Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 517
Kato pyrresin profiilikuvaa, siinä lievästi sellanen. Ja metallinhohtona vielä enemmän.

Ylä-asteikäiset osaa noista kertoa enemmän.
Cool. Autokin kun on vielä kuulema suunniteltu kampaajille. Pitää ehkä vielä kysellä kavereiden muksuilta tarkennusta.

Ja yksi ärsytys lisää. Sankari päätti vetää parkkihallin yksisuuntaista väärään suuntaan ja kun en alkanut peruuttelemään että voisi jatkaa väärään suuntaan ajoaan olin kuulema apina ja ihan apinan näköinen ja autokin oli kuulema romu :(. Mikä siinä yksisuuntaisessa liikenteessä on hankalaa...
 
Liittynyt
14.09.2018
Viestejä
547
Kyllä tuommoinenkin risteys vetäisi enemmän autoja kuin yhden kaistan risteys, jos Suomessa vihdoin opittaisiin ajamaan vetoketjutyylillä. Jos siinä olisi vain yksi kaista suoraan, aina välillä koko jono joutuisi odottamaan, kun kärjessä oleva oikealle kääntyvä odottaa, että ihmiset ehtii suojatien yli siellä oikealla puolella. Olisi tasa-arvoisempaa, kun kaikki seisoo punaisissa pidempään. :D
Se kanssa ärsyttää kun letkan kärjessä oikealle kääntyvä vatuloi, eikä aja reippaasti suojatiehen kiinni odottelemaan. Monessa paikkaa siihen mahtuisi kaksikin kääntyvää autoa niin että suoraan menevät pääsee.

Luulis että ajan mittaan kaikkiin tollasiin paikkoihin tulee se vetoketjumerkki. Aika näyttää osaavatko suomalaiset. Ainakin pääsee jakamaan kustannukset kun tulee kylkiosumaa.

Ehkä tarvitaan vielä toinen vetoketjumerkki ennen risteystä nurinpäin. :p
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169

Risteyksiä on erilaisia ja tosiaan olisi ihan hyvä jos merkein kerrottaisiin miten suunniteltu. Tie maalauskin olisi hyvä, toimisi vinkkinä ja paikalliset oppisi. Usein tuollaisissa risteyksissä on ne opasteet ylhäällä, joten siellä voisi olla pienenä opasteena, näkyisi talvella.

Joka risteyksssä se vetoketju edes takaisin ei ole tehokkain, opasteen / maalauksen puute taasen viestisi että jonossa tarkoitus mennä, toistakin voi mennä odottaan vuoroa/tilaa.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
66
Eli ajat kaasu pohjassa kaistan päähän, tunget "vetoketju" -tyylillä väliin jota ei käytännössä edes ole, pysäyttäen koko takana olevan kaistan johon tunget väkisin väliin.
Käytännössä asia menee kuitenkin niin että kaupungissa turvavälit ovat olemattomat, jos ei tilaa ole niin etsi väli hyvissä ajoin ja lakkaa tunkemasta väkisin väliin.
Mulla ei muistaakseni ole suoralla tiellä velvollisuutta väistää kylkeen tulevaa.
No tällä asenteella varustettujen kuljettajien ollessa liilenteessä ei tarvitse haaveilla siitä, että liikenne sujuvoituisi ruuhkaisilla osuuksilla.

Ja ehkäpä sillä sopivalla turvavälillä jonot voisivat yhdistyä ilman, että kumpikaan jono pysähtyy. Ei päättyvältä kaistalta toki saa väkisin jonoon änkeä ja jos sopivaa rakoa ei tule, niin voihan vasen päättyvän kaistan jono vaihtaa kaistaa vasta toisen kaistan tyhjennyttyä. Ei ne seuraavat risteyksestä tulijat heti perään tule.

Nämä foorumeitten "Mikä ärsyttää ilmiössä ... ?" -keskustelut olisi muuten osuvampi otsikoida muotoon "Mistä minä ärsyynnyn ... ?".
 
Liittynyt
14.07.2018
Viestejä
378
Se kanssa ärsyttää kun letkan kärjessä oikealle kääntyvä vatuloi, eikä aja reippaasti suojatiehen kiinni odottelemaan. Monessa paikkaa siihen mahtuisi kaksikin kääntyvää autoa niin että suoraan menevät pääsee.

Luulis että ajan mittaan kaikkiin tollasiin paikkoihin tulee se vetoketjumerkki. Aika näyttää osaavatko suomalaiset. Ainakin pääsee jakamaan kustannukset kun tulee kylkiosumaa.

Ehkä tarvitaan vielä toinen vetoketjumerkki ennen risteystä nurinpäin. :p
Tuota ensimmäisen kappaleen ärsytystä en allekirjoita. Jonon etummaisella on oikeus ajatella myös omaa lompakkoaan - pysähtyminen suojatien eteen ja uusi liikkeellelähtö aiheuttaa autolle aivan turhaa kulumaa versus pari sekuntia pidempään odottaminen ja/tai tyhjäkäynnillä ryömittäminen. Lisäksi jalankulkijan näkökulmasta aggressiivisesti päin hyökkäävä auto on lähtökohtaisesti uhka. En minä ainakaan hyppäisi suojatielle luottaen autoilijan äkkijarrutukseen metri ennen suojatietä, vaan toimisin sen mukaan, ettei minua ole havaittu tai ettei minun oikeuksistani yleensäkään välitetä. Sitten autot seisovat vielä kauemmin, kun jalankulkija epäröi ylitystään.
 
Liittynyt
14.07.2018
Viestejä
378
Aihepiiriä sivuten voisi todeta, että liikennesuunnittelijoissa ärsyttää suoraan menevän kaistan ja kääntyjäkaistan yhdistäminen kahdelle eri valolle. Edellä oleva haluaa ajaa suoraan ja hänelle palaa punainen, kun taas oikealle palaa nuolivalo, jota mielelläni hyödyntäisin, jos edessä ei olisi toista ajoneuvoa tukkimassa kääntymismahdollisuutta.

Kanssa-autoilijoiden eduksi on tosin myönnettävä, että aika usein näissä paikoissa suoraan ajavat valitsevat toisen suoraan menevän kaistan (jos sellainen on) eivätkä tuki kääntymiskaistaa. Näin pyrin itsekin toimimaan suoraan ajaessani, mutta aina tätä mahdollisuutta ei ole.

Voi toki kysyä, olisiko parempi, että kääntyjävaloa ei olisi lainkaan. Ehkä ei, mutta ainakin se olisi tasa-arvoisempaa ja vähemmän häiritsevää.
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257

Melkoista saivartelua jo keksiä kuvitteellisilla jalankulkijoiden peloilla tekosyitä "ettei aiheuta autolle kulumaa". En edes keksi heti mikä se "kuluma" on, josta aiheutuisi kustannuksia.

Enemmän jalankulkijoita pelottaa nuo autot, jotka näyttävät nukahtaneen kuurin ääreen vihreiden vaihtuessa, ja kun takana oleva väläyttää valoja tai antaa ääninerkin, lähtevät yhtään katsomatta kiihdyttäen nopeasti. Noita nukkujia on paljon, ne unohtavat että jalankulkijaa tai pyöräilijää kuuluu väistää, ja ne nolostuneena kiihdyttävät aivan liian nopeasti.

Hallitusti liikennettä lukeva suojatien reunaan hiljentävä autoilija on se, joka luo jalankulkijalle parhaan turvan.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Tuota ensimmäisen kappaleen ärsytystä en allekirjoita. Jonon etummaisella on oikeus ajatella myös omaa lompakkoaan - pysähtyminen suojatien eteen ja uusi liikkeellelähtö aiheuttaa autolle aivan turhaa kulumaa versus pari sekuntia pidempään odottaminen ja/tai tyhjäkäynnillä ryömittäminen. Lisäksi jalankulkijan näkökulmasta aggressiivisesti päin hyökkäävä auto on lähtökohtaisesti uhka. En minä ainakaan hyppäisi suojatielle luottaen autoilijan äkkijarrutukseen metri ennen suojatietä, vaan toimisin sen mukaan, ettei minua ole havaittu tai ettei minun oikeuksistani yleensäkään välitetä. Sitten autot seisovat vielä kauemmin, kun jalankulkija epäröi ylitystään.
Pointtisi hyviä, tai no tuo auton kuluminen kuullosti vähän etäiseltä nyky kustannuksin, saati normaaliaikaan.

Veikkaan että tässä eri kirjoittajat kuvailee ja ajattelee vähän eri tilanne/toimintaa. Ehdottomasti samaa mieltä että kuljettajan pitää olla ennustettava, liian dynaamisella ajotavalla haittaa muuta liikennettä, johtaa kuvaillemiisi tilanteisiin missä muu liikkenne joutuu varomaan, hidastamaan, viivyttämään sun muuta takkuamista.

Itse kuvittelin kuvaillun ongelmaa missä joku kuljettaja matelee ylähäisessä yksinäisessä kuplassa, eli häneltä jää huomaamatta osa muusta liikenteestä tilanteessa missä voisi olla vähän reippaampi.

Yksi esimerkki, kaksikaistainen tie joka risteyksen kohdalla kolme tai nelikaistainen, hänelle punaiset valot, mutta toiselle ryhmityskaistalle vihreät, hiljentää ajoissa sinänsä oikein, mutta huomattavasti enemmän kuin liikenneturvallisuus tarvii, perässä tulevan pääsy vihreän valon ryhmityskaistalle viivästyy niin paljon että valot vaihtuu keltaiselle.

Aihepiiriä sivuten voisi todeta, että liikennesuunnittelijoissa ärsyttää suoraan menevän kaistan ja kääntyjäkaistan yhdistäminen kahdelle eri valolle. Edellä oleva haluaa ajaa suoraan ja hänelle palaa punainen, kun taas oikealle palaa nuolivalo, jota mielelläni hyödyntäisin, jos edessä ei olisi toista ajoneuvoa tukkimassa kääntymismahdollisuutta.

Kanssa-autoilijoiden eduksi on tosin myönnettävä, että aika usein näissä paikoissa suoraan ajavat valitsevat toisen suoraan menevän kaistan (jos sellainen on) eivätkä tuki kääntymiskaistaa. Näin pyrin itsekin toimimaan suoraan ajaessani, mutta aina tätä mahdollisuutta ei ole.

Voi toki kysyä, olisiko parempi, että kääntyjävaloa ei olisi lainkaan. Ehkä ei, mutta ainakin se olisi tasa-arvoisempaa ja vähemmän häiritsevää.
Vähän helpottaa ärtymystä että joissain tapauksissa vaihtoehto olisi pyöreät liikennevalot, kuvaillussa tilanteessa nuolivalolla saatu lisää läpimenoa.
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
490
Oikea tapa on valita tyhjempi kaista, ajaa se päähän saakka ja sitten vetoketjutyylillä vasta aivan kaistan päässä yhdistyminen vuorotellen molemmilta kaistoilta. Minäminä -asennetta on tuo sinun itsekäs tapa olla antamatta liittyjälle tilaa.
Näinhän se on, käytännössä tuo vain vaatisi toimiakseen jatkavalla kaistalla sellaiset turvavälit, että joka väliin mahtuu 1-2 autoa, ja liittyvällä kaistalla jonkin järjen siihen , ettei ajeta sumppuun ja sitten vasta aleta miettiä miten voisi vaihtaa kaistaa. Nykyisellään tuo toimii niin, että jatkavan kaistan autojono ajaa tappituntumalla ja joka kerta kun joku tulee väliin jono pysähtyy.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 240
Toinen ongelma niiden lisäksi, jotka vetävät jatkuvalla kaistalla välit kiinni, on ne jotka ymmärtävät kyllä ajaa sitä päättyvää kaistaa, mutta jostain syystä parkkeeraavat autonsa puoleen väliin kaistaa vilkku päällä sen sijaan, että jatkaisivat kohti loppua. Ruuhkat mm. tuolla Sörnäisten rantatiellä on välillä sen verran pahoja, että toivoisi kyllä ihmisten ymmärtävän toimivan vetoketjumenetelmän päälle.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
No tällä asenteella varustettujen kuljettajien ollessa liilenteessä ei tarvitse haaveilla siitä, että liikenne sujuvoituisi ruuhkaisilla osuuksilla.

Ja ehkäpä sillä sopivalla turvavälillä jonot voisivat yhdistyä ilman, että kumpikaan jono pysähtyy. Ei päättyvältä kaistalta toki saa väkisin jonoon änkeä ja jos sopivaa rakoa ei tule, niin voihan vasen päättyvän kaistan jono vaihtaa kaistaa vasta toisen kaistan tyhjennyttyä. Ei ne seuraavat risteyksestä tulijat heti perään tule.

Nämä foorumeitten "Mikä ärsyttää ilmiössä ... ?" -keskustelut olisi muuten osuvampi otsikoida muotoon "Mistä minä ärsyynnyn ... ?".
Kaksisuuntainen vetoketju ei sinänsä ole tehokas, valoristeyksessä on niitä valonvaihto viiveitä, eli yksittäisessä risteyksessä voi tuoda etua, mutta muistettava että taajamissa risteyksiä on paljon, joten suunnittelun laskelmat voi olla toisenlaisia.

Jos ja kun ei ole vetoketju merkkiä, niin hyvä käytäntö voisi olla se että vasemanpuoleisen päättyvän kaistan kuljettajat odottavat oikeankaista tyhjenemistä, eikä tungeta turvaväleihin, saati alimittaisiin turvaväleihin. Tälläinen malli myös itsestään hakisi sitä optimitilannetta yksittäisen risteyksen kohdalla. Toimiakseen vaatii toki sen että päättyvän kaistan jono pitäisi purkaa päästä, eikä perästä.

Näinhän se on, käytännössä tuo vain vaatisi toimiakseen jatkavalla kaistalla sellaiset turvavälit, että joka väliin mahtuu 1-2 autoa,...
Kuvaa lähinnä sitä että vetoketjussa heikentää tehokkuutta. Toimii lähinnä kohteissa joissa riittäävää valoissa odotustilaa ei ole saatu yhdelle kaistalle, mutta niissä se valojen jälkeen päättyvä kaistan kuskit voisi odottaa oikean kaistan tyhjenemistä ennen sinne liittymistä.
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
Näinhän se on, käytännössä tuo vain vaatisi toimiakseen jatkavalla kaistalla sellaiset turvavälit, että joka väliin mahtuu 1-2 autoa, ja liittyvällä kaistalla jonkin järjen siihen , ettei ajeta sumppuun ja sitten vasta aleta miettiä miten voisi vaihtaa kaistaa. Nykyisellään tuo toimii niin, että jatkavan kaistan autojono ajaa tappituntumalla ja joka kerta kun joku tulee väliin jono pysähtyy.
Vetoketju parantaa sujuvuutta ja vähentää ruuhkaa monentyypoisissä risteyksissä myös vaikka turvaväliä ei ruuhkasta johtuen olisi.

Edellyttää vain, että puolet autoista ovat toisella kaistalla. Tällöin vuoronperään molemmat jonot pysähtelevät sitä mukaa kun ruuhkaa puretaan. Jokaisen tienosan käyttö on tällöin maksimissa.

Muutaman kerran Saksassa ja Brysselissä Brysselissä olen ajanut seisovassa ruuhkassa ja silloin liikenteen vetokyky maksimoidaan ajamalla turvavälit muutamaan senttiin ja hyödyntämällä täydellistä vetoketjua. Toimii kun kaikki tajuavat tilanteen. Eikä kenelläkään ole kiire kun jokainen tietää että seuraava tunti valutellaan seuraavaa kilometriä.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Muutaman kerran Saksassa ja Brysselissä Brysselissä olen ajanut seisovassa ruuhkassa ja silloin liikenteen vetokyky maksimoidaan ajamalla turvavälit muutamaan senttiin ja hyödyntämällä täydellistä vetoketjua.
Jos liikenne seisoo, niin eikö tuossa ole vain kyse siitä missä autoja on tehokkainta säilyttää. Eli jotta etua, niin se etu on jossain ruuhkan ulkopuolella ja onko se etu niin suuri että esim. muutaman sentin turvaväliriski ylittyy
 
Liittynyt
08.03.2022
Viestejä
803
Sattui pari päivää sitten: Odottelin liikennevaloissa yhden auton takana, että valo vaihtuu vihreäksi. Selvästi näkyi harmaa pörröpehko kuskin paikalta ja uimalakkimallinen hiuskuontalo repsikan paikalta, eli jokin elohopeakerhon edustajisto liikkeellä mikä sai jo kellot hieman soimaan. Pari kertaa paikallaan seisoessa autossa vilkahti peruutusvalo, joten yhdistettynä aiempiin havaintoihin alkoi todella epäilyttämään tilanne, ja katselin jo valmiiksi taustapeilistä onko oman autoni takana ketään.

Valo vaihtui vihreäksi, taas pakkivalo syttyi ja auto alkoi liikkumaan kohti keulaani. Liikkui noin 20-30cm, sitten taas välkytystä ja sama juttu. Ehdin napauttaa R vaihteen silmään ja karata pari metriä pois alta (aiemmin olin tähän jo varautunut) samalla kiroten ja painaen tööttiä. Auto peruutti yhä keulaani kohti, mutta hetken päästä kuski löysi edes jarrun ja hetken päästä sai runkattua sen autonsa liikkumaan myös eteenpäin. Ainoa vaan, että siinä kikkaillessa valot olivat jo vaihtuneet punaiseksi. Painoi sitten aivan totaalisesti päin punaisia, onneksi ei tullut ratikkaa tai muita autoja risteävältä tieltä, ei nimittäin katsonut yhtään. Tietä ylittävät jalankulkijat hieman saivat väistellä ja katselivat perään että mitä vittua? .Jäin itse valoihin ja seurasin kun sama auto paineli vielä seuraavastakin risteyksestä sujuvasti vastoin kaistamerkintöjä.

Kyllä paljon näitä vanhuksia liikkuu joilta kortti pitäisi välittömästi ottaa pois!! Mietin soittamista tutulle komisarioille että soittaisi edes perään ja kyselisi onko siellä kaikki ihan ok kun tuli vähän tötöiltyä, mutta tilanteesta kun oli jo hieman aikaa kulunut niin en muistanut rekkaria enää eikä seuraamaankaan enää ehtinyt.

Edit: Muksu oli tietysti takapenkillä kun koulusta olin hakemassa, naureskeli vaan että "isi sanoit V- ja P- ja S-sanat kaikki samassa lauseessa" ja totesin että jep näin kävi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
303
Äkkiä tulis mieleen, että lapsenlapset vakuuttaneet, että se uusi sähköauto palvelee teitä paremmin. "Ei tarvitse murehtia enää mistään bensanhinnoista ja ajaminen on helppoa, senkun käynnistää ja lataa sitä sitten öisin kuin papan partakonetta"

Ekana tulisi mieleen tosiaan joku automaattilaattikko ja vanhasta tottumuksesta sitä sitten säädellään miten sattuu uuden auton lumoissa/peloissa/shokissa. Vanhat pantterit liikenteessä harvoin aiheuttaa närää, isompi keskusta toki ja liikenteen pitäisi "sujua" ns kirjoittamattomien sääntöjen mukaan varmaan laittaisi omankin aivosuonen sykkeen korkealle, jos mitään ei tapahdu. On siellä valkoinen kolmio tai harmaahapsu ratissa, samoissa ollaan oltu ja tulemme olemaan.
 
Liittynyt
08.03.2022
Viestejä
803
Hyvin haisteltu, uudempi sähkövatkainhan siinä oli alla, hinnat alkaen -malli. Itse valojen missaaminen ei niinkään pistänyt verenpainetta nousemaan kun ei kiire ollut, vaan lähinnä tuo tapa millä tilanne purkautui. Siinä oli todella lähellä ettei tullut jalankulkijoista ruumiita tai vähintäänkin peltiä mennyt ruttuun, mikä nyt ei sekään mieltä ylennä suht uuden auton kanssa vaikka olisikin ottavana osapuolena.

En tiedä mikä siinä on, mutta tuntuu että viimeisen 10v sisällä nuo harmaahapset on selvästi enemmän olleet esillä näissä törttöilyissä mitä itse todistanut. Onko se vaan sattumaa vai onko asia ollut aina näin. Useinhan nuo ovat hyvinkin rauhallisia ja tiedostavat varmasti omat "puutteensa", mutta sitten on taas nämä joiden toiminta on suorastaan hengenvaarallista.
 
Viimeisen 10 vuoden sisällä liikenne on muuttunut sujuvammaksi ja mm. suojateillä kävelijöiden väistäminen on tullut normiksi. Kevyen liikenteen määrä on myös lisääntynyt. Harmaahapsille vaikeita ongelmakohtia on enemmän kuin ennen ja ainakin siksi törttöilyjä näkee enemmän.

Niitä on joilta pitäisi ottaa kortti pois, mutta jotka pystyvät sen kymmenen minuuttia lääkärille ttäysin toimintakykyistä näyttelemään. Eipä niille mitään voi pelkän olemassaolon perusteella niin kauan kun jotain sattuu ja viranomaiset voi aloittaa prosessin. Video aiheesta voi myös riittää tai riittävä määrä soittoja.
 
Eore

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
594
Kyllähän se on ihan tilastofakta, että ikäihmiset aiheuttavat onnettomuuksia liikenteessä enemmän nuorempiin kuskeihin verrattuna. Itse ajan työn puolesta paljon ja pidän itseäni melko varmana kuskina, mutta silti olen tehnyt periaatepäätöksen että viimeistään 70v luovun kortista. Sen verran kauheita tilanteita olen nähnyt, missä omasta mielestään "täysin ajokelpoinen" vanhus sekoilee liikenteessä. Jännä miten se käsitys omasta toimintakyvystä katoaa.
Lisättäköön myös, että tilastoissa läheltäpiti tilanteita ei luotettavasti näy. Mutu-tuntumalla sanoisin, että näitäkin on vanhuksilla huomattavasti enemmän, kun muilla kuskeilla. Useimmiten tilannenopeudet niissä on tosin matalia ja syy siihen ettei kolise / tule onnettomuutta on muiden tienkäyttäjien kyky reagoida ajoissa näiden sekoiluihin, kuten yllä olevassa peruutusepisodissakin.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
En tiedä mikä siinä on, mutta tuntuu että viimeisen 10v sisällä nuo harmaahapset on selvästi enemmän olleet esillä näissä törttöilyissä mitä itse todistanut. Onko se vaan sattumaa vai onko asia ollut aina näin. Useinhan nuo ovat hyvinkin rauhallisia ja tiedostavat varmasti omat "puutteensa", mutta sitten on taas nämä joiden toiminta on suorastaan hengenvaarallista.
Väestö on lisääntynyt, mutta jos harmailla tarkoitat yli 65 vuotiaita (valitsin kun nopea käppyrälöyty), niin niiden määrä on vuosituhanteen vaihteen jälkeen kasvanut suuresti (no jos ei 100% niin 50% tällä vuosisadalla, surkeasta käppyrästä arvioiden), kun suuret ikäluokat vanhentuneet. Ovat siis suurempia kuin nuorten kuskien ikäryhmät.

Lisäksi huomioitava se että jossain vaiheessa alkaa vanhenemisen myötä tulevat jutut tuntuun negatiivisesti liikenteessä, yksilölisesti kehitys voi olla nopeaa. Isoon massaan mahtuu yksilöitä joilla tuo vaihe juuri menossa, mutta ei vielä huomannut mahdollisen rajan ylittämistä.

Edit, ja se 55 -65 ikäluokka on myös suuri.
 
Liittynyt
01.11.2020
Viestejä
1 256
Tuota ensimmäisen kappaleen ärsytystä en allekirjoita. Jonon etummaisella on oikeus ajatella myös omaa lompakkoaan - pysähtyminen suojatien eteen ja uusi liikkeellelähtö aiheuttaa autolle aivan turhaa kulumaa versus pari sekuntia pidempään odottaminen ja/tai tyhjäkäynnillä ryömittäminen. Lisäksi jalankulkijan näkökulmasta aggressiivisesti päin hyökkäävä auto on lähtökohtaisesti uhka. En minä ainakaan hyppäisi suojatielle luottaen autoilijan äkkijarrutukseen metri ennen suojatietä, vaan toimisin sen mukaan, ettei minua ole havaittu tai ettei minun oikeuksistani yleensäkään välitetä. Sitten autot seisovat vielä kauemmin, kun jalankulkija epäröi ylitystään.
Siihen suojatien reunaan voi ajaa reippaasti muttei ryntäämällä. Kenenkään ei tarvitse säikähtää. Se kolmen metrin turvaväli, jonka monet jättävät, on aivan turha ja tukkii koko takana olevan liikenteen.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Siihen suojatien reunaan voi ajaa reippaasti muttei ryntäämällä. Kenenkään ei tarvitse säikähtää.
Veikkaan että reipas aiheuttaa erilaisia mielikuvia.
Mutta jos tarkoitat ettei sinne tarvi hissutella, jos hissuttelusta on muille haittaa, tuskin kukaan eri mieltä.

Väistämisvelvollisen kannattaa näyttää se että väistää, tämä tuohon reipas juttuun. Joku voi ajatella että reippaasti suojatie viivalla tarkoittaa että hiljennetään niin että keritään koohtuudella pysähtyyn viivalle, siitä taasen seuraa muille se että joutuvat pidempään hiljentään tai odottaan että mitä tuo kuski meinaa. (no en muista tarkkaan että mistä tämä lähti, onko juuri siinä tapauksessa millaisia riksejä)
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Siihen suojatien reunaan voi ajaa reippaasti muttei ryntäämällä. Kenenkään ei tarvitse säikähtää. Se kolmen metrin turvaväli, jonka monet jättävät, on aivan turha ja tukkii koko takana olevan liikenteen.
Ei tarvitse säikähtää, mutta kyllä se epävarmuutta luo. Itsekin ajan usein parista risteyksestä, joissa oikealle kääntyessä kevyen liikenteen valot vaihtuvat tasan samalla hetkellä, ja vaikka varovastikin sovittelee autonsa kiinni suojatiehen, osa selvästi epäröi lähteä lähestyvät auton eteen tietä ylittämään.

Parhaiten tuntuvat toimivan sellaiset risteykset, joissa autoille vaihtuu vihreä pari sekuntia ennen kevyttä liikennettä, jolloin auton ehtii siirtää reipppaasti vielä tyhjänä olevan suojatien eteen ja pysähtyä odottamaan, ennen kuin kevyt liikenne lähtee yli. Tämä vaatii kuitenkin sen, että myös muut mahdolliset oikealle kääntyvät tietävät risteyksen ajoitukset ja ymmärtävät, että suojatien eteen ollaan ihan just pysähtymässä reippaasta lähdöstä huolimatta. Osalle kun tulee yllätyksenä, että kevyttä liikennettä olisi tarkoitus väistää.
 
Liittynyt
19.02.2018
Viestejä
603
Olen varmasti avautunut ennenkin tänne mutta nyt kun taas 200km päivittäiset työmatka-ajot ovat ajankohtaisia niin:

1. nutaaminen eli ajetaan pahasti alle nopeusrajoituksen ilman mitään järkevää syytä
2. ei käytetä vilkkua risteyksissä eikä kaistanvaihdoissa
3. roikutaan perseessä kiinni
4. seilataan tien reunalta toiselle ja huomaan ohitustilanteessa että kuskilla on puhelin naaman edessä
5. ajetaan pimeällä ilman takavaloja, tai sitten ne palaa mutta edessä onkin vain parkit

Siinä kait ne tärkeimmät.

ps. parkkipaikalla kolhitaan oman auton ovella muita autoja ihan surutta, ei välitetä toisten omaisuudesta ollenkaan
 
Viimeksi muokattu:

Mielenkiinnosta, lasketko 1. kohtaan kaikki autot vai oletko ottanut huomioon jotkin pienempi koneisten pikkukippojen rajoitukset? Esim joskus Ibiza Cupralla jossa oli toki se 180hp+ mutta todella lyhyet välitykset kiihtyvyyden parantamiseksi+kuivan DSG7 askin suojelemiseksi ja meluisa kun mikä joten tuli ajettua yleensä max satasta koska kierrokset nousivat törkeiksi ja melu todella pahaksi. Samaa on näissä econoboxeissa joissa pienet tehottomat koneet joten kierrokset tapissa kun mennään motarivauhteja että ovat tehoalueella eikä väännätetä pientä moottoria ja mahdollisesti herkkää askia. Sama toki osassa vanhemmista autoista. Itsellä kaikki harrasteet olleet matka-ajossa käytännössä max 80-100kmh vauhdeilla koska melu ja lyhyet välitykset.
 
Liittynyt
01.11.2020
Viestejä
1 256
Ei tarvitse säikähtää, mutta kyllä se epävarmuutta luo. Itsekin ajan usein parista risteyksestä, joissa oikealle kääntyessä kevyen liikenteen valot vaihtuvat tasan samalla hetkellä, ja vaikka varovastikin sovittelee autonsa kiinni suojatiehen, osa selvästi epäröi lähteä lähestyvät auton eteen tietä ylittämään.

Parhaiten tuntuvat toimivan sellaiset risteykset, joissa autoille vaihtuu vihreä pari sekuntia ennen kevyttä liikennettä, jolloin auton ehtii siirtää reipppaasti vielä tyhjänä olevan suojatien eteen ja pysähtyä odottamaan, ennen kuin kevyt liikenne lähtee yli. Tämä vaatii kuitenkin sen, että myös muut mahdolliset oikealle kääntyvät tietävät risteyksen ajoitukset ja ymmärtävät, että suojatien eteen ollaan ihan just pysähtymässä reippaasta lähdöstä huolimatta. Osalle kun tulee yllätyksenä, että kevyttä liikennettä olisi tarkoitus väistää.
Mikä ongelma se on, jos ihmiset katsovat tilanteen ennen suojatielle astumista? Siihenhän jo tieliikennelaki velvoittaa ("Ajoradalle menevän jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon tai raitiovaunun etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä.") ja se on muutenkin järkevää. Toki se hidastaa ehkä kääntyvän auton matkantekoa parilla sekunnilla, mutta samalla takaa pääsee moni ohi ajamaan suoraan.

Itse ajan säännöllisesti suoraan sellaisesta risteyksestä, jossa oikealle kääntyvät aika säännöllisesti jäävät ryömimään muutaman metrin päähän suojatiestä. Eivät tunarit huomaa, että takana on 30 autoa jonossa odottamassa. Liikennevaloista pääsee alle 50 % kapasiteetista läpi kun joku jumittaa.

Eikä se tarkoittamani "ripeä" merkitse kaahaamista. Jo 6 km/h nopeudella auto liikkuu 1.7 metriä, eli jos liikutaan 5-10 km/h, päästään suoraan ajavien jaloista pois parissa sekunnissa.
 
Väärä lainkohta. Lainauksesi koskee tien ylittämistä ilman suojatietä. Suojatiellä jalankulkijalle on annettava esteetön kulku: siis jos jalankulkija joutuu edes hidastamaan autoilijan vuoksi, on lakia jo rikottu. Lisäksi ajoneuvon kuljettajalla on velvollisuus osoittaa aikeensa noudattaa väistämisvelvollisuuttaan hidastamalla ajoissa. Voisi myös miettiä, miksi koet jalankulkijoiden pysähtymisen varmuuden vuoksi olevan ihan normaalia, mutta jos autot pääsevät liikkumaan vähän hitaammin, se on aivan kamalankauheaa.

Suurin ongelma eivät kuitenkaan ole liikennesäännöt ja niiden rikkominen, vaan se, että suojatiellä olevaa liikennettä kohti reilulla nopeudella ajaminen on epäsosiaalista liikennekäyttäytymistä, vaikka itse tietäisikin aikovansa pysähtyä. Vertaisin sitä lähinnä ikiteiniin, joka kännissä ja läpällä uhkaa vetää turpaan ja sitten nauraa omalle vitsilleen.
 
Onnittelut! Onnistuit sisällyttämään kommenttiisi sekä väärää tietoa että kaksi olkiukkoa.

Väärä tieto: Tuo lainkohta puhuu mistä hyvänsä ajoradan ylityksestä. Samassa 16. pykälässä juuri tätä kohtaa ennen sanotaan, että käytettävä suojatietä.

Olkiukko 1: En ole väittänyt että autot pääsisivät liikkumaan "vähän hitaammin", vaan totesin että risteyksen välityskyky noissa tilanteissa pienenee merkittävästi.

Olkiukko 2: En kehottanut ajamaan suojatietä kohti "reilulla nopeudella", vaan käytin esimerkkinä 5-10 km/h nopeutta. Nämä tientukot ajavat yleensä luokkaa 1 km/h tai pysähtyvät kokonaan niin että liikenne katkeaa.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
En kehottanut ajamaan suojatietä kohti "reilulla nopeudella", vaan käytin esimerkkinä 5-10 km/h nopeutta. Nämä tientukot ajavat yleensä luokkaa 1 km/h tai pysähtyvät kokonaan niin että liikenne katkeaa.
Pyydäpä vaikka jotain tuttavaasi ajamaan sinua kohti 10 km/h metrin päässä pysähtyen, kun et kerran kykene arvioimaan, minkälainen nopeus se on.
 
Liittynyt
19.02.2018
Viestejä
603
Mielenkiinnosta, lasketko 1. kohtaan kaikki autot vai oletko ottanut huomioon jotkin pienempi koneisten pikkukippojen rajoitukset? Esim joskus Ibiza Cupralla jossa oli toki se 180hp+ mutta todella lyhyet välitykset kiihtyvyyden parantamiseksi+kuivan DSG7 askin suojelemiseksi ja meluisa kun mikä joten tuli ajettua yleensä max satasta koska kierrokset nousivat törkeiksi ja melu todella pahaksi. Samaa on näissä econoboxeissa joissa pienet tehottomat koneet joten kierrokset tapissa kun mennään motarivauhteja että ovat tehoalueella eikä väännätetä pientä moottoria ja mahdollisesti herkkää askia. Sama toki osassa vanhemmista autoista. Itsellä kaikki harrasteet olleet matka-ajossa käytännössä max 80-100kmh vauhdeilla koska melu ja lyhyet välitykset.
Kyllä ne taitaa olla niitä patuja joilla Toyotan nopeusmittari näyttää 10km/h liikaa ja sit ajetaan mittarin mukaan. Oma ryhmänsä on kuskit joilla on tolkuttoman iso maasturimersubemariaudi jossa on 5l V8 bensana/dieselinä ja sitten yritetään pitää kulutus siedettävänä.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Mitäs mieltä (yleensä Mersu-) kuskeista jotka aloittaa suuntamerkin näyttämisen samaan aikaan tai vähän myöhemmin kuin kääntymismanööverinsä, jos nyt ylipäätään näyttää.

Miten voikin olla niin raivostuttavaa. Jopa vähemmän ärsyttäisi jos ei näyttäisi vilkkua ollenkaan.
 
Liittynyt
01.11.2020
Viestejä
1 256
Pyydäpä vaikka jotain tuttavaasi ajamaan sinua kohti 10 km/h metrin päässä pysähtyen, kun et kerran kykene arvioimaan, minkälainen nopeus se on.
Jos onnistut 10 km/h ajaessasi säikäyttämään ihmisiä, ehkä kannattaisi pitäytyä polkupyörässä. Mutta ei tästä sen enempää kun argumentit alkaa olla aika huonoja.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 517
Jos onnistut 10 km/h ajaessasi säikäyttämään ihmisiä, ehkä kannattaisi pitäytyä polkupyörässä. Mutta ei tästä sen enempää kun argumentit alkaa olla aika huonoja.
Juu ottaen huomioon että kevyt kävelyvauhti on 4-5kmh, hölkkä 7kmh ja juosten hetkellinen helposti yli 10kmh jopa kaltaiseltani joka vihaa juoksua.
 
Liittynyt
17.07.2022
Viestejä
68
Mitäs mieltä (yleensä Mersu-) kuskeista jotka aloittaa suuntamerkin näyttämisen samaan aikaan tai vähän myöhemmin kuin kääntymismanööverinsä, jos nyt ylipäätään näyttää.

Miten voikin olla niin raivostuttavaa. Jopa vähemmän ärsyttäisi jos ei näyttäisi vilkkua ollenkaan.
Tampereella täytyy ainakin laittaa vilkku viimetinkaan jos haluaa kaistaa vaihtaa. Enkä aja mersulla edes :)
 
Liittynyt
03.06.2019
Viestejä
202
Mitäs mieltä (yleensä Mersu-) kuskeista jotka aloittaa suuntamerkin näyttämisen samaan aikaan tai vähän myöhemmin kuin kääntymismanööverinsä, jos nyt ylipäätään näyttää.

Miten voikin olla niin raivostuttavaa. Jopa vähemmän ärsyttäisi jos ei näyttäisi vilkkua ollenkaan.
Vilkun käyttö ajoissa on noloa ja vähentää miehekkyyttä monta kertaluokkaa. Vähän niin kuin tietokoneista ymmärtäminen ja vielä pahempi jos nörttejä ei muista haukkua. Ei kai sitä varsinkaan mersun ratissa sovi tehdä
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Onnittelut! Onnistuit sisällyttämään kommenttiisi sekä väärää tietoa että kaksi olkiukkoa.

Väärä tieto: Tuo lainkohta puhuu mistä hyvänsä ajoradan ylityksestä. Samassa 16. pykälässä juuri tätä kohtaa ennen sanotaan, että käytettävä suojatietä.

Olkiukko 1: En ole väittänyt että autot pääsisivät liikkumaan "vähän hitaammin", vaan totesin että risteyksen välityskyky noissa tilanteissa pienenee merkittävästi.

Olkiukko 2: En kehottanut ajamaan suojatietä kohti "reilulla nopeudella", vaan käytin esimerkkinä 5-10 km/h nopeutta. Nämä tientukot ajavat yleensä luokkaa 1 km/h tai pysähtyvät kokonaan niin että liikenne katkeaa.
Tässä varmaan väärinkäsitys, jos joku lähestyy useita kymmeniä metrejä jollain 1km/h nopeudella (tai no 1-5km/h), niin se tosiaan oma tapauksensa, joko ennakointia, tai valuttelua, riippuu vähän tapauksesta onko se hyvä, ok, vai ongelma.

Juttu taisi lähteä liikkeelle jostain ahtaasta risteysvälistä ja lyhyistä valoista, jos siinä joku kärjessä vetää sen koko välin tuota vauhtia, niin ongelman puolelle herkästi menee, toinen on kohteet tuolla tyylillä estää kolmiontakaa liittyjät, tai se jos estää perässätulian pääsyn vihreän aallon ryhmittymiskaistalle.

Tuo 10km/h juttua, siitä en varma mitä siinä kuvaillaan, tärkeää että väistämis velvollinen näyttää ajotavallaan noudattavansa sitä, 30-50km/h tiellä jos hiljentää ajoissa ennen suojatietä, niin tuo 10km/hnopeus on jossain vaiheessa ennen suojatietä, kuinkapaljon ennen riippuu monesta ja mm kelistä.

Jos tässä nyt keskustellaan viimeisistä metreistä, niin jos joku vetää "kymppiä" jarrutukseen asti, niin herkästi siinä muut joutuu odottaan että mitä se tekee.

Mutta tulkitsen sinun tarkoittaneen että ahtaissa paikoissa missä ruuhkaa takana lähestyetään suojatietä asiallinen reippaan ennustettavasti ja turvallisesti, eikä yksinään puoliunessa lirutellen .
Ymmärsin aiemman aivan väärin "reippaasti" postauksen vähän sellaisessa ärhkännää dynaamisesti hengessä.

Vilkun käyttö ajoissa on noloa ja vähentää miehekkyyttä monta kertaluokkaa. Vähän niin kuin tietokoneista ymmärtäminen ja vielä pahempi jos nörttejä ei muista haukkua. Ei kai sitä varsinkaan mersun ratissa sovi tehdä
Tästä joskus keskuteltu, ja yksi anneetu selitys taisi olla sakkojen välttely, eli vilkkua vilautetaan sen takia ettei sakotuskynnys ylittyisi. Jos on aivan varma ettei kukaan poliisi näe, niin ei käytetä.

Sen lisäksi että BMW ovat parempia autoja, niin on taitavampien kuskien suosiossa, siis sellaisten jotka pystyvät havainnoimaan keskimääräistä tarkemmin, niin ei tarvi niin usein vilkkua käyttää.

Moni poliisi ei käytä suuntavillkua, mutta siinä yksi selitys on se ettei etukäteen paljasteta mihin ollaan menossa, tosin oikea syy voi olla se että kollega sakota.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.11.2020
Viestejä
1 256
Tässä varmaan väärinkäsitys, jos joku lähestyy useita kymmeniä metrejä jollain 1km/h nopeudella (tai no 1-5km/h), niin se tosiaan oma tapauksensa, joko ennakointia, tai valuttelua, riippuu vähän tapauksesta onko se hyvä, ok, vai ongelma.

Juttu taisi lähteä liikkeelle jostain ahtaasta risteysvälistä ja lyhyistä valoista, jos siinä joku kärjessä vetää sen koko välin tuota vauhtia, niin ongelman puolelle herkästi menee, toinen on kohteet tuolla tyylillä estää kolmiontakaa liittyjät, tai se jos estää perässätulian pääsyn vihreän aallon ryhmittymiskaistalle.

Tuo 10km/h juttua, siitä en varma mitä siinä kuvaillaan, tärkeää että väistämis velvollinen näyttää ajotavallaan noudattavansa sitä, 30-50km/h tiellä jos hiljentää ajoissa ennen suojatietä, niin tuo 10km/hnopeus on jossain vaiheessa ennen suojatietä, kuinkapaljon ennen riippuu monesta ja mm kelistä.

Jos tässä nyt keskustellaan viimeisistä metreistä, niin jos joku vetää "kymppiä" jarrutukseen asti, niin herkästi siinä muut joutuu odottaan että mitä se tekee.

Mutta tulkitsen sinun tarkoittaneen että ahtaissa paikoissa missä ruuhkaa takana lähestyetään suojatietä asiallinen reippaan ennustettavasti ja turvallisesti, eikä yksinään puoliunessa lirutellen .
Ymmärsin aiemman aivan väärin "reippaasti" postauksen vähän sellaisessa ärhkännää dynaamisesti hengessä.

Tästä joskus keskuteltu, ja yksi anneetu selitys taisi olla sakkojen välttely, eli vilkkua vilautetaan sen takia ettei sakotuskynnys ylittyisi. Jos on aivan varma ettei kukaan poliisi näe, niin ei käytetä.

Sen lisäksi että BMW ovat parempia autoja, niin on taitavampien kuskien suosiossa, siis sellaisten jotka pystyvät havainnoimaan keskimääräistä tarkemmin, niin ei tarvi niin usein vilkkua käyttää.

Moni poliisi ei käytä suuntavillkua, mutta siinä yksi selitys on se ettei etukäteen paljasteta mihin ollaan menossa, tosin oikea syy voi olla se että kollega sakota.
Niin minä siis kommentoin tilannetta, jossa on yksi kaista, josta pääsee suoraan ja oikealle. Liian usein näkee sitä että oikealle kääntyvät jättävät aivan liian pitkän hajuraon (=metrejä) suojatiehen tai lähestyvät sitä aivan turhan hitaasti ryömien. Kun suoraan ajavia on takana paljon, näin toimien ei risteys vedä kuten voisi. Tilanne on erityisen hankala, jos risteyksessä on vieläpä liikennevalot.
 
Liittynyt
12.10.2017
Viestejä
877
Samaa vikaa tuntuu olevan myös bemareissa ja audeissa. Mitä uudempi malli, niin sitä vaikeampaa näyttäisi olevan se vilkun käyttö. :cool:
Ei pidä paikkaansa. Mitä vanhempi romu, sitä huonommin sitä vilkkua näytetään. Mitä uudempi auto, sitä fiksumpia kuljettajat yleensä ovat. Eivät toki aina.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 187
Niin minä siis kommentoin tilannetta, jossa on yksi kaista, josta pääsee suoraan ja oikealle. Liian usein näkee sitä että oikealle kääntyvät jättävät aivan liian pitkän hajuraon (=metrejä) suojatiehen tai lähestyvät sitä aivan turhan hitaasti ryömien. Kun suoraan ajavia on takana paljon, näin toimien ei risteys vedä kuten voisi. Tilanne on erityisen hankala, jos risteyksessä on vieläpä liikennevalot.
Ei saatana, onko tämmöisiäkin spedeilijöitä liikenteessä. Äänimerkin käyttö perusteltua tämmöisissä tapauksissa.
Siinä olis syytä ajaa se oma kottero oikeaan reunaan (eikä oikean kaistan vasempaan reunaan/keskelle) ja suojatien tuntumaan..
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310

On ja sitten on se toinen osapuoli eli kun kaveri ryhmittynyt oikeaoppisesti sinne kääntymisreunaan tai suojatien äärelle niin siltikään ei saada luovittua sitä omaa micraa tai yarista siitä ohitse vaan jäädään odottamaan että toinen on kääntynyt vaikka siitä raosta mahtuisi ajamaan kuorma-autollakin. Nämä oikeastaan vituttaa vielä enemmän ja monta kertaa tehnyt mieli koukata nurmikon kautta ohi.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Niin minä siis kommentoin tilannetta, jossa on yksi kaista, josta pääsee suoraan ja oikealle. Liian usein näkee sitä että oikealle kääntyvät jättävät aivan liian pitkän hajuraon (=metrejä) suojatiehen tai lähestyvät sitä aivan turhan hitaasti ryömien. Kun suoraan ajavia on takana paljon, näin toimien ei risteys vedä kuten voisi. Tilanne on erityisen hankala, jos risteyksessä on vieläpä liikennevalot.
Ahaa, eli risteys missä sillä ristetävällä tiellä on suojatie, siis oikealla kääntyvä joutuu sitä rsitevävän tien suojatietä ylittäviä väistää. (Esim linkin kuva (* <moottori.fi sivulta jos ei suoraan näyt]) ja jää siihen siihen suoraa-ajavien eteen tukkeeksi.
Nyt ymmärrän miksi 10km/h nopeutta kritisoitiin isoksi. Nuo ovat paikkoja missä usein joutuu ajamaan hiljaa ja välillä tilaa niukasti että joutuu mopoautoa isommilla kikkaileen ettei jää muiden tukoksi.
Eikä noissa ole tyypillisempää että jäädään eteen, ja voi olla "kiitollinen" jos joku sinne hitaasti yrittää ajoneuvonsa sovittaa :)

Edit, tuo taisi olla kaksikaistainen, no ongelman kuitenkin sama
No yksikaistaisista tyypillisin paikka varmaan kiertoliittymä, no niissä poistuessa suojaitien edessä usein sen yhden auton verran tilaa.

(*
Tuo keltainen/oranssi auto kääntyy oikealla ja tuohon suojatien eteen suoraa-ajavien tukkeeksi.
 
Jos tarkoitat keltaista autoa, juuri siitä tilanteesta on kyse. Paitsi että kuvassasi suojatie on rakennettu niin lähelle risteystä, että siihen ei mahdu odottamaan. Tässä seuraavassa kuvassa on sama tilanne, mutta niin kuin sen tarkoitin. Punaisen nuolen reittiä ajava, oikealle kääntyvä sininen auto voi ajaa fiksusti lähelle suojatietä ja takaa mahtuu hyvin ohi. Niissä risteyksissä, jotka itseäni pännivät eniten, siihen mahtuu oikeastaan kaksikin kääntyvää peräkkäin, ja silti takaa pääsee hyvin suoraan ajamaan. Paitsi silloin kun joku tunari ei ymmärrä että takanakin on liikennettä.

Testasin muuten tänään 10 km/h nopeutta omalla autolla, ja kyllä saa aika säikky olla, jos sellaista vauhtia liikkuva auto pelottaa. Ja tosiaan sanoin 5-10 km/h.

Screenshot_2022-09-13-23-02-27-360.jpeg
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Tuosta tukkeeksi jäämisestä samaa mieltä, minulla huonompi säkä, useammin törmään noin tukkeeksi jääviin, kuin niihin jotka matelee, tai sitten vain olen ollut tyytyväinen että on tajunnut hivutella itsensä pois.

No ärsyttää nekin tilanteet missä ei ole tilaa väistää.
Testasin muuten tänään 10 km/h nopeutta omalla autolla, ja kyllä saa aika säikky olla, jos sellaista vauhtia liikkuva auto pelottaa. Ja tosiaan sanoin 5-10 km/h.
Siis tuollainen missä käännytään oikealle? siinä on tärkeää se kontakti kevyeeseen liikenteeseen, jos se kontakti oli hyvä niin ehkä sen takia kukaan ei pelästynyt.

No ehkä kuvittelen vähän erilaista paikkaa, noita missä niukasti tilaa, joissa se reipas lähteminen esim valoista vaikka vai kymppiin saa kevyenlikeenteen väylällä oliat varovaiseksi, poislukien ne jotka ei reagoi mihinkään.

Edit, mietitn tuota kymmenenmetriän väliä, niin jos ei hiljennä, niin kyllä sen luulisi kevyenliikenteen väen saavan reagoimaan.

Liikenneympyrä kai se tyypillisin ja helppo esimerkki, joissa se väistämisen näyttäminen tärkeää.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 517
Tämähän on ihan tuttua, eikä koske pelkästään moottoriteitä. Myös taajamissa, missä nopeus vaihtuu 30-60 välillä, löytyy yllättävän paljon niitä, jotka ajaa lasittunein silmin sitä ~50km/h:ta.
Viimeksi eilen, vielä Golf GTi:n kanssa jonka kuskin luulisi olevan hiukan keskivertoa kiinnostuneempi/osaavampi/halukkaampi ajamaan max nopeutta. Homma onneksi ratkesi sillä että tuli päättyvä kaista valoissa ja otin toiselta kaistalta irti kaiken mitä sain 115hp:sta ja painoin valoissa nukkuneen Golfin eteen jolloin yhtäkkiä Golfin vauhti nousikin sopivasti että ehtii hinaamaan konttiin kun ajoin rajoitusten mukaan.
 
Liittynyt
19.02.2018
Viestejä
603
Tässä aika osuva kirjoitus Tekniikan Maailmassa. Oletteko törmänneet vastaavaan ilmiöön? Tekniikan Maailma
Tuttua on, ajan päivittäin maantietä jossa rajoitus vaihtuu vuoronperään 80 ja 100, siellähän on sitten näitä jotka ajaa satasta (mittarin mukaan) alusta loppuun.

Kolmostielläkin on tietöitä parhaillaan päällä ja rajoitus on hetkittäin 100, sinne kun tiputtaa niin äskettäin ohittamani painuvat kovaa ohi.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Taitaa tosiasia olla sellainen, että tällaisellakin foorumilla muiden autoilijoiden käytöstä kriittisesti tutkailevat ihmiset ovat valitettavan pieni vähemmistö, vaikkei toki täälläkään nyt aina konsensusta löydy, mutta siltikin. Suurin osa autoilijoista on sellasta ihan perus keskivertokansalaista, joilla ei koskaan käy mielessä miettiä liikenteessä tapahtuvia ilmiöitä ja se ajokoulussa opittu liikenteen havainnointi ja poikkeustilanteet poistuvat pikkuhiljaa mielestä, kun rutiini ottaa ajamisesta vallan. Tollasesta nopeusrajoitusten seuraamattomuudesta on vähän vaikeaa sanoa, onko se välinpitämättömyyttä vai sellaista, ettei oikeastaan edes keskitytä pahemmin rajoituksiin, sen kuin vain ajetaan. Jälkimmäinen tuntuisi intuitiivsesti todennäköisemmältä.

Teknologiaan keskittyvällä foorumilla varmasti korostuu jo muutenkin porukassa sellainen tietynlainen mielenkiinto siihen, että on asioista perillä ja olen tuttavapiiristäkin huomannut, että tämänkaltaiset piirteet näkyvät aika usein sitten kaikenlaisessa arjen tekemisessä. Kelatkaapa vaikka tällaista arkielämän skenaariota, että menette kaupan kassalle, ladotte kärrystä ostokset hihnalle ja heitätte pari muovikassia siihen ostosten päälle. Omien havaintojeni perusteella yli 80% kerroista sille kassan myyjälle ei tule mieleenkään ottaa niitä kasseja siitä, vaikka olen siirtynyt jo sinne pakkaushihnan päähän, vaan se otetaan siitä juuri vasta sitten kun käsi sattuu kassiin osumaan. Ei siis oikeastaan ajatella mitään, kun ei tule mieleenkään, että kassin pistäminen sinne asiakkaalle on se kätevin ratkaisu, että pakkauspuolen hihna tyhjenee ripeästi. Siitä voi sitten vähän ottaa osviittaa, että minkätapaista ajatuksenkulkua porukalta voi odottaa muutenkin, vaikka tietenkään nyt ei voi suoraan yleistää, että samantapainen toiminta kaikilla toistuu kaikenlaisissa asioissa.

Liikkuminen on joillekin vain se välttämätön paha ja silloin ei keskitytä siihen suoritteeseen enempää kuin tarvitsee. Ei esimerkiksi välttämättä ole edes tiedossa, että mistä saisi rankkasateella takasumuvalon motarilla päälle, tosin koko sumuvalon käyttäminen ei välttämättä tule mieleenkään vaikka muilla tielläliikkujilla näkyisi edessä pelkkä sumuvalo vesipöllyn takaa. Esimerkkejä on lukuisia, mutta kaikki johtavat siihen lopputulokseen, että tollanen sunnuntaisuharien liikenne on enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
959
Tasaista 100 km/h mittarinopeutta 80 km/h ja 100 km/h alueella ajamiseen keksin yhden järkevän syyn tai skenaarion pitkän matkan ajossa. Silloin voi ajaa koko matkan vakionopeudensäätimellä nopeutta muuttamatta. 80 alueella 96 km/h todellista nopeutta ajaminen on yleensä alle poliisipartioiden puuttumiskynnyksen, koska siitä ei saa päiväsakkoja. 100 alueella nopeus on sopiva useille autoille, koska ajomelu ei kasva suureksi ja polttoaineen kulutus pysyy maltillisena.

Koskee "järkevästi" kyllä vain paikkoja joissa ei ole nopeuskameroita niissä 80 km/h alueilla.

Ja itsehän en siis tätä harrasta.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Tässä aika osuva kirjoitus Tekniikan Maailmassa. Oletteko törmänneet vastaavaan ilmiöön? Tekniikan Maailma
Hämeenlinnasta helsinkiin matkalla ohitin yhden ja saman auton viisi kertaa, itse ajoin vakkarilla koko matkan mittarissa 140km/h.

Sillä matkalla ei edes ollut yhtään työmaata minkä takia olisi pitänyt hiljentää?!
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 672
Viestejä
4 188 398
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom