Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
862
Mutta siis vanhalla puolellahan on poikittaisväylillä kolmioin osoitettu väistämisvelvollisuus? Lippulaivassa muistaakseni taas ei ole. Tämmöisissä tosiaan huomaa, että osa ajelee jonkun yleisen tottumuksen mukaan eikä seuraa liikennemerkkejä.
Juu on, tuo viittaus oli yleisesti. Tosin ompussakin ensimmäisessä poikittaisväylässä (kun tullaan uudelta vanhalle puolelle) tuota kolmiota ei ole, ja olarin suunnasta sisään ajavat tulevat surutta kolmion takaa eteen. Luulevat todennäköisesti kolmion olevan toisellakin puolella ja oikealle kääntyvinä tunkevat eteen.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 517

Viikin Prisman parkkihallissa vain alimmassa kerroksessa on väistämisvelvollisuus ylhäältä tuleville. Noh, suurin osa pysäköi joko kellariin tai tuohon kaupan sisäänkäynnin sisältävään kerrokseen kun itse pysäköin aina ylös. Alas ajellessa meinannut tulla autoja kylkeen enemmän kuin kerran sentteri pystyssä torvi soiden kun eivät tajua että he ovat väistämisvelvollisia enkä minä.

@kuubalainen mietin kyllä Teslalla ajellessa (ensimmäinen aktiivikruisellinen autoni) että olisiko siinä jokin softapala joka ottaisi kylmän kelin ja muun datan avulla kelin jokseenkin huomioon. Yllättävän vähän tarvitsi jarruihin koskea kruisea käyttäessä kunhan ei pitänyt seuraus etäisyyttä pienimpänä. Dataahan noilla autoilla on renkaiden pyörimisnopeuksista lämpötilan kautta Teslan kohdalla esim kameroihin ja sen pohjalta voisi periaatteessa tehdä varsin helpostikin järjestelmän joka jättäisi enemmän väliä havaittuaan mahdollisen liukkauden.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Oi se ihana sotku kun aikanaan yksi risteys (mikä näytti liikenneympyrältä eli onko mikä sitten nimeltään) muuttui oikeaksi risteykseksi. Ennen kuin muuttui oikeasti liikenneympyräksi, tuo paikka oli yksi helpoimmista paikoista saada auto lunariin koska osa ajoi kuin liikenneympyrässä ja osa oikein. Ja vei silti hyvän tovin että tilanne normalisoitui kun yhtäkkiä osa ennen oikein ajavista olivatkin niitä väärin ajavia.
Nuo kiertoliittymältä näyttävät viritykset ovat kyllä harhaanjohtavia, sysäisin vastuuta suunnittelialle, tai kenenkä vastuulle toteutus kuuluu.

Jotenkin pitäisi tuoda kuljettajalle selväksi ettei tämä nyt oli siltä miltä näyttää ja tuntuu, kesällä/katon alla olisi tiemaalauksetkin käytössä.

Noissa myös suurivastuu heillä jotka ovat huomanneet risteyksen eirtyispiirteet, että ajavat riittävän varovasti, ettei tapahdu niitä kolareita. Tosin nuo saa jotkin trikkeröitymään aivan päinvastoin.

Minä itse aiheutan ärsytystä. Adaptiivisella vakkarilla kun ajelee moottoriteitä "joudun" vaihtamaan vasemmalle kaistalle ajoissa hitaamman saavuttaessani.
Adaptiivisen etuja on se että se saa kuljettajat vaihtamaan ajoissa kaistaa, tosin jos johtaa tosten eteen kiilaamiseen, niin siitä ei voi vakkaria syyttää.

Ymmärrän ja tunnen tuon adaptiivisen vakkarin tuskan. Juurikin tuo että pitää ärsyttävän aikaisin vaihtaa sitä kaistaa jotta auto ei alkaisi itsekseen himmailemaan vauhtia. Toki usein sitten polkaisen vain kaasua, mutta olisi niin mukava antaa auton hoitaa nuo nopeudet järkevästi. Jooh, ensimmäisen maailman ongelma, ja itselleni ei edes kuukausittainen "ongelma", mutta kyllähän se vähän nakertaa.
Eikö tuo ole adaptiivisen etu, jos ei tilaa vaihtaa, niin adaptiivinen hiljentää, ja kun tilaa löytyy, niin vain kaistan vaihto, jota voi halutessa piristää manuaalipolkimella.

Vanhoilla adaptiivisilla oli ne etäisyydet niin vähäisiä ettei ollut apua, ja tiettävästi nykyään on toteutuksia joissa on turhan agressiivinen se kynnys, eli tavoite aika on vähän sellainen on off termari, Kertoiko joku autosta jossa päinvastoin, jollain 4s asetuksella alkoi ennakoimaan sekunnin pari aiemmin. Ajatus hyvä, mutta moni olisi valmis tinkimään siitä turvavälistä hetkellisesti.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Nuo kiertoliittymältä näyttävät viritykset ovat kyllä harhaanjohtavia, sysäisin vastuuta suunnittelialle, tai kenenkä vastuulle toteutus kuuluu.

Jotenkin pitäisi tuoda kuljettajalle selväksi ettei tämä nyt oli siltä miltä näyttää ja tuntuu, kesällä/katon alla olisi tiemaalauksetkin käytössä.
Se tuodaan kuljettajille selväksi sellaisen keltapunaisen yksilöllisesti muotoillun merkin puutteella. Jokaiselle pitäisi olla täysin selvää, että jos ei liikennemerkki muuta määrää, noudatetaan ihan normaaleja väistämissääntöjä tien muodosta riippumatta.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Se tuodaan kuljettajille selväksi sellaisen keltapunaisen yksilöllisesti muotoillun merkin puutteella. Jokaiselle pitäisi olla täysin selvää, että jos ei liikennemerkki muuta määrää, noudatetaan ihan normaaleja väistämissääntöjä tien muodosta riippumatta.
Ei, en tarkoittanut sitä.

Jos kävelee kuin ankkaa, jos ääntelee kuin ankka, jos näyttää ankalta, niin vain parkkipirkko ja lakimies katsoo papereista.

Ihminen ei ole mikään alkeellinen lokiikka, vaan paljon kehityneempi. Kiertoliittymä tyypillisesti on aika vaativa, paljon tarkkailtavaa, joten ei siinä keskiverto heppu tiiraile itsestään selvyyksiä.

Turvalisuuden kannalta hyvin tärkeää että muutokset tuodaan esille ja jos tekee risteyksen jossa väistämis velvollisuus poikkeaa tyypillisestä, niin kyllä kannattaa se tuoda näkyvästi esille.

Uutisoinnin perusteella osa noista "kiertoliittymistä" mistä puuttuu kärkikolmiot, on moka, joka kaikenlisäksi voi olla huomaamatta pitkään, ehkä vai jokin satunnainen kuski huomaa, joiden seassa sitten joku ulkku joka yrittää törmäillä.
 
Parempi vertaus olisi lähinnä "jos se kävelee kuin ankka, mutta on ihan erivärinen, niin kai se silti on hei ankka kun mä en oikein oo hyvä näissä linnuissa". Kaikkein tunnistettavin ominaisuus liikenneympyrässä on merkkiyhdistelmä pakollinen kiertosuunta + väistämisvelvollisuus risteyksessä. Mistään muusta ei voi päätellä, onko kyseessä liikenneympyrä vai ei.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Kaikkein tunnistettavin ominaisuus liikenneympyrässä on merkkiyhdistelmä pakollinen kiertosuunta + väistämisvelvollisuus risteyksessä. Mistään muusta ei voi päätellä, onko kyseessä liikenneympyrä vai ei.
mm kiertoliittymän ihminen prosessoi avoissaan muilla tavoin.

Vertaa ajoneuvot, ihminen tunnistaa niitä vaikka ei näkisi reksiteriotetta, reksiteri kilpeä.

Pointti nyt oli se että jos muutetaan jotain, tai tehdää jotain joka näyttää joltain, mutta on jotain muuta, niin yritetään saada se sellaiseksi että ihminen tunnistaa sen oikein.

Epäilemättä, mutta jos on keksinyt alkaa tunnistamaan liikenneympyrän (kiertoliittymä-nimisiä asioita ei tieliikenteestä löydy) keskittyen johonkin aivan väärään asiaan, joka ei millään tavalla liity liikenneympyröihin, ei siitä voi syyttää tiesuunnittelijaa, joka joka ikinen kerta laittaa tasan saman liikennemerkkiyhdistelmän osoittamaan, että kyseessä on liikenneympyrä.
Voi nimenomaan syyttää, jos suunnittelia tekee tietoisesti liikenneratkaisuja joissa ihmiset toimii väärin.

Ei se ihminen tarkoituksella niitä väärin tunnista, vaatii huomattavaa lisä ponnistelua että ihminen joka kohdassa merkkejä skannailee ja tulkkaa, lisäetuna olisi toki se että ajonopeudet laskisi.

Ei se ihminen suoralla tiellä kyttää kärkikolmiota, vaan se arpoo niitä vieraassa risteyksessä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
mm kiertoliittymän ihminen prosessoi avoissaan muilla tavoin.

Vertaa ajoneuvot, ihminen tunnistaa niitä vaikka ei näkisi reksiteriotetta, reksiteri kilpeä.

Pointti nyt oli se että jos muutetaan jotain, tai tehdää jotain joka näyttää joltain, mutta on jotain muuta, niin yritetään saada se sellaiseksi että ihminen tunnistaa sen oikein.
Epäilemättä, mutta jos on keksinyt alkaa tunnistamaan liikenneympyrän (kiertoliittymä-nimisiä asioita ei tieliikenteestä löydy) keskittyen johonkin aivan väärään asiaan, joka ei millään tavalla liity liikenneympyröihin, ei siitä voi syyttää tiesuunnittelijaa, joka joka ikinen kerta laittaa tasan saman liikennemerkkiyhdistelmän osoittamaan, että kyseessä on liikenneympyrä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599

Muistaisin, mutta en voi olla varma, että lainsäädännön ulkopuolella olevassa väyläviraston ohjeessa (ainakin edellisen tieliikennelain aikana) oli ohjeita nimenomaan liikenneympyröihin yms liittyen, jotka edellyttävät johdonmukaiseen toimintaan ja esimerkiksi liikenneympyröitä ei pitäisi laittaa, jos niissä ei ole noita perus liikenneympyrän merkkejä. Ainakin nykyään, kun tilanne on sellainen, että paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki liikenneympyrät toimivat ympyrässä ajavan etuajo-oikeuden perusteella, niin ei tuohon mitään järkisyytä pitäisi olla miksi tuosta pitäisi poiketa.
 
Liittynyt
19.01.2021
Viestejä
347
Joka syksyinen harmituksen aihe eli nastarengashermannit jotka vaihtaa kalenterista katsoen piikit alle vaikka ulkona olisi päivisin +10c° ja eipä sitä ole edes nyt yöpakkasia ollut/juurikaan luvattu. Eilen asioilla käynnin yhteydessä huomasin että ainakin yli kymmenessä oli jo nastat alla vaikka oikeat renkaat näille keleille olisi kesärenkaat/saksan kitkat kun muutamina päivinä on vettä tullut melko reilusti.
 
Haluatko paljastaa missä päin tälläinen ilmiö, oletus että tuo 10 edustaa myös jonkinlaista prosenttia.
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 248
Joka syksyinen harmituksen aihe eli nastarengashermannit jotka vaihtaa kalenterista katsoen piikit alle vaikka ulkona olisi päivisin +10c° ja eipä sitä ole edes nyt yöpakkasia ollut/juurikaan luvattu. Eilen asioilla käynnin yhteydessä huomasin että ainakin yli kymmenessä oli jo nastat alla vaikka oikeat renkaat näille keleille olisi kesärenkaat/saksan kitkat kun muutamina päivinä on vettä tullut melko reilusti.
Päinvastoin, se on positiivinen asia jos joku mahdollisesti hyvinkin vähän ajava laittaa ne talvirenkaat autoonsa hyvissä ajoin, se ei ole keneltäkään pois. Toinen vaihtoehto on jonottaa rengasliikkeessä samana päivänä kun ne kaikki muutkin jotka heräsi talven tuloon kun on lumi maassa tai sitten lipsutella kesäkumeilla pitkälle talveen. Kukaan paljon ajava tuskin ihan vielä laittaa nastoja alle, vaikka ei siihenkään ihan kauaa enää ole tässä vaiheessa vuotta. Vielä harvemmassa on ne kolmella sarjalla ajavat, jotka syksyllä ja keväällä vaihtaa välikelin kumit.
 
  • Tykkää
Reactions: PCB

Totta tämäkin eikä se haittaa jos kyse olisi vähän ajavista (varmasti osa onkin) mutta kun tuossa yllä kyseltiin prosenttia niin kaupan parkkipaikalta katsottuna noin 30 autosta ainakin kuudessa oli jo nastat niin en usko että kaikki on vähän ajavia. Ja tämä siis Rovaniemellä missä periaatteessa voisikin olla jo talvikelit, säiden puolesta ei kuitenkaan vielä ole. Sitten vielä ajaessa tuli valoissa useampikin vastaan nastat rohisten. Sitä en sano että kenenkään tarvisi kolmea rengassarjaa käyttää mutta renkaat kelien mukaan kuitenkin, tosin jos vähän ajaa niin kyllä noilla nastoilla sateessakin pärjää mutta täälläpäin tuntuu että kyse on enemmänkin tavasta käyttää noita piikkirenkaita mahdollisimman pitkään.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 631
Joka syksyinen harmituksen aihe eli nastarengashermannit jotka vaihtaa kalenterista katsoen piikit alle vaikka ulkona olisi päivisin +10c° ja eipä sitä ole edes nyt yöpakkasia ollut/juurikaan luvattu. Eilen asioilla käynnin yhteydessä huomasin että ainakin yli kymmenessä oli jo nastat alla vaikka oikeat renkaat näille keleille olisi kesärenkaat/saksan kitkat kun muutamina päivinä on vettä tullut melko reilusti.
Täällä Espoossa on ainakin vaikea sanoa onko ne nastat vasta vaihdettu vai ovatko ne olleet alla jo viime talvesta saakka tai pidempäänkin. Sen verran paljon ropinaa kuulunut koko kesän.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 427
Rovaniemen korkeudella kuitenkin aikaisin aamulla on näihin aikoihin jo isolla todennäköisyydellä pakkasta ja mahdollisesti liukasta. Lisäksi jos on renkaat hotellissa niin jotkut ovat voineet varata ne vaihtoajat jo etukäteen. Säitä on vaikea ennustaa niin tarkasti ettäkö tietäisi onko parin viikon päästä liukasta vai ei.
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
490
En ihmettele, jos Rovaniemellä on tähän aikaan jo nastoja alla, etenkin jos osalla noista on tarve vielä kulkea siitä pohjoisemmaksi. Ja tosiaan rengasliikkeiden ruuhkien pienentämiseksi on ihan hyväkin, että ne renkaat laitetaan alle vähän ajoissa eikä sitten ekalla lumella, kun kaikki muutkin ovat siellä pajan pihassa jonottamassa.

Eilen tosin hieman ihmettelin, kun Helsingissä oli viereisellä kaistalla erään ison firman taksi, jossa oli nastarenkaat alla. Tietysti jos on tarve vaikka paljon ajaa yöaikaan, mutta kyllä se vähän silmiin pisti.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 999
Jyväskylässä on jo monien viikkojen ajan ropissut nastat. Tuntuu vielä olevan etenkin vanhemmilla ihmisillä, jotka tuskin matkustavat lappiin, vaan ajelevat enemmän kauppa-ajoa.

Ehkä erikoisin tapaus nastarenkaiden suhteen oli kerran heinäkuussa 30 asteen helteellä. Kaupan pihalla oli korkeintaan muutaman vuoden vanha CLS Mersu. Ulkoa oli sen näköinen, ettei sitä oltu pesty ikinä ja sisällä uskomaton määrä roskaa. Alla nastarenkaat. Omistajasta tuli mieleen, että on varaa ostaa kallis auto, mutta ei kiinnosta yksinkertaisesti yhtään pitää autosta huolta, eikä jaksa edes panostaa renkaiden vaihtoon. Naapurissa on myös auto, jossa on kesät talvet nastarenkaat, mutta tuo auto on muutenkin kammottava pommi. Kesärenkaiden ja vanteiden ostaminen maksaisi varmaan enemmän kuin koko auton arvo on.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Edelleen mua jaksaa ihmetyttää joidenkin ihmisten käyttäytyminen risteyksissä, kun tilaa on ajaa pidämmälle niin miksi se auto pitää pysäyttää niin että olet puoliksi sen suojatien päällä?

Metri eteenpäin niin näet paremmin, et ole kenenkään edessä ja siitä on nopeampi lähteä liikkeelle!? Ei, seisotaan kuten kuvassa, mahdollisimman monen edessä.

sfhsh.JPG
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Eivät hahmota auton keulaa? Kommentistasi tuli mieleen se onneton rassukka, josta joku aika sitten mainitsin. Keskellä yötä seisoi valoissa sen takia, että oli jättänyt autonsa jopa niin kauaksi, että sensorisilmukat ei rekisteröineet odottajaa :D
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 631
Enemmän tuossa taitaa olla kyse ihan sellaisesta oman toiminnan vaikutusten hahmotusongelmasta.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Enemmän tuossa taitaa olla kyse ihan sellaisesta oman toiminnan vaikutusten hahmotusongelmasta.
Se ja sitten noissakin yleensä se että riittää kun kuski on suojatien yli, ei vain tajuta että auto jatkuu vielä pari metriä kuskin takana :facepalm:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
378
Riippuu paljo autosta miten noihin risteyksiin voi pysähdellä. Tuolla meidän vanhalla hiacella (-86) pitää useimmiten jäädä suojatien taakse oottelee ja samoin tuolla avattaren wanhuksella. Molemmat niin pitkiä että takuulla on suojatiet tukossa jos yrittää likemmäksi ristausta, riippuu toki paikoista. Noiden kans on sitte osattava ennakoida ja lukea liikennettä että sieltä kerkeet lähtee liikenteen sekaan. Talvella tuo takaveto hiace on luikkaalla vähä hitaahko lähtijä..
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 427
Edelleen mua jaksaa ihmetyttää joidenkin ihmisten käyttäytyminen risteyksissä, kun tilaa on ajaa pidämmälle niin miksi se auto pitää pysäyttää niin että olet puoliksi sen suojatien päällä?

Metri eteenpäin niin näet paremmin, et ole kenenkään edessä ja siitä on nopeampi lähteä liikkeelle!? Ei, seisotaan kuten kuvassa, mahdollisimman monen edessä.

On joitakin valoristeyksiä missä tuo valo on vaan tuossa päässä, joten jos kelaat sen ohi, et näe milloin se on vaihtunut vihreäksi/punaiseksi, eli vastakkaisella puolella ei ole valoa. Toisekseen periaatteessa ajat punasiapäin jos ajat suojatien yli. Oulussa on ainakin yksi tuomoinen risteys missä valo näkyy vaan tuossa liikenteenjakajassa suojateiden välissä. Lisäksi vastaantulevien ajolinjat menevät siten ettet voi valuttaa risteykseen odottamaan. Hankalia paikkoja. Ei kyllä liity tähän kai mitenkään kun puhuit ilmeisesti normaali kolmioristeyksestä?
 
No mutta enhän mä puhunut valoristeyksistä, ei niissä saa edes mennä viivan yli, eikä se ole tarpeen koska kun vihreä valo syttyy niin senkus menet.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
380
Tänään on ärsyttänyt nää ihan kuutamolla olevat tyypit joilla on vaikeuksia hahmottaa pysäköintiruutuja, osui poikkeuksellisen monta kohdalle ja yhdestä nappasin kuvan. Toki tossa on joskus ollut ruutu ja viivat voi näkyä kuluneen peitemaalin alta jos oikein tarkkaan katsoo, mut noin muuten merkeistä vois päätellä että tossa menee nykyään ajoväylä.

tojotamiäs.jpg
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 517
Pizzakuskit... Ajelin tänään muksun kanssa kotiin päin ja Kehä 1 rampilla erittäin hitaasti ajavia autoja ja tiedän etten ehdi kiihdyttämään tarvittavaan nopeuteen tuolla rampilla ilman jäätävää revitystä jos en jätä enemmän väliä ja tilaa kiihdytykselle... Jätän raon ja takana tullut Kotipizzan auto (tottakai sumarit päällä) päättää tunkea itsensä kaiteen ja oman auton väliin. Oli jo takarenkaan kohdalla joten olisi tullut kylkeen tai olisin joutunut ajamaan itse tieltä. Runttasin kaasun pohjaan ettei osu ainakaan muksun kohdalle. Pizzakuski veti sitten paniikissa liinat kiinni kun tajusi että kyseinen pikku kia tms ei tulisi pääsemään tiukkenevaa mutkaa yhtään kovempaa tai ajaisi itse kaiteeseen. Itse vedin mutkan loppuun mallia tuplasti kovempaa kuin normaalisti ja onneksi omassa autossa pito riitti. Pelästyi tai ei halunnut että saan kilvet/naaman ja ajeli jonkin verran taempana loppumatkan.

En usko että olisin voinut lyödä itse liinoja kiinni koska on riski että pizzakuski olisi tehnyt saman ja ei olisi ollut enää tilaa tai jos olisin jatkanut samaa vauhtia olisi tila loppunut... Vittu miten tommosille annetaan ajokortti.

Onneksi tiesin mistä pizzeriasta auto oli ja soitin puljuun ja pistin tiedot myös aspaan.

Vittu mitä sekopäitä. Säikäytti kyllä sen verran että kädet tärisivät seuraavat 10min.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 652
Oma suositus on että älä anna idiootin ahdistaa sinua pois kaistalta (tieltä), paitsi jos olet ihan varma että pystyt tekemään jotain turvallisesti. On parempi ottaa kevyttä peltivahinkoa kuin tehdä riskialtis siirto. Toki jos meinaa tulla pit-liike kuten yllä, että osuisi takakulmaan, niin siinä joutuu jo vähän miettimään mikä on pienin paha. Netistä näkee etenkin näitä sokko-kaistanvaihtoja pois ahdistelijan tieltä ja voin sanoa että ei ole hyvä idea...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 253
Jätän raon ja takana tullut Kotipizzan auto (tottakai sumarit päällä) päättää tunkea itsensä kaiteen ja oman auton väliin.
Itsekin jätän aina ajoissa reilusti rakoa jos huomaan että edellä ajava ei aiokkaan kiihdyttää rampin matkalla tavoitenopeuteen, että ehtii vielä itse kiihdyttämään.
Monesti on tööttäilty ja vilkuteltu valoja takana mutta kukaan ei ole vielä yrittänyt kaiteen välistä ohi :rofl:
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 517
Oma suositus on että älä anna idiootin ahdistaa sinua pois kaistalta (tieltä), paitsi jos olet ihan varma että pystyt tekemään jotain turvallisesti. On parempi ottaa kevyttä peltivahinkoa kuin tehdä riskialtis siirto. Toki jos meinaa tulla pit-liike kuten yllä, että osuisi takakulmaan, niin siinä joutuu jo vähän miettimään mikä on pienin paha. Netistä näkee etenkin näitä sokko-kaistanvaihtoja pois ahdistelijan tieltä ja voin sanoa että ei ole hyvä idea...
Ongelmana ei välttämättä edes tuo pyörähdys... Pieni kevyt avoauto niin ollaan äkkiä katollaan ilman turvakaarta -80 luvun turvastandardeilla olevassa autossa. Ja turvakaaren asennus, vaikkakin mahdollista vaatisi museoauton leikkelyä. Ja tottakai refleksinä aina välttää osumat vs ottaa se kevyt osuma :/.

Tuossa kyllä toivoi että olisi ollut aiemman Teslan kamerat. Olisi voinut lyödä poliisille useista eri näkökulmista.
 
Liittynyt
12.04.2022
Viestejä
710
Minua harmittaa nykyään:

- Vikkkua ei viitsitä käyttää risteyksissä. Tai jos käytetään niin vasta liikkeelle lähtiessä jos silloinkaan.
- Punaista päin ajamisesta on tullut oikea kansanhuvi. Kun ei poliiseja kiinnosta niin eiku menox.
- Mukataksit perseilevät enenevässä määrin. Oisko ajokortti saatu Saharassa rahan voimalla?
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 790
Tänään on ärsyttänyt nää ihan kuutamolla olevat tyypit joilla on vaikeuksia hahmottaa pysäköintiruutuja, osui poikkeuksellisen monta kohdalle ja yhdestä nappasin kuvan. Toki tossa on joskus ollut ruutu ja viivat voi näkyä kuluneen peitemaalin alta jos oikein tarkkaan katsoo, mut noin muuten merkeistä vois päätellä että tossa menee nykyään ajoväylä.

Näyttää joltain avensikselta, joten en yhtään ihmettele.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 240
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
690
Ja todennäköisesti suurimmalla osalla Länärin ajajista on vielä tässä kohtaa kesärenkaat alla.
Tunnustan, mutta saan vasta keskiviikkona aamulla talvirenkaat alle. :redface: Ei ainakaan enää tuossa puoli-9 ja 9 aikoihin tuntunut liukkaalta. Toki saattoi johtua siitäkin että ajoin Helsingin suuntaan ja nopeudet oli aika alhaiset kun kaikkien piti hidastella ja pällistellä vilkkuvaloja. :rolleyes:

Eikös tuossa ole vielä joku varoituskyltti "Silta ajoittain jäinen" vai muistankohan väärin?
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 400
Itseäni ihmetyttää, että missäs ne suola-autot nyt ovat, kun suolalle olisi oikeasti käyttöä? ;) Sitten kun kaikilla on talvirenkaat, niin sitten sitä suolaa kyllä piisaa, vaikka itse näkisin, että juuri tällaisina aamuina sitä oikeasti tarvittaisiin... Tiedossa on, että suurimalla osalla on kesärenkaat, yleisessä tiedossa on, että sillat jäätyvät herkästi, tiedossa oli, että aamulla on pakkasta - 1 + 1 + 1 = suolaa kannattaisi ehkä ajaa riskipaikkoihin?
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 240
Ja todennäköisesti suurimmalla osalla Länärin ajajista on vielä tässä kohtaa kesärenkaat alla.
Joo varmasti on, eikä siinä mitään. Sitä suuremmalla syyllä pitäisi vaan olla edes sen kymmenen sekuntia aamulla kiinnostunut päivän säästä, että ehtii tarkistaa lukemat ja toimia sen (sekä tietenkin omien havaintojen) mukaan liikenteessä.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Moottoritie, 80 km/h rajoitus. Ei voi tapahtua mitään yllättävää, joten on pakko ajaa puolen sekunnin päässä edelläajavasta.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009153955.html
Klo kahdensan aikoihin liikenne ruuhkautunut yhdeksänauton ketjukolarin vuoksi.

Kymmeneltä raivaus oli vielä kesken, neljäautoa jouduttu hinaamaan pois. 10:25 tiedotettu että raivattu.

Yhdellä sairaalassa tarkastuskäynti

KOLARIPAIKKA on Länsiväylän sillalla Lauttasaaren ja Porkkalankadun liittymien välillä.
Tie oli jäässä.

Jokavuotinen klassikko: "talvi yllätti autoilijat", montakohan uutta jaksoa tähän sarjaan saadaan tällä talvikaudella :kahvi:
Hiljan joku valitteli kun oli jossain rovaniemellä nähnyt nastarenkaat.

Tuon uutislinkin postaaja kirjoitti "puolen sekunnin" turvaväleistä, viittaa tahallisuuteen.
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
490
Joo varmasti on, eikä siinä mitään. Sitä suuremmalla syyllä pitäisi vaan olla edes sen kymmenen sekuntia aamulla kiinnostunut päivän säästä, että ehtii tarkistaa lukemat ja toimia sen (sekä tietenkin omien havaintojen) mukaan liikenteessä.
Joo, samaa mieltä, kesärenkailla ajo pk-seudulla on vielä ihan ok ja normaalia. Seuraavat pari viikkoa on taas luvassa pelkkiä lämpöasteita, ettei vaihdolla ole vieläkään kiirettä. Tänään aamulla ei silti tarvinnut pakkasen toteamiseen edes lämpömittaria, kun nurmikot olivat paksussa kuurassa.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 233

Juuri näin. Nastat sallittakoon heille, joiden oli oikeasti pakko lähteä tänään klo 6-8 aikaan liikkeelle omalla autolla. Mutta onhan se ilmanlaadun ja tieverkon kannalta hieman murheellista, että tulevat viikot tuolla rapistellaan nastoilla, joita tarvi tänään muutaman minuutin matkan tähden. Etenkin se vesikeli + nastat on tienpinnalle myrkkyä ja myös turvallisuuden kannalta huono juttu (talvirenkaat eivät sovi vesikeleille). Kuivalla ne nastat taas tuntee keuhkoissaan.

Ainakin Pirkanmaalle näytetään about 5-10C astetta auringonpaisteella ja sateilla höystettynä tulevan 10 päivän ennusteessa - ihan kesäkelit siis renkaiden näkökulmasta.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 517
Juu ei ole kyllä itse edes tilattua renkaita :D. Pitäisi vanteet sekä renkaat tilata. Ei täällä etelässä niin paha ole tuo tilanne että viitsisi pilata talvinakit. Jos tulee kylmä kylmä niin menen julkisilla sen päivän pari ja sitten laitan vanhat renkaat alle kunnes uudet tulevat.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 400
Juuri näin. Nastat sallittakoon heille, joiden oli oikeasti pakko lähteä tänään klo 6-8 aikaan liikkeelle omalla autolla. Mutta onhan se ilmanlaadun ja tieverkon kannalta hieman murheellista, että tulevat viikot tuolla rapistellaan nastoilla, joita tarvi tänään muutaman minuutin matkan tähden. Etenkin se vesikeli + nastat on tienpinnalle myrkkyä ja myös turvallisuuden kannalta huono juttu (talvirenkaat eivät sovi vesikeleille). Kuivalla ne nastat taas tuntee keuhkoissaan.

Ainakin Pirkanmaalle näytetään about 5-10C astetta auringonpaisteella ja sateilla höystettynä tulevan 10 päivän ennusteessa - ihan kesäkelit siis renkaiden näkökulmasta.
Joo ja kyllä kesärenkailla pärjää ihan hyvin satunnaisissa liukkaissa keleissä, kun ymmärtää yskän ja ajaa varovasti riskipaikat. Talvi voi tulla eteläänkin jo nyt, mutta todennäköisesti ei tule ja 99% ensi kuustakin on kuivaa tai märkää, jolloin kesärenkaat ovat luonnollisesti parhaat.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 188
Tänään on ärsyttänyt nää ihan kuutamolla olevat tyypit joilla on vaikeuksia hahmottaa pysäköintiruutuja, osui poikkeuksellisen monta kohdalle ja yhdestä nappasin kuvan. Toki tossa on joskus ollut ruutu ja viivat voi näkyä kuluneen peitemaalin alta jos oikein tarkkaan katsoo, mut noin muuten merkeistä vois päätellä että tossa menee nykyään ajoväylä.

Tuohon on yksinkertainen selitys: kuljettaja oli helvetisti juovuksissa.

Talvi voi tulla eteläänkin jo nyt, mutta todennäköisesti ei tule ja 99% ensi kuustakin on kuivaa tai märkää, jolloin kesärenkaat ovat luonnollisesti parhaat.
Tarkkaan ottaen tavalliset kesärenkaat eivät ole parhaat vaan välikausirenkaat, eurokitkat, allseasonit tai "kylmän ilmaston kesärenkaat" olisivat paremmat. Toki kesärenkaat ovat tällöin paremmat kuin arktiset talvirenkaat, ja näistä yleensä nastarenkaat ovat kuivan/märän epätalven oloissa paremmat kuin kitkarenkaat.

Ymmärrän kuitenkin mitä tarkoitat ja olen samaa mieltä. Ei pidä hätiköidä.

Juuri näin. Nastat sallittakoon heille, joiden oli oikeasti pakko lähteä tänään klo 6-8 aikaan liikkeelle omalla autolla.
Puhumattakaan siitä, jos pitää lähteä kello 3-5 aikaan liikkeelle syksyt, talvet ja keväät autolla, joka ei ole kotipihassa ja johon voi vaihtaa renkaat usein vasta viikon varoitusajalla.

Tietysti siinä tapauksessa voisin suositella useimmille nastattomia talvirenkaita, ja ongelma on omalta osalta ratkaistu. Ihan sama vaikka olisi laittanut alle jo lokakuun alussa. Ei ne etenkään syksyn sileillä tienpinnoilla +7 asteessa kulu. Kunhan osaa sateen sattuessa ajaa kelin mukaan, mikä on selväjärkiselle ihan triviaali juttu vaikka slikseillä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 240
Liittynyt
19.02.2018
Viestejä
603
Eilen se sitten tapahtui, motarin rampilla joku aivokuollut veti yhtäkkiä liinat täysin kiinni ja itse tietysti juuri samaanaikaan survaisin kaasua sivupeiliin katsoen. Onneks olin sen verran hereillä että huomasin ajoissa tötöilyn enkä ajanut perseeseen.

Kun lopulta päästiin motarille niin ajoin tämän sankarin ohi ja siellähän istui joku täti rattia kädet valkoisena puristaen naama tuulilasissa.
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
893
No nyt on ainakin kuvan perusteella mennyt useammalta autoilijalta pahasti vihkoon.

Uuden pyöräilybaanan pätkällä on useamman auton jono parkissa. Mikähän ihmeen torikokous tässä voi olla takana?
U-lukolla kylkeen.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 675
Viestejä
4 188 462
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom