Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 077
jossain päihteissä siellä takana pitää olla että siitä perään tulee.
Tätä muuten ei monet tiedosta että kuinka monta rattijuoppoa tulee vastaan kun ajaa vaikka 100km. Välillä kun lukee tuloksia isommista ratsioista niin tyylin joka kahdeskymmenesviides puhallutus lopettaa matkan jatkamisen autolla.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169

Kuulosti isolta, piti oikein tarkistella
En tuoretta löytänyt, mutta 2018 uutisoitu että n joka 750. on alkoholi veressä yli rajan. (tiedä sitten vääristääkö lukua mittausmenetelmä) + sitten muut aineet.
Aika aineissa saa silti olla että pelkästään sen takia ajaa toisen perään (näitä toki on), ja toki osa noista tekee tietoisesti muitakin virheitä, jolloin riskit kasvaa vaikka ei olisi ihan umpitunnellissa.

Jos nyt ajaa Helsingistä päin 7 tietä jonnekkin Porvooseen, niin tuon mukaan <1, mutta ajankohta huomioiden ehkä enemmän.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Siis yritän sanoa että en kannata lakia joka vasemmalle kääntyessä velvoittaisi jarruvalojen polttamista.
Joo en minäkään, siksi korjasinkin viestiäni. Mutta toimintaohjeena ei yhtään huono. Antaa selvemmän singnaalin kuljettajan aikeista, noissa vasemmalle kääntymistilanteissa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 077
Kuulosti isolta, piti oikein tarkistella
En tuoretta löytänyt, mutta 2018 uutisoitu että n joka 750. on alkoholi veressä yli rajan. (tiedä sitten vääristääkö lukua mittausmenetelmä) + sitten muut aineet.
Aika aineissa saa silti olla että pelkästään sen takia ajaa toisen perään (näitä toki on), ja toki osa noista tekee tietoisesti muitakin virheitä, jolloin riskit kasvaa vaikka ei olisi ihan umpitunnellissa.

Jos nyt ajaa Helsingistä päin 7 tietä jonnekkin Porvooseen, niin tuon mukaan <1, mutta ajankohta huomioiden ehkä enemmän.
Muistikuva oli uutisesta joltain edeltävältä kesältä ratsiasta 8-tiellä juhannuksen tai jonkun muun tapahtuman jälkeiseltä päivältä. Joka toki nostaa lukemia.

Näistä ei taida mitään virallisia tilastoja löytyä mistä saisi varsinaista faktatietoa, niin nämä uutiset joukkoratsioista on se millä mennään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Muistikuva oli uutisesta joltain edeltävältä kesältä ratsiasta 8-tiellä juhannuksen tai jonkun muun tapahtuman jälkeiseltä päivältä. Joka toki nostaa lukemia.
Toki jonkun juhannusfestarin poistumisliikenteessä voi tosiaan olla yli prosentti rattijuoppoja(joista suurin osa on vain vähäisesti ajokyvyltään heikentyneitä krapulaisia), mutta tuo yli promille kuulostaa realistisemmalta. Rattijuopumushan ei ole Suomessa yleistä vaan päinvastoin melko harvinaista. Rattijuopumustuomioiden verrattain suuri määrä johtuu siitä, että alkoholikontrollia liikenteessä ylipäänsä on vs. kansainvälinen keskiverto.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
Tätä muuten ei monet tiedosta että kuinka monta rattijuoppoa tulee vastaan kun ajaa vaikka 100km. Välillä kun lukee tuloksia isommista ratsioista niin tyylin joka kahdeskymmenesviides puhallutus lopettaa matkan jatkamisen autolla.
Kyllä niitä rattijuoppoja melko paljon tosiaan tuolla liikenteessä on. Mitä syrjemmäksi mennään isoista kaupungeista sen yleisempää tuntuu olevan näin mututuntumalla. Tosin kun poliisia ei niillä syrjäisemillä teillä näy, niin eipä siinä isoa riskiä ole jäädä kiinni.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
, mutta tuo yli promille kuulostaa realistisemmalta.
Se olisi jostain vuositilastosta.

En nyt sitä löytänyt, joku toinen pruju missä vähän kerrottu PK seudulla tehdystä tutkimuksesta , niin samalla tontilla menivät, vuosittain vaihtelu siinä taidettiin mainita että ratsioita esim lauantai aamusin, ,nostaako se sitten prosenttia. Suomessa työaikana kännääminen vähentynyt ja töiden jälkeen kotimatkalla useammalla oluella käynti ei massa huvia.

Mutta jos aamuruuhkassa lähemmäs joka tuhannes on yli rajan, niin auttaisko sen muistaminen pitämään sitä turvaväliä ,

Ja siellä taitaa olla vielä enemmän väsyneitä, tressaantuneita jne.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 427
Vauhdin pumppaajat: Uusillakin autoilla joissa taatusti vakkarit niin näkee tuota vauhdin pumppailua 60-110 välillä perus maantieliikenteessä, liikennemäärästä huolimatta. Käyttäkää niitä saakelin vakionopeussäätimiä niissä koslissa.

Toinen on nuo rajut lukkojarrutukset kameroiden kohdalla, tiputetaan vauhti reilusti alle rajoutksen. En ymmärrä.
 
Jos joku on niin vitun kassalla, ettei osaa ajaa jaloilla, ei hän opi käyttämään vakionopeussäädintäkään niin, että hyöty ylittäisi haitan ja vaaran. Parempi olisi, että joko menisivät bussilla tai hankkisivat opetusta. Jos on haluton ja kyvytön itse oppimaan, pitäisi tajuta, että homma ei ole hallussa sillä, että saa auton liikkumaan eteen ja taakse ilman, että joka päivä kolisee.

Yksinkertaiseen ongelmaa ei siis ole äärimmäisem yksinkertaista ratkaisua. Melko yksinkertainen kyllä, mutta verrattain vaivalloinen ja vielä maksullinen. Eivät kusipäät siihen tartu. Hommahan ei ole mitenkään vaikea edes @iq90, mutta asenteen pitäisi olla hieman patempi kuin täysin ylimielinen.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Vauhdin pumppaajat: Uusillakin autoilla joissa taatusti vakkarit niin näkee tuota vauhdin pumppailua 60-110 välillä perus maantieliikenteessä, liikennemäärästä huolimatta. Käyttäkää niitä saakelin vakionopeussäätimiä niissä koslissa.

Toinen on nuo rajut lukkojarrutukset kameroiden kohdalla, tiputetaan vauhti reilusti alle rajoutksen. En ymmärrä.
Yksi selityksistä on. Kuskilla tapa ajaa mittari +10-15km/h tulee yllättäen tolppa vastaan ja ei siinä hetkessä enää ole 100-varma rajoituksesta (oliko 100 vai 80 yms.) ja painaa jarrua niin, ettei varmasti saa tulohin perustuvaa sakkoa., "virhemuistutushan" ei kirpaise kuin köyhiä. Eivätkä he käytä vakionopeussäätimiä. Ja sitten toi sama ilman sitä plus 10-15km/h, mutta kuskilla eurot tiukassa.

Tolpat vievät usein kuskin keskittymisen vääriin asioihin, varsinkin teillä jossa kuski ei tiedä tolppien paikkoja ulkoa.
 
0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 879
Mulla meinas loppuviikosta mennä vagginasta keula uusiksi. Ajelin töölöstä kohti pohjoista pitkin topeliuksenkatua ja koska tarkoituksena oli jatkaa tukholmankadun yli manskulle niin ryhmityin oikeanpuolimmaiselle kaistalle. Vasemmalla kaistalla ajeli skeida octavia, joka sai päähänsä että on ihan ok kääntyä risteyksestä oikealle suoraan vasemmanpuolimmaiselta kaistalta ilman että varmistuu että oikea kaista on vapaa.
Sain onneksi vältettyä osuman täysjarruruksella ja ohjaamalla oikean renkaan kanttarin päälle mutta skeidan kyljen ja oman puskurin väliin ei kovin montaa senttiä jäänyt.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Kehä 3 ja sen työmaat, kun nopeus putoaa 60 niin jengi ajaa 80mittarissa ilman huolen häivää ja hiillostaa perseessä, jos päästän ohi niin kohta sama hattara tulee perä edellä vastaan kun työmaa on loppunut kun ajetaan 80km/h mittarin mukaan, mikä on todellista 70-75km/h :facepalm:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 226

Vaimon töistä joku etelähelsinkiläinen oli vetänyt tuollaisessa kohdassa 99 tutkaan. Nyt ei sitten tarvitsekaan vähään aikaan ajella itse :lol:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765

"Hyvä" esimerkki siitä mitä seuraa, kun kaksi idioottia kohtaa. Tais vasuritulppa vielä kiihdytelläkin tällä kertaa, kun toinen yrittää ohi. En voi käsittää kummankaan toimintaa, ei mitään yhteyttä normaaliin turvalliseen liikennekäyttäytymiseen.

e: Tämä video siis viittauksena aiempaan keskusteluun siitä, kun totesin, että ei ehdoin tahdoin kannata ärsyttää raivohullua takapuskurissa. Tarpeeksi hullu kun osuu kohdalle, niin kolahtaa. Tässä oli jo hyvin lähellä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
733

Tulppa tai ei, niin eiköhän se kiihdyttänyt, kun tuossa kohtaa vaihtuu 100 -> 120.
Aika tavanomaista, että ihmiset alkaa nostaa vauhtia tuossa kohtaa.
 
En tunne paikkaa, mutta jos näin olisi, niin videon kuskikin tunnusti sitten ylinopeuden.

e: Ei se ohitettava nyt ainakaan liikennemerkistä lähtenyt kiihdyttämään. Ja taksi näytti lopussa saavuttavan, kun mentiin 116 km/h.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Eli johtopäätös on, että kaikki ajoivat ylinopeutta videon alussa ja vasemman kaistan tyhmin -tittelistä käytiin kovaa käden vääntöä :D Harmi ettei näy varhaisempaa tallennetta mitä nuo kaksi silloin puuhailivat, tuskin tämä oli eka näytös.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894

"Hyvä" esimerkki siitä mitä seuraa, kun kaksi idioottia kohtaa. Tais vasuritulppa vielä kiihdytelläkin tällä kertaa, kun toinen yrittää ohi. En voi käsittää kummankaan toimintaa, ei mitään yhteyttä normaaliin turvalliseen liikennekäyttäytymiseen.

e: Tämä video siis viittauksena aiempaan keskusteluun siitä, kun totesin, että ei ehdoin tahdoin kannata ärsyttää raivohullua takapuskurissa. Tarpeeksi hullu kun osuu kohdalle, niin kolahtaa. Tässä oli jo hyvin lähellä.
Hieman ontuu tuo viittaus kun verrataan kehää ja mottoritietä, moottoritiellä ei ajeta vasenta kaistaa jatkuvalla syötöllä, sen kieltää laki.

Kehällä ruuhka-aikana kun ajetaan jatkuvassa jonossa niin ihan sama...
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
457
Viime viikolla tuli vastaan kuski, joka pisti omat hampaani kiristymään. Olin toisena punaisissa valoissa tämän kyseisen sankarin takana. Valo muuttui vihreäksi, eikä edessä oleva auto tee elettäkään liikahtamiseksi. N. 5 sekunnin odottelun jälkeen takanani oleva auto alkoi töötätä, ja painoinpa tässä vaiheessa itsekin lyhyen tööttäyksen, ihan vain josko valon vaihtuminen olisi jäänyt huomaamatta. Ilmeisesti tööttääminen otti ensimmäisen auton kuskin egon päälle, joten tämä näyttää meille muille pitämällä jalkansa tiukasti jarrulla koko vihreän valon palamisen ajan. Seuraavalla valosyklillä lähti sitten normaalisti liikkeelle punaisen vaihduttua vihreäksi. Joku nuori kloppi siellä ruosteisen Nissanin ratissa näytti olevan.

Eipä siinä nyt mennyt omaa aikaa kuin minuutti-pari hukkaan eikä mitään vaaratilanteitakaan syntynyt, mutta en pysty ymmärtämään kuinka pikkusieluista porukkaa on välillä liikenteessä.
 
Tuot jälleen hienosti esille sen eron ajattelutavassa mitä meillä on. Tuijotat pykäliä ja sitä onko sulla "lupa" olla siinä missä olet. Ei liity mitenkään siihen mitä kommentoin (nyt tai aiemmin). Kuten kirjoitin viimeksikin, minulle kysymys on puhtaasti siitä haluanko pitää jonkun hullun takanani ärsyyntymässä vai en. Haluaisin uskoa, että useimmat vastaisivat samalla tavalla kuin minä. Sinä selkeästi olet katkerasti eri mieltä, viimeksihän taisit kirjoittaa, että oikein päätit ettet päästä ohi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 012

Joskus viereisellä kaistalla oli jotain nuoria lippispäitä BMW:nsä kanssa ja eivät huomanneet valojen vaihtumista, joku kun heille tööttäsi niin lähti se BMW renkaat ulvoen siitä ja varmasti 80km/h 40km/h alueella :facepalm: Miten voi käydä egon päälle jos nyt jää yhdet valojen vaihtumiset huomaamatta ja joku muistuttaa.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169

"Hyvä" esimerkki siitä mitä seuraa, kun kaksi idioottia kohtaa. Tais vasuritulppa vielä kiihdytelläkin tällä kertaa, kun toinen yrittää ohi. En voi käsittää kummankaan toimintaa, ei mitään yhteyttä normaaliin turvalliseen liikennekäyttäytymiseen.

e: Tämä video siis viittauksena aiempaan keskusteluun siitä, kun totesin, että ei ehdoin tahdoin kannata ärsyttää raivohullua takapuskurissa. Tarpeeksi hullu kun osuu kohdalle, niin kolahtaa. Tässä oli jo hyvin lähellä.
Sinulla ehkä enemmän tietoa, mutta jos väite satasen rajoituksesta pitää paikkansa, niin ohituskaistalla "tulppa" ajoi ylinopeutta , päätelleen kuvaajan kameradatasta, ja siitä että vasurilla jono meni kuvaajaa nopeammin.

"Tulpalla" ei oikein pakopaikkaa muita häritsemättä, ja ajoi selkeää ylinopeutta, niin ideat käyä aika vähiin, ylinopeus riskinkin oli jo ottanu.

Kuvaaja ehkä hitusen hölläs, tai vakkarin värinää.

Kuten kirjoitin viimeksikin, minulle kysymys on puhtaasti siitä haluanko pitää jonkun hullun takanani ärsyyntymässä vai en. Haluaisin uskoa, että useimmat vastaisivat samalla tavalla kuin minä. Sinä selkeästi olet katkerasti eri mieltä, viimeksihän taisit kirjoittaa, että oikein päätit ettet päästä ohi.
Jos viittaat tuohon tuuppaajaan, jos tuuppaaja ärsyyntynyt jostain, niin tuskin syy on se edelläajava, vaan jokin muu, mikä ei selviä videossa.
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 740
Viime viikolla tuli vastaan kuski, joka pisti omat hampaani kiristymään. Olin toisena punaisissa valoissa tämän kyseisen sankarin takana. Valo muuttui vihreäksi, eikä edessä oleva auto tee elettäkään liikahtamiseksi. N. 5 sekunnin odottelun jälkeen takanani oleva auto alkoi töötätä, ja painoinpa tässä vaiheessa itsekin lyhyen tööttäyksen, ihan vain josko valon vaihtuminen olisi jäänyt huomaamatta. Ilmeisesti tööttääminen otti ensimmäisen auton kuskin egon päälle, joten tämä näyttää meille muille pitämällä jalkansa tiukasti jarrulla koko vihreän valon palamisen ajan. Seuraavalla valosyklillä lähti sitten normaalisti liikkeelle punaisen vaihduttua vihreäksi. Joku nuori kloppi siellä ruosteisen Nissanin ratissa näytti olevan.

Eipä siinä nyt mennyt omaa aikaa kuin minuutti-pari hukkaan eikä mitään vaaratilanteitakaan syntynyt, mutta en pysty ymmärtämään kuinka pikkusieluista porukkaa on välillä liikenteessä.
Tulee vähän mieleen wanha tapaus jossa olin kuorma-autolla Hesen keskustassa ruuhkassa ja en ajanut vihreillä risteystä tukkoon (olisin joutunut jäämään keskelle risteystä blokkaamaan risteävän liikenteen).

Takana olevalla ei sielu kestänyt, seisoi töötillä punaisten ajan, sitten keskellä risteystä vasemmalta ohi ja yritti keulan edestä koukata kaupan pihaan, harmikseen ei ihan ehtinyt ja otti pusun kontin reunaan. Onneksi oli firman kuorkki niin soitin vain sankarille poliisit ja annoin pomon taistella loput selvitykset. Sellasta se on kun ei kasetti kestä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
457
Tulee vähän mieleen wanha tapaus jossa olin kuorma-autolla Hesen keskustassa ruuhkassa ja en ajanut vihreillä risteystä tukkoon (olisin joutunut jäämään keskelle risteystä blokkaamaan risteävän liikenteen).
Tässä omassa tapauksessani tosin tie oli tyhjä, joten eiköhän kyse ollut vain kaverin kusipäisyydestä.
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 740
Tässä omassa tapauksessani tosin tie oli tyhjä, joten eiköhän kyse ollut vain kaverin kusipäisyydestä.
Niin en mä sillä.

Tuskin tossa mun tapauksessa takanaoleva näki kuorkin läpi risteyksen olevan tukossa sen 10cm hajuraon johdosta. Koetin kyllä kertoa mutta janari keskittyi huutamaan homovittua ja kyselemään haluanko turpaan.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190

"Hyvä" esimerkki siitä mitä seuraa, kun kaksi idioottia kohtaa. Tais vasuritulppa vielä kiihdytelläkin tällä kertaa, kun toinen yrittää ohi. En voi käsittää kummankaan toimintaa, ei mitään yhteyttä normaaliin turvalliseen liikennekäyttäytymiseen.

e: Tämä video siis viittauksena aiempaan keskusteluun siitä, kun totesin, että ei ehdoin tahdoin kannata ärsyttää raivohullua takapuskurissa. Tarpeeksi hullu kun osuu kohdalle, niin kolahtaa. Tässä oli jo hyvin lähellä.
Tuollainen sattui itsellenikin joskus Länsiväylällä, painoi vasemalta kaiteen vierestä ohi, kun en heti häntä ohi päästänyt.
Aioin viedä omani loppuun ja siirtyä oikean jonon kärkeen turvalliseen väliin. Huonoa tuuria jos tossa sattuu onnettomuus, tuossakin eväät oli. Oishan tossa videolla oikealtakin ohi päässyt.
Oletan, että tuossa oli 100Km rajoitus?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Sinulla ehkä enemmän tietoa, mutta jos väite satasen rajoituksesta pitää paikkansa, niin ohituskaistalla "tulppa" ajoi ylinopeutta , päätelleen kuvaajan kameradatasta, ja siitä että vasurilla jono meni kuvaajaa nopeammin.

"Tulpalla" ei oikein pakopaikkaa muita häritsemättä, ja ajoi selkeää ylinopeutta, niin ideat käyä aika vähiin, ylinopeus riskinkin oli jo ottanu.
Kumma juttu, että se raivohullu mahtui hyvin oikealle, mutta tulppa ei :think: Pk-seudun mittapuulla tuossa oli hyvin tilaa. Toki liittymästä tulevat mp-pyöräilijät sotki hieman kuviota. Itse olisin pistänyt jo kuvaaja-auton vieressä vilkun päälle ja vetänyt sitten auton jälkeen oikealle. Tällä yleensä välttää sen, että raivarikuski ei lähde samanaikaisesti vaihtamaan kaistaa.

Jos viittaat tuohon tuuppaajaan, jos tuuppaaja ärsyyntynyt jostain, niin tuskin syy on se edelläajava, vaan jokin muu, mikä ei selviä videossa.
En. Tämä keskustelu on kulkenut jo pitkän matkaa, ollaan vaan Dr. Whon kanssa eri mieltä siitä missä määrin kannattaa persettään heiluttaa jonkun hullun edessä (vaikka kuinka olisi "oikeus").

e: typoja.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Tuot jälleen hienosti esille sen eron ajattelutavassa mitä meillä on. Tuijotat pykäliä ja sitä onko sulla "lupa" olla siinä missä olet. Ei liity mitenkään siihen mitä kommentoin (nyt tai aiemmin). Kuten kirjoitin viimeksikin, minulle kysymys on puhtaasti siitä haluanko pitää jonkun hullun takanani ärsyyntymässä vai en. Haluaisin uskoa, että useimmat vastaisivat samalla tavalla kuin minä. Sinä selkeästi olet katkerasti eri mieltä, viimeksihän taisit kirjoittaa, että oikein päätit ettet päästä ohi.
Tänään viimeksi päästin ohi tietyön kohdalla kun oli väljää, 5min myöhemmin kun tietyö loppui oli sama hermanni edessä ajelemassa alinopeutta ja menin oikealta ohi, ongelma?

Jos edelleen ajan jatkuvassa jonossa suurinta sallittua ja joku haluaa mennä ohi niin väistämään en rupea.

Sitten kun on väljää en aja vasenta kaistaa, mutta olenpa huomannut että kehällä olisi aina helpoin ajaa vain vasenta kaistaa, rampilta tulijat ei pompi eteen alinopeutta ainakaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Tänään viimeksi päästin ohi tietyön kohdalla kun oli väljää, 5min myöhemmin kun tietyö loppui oli sama hermanni edessä ajelemassa alinopeutta ja menin oikealta ohi, ongelma?
Ei kai se ongelma ole, jos ei siitä sellaista itselleen tee :) Monestihan nuo paikat vaihtuu kehillä edestakaisin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
Monikaan asia liikenteessä ei huvita, ihmetytä ja vituta samaan aikaan niin paljoa kuin vasemman kaistan tahalliset tulppaajat, oli se nyt sitten kuinka sallittua tahansa. Silloin sen toki ymmärtää, jos molemmat kaistat ovat täynnä, mutta sitten kun jumitetaan parhaimmillaan tyhjällä tiellä sitä vasenta kaistaa ja ehkä jopa vielä vähän alinopeutta, niin kyllähän se laittaa väkisinkin miettimään että miksi. Ehkä se on joku trollauksen muoto?
 
Mene oikealta ohi, vika on aina ärsyyntyjässä
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Toki menenkin, mutta ei se poista sitä ihmettelyä että miksi pitää perseillä.
Se on vähän sama kuin kauppakeskus, ovista päästään sisään niin jäädään siihen seisomaan kaikkien eteen :facepalm:

Meitä on niin moneen lähtöön
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Kumma juttu, että se raivohullu mahtui hyvin oikealle, mutta tulppa ei :think: Pk-seudun mittapuulla tuossa oli hyvin tilaa. Toki liittymästä tulevat mp-pyöräilijät sotki hieman kuviota. Itse olisin pistänyt jo kuvaaja-auton vieressä vilkun päälle ja vetänyt sitten auton jälkeen oikealle. Tällä yleensä välttää sen, että raivarikuski ei lähde samanaikaisesti vaihtamaan kaistaa.
Se perässä tulia mahtui pientareellekkin, joten sen mahtumiset ei taida olla osoitus turvallisesta mahtumisesta.

Tuossa se "tulppa" ilmeisesti ajoi selkeää ylinopeutta, joko vapaastahdosta, tai sen takia että joku sitä tuuppi.

Jos jollain ihan vilpitön kiire, niin tilan antaminen toki toivottavaa, mutta ei kai nyt tarvitse jokaisen tapakoheltajan takia lähteä itse koheltaan, vaan pitää maltti, eikä myöskään lähteä muita kiusaamaan. Ja ylenpalttinen tilanantaminen ruokkii koheltajien ajotapaa.

Mainitsi motoristit ja sen että perässä tulia koukki välillä oikealle, kaistanvaihton on riski ja jos kontissa roikkunut tekee kaistanvaihdon, niin eihän sen eteenkään voi turvallisesti koukata. Eli se nyt ei tuossa ollut vaihtoehto.

Tuossa "tulppa" oli valinnyt ylinopeuden, joka ei sille roikkujalle riittänyt, mikäs olisi ollut toinen vaihtoehto, hiljentää ja odottaa että oikella on turvallinen tila väistää ? Videosta ei selvinnyt mikä tilanne kuvaajan takana.
 
mestarikokki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.06.2021
Viestejä
416
Nyt kun amatöörit kesäisin vetää ties mitä peräkärryjä ja traileria autonsa perässä, niin yli puolissa ei vilkut toimi. Siinä on aina kiva veikkailla, että mitähän toi nyt meinaa tossa ja sitten huomata että jaa eihän sillä toimi vilkut siinä kärryssä ja kääntymässähän se olikin.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Älä nyt viitsi, siinä oli hyvin tilaa. Paljon enemmän kuin pk-seudulla yleensä.
En väitä ja en oikein usko että edellä oleva oli aikaisessa vaihtaa oikealle. (en huomannut vilkkua)

Mutta tilaa siellä ei ollut, se että jotkut muut sikailee, ei tee seikaulusta oiketettua saati suositeltavaa.

Tuossa kohtaa oli liittyvä ramppi/kaista, josta tuli kaksi ajoneuvoa, joten sen takia sinne oikeaan väliin olis vielä vähemmän asiaa joten edellä menijält hyvin toimittu.
Heti perään sinne koukkasi se perässtulia joten se sulki sen vaihtoehdon lopullisesti joten edellä ajavalla ei sinne oikealle olisi ollut mitään asiaa.

Lisäksi moottoritiellä ylimääräiset kaistanvaihdot eivät ole suositeltavia, joten oikella käynti olisi , haitannut siellä olevaa jonoa, ja johtanut turhiin kaistojen vaihtoon.

Jos joku sikailee sinua kohtaa, niin älä kosta sitä muille.

Mitä vaihtoehtoja tulpalla olisi oikeasti ollut, ylinopeuskortti oli käytetty, joten seuraava kai sovittaa nopeus turvalliseksi, sitä jotkut suosittelee, ehkä se takana tulia olisi päässyt pientareelta turavallisemmin ohi, tosin video olisi johtanut toisenlaiseen myrskyyn.
 
Liittynyt
26.04.2018
Viestejä
22
Jouduin viime viikolla ajelemaan kärry perässä kehä 3:sta. Oli kärry ladattu kärryn kantavuuden puitteissa täyteen. Ajelin siinä sitten 80km/h 100km/h alueella, kun en enempää tuolla massalla uskaltanut. Jäin kovasti ihmettelemään niitä tyyppejä, jotka lähti ohittamaan 1-2 km/h kovemmalla vauhdilla. Mitä järkeä? Tuskin olisin itsekään tuossa tilanteessa ohi lähtenyt, jos olisi eteen tullut joku joka ajaa 78km/h.

Liikennettä ei mitenkään huimasti ollut, mutta kyllä useampi tyyppi sai siihen vasemmalle kaistalle luotua jonon omalla minuutin mittaisella ohitussuorituksella. Voisi varmaan edes sen ohitussuorituksen ajaksi vähän kiihdyttää, kun kuitenkin edelleen menisi alle rajoituksen.
 
Näitä 1-2km/h nopeuserolla ohittajia näkyy loppujen lopuksi aika paljon. Ihan sama onko se motari, kehä ohituskaista tai vaikka ihan vaan suora maantiellä. Ilmeisesti pelottaa sakkojen saaminen, niin ei voida sitä kaasua painaa ettei vaan lipsahda yli rajoituksen, mutta ohi on kuitenkin päästävä.
 
Ymmärtäähän tuon silloin, jos mennään rajoituksen mukaan 100km/h ja joku ohittaa vaikka 105km/h vakionopeudensäätimellä ja ei ole muuta liikennettä häiriintymässä. Mutta toi "ajan -18km/h rajoitukseen, mutta ohi on päästävä" on sellainen, joka saa näkemään punaista. Yleisimpiä nämä tilanteet taitaa olla motarilla raskaita ajoneuvoja ohittaessa, mutta kun en sellaista ajele, niin ohitettavan näkökulmasta se oli itselleni uusi juttu.
 
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
862
Monikaan asia liikenteessä ei huvita, ihmetytä ja vituta samaan aikaan niin paljoa kuin vasemman kaistan tahalliset tulppaajat, oli se nyt sitten kuinka sallittua tahansa. Silloin sen toki ymmärtää, jos molemmat kaistat ovat täynnä, mutta sitten kun jumitetaan parhaimmillaan tyhjällä tiellä sitä vasenta kaistaa ja ehkä jopa vielä vähän alinopeutta, niin kyllähän se laittaa väkisinkin miettimään että miksi. Ehkä se on joku trollauksen muoto?
Turhat kaistanvaihdotkin on kielletty, ja varsinkin kehä 2:lla nousee kyllä esiin kysymys, missä vaiheessa sinne vasemmalle kaistalle on sitten kohtuullista jäädä? Pituutta koko pätkällä välillä Länsiväylä-Turunväylä on alle 4km ja kumpikin kaista erkanee eri suuntiin kyseisiä teitä. Jos tarkoitus on poistua vasemmalle, niin mielestäni noin lyhyellä pätkällä mun on turha sinne oikealle vaihtaa kaistaa.

Turhan monta kertaa on käynyt niin, että kun annan sille takana puskurissa ajavalle tilaa siirtymällä jonoon oikealle kaistalle, niin kyse ei olekaan ollut ohitushalusta vaan kyvyttömyydestä turvavälin pitämiseen. Sitten olen itse jäänyt pussiin kun tuo toinen auto on jäänyt siihen rinnalle ajamaan samaa nopeutta.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
888
Välillä tuntuu ettei edes ohiteta, vaan jäädään ihan kiusallaan ajamaan ohituskaistaa jonkin toisen auton rinnalle. Jotain tyydytystä nämä mulkut tuosta kai saavat :hmm:
 
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
862
Ymmärtäähän tuon silloin, jos mennään rajoituksen mukaan 100km/h ja joku ohittaa vaikka 105km/h vakionopeudensäätimellä ja ei ole muuta liikennettä häiriintymässä. Mutta toi "ajan -18km/h rajoitukseen, mutta ohi on päästävä" on sellainen, joka saa näkemään punaista. Yleisimpiä nämä tilanteet taitaa olla motarilla raskaita ajoneuvoja ohittaessa, mutta kun en sellaista ajele, niin tästä näkökulmasta se oli itselleni uusi juttu.
Tätä en itsekään ymmärrä. Jos ajat 120km/h alueella 100km/h, niin sen 90km/h ajavan rekan ohi ei voi olla niin kiire, että pitää mennä tulpaksi sen 120km/h ajavan jonon eteen. Kärry perässä ajavia vielä jotenkin ymmärrän jos ajavat kuitenkin lain määrittämää suurinta sallittua, mutta varsinkin vilkkaampina aikoina tuo 100km/h ohittaminen motarilla saa 500m taaempana vauhdin yleensä johonkin 70km/h tienoille, kun jengi ei osaa pitää turvavälejä tai katsoa edellisen auton takapuskuria pidemmälle.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
690
Turhat kaistanvaihdotkin on kielletty, ja varsinkin kehä 2:lla nousee kyllä esiin kysymys, missä vaiheessa sinne vasemmalle kaistalle on sitten kohtuullista jäädä? Pituutta koko pätkällä välillä Länsiväylä-Turunväylä on alle 4km ja kumpikin kaista erkanee eri suuntiin kyseisiä teitä. Jos tarkoitus on poistua vasemmalle, niin mielestäni noin lyhyellä pätkällä mun on turha sinne oikealle vaihtaa kaistaa.
Samoin tulee itsekin toimittua. Varsinkin kun Turunväylältä nousee Kehä II:lle Länsiväylän suuntaan, niin siinähän ajautuu automaattisesti vasemmalle kaistalle. Oikealle kaistalle vaihtamista voi siinä tapauksessa pitää kyllä turhana kaistanvaihtona varsinkin kun hetken päästä pitää vaihtaa takaisin.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
Ymmärtäähän tuon silloin, jos mennään rajoituksen mukaan 100km/h ja joku ohittaa vaikka 105km/h vakionopeudensäätimellä ja ei ole muuta liikennettä häiriintymässä. Mutta toi "ajan -18km/h rajoitukseen, mutta ohi on päästävä" on sellainen, joka saa näkemään punaista. Yleisimpiä nämä tilanteet taitaa olla motarilla raskaita ajoneuvoja ohittaessa, mutta kun en sellaista ajele, niin tästä näkökulmasta se oli itselleni uusi juttu.
Yleensä se 1-2km/h nopeuserolla tapahtuva ohitus häiritsee muuta liikennettä, ellei nyt sitten yöllä tms. jolloin liikenne on todella vähäistä. Varsinkin jos ollaan ohituskaistalla tai muuten maantiellä ohittamassa. Tuollaisella 1-2km/h nopeuserolla ei mitään merkitystä ohittaa, ei vaikuta matka-aikaan käytännössä mitään. Raskaskalusto ja muut rajoitetut ajoneuvot sitten asia erikseen.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 238
Turhat kaistanvaihdotkin on kielletty, ja varsinkin kehä 2:lla nousee kyllä esiin kysymys, missä vaiheessa sinne vasemmalle kaistalle on sitten kohtuullista jäädä? Pituutta koko pätkällä välillä Länsiväylä-Turunväylä on alle 4km ja kumpikin kaista erkanee eri suuntiin kyseisiä teitä. Jos tarkoitus on poistua vasemmalle, niin mielestäni noin lyhyellä pätkällä mun on turha sinne oikealle vaihtaa kaistaa.
Ei toi vasemman kaistan tulppaaminen liity Kehä II:een. Siellä voi ihan hyvin vetää päästä päähän vasemmalla kaistalla vaikka tasan 80 km/h, ja oikealta on täysi lupa mennä ohi. Ja sama Kehä I:llä, jossa voi ajaa mitä kaistaa haluaa ja mennä ohi mistä haluaa. Vasemmalla kaistalla olevat tulpat liittyy mm. näihin moottoriteillä hidasteleviin autoihin, jotka eivät kykene tekemään ohitusta turvallisesti, tehokkaasti ja nopeasti.
 
Kyllä täällä on puhuttu myös kehäteistä, että miksi tulpata vasenta edes luvalla jos takaa on tulossa nopeampia.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 647
Viestejä
4 187 096
Jäsenet
70 774
Uusin jäsen
Berch

Hinta.fi

Ylös Bottom