Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Niin tyhmältä kuin se tuntuukin niin saisivat oikeasti tehdä todella rajun tietoiskun sähköpotkulaudoista, pyöristä ja muista kevyenliikenteen säännöistä joita kovin moni ei tunnu tietävän. Parantaisi kaikkien turvallisuutta ja veikkaan että aika paljon liikenteen sujuvuutta.
Näitä tämäkin palstaja ketjuissa käyty läpi, osa tilanteista tosiaan on sellaisia ettei meinaa löytyä yhteisymmärrystä.

Perusjutut varmaan aika monelle selvät, niitä toitotettu jo jonkin aikaa vähän joka kanavassa, ne loputa pitää tavoittaa suoraan tienpäältä.

Sähköpotkulaudat olivat yhdessä vaiheessa hyvin sekavia, valitus kävi läpi että osa on vähän niinku jalankulkijoita, osa vähän niinku pyöräilijöitä, sitten jos kysy mistä erottaa, niin no.. Nykyään viestiä yksinkertaistettu, ne on pyöriä... mutta jäi epäilys onko silti aina ? Viisaammilta vastaus, on, ei, osa. Jos viesti on noin epäselkeä, niin miten pitää toimia, osa toimiin niin että laudalla on pyöräiliä ja muilla ajoneuvoilla olettaa lautailian olevan jalankulkia.

No ei sen tarvi kauheasti muuttaa ajotapaa, jos lautaulia tai pyöräiliä näyttää tulevan alle, niin väistetään. Motoristin (vakuutuksen)piikkiin se menee aina vaikka pyöräiliä olisi väistämisvelvollinen. Jos taasen osoittavat väistämis tahtoa, niin monessa sen verran dynaamista kuskia ettei jää ihmmettleen, vaikka pitäisi antaa tilaa.

Toinen on sitten se kun autoilia kääntyy ja pyöriliä, lautalia tuikka ajoradalle (siis sinne missä autojen paikka), Tämä selkeä jos käyttää ns vanhaa pyörötien jatketta, siinä 0-10m sisään (seepra raidat, joka pyörötien jatkeena, "aukoilla" tai ilman), mutta ohjeet monipuolistuu jos kysytään kuinka lähellä, ja entäs jos ei ole "suojatietä".

Sen ymmärrän että ohjeet on eri kevyenliikenteen hepulle ja moottoriajoneuvon kuljettajalle.

Suojatien, Jalankulkia tarvii koulutuksen missä varmistaa turvallisen ylittämisen ja autoiia tarvii koulutuksen, anna esteetön pääsy, pysähdy, jos suojatien eteen on pysähtynyt toinen ajoneuvo jne Jalankulkijalle samasta kohtaa varo, erittäin vaarallinen tilanne, varmista turvalinen jatkaminen, ennen kuin ohitat pysähtyneen ajoneuvon.

No siis tuossa on niin koomista se fakta että jengi katsoo kuin hullua kun viitot tietä turhaan antavaa autoilijaa menemään ja joudut joskus odottamaan ikuisuuden ennen kuin menevät vaikka yrität näyttää että ala mennä.
Jos liikenteessä joku luopuu etuajo-oikeudesta ja voi sitä vaaratta turvallisesti käyttää, niin yleensä käytän.
Kuvailemasi tilanne on välillä niin ilmiselvä töppi autoilijalta(*, että "opettaminen" välillä kyllä ihan paikallaan.

(*
Tyyliin niin selkeä tilanne että ei pitäisi olla epäilystäkään että väistän, ei pitäisi olla epäillystä että hyppään yhtä-äkkiä jalankulkiaksi ja eteen. niin joku autoilia vetää voimakkaan hiljentämisen, pysähtyy ja antaa tilaa... Ja en usko että jotain kiksejä asusta tai muusta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
198

Ikävää, että pitää kuolonkolari tapahtua, ennen kuin näihin reagoidaan. Saa nähdä, reagoidaanko sittenkään. Eli kaiketi pyöräilijä on tuossa tapauksessa väistämisvelvollisena ajanut auton eteen. Paikassa oli pyörätienjatke merkitty vastoin nykyistä ohjeistusta.
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
No siis tuossa on niin koomista se fakta että jengi katsoo kuin hullua kun viitot tietä turhaan antavaa autoilijaa menemään ja joudut joskus odottamaan ikuisuuden ennen kuin menevät vaikka yrität näyttää että ala mennä.
En ole koskaan alkanut viittomaan tai vilkuttelemaan suojateillä. Toki vähän keskisormea anna vastauksena torvelle.

Jos joku pysähtyy autojonossa, kun itse jo odotan vuoroani, kaivan luurin ja katon uutiset tai sään. Tai sitten juon rauhassa kun tiedän että kestää. Jalasta maassa ja molemmat kädet jossain muualla kuin ojaustangolla kyllä kertovat autolle että sitä autoa vähän niinkuin odotellaan. Jos yksinäinen auto pysähtyy tyhjällä viikonlopputiellä enkä ole kerennyt itse pysähtyä, saatan jatkaa yli ja kiitän keskisormella.

"Ylikohteliaista autoista" on puhuttu jo mediassa, joten ihan hyvä että väki antaa noille vähän miettimisen aihetta.
Eihän se taida ihan kirjan mukaan mennä, mutta mä ajattelen tilanteen niin, että joko hyväksyn hiljaisesti tai ilmoitan turhautumisestani. Aina se ääninerkki ei johda toivottuun lopputulokseen, mutta hiljainen hyväksyntä taas johtaa luultavasti aina ei-haluttuun lipputulokseen, joten mun on omassa päässäni helppo tehdä ratkaisu.
Pienempi paha se ääninerkin väärä käyttö on kuin iskistunut virheellinen tulkinta liikennesäännöistä. Jälkimmäinen johtaa mutulla merkittävästikin todennäköisemmin hengenvaarallisiin tilanteisiin.
Varsinkin jos ajaa vastaan pysähtynyttä autoa on torvi hyvä ja tehokas, koska se myös varoittaa pyöräilijää ettei aja alle. Ja vaikka eiainajohda autoilija osalta lopputulokseen, saa toivottavasti ihmisiä ajattelemaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310

Ikävää, että pitää kuolonkolari tapahtua, ennen kuin näihin reagoidaan. Saa nähdä, reagoidaanko sittenkään. Eli kaiketi pyöräilijä on tuossa tapauksessa väistämisvelvollisena ajanut auton eteen. Paikassa oli pyörätienjatke merkitty vastoin nykyistä ohjeistusta.
Miksi muuten autoilijaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta vaikka väistämisvelvollisuus on selkeä?

Vai tutkitaanko kuolemantapauksissa aina kuolemantuottamus ja muut syytteet? Eli poissuljetaan ns. tahallinen päälleajo. Päällehän ei saa ajaa tahallaan, mutta autoilijahan on tuossa se syytön osapuoli vaikkakin kortiton.

Hauskaa muutenkin kun media uutisoi aiheesta asenteella että autoilija ajoi päälle, muutenvaan se väistämisvelvollisuus on ollut pyöräilijällä.

Ja on todellakin varsin järkyttävää että joltain pitää lähteä henki ennenkuin tämmöisiinkin asioihin puututaan. Ei luulisi olevan niin vaikeaa rakentaa nuo risteykset ja ylityspaikat siten että ei olisi epäselvyyttä siitä kuka väistää ja kuka ei.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630

Mahdollista ylinopeutta ja muuta autoilijan toimintaa siinä selviteteään. Ei kukaan sääntöjen mukaan ajava pysty tuossa (oletettavasti) hitaasti pyöräilevän mummon päälle ajamaan muuten kuin tahallaan tai olemalla törkeästi huolimaton.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 243

Vaikka pyöräilijällä onkin väistämisvelvollisuus tuolla niin mitenkäs tilanne missä pyöräilijä katsoo tien olevan vapaa eikä autoja näy ja sitten joku auto tuleekin tyhjästä ylinopeutta ja ajaa pyöräilijän päälle. Mitä pyöräilijä on silloin väärin tehnyt?

Lisäksi tuossa tapauksessa kortiton kuljettaja. Autolla ajettu ylinopeutta jne.. tuossa kyseisessä tapauksessa silminnäkijöiden perusteella ajonopeus ollut ihan muuta, kuin tuon tien rajoitus.
 
DarkkiFIN

Sosiaalisesti etääntynyt
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
1 602
Autoilijat ketkä ei tunnu näkevän omaa napaansa pitemälle. Taas tossa oli yksi maailmannapa huudattamassa torvea takana, kun ahtaassa T-risteyksessä annoin tilaa yhdistelmälle, että se pääs kääntymään. Toi risteys on siis sen verran ahas kanttarien takia, ettei rekat siitä taivu ilman koukkausta toiselle kaistalle. Se rekan keula oli jo tulossa mun kaistalle ja siinä kohtaa himmasin, sekä jätin reilun 20m tilaa, niin se pääsee kääntymään ihan rauhassa. Niin eikö samassa joku uuvatti meseapina ala torvea huudattamaan. Tarjosin centteriä kattoluukusta informaatioksi siitä että huomasin hänen olevan sielä. Rekkakuski taasen morjensti ja näytti vielä peukkuakin perään.
 
Liittynyt
06.05.2018
Viestejä
994
Miksi muuten autoilijaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta vaikka väistämisvelvollisuus on selkeä?

Vai tutkitaanko kuolemantapauksissa aina kuolemantuottamus ja muut syytteet? Eli poissuljetaan ns. tahallinen päälleajo. Päällehän ei saa ajaa tahallaan, mutta autoilijahan on tuossa se syytön osapuoli vaikkakin kortiton.

Hauskaa muutenkin kun media uutisoi aiheesta asenteella että autoilija ajoi päälle, muutenvaan se väistämisvelvollisuus on ollut pyöräilijällä.

Ja on todellakin varsin järkyttävää että joltain pitää lähteä henki ennenkuin tämmöisiinkin asioihin puututaan. Ei luulisi olevan niin vaikeaa rakentaa nuo risteykset ja ylityspaikat siten että ei olisi epäselvyyttä siitä kuka väistää ja kuka ei.
No kuten sanoit niin tutkitaan, että töhöilikö autoilija. Vaikka onkin väistämisvelvollisuus niin ei se tarkoita, että saa ajaa päälle tuosta noin vain ja kun suojateitä alueella niin autoilijalta odotetaan jonkinlaista valppautta.

Lisäksi: "Autoilijaa epäillään tässä vaiheessa ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta".

Nuori kuski tehokkaan auton ratissa ja ei ajokorttia, voi aina lähteä spekuloimaan että onkohan ollut ylinopeutta ja vaikkapa keskitytty Teslan pieruäppien tai kännykän kanssa näpräämiseen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Mahdollista ylinopeutta ja muuta autoilijan toimintaa siinä selviteteään. Ei kukaan sääntöjen mukaan ajava pysty tuossa (oletettavasti) hitaasti pyöräilevän mummon päälle ajamaan muuten kuin tahallaan tai olemalla törkeästi huolimaton.
Mummo tunki alle sitä vauhtia, että edes teslan automaattitoiminnot ei ehtinyt mukaan tai kyennyt tunnistamaan uhkaa. Silti sä useammassa ketjussa kirjoittelet ihan puhdasta mutua miten sika autoilijan on ihan pakko olla. Ei tuollainen vastakkainasettelu-perseily aiheuta muuta kuin vihamielisyyttä asiallisestikin käyttäytyviä pyöräilijöitä kohtaan. Pyöräilijät ry (tms.) sentään kykeni tunnistamaan todellisen ongelman eli paskan infran epäselvine merkintöineen.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 517

Itseasiassa tuo teslan järjestelmä ei ole idioottivarma. Huomasi kyllä nätisti n.95% tapauksista mutta kerran vissiin betoniporsas/liikennemerkki vissiin piilottivat itselle selkeästi havaittavissa olleen lapsen fillarin selässä auton omilta järjestelmiltä ja pysäytin itse. Auto havaitsi pyörän vasta kun oli jo suojatiellä.
 
En ole missään kiistänyt etteikö pyöräilijä oletettavasti ole myös syyllistynyt rikkomukseen jättämällä noudattamatta väistämisvelvollisuutta*. Autoilijaa syyllistän siitä, että normaali ennakointi on ollut totaalisen n/a kerta suoraan sivulta tulevaan pyöräilijään on onnistuttu osumaan ilmeisen reippaalla vauhdilla paikassa, jossa ei ole mitään näkemäesteitä.

Syyllisen hakeminen infrasta on ihan naurettavaa - sellainen pyöräilijä joka osaa ajoratamaalauksia tulkita, tietää varmasti muutkin väistämissäännöt.

* Pyöräilijän syyllisyys tosin riippuu paljon siitä todetaanko autoilijan ajaneen ylinopeutta.
 
Ei se idioottivarma todellakaan ole, mutta varmasti toimii sitä paremmin mitä selkeämpi "tapaus". Esim. Zighin maalailema tilanne hitaasti suojatielle polkevasta mummosta pitäisi olla ihan peruskauraa yliajo-estolle. En minä sitä sano etteikö autoilija ole voinut omalta osaltaan törttöillä, mutta hieman närästää tämä pro-pyörä kultti, jolle autoilija on punainen vaate ja automaattisesti puhtaalla mutulla syylliseksi oletettu. Poliisi tutkii ja tuomio tulee jos on aihetta.
 
Tottakai. Tossa tosin mietin lisänä tuota mahdollista ylinopeutta. Onko auto ehtinyt reagoimaan yhtään vai onko tullut ylinopeutta niin kovaa että vaikka auto olisi reagoinut niin liian myöhään. Lisänä vanhempi henkilö=mahdollisesti korostetun pieni vauhti voi riittää. Etenkin kun vanhempi väki tuntuu harvoin kypärää käyttävän.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
En ole missään kiistänyt etteikö pyöräilijä oletettavasti ole myös syyllistynyt rikkomukseen jättämällä noudattamatta väistämisvelvollisuutta*. Autoilijaa syyllistän siitä, että normaali ennakointi on ollut totaalisen n/a kerta suoraan sivulta tulevaan pyöräilijään on onnistuttu osumaan ilmeisen reippaalla vauhdilla paikassa, jossa ei ole mitään näkemäesteitä.

Syyllisen hakeminen infrasta on ihan naurettavaa - sellainen pyöräilijä joka osaa ajoratamaalauksia tulkita, tietää varmasti muutkin väistämissäännöt.

* Pyöräilijän syyllisyys tosin riippuu paljon siitä todetaanko autoilijan ajaneen ylinopeutta.
Sulla ei ole tuon reippaan vauhdin oletuksen perusteeksi yhtään mitään muuta kuin omaa mutua. Ja näköesteen osalta oletko kuullut esim. auton A-palkista.

Infran osalta angstiasi en ymmärrä ollenkaan. Ei tässä tähän tilanteeseen ole mitään syyllistä hakemassa vaan parannusta siihen, että sama ei toistu tai toistuu mahdollisimman harvoin. Omat kokemukset ainakin puoltaa vahvasti sitä, että paljon olisi parannettavaa, sen verran 1x2 touhua.

e: Ei se pyöräilijän väistämisvelvollisuuden laiminlyönti mihinkään tuosta katoa vaikka auto olisi tullut kovempaakin. Näkemäesteettömässä paikassa (sinun väite) ylinopeuttakin tuleva auto pitäisi pystyä helposti havaitsemaan ja jättää menemättä tielle. Ainoa muutos on, että autoilijasta tulee osasyyllinen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Tottakai. Tossa tosin mietin lisänä tuota mahdollista ylinopeutta. Onko auto ehtinyt reagoimaan yhtään vai onko tullut ylinopeutta niin kovaa että vaikka auto olisi reagoinut niin liian myöhään. Lisänä vanhempi henkilö=mahdollisesti korostetun pieni vauhti voi riittää. Etenkin kun vanhempi väki tuntuu harvoin kypärää käyttävän.
Ihan yhtä lailla se pyörä on varmasti voinut tulla sivulta sellaista vauhtia tielle, että sensorit ei ehdi mukaan? Arvaillahan me tässä voidaan vaikka kuinka, mutta ainoat faktat ovat 1) yliajo tapahtui 2) pyöräilijä oli väistämisvelvollinen ja 3) kuskilla ei ollut ajo-oikeutta. Muusta ei ole tietoa, joten ihan turha alkaa jeesustelemaan "tuollaisia ne autoilijat ovat".
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630
Sulla ei ole tuon reippaan vauhdin oletuksen perusteeksi yhtään mitään muuta kuin omaa mutua. Ja näköesteen osalta oletko kuullut esim. auton A-palkista.
Niin, se mutu tulee siitä, että Tesla on lytyssä kuin maantiellä sattuneen hirvikolarin jäljiltä. Lisäksi nuori ajo-oikeudeton kuljettaja ja erittäin tehokas auto.

Pyöräilijän jääminen a-palkin taakse toki mahdollista.
Infran osalta angstiasi en ymmärrä ollenkaan. Ei tässä tähän tilanteeseen ole mitään syyllistä hakemassa vaan parannusta siihen, että sama ei toistu tai toistuu mahdollisimman harvoin. Omat kokemukset ainakin puoltaa vahvasti sitä, että paljon olisi parannettavaa, sen verran 1x2 touhua.
Mitä angstia? :lol:
Totesin vain, että tässä tapauksessa onnettomuuten tuskin vaikutti se millaiset maalaukset ajoradalla oli. Vai oletko tästä eri mieltä?

Onneksi tässä oli nyt osallisena auto joka logittaa suunnilleen kaiken mahdollisen niin eiköhän nämä tutkinassa selviä. Ei jaksa tästä enempää, palataan kun tiedossa on jotain uutta.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 517
Ihan yhtä lailla se pyörä on varmasti voinut tulla sivulta sellaista vauhtia tielle, että sensorit ei ehdi mukaan? Arvaillahan me tässä voidaan vaikka kuinka, mutta ainoat faktat ovat 1) yliajo tapahtui 2) pyöräilijä oli väistämisvelvollinen ja 3) kuskilla ei ollut ajo-oikeutta. Muusta ei ole tietoa, joten ihan turha alkaa jeesustelemaan "tuollaisia ne autoilijat ovat".
Täysin samaa mieltä. Mietin vain vaihtoehtoja mitä on käynyt. Todennäköisesti syytä molemmilla mutta optioita on. Pyöräilijä vetänyt alle syystä x, pääosin pyöräilijän vika ellei pystytä todistamaan että ajoi varoittamatta eteen (teslan tapauksessa onnistuu jos tikku kiinni autossa). Edellä mainitussa ehdottomasti moraalinen syy pyöräilijällä mutta laki lyö silti syytä autoilijallekin jos todisteita ei löydy tilanteen yllätyksellisyyteen. Auto tullut kovaa=pyöräilijä katsonut että ehtii ja auto ei ehtinyt reagoida ja syy melkein täysin autoilijan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Niin, se mutu tulee siitä, että Tesla on lytyssä kuin maantiellä sattuneen hirvikolarin jäljiltä. Lisäksi nuori ajo-oikeudeton kuljettaja ja erittäin tehokas auto.
Hirven kokoinen mummo? Teslan rakenteinen heikkous "hirvikolariin"? Katso sen pyörän ja auton keulan kuntoa. Reilulla ylinopeudella jälki olisi ihan toisennäköistä. Helvetin rohkeaa alkaa syyttämään noilla perustein yhtään mistään.
Mitä angstia? :lol:
Totesin vain, että tässä tapauksessa onnettomuuten tuskin vaikutti se millaiset maalaukset ajoradalla oli. Vai oletko tästä eri mieltä?
Autoilijasta syyllistähän sä tässä olet puhtaasti hakemassa. Miksi? Tuoko se mummon takas? Itärajan takana on tapana etsiä syyllinen, länsimaissa onneksi yleensä keskitytään korjaamaan perusongelmaa. Ei minulla esim. olis mitään ongelmaa, jos sääntönä olisi hyvin selkeä "auto väistää zeepralla kulkijoita aina". Merkintöjen ja kolmion kyylääminen on kuitenkin aina pois muiden kulkijoiden havaitsemisesta, varsinkin mitä kokemattomampi kuski.
 
Liittynyt
14.09.2018
Viestejä
547
Ei minulla esim. olis mitään ongelmaa, jos sääntönä olisi hyvin selkeä "auto väistää zeepralla kulkijoita aina".
Tuo sääntö haittaisi autoliikennettä kohtuuttomasti varsinkin kun suomessa on yritetty maailmanennätystä seepratiheydessä. Monella suojatiellä on huono näkyvyys ajoneuvoristeykseksi ja vain vähän pyöräliikennettä. Autot joutuisivat hiiviskelemään sen takia, että kerran viikossa kesällä joku tulee 30km/h yli.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Mahdollista ylinopeutta ja muuta autoilijan toimintaa siinä selviteteään. Ei kukaan sääntöjen mukaan ajava pysty tuossa (oletettavasti) hitaasti pyöräilevän mummon päälle ajamaan muuten kuin tahallaan tai olemalla törkeästi huolimaton.
No eikös se silti ole mummon homma katsoa että voi ylittää tien turvallisesti? Sama kai se on tuleeko auto 40kmh vai 80kmh.

Autoilijan vauhdistahan ei sinällään kai ole tietoa (?) mutta aika roisi ylinopeus saanee olla että väistämisvelvollinen alle joutuessaan ei olisi syyllinen ollenkaan. Vrt että joku työntää sun alle kolmion takaa kun ajat 150kmh satasen alueella. Yhtälailla näet sen lähestyvän auton vaikka se tulee kovempaa, toki tuossa varmaan syytä työnnetään osittain ylinopeuden piikkiin.
Vaikka pyöräilijällä onkin väistämisvelvollisuus tuolla niin mitenkäs tilanne missä pyöräilijä katsoo tien olevan vapaa eikä autoja näy ja sitten joku auto tuleekin tyhjästä ylinopeutta ja ajaa pyöräilijän päälle. Mitä pyöräilijä on silloin väärin tehnyt?

Lisäksi tuossa tapauksessa kortiton kuljettaja. Autolla ajettu ylinopeutta jne.. tuossa kyseisessä tapauksessa silminnäkijöiden perusteella ajonopeus ollut ihan muuta, kuin tuon tien rajoitus.
Se auto tuskin tulee tyhjästä, ja jos tulee niin et ole katsonut ympärillesi? Harvoin taajamassakaan voi ajaa niin kovaa etteikö autoa kerkeisi huomaamaan.

Todennäköisintä lienee että teslakuski on ajanut vähän reippaammin eikä ole huomannut mummua joka on ajanut suojatielle kuin olisi etuajo oikeutettu eli ei juurikaan katsellut ympärilleen.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 243
No eikös se silti ole mummon homma katsoa että voi ylittää tien turvallisesti? Sama kai se on tuleeko auto 40kmh vai 80kmh.

Autoilijan vauhdistahan ei sinällään kai ole tietoa (?) mutta aika roisi ylinopeus saanee olla että väistämisvelvollinen alle joutuessaan ei olisi syyllinen ollenkaan. Vrt että joku työntää sun alle kolmion takaa kun ajat 150kmh satasen alueella. Yhtälailla näet sen lähestyvän auton vaikka se tulee kovempaa, toki tuossa varmaan syytä työnnetään osittain ylinopeuden piikkiin.
Se auto tuskin tulee tyhjästä, ja jos tulee niin et ole katsonut ympärillesi? Harvoin taajamassakaan voi ajaa niin kovaa etteikö autoa kerkeisi huomaamaan.

Todennäköisintä lienee että teslakuski on ajanut vähän reippaammin eikä ole huomannut mummua joka on ajanut suojatielle kuin olisi etuajo oikeutettu eli ei juurikaan katsellut ympärilleen.
Asun tuon tapahtumapaikan vieressä ja se on suoraa pätkää pitemmän aikaa ja kyllä siinä autolle vauhtia saa halutessaan.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 517
Asun tuon tapahtumapaikan vieressä ja se on suoraa pätkää pitemmän aikaa ja kyllä siinä autolle vauhtia saa halutessaan.
Juu kyllä siinä vauhtia saa hyvin. Joskus junnumpana olin paskat housussa kyydissä kun kaveri veti tuolla tiellä viri viri Suprallaan perä sivulla 160kmh+ tms vastaavaa. Tosin Telsalla tuo 100kmh+ tulee naurettavan helposti koska tehon saa tiehen vs moni muu. Itse olen monta nopeaa autoa ajanut mutta prkl kun sai Teslan kanssa olla varovainen ettei ollut samantien valoista tai rampilta lähtiessä ylinopeutta kun ei ollut moottoria huutamassa tai vaihteita kertomassa että nyt mennään eikä meinata. Talvellakin rampeilla piti olla silmä kovana ettei liity Kehäteille aivan naurettavia nopeuksia.
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
" – Pyöräteiden jatkeita on tehty Helsinkiin lukuisia 2000-luvulla. Olemme jyrsineet niitä pois kaksi vuotta, mutta kaikkia emme ole saaneet vielä poistettua, Putkonen kuittasi Ylelle. "

Helsingissä noita siis on jo yritetty poistaa.

Turussa noita vielä keväällä iloisesti maalattiin uusiin kohteisiin ikään kuin ei asiasta tiedettäisi mitään. Ellei kyse ole taas paikallistason rahanpesusta, jolla korjausurakoijalle saadaan hyväpalkkaisia hommia. Sama kun satojen, ellei tuhansien, väärien, vanhentuneiden ja jopa lainvastaisten liikennemerkkien kylväminen ympäri kaupunkia aivan jatkuvalla syötöllä. Joku ne nekin kilvet maksaa.
 
Liittynyt
03.06.2019
Viestejä
202
Pyöräilijä on väistämisevelvollisena jäänyt alle, mutta olisiko kuski kerennyt reagoimaan, mikäli olisi ajanut rajoituksen mukaan?
Kaikkia faktoja ei ole saatavilla, joten en halua liikaa spekuloida, mutta ilmeisesti virheitä on tehty molemmin puolin. Tässä ikävällä tavalla näkyy se, mistä @pulatunnus on ansiokkaasti toitottanut; virheiden kertaantuminen.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
" – Pyöräteiden jatkeita on tehty Helsinkiin lukuisia 2000-luvulla. Olemme jyrsineet niitä pois kaksi vuotta, mutta kaikkia emme ole saaneet vielä poistettua, Putkonen kuittasi Ylelle. "

Helsingissä noita siis on jo yritetty poistaa.

Turussa noita vielä keväällä iloisesti maalattiin uusiin kohteisiin ikään kuin ei asiasta tiedettäisi mitään. Ellei kyse ole taas paikallistason rahanpesusta, jolla korjausurakoijalle saadaan hyväpalkkaisia hommia. Sama kun satojen, ellei tuhansien, väärien, vanhentuneiden ja jopa lainvastaisten liikennemerkkien kylväminen ympäri kaupunkia aivan jatkuvalla syötöllä. Joku ne nekin kilvet maksaa.
Mitähän siellä oikein ajattelivat jyrsiä pois, kuin päinvastoin pitäisi lisätä massaa keskelle suojatiemerkinnän tekemiseksi :confused:
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Miksi muuten autoilijaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta vaikka väistämisvelvollisuus on selkeä?

Vai tutkitaanko kuolemantapauksissa aina kuolemantuottamus ja muut syytteet? Eli poissuljetaan ns. tahallinen päälleajo. Päällehän ei saa ajaa tahallaan, mutta autoilijahan on tuossa se syytön osapuoli vaikkakin kortiton.

Hauskaa muutenkin kun media uutisoi aiheesta asenteella että autoilija ajoi päälle, muutenvaan se väistämisvelvollisuus on ollut pyöräilijällä.

Ja on todellakin varsin järkyttävää että joltain pitää lähteä henki ennenkuin tämmöisiinkin asioihin puututaan. Ei luulisi olevan niin vaikeaa rakentaa nuo risteykset ja ylityspaikat siten että ei olisi epäselvyyttä siitä kuka väistää ja kuka ei.
Tuossa juttu itse onnettomuudesta , linkistä ei selviä miksi, mutta ehkä aikanaan kerrotaan enemmän, varsinkin jos etenee.

Mutta noin maalikkona, onnettomuudessa kuoli toinen osapuoli, joten kuolemantuottamus on aika herkästi listoilla.

Listoilla myös mainitsemasi liikenenturvallisuuden vaarantaminen, joten voi olla että päällepäin näyttää siltä että vaarannettu on.

Tästä muistaakseni oli ketjussa juttua, mutta taisi olla toisaalla kun en löytänyt.

MTV on myös uutisoinut ja IL , jälkimmäisen uutiskuvaa jos vilaset niin mainitut epäilyt tulee jo ihan maalikko lukijallekkin mieleen.

Tämä tiemerkintä juttu ja selittyle ei ihan heittämällä uppoa, jos uhri on valveutunut aktiivi pyöräiliä ja seurannut uudistuksia tarkkaan, niin a, ei aja tahallaan auton alle, b, tietää että tuossa on väistämis velvollinen. Kuvausten perusteella on ihan mahdollista että

Ja kun tiedetään että tuossa on 50km/h tai alle korkein sallittu tieosuduella, ja tiedetään että suojatien on suojatia. Tuohon kuvaukseen taipuu kyllä sekin että pyöräiliä on ainakin yritänyt toimia oikein ja kykyjensä mukaan. varovaisesti.

Pyöräilijät ärsyttää ketjussa juttua
 
Missä kohtaa tuo tilanne loppujenlopuksi sattui? Oletan että jossain Mellunmäen metriksen ja itä-väylän välillä? Paikka on pirun tutun näköinen kuvissa mutten hahmota missä tuo on, mahdollisesti vanhojen Google maps kuvien takia.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Se on sitä ennakointia. Pyöräilijä muuttuu väistettäväksi jalankulkijaksi aika nopeasti.
Toki jos näkee pyöräiliän niin pitää ymmärtää että siihen hommaan ei vaadita ajolupaa ja pyöräiliä voi tehdä mitä vain, osa voi olla jopa itsetuhoisia, hyvä tahallinen esimerkki jos joku pyräilee ja hyppää satulasta ja juoksee auton alle, niin itse tuhoisuuden lisäksi haluaa vahinkoa muillekkin.

Mutta ei leimata kaikkia, merkittävä osa pyöräilijöistä on ihan terveella ja varovaisella asenteella, ja nyt jos ketjun otsikkoon viitataan, niin sama myös autoilijoista, joukkoon mahtuu kaikenlaista, mutta suurin osa ihan asiallista ja terveella asenteellaja jos joku näyttää tyhmältä toiminnalta niin siihenkin voi olla selitys.

Missä kohtaa tuo tilanne loppujenlopuksi sattui? Oletan että jossain Mellunmäen metriksen ja itä-väylän välillä? Paikka on pirun tutun näköinen kuvissa mutten hahmota missä tuo on, mahdollisesti vanhojen Google maps kuvien takia.
Olisko länsimäentie kytkin/muuntoaseman kohdilla.

Toimiikohan Google karttalinkki
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 243
Missä kohtaa tuo tilanne loppujenlopuksi sattui? Oletan että jossain Mellunmäen metriksen ja itä-väylän välillä? Paikka on pirun tutun näköinen kuvissa mutten hahmota missä tuo on, mahdollisesti vanhojen Google maps kuvien takia.
Mellunmäestä päin länsimäentietä ajettaessa itäväylän suuntaan noin sinkilätien risteyksen kohdalla. Siellä on kynttilöitä ja ghostbike tuotu.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 517
Olisko länsimäentie kytkin/muuntoaseman kohdilla.

Toimiikohan Google karttalinkki
Jos tuossa niin ei tuo nyt suora tie sentään ole mutta kyllä siitä pääsee perkeleen isoa vauhtia läpi jos haluaa. En siis väitä että kuski olisi ajanut ylinopeutta vaan totean mahdollisen tilanteen. Sen tiedän kuvia katsomalla ettei tuossa ihan rajoitusten mukaan ole tultu koska tuulilasista oli menty noin syvälle. Olen itse lentänyt stongan yli farkku volvon takalasiin joka ei edes paskoontunut ja sisko on lentänyt 50kmh alueella auton keulan kautta 10m+ asfalttiin suojatietä kunnioittamattoman sankarin takia ja jälki ei ole ollut lähelläkään moista.
 
Uutisointie mukaan silminnäköijöitä ollut, ja kovasti kiinnostaa tekninen data, ja nuo kuvat, niin totta, kovasti haiskahtaa.

Korkein sallittu korkeintaa 50km/h, jos pätkä ei ole päässyt pienempien rajoitusten piiriin. Ketjussa ilmeisesti onnettomuuden jälkeen liikkuneita, niin varmaan osaavat sanoa sem tikkari rajoituksen.

Kuvan perusteella keulaan osuttu, ja kuten sanoit niin kovasti ruttua, huomoiden auton muoto, niin yllättävän paljon ruttua.

Nuoren kuskin reaktioajat ja huippu moderni auto, jos sitä korkeinta sallittua ajellut, suojatien havainnut, tarkka sen suhtee, valmistautunut antamaan tilaa jalankulkijoille jne.

Väistämättä tulee mieleen että joku tekninen vika, törmäystunnistin "polkassut" väärän tallan pohjaa ja Teslan huippu pidolla ja teholla jotekin onnistunut moiseen vauhtiin lyhyellä matkalla. Kuljettaja on sitten taistellut AI vastaan saanut viimeinkin seuraavaan risteykseen auton pysähtyyn.

Pikkusen epäilen että poliisilla on tullut toisenlainen tapahtuman kulku mieleen.

Toivottavasti läheisiä tai osallisia ei lue ketjua, tämmöiset on aina kovapaikka heille. Toivotan jakamista, ei elämä tähän kaadu.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 517
Uutisointie mukaan silminnäköijöitä ollut, ja kovasti kiinnostaa tekninen data, ja nuo kuvat, niin kovasti käryää.

Korkein sallittu korkeintaa 50km/h, jos pätkä ei ole päässyt pienempien rajoitusten piiriin. Ketjussa ilmeisesti onnettomuuden jälkeen liikkuneita, niin varmaan osaavat sanoa sem tikkari rajoituksen.

Kuvan perusteella keulaan outtu, ja kuten sanoit niin kovasti ruttua, huomoiden auton muoto, niin yllättävän paljon ruttua.

Nuoren kuskin reaktioajat ja huippu moderni auto, jos sitä korkeinta sallittua ajellut, suojatien havainnut, varmistanut tarviiko antaa tilaa,
Väistämättä tulee mieleen että joku tekninen vika, törmäystunnistin "polkassut" väärän tallan pohjaa ja Teslan huippu pidolla ja teholla jotekin onnistunut moiseen vauhtiin lyhyellä matkalla. Kuljettaja on sitten taistellut AI vastaan saanut viimeinkin seuraavaan risteykseen auton pysähtyyn.

Voi olla että poliisilla on tullut toisenlainen tapahtuman kulku mieleen.

Toivottavasti läheisiä tai osallisia ei lue, tämmöiset on aina kovapaikka heille. Toivotan jakamista, ei elämä tähän kaadu.
No siis kertonee paljon että ajoin mönkkärilla 50kmh tiellä prätkäkamat päällä ja edellä ollut volvo löi liinat kiinni nenän edesä kaistaa vaihtaessani ilman syytä (eihän sitä itse tilanteessa tajunnut vaan vasta kun sankari oli paennut paikalta) ja lensin farkun takalasiin stongan yli selkä edellä enkä hajottanut tai edes saanut takalasia säröille toisin kuin tuossa tuulilasi aivan paskana. Juu muoto on moderni ja suunniteltu heittämään jalankulkija/pyöräilijä tuulilasiin vs puskuri ja pyöräilijä lentää vielä tavallista korkeammalta vs jalankulkija mutta silti jälki tuulilasissa on varsin rujo. Ulkomuistista tuossa kohdin 50kmh rajoitus mutta voin olla väärässäkin kun ei toviin ole tuosta tullut ajettua. Ja törmäystunnistin ei polkaise väärää tallaa pohjaan. Päinvastoin, todennäköisesti auto on huutanut että pysähdy ja yrittänyt pysähtyä ja kuski on polkenut kaasua jolla saa ohitettua tuon äkkijarrutuksen. Jos jotain niin Teslan järjestelmät olivat mallia helvetin yliherkkiä ja joutui parissa risteyksessä pitämään jalan valmiiksi kaasulla ettei auto löisi liinoja kiinni turhaan ettei saisi takana tullutta konttiin (tämä onneksi vain kotikulmien ainoalla 30kmh rajoituksella eli ei sentään joka paikassa riskinä). Tosiaan sen 95% toimi hyvin mutta se pirun 5%.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 812
Miksi muuten autoilijaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta vaikka väistämisvelvollisuus on selkeä?

Vai tutkitaanko kuolemantapauksissa aina kuolemantuottamus ja muut syytteet? Eli poissuljetaan ns. tahallinen päälleajo. Päällehän ei saa ajaa tahallaan, mutta autoilijahan on tuossa se syytön osapuoli vaikkakin kortiton.

Hauskaa muutenkin kun media uutisoi aiheesta asenteella että autoilija ajoi päälle, muutenvaan se väistämisvelvollisuus on ollut pyöräilijällä.

Ja on todellakin varsin järkyttävää että joltain pitää lähteä henki ennenkuin tämmöisiinkin asioihin puututaan. Ei luulisi olevan niin vaikeaa rakentaa nuo risteykset ja ylityspaikat siten että ei olisi epäselvyyttä siitä kuka väistää ja kuka ei.
Koska etuajo-oikeus ei ole päälleajo-oikeus.

Nyt uuden tieliikennelain aikana etenkin jos oikeus katsoo että etuajo-oikeutetun olisi pitänyt kyetä välttämään vahinko niin tuomio tulee.
 
Liittynyt
14.07.2018
Viestejä
378
Melkein joka päivä isoilla monikaistaisilla teillä ajaessa tulee tilanteita, joissa itse ajaa oikeaa kaistaa suunnilleen sen rajoituksen verran. Sitten joku menee ohi vasenta kaistaa 5 km/h kovempaa ja vaihtaa eteen heti kohta ohi päästyään, vaikkei perässä olisi mitään hiillostajaa. Se 15 metriä ei yksinkertaisesti riitä turvaväliksi noissa maantie-moottoritienopeuksissa ja ainakin itselläni kaasujalka lähtee kevenemään vaistomaisesti, kun selkäranka sanoo oltavan liian lähellä edellä ajavaa, ja sitten sieltä takaa lähtee lisää porukkaa ohi...

Ajakaa suosiolla riittävän kauas takanaolijasta, jos välttämättä haluatte ohi marginaalisella nopeuserolla. Te ette tiedä, tuleeko hirvi eteenne 2 sekuntia vai 2 vuotta kaistanvaihtonne jälkeen. Jos se tulee heti kaistanvaihdon jälkeen, niin minä tulen sitten samalla teidän takakonttiinne.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Meinas joku ragedaddyn profiilikuvan oloinen hemmo tehdä mummot tässä:

Autot antaa tietä kävelijälle, joka tulee oikealta. Vasemmalta tulee kaljupää pyörällään surutta, kun eka auto on jo mennyt suojatien yli kuvan ajosuuntaan ja minä seuraavana vuorossa. Jarrutuksen ja torven jälkeen äijällä pyörii pää ja kädet kuin puolukka jossain :facepalm: Perun edellisen kommenttini, ehdoton väistämisvelvollisuus pyörille aina ja iänkaikkisesti joka paikassa. Ei kyllä ollut tällä kertaa spandex muuta kuin henkisesti :think:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765

Poliisi valvonut pääväyliä arkipäivänä aamusta iltaan ja 62 sakkoa. Kamera-Dennis pöyristynyt. Niin minäkin, mutta eri syystä. Minusta kuulostaa todella pieneltä sakkomäärältä kymmeniin tuhansiin liikkuneisiin autoihin nähden :zoom:
 
Luulisi juu että 12h valvontapätkän aikana saa enempi kuin 62 sakkoa kirjotettua.

Joko on oltu väärässä paikassa passissa tai sitten poliisien läsnäolo on tajuttu ajoissa. Tampereella kun olisi 100kmh motarilla passissa niin aika hyvin napsuisi pikkusakkoja ainakin, 120 alueelta nyt harvemmin saa varmaan enää kovin paljoa ylinopeuksia pl nuo kovimmat vetäjät.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
1 142

Saisihan sakkoja kirjoitettua varmaan 90%lle autoilijoista jos paikan vaan valitsee sopivasti, mutta uutiseen liittyen tuo Denniksen pöyristyminen liittynee tuohon ajokieltojen määrään, aika monta noita on kirjattu myös omasta mielestä, liki 3 tunnissa. No jollekkin tuokin on varmaan ihan normi meininkiä ajella noita nopeuksia eikä näe ongelmaa..
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 108
Paikassa oli pyörätienjatke merkitty vastoin nykyistä ohjeistusta.
Tuosta merkinnästä sellainen huomio, että tässähän myös lainsäädäntö on ollut todella typerä:

Lakia suojatien/pyörätien jatkeen merkintöjen suhteen muutettiin ensin joskus reilut kymmenisen vuotta sitten, jolloin voimaan tullut vanha vaki vaati nykyisen lain kanssa ristiriidassa olevat merkinnät (että viivat pitää olla katkaistut että pyörällä ylipäätään saa ajaa yli eikä tarvi taluttaa) ja siihen tuli joku n. 8 vuoden tjsp siirtymäaika jona aikana ne suojatieviivat piti katkaista kaikkialta mistä pyörällä saa ajaa yli.

Sitten pari vuotta sitten, juuri edellisen siirtymäajan loputtua lakia muutettiin jälleen noiden merkintöjen suhteen melkein päinvastaiseksi (että katkotut viivat tarkoittaakin sitä, että pyörällä on etuajo-oikeus eikä sitä, että pyörällä saa ajaa yli, eli juuri edellisen lain takia katkotut viivat pitää nyt maalata umpeen kaikkialta missä pyörällä ei ole etuajo-oikeutta), ja tässä sitten eletään yhteensä jotain 15-20 vuotta "siirtymäaikaa" merkintöjen suhteen, ja kaikki suojatiet pitää/on pitänyt näiden lakimuutosten takia maalata kahteen kertaan uudestaan.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169

Poliisi valvonut pääväyliä arkipäivänä aamusta iltaan ja 62 sakkoa. Kamera-Dennis pöyristynyt. Niin minäkin, mutta eri syystä. Minusta kuulostaa todella pieneltä sakkomäärältä kymmeniin tuhansiin liikkuneisiin autoihin nähden :zoom:
Ja pari päihtynyttä, jutussa ei mainittu montako otettiin tiensivuun, yleisiin tilasto väitteisiin verrattuna ilmeisen vähän.

Ajokieltoja 34, tiedä sitten moniko laskettu sakon saaneiksi.

Minusta kuulostaa todella pieneltä sakkomäärältä kymmeniin tuhansiin liikkuneisiin autoihin nähden :zoom:
Uutisen mukaan nopeuskin oli mitattu tuolta määrältä. Uutinen ei tarkemmin kertonut millaisia tuloksia siitä oli saatu, päihtyneiden määrä viittaa siihen että oli keskitytty räikeimpiin tapauksiin.

Sitä hämmästeltiin että asiasta oli tiedotettu ja silti meno kuvailtua, ehkä kannattaa myös miettiä tavoittaako tiedotus. Tosin onhan joskus Karpon aikaan kokeiltu sitä että laitetaan iso merkki ratsista , niin ei sekään kaikkia tavoita, ja fiksummat sitten poimittiin seuraavan sivutienhaarasta.

Aktiivisia turvaväli kamppiksia odottaen, mutuilen kuitenkin että se kohtuu matalankynnyksen sivuunottaminen ja pieni teon läpikäynti voisi tehota.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 096
Kotini lähellä on ollut perus Suomi-tyyliin (liikennettä haittaavia remontteja ei turhaan kiirehditä...) jokin kaukolämpökaivanto auki toukokuusta lähtien niin, että se vie kapealla tiellä toisen kaistan lähes kokonaan eikä kohdatessa mahdu kaksi autoa vastakkaisista suunnista samaan aikaan. Kun erillistä liikennemerkkiä väistämisvelvollisuudesta ei ole laitettu, todella monelle (ml. bussikuskit) tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että se osapuoli väistää jonka kaistalla este on. Ajetaan vaan hidastamatta ja välittämättä. Tätä tapahtuu kaiken aikaa kyseisestä paikasta ajaessa.
 
Ho Lee Fuk

Team R&T
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
849
Luulisi juu että 12h valvontapätkän aikana saa enempi kuin 62 sakkoa kirjotettua.

Joko on oltu väärässä paikassa passissa tai sitten poliisien läsnäolo on tajuttu ajoissa. Tampereella kun olisi 100kmh motarilla passissa niin aika hyvin napsuisi pikkusakkoja ainakin, 120 alueelta nyt harvemmin saa varmaan enää kovin paljoa ylinopeuksia pl nuo kovimmat vetäjät.
62 sakkoa mutta yli puolet ajokieltoja?

Vai onko saldo siis 62 sakkoa joiden lisäksi 34 ajokieltoa? Joku fiksumpi voisi täsmentää. Muutoinhan puolet "sakotetuista" on ajanut niin suurta ylinopeutta (varmuusvähennyksen jälkeen 36kmh päälle rajoituksen), että siitä on tullut suoraan ajokielto.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ylinopeutta pitää olla yli 36 kilometriä tunnissa yli sallitun ja päiväsakkojen määrän tulee olla 22 tai enemmän. Ajokiellon kesto vaihtelee kuukaudesta puoleen vuoteen.

Onhan toi aika älytöntä jos puolet tai edes kolmasosa (riippuen kumpi ylempänä mainitsemistani laskentatavoista on oikea) ajaa tollaisia ylinopeuksia, siis varmuusvähennyksen jälkeen? Eli esimerkiksi ajoneuvon oma nopeusmittari on näyttänyt yli 120km/h 80-alueella tai yli 160km/h 120-alueella.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630
Kotini lähellä on ollut perus Suomi-tyyliin (liikennettä haittaavia remontteja ei turhaan kiirehditä...) jokin kaukolämpökaivanto auki toukokuusta lähtien niin, että se vie kapealla tiellä toisen kaistan lähes kokonaan eikä kohdatessa mahdu kaksi autoa vastakkaisista suunnista samaan aikaan. Kun erillistä liikennemerkkiä väistämisvelvollisuudesta ei ole laitettu, todella monelle (ml. bussikuskit) tuntuu olevan vaikea ymmärtää, että se osapuoli väistää jonka kaistalla este on. Ajetaan vaan hidastamatta ja välittämättä. Tätä tapahtuu kaiken aikaa kyseisestä paikasta ajaessa.
Näin varmaan kaikki olettaa, että ajetaan, mutta ihan yksiselitteistä se ei välttämättä ole. En tiedä onko jotain ennakkotapausta siitä onko työmaa este ajoradalla vai onko kyseessä tilanne, että ajorata vain kapenee työmaan kohdalla.

Hyvä tietysti olisi että näihin laitettaisiin aina liikennemerkit kertomaan ajojärjestys kuten useimmiten taitaa ollakin.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
62 sakkoa mutta yli puolet ajokieltoja?

Vai onko saldo siis 62 sakkoa joiden lisäksi 34 ajokieltoa? Joku fiksumpi voisi täsmentää. Muutoinhan puolet "sakotetuista" on ajanut niin suurta ylinopeutta (varmuusvähennyksen jälkeen 36kmh päälle rajoituksen), että siitä on tullut suoraan ajokielto.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ylinopeutta pitää olla yli 36 kilometriä tunnissa yli sallitun ja päiväsakkojen määrän tulee olla 22 tai enemmän. Ajokiellon kesto vaihtelee kuukaudesta puoleen vuoteen.

Onhan toi aika älytöntä jos puolet tai edes kolmasosa (riippuen kumpi ylempänä mainitsemistani laskentatavoista on oikea) ajaa tollaisia ylinopeuksia, siis varmuusvähennyksen jälkeen? Eli esimerkiksi ajoneuvon oma nopeusmittari on näyttänyt yli 120km/h 80-alueella tai yli 160km/h 120-alueella.
Yksityiskohdissa juttu tosiaan jätti epäselvyyksiä.
Jos saanut sakon ja ajokiellon, niin silloin luulisi kuuluvan kumpaakin lukuun.
Mutta eikö ajokieltoa saa heti jos vetelee niin törkeitä että tuomio tulee vasta käräjäkäsittelyn jälkeen, vai kirjoittaako poliisi aina sakon
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Näin varmaan kaikki olettaa, että ajetaan, mutta ihan yksiselitteistä se ei välttämättä ole. En tiedä onko jotain ennakkotapausta siitä onko työmaa este ajoradalla vai onko kyseessä tilanne, että ajorata vain kapenee työmaan kohdalla.
Bussikuskit luulisi olevan koulutettuja ja jos tuollaisia kohtia on linjoilla niin myös nuo tilanteet.

Tosin bussikuski voi vedellä isomman oikeudella tietoisesti väärin. Tosin on myös esimerkki että sitä bussin sujuvaa liikkumista siviilikuskit pyrkii helpottaa parhaan mukaan. Taajamissa usein bussissa odottaa tai bussia odottaa kymmeiä , toista sataa, henkilöautossa yhdestä muutamaan.
Näin varmaan kaikki olettaa, että ajetaan, mutta ihan yksiselitteistä se ei välttämättä ole. En tiedä onko jotain ennakkotapausta siitä onko työmaa este ajoradalla vai onko kyseessä tilanne, että ajorata vain kapenee työmaan kohdalla.
Jos kapenee, niin kiinnostaa tietää miloin, mitä vaaditaan että niin käy. Kiinnostaa erityisesti niissä kohdin missä useampi kaista mutta työmaaa järjestelyiden takia kaventunut niin että kaksi mahtuu ahtaasti rinnan. Se kai selkeää jos piiretty uudet selkeät tiemerkinnät jotka myös näkyy.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 671
Viestejä
4 188 352
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom