Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
791
Ja roikutaan puskurissa jos ei aja sakkorajalla.
Tuo on muuten todella vittumaista. Olen liikenteessä aika viilipyttymäinen, ja vaikka kanssa-autoilijalla (tai itselläni) menisi jotakin pieleen, saan useimmiten pidettyä hermoni kurissa. Mutta silloin (onneksi hyvin harvoin), kun kymmeniä tonneja painava kuorma-auto liimautuu takapuskuriini kiinni, vaikka nopeuteni on jo siinä aivan sakkorajan tuntumassa, niin meikäläiselläkin alkaa mielessä herätä hyvin, hyvin väkivaltaisia ajatuksia.
 
Liittynyt
12.10.2017
Viestejä
877
Ei kannata itse provosoitua liikenteessä. Tällaiset "jos ajetaan puskurissa niin lähdetään vasta keltaisilla valoilla" aiheuttaa vaan vaaratilanteita. Se puskurissa roikkuja tulee kyllä silti perässä melko varmasti, jolloin vaaratilanne on varma. Parasta on kun keskittyy vaan siihen omaan ajamiseen, eikä lähde leikkiin mukaan, koska se oma ajaminen kuitenkin on heikkoa, harva meistä oikeasti osaa ajaa. Etenkin jos toisen perseilystä provosoituu ja alkaa itse perseilemään, niin kyllä se silloin on se omakin ajaminen aika heikkoa. Syyllistyn joskus itse perseilyyn, heikkohermoinen huono kuski kun olen.
 
Liittynyt
05.01.2017
Viestejä
478

Tämä niin totta. Pätee hyvin Suomalaisten autoilu mentaliteettiin, että itse ollaan hyviä ratin takana ja muut tekee kaiken väärin. Piiruakaan ei jousteta missään.
 
Diplomaatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.07.2019
Viestejä
864
Tämä niin totta. Pätee hyvin Suomalaisten autoilu mentaliteettiin, että itse ollaan hyviä ratin takana ja muut tekee kaiken väärin. Piiruakaan ei jousteta missään.
Liikenteessä ei ole, kuin muutama helppo asia. Jos jokainen noudattaisi niitä, niin ongelmia ei olisi.

Kaasun käyttö ja sujuva ajaminen on yksi suurimmista ongelmista.

En koe olevani paras, mutta ajan sujuvasti
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Dashcamiin kyllä tarttuu säännöllisin väliajoin noita moottoritiellä hölmöilijöitä. Viimeksi oli juurikin tollainen farkkukiihdyttelijä, joka meni hiekka pöllyten viime tingassa ohi liittyessään rampilta. Juuri ehdin jarrun päälle ettei kolissut kun väkisin änkesi tulemaan. Sen jälkeen sitten jäi köröttelemään alinopeutta.

Sitten seuraavana päivänä tallentui mopoilijan törttöily myöskin motarilla ruuhka-aikaan. Mp-kuski ajoi toisella kaistalla edellä ajavan puskurissa kiinni, ehkä sellainen 1-1,5 metriä renkaasta puskuriin kun menivät peräkanaa ohi vauhtina yli 120km/h. Siinä jotain hitaampaa edessä ja mp- kuski alkoi seilamaan ja katsomaan ihan selvästi paikkaa vetää siksakkia pahimpaan ruuhka-aikaan. Lopulta päätti ängetä kahden auton välistä peilejä hipoen ja heti perään seuraavan auton puskurissa kiinni. Tuossa olisi kuski saanut mullat päälle, jos joku edellä olevista olisi joutunut jarruttamaan.

Edit. Enpä noita pätkiä erikseen tallentele tai säilyttele vaikka joskus kävi mielessä tehdä kollaasi youtubeen. Lopulta ei kiinnostanut alkaa suttaamaan kilpiä videoista ja unohdin asian. Nyt on vain oman ja muiden autoilijoiden oikeusturvaa varten tallennus, mutta en niitä kerää kamerasta ellei ole tarve. Ja voipa myös joskus ottaa kuvaa harvinaisemmasta autosta jos tulee vastaan :)
 
Liittynyt
18.11.2017
Viestejä
604
Sitten seuraavana päivänä tallentui mopoilijan törttöily myöskin motarilla ruuhka-aikaan. Mp-kuski ajoi toisella kaistalla edellä ajavan puskurissa kiinni, ehkä sellainen 1-1,5 metriä renkaasta puskuriin kun menivät peräkanaa ohi vauhtina yli 120km/h.
Tuota olen ihmetellyt. Prätkä kyttää ohituspaikkaa pari metriä vasemmasta takarenkaasta niin etä puolet näkyy sivupeilistä. Jos joutuisin jarruttamaan äkkiä, takakulmaan osuisi. Ajais sitten vielä hiukan keskemmällä niin jarrutustapauksessa suhahtaisi ohi.

PS. Itse en aja keskiviivan vieressä vaan oikealla.
 
0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 860
Nuo ML-mersuilla ajelevat papparaiset on ihan oma lukunsa tuolla tien päällä. Käväisin äsken suutarilan biltemassa asioilla ja ajoin keruuväyliä pitkin kuten kaikki muutkin tervejärkiset. Papallehan tämä ei käynyt, vaan hän ryömitteli pihan ja siinä olevien parkkiruutujen läpi 45 asteen kulmassa ja meinasi ajaa minulle kylkeen. Soitin torvea koska tyyppi oli osumassa minun autoni kuskin oveen, tällöin hän näytti keskisormea ja ohitti minut tyhjien parkkiruutujen läpi mutkitellen.
Ajattelin käydä puhuttelemassa häntä asian tiimoilta korjatakseni mahdollisen väärinkäsityksen koska siinä tilanteessa hän selkeästi luuli olevansa oikeassa, mutta ukkeli ehti livahtaa kauppaan samalla kun parkkeerasin omaa paskakasaani ja sulautui hopeatukkien massaan joten annoin asian olla.

Google Maps
 
Liittynyt
18.11.2017
Viestejä
604
Samanlainen tapaus, joskin auto oli joku vanha japsi, Prisman parkkiksella. Kovaa vauhtia tuli ja päälle olisi ajanut ellen olisi jarruttanut. Mutta hän varmaan mielestään oli oikeassa kun tuli oikealta. Näin ainakin keskisormen näytöstä päättelin. ;-)
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Joo, mutta usein niillä on kolmiot eli pääväylällä ajavan ei tarvitse väistää.
Alue eroja voi olla, mutta Suomessa on paljon parkkipaikkoja joissa ei ole kolmioita ja jos reunaruudussa peittävää autoa niin vaikea nähdä onko sieltä joku tulossa.
Toki kaikki ajaa niin että varovat vasemmalta tai mistä tahansa tulevia, eli pieni oma virhe ei johda kolariin, elle se toinen aja koska muka "oikeus" ajaa päälle.
Oma lukunsa on sitten paikat jossa on vaikea maalikon tai jopa ammattilaisen tulkita miten menee, kun monet ohjeetkin ristiriitaisia, sitten vielä ne paikan omat tavat.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 285
Nuo ML-mersuilla ajelevat papparaiset on ihan oma lukunsa tuolla tien päällä. Käväisin äsken suutarilan biltemassa asioilla ja ajoin keruuväyliä pitkin kuten kaikki muutkin tervejärkiset. Papallehan tämä ei käynyt, vaan hän ryömitteli pihan ja siinä olevien parkkiruutujen läpi 45 asteen kulmassa ja meinasi ajaa minulle kylkeen. Soitin torvea koska tyyppi oli osumassa minun autoni kuskin oveen, tällöin hän näytti keskisormea ja ohitti minut tyhjien parkkiruutujen läpi mutkitellen.
Ajattelin käydä puhuttelemassa häntä asian tiimoilta korjatakseni mahdollisen väärinkäsityksen koska siinä tilanteessa hän selkeästi luuli olevansa oikeassa, mutta ukkeli ehti livahtaa kauppaan samalla kun parkkeerasin omaa paskakasaani ja sulautui hopeatukkien massaan joten annoin asian olla.

Google Maps
Samanlainen tapaus, joskin auto oli joku vanha japsi, Prisman parkkiksella. Kovaa vauhtia tuli ja päälle olisi ajanut ellen olisi jarruttanut. Mutta hän varmaan mielestään oli oikeassa kun tuli oikealta. Näin ainakin keskisormen näytöstä päättelin. ;-)
Nämä parkkiruudunläpipuikkaajat ovat kyllä ihan oma lukunsa. Siinähän puikkivat kunhan pysyy pois tieltä. Ruudusta tulevallahan on aina väistämisvelvollisuus.

Näiden kanssa jotka kiittää keskarilla peltivaurioiden välttämisestä on pari kertaa saanut katua, olisi pitänyt vaan jatkaa suoraan päin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
Samanlainen tapaus, joskin auto oli joku vanha japsi, Prisman parkkiksella. Kovaa vauhtia tuli ja päälle olisi ajanut ellen olisi jarruttanut. Mutta hän varmaan mielestään oli oikeassa kun tuli oikealta. Näin ainakin keskisormen näytöstä päättelin. ;-)
Tuliko siis parkkiruudun läpi vai kulkuväylää?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Tyylikästä suorittamista motarille liittyessä.

Näitä toki tulee kokoajan lisää, kunnes lakia taas säädetään joku päivä.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Tyylikästä suorittamista motarille liittyessä.
Mitä pitää sallia että upotuksesi näkyy.

Edit, motorailla ja rampilla tiivis jono, ja rampilta tuli auto kuvaajan etu kylkeen ja kuvaajan auto kyljelleen.

Tuo varmaan ihan hyvää materiaalia opetukseen.

Edit, päivitit viestiä
Oliko osalliset tuossa nuoria ?
 
En tiedä mikä estää näkymisen, suoraan naamakirjasta video.
Oikeastaan päivitys oli voinut olla toinenkin viesti, ei tietoa taustoista että liittyisikö kuskien ikä tapahtumiin vai ei. Mutta vähäisen koulutuksen vaikutus aiheuttaa tämmöisiä kun esim. tuonne rampille mennään jonossa niin ei pysty yhtä hyvin katsomaan takasivulle enää. Aiemmin liittymisiä opetettiin paljon, nykyään kiitos Bernerin monet ei aja metriäkään motarilla ennen ajokoetta niin jää ihan perusjutut tuurin varaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 285
Yhtä vaikeeta tuntuu liittyminen olemaan noilla keski-ikäisillä ja eläkeläisilläkin.

Ajokokeita pitäisi pitää parin vuoden välein uusiksi poliisin valvoessa, mikäli perus liikennesääntöjen noudattaminen, napakka kiihdytys tavoitevauhtiin (etenkin motarin rampissa) ja vilkunkäyttö ei onnistu niin pistetään autokoulu uusiksi.
 
Voi olla että alle 50% läpäisisi. Tuon voisi tehdä mutta ensin pitäisi hankkia julmetusti lisää kalustoa julkiseen liikenteeseen.
Kokeesta pääsee kyllä tuurillakin läpi, mutta kannattaa tutustua vaatimuksiin mitä edellytetään läpi menneeltä ajokokeelta. Viimeisen kymmenen vuoden ajalta jos vaikka muistelen eri kyytejä, missä olen istunut niin yksikään ei varmaan olisi tuota ajokoerajaa ylittänyt.
 
Joo sehän se vika on kun ajokortti on "kansalaisoikeus" täällä. Ei käytännön ajokyvylle ole laskettu niin paljoa merkitystä.

Ja uudella lailla vielä huolehditaan siitä, että kokeneelle ja ajotaitoiselle kuskille sälytetään syy tietämättömien töppäilyistä.

Ja juu, täyttä utopiaahan tuommoinen parin vuoden välein pidettävä ajokoe on, ei nykymaailmassa riitä resurssit ko. toimintaan, ja kun miettii joukkoliikenteen toiminnan laatua, niin moni varmasti pusertaisi itsensä siitä testistä läpi tavalla tai toisella...
 
Liittynyt
18.11.2017
Viestejä
604
Yhtä vaikeeta tuntuu liittyminen olemaan noilla keski-ikäisillä ja eläkeläisilläkin.

Ajokokeita pitäisi pitää parin vuoden välein uusiksi poliisin valvoessa, mikäli perus liikennesääntöjen noudattaminen, napakka kiihdytys tavoitevauhtiin (etenkin motarin rampissa) ja vilkunkäyttö ei onnistu niin pistetään autokoulu uusiksi.
Muistetaan vielä siellä jo motarilla olevien turvaväli. Jos se onkunnossa eli noin 100 m niin liittyminenkin onnistuu hyvin.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Nyt on tuntunut olevan erityisen paljon liikkeellä ilman turvavälejä jonossa ajelevia sankareita, joilla ei ole pienintäkäön aikomusta ohittaa. Neljällä n. 100 km matkalla olen nyt parin viikon sisällä saanut ohittaa tasan kerran yhden auton kerrallaan. Muilla kerroilla on joutunut ohittamaan kolme - viisi autoa, joiden väliin ei olisi mahtunut kuin pakolla. Samaa jonoautoilua tunnutaan harrastavan myös silloin kun samaan suuntaan on useampi kaista.
 
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
53
Tyylikästä suorittamista motarille liittyessä.

Näitä toki tulee kokoajan lisää, kunnes lakia taas säädetään joku päivä.

Tuolla videolla olisi kuvaajan ollut fiksumpi ajaa päin tuota liittyjää...
Moottoritievauhdissa raju väistö tarkoittaa aina hallinnan menettämistä ja onnen astumista kuljettajan paikalle.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 231
Tuolla videolla olisi kuvaajan ollut fiksumpi ajaa päin tuota liittyjää...
Moottoritievauhdissa raju väistö tarkoittaa aina hallinnan menettämistä ja onnen astumista kuljettajan paikalle.
Ei olisi noin käynyt jos olisi osannut tehdä rauhallisemman väistön. Enemmän tuli väistämisellä tuhoa, kuin jos autot olisivat ottaneet yhteen.
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
762
Nyt on tuntunut olevan erityisen paljon liikkeellä ilman turvavälejä jonossa ajelevia sankareita, joilla ei ole pienintäkäön aikomusta ohittaa. Neljällä n. 100 km matkalla olen nyt parin viikon sisällä saanut ohittaa tasan kerran yhden auton kerrallaan. Muilla kerroilla on joutunut ohittamaan kolme - viisi autoa, joiden väliin ei olisi mahtunut kuin pakolla. Samaa jonoautoilua tunnutaan harrastavan myös silloin kun samaan suuntaan on useampi kaista.
Sama tuli huomattua viikko sitten välillä Jyväskylä - Kuopio. 7 auton letka ajoi 100km/h alueella 90km/h ja turvavälejä ei ollenkaan. Tekivät ohittamisesta mahdotonta ellei olisi halunnut ottaa järjetöntä riskiä ohittamalla kaikki kerralla reilulla ylinopeudella mutkaisella ja vilkkaalla vastaliikenteellä. Vielä älyttömämpää tästä teki se, että aina ohituskaistan alkaessa se kaasujalka jännästi sieltä löytyi kaikilta ja ajettiin 120km/h lasissa niin ettei varmasti kukaan ohi pääse laillisesti. :facepalm:
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Tuolla videolla olisi kuvaajan ollut fiksumpi ajaa päin tuota liittyjää...
Moottoritievauhdissa raju väistö tarkoittaa aina hallinnan menettämistä ja onnen astumista kuljettajan paikalle.
Tuoko nyt oli se mitä videosta voi oppia ?

Mutuilen että tilanne tuli kuvaavanauton kuskille yllätyksenä ja siinä ei mennyt jutut mietinnän kautta, en häntä tyhmäksi leimaisi, vaikka pyyhkijätkin "laittoi" päälle.

Jos nyt jollain kurssilla viimeisenä oli se osuus missä harjotetaan refleksejä, niin haluaisin toisenkin mielipiteen että opetellaan ajamaan päin ? Jos sillä ei tarkoiteta esim pidä ratistakiinni ja jarruta ?

Jos tuossa kuvaaja olisi nähnyt ja seurannut tuota sankaria niin varmaan kuljettaja olisi varautunut että tässä ollaan kuolleessa kulmassa, ettei se välttämättä, vaikka siinä olisi ollut ratista tukevaote, niin kyllä tuo rampilta tulian koukkaus oli aika jäätävä, ja yllättävän aikaisin, joo sulkiviiva loppu, mutta ihan kuin olisi yrittänyt kiilata, ehkä vaan tuollainen aktiivisen kuskin tapa.

Edit, jännä sattuma sillä saman niminen oli aikoinaan kommentoinut rampiltatulijoiden väistämisestä.

Millainen auto tuo oli, oliko vähän korkeampi ?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Voi olla että alle 50% läpäisisi. Tuon voisi tehdä mutta ensin pitäisi hankkia julmetusti lisää kalustoa julkiseen liikenteeseen.
Kokeesta pääsee kyllä tuurillakin läpi, mutta kannattaa tutustua vaatimuksiin mitä edellytetään läpi menneeltä ajokokeelta. Viimeisen kymmenen vuoden ajalta jos vaikka muistelen eri kyytejä, missä olen istunut niin yksikään ei varmaan olisi tuota ajokoerajaa ylittänyt.
Jos ainoa asia mitä katsotaan olisi moottoritielle liittyminen, niin edullisinta se olisi hoitaa tiedottamisella ja valvonnalla.

Jos nyt siviiliajamiseenkin tarvittaisi joka toinen vuosi käydä ajokokeessa niin ei se osaamattomuuteen hyytys, vaan kustannuksiin ja unohduksiin.

Ja jos mietit mikä virituksiä on ammattikuskeille niin ei tunnu oppi kaikilla kantavan tielle asti.
 
Itsekkin ollut raskaan ratin takana useampia vuosia aikoinaan. Ennen tuota oletin vielä että ammattilaiset siellä ajaa. En sen jälkeen enää. Osa oli ihan osaavia tyyppejä, mutta yllättävän isolla osalla tuntui olevan vakavia ongelmia oman tilan hallinnan kanssa. Ei sentään ihan niin paljoa kuin taksikuskeilla, jotka onkin sitten ihan oma juttunsa. Taksiliikenne olisi siinä jos kaikki inssiin joutuisi.
 
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
862
Joka ikinen kerta tuota videota vastaavassa tilanteessa varaudun siihen, että se liittyjä tosiaan tulee sieltä kylkeen tai eteen. Kaistaa en vaihda väistääkseni liittyjää, mutta vaikka miten sääntöjen mukaan tuossa itse ajaa, niin riski tuommoiselle tapahtumasarjalle on korkea. Tuolla videolla liittyvä ajoneuvo oli vieläpä sen puoli autonmittaa edellä, eli voi jo arvata olevansa kuolleessa kulmassa.

Liittyjä yksiselitteisesti syyllinen, mutta kuvaajakaan ei tuntunut olevan kovin valppaana, mistä johtuen tuli liian raju väistöliike.
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 279

Mulla on tuollaisessa tilanteessa, kun toinen on rinnalla tai edellä, tapana nostaa kaasulta, jolloin nopeusero kasvaa.
Ei ole vielä ollut tiukkaa paikkaa. :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 285
Muistetaan vielä siellä jo motarilla olevien turvaväli. Jos se onkunnossa eli noin 100 m niin liittyminenkin onnistuu hyvin.
Jep, sekään ei vaan tuommoisten kanssa auta kun on hehtaari tilaa edessä ja takana.

Pelottava paikka se kyllä aina on ajaa vakkarilla oikeaa kaistaa, kaveri rinnalla vasemmalla ja rampista joku liittymässä eteen.
Nyt on tuntunut olevan erityisen paljon liikkeellä ilman turvavälejä jonossa ajelevia sankareita, joilla ei ole pienintäkäön aikomusta ohittaa. Neljällä n. 100 km matkalla olen nyt parin viikon sisällä saanut ohittaa tasan kerran yhden auton kerrallaan. Muilla kerroilla on joutunut ohittamaan kolme - viisi autoa, joiden väliin ei olisi mahtunut kuin pakolla. Samaa jonoautoilua tunnutaan harrastavan myös silloin kun samaan suuntaan on useampi kaista.
Tämä on erittäin tyypillinen ilmiö suomen maanteillä. Ohituskaistalla ongelmaa ei sinänsä ole koska riittävällä (törkeällä) ylinopeudella voi ohittaa kaikki jossei väliin mahdu.

Maantiellä sensijaan tilanne muuttuu huonommaksi, koska ohitustilanteessa kuluu turhaa aikaa sovittaa itseään näihin olemattomiin 10-15m väleihin, jossei voi koko pötköä ohittaa kerrallaan. Aina sitä tilaa kuitenkin on alkanut siunaantumaan kun lähtee ohi ja kiskasee vilkun oikealle ennen sitä väliä johon aikoo liittyä. Pari kertaa kyllä joku nostanut valoshown takana liittymisen jälkeen, tuossa taitaa olla peiliinkatsomisen paikka itse valojen vilkuttelijalla.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
301
Tämä on erittäin tyypillinen ilmiö suomen maanteillä. Ohituskaistalla ongelmaa ei sinänsä ole koska riittävällä (törkeällä) ylinopeudella voi ohittaa kaikki jossei väliin mahdu.
sullahan hyvä tuuri on.mulle käy monesti niin että siitä letkasta joku valtaa sen ohituskaistan ajamalla vakkari päällä enintään 10 ylinopeutta ja näin ollen juuri kukaan ei pääse siitä etummaisena ajavasta ohitse,joskus joudut jopa taaemmaksi siinä jonossa kun oikea kaista lähteekin vetään ja ite kökötät vasemmalla sen tientukon perässä.
 
Tämä käykin usein, esimerkki koskikin optimitilannetta. :D

Yleensä tuo vauhtikin alkaa vasta siinä kohtaa realisoitumaan kun tämä tukko väistää oikealle johonkin väljempään rakoon (jos väistää) ja pääsee painamaan lopuista ohitse.

Toimivaksi taktiikaksi on paljastunut se, että tutulla tiellä etenkin parannetaan omia asetelmia ennen ohituskaistan alkua mieluusti siihen jonoveturiin saakka (etenkin jos on rekka), henkilöautoja on kuitenkin helppo ohitella ilman ohituskaistaakin.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Jep, sekään ei vaan tuommoisten kanssa auta kun on hehtaari tilaa edessä ja takana.

Pelottava paikka se kyllä aina on ajaa vakkarilla oikeaa kaistaa, kaveri rinnalla vasemmalla ja rampista joku liittymässä eteen.
Asiallisilla turvaväleillä osuminen vaikeampaa.

Lokiikka siis se että rampiltatulialle helpompi havaita ne motarilla ajavan, samoin vähentää sitä häslinkiä rampilla ja kiihdytyskaistalla ja vastaavasti siellä motarilla ajava pysyy näkemään ja ennustamaan paljonparemmin tilanteen kehittymisen.

Jos silti tilanne kehittyy vaikeaksi niin motarilla ajavan on helpompi tehdä itsensä näkyväksi/välttää vaaraa.

Videon koukkaajan vilkuton koukkaus oli kyllä niin yllättävä rajua että siihen varautuminen voi johtaa toiseen ärsytykseen.

Jos rampilta tulia olisikin katsonut sopivat välit ja kiihdytyskaistalla sovittaa itseään liikennevirtaan ja siellä motarilla joku alkaa seilaan, muutteleen nopeutta jne. niin ärsyttävää sekin.

Jos rampilta tulee turvalitönjono, niin pakkohan siinä on väistää toiselle kaistalle.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
145
Lahden motarilla löröteltiin tietyön kohdalla. Rajoitus vaihtui sataseen ja lähdin ohittamaan edellä olevaa verkkaista kiihdyttelijää ihan rivakasti. Joitain satoja metrejä takanani myös prätkämies huomasi väylän auenneen ja otti neljännesmailityyppisen rykäisyn joka oli päätyä konttiini. Sitten heristeltiin nyrkkiä. Aika vaikea on ennakoida sitä että kanssakulkija päättääkin ajaa varmaan yli kahtasataa vilkkaalla tiellä. Lähtisivät moottoripyöräilijät ajoissa niin ei olisi niin kiire.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
862
Mulla on tuollaisessa tilanteessa, kun toinen on rinnalla tai edellä, tapana nostaa kaasulta, jolloin nopeusero kasvaa.
Ei ole vielä ollut tiukkaa paikkaa. :)
Ehkä noin voi tehdä jos näkee liittymästä tulevan ajavan kovempaa, mutta jos hänkin alkaa hidastamaan jäädäkseen sinun taaksesi, niin menee aika arpomiseksi kumpi lopulta menee kummankin eteen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
104
Ärsyttää nämä idiootit jotka ei tunne autonsa valojen toimintaa. Tänäään n. 300km matkalla kun keli vaihteli parin minuutin sisään kaatosateesta täysin aurinkoiseen näitä valottomia sankareita riitti enemmänkin. Kaikki kyseiset autot tais olla jotain riisikippoja, eikö niissä todella ole toimivaa automatiikkaa? G30 bemari ainakin sytyttää ajovalot sopivan herkästi ja pitää päällä riittävän pitkään.
 
Tuo valottomuus koskee autoja merkistä riippumatta oli se sitten 20k tai 100k auto niin ihan yhtälailla niitä tulee pimeinä vastaan ainakin täällä. Ylipäätään koko automaattiasetuksen voisi poistaa ja pitää autoissa valot aina päällä kelistä riippumatta.
 
Diplomaatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.07.2019
Viestejä
864
Tuo valottomuus koskee autoja merkistä riippumatta oli se sitten 20k tai 100k auto niin ihan yhtälailla niitä tulee pimeinä vastaan ainakin täällä. Ylipäätään koko automaattiasetuksen voisi poistaa ja pitää autoissa valot aina päällä kelistä riippumatta.
Kyllä ne toimii kunnolla paremman väen autoissa. Itämään kiitureissa automatiikka ei toimi
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 122
Ärsyttää nämä idiootit jotka ei tunne autonsa valojen toimintaa. Tänäään n. 300km matkalla kun keli vaihteli parin minuutin sisään kaatosateesta täysin aurinkoiseen näitä valottomia sankareita riitti enemmänkin. Kaikki kyseiset autot tais olla jotain riisikippoja, eikö niissä todella ole toimivaa automatiikkaa? G30 bemari ainakin sytyttää ajovalot sopivan herkästi ja pitää päällä riittävän pitkään.
Auton vaihdon jälkeen aloin ihmettelemään, että mistä tiedän onko sateella tai sumussa valot päällä vai ei. En ilmeisesti mistään, jos ei ole niin pimeää, että valokeilan näkisi. Vanhassa autossa sentään mittaristossa näkyvään autonkuvaan ilmestyi valot päälle.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 895
Kyllä ne toimii kunnolla paremman väen autoissa. Itämään kiitureissa automatiikka ei toimi
Varmaan on automatiikan toiminnassakin eroja, mutta ison eron tekee sekin, että mikä se päivämoodi on. Joissain autoissa valoisan moodissa perässä ei pala mitään valoa ja etupäässä niin säälittävät huomiovalot ettei niitä edes erota ellei erikseen katso juuri ohimennessä, että oliko tuossa nyt valot vai ei. Toisissa taas takavalot palaa aina ja huomiovalot edessä ovat sen verran kirkkaat, että ne erottaa kyllä ihan riittävän hyvin vaikka oltaisiinkin päivämoodissa.

Tosin omassa pirssissä sen moodivaihdon kyllä huomaa kun mittaristokin vaihtuu samalla yötilaan, ja aikalailla samaa mieltä olen aina ollut siitä tarviiko vaihtaa vai ei, valaistuissa parkkitaloissa toki ehkä vähän turhaan laitaa ajovalot päälle, mutta eipä tuosta haitaakaan ole.
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
762
Ärsyttää nämä idiootit jotka ei tunne autonsa valojen toimintaa. Tänäään n. 300km matkalla kun keli vaihteli parin minuutin sisään kaatosateesta täysin aurinkoiseen näitä valottomia sankareita riitti enemmänkin. Kaikki kyseiset autot tais olla jotain riisikippoja, eikö niissä todella ole toimivaa automatiikkaa? G30 bemari ainakin sytyttää ajovalot sopivan herkästi ja pitää päällä riittävän pitkään.
Ainakin Toyotalla on automaattiset ja vieläpä mielestäni hyvin toimivat valot (esim uusi Corolla), mutta käsittääkseni vain uusissa vuoden 2019 ja jälkeen julkaistuissa malleissa. Vanhemmissa päivävalot on päällä ellei ajovaloja erikseen sytytä, mikä on kyllä aivan käsittämätöntä tänne pohjolaan. Jatkuvasti näkee liikenteessä pimeällä/huonolla kelillä autoja joilta valot uupuu. Ongelmaa on varmasti monilla merkeillä tässä osiossa mutta lienee paranevan kun kaikki turvatoiminnot yleistyy uusissa malleissa ja tulee vakioksi mallista riippumatta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 728
Corsassa kanssa toimii hyvin, sytyttää valot myös kun sadetunnistin huomaa sateen-> aina sateella valot päällä :tup:
 
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
793
Muistetaan vielä siellä jo motarilla olevien turvaväli. Jos se onkunnossa eli noin 100 m niin liittyminenkin onnistuu hyvin.
Jos pitäisin edellä olevaan sen 100m turvavälin, olisin vieläkin matkalla kotiin.
Ohittava auto kun siirtyy ohituksen jälkeen eteen(harvoin siihen 100m päähän minusta), niin joutuisin hiljentämään, ja silloin taas seuraava ohittaisi minut.
Eli tulisi ns. ketjureaktio.

Ja en todellakaan ymmärrä, mikä siinä on hankalaa liittyä motarille.
Rampilla kerää kunnon vauhdin ja samalla etsii silmillään sopivan välin mihin liittyy, eli painaa mieleen oliko se punanen fiesta vai musta volvo, jonka perässä/edellä oli sopiva väli.
Tämä onnistuu ihan 125hv pakettiautolla, jossa omamassan lisäksi takana 200-700kg lastia, sekä alta 80heppaisella Peugeot 208:lla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
63
Corsassa kanssa toimii hyvin, sytyttää valot myös kun sadetunnistin huomaa sateen-> aina sateella valot päällä :tup:
Tämä tuntuu olevan joku japanilaisten ongelma että valot eivät juttele sateentunnistimen kanssa. Luulisi olevan korjattavissa muutamalla koodirivillä mutta kun ei
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Minua ärsyttää ilman sadettakin nykyautojen valottomuus. Autoliikennettä oli ennen paljon helpompi havainnoida kun lähes kaikilla oli ajovalot päällä. Nykyään varmaan suurin osa autoista vetää samanlaisilla valoilla kuin amisbemarit tuolloin. Polttimoitako siinä säästetään vai ovatko autotehtaatkin alkaneet olemaan huolissaan kuinka epä-coolilta keula näyttää valot päällä. Ilmeisesti tieliikennelainsäätäjää ei tämä kehityssuunta huoleta?
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695

Polttoainetta tuolla yritetään säästää. Päivävalo-ledit vie virtaa jonkun milliwatin vähemmän kuin normaalit ajovalot eli polttoainetta säästyy joku millilitran murto-osa. Loppukäyttäjälle tällä ei tietenkään ole mitään merkitystä, mutta valmistajat joutuu maksamaan jokaisesta mikrogrammasta päästöissä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 007
Eilen just ajelin ysitiellä rankkasateessa jonkun harmaan farkku-hojotan perässä. Päivävalot päällä ja takapää tietysti pimeä. Kun menin ohi, yritin takasumarilla viestittää että laittaisi valoja päälle mutta eipä se kuski tajunnut asiaa.

muoks: ysitie, ei kymppi
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
590
Tulipahan testattua jarrujen tehoa kun paku oli pysähtynyt motarin poistumisrampille mutta päätti sitten että haluaakin jatkaa suoraan. :facepalm:
Näiden reikäpäiden takia yleensä ajan liittymien lähellä vasenta kaistaa jos vain mahdollista.

1594313401257.png
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Ai jos se toinen ajelee ruutujen läpi? No ei sentään. Väylillä kyllä, muttta sitäkään suurin osa ei tiedä.
Tuohan se ongelma juuri on, eli porukka ei yksinkertaisesti tiedä sitä että parkkipaikoilla toimitaan samojen väistämissääntöjen mukaan kuin muuallakin. Monesti isoilla parkkipaikoilla on leveämmät "pääväylät" päädyissä ja välissä useampia rivejä itse parkkiruuduille. Nuo ovat tasa-arvoisia risteyksiä, joissa toimitaan normaalien väistämissääntöjen mukaan, eli oikealta tulevaa väistetään, mikäli väistämisvelvollisuutta ei ole liikennemerkillä muuten osoitettu.

Jostain syystä osa autoilijoista kuitenkin kuvittelee, että parkkipaikkojen pääväylältä erkanevat "parkkiruutukaistat" ovat sama asia kuin erillinen parkkipaikka, eli sieltä tulija väistäisi muuta liikennettä, mutta ei se niin mene. Kolmioita en muista montaakaan kertaa parkkipaikoilla nähneeni, mutta siitä huolimatta niillä kokoojateillä ajetaan monesti todella huolettomasti kuvitteellisen etuajo-oikeuden voimin.

Ruudusta lähtevä väistää luonnollisesti aina muuta liikennettä, mutta se on eri asia. Myös viistosti ruutujen läpi ajava tulkitaan aina ruudusta poistuvaksi (lähde).

Tiealueen ulkopuolella noudatetaan aina sitä periaatetta, että oikealta tulevaa on väistettävä, Ikonen toteaa.

Vastaväitteessä esitetään, että sivuväylillä olevat P-merkit tekisivät sivuväylistä yksittäisiä pysäköintialueita, jolloin niiltä tulevilla olisi väistämisvelvollisuus.

–P-merkki ei tarkoita mitään muuta kuin että pysäköinti on sallittu merkityllä paikalla. Pysäköintiruudusta liikkeelle lähtevän on aina väistettävä kaikkia muita, mutta kun hän on päässyt sivuväylälle, vasemmalta tulevien on risteyksessä väistettävä häntä, Ikonen selventää.

Epäselvyyttä ei olisi, mikäli pääväylää käyttäville olisi annettu etuajo-oikeus laittamalla sivuväylille väistämisvelvollisuutta osoittavat kärkikolmiot.

Harvojen markettien parkkialueilla tällaisia merkkejä kuitenkaan on.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 368
Viestejä
4 158 637
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom