Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
En oo missään muussa tapauksessa jälkikiristänyt paitsi ennen rata-ajoa tsekannut kireyden ja aina ovat olleet siinä momentissa mihin alunperin vedin. Alumiinivanteita viimeset 5 vuotta eikä silti ongelmia. Pesen alta otetut vanteet ennen varastointia ja rasvailen talvea vasten pylränmuttereiden kierteet että aukeaa vaivattomasti.

Jos alunalkujaan tekee huolella niin en keksi miten tossa voi homman kusta.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Se 0.01 päätyykin sitten otsikoihin. Enpä itsekään ole viitsinyt niitä aina kiristellä mutta kuitenkin aina silloin tällöin :)
Onhan se toki näinkin. Ja jos ei lööppeihin saakka, niin vähintään vakuutusyhtiön tiskille.

Jälkikiristys on oikeasti tarpeen vain aniharvoissa tilanteissa, mutta vaiva on pieni, joten toki se on hyvä silti tehdä, kun etukäteen ei välttämättä tiedä tilannetta omien vanteiden tapauksessa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 349
Helposti jää kesärenkaiden vaihdon jälkeen pulttien kiristys suorittamtta jos ei sitä ole erityisesti muistutettu. Ja jää sittenkin.
Eipä nuo ole irronneet vaikka jälkikiristystä en ole tehnyt. Rengasliikkeen jälkeen pitäisi tarkistaa lähteekö ne vielä auki, viimeksi teki tiukkaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Eilen oli ihan loistava sää, mutta ainoastaan tuulenpuuskien takia moni päätti ajaa alle nopeusrajoituksen. Motarin vasen kaista pumppasi jatkuvasti 100-130 väliä ja hiljaisemmalla maantiellä ajeltiin lähes talvirajoituksia. Muutama laiton ohitus piti suorittaa kun ei pää kestänyt jurnuttaa puskurissa kiinni 90@100 ohituskieltoalueella :mad:
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 737
En tiiä millanen tuuli siellä on ollut, mutta sopivanlaista kippoa tollanen reipas tuuli kyllä heiluttelee ihan kivasti peltoaukeilla jne. Siinä mielessä vähän ymmärrän jos arempaa kuskia jännittää.

Renkaiden jälkikiristelyyn sanoisin että kannattaa, itselle on kerran löystyneet ihan momenttiavaimella kiristelyn jälkeen ja voin sanoa että vituttaa jo ilman renkaan irtoamistakin :btooth:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 144
Eilen oli ihan loistava sää, mutta ainoastaan tuulenpuuskien takia moni päätti ajaa alle nopeusrajoituksen. Motarin vasen kaista pumppasi jatkuvasti 100-130 väliä ja hiljaisemmalla maantiellä ajeltiin lähes talvirajoituksia. Muutama laiton ohitus piti suorittaa kun ei pää kestänyt jurnuttaa puskurissa kiinni 90@100 ohituskieltoalueella :mad:
Tuo ohituskieltoalueella ohittaminen on ehdottomasti otsikon mukaista käytössä. Kiva kun jostain näköesteen takaa tulee joku vastaan omalla kaistalla ja saa oikeasti pelätä että kohta osuu ja lähtee henki.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Muutama laiton ohitus piti suorittaa kun ei pää kestänyt jurnuttaa puskurissa kiinni 90@100 ohituskieltoalueella :mad:
Mitäpä jos ajelisit 4 sekunnin turvavälin päässä 90@100 km/h rajoituksella ja olisit vaarantamatta sekä vastaantulijoita että ohitettavia, tai jättäisit ajamisen niille, joiden pää kestää muutaman minuutin viivytyksiä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 349
Tuo ohituskieltoalueella ohittaminen on ehdottomasti otsikon mukaista käytössä. Kiva kun jostain näköesteen takaa tulee joku vastaan omalla kaistalla ja saa oikeasti pelätä että kohta osuu ja lähtee henki.
On niitä sellaisissakin paikoissa ettei ohittaminen aiheuta vaaraa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
875
Traktorikuski tullut valtatielle keskikaide alueelle ja ei voi vetää tiensivuun, plus 100 metriä tieltä menee vanha tie samaan suuntaan......
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Onhan se toki näinkin. Ja jos ei lööppeihin saakka, niin vähintään vakuutusyhtiön tiskille.

Jälkikiristys on oikeasti tarpeen vain aniharvoissa tilanteissa, mutta vaiva on pieni, joten toki se on hyvä silti tehdä, kun etukäteen ei välttämättä tiedä tilannetta omien vanteiden tapauksessa.
Tai nyt ainakin sormin kokeilee ovatko löysässä, on joskus tullut irroittettua vanne ihan tahallaan löysyttämällä pulttejä ja sitten koulun asvaltti pihalle tiukkaa ympyrää ajamaan jotta vanne irtoaa. Nuoret katsoivat mitä ihmettä toi tuossa touhuaa :), mutta homma toimi.
 
Hellsinki

Kapteeni pienkonekorjaaja
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 110
No mielellään jos vain olisi mahdollista. Tai sitten oma kaista hitaille.
Ai että sitten kun ne kevyt autot ilmestyy liikenteeseen.

Ja toisekseen lakikin vaatii että hitaamman on annettava tietä.
HItaamman annettava tietä? Toi oliki ihan uus laki mulle:D
 
Moottoritiellä on kaista hitaammin ajaville?

Tuo tienanto koskee hitaita ajoneuvoja.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
952
Ei varsinaisesti ärsytä, mutta tällä viikolla olen nähnyt kaksi autoa mistä on irronnut rengas kesken ajon. Melkoisia sankareita.
Olen kerran motarilla törmännyt jouseen kun jostain Mersusta oli koko eturipustus mennyt rikki kesken ajon ja siellä sitten pyöri osia tiellä, onneksi oli maasturi alla niin se jousi ei tehnyt mitään vahinkoa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 009
HItaamman annettava tietä? Toi oliki ihan uus laki mulle:D
Vähän hassusti muotoiltu mutta tosiaan, tieliikennelaissa sanotaan, että selvästi muuta liikennettä hitaammin ajavan on helpotettava ohittamista esim. ajamalla hetkellisesti pientareella yms.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 663
Vähän hassusti muotoiltu mutta tosiaan, tieliikennelaissa sanotaan, että selvästi muuta liikennettä hitaammin ajavan on helpotettava ohittamista esim. ajamalla hetkellisesti pientareella yms.
Muistaakseni tuollainen luki jossakin uutisessa, joka koski tulevaa tieliikennelakia. Taisi olla samassa uutisessa asiaa pyöräilijöiden väistämisvelvollisuuksien muuttumisesta. Onko tuo muka jo nyt voimassa?
 
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
862
Jos motarilla ajaa 25-30km/h alle rajoituksen, niin sillon ei pitäisi olla mitään adiaa ohituskaistalle ennen kuin siellä on semmonen rako, ettei rajoituksen mukaan ajavat joudu hidastamaan.

Kaikilla ajoneuvoilla ei toki saa 120km/h, mutta kun välillä näkee uudenkarheita mersujakin ohittelemassa rekkoja 95km/h 120 alueella. Jos ihan oikeasti ei tunne tarvetta ajaa yli satasta, niin voisko sitten ajaa sitä 80km/h niiden hitaampien kanssa ohituskaistan tukkimisen sijaan?
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 511
Elämänsä sankarit, joiden on pakko ohittaa viime tingassa ja ohituksen jäleen kääntyä seuraavasta liittymästä pois. Jostain syystä tätä käytöstä näkee useimmiten Baijerin suunnasta tulevilla merkeillä ja Audisteilla. Jopa parjattua Skodan RS-mallistoa ajavat eivät näin tee. Tai sitten selitys on Turku.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Miks pitäis jarruttaa kauan ennen liittymää sen takia että siinä joku maleksii, sen sijaan että voi esim vakkari päällä ohittaa sujuvasti vielä ennen liittymää?
 
Selitys voi olla joskus myös kehno navigaattori, joka ilmoittaa kääntymistarpeesta liian myöhään.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 511
Selitys voi olla joskus myös kehno navigaattori, joka ilmoittaa kääntymistarpeesta liian myöhään.
Hyvä huomio, en tullut tuota itse ajatelleeksikaan. Nuo autojen omat navit kun eivät käytettävyydessään yleensä ole mitään valioita millään osa-alueella.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Miks pitäis jarruttaa kauan ennen liittymää sen takia että siinä joku maleksii, sen sijaan että voi esim vakkari päällä ohittaa sujuvasti vielä ennen liittymää?
Avainsana on "sujuvasti". On varsin eri asia tulla 150 lasissa vasemmalta puskureita hipoen ohi ja jatkaa sulkualueen yli ramppiin, kuin jatkaa matkavauhtia ohi, palata sopivan välimatkan päässä ohitetun eteen ja jatkaa siitä heti poistumiskaistalle.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 003
Elämänsä sankarit, joiden on pakko ohittaa viime tingassa ja ohituksen jäleen kääntyä seuraavasta liittymästä pois. Jostain syystä tätä käytöstä näkee useimmiten Baijerin suunnasta tulevilla merkeillä ja Audisteilla. Jopa parjattua Skodan RS-mallistoa ajavat eivät näin tee. Tai sitten selitys on Turku.
Tuntemattomilla teillä kun ajelee (varsinkin ilman navia) niin kyllä näitä välillä itsellekin sattuu. Onhan se hieman noloa ohittaa, vetää heti eteen ja siitä rampille kun tajuaa että tuostahan se jo lähtee. Ei kuitenkaan viitsisi junnata kaksikaistaisella tiellä vaikka 85km/h satasen alueella kun matkaa rampille saattaa olla useampikin kilometri mutta ei ole ihan varma.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tuntemattomilla teillä kun ajelee (varsinkin ilman navia) niin kyllä näitä välillä itsellekin sattuu. Onhan se hieman noloa ohittaa, vetää heti eteen ja siitä rampille kun tajuaa että tuostahan se jo lähtee. Ei kuitenkaan viitsisi junnata kaksikaistaisella tiellä vaikka 85km/h satasen alueella kun matkaa rampille saattaa olla useampikin kilometri mutta ei ole ihan varma.
Näin se juuri monesti menee, joko navin heikkouden, tai muuten vain tuntemattoman alueen vuoksi ja lopputuloksena päätyy jonkun kansalliskyttääjän "bad drivers of finland" youtube -kanavalle. :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Mitäpä jos ajelisit 4 sekunnin turvavälin päässä 90@100 km/h rajoituksella ja olisit vaarantamatta sekä vastaantulijoita että ohitettavia, tai jättäisit ajamisen niille, joiden pää kestää muutaman minuutin viivytyksiä.
Pitäähän sitä osoittaa mitä mieltä on edellä ajavan nopeudesta :lol:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 680
Joku bemarijonne oli saanut varsinaisen älynväläyksen. Sumareiden tilalle helvetilliset ledit tms. kirkkaudeltaan pitkien luokkaa. Umpiot kuitenkin säilyttänyt eli valot loisti vähän kaikkialle. Ja tasan ainoa bemari, joka piti turvaväliä sen verran, että varmasti loisti koko viritelmä peruutus- ja sivupeileistä :mad:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 340

Näiden takia kannattaa olla lisävalot ja käyttää niitä silloin kun jonne tulee vastaan.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 460
Jos motarilla ajaa 25-30km/h alle rajoituksen, niin sillon ei pitäisi olla mitään adiaa ohituskaistalle ennen kuin siellä on semmonen rako, ettei rajoituksen mukaan ajavat joudu hidastamaan.

Kaikilla ajoneuvoilla ei toki saa 120km/h, mutta kun välillä näkee uudenkarheita mersujakin ohittelemassa rekkoja 95km/h 120 alueella. Jos ihan oikeasti ei tunne tarvetta ajaa yli satasta, niin voisko sitten ajaa sitä 80km/h niiden hitaampien kanssa ohituskaistan tukkimisen sijaan?
Koulukiusatun suuri hetki elämässä kontrolloida muita. En muuta selitystä keksi näille, jotka vetävät jonoja perässään ohituskaistoilla.

Näin se juuri monesti menee, joko navin heikkouden, tai muuten vain tuntemattoman alueen vuoksi ja lopputuloksena päätyy jonkun kansalliskyttääjän "bad drivers of finland" youtube -kanavalle. :D
Jos alue ei ole tuttua niin ehkäpä kannattaa ohittamisen sijaan keskittyä havainnoimaan sitä ramppia mistä poistutaan. Kyllä se paskempikin navi yleensä summittaisen arvion antaa kuinka pitkä matka on poistumiseen moottoritieltä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
737
Jos kyseessä on isompi paku ja se on rekisteröity kuorma-autoksi niin siinä voi olla rajoitin asetettu 90km/h. Silloin siinä on myös katsastusta varten tarkistettu todellisen nopeuden näyttävä piirturin nopeusmittari.
Paitsi ettei välttämättä ole piirturia, jos kuorma-auto on käytössä missä sitä ei tarvita. Omassakin Sprinterissä auton mittari näyttää 94km/h, kun ajaa rajoitinta vasten. Todellinen nopeus on 90km/h.
Jos piirturi olisi, niin piirturin mittari tosiaan näyttäisi oikeaa nopeutta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 663
Paitsi ettei välttämättä ole piirturia, jos kuorma-auto on käytössä missä sitä ei tarvita. Omassakin Sprinterissä auton mittari näyttää 94km/h, kun ajaa rajoitinta vasten. Todellinen nopeus on 90km/h.
Jos piirturi olisi, niin piirturin mittari tosiaan näyttäisi oikeaa nopeutta.
No rajoitin on kuitenkin pakko säätää/tarkistaa katsastusta varten 90km/h nopeuteen. Silti riittää, että 80km/h rajoitusalueella pudottaa vakkarista pykälän tai kaksi, jos haluaa pelata varman päälle, kameran nähdessään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
213
Perässäroikkujat. Kortit kuivumaan niiltä, jotka eivät ymmärrä turvavälin tärkeyttä.
Ei kiinnosta pollareita pätkänkään vertaa, kun tälle asialle ei ole oikeudessa aukottomasti todistettavaa mittalaitetta. Viheliäinen "asiakas" voi aina syyttää edellä ajavaa äkkijarrutuksesta. Ajoaikarikkeet, ylikuorma, ylinopeus, rattijuopumus -> näistä saa lukemat, joita vastaan on turha inttää. Täräytät puolen metrin turvavälistä edellä ajavan perään -> ei todisteita. Ja sekin on nähty, kun joku nuohoaa "maijan" perässä ja sille tasolle jäi. Lanssikuskit vielä aivan oma lukunsa, ei korppi korpin silmää noki.
 
Eilen sattui ikkunasta ulos katsellessa silmään poliisiauto, joka ajoi n. 0,5 sekunnin päästä seuraavasta. Tämä tapahtui 50 km/h alueella, eli välimatkaa oli yksi autonmitta.
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
2 026
Kaippa ne poliisit kuuluu samaan "ammattiautoilijoiden" kerhoon taksikuskien kanssa, joita ei normaalien ihmisten liikennesäännöt koske.
Ja jos nyt sattuisi koskemaankin niin missähän kohtaa liikenteen vaarantaminen olis niin vakavaa, että siihen toinen poliisi puuttuisi?
 
Liittynyt
14.10.2017
Viestejä
620
Autoilun sivistysvaltioissa raskailla ajoneuvoilla ei ole asiaa kaikille moottoriteille ja niille joille on, ohittaminen on raskailta ajoneuvoilta kielletty.
Täällä USA:ssa, joka voidaan kai lukea autoilun sivistysvaltioksi ainakin Suomeen verrattuna, raskailla ajoneuvoilla on useimmissa paikoissa samat nopeusrajoitukset ja pääsy samoille teille kuin muillakin. Tyypillisesti moottoritiellä esim. 70-80 mph (113-129 km/h). Poikkeuksena jotkut vasukkiosavaltiot kuten Kalifornia, jossa on osavaltion laajuinen 55 mph rajoitus kuorma-autoille, mutta ei sitä täällä onneksi kukaan noudata.

On täysin selvää, että henkilöautoilijoiden aiheuttamat onnettomuudet ja muut ärsyyntymiset vähenevät, jos raskaat ajoneuvot ajavat samaa vauhtia. Niinpä ainut järkevä argumentti erillisten nopeusrajoitusten puolesta on se, että kovempi vauhti lisäisi selväsi raskaiden ajoneuvojen onnettomuuksia tai tekisi onnettomuuksista selvästi pahempia. Tiettävästi yksikään tutkimus ei ole osoittanut, että kokonaisuuden kannalta erillisistä nopeusrajoituksista olisi hyötyä ainakaan USA:ssa. Toki tiestö ja kuorma-autokanta on täällä vähän erilaista Suomeen verrattuna.
 
0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 860

Yhdysvaltojen liikennekuolleisuus on noin 2,5x suomeen verrattuna, joten en tuota ihan sivistysvaltioksi lukisi.

WHO | World Health Organization
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
213
Eilen sattui ikkunasta ulos katsellessa silmään poliisiauto, joka ajoi n. 0,5 sekunnin päästä seuraavasta. Tämä tapahtui 50 km/h alueella, eli välimatkaa oli yksi autonmitta.
Erään ex-työkaverin kertomuksen perusteella saattavat tulla varsinkin tunnuksettomalla autolla yli rajoituksen mutta alle sakotusrajan ajavan konttiin kiinni, että saisivat edellä ajavan nopeuden menemään sakotuksen puolelle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
213
Kaippa ne poliisit kuuluu samaan "ammattiautoilijoiden" kerhoon taksikuskien kanssa, joita ei normaalien ihmisten liikennesäännöt koske.
Lanssikuskeilla en viiittaa takseihin tai pollareihin. Järjettömimmät teot mitä olen kokenut on tulleet ihan ambulanssikuskien taholta. Laitaakaa nyt p@#$k$le vähintään ne vilkut päälle jos on hätä jonnekin, että muutkin tietää antaa tilaa. Kesällähän nuo nykyiset LED-vilkut näkyy kehnosti, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Sirrakin kuuluu hyvin sisälle, kun oman auton tekniikka on aika hiljainen.
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
2 026
Suomessa vaan JOS haluttu lopputulos olisi että raskas liikenne liikkuisi samalla nopeudella kuin muutkin niin ratkaisu olisi laskea nopeuksia muilta.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Täällä USA:ssa, joka voidaan kai lukea autoilun sivistysvaltioksi ainakin Suomeen verrattuna, raskailla ajoneuvoilla on useimmissa paikoissa samat nopeusrajoitukset ja pääsy samoille teille kuin muillakin. Tyypillisesti moottoritiellä esim. 70-80 mph (113-129 km/h).
Vai sivistysvaltio :vihellys:

En ole kovin montaa sataa kilometriä jenkkilän maaperällä ajellut, mutta sinä aikana ehti jo tulla eteen kymmenittäin raskaita ajoneuvoja, jotka aiheuttivat hätäjarrutuksia, äkkinäisiä kaistanvaihtoja ja lisää hätäjarrutuksia.

Nopeusrajoitus Seattlen lähistöllä oli 70 mph ja raskaalle liikenteelle 60 mph, mutta suurin osa raskaista ajoneuvoista ajeli n. 70 mph, osa sen 60 mph ja henkilöautot lähemmäs 85 mph. Siellä sitten mentiin välillä kolme kaistaa täynnä kuorma-autoja, jotka ohittelivat toisiaan, eivätkä piitanneet tippaakaan siitä, sattuiko viereisellä kaistalla olemaan jo joku muu.

Suomessa 89 km/h rajoitin sentään vähän rajoittaa raskaan liikenteen ohitteluhaluja.
 
Liittynyt
07.04.2017
Viestejä
342
Jos nopeusrajoitukset olisi kesät talvet 90km/h kaikille ajoneuvoille, ei olisi ongelmia :)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 423
Viestejä
4 160 930
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom