapa sekaisin.
Sekaisin? Ajotavat, huomaavaisuus.

Jostain syystä pitäisi antaa jollekkin kohelolle puskurissa roikkujalle tilaa, kiilaamalla asiallisesti ajavan eteen, vaihtamalla oikealla kaistalle kohdassa jossa ramppi liittyy motarille ajanhetkenä jolloin sieltä tulee pari motoristiä.

Huomioitava että sillä hetkellä kun edelläajava olisi pitänyt tehdä päätöksen aikeista oikealla kaistalle siirtymisestä, on se liittymä tulossa, sieltä on liittymässä parimotoristia.

Siinä vaiheessa kun motoristit on liittyneet ja kaikkoamassa, edeläajava voisi siirtyö oikealle kaistalla , niin se perässä tulia on jo siellä tai sinne tunkemassa, huomattavan vaarallista siinä alkaa hötkyileen yhtään mitään.

Ja vaikka ei olisi mitään liittyjiä, niin edelläajavalla oli selkeästi vauhti oikeaa jonoa enemmän, halu ohittaa jono, joten oikealla koukkiminen olisi huonovaihtoehto, ja tosiaan silloinkin jonkin perustellun poikkeustilanteen, miksi häiritä muita.

Hyödyt koukkimisesta olisi parhamillaan se että takanatuleva pääsisi ohi, jos summaat sen haittojen kanssa, takantulian hyöty tuskin ylittää muiden haittoja. Mutta nythän ei ollut edes näin hyvää tilannetta.

Ai kun mä huomioin muut hyvin ja en junnaa kenenkään tiellä :) Voi ehkä tulla sääntörunkkareille yllätyksenä, mutta äärimmäisen harvoin minuun kukaan hermostuu. Tyypillisin tapaus on se, kun menee motarilla ajatukset ristiin. Yritän tehdä tilaa kiihdyttämällä ja toinen samanaikaisesti meinaa kiihdyttää vaihtaakseen eteen. Harvoin noitakin onneksi sattuu.
Hyvä ettei muut hermostu.

Noista videokommenteista tuli mieleen että mites toisinpäin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Sekaisin? Ajotavat, huomaavaisuus.

Jostain syystä pitäisi antaa jollekkin kohelolle puskurissa roikkujalle tilaa, kiilaamalla asiallisesti ajavan eteen, vaihtamalla oikealla kaistalle kohdassa jossa ramppi liittyy motarille ajanhetkenä jolloin sieltä tulee pari motoristiä.

Huomioitava että sillä hetkellä kun edelläajava olisi pitänyt tehdä päätöksen aikeista oikealla kaistalle siirtymisestä, on se liittymä tulossa, sieltä on liittymässä parimotoristia.

Siinä vaiheessa kun motoristit on liittyneet ja kaikkoamassa, edeläajava voisi siirtyö oikealle kaistalla , niin se perässä tulia on jo siellä tai sinne tunkemassa, huomattavan vaarallista siinä alkaa hötkyileen yhtään mitään.

Ja vaikka ei olisi mitään liittyjiä, niin edelläajavalla oli selkeästi vauhti oikeaa jonoa enemmän, halu ohittaa jono, joten oikealla koukkiminen olisi huonovaihtoehto, ja tosiaan silloinkin jonkin perustellun poikkeustilanteen, miksi häiritä muita.

Hyödyt koukkimisesta olisi parhamillaan se että takanatuleva pääsisi ohi, jos summaat sen haittojen kanssa, takantulian hyöty tuskin ylittää muiden haittoja. Mutta nythän ei ollut edes näin hyvää tilannetta.
Mitä sä tällä kuvittelet saavuttavasi? Sä voit lässyttää samaa lauluas maailman ääriin, mutta ei se muuta mun näkemystä ko. tilanteesta. Tai siitä, että siinä oli kaksi idiootti, jotka nyt kohtas. Kuten sanoin, se edellä ajanut olisi esim. voinut jo kuvaajan ohituksen kohdalla laittaa sen vilkun päälle. Tai todennäköisesti päästää jo paljon aiemmin ohi päätellen loppuvideon ylilyönnin suuruudesta, ei ihan normikamaa puolen kilometrin "odottelun" jälkeen. Toki kun Lahteen (?) olivat menossa, niin kaikki on mahdollista.

Hyvä ettei muut hermostu.

Noista videokommenteista tuli mieleen että mites toisinpäin.
Mitä väliä sillä on ärsyyntyykö jostain pelisilmättömästä idiootista, jos se ei näy omassa suorittamisessa? Tosin ehkä pettymys ja myötähäpeä ovat ärsyyntymistä paremmat termit. Ehkä menee ärsyyntymisen puolelle silloin, kun antaa tilaa ja toinen on näitä 0,5 km/h nopeuserolla ohi runkkareita ja aiheuttaa sillä ylimääräistä säätöä. Vastaavasti ilahduttaa, kun jollain on sen verran pelisilmää, että kiihdyttää ennen rekkaa tms. ja luo näin tilaa liittyä vasurille. Tai kehien ruuhkissa joku jättää just sopivasti tilaa jne.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Ja vaikka ei olisi mitään liittyjiä, niin edelläajavalla oli selkeästi vauhti oikeaa jonoa enemmän, halu ohittaa jono, joten oikealla koukkiminen olisi huonovaihtoehto, ja tosiaan silloinkin jonkin perustellun poikkeustilanteen, miksi häiritä muita.
Joo eihän tossa ohituksessa mitään järkeä ollut, mutta jos ohi piti päästä niin huomattavasti turvallisempi olisi ollut ohittaa oikealta (ei ole mitään takeita miten auto käyttäytyy pintareella, pito on erilainen oik./vas. renkaiden kesken). Kunhan tuossa siirtyy oikealla olevan eteen oikeaa kaistaa kovemmalla vauhdilla siirtyminen on kohtalaisen turvallista. Oma asia on sitten miten nopeasti se seuraavan auton perä tulee vastaan. Tuossa näytti tilaa olevan riittävästi suhteessa vauhteihin.
Hyvä, että tuosta selvittiin pelkällä videolla.
 
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
802
Näitä 1-2km/h nopeuserolla ohittajia näkyy loppujen lopuksi aika paljon. Ihan sama onko se motari, kehä ohituskaista tai vaikka ihan vaan suora maantiellä. Ilmeisesti pelottaa sakkojen saaminen, niin ei voida sitä kaasua painaa ettei vaan lipsahda yli rajoituksen, mutta ohi on kuitenkin päästävä.
Itse ajan moottoritiellä vak.nopeusäätimellä 132km/h(mittarinopeus). Ja kyllä, menen ohi vaikka sitä 1-2km/h.
Toki minulla on peilit, ja seuraan, jos takaa olisi tulemassa joku kovemmin, jolloin saatan hetkellisesti painaa kaasua päästäkseni oikealle kaistalle.

Itseä vituttaa nämä, jotka eivät aja tasaista nopeutta. Saat edellä ajavan kiinni vakkarilla, ja kun lähdet ohittamaan, edellä ajava löytääkin vauhtia. Roiku siinä vierellä sitten..
Joskus Salo-Turku välillä olen ohittanut saman auton/tullut ohitetuksi saman auton toimesta 4 kertaa. Ja ajan aina motarilla vakionopeussäätimellä.

Nimimerkillä: Olispa pakussakin adaptiivinen vakionopeudensäädin.
 
Voihan olla, että tuo "ei vakkarilla ajava miettii" polttoaineenkulutusta ja kiihdyttää taas alamäkeen. Turhaan siinä "hermojaan" rasittaa, nostelee jos tarvis on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Siinä on monta mäkeä Salo-Turku välillä, missä ehtii hyvin hyytymään ylämäkeen ja kaasutella alamäkeen.
 
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
802
Voihan olla, että tuo "ei vakkarilla ajava miettii" polttoaineenkulutusta ja kiihdyttää taas alamäkeen. Turhaan siinä "hermojaan" rasittaa, nostelee jos tarvis on.
Miksi sitten ajaa motarilla, kun vieressä menee ns. vanha ykköstie? Ja miksi kiihdyttää alamäkeen? Luulis antavan mennä alamäen rullaamalla.

Siinä on monta mäkeä Salo-Turku välillä, missä ehtii hyvin hyytymään ylämäkeen ja kaasutella alamäkeen.
Jännä kun ei 130hv(?) paku hyydy ylämäkeenkään vakionopeussäätimellä noissa mäissä. Painoa takana se 200-300kg. Täyteen kuormattuna kyllä hyytyy.
Edit: ennen Turusta tultaessa ennen Paimion nestettä hyytyy jos ajaa kutosella, pitää ennen mäkeä laittaa vitonen niin tulee haluttua nopeutta ylös.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Miksi sitten ajaa motarilla, kun vieressä menee ns. vanha ykköstie? Ja miksi kiihdyttää alamäkeen? Luulis antavan mennä alamäen rullaamalla.
Motarilla voi painella mittarinopeutta n. 130Km/h ja siinä vieressä max. n. 90Km/h osin selvästi alle. Kaasun lisääminen ylämäkeen vie reippaasti enemmän ja matka-aika ei juurikaan vähene. Ei sinne alamäkeen motareilla paljon/kauan tarvitsekaan kiihdyttää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Jännä kun ei 130hv(?) paku hyydy ylämäkeenkään vakionopeussäätimellä noissa mäissä. Painoa takana se 200-300kg. Täyteen kuormattuna kyllä hyytyy.
Edit: ennen Turusta tultaessa ennen Paimion nestettä hyytyy jos ajaa kutosella, pitää ennen mäkeä laittaa vitonen niin tulee haluttua nopeutta ylös.
Tuskin se auton "hyytymisestä" on kyse, kun ylämäessä mennään joskus alle 100 km/h ja alamäessä jonon keulaaan takas 150-160 km/h parhaimmillaan. Valitsin termin huonosti. Kerran saatoin kokeilla siinä jyrkässä alamäessä ennen Turku 39 kylttiä (mikä liittymä siinä nyt onkaan), että kuinka paljon se haluaa jonon keulalle :asif: Olin saanut nauttia saman kaverin toilailuista melkein Lohjalta asti. Siihen Turku 39 mäkeenhän se sitten jäi, kun olin edelleen sen etupuolella mäen alkaessa. Osa noista on sellaisia, että jossain kohtaa alamäessä "havahtuvat" ja jäävät sen jälkeen kuin pieru saharaan.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Jännä kun ei 130hv(?) paku hyydy ylämäkeenkään vakionopeussäätimellä noissa mäissä. Painoa takana se 200-300kg. Täyteen kuormattuna kyllä hyytyy.
Edit: ennen Turusta tultaessa ennen Paimion nestettä hyytyy jos ajaa kutosella, pitää ennen mäkeä laittaa vitonen niin tulee haluttua nopeutta ylös.
Jos koneessa on tehoja, vakionopeusäädin lisää koneeseen mäessä polttoaineen syöttöä eikä vauhti hyydy.
Joskus olen katsellut (yleensä harvemmin) kuinka kulutus nousee jopa yli 30 litr./100km ylämäkeen kaasuttaessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
733

Jos polttoainesäästö on syy hiljentää ylämäkeen, niin ei todellakaan kannata muutenkaan ajaa 125km/h.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Jos polttoainesäästö on syy hiljentää ylämäkeen, niin ei todellakaan kannata muutenkaan ajaa 125km/h.
Niin... noi on niitä ihmismielen "kiemuroita" 30 litr/100 kulutus näyttää aika kovalta, kun sitä vertaa siihen, että vähän nostaa ja lukema tippuu n. 10 litr/100km. Tosiaan ei sillä "nostamisella" sitä aikaakaan paljon mennetä.

Kuskeja on monia ja kaikilla ei ole vakkarit käytössä, tässä suhteessa olen "pahis", vakkari on autossani (tai ainakin pitäisi olla), mutta en edes tiedä miten se päälle laitetaan :) ohjekirja toki mukana autossa.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
866

Niin entä jos 30l/100 pitää kiihdyttää 10s ja 10l/100 35s, jotta pidetään matkanopeus. Tavan henkilöautolla harvemmin näin käy kun tehoa ja vääntöä on massaan suhteutettuna Suomen nopeuksissa tarpeeksi. Mutta miten jos on maksimi kokoinen kärry perässä?
 
Todennäköisesti tuolla humppaamisella ilman vakkaria hukkaat vaan polttoainetta. Ne korkeat piikit johtuu ihan siitä, että painst kaasua enemmän kuin tarvitsis. Kuten joku jo sanoi, tiputa ajonopeutta kautta linjan, jos aiot jotain merkityksellistä säästääkin.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 170
Itse sain tänää tukevasti tööttäilyä kun ajoin vakkari päällä 51:stä ja kanssa-autoilija ei kyennyt liittymään eteeni tai taakseni ilman tööttäämistä :D
30 aluella , motarilla vai missä 51km/h mittarinmukaan ?

Edit, 51:stä ei tainnut tarkoittaa nopeutta. :)

Jännä kun ei 130hv(?) paku hyydy ylämäkeenkään vakionopeussäätimellä noissa mäissä. Painoa takana se 200-300kg. Täyteen kuormattuna kyllä hyytyy.
Edit: ennen Turusta tultaessa ennen Paimion nestettä hyytyy jos ajaa kutosella, pitää ennen mäkeä laittaa vitonen niin tulee haluttua nopeutta ylös.
Manuaalin vakkarilla voi olla vaikeampaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 170
Mitä sä tällä kuvittelet saavuttavasi? Sä voit lässyttää samaa lauluas maailman ääriin, mutta ei se muuta mun näkemystä ko. tilanteesta. Tai siitä, että siinä oli kaksi idiootti, jotka nyt kohtas.
On pelottavaa jos näet kaksi-idioottia, joo, kaikki ajoi ylinopeutta, mutta videon perusteella en missään tapauksessa noita pitäisi tasa-arvoisesti idiootteina.

Korostan että minulla ei ole tuosta kuin video, on ollut osallisena tapahtumissa.

Kuten sanoin, se edellä ajanut olisi esim. voinut jo kuvaajan ohituksen kohdalla laittaa sen vilkun päälle.
n. Sekunttikuvaajan ohituksen jälkeen oli perässä roikkuja siirtymässä oikealle, eli se jo yksinään torppasi edelläajavaa vaihtamasta kaistaa.

Ja tuossa siis tulpan kaistanvaihto olisi ollut häriöksi kuvaajalle, häiriöksi kaistanvaihtajalle ainoa joka olisi vähän hyötynyt olisi tuo puskurissa roikkuja, eli summa negatiivinen , ei ehkä riittävä syy riskeerata.

Ennustus varmaan ollut että perässäroikkuja olisi vain mennyt seuraavan kiusaksi.

Hyvä ettei muut hermostu.

Noista videokommenteista tuli mieleen että mites toisinpäin.
Mitä väliä sillä on ärsyyntyykö jostain pelisilmättömästä idiootista, jos se ei näy omassa suorittamisessa? T
....
Ehkä menee ärsyyntymisen puolelle silloin, kun antaa tilaa ja toinen on näitä 0,5 km/h nopeuserolla ohi runkkareita ja aiheuttaa sillä ylimääräistä säätöä.
Jos tunteet herkästi pinnassa, niin se herkästi vaikuttaa omaan suorittamiseen.

Jos alkaa jopa suht asiallisesti ajavat nähdä idiootteina, niin osalla vaikuttaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Todennäköisesti tuolla humppaamisella ilman vakkaria hukkaat vaan polttoainetta. Ne korkeat piikit johtuu ihan siitä, että painst kaasua enemmän kuin tarvitsis. Kuten joku jo sanoi, tiputa ajonopeutta kautta linjan, jos aiot jotain merkityksellistä säästääkin.
Samaa mieltä, ei nyt niin tule tuota kulutusmittaria seurattua. Tankatessa sitten näkee, ettei "säästöajo" ole onnistunut.
Vakkarin käyttämättömyys on mulla enemmän ajotapa/tottumus asia. En silti usko, että vakkarin käytöllä polttoainetta säästää, vaan se on pitkälti "vauhti/kierrokset" mikä siihen kulutuksen eniten vaikuttaa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
890
Hohhjoikkaa 40 kilometrin matkalla. Meinataan tulla vasemmalta kaistalta päälle. Edellä menevä pysähtyy antamaan kolmion takaa tulevalle tietä ja perus ohituskaista kiihdyttelijät.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 170
Samaa mieltä, ei nyt niin tule tuota kulutusmittaria seurattua. Tankatessa sitten näkee, ettei "säästöajo" ole onnistunut.
Vakkarin käyttämättömyys on mulla enemmän ajotapa/tottumus asia. En silti usko, että vakkarin käytöllä polttoainetta säästää, vaan se on pitkälti "vauhti/kierrokset" mikä siihen kulutuksen eniten vaikuttaa.
Perus vakkarria ei yleensä pidetä optimina kulutuksen kannalta, vaikka automaatti olisi.

Toki jalkakaasulla ajaminen ei tarkoita automaattisesti säästöä, sillä voi tuhlata huomaamattakin paljon enemmän kuin vakkarilla.

Hetkellisten kulutus piikkien leikkaaminen ei taida olla taloudellisen ajon ykkösjuttu.

Ihan mutuna, niin ajoneuvokohtaista mihin kannattaa kiinnittää huomiota.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Niin entä jos 30l/100 pitää kiihdyttää 10s ja 10l/100 35s, jotta pidetään matkanopeus. Tavan henkilöautolla harvemmin näin käy kun tehoa ja vääntöä on massaan suhteutettuna Suomen nopeuksissa tarpeeksi. Mutta miten jos on maksimi kokoinen kärry perässä?
Jos bensaa haluaa säästää ja vauhtia silti pitää. Niin kaasun käyttö (ei puske yli kuten Kvarkki kirjoitti) ja vaihto auton max. vääntöalueella ja hyödyntää alamäet. Nykyautoissa on ne vaihtomerkit säästöajoon, vaikutus on yleisajossa helposti 20% vähentävästi, verrattaessa riehakkaampaa kaasun käyttöön.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
On pelottavaa jos näet kaksi-idioottia, joo, kaikki ajoi ylinopeutta, mutta videon perusteella en missään tapauksessa noita pitäisi tasa-arvoisesti idiootteina.
Niin kauan kuin Suomessa on ajaja-populaatio, joka näkee tuollaisessa tilanteessa vain yhden idiootin, niin meidän ajokulttuuri nelikaistaisilla tulee olemaan perseestä. Voi toki olla se 1/1000 tapaus, jossa oikeasti ”syytön”, mutta jo pelkän ajonopeuden ja kiihdyttelyn takia hieman epäilen. Lyhyestäkin videosta näkee, että todennäköisimmin kyseessä on ”mun nopeus on maksimi, ei saa ohittaa” perusvasuritukosta.
n. Sekunttikuvaajan ohituksen jälkeen oli perässä roikkuja siirtymässä oikealle, eli se jo yksinään torppasi edelläajavaa vaihtamasta kaistaa.
Tämän takia se kommunikointi on tärkeää jo silloin kun toisella ei vielä ole mahdollisuutta reagoida. Vilkku on keksitty.
Ennustus varmaan ollut että perässäroikkuja olisi vain mennyt seuraavan kiusaksi.
Tai sitten se olisi päässyt nätisti ohi vähemmän idiooteista? Ei tuota voi tietää ja sen perusteella perseillä omassa ajossa.
Jos tunteet herkästi pinnassa, niin se herkästi vaikuttaa omaan suorittamiseen.

Jos alkaa jopa suht asiallisesti ajavat nähdä idiootteina, niin osalla vaikuttaa.
Sen takia se oma ajo pitää sopeuttaa muuhun liikenteeseen siten, että itse on häiriöksi mahdollisimman vähän. Kuten monesti olen kirjoittanut. 40 tkm/vuodessa nelikaistaista motaria antaa jonkun perstuntuman mikä toimii ja mikä ei. ”Ylinopeus ja lakien antama oikeus!” jengille ko. ajatusmalli ei oikein uppoa. Eikä niitä penkereellekään pysty pysäyttämään ja takomaan järkeä. Turha siis raivota tai edes hermostua (liikenteessä), kävis jo kunnonkin päälle raivota 10h/vko. Parempi purkaa vitutus tässä ketjussa, ehkä joku saa idean ryhtyä pohtimaan omaa ajamistaan eri tavalla… Toki ihminen kun on, niin hermostuuhan sitä satunnaisesti pahimpiin törppöihin. Suurin osa ajaa ihan ok.

e: Tuohon vakkarilla ajamiseen. Vakkari ei välttämättä ole optimitaloudellinen, mutta itse en ainakaan voiton puolelle vakkarists ole päässyt ne kerrat kun ilman vakkaria mennyt. Suurin yksittäinen pudotus kulutuksiin tulee aina talvinopeuksiin vaihtamisesta (jos kelit ok edelleen).
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 029
tässä suhteessa olen "pahis", vakkari on autossani (tai ainakin pitäisi olla), mutta en edes tiedä miten se päälle laitetaan :) ohjekirja toki mukana autossa.
Kannattaisi varmaan opetella. On ihan hyvä tuntea oman ajokkinsa hallintalaitteet. Muuten saattaa käydä vaikkapa niin, että laittaa vakkarin vahingossa päälle jossain sopivassa tilanteessa ja se pääsee yllättämään.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 170
Tämän takia se kommunikointi on tärkeää jo silloin kun toisella ei vielä ole mahdollisuutta reagoida. Vilkku on keksitty.
Videon perusteella silloin kun edelläajava on ollut pikkuhiljaa ohittamassa kuvajaa on ne motoristis todennäköisesti kiihdytskaistalla (tai rampilla tulossa sinne), jolloin oikelle siirtyminen tuskin on ollut listalla (jos edes on ollut). (eli varmuuden vuoksi vilkutus ei ehkä fiksua)

Siinävaiheessa kun videon perusteella motoristit katosi maisemaan, oli se kontissa roikkuja siirtymässä oikealle. turha siinä alkaa vilkkua kytkemään, kun ei tilaa.

Toki tämä perässä roikkuja säästeli vilkun käyttö ja koukki juuri niin kuin ei saisi, mutta se toki sen edelläajavan vika.

1. Videonperusteella oikealla "erikoistilanteessa" kohteliaasi meneminen oli käytännössä estetty.
2. Mitä ihmeen järkeä sinne oikella koukkia olisi ollut, edelleen hyötyjen summa negatiivinen, ainoa hyötyjä olisi ollut takanatulia, muut kärsijöitä.

”Ylinopeus ja lakien antama oikeus!” jengille ko. ajatusmalli ei oikein uppoa. Eikä niitä penkereellekään pysty pysäyttämään ja takomaan järkeä. Turha siis raivota tai edes hermostua (liikenteessä), kävis jo kunnonkin päälle raivota 10h/vko. Parempi purkaa vitutus tässä ketjussa, ehkä joku saa idean ryhtyä pohtimaan omaa ajamistaan eri tavalla… Toki ihminen kun on, niin hermostuuhan sitä satunnaisesti pahimpiin törppöihin. Suurin osa ajaa ihan ok.
huhu

Arvostan hyviä tapoja ja muiden huomioimista, mutta jos antaa idootille tilaa, ja samalla kiilaa toista.

Hyvä tavat voisi aloittaa vaikka pitämällä kunnon turvavälejä ja vähentää muiden eteen kiilaamisia, ja jättää "ohituskaista" vähäksi aikaan rauhaan. ja toivoa jos tunteet tasaantuu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Kannattaisi varmaan opetella. On ihan hyvä tuntea oman ajokkinsa hallintalaitteet. Muuten saattaa käydä vaikkapa niin, että laittaa vakkarin vahingossa päälle jossain sopivassa tilanteessa ja se pääsee yllättämään.
Oletan sen laitettavan jostain valikosta, ja niitä en ajonaikana selaile. Mikäli olen oikein ymmärtänyt sen pitäisi mennä pois päältä (jos siis olisi käytössä) kaasua painamalla? Joten yllätys ollee aika epätodennäköinen. Vanhanaikaisena tykkään, että kuski päättää mahdollisemman paljon. Tämä ei tarkoita, että vakkari olisi toimiessaan huono keksintö.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
huhu

Arvostan hyviä tapoja ja muiden huomioimista, mutta jos antaa idootille tilaa, ja samalla kiilaa toista.

Hyvä tavat voisi aloittaa vaikka pitämällä kunnon turvavälejä ja vähentää muiden eteen kiilaamisia, ja jättää "ohituskaista" vähäksi aikaan rauhaan. ja toivoa jos tunteet tasaantuu.
Mitä ihmettä sä tässä nyt selittelet :asif: Jos täytyy antaa tietä ja se ei onnistu kiilaamatta, niin olet jo lähtökohtaisesti motarilla mokannut useampi kilometri aikaisemmin laiminlyömällä liikenteen seurannan eteen ja taakse.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 029
Oletan sen laitettavan jostain valikosta, ja niitä en ajonaikana selaile. Mikäli olen oikein ymmärtänyt sen pitäisi mennä pois päältä (jos siis olisi käytössä) kaasua painamalla?
Yleensä se laitetaan päälle viiksestä tai ratin napeista. Lisäksi kaasua painamalla se ei lähde pois päältä, jarrua painamalla kylläkin (jos siis toimii oikein). Useimmissa autoissa myös kytkimen painallus deaktivoi cruisen, mutta esim. omassa duuniautossa (Transporter) niin ei tapahdu.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 189
Jos bensaa haluaa säästää ja vauhtia silti pitää. Niin kaasun käyttö (ei puske yli kuten Kvarkki kirjoitti) ja vaihto auton max. vääntöalueella ja hyödyntää alamäet. Nykyautoissa on ne vaihtomerkit säästöajoon, vaikutus on yleisajossa helposti 20% vähentävästi, verrattaessa riehakkaampaa kaasun käyttöön.
Kovin autokohtaista. Nykyaikaisella perusautolla(edes neeperimallin vaparilla saati turbodieseleillä) ei ihan äkkiä tule 20% eroja - tai siis tulee minullakin pakkasen, pätkäajon ja pitkien retkien vaikutuksesta tuon verran joskus eroa tankkausvälillä. Jalan asennolla ei niin helposti. Pitäisi verrata normaalia ripeää ajoa tien tukkimiseen tai todella kovaan ylinopeuteen.

Eikä se vaihdesuositus aina toimi kovin järkevästi. Ihanneoloissa kyllä, mutta melko kassalla pitää olla, jos ei silloinkin ymmärrä ja tunne saman verran.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.10.2017
Viestejä
877
Vaihdenäytöt on kyllä nykyautoissa ihan täyttä paskaa, ei niillä saa kuin vahinkoa aikaan, käskevät vaihtamaan aivan liian aikaisin ja vedättämään moottoria vääntöalueen ulkopuolella. Tärkeintä polttoaineen säästössä on tasainen vauhti ja mahdollisimman vähän jarrutteluja.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 170
Kyllä tuo mun paku on ihan 6v manuaali.
Ok, jos vakkarilla haluaa mäkisellä osuudella ajella, niin muistaa käyttää riittävän pientä pykälää, ajoneuvo kohtaisia, mutta monella tasasellakkin hyviä tuloksia voi saada suht pienellä pykälällä.

Ja lisävaivaa manuaalia vakkari yhdistelmässä tekee rajoitusten vaihtelu, muulikkenne ja siinä alemmasta nopeudesta palaaminen ylöspäin. Tätä aiemmin taidettiin epäillä syyksi miksi jotkut ajelaa tyyliin 90km/h läpi 70-100 rajoitukset.

Mitä ihmettä sä tässä nyt selittelet :asif: Jos täytyy antaa tietä ja se ei onnistu kiilaamatta, niin olet jo lähtökohtaisesti motarilla mokannut useampi kilometri aikaisemmin laiminlyömällä liikenteen seurannan eteen ja taakse.
En ollut videossa osallisena, joten kommentoin sillä perusteella mitä videossa näkyi. Jos kilmetrejä ennen videopätkää on tapahtunut jotain tunteisiin menevää, niin se sitten oma tarinansa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 109
Mitä ihmettä sä tässä nyt selittelet :asif: Jos täytyy antaa tietä ja se ei onnistu kiilaamatta, niin olet jo lähtökohtaisesti motarilla mokannut useampi kilometri aikaisemmin laiminlyömällä liikenteen seurannan eteen ja taakse.
JOS täytyy antaa tietä. Oleellinen sana on JOS.

Se, että takana on idiootti ei tarkoita sitä, että TÄYTYY antaa tietä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 698
Viestejä
4 189 369
Jäsenet
70 784
Uusin jäsen
juged

Hinta.fi

Ylös Bottom