Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Liittynyt
28.05.2017
Viestejä
114
Jatkossa suojatietä ei enää sallita 60 km/h nopeusrajoitusalueella ilman valo-ohjausta. Jos perusteita nopeusrajoituksen alentamiselle ei ole, suojatie tullaan poistamaan. Entisen suojatien kohdalle voi jäädä tienylityspaikka. Tällöin suojatiemerkit ja tiemerkinnät poistetaan, mutta ylityspaikasta varoitetaan hyvissä ajoin ennen kohdetta uudella jalankulkijoita-merkillä (A16). On tärkeää huomioida, että suojatien ja ylityspaikan juridinen ero on suuri. Suojatiellä olevalle tai ylitykseen valmistautuvalle jalankulkijalle on annettava esteetön kulku. Ylityspaikassa tätä velvollisuutta ei ole.
Näitä on tänne oulun laitaosille ilmestynyt monta, minunkin asuinpaikkani lähellä kolme n,5km matkalla, suurin osa kävelijöistä ja pyöräilijöistä käyttää kuin suojatietä.
Tälläisia tarkoitin, en löytänyt nuita lähelläolevia mapsista, on sen verran uusia
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 723
No ei ole alle 2 sekunnin turvaväli ok.
Jos munkkivuori - espoon ikea välillä ajetaan onnistuneesti joka päivä ~0,5s turvavälillä ja lähes jokaisen väli on tuo sama niin joku 2s väli hetkellisesti rekkaa ohittaessa on ns. aivan helventinmoista liioittelua. Rekan perästä voi 10m päästä vaihtaa kaistaa ilman että tuossa riskitaso mitenkään konkreettisesti ampuu taivaisiin sillä tuo pieni turvaväli on vain hyvin hetkellinen ilmiö.

Muutenkaan jossain perusmotarilla ei sekunnissa eikä kahdessa tapahdu yhtään mitään. Lehmä tai meteoriitti ei maagisesti teleporttaaa keskelle tietä vaan pääösin näet 500m eteen ja jos tie on tyhjä/hiljainen niin seuraavaan 10 sekuntiin ei tapahdu yhtään mitään.

Jos joku vituttaa liikenteessä niin riskin nollaukseen pyrkivät kuskit, hyvin maltillisella riskillä pääset itse (ja muu liikenne) paljon sujuvammin kun nuo ”nollaajat” poistuisi liikenteestä. Joo-o, kerran 10miljoonaa ajosuoritusta kohden voi joku hirvi hypätä (motarilla) eteen jossa hiton isoilla turvaväleillä voisi ehkä ehkäistä 1-2 auton peräänajon mutta ei todellakaan maksa vaivaa sujuvuuteen suhteutettuna.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 187
@jinx1980 ei se turva_väli ole siellä siksi, että pitäs fakin meteoriitteja väistellä. Vaan siksi, että ajoneuvojen välinen etäisyys pysyy kaikilla samana ja liikenne on sujuvaa.

Just toi 0.5 sekunnin ajattelu 24/7 tekee niitä musta jään peltitsunameita ja lähes kuukausittaisia Turunväylän perään ajoja neljän jälkeen. Sellanen 0,5 sekuntia EI vaan toimi kaikkien kuskien kanssa. Se että sinulla toimii != Kaikilla toimii.

Itsellä mennyt tuulilaseja paskaks koska just saatanan persereikä 0,5 sek mahtuu vielä spedet ajaneet eteen ja "yllättäen" kumit rytyssä kun ajavat sieltä tippuu joku helvetin sepelimuru alustasta ja se löytää ittensä mun tuulilasiin.

.i.. 0,5 sek

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Jos munkkivuori - espoon ikea välillä ajetaan onnistuneesti joka päivä ~0,5s turvavälillä ja lähes jokaisen väli on tuo sama niin joku 2s väli hetkellisesti rekkaa ohittaessa on ns. aivan helventinmoista liioittelua. Rekan perästä voi 10m päästä vaihtaa kaistaa ilman että tuossa riskitaso mitenkään konkreettisesti ampuu taivaisiin sillä tuo pieni turvaväli on vain hyvin hetkellinen ilmiö.

Muutenkaan jossain perusmotarilla ei sekunnissa eikä kahdessa tapahdu yhtään mitään. Lehmä tai meteoriitti ei maagisesti teleporttaaa keskelle tietä vaan pääösin näet 500m eteen ja jos tie on tyhjä/hiljainen niin seuraavaan 10 sekuntiin ei tapahdu yhtään mitään.

Jos joku vituttaa liikenteessä niin riskin nollaukseen pyrkivät kuskit, hyvin maltillisella riskillä pääset itse (ja muu liikenne) paljon sujuvammin kun nuo ”nollaajat” poistuisi liikenteestä. Joo-o, kerran 10miljoonaa ajosuoritusta kohden voi joku hirvi hypätä (motarilla) eteen jossa hiton isoilla turvaväleillä voisi ehkä ehkäistä 1-2 auton peräänajon mutta ei todellakaan maksa vaivaa sujuvuuteen suhteutettuna.
Jostain syystä ketjukolareita kuitenkin tapahtuu ihan jatkuvasti. Ehkäpä sen takia, että puolen sekunnin päässä edellä ajavasta näkyvyyttä ei ole 500 metriä, vaan 15 metriä. Siinä neljän sekunnin kohdalla alkaa nähdä edellä ajavasta kunnolla ohi.

Jos ei saa aikaan ketjukolaria, aiheuttaa liian pienellä ajoetäisyydellä jatkuvaa jarruttelun tarvetta, haitariliikettä jonoon ja ruuhkia, kun väliin ei mahdu liittymään. Todellinen dynaaminen kuski toki saa ruuhkan aikaan vaikka kahdesta autosta. Kyllä naurattaa aina nähdä muutoin tyhjällä moottoritiellä kaksi autoa puolen sekunnin päässä toisistaan.

Tietysti "kyllä mä osaan ajaa näin lähellä" -kuskit myös pillastuvat, kun joutuvat edellä ajavan nopeuden muutoksen vuoksi tekemään äkkijarrutuksia. Sehän on edellä ajavan vika, vaikka kauempana voisi vain nostaa jalan kaasupolkimelta.
 
Ensinnäkään niitä ketjukolareita ei tapahdu _jatkuvasti_ ja väittäisin että liikennesuoritteeseen nähden jopa naurettavan vähän ottaen huomioon että ne välit on _jatkuvasti_ sen 0,5sec ”työmatkaliikenteessä” lähellä hesaa ja vauhdit järjestäen yli 80. Kehillä ei ole edes välttämättä tuota 0,5sec hyvä jos 10m (no siihenkin väliin mahtuu kyllä autolla) ja vauhtia lähemmäs 100.

Toisekseen skenaariosi ”tyhjä motari ja ainoat kaksi autoa peräkkäin tappituntumalla” ei liity millään tavalla keskusteluun jonka aihe oli ”kuinka kaukaa on järkevää vaihtaa kaistaa ohittaessa mikäli takaa on muitakin tulossa”. Lienee itsestään selvää että tyhjällä motarilla kahden auton ei ole mitään järkeä ajaa tappituntumalla.

Kolmanneksi kun lähestyt motarilla sitä nollariski nussijaa joka ajaa max 80 ja itsellä vauhtia 120+ niin olet jo kauempaa nähnyt sinne 500m päähän, ei sinne ihan joka sekunti tarvitse nähdä eli sen nollariskinussijankin voi ohittaa ”ihan hyvin” takapuskuria hipoen ja siltikin tiedät tasan tarkkaan mitä siellä kauempana odottamassa. Ko. nopeuseroilla ”katve kauas” on pari-kolme sekuntia ennen kaistan vaihtoa eli ei mitään kun 3 sec aiemmin on seuraavat 10sec tapahtumat jo taltioituna niin valmiiksi prosessoitua filmiä riittää vielä 7 sec ajaksi ohituksen aloituksen jälkeenkin.

Motarilla ajon voisi lyhyesti kiteyttää niin että jos kuka tahansa missä tahansa ohittaa sinut oikealta niin olet sössinyt ja pahasti…
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Usein vielä nämä "turvalliset ohittajat" eivät myöskään osaa katsoa peiliin, että onko sieltä takaa mahdollisesti tulossa joku, vaan "turvallisesti" vaihtavat kaistaa vasemmalle "koska oikeus" ja "koska ylinopeutta ei saa ajaa" ja sitten alkavat suunnitella hermostuneesti sitä puolen minuutin päästä koittavaa rekan ohitusta. Todellisuudessa kuitenkin vaarantavat liikennettä. Niitä rekan takaa eteen ohituskaistalle tuikkaavia on kyllä niitäkin jotka vaihtavat kaistaa siitä ihan rekan perästä, ne on vielä vaarallisempia, kuin ne todella kaukaa ohittamaan lähtevät.
Joo nää rekan takaa tuikkaajat on kyllä ihan oma osansa ja saavat kyllä sitten noottiakin.

Kivaa tulla 120kmh vasuria kun joku työntää avensiksella rekan takaa eteen 85kmh ja se kiuluhan ei motarivauhdeissa kiihdy enää yhtään mihinkään. Omillakin alle 200hp vehkeillä pari kertaa jäänyt pussiin rekan taakse niin saa muuten välillä odotella ihan huolella väliä mihin pääsee häiritsemättä vasemman kaistan porukkaa.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 164
Kokeile painaa millä tahansa pakettiautolla edes 100 vauhdissa "kaasu pohjaan", niin kuin lainaamani kirjoittaja asiaa kuvaili ja ihmettele kuinka pitkään menee saavuttaa tarvittava välimatka, jollaisella ajetaan oikealta ohi ja rekkaa ennen vielä vasemmalle kaistalle.
Siinä samaa mieltä että tyypillinen pakettiauto ei ole kummoinen kiihtymään 100-> 120, 130km/h
Liikenteessä on toki pirteämpiä ja "lastutettuja", jos tarinan mukaan pakettiauto ajoi kontissa, sivuutti oikealta ja kiilasi eteen puskuria hipoen, niin jos aikaa on se 4-5 sekunttia, niin ei sitä kai tarvi mahdottomana pitää, varsinkaan tuon bemari videon jälkeen.

Edit:
Ja muistettava että jos sen 4-5 sekunttia ennen lähtee ohittaan 20kmh/ nopeuserolla, niin nuhainenkin paku kymmennessä sekunnissa saa kerättyä sen 20km/h lisää jolloin jolloin kerkiää siihen toisen keulaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 164
Jos munkkivuori - espoon ikea välillä ajetaan onnistuneesti joka päivä ~0,5s turvavälillä ja lähes jokaisen väli on tuo sama niin joku 2s väli hetkellisesti rekkaa ohittaessa on ns. aivan helventinmoista liioittelua. Rekan perästä voi 10m päästä vaihtaa kaistaa ilman että tuossa riskitaso mitenkään konkreettisesti ampuu taivaisiin sillä tuo pieni turvaväli on vain hyvin hetkellinen ilmiö.
Onnettomuuksiin vaaditaan yleensä useampi virhe, ei kannata tietoisesti tehdä virheitä.

Lisäksi ohittaminen, kaistanvaihto, on helmpompaa asiallisella turvavälillä, ohittaminen kaistanvaihto on tilanteita joissa huomio muualla kuin edelläajavan perässä, ja tilanteita joissa voi syntyä tilanne missä tarvitaan turvaväliä. Eli nimenomaan tarvitaan asillinen turvaväli.

Se että muut tötöilee ei ole syy itse tehdä samaoja virheitä, vaan silloin on vielä tärkeämpää itse välttää turhia virheitä.

Muutenkaan jossain perusmotarilla ei sekunnissa eikä kahdessa tapahdu yhtään mitään. Lehmä tai meteoriitti ei maagisesti teleporttaaa keskelle tietä vaan pääösin näet 500m eteen ja jos tie on tyhjä/hiljainen niin seuraavaan 10 sekuntiin ei tapahdu yhtään mitään.
Ei kannata ulosmitata motarin tarjoamaa turvallisempaa ympäristöä, ja vielä tavalla josta ei ole mitään hyötyä.

Lyhyet turvavälit lisää pumppaamista, lisää vaaratilanteita, tekee liikenteestä tukoista, vaikka ei olisi ruuhkaa, jos jonot pitenee kahden auton pussujunasta pidemmeiksi, niin tuollaisilla väleillä estää tehokkaasti liittymisen kiihdytyskaistoila motarille, estää tehokkaasti kaistanvaihdot jne.

Kyllä nuo on ajokorttikoulutuksessa käyty läpi, vuosikymmeniä, liikenteessä on toki pitkän kokemuksen kuljettajia joilla se tietotaso (koulutus) on 60-70 luvulta, mutta jos nyt jottain liikenneturvallisuus juttua lukenut, katsellut tai kuunnellut, niin ei heidänkään osalta pitäisi tiedon puutteesta olla kyse.

Rekan perästä voi 10m päästä vaihtaa kaistaa ilman että tuossa riskitaso mitenkään konkreettisesti ampuu taivaisiin sillä tuo pieni turvaväli on vain hyvin hetkellinen ilmiö.
Jos ajellaan samaa vauhtia kuin rekka, niin tuolla tavalla muodustaa entistä pidempi "ajoneuvoyhdistelmän.", jossa takanatulialla huono näkyvyys ja huomion vie se reken perä.

Jos suuvutetaan rekkaa, ja aikomus ohittaa, niin onhan se paljon helpompaa asiallisella turvavälillä, voi onnistua ilman jarruttelua, voi onnistua ilman kiilaamisia jne. Jos jätät sen kaistanvaihdon sinne 10m päähän, joudut hiljentää rekan vauhtiin jos ei tilaa ja tarvit paljon isomman vapaan tilan vasemmalla kaistalla.

Jatkossa suojatietä ei enää sallita 60 km/h nopeusrajoitusalueella ilman valo-ohjausta. Jos perusteita nopeusrajoituksen alentamiselle ei ole, suojatie tullaan poistamaan. Entisen suojatien kohdalle voi jäädä tienylityspaikka. Tällöin suojatiemerkit ja tiemerkinnät poistetaan, mutta ylityspaikasta varoitetaan hyvissä ajoin ennen kohdetta uudella jalankulkijoita-merkillä (A16). On tärkeää huomioida, että suojatien ja ylityspaikan juridinen ero on suuri. Suojatiellä olevalle tai ylitykseen valmistautuvalle jalankulkijalle on annettava esteetön kulku. Ylityspaikassa tätä velvollisuutta ei ole.
Näitä on tänne oulun laitaosille ilmestynyt monta, minunkin asuinpaikkani lähellä kolme n,5km matkalla, suurin osa kävelijöistä ja pyöräilijöistä käyttää kuin suojatietä.
Tälläisia tarkoitin, en löytänyt nuita lähelläolevia mapsista, on sen verran uusia
Mikähän noissa on muuttunut. Jos suojatielle on ollut tarve, niin onko niiden käyttö nyt romahtanut niin rajusti että ne on voitu poistaa. Voi onko alun alkaenkin olleet turhia.

Epäilit että johtuu nopeusrajoituksista, jos aiemmin suoajatie, niin kuljettaja joutunut sovittaan nopeuden, jos nyt varoitus, niin sama, suurin juttu se mainitsemasi, eli ei tarvi esteetöntä kulkua antaa, eli ei tarvi aina pysähtyä jos joku reunalle tulossa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Ensinnäkään niitä ketjukolareita ei tapahdu _jatkuvasti_ ja väittäisin että liikennesuoritteeseen nähden jopa naurettavan vähän ottaen huomioon että ne välit on _jatkuvasti_ sen 0,5sec ”työmatkaliikenteessä” lähellä hesaa ja vauhdit järjestäen yli 80. Kehillä ei ole edes välttämättä tuota 0,5sec hyvä jos 10m (no siihenkin väliin mahtuu kyllä autolla) ja vauhtia lähemmäs 100.
Väitit, ettei moottoritiellä voi tapahtua mitään yllättävää. Voi ja tapahtuu. Vaikkakaan en tiedä, lasketaanko jarruttaminen yllättäväksi asiaksi. Yllättävää ei ole sekään, että jos ajaa alle reaktioajan päässä, tulee edellä ajavan jarruttaessa törmäämään.

Toisekseen skenaariosi ”tyhjä motari ja ainoat kaksi autoa peräkkäin tappituntumalla” ei liity millään tavalla keskusteluun jonka aihe oli ”kuinka kaukaa on järkevää vaihtaa kaistaa ohittaessa mikäli takaa on muitakin tulossa”. Lienee itsestään selvää että tyhjällä motarilla kahden auton ei ole mitään järkeä ajaa tappituntumalla.
Ei se ollut mikään skenaario, vaan esimerkki siitä, miten ääliömäinen käytös muuttuu riittävästi toistamalla automaatioksi. Vieressä vapaa kaista, eikä mitään tarvetta tai halua ohitukselle, mutta silti on pitänyt ajaa edessä oleva kiinni ja jäädä siihen, kun sellaisen tavan on itselleen kehittänyt.

Tuo käytös kyllä yleistyy helposti isompiinkin liikennemääriin. Aina kun eksyy kehäteillä ajamaan, saa ihastella 10-20 auton massaa, jossa ajetaan ilman mitään turvavälejä ja jarruvalot vilkkuvat, vaikka massan edessä ja takana ei ole lainkaan liikennettä. Minä jättäydyn tielle liityttyäni kauemmas niistä paikallisista ruuhkista ja kas: muutama sekunti kärpäsparven takana saa ajella ihan ylhäisessä yksinäisyydessä.

Kolmanneksi kun lähestyt motarilla sitä nollariski nussijaa joka ajaa max 80 ja itsellä vauhtia 120+ niin olet jo kauempaa nähnyt sinne 500m päähän, ei sinne ihan joka sekunti tarvitse nähdä eli sen nollariskinussijankin voi ohittaa ”ihan hyvin” takapuskuria hipoen ja siltikin tiedät tasan tarkkaan mitä siellä kauempana odottamassa. Ko. nopeuseroilla ”katve kauas” on pari-kolme sekuntia ennen kaistan vaihtoa eli ei mitään kun 3 sec aiemmin on seuraavat 10sec tapahtumat jo taltioituna niin valmiiksi prosessoitua filmiä riittää vielä 7 sec ajaksi ohituksen aloituksen jälkeenkin.
Siis sanot lähestyväsi niin kaukaa, että näet 500 metrin päähän, mutta siltikin ajat tahallasi yli 40 km/h nopeuserolla aivan kiinni ohitettavaan ennen kaistanvaihtoa? Miksi ihmeessä?

Motarilla ajon voisi lyhyesti kiteyttää niin että jos kuka tahansa missä tahansa ohittaa sinut oikealta niin olet sössinyt ja pahasti…
Niin, tämä pätee niihin 100 km pituisia ohituksia vasemmalla kaistalla tekeviin. Minä sen sijaan kirjoitin: "jos lähdet ohittamaan niin läheltä lähestyvää autoa, että joku maanteiden sankari ei ehtisi tulemaan oikealta ohitse, aloitit ohituksesi aivan liian myöhään". 100 metrin päästä ohitukseen lähtiessä ei "kuka tahansa missä tahansa" voi ohittaa oikealta. Urpoimmat tapaukset sieltä kuitenkin vielä mahtuvat.

Usein tapahtuu myös käänteinen tilanne: edessäni oleva auto lähestyy kanssani samaa tahtia ohitettavaa, mutta jää oikealle kaistalle ja usein vielä hidastaa välin kutistuessa. Jos takanani on joku muu, en todellakaan ala hidastamaan ohitettavaan kiinni ajaneen vuoksi, vaan livun rauhalliseen tahtiin ohi ja annan perkärpäsen pussittaa itsensä. Tällaisia tilanteita tapahtuu etenkin Tampere-Helsinki -välillä säännöllisesti.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 238
Se jos mikä vituttaa, että joku lähtee ohittaa takapuskuria hipoen. Kunnon stereotyyppinen amisbemari-/wannabe-formulakuskiliike. Ja noilla 0,5 sekunnin väleillä ne jarruvalot tosiaan vilkkuu eikä ennakoinnista ole tietoakaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 723
Siis sanot lähestyväsi niin kaukaa, että näet 500 metrin päähän, mutta siltikin ajat tahallasi yli 40 km/h nopeuserolla aivan kiinni ohitettavaan ennen kaistanvaihtoa? Miksi ihmeessä?
Et vieläkään ymmärtänyt että keskusteltiin tilanteesta jossa takaasi on tulemassa _muitakin_. Tietenkin jos tilaa on niin kaistaa vaihdetaan ajoissa, mutta jos ei ole, niin pitää soveltaa saavuttaakseen kaikkia osapuolia tyydyttävän optimaalisen lopputuloksen.

Jos ajan esimerkiksi 160km/h niin voin ihan hyvin tehdä tilaa takaa tulevalle joka ajaa vaikka 200km/h, tila tehdään ajamalla _hetkellisesti_ _vähän lähemmäs_ seuraavaa ohitettavaa (oletuksena että niitä ohitettavia riittää tulevaisuudessakin niin ei siinä vasemmalla voi notkua 2 tuntia 160 mittarissa ihan vain siksi "että mä ohitan") ja ehkä jopa tarvittaessa nostamalla kaasua. Ei niin että ajetaan sitä omaa vauhtia vasemmalla kunnes 'ohitettavat' loppuu.

Eräänkin kerran ajelin turunväylää (2-tie ja kehä III välissä) kohti hesaa sunnuntaina about 160km/h (liikennettä oli alkuillasta ihan jonkin verran), takaa tuli porsche ihan silleen reilusti (about 200km/h), vedin oikealle ja nostin kaasua sen verran että vauhti putosi 150km/h josta koukkasin edellä menevän "takapuskuria hipoen" takas vasurille ja porsche painoi olettavasti vähän lisää kaasua siinä vaiheessa kun huomasi että teen tilaa ja että multa loppuu meidän "nykyvauhdeilla" kaista väkisin kesken. Ohitus ja väistö suoritettiin sellaiseen rakoon oikealla mihin perusautoilijat eivät tunnu pystyvän väistämään edes ajaessaan 100 at 120 alueella ohittaessaan 90 ajavia ja jollaisista ohittajista (yleensä vielä useammasta kerralla) pääse "heittämällä" ohi oikealta ko. rakoa käyttäen.

Itsellä on ainakin periaatteena että teen aina tilaa takana nopeammin tuleville (no eipä niitä juuri ole :)) jos oman matkan teon hidastuminen on vähäisempää kuin takana tulevan saama hyöty tilanteosta. Tossakin ajoin reilusti rajoituksen yli ja tilan tekeminen vaati vielä jopa hidastamista ja - ai kauheaa- polttoainettakin meni kun piti tietysti kiihdyttää takas (no oikeasti nostin 180 paikkeille ja peesasin porschea :)). Itse hävin ajassa ehkä sekunnin tilaa tekemällä ja porsche hyötyi tuon mun häviämän sekunnin jo ohituksen ensimmäisten sekuntien jälkeisenä aikana. Lopulta toki oltiin peräkkäin kehä III kohdilla, mutta tämä taas johtui niistä muista tuuhioista liikenteessä jotka eivät jostain syystä pysty tilaa tekemään vaikka tilaa on kaikille muille paitsi nollariski suhareille ja näin blokkasivat porschea vähän väliä.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 833
Perässä olemattomalla turvavälillä roikkuvat vituttaa. Yksi ajotaidoton asuu täällä samalla suunnalla ja liikkuu suht samoihin aikoihin, josta syystä olen joutunut monesti hänen pakunsa hiostamaksi (on hyvää mainosta firmalle, nimi ja logot isolla autossa). Tämä ajotaidoton ajaa viidenkympin alueella oikeasti noin kolmen metrin päässä takapuskurista ja tyhmemmällekin pitäisi olla selvää, että jos joudun äkisti jarruttamaan niin kolahtaa kovaa. Olen tätä tietysti mielessäni tulkinnut niin, että hän haluaisi ajaa lujempaa kun minä en suostu hiillostamallakaan ajamaan kuin noin 55 (GPS-nopeutta) rajoituksen ollessa 50.

No, nyt kun mitta tuli taas kerran täyteen niin väistin bussipysäkille että antaa apinan mennä. Mitä tapahtui? Jäin ajamaan tämän perään adaptiivisen cruisen rajoittaessa nopeuttani alemmas toivotusta koska tien vapauduttua hän ajaa aavistuksen HITAAMMIN kuin mitä minä olen joka kerta edennyt.

Edellä menevä on siis pakko ajaa kiinni ja hiostaa takapuskurissa, koska ei ole halua edetä yhtään nopeammin vaan...? ?????
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Et vieläkään ymmärtänyt että keskusteltiin tilanteesta jossa takaasi on tulemassa _muitakin_. Tietenkin jos tilaa on niin kaistaa vaihdetaan ajoissa, mutta jos ei ole, niin pitää soveltaa saavuttaakseen kaikkia osapuolia tyydyttävän optimaalisen lopputuloksen.
Optimaalinen lopputulos saadaan sillä, että joko:
a) vasemmalle liimaantunut 200 km/h lähestyvä taukki hidastaa 160 km:iin/h ja jää riittävän turvavälin päähän odottelemaan omaa ohitustaan, jos vasemmalla kaistalla on sitä nopeutta ajava auto edessä, tai
b) oikealla 160 km/h ajava hidastaa riittävän turvavälin päähän ohitettavasta, jos kokee tarpeelliseksi tehdä tilaa jostain kaukaa takaa tulevalle, tai
c) ajetaan vaiks nopeusrajoitusten mukaan, niin ei tule koko ajan eteen tilanteita, joissa joku on estämässä hitaamman ohitusta

Yksikään vaihtoehto ei ole "ajan aivan kiinni ja hipaisen sekä ohitettavan että minua ohittavan takapuskureita, ettei kenenkään tarvitse hidastaa". Voin vakuuttaa, että ohitettava ei ole tyytyväinen siihen lopputulokseen.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 164
Et vieläkään ymmärtänyt että keskusteltiin tilanteesta jossa takaasi on tulemassa _muitakin_. Tietenkin jos tilaa on niin kaistaa vaihdetaan ajoissa, mutta jos ei ole, niin pitää soveltaa saavuttaakseen kaikkia osapuolia tyydyttävän optimaalisen lopputuloksen.
Sitten on tapahtunut paha arviointi virhe jos turvaväli tippuu puoleen sekunttiin.
Jos vasemmalla kaistalla ei ole tilaa, niin eikä ole parempi alkaa sitä paikkaa katsomaan jo sieltä sekunttien päästä, ja jos "täyttä", niin jäädä sinne useamman sekunnin päähän, jolloin esim jono tilanteessa helppo sovittaa nopeus kohdilleen, kun tilaa löytyy.

Eräänkin kerran ajelin turunväylää (2-tie ja kehä III välissä) kohti hesaa sunnuntaina about 160km/h (liikennettä oli alkuillasta ihan jonkin verran), takaa tuli porsche ihan silleen reilusti (about 200km/h), vedin oikealle ja nostin kaasua sen verran että vauhti putosi 150km/h josta koukkasin edellä menevän "takapuskuria hipoen" takas vasurille ja porsche painoi olettavasti vähän lisää kaasua siinä vaiheessa kun huomasi että teen tilaa ja että multa loppuu meidän "nykyvauhdeilla" kaista väkisin kesken. Ohitus ja väistö suoritettiin sellaiseen rakoon oikealla mihin perusautoilijat eivät tunnu pystyvän väistämään edes ajaessaan 100 at 120 alueella ohittaessaan 90 ajavia ja jollaisista ohittajista (yleensä vielä useammasta kerralla) pääse "heittämällä" ohi oikealta ko. rakoa käyttäen.
Mitä yrität kertoa, sitäkö että sikailit, vaaransit ?

Eli olit yhdelle kohtelias, usealle muulla epäkohtelias, netto taisi mennä negatiiviseksi.

Yritän sanoa että kannattan muiden liikkujien huomioimista, mutta en kannatta muiden tahallista haittaamista, saati vaarantamista, eli vähän pitäisi summailla.

Siihen muuten on ihan syynsä miksi motarilla jopa kielletty kaistavaihtelu. Eli pitäisi olla tavallista painavampi syy jos sellaisen liikeen päättää tehtä. Saati sitten reilua ylinopeutta normaali tilanteessakin liiankapeaan väliin, liian suurella nopeuserolla.

Hyöty teosta jäi epäselväki, kuvauksen mukaan se Porschekuskin joutu listä vauhtia, kun kaista koukkialla kävi tila ahtaaksi.

Kasa virheitä, jotka kukin lisäsi riskiä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 636
Perässä olemattomalla turvavälillä roikkuvat vituttaa. Yksi ajotaidoton asuu täällä samalla suunnalla ja liikkuu suht samoihin aikoihin, josta syystä olen joutunut monesti hänen pakunsa hiostamaksi (on hyvää mainosta firmalle, nimi ja logot isolla autossa). Tämä ajotaidoton ajaa viidenkympin alueella oikeasti noin kolmen metrin päässä takapuskurista ja tyhmemmällekin pitäisi olla selvää, että jos joudun äkisti jarruttamaan niin kolahtaa kovaa. Olen tätä tietysti mielessäni tulkinnut niin, että hän haluaisi ajaa lujempaa kun minä en suostu hiillostamallakaan ajamaan kuin noin 55 (GPS-nopeutta) rajoituksen ollessa 50.

No, nyt kun mitta tuli taas kerran täyteen niin väistin bussipysäkille että antaa apinan mennä. Mitä tapahtui? Jäin ajamaan tämän perään adaptiivisen cruisen rajoittaessa nopeuttani alemmas toivotusta koska tien vapauduttua hän ajaa aavistuksen HITAAMMIN kuin mitä minä olen joka kerta edennyt.

Edellä menevä on siis pakko ajaa kiinni ja hiostaa takapuskurissa, koska ei ole halua edetä yhtään nopeammin vaan...? ?????
Ehkä hän uskalsi ajaa nopeampaa sinun perässäsi koska ajatteli että jos poliisi pysäyttää jonkun ylinopeuden takia, on se jonon eka?

EDIT: Ja jos siellä on ylinopeuskameroita, olemalla sinun puskurissa kiinni kameraan menee sinun eikä hänen rekkarinsa?

Meni pupu pöksyihin ja sisu kaulaan kun joutuikin jonon ekaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 901

Nämä on kyllä omanlaisiansa yksisarvisia. Joskus näkee kun moottoritien vasemmalla kaistalla joku vetää jonossa ihan takapuskurissa kiinni. Oletus tietysti, että nyt jollain on kiire ja väistö oikealle, niin nämä yksisarviset joko vaihtaa perässä oikealla kaistalle jatkaen puskurissa kiinni ajoa tai ohittaa ja menee oikealle kaistalla edelleen metsästäen seuraavan takapuskurin johon kiinnittäytyä.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 833
Ehkä hän uskalsi ajaa nopeampaa sinun perässäsi koska ajatteli että jos poliisi pysäyttää jonkun ylinopeuden takia, on se jonon eka?

EDIT: Ja jos siellä on ylinopeuskameroita, olemalla sinun puskurissa kiinni kameraan menee sinun eikä hänen rekkarinsa?

Meni pupu pöksyihin ja sisu kaulaan kun joutuikin jonon ekaksi.
Kaippa tääkin on mahdollista, joskaan nopeuskameroita ei ole lähelläkään tätä reittiä jota liikuttaessa me jatkuvasti kohtaamme.

Myös melkoista vähälahjaisuutta osoittaa se, jos pelkää poliisin tutkaa ajettaessa max 55 rajoituksen ollessa 50. Ennemmin ne antavat sakon sille apinalle joka roikkuu perässä täysin ilman turvaväliä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 723
Hyöty teosta jäi epäselväki, kuvauksen mukaan se Porschekuskin joutu listä vauhtia, kun kaista koukkialla kävi tila ahtaaksi.
Ei, nykyvauhdeilla (mun 160 ja porschen arviolta 200) olisi kaista loppunut kesken, mulla on autossa myös jarrupoljin jota käyttämällä se kaista ei olisi loppunut minulta ikinä kesken - mutta miksi hiljentää enemmän kuin on tarpeen. Pointti oli että motarilla se liikenne on oikeasti niin "hidastempoista" että joku hetkellinen sekunnin-kaksi kestävä manooveri ei riskiprofiilia nosta oikeastaan miksikään kun tapahtumat tiedetään hyvällä todennäköisyydellä paljon pidemmälle.

Minähän en porschen nopeutta tarkalleen tiedä, saattaa olla että ajoi samaakin vauhtia koko episodin, mutta itse olisin hänen saappaissaan nostanut kaasua koska a) yleensä kukaan ei tee tilaa b) vaikka pistin vilkun päälle tilan teon merkiksi (ennenkuin olin ko. hetkellä ohittamaani autoa vielä edes saavuttanut) niin siltikin vaikea arvioida että koska se auto edestä oikeasti tulee poistumaan. Toisekseen itse pääsääntöisesti aina painan kaasua jos joku tekee tilaa "ahtaaseen väliin" (nollariski kuskille siis 'ahtaaseen' joka haluaa satoja metrejä joka suuntaan tilaa) estäen tilannetta että tilan tekijä joutuisi merkittävästi tai ollenkaan pudottamaan vauhtiaan ja/tai tulemaan pussitetuksi. Olen siis melko varma että hän teki vastaavankaltaisen kaasulta noston ja painalluksen kuin itse tein.

Näemmä sulle on ihan outoa että on hiton kohteliasta painaa ohittajana kaasua jos joku tekee sulle tilaa eikä pussittaa tyyppiä oikealle, ilmankos tuo liikenne tuolla motarilla on niin tahmeaa ja varmaan pussitukset yksi syy miksi hiton isoihin väleihin ei osa vaihda ja nämä joutuu sitten itse ohittamaan oikealta eli kysymys ei ole siitä etteikö siellä olisi tilaa väistää jos sieltä on tilaa ohittaakin.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 187
Kuljettajan pitäisi toimia ennakoitavasti. Se on perusolettama liikenteessä. jos olet jo lähtenyt ohittamaan motarilla 1+n autoa, miksi keskeytät ohittamisen 160 km/h vauhdista (mitä ehmettiä?) koukkaamalla ohitettavien joukkoon? Koska takaa tulee joku? Jonka myös pitäisi nähdä että olet jo menossa ohi ja reagoida siihen. Ei ihme että vakuutusmaksut nousee kun tämmöistä sirkusta vedetään liikenteessä, jonka tarkoitus on mahdollistaa siirtymä paikasta A paikkaan B. Siellä paikassa B voi sitten sitä nopeutta nostaa kahteen markkaan, jos se kohde B on vaikka moottoriurheilurata ja sinne on ajan ostanut.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 164
Ei, nykyvauhdeilla (mun 160 ja porschen arviolta 200) olisi kaista loppunut kesken, mulla on autossa myös jarrupoljin jota käyttämällä se kaista ei olisi loppunut minulta ikinä kesken
Näytti kuitenkin loppuneen.
ja nostin kaasua sen verran että vauhti putosi 150km/h josta koukkasin edellä menevän "takapuskuria hipoen" takas vasurille
Jos jo lähdössä koukkasit väliin mihin ei mahtuisi muutenkin, nyt sovittamatta vauhtia, ilmeisen nopeat kaistan vaihdot.

Liuta vaarallisia vetoja, muiden häritsemistä, takaa tullutkin joutu nopeutta muuttamaan.

Toisekseen itse pääsääntöisesti aina painan kaasua jos joku tekee tilaa "ahtaaseen väliin" ...
Jos ennen nopeuden nostoa vauhdit on huomattavan suuret, niin eikö tuollainen toiminta lisää entisestään riskejä ? vaikeuttaa ennustamista entisestään jne.

Muille jonossa oleville tilanne näyttää siltä että joku ohituskaistaa ajava vaihtaa keskelle jonoa, siellä jonossa edellä joku valmistautunut ohittamiseen ja odottanut että 160km kuski menisi ohi, hänen poistuttua kaista vapaa, eikun sieltä tulee joku kahtasataa.

Ja tuo ajatus, vaaranpaikka ei kestä kun parisekunttia, miksi tehdä niin, aivan turhaan. On vähän sama kuin risteyksen yli ajaisi sokkona lujaa, eihän se ylitys kestä kuin parisekunttia.

Edit:
En muista mikä nimerkki oli ärsyyntynyt kun rekan ohittaja vaihtaa eteen, jos tavanomainen vauhti on tuota luokkaa, niin eroa jo sen verran että etäisyyden ja nopeuseron arviointi virheitä tulee. Ei ole mitenkään tavanomaista että ohituskaistalla ajellaan moisia vauhteja, jos siellä joku tulee neljänsadan metrin päässä, niin ei siinä välttämättä erota että se on nyt kolmensadanmetrin päässä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.09.2017
Viestejä
978
Enpä ole tänne ennen kirjoitellut, mutta kootaanpa tähän muutama perseilyhavainto Jyväskylästä:

Katusuunnittelussa täälläpäin on paikoitellen suosittu tapoja, missä kaksi kaistaa muuttuu yksikaistaiseksi osuudeksi ja useimmiten toinen kaista päättyy pakolliseen kääntymiseen. Näin on esimerkiksi Hannikaisenkadulla, missä etelästä saavuttaessa vasen kaista lopulta pakottaa käyttäjänsä kääntymään vasemmalle Cygnaeuksenkadulle ja vastaavasti Seppälässä Lokikosken/Laukaantien muuttuessa Laukaaseen päin ajettaessa yksikaistaiseksi ja oikea kaista pakottaa käyttäjänsä lopulta kääntymään oikealle Kangasvuorentielle. Kummassakin tapauksessa on enemmän sääntö kuin poikkeus, että ryhmittymistä käytetään väärin ja sitten ajetaan ihan helvetillisillä ylinopeuksilla, kiihdytyksillä taikka muilla perseilyllä muiden eteen, säästääkseen sen parin autonmitan verran aikaa. Useimmiten nämä sankarit eivät myöskään ole menossa minnekään kauas, vaan aika usein nämä spedet ovat määränpäässään hyvin pian temppujensa jälkeen, joka saa kyllä kovasti kyseenalaistamaan toimintansa järkevyyden/hyödyllisyyden. Silloin tällöin käytän tuota Hannikaisenkatua tarkoituksella siihen, että aion lopulta kääntyä vasemmalle ja olen pariin otteeseen saanut takana tulevalta tööttäyksiä taikka valojen vilkutuksia siksi, koska en ole mahdollistanut heille ilmeisesti tätä "ohituskaistan" käyttöä, vaan olen käyttänyt sitä siihen tarkoitukseen, mihin se on tarkoitettu. Näin ollen eivät ole päässeet ohittelemaan muita ja sekös ärsyttää.

Toinen täälläkin aika paljon käsitelty aihe on tosiaan esim. hiljaisella motarilla toisen keulan eteen kaistan vaihtaminen. Eli, että ei jätetä mitään turvaväliä, vaan palataan oikealle kaistalle täysin tarpeettomasti aivan välittömästi kun ohitettava on juuri ja juuri pois tieltä. Omassa autossani tämä tarkoittaa useimmiten myös sitä, että tutkalla varustettu cruise alkaa jarruttamaan, jolloin joudun kytkemään sen hetkeksi pois päältä, koska muuten toisen temppuilu tekee omasta ajostani tarpeettoman poukkoilevaa. Lisäksi saan kaikki kurat, lumet taikka kivet autoni keulaan kun tietenkään mitään turvaväliä ei voi jättää.

Kolmas nyt kesällä esiin noussut ilmiö ovat olleet motarilla pitkien välkyttelijät. Tämä nousee esiin ohitustilanteessa kun ohitan vaikkapa rekkaa satasen alueella ja ajan itse suurinta sallittua taikka vähän yli. Kaikille tämä ei tietenkään sovi, vaan alkaa valoshow, jonka ilmeinen tarkoitus on tietenkin vaatia "latua", mutta jos rekka on vaikka vielä siinä toisella kaistalla tiellä, niin mihinköhän kohtaan se takanatulija meinaa minun väistävän? Lisäksi on mielestäni kyseenalaista vaatia ketään pois tieltä, jos oma tarkoitus on ajaa selvästi yli sallitun, eikä edessä ajavakaan aja alinopeutta.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 833
Kaikille tämä ei tietenkään sovi, vaan alkaa valoshow, jonka ilmeinen tarkoitus on tietenkin vaatia "latua", mutta jos rekka on vaikka vielä siinä toisella kaistalla tiellä, niin mihinköhän kohtaan se takanatulija meinaa minun väistävän?
Tässä kohtaa vittumaisempi ihminen antaa kuuliaisesti tilaa hidastamalla omaa vauhtiaan niin paljon että pääsee liittymään sen ohitettavan ajoneuvon taakse. Ei suositeltavaa, ei järkevää, ei älykästä mutta ajatuksena silti houkutteleva.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 649

Ei nämä tilanteet kyllä naurata. Sitten jos on vielä paha sadekeli, kuten esim viime reissullani oli, niin saa pelätä että tekevätkö pit liikkeen kun sateisten urien takia liittyy hitaasti takaisin oikealle. Oikeasti puskevat sillä autollaan puolen metrin päässä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 723
Kuljettajan pitäisi toimia ennakoitavasti. Se on perusolettama liikenteessä. jos olet jo lähtenyt ohittamaan motarilla 1+n autoa, miksi keskeytät ohittamisen 160 km/h vauhdista (mitä ehmettiä?) koukkaamalla ohitettavien joukkoon? Koska takaa tulee joku? Jonka myös pitäisi nähdä että olet jo menossa ohi ja reagoida siihen. Ei ihme että vakuutusmaksut nousee kun tämmöistä sirkusta vedetään liikenteessä, jonka tarkoitus on mahdollistaa siirtymä paikasta A paikkaan B. Siellä paikassa B voi sitten sitä nopeutta nostaa kahteen markkaan, jos se kohde B on vaikka moottoriurheilurata ja sinne on ajan ostanut.
Motareilla on ko. vauhdilla (ja hitaammillakin) "koko ajan ohitettavia", tuolla sun logiikalla juurikin luodaan tilanne jossa 90 ajava ohittaa 120 alueella 89 kulkevaa possujonoa turusta helsinkiin. Sinne oikealle vaihdetaan ja voi vaihtaa kun siellä on sellainen kolo että takaa tuleva pääsee ohitse (ja jos/kun se takaa tuleva tulee oikealta ohitse siinä samassa kolossa niin se tarkoittaa että kolo siinä oikealla oli niin helvetin iso että sinne olisi ihan hyvin voinut väistää ja tässä kohtaa vasemman kaistan nussija voisi tuhota ajokorttinsa lopullisesti). Minun tapauksessa porschella ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia tulla oikean kautta ohitse, mutta toisaalta pystyin ihan hyvin päästämään hänet ohitse menemällä itse sinne oikealle (siitä omastakin ajonopeudesta kun voi katsos tarvittaessa joustaa).

nollariskikuskit lienevät niitä samoja joita tavallisella maantiellä possujonossa yks-kaksi-muutama kerrallaan ohitellen päättävät painaa edellä jarrua siinä vaiheessa kun takaa tuleva ohittaja on jo päätöksensä tehnyt ja päättänyt vastaantulevan liikenteenvuoksi palata omalle kaistalleen ko. auton _taakse_. Mikähän logiikka tässäkin on, varmemmin ottaa sen ohittavan auto takaluukkuunsa?
Muille jonossa oleville tilanne näyttää siltä että joku ohituskaistaa ajava vaihtaa keskelle jonoa, siellä jonossa edellä joku valmistautunut ohittamiseen ja odottanut että 160km kuski menisi ohi, hänen poistuttua kaista vapaa, eikun sieltä tulee joku kahtasataa.

Ja tuo ajatus, vaaranpaikka ei kestä kun parisekunttia, miksi tehdä niin, aivan turhaan. On vähän sama kuin risteyksen yli ajaisi sokkona lujaa, eihän se ylitys kestä kuin parisekunttia.
Jos ei osaa katsoa että kaista on tyhjä sinne vaihtaessaan niin en minä ei kukaan muukaan voi auttaa. Toisekseen motarilla kun on sitä aikaa niin koko ajan olisi syytä tarkailla myöskin peilejä, niistää näkee puolestaan takaa lähitulevaisuudessa tulevat tapahtumat 'etukäteen'. Käytännössä jos vähänkään osaa motarilla peilejä käyttää niin jo useita sekunteja ennen ohitustarvetta tiedät onko se kaista tyhjä ja ohituksen _voisi_ käytännössä tehdä silmät ummessa. Jos ohittamaan lähtiessä pitää alkaa peileistä tilannetta ihmettelemään ja päätä kääntelemään sen arvioimiseksi että onko siellä tilaa vaiko eikö ole niin hommat on mennyt vihkoon jo sekunteja aiemmin.

Toisin sanoen esimerkissäsi peilistä olisi näkynyt sekä tuo 160km/h aja että 200km/h ajava joten ei pitäisi voi tulla yllätyksenä edellä ajavalla että siellä vasemmalla on autoja, ei tullut porsche itsellenikään yllätyksenä - ihme skenaarioita sitä ihmiset keksivätkin...

Jos sinun mielestäsi ei ole mitään eroa sillä että motarilla ajaa pienen hetken hieman "optimaalista" turvaväliä pienemmällä etäisyydellä vs ajaa risteyksen yli sokkona jossa ei edes tiedä onko risteävällä tiellä autoa niin en voi kyllä tässäkään asiassa auttaa. Selventää toki kyllä miksi liikenne Suomessa on sellaista tahmeaa ja joustamatonta kuin se nyt sattuu olemaan.
 
Ho Lee Fuk

Team R&T
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
849
Joo nää rekan takaa tuikkaajat on kyllä ihan oma osansa ja saavat kyllä sitten noottiakin.

Kivaa tulla 120kmh vasuria kun joku työntää avensiksella rekan takaa eteen 85kmh ja se kiuluhan ei motarivauhdeissa kiihdy enää yhtään mihinkään. Omillakin alle 200hp vehkeillä pari kertaa jäänyt pussiin rekan taakse niin saa muuten välillä odotella ihan huolella väliä mihin pääsee häiritsemättä vasemman kaistan porukkaa.
Itse junnasin harrasteautollani viime vkloppuna Neste Ralleista kotiin tullessani Lahti - Helsinki -motarin oikeaa kaistaa tappavan tasaista ~110km/h. Ei kuitenkaan ollut mikään ongelma nostaa hetkellisesti nopeutta rekkojen / karavaanareiden / ym. ohituksen ajaksi sinne vasemman kaistan ... 130km/h -nopeuksiin. Se on jännää kuinka keskivertoisilla tuulipukuteroilla (ja vastaavilla) tuo on mahdoton tehtävä, näitä näki tollakin, lyhyellä matkalla kymmeniä. Käsittääkseni kuitenkin liikenne toimii (eli "vetää") parhaiten silloin kun kaikki joustavat, myös "hitaasti" ajelevat sekä "minulla on oikeus" -tyypit.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 514

Samaa tuli tehtyä itse kun ajelin Joensuusta Helsinkiin. 80-90kmh oli matkanopeus koska lyhyet välitykset ja katto alhaalla mutta aina kun piti päästä ohi niin pienempää pykälään ja vasemman kaistan nopeutta ohi ja paluu oikealle ja hidastus. Ei mitään muita ongelmaa kuin yksi maastokuorma-auto tms joka jäi puskuriin hinaamaan kun halusi ajaa 100kmh.
 
Liittynyt
05.08.2021
Viestejä
499
Tänään joku tuli reilullta ylinopeudella persuksiin 80 rajoitetulla tiellä kun pidin vauhdin 83-85 navigaattorin mukaan. Arvelin että menee pian ohi kun kiire tuntuu olevan, mutta kun ei. Helpotin häntä hiljentämällä vauhdin kolmeen kymppiin (hitaasti hiljentäen) niin sitten meni ohi, katosi näkyvistä ja minä sain palauttaa oman vauhtini normaaliksi. Olisi hän päässyt heittämällä ohi halutessaan ilman hiljentämistäkään, näkyvyys oli kauas.
 
Liittynyt
15.09.2020
Viestejä
372

Hämmentävintä (omasta mielestäni) näissä tapauksissa on se, että on pelottavan paljon sellaisia tyyppejä tuolla liikenteessä jotka vaikuttavat ihan normaaleilta ja mukavilta tyypeiltä ns. siviilissä: Eivät riehu edes päissään, ottavat muut huomioon, auttavat vanhukset tien yli, ja pitävät ovia auki muille ihmisille, tekevät vapaaehtoistyötä, lahjoittavat rahaa keräyksiin, jne. Sitten nämä samat tyypit ajaa autolla kuin psykopaatit -- aina edes tajuamatta sitä. Kerran jos toisenkin tällaisen tyypin kanssa puhunut, että etkö tajua että tuo 3m päässä ajaminen motarinopeuksissa on paitsi vaarallista, mutta myös helvetin ahdistavaa ja ärsyttävää. Ei ollut edes tajunnut tekevänsä niin, eikä ainakaan tajunnut että siinä olisi mitään outoa/epänormaalia. On jatkanut täysin samalla linjalla. Usein myös ohittavat ensin ajamalla 40cm päässä edelläajavan puskurista, kylkiä hipoen ohi, ja sorat naamalle roiskien takaisin omalle kaistalle. Ja kuten sinun esimerkissäsi, se persuksissa ajaminen on se täysin normaali asia (annapas olla jos joku ajaisi niiden takapuskurissa kiinni, niin riemuhan siinä repeäisi).

Jokin juttu tässä on outoa. Sanotaan että jos vaikka itse olisin tilanteessa jossa huomaisin että teen jotain asiaa täysin eri tavalla kuin muut, niin aika pian alkaisin kyseenalaistamaan omia toimiani, tai edes etsimään tietoa asiasta, että olenko se minä väärässä, vai tosiaan nuo kaikki sadat muut ihmiset. Ehkä siinä on omien tekojensa kyseenalaistaminen ja itsekritiikki jotka ovat täysin mahdottomuuksia näille liikenteessä keepoileville ja perseessä kiinni ajaville. En mä oikein muita syitä keksi. Ovat joko täysin ymmärtämättömiä että siinä olisi mitään outoa/väärää, tai ovat vain kusipäitä, joille se koko universumi pyörii heidän napansa ympäri. Mene ja tiedä.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 233
Koulujen alun kunniaksi tänään taas ärsytti erityisen paljon taajamakaasuttelu. Neljänkympin tie, niitä koululaisista varoittavia kylttejä tien molemmin puolin, näkörajoitteisia suojateitä ja kello näyttää kolmea (eli koululaisia myös liikkeellä). Eikä mitään toivoa pysyä edelläolevien kyydissä, kun itselläni oli 44 vakkarissa, eli 41km/h todellista.

Itselläni ei edes ole lapsia. Silti vituttaa tuo välinpitämättömyys.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 164
Motareilla on ko. vauhdilla (ja hitaammillakin) "koko ajan ohitettavia", tuolla sun logiikalla juurikin luodaan tilanne jossa 90 ajava ohittaa 120 alueella 89 kulkevaa possujonoa turusta helsinkiin. Sinne oikealle vaihdetaan ja voi vaihtaa kun siellä on sellainen kolo että takaa tuleva pääsee ohitse (ja jos/kun se takaa tuleva tulee oikealta ohitse siinä samassa kolossa niin se tarkoittaa että kolo siinä oikealla oli niin helvetin iso että sinne olisi ihan hyvin voinut väistää ja tässä kohtaa vasemman kaistan nussija voisi tuhota ajokorttinsa lopullisesti). Minun tapauksessa porschella ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia tulla oikean kautta ohitse, mutta toisaalta pystyin ihan hyvin päästämään hänet ohitse menemällä itse sinne oikealle (siitä omastakin ajonopeudesta kun voi katsos tarvittaessa joustaa).
Maali taisi vähän siirtyä.

Ehkä se ohittaminen kannattaa perua kun minuutin yrittänyt, eikä vieläkään saavuttanut sitä ohitettavaa , riippumatta siitä onko taakse jo joku tullut.

Toinen, noin tyypillisesti jos on pidempi motari, eikä ruuhka, niin tuolla nopeuserolla se muutaman sadan metrin väli on jo sellainen että sinne voi palata, siellä kuitenkin menee "vartti" ennenkuin saavuttaa seuraavaa.

Kritiikki koski sitä oikealla koukkumista, tilanteissa joissa ei väliin mahdu turvallisesti, muita häritsemättä ja jos oma ohitusvauhti ylittää jo korkeimman sallitun, niin ohituksen jatkamisesta ainoa häiriö on se että takanatuleva joutuu sovittaa vauhdin edelläajavan pienempää ylinopeuteen.

Tuollaiset ei tilaa palata oikealle syntyy yleensä silloin jos liikennettä enemmän, joten siellä ohituskaistallakkin voi syntyä useamman auton jonoutumaan, jolloin sitä koukkumista ei siellä välissä kannata turhaan harrastaa.

nollariskikuskit lienevät niitä samoja joita tavallisella maantiellä possujonossa yks-kaksi-muutama kerrallaan ohitellen päättävät painaa edellä jarrua siinä vaiheessa kun takaa tuleva ohittaja on jo päätöksensä tehnyt ja päättänyt vastaantulevan liikenteenvuoksi palata omalle kaistalleen ko. auton _taakse_. Mikähän logiikka tässäkin on, varmemmin ottaa sen ohittavan auto takaluukkuunsa?
Turvallisuutta miettivät kuskit pyrkivät helpottaan sitä ohittamista, eivät vaikeuttaan.

Esimerkki tilanteesta missä riskit kasvaa hurjasti kun tehtään useampia virheitä, ensin tehtää virhe arvioidessa ohitusta, ja aloituspäätos tehtyä ei keskeytetä ajoissa, ja sen lisäksi vielä joku toinen tekee virheen.

Jos ei osaa katsoa että kaista on tyhjä sinne vaihtaessaan niin en minä ei kukaan muukaan voi auttaa. ..
Ihmiset tekee virheitä, osassa autoja on huonot peilit, se että etäisyyksien arvioiminen on monelle vaikeaa eteenpäinkin, niin se on vielä vaikeampaa taaksepäinkin.

Jos siellä kilometrin, myöhemmin muutaman sadan metrin päässä tulee auto, niin sen yllättävä nopeus voi olla vaikea arvioida, ja taaksekkin katsoja voi tehdä virhearvion.

Mutta hyvä esimerkki siitä että onnettomuudet vaatii usein monia virheitä, jossa ylinopeutta ajava ottaa osan ihan turhaa kontolleen.

Jos sinun mielestäsi ei ole mitään eroa sillä että motarilla ajaa pienen hetken hieman "optimaalista" turvaväliä pienemmällä etäisyydellä vs ajaa risteyksen yli sokkona jossa ei edes tiedä onko risteävällä tiellä autoa niin en voi kyllä tässäkään asiassa auttaa.
Sori huono esitys.

Krtisoin sitä että puolusteltiin turhien riekien ottoa jos ottaa vain hetkellisesti. Risteys vertaus oli toki kärjistys, mutta ihan hyvä(*.

Toki se ero että toisen kontissa ajaminen tarkoittaa sitä että näkee risteykssä lähestyvän auton, mutta uskoo pienellä marginaalilla selviävän. Kontissa ajaminen on ihan sen toiveen varassa ettei osu.

(*
No voidaan vähän täsmentää, ei sieltä eilenkään ketään tullut ja sen verran näkyvyyttä että näkee minkä alle ajaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 028
se persuksissa ajaminen on se täysin normaali asia (annapas olla jos joku ajaisi niiden takapuskurissa kiinni, niin riemuhan siinä repeäisi).
Tätä on joskus tullut testattua kun joku riemuidiootti on roikkunut puskurissa kiinni. Ensin päästää ohi ja sitten roikkuu itse siellä puskurissa. Satunnaisesti siellä toisen auton kabiinissa on jopa selkeästi havaittu, että ehkä siinä omassa toiminnassa oli jotain pielessä. Vastaanottavana osapuolena kun ei ole ollenkaan niin kiva olla kuin antavana,
 
Liittynyt
26.06.2021
Viestejä
675
Ihmiset tekee virheitä, osassa autoja on huonot peilit...
On tosiaankin, omista sivupeileistä ei nää mitään, kun on asennettu väärään kohtaan, vaikka ei pisarapeilistä nyt muutenkaan mitään näkisi. Taustapeilistä ei välttämättä myöskään näe, kun se paikotellen tärisee liikaa. Jos ei näe niin käännän päätä, kun paikotellen muu ei auta. Koittakaa taskuparkki mäkeen ilman peilejä, ei helvetti enää ikinä jaksa sitä pään veivausta ja tietysti vielä ilman ohjaustehostinta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 636
Kaahailijoista tuli mieleen useampi viikko sitten kun ajeltiin Vantaan Pakkalan uusien asuinalueiden hitailla pikkuteillä, liekö rajoitus 40 vai 30 km/h. Joku teiniauto ajoi vastaan varmaan kahdeksaakymppiä, etupenkillä kaksi nuorta heppua ja ajajalla silmät seisoivat päässä. Tuli mieleen Reindeerspotting-leffan kaahailukohtaus missä sankari kaasuttelee huumepäissään olikossenyt Rovaniemen teillä ja meinaa ajaa mummelin kumoon.

Sisäisesti kyllä kuohahti niin vaarallinen ajaminen, siellä liikkui jalkaisin lapsia yms. Primitiivinen ensireaktioni ja -ajatukseni oli että jos olisin ollut jalankulkija, äkkiä joku kivi käteen ja heitän päin tuulilasia, koska miksipäs ei. Ei järkevin reaktio, mutta mikäs olisikaan.

No onneksi olin auton sisällä niin jäi nyt tekemättä sitten. Tää on näitä tilanteita missä haluaisi pysäyttää tyypin ja kysyä "Miksi?!?!?", jos siis oli ollenkaan tolkuissaan. Eihän sitä tiedä, jos tyttökaveri oli just jättänyt ja siksi millään ei ollut väliä yms., mutta silti.

Vielä en ole autokameraa hankkinut, mutta jos tuollainen kaahailu tulisi videoitua ja rekkari näkyy, reagoisiko poliisi sellaiseen mitenkään vai olisivatko vaan "hyvä ettei käynyt kenellekään mitään"? Puuttuvatko edes todisteiden kera liikenteen vaarantamisiin, jos on videotodistetta? Vai onko ainoa vaihtoehto laittaa Iltasanomien webbisivuille julkaistavaksi, siellähän tuollaisia autokameravideoita välillä näkee, vaarallisia ohituksia jne.?
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 243

Mikset soittanut 112?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 363
Harva asia tuntuu saavan ihmisen samanlaiseen näyttämisen halun/raivon valtaan kuin autokoulun autot. Poljen aika usein Helsingissä Tattariharjuntien vartta, jonka varrella on myös Ajovarman toimipiste. Sen vuoksi alueella pyörii myös paljon autokoulujen autoja, joko inssejä suorittamassa ja niitä varten harjoittelemassa. Tiellä nopeusrajoituksena taisi olla 50.

Tänään sitten taas ajoi ensin rauhakseltaan tietä eteenpäin Alppikylää kohti autokoululainen ja pienellä suoralla siitä piti rynniä ison ja hienon Audin ohi, nopeutena varmaan vähintään 100 km/h. Itse pyörätiellä ihan säikähdin, kun niin liikennevirtaa poikkeavaa nopeutta päätti joku kaahata. Ei ohittaja tietysti kauas päässyt, kun tien varrella on useampikin liikenneympyrä. Mutta pointtina taisikin olla sille autokoululaiselle pitkän nenän näyttäminen. Tilannetta pahensi se, että melkein koko tieltä on juuri nyt jyrsitty asfaltti pois, joten tien pinta on surkeassa kunnossa.

Ja näitä ohituksia, risteyksissä ohittamista, liikenneympyröihin rynnimisiä ym näkee päivittäin.

Idiootteja on monenlaisia.
 
Ei ne tiedä videon perusteella kuka siellä on kuskina, ellei sitten videolta selkeästi näy. Ja kun kuski ei ole tiedossa niin ei tuommoisella videolla ole paljoa painoarvoa. Toki jos jonkun henki lähtee niin saattaa video kiinnostaa ja kyseleevät auton omistajalta kukas on ajellut.
 
Liittynyt
15.09.2020
Viestejä
372
Harva asia tuntuu saavan ihmisen samanlaiseen näyttämisen halun/raivon valtaan kuin autokoulun autot. Poljen aika usein Helsingissä Tattariharjuntien vartta, jonka varrella on myös Ajovarman toimipiste. Sen vuoksi alueella pyörii myös paljon autokoulujen autoja, joko inssejä suorittamassa ja niitä varten harjoittelemassa. Tiellä nopeusrajoituksena taisi olla 50.

Tänään sitten taas ajoi ensin rauhakseltaan tietä eteenpäin Alppikylää kohti autokoululainen ja pienellä suoralla siitä piti rynniä ison ja hienon Audin ohi, nopeutena varmaan vähintään 100 km/h. Itse pyörätiellä ihan säikähdin, kun niin liikennevirtaa poikkeavaa nopeutta päätti joku kaahata. Ei ohittaja tietysti kauas päässyt, kun tien varrella on useampikin liikenneympyrä. Mutta pointtina taisikin olla sille autokoululaiselle pitkän nenän näyttäminen. Tilannetta pahensi se, että melkein koko tieltä on juuri nyt jyrsitty asfaltti pois, joten tien pinta on surkeassa kunnossa.

Ja näitä ohituksia, risteyksissä ohittamista, liikenneympyröihin rynnimisiä ym näkee päivittäin.

Idiootteja on monenlaisia.
Tuo autokoululaisviha on jotenkin niin älytöntä. Mutta, kai siellä on epävarma miehisyys, ja pitää näyttää että se oma kulkine on tosi räyhäkäs peli, ja ainaki isompi! Omalla kohdallani tulee aina sellainen "awwws, siellä kulkee ensiaskeleitaan nuori autoilijan taimi" -reaktio, pidän reilun turvavälin, ja annan niiden touhuta rauhassa. Jokainen meistä on ollut joskus ensimmäistä kertaa harjoittelemassa autolla ajoa. Eikai sitä mennä vauvoillekaan huutamaan että mikä on jumalauta kun ei kävely luonnistu heti ensimmäisellä yrittämällä, siinä kehtaat kompastella just MUN edessä.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 636
Mikset soittanut 112?
Ei ollut eka primitiivireaktioni, ja siinä vaiheessa kun aloin asiaa mielessäni analyyttisesti harkita, homma oli jo ohi eikä edes rekkaria tiedossa, hyvä jos olisin voinut poliisille auton värin arvata. Tietty jos se jatkoi älytöntä kaahamistaan kohti Jumboa ja sen jälkeenkin, kai poliisi ja muutkin olisivat sitten sen spotanneet. (Alue ei ole minulle niin tuttua että olisin poliisille heti osannut kertoa kadun nimeä, lähinnä vain sanoa "täällä Vantaalla olisko kilsan tai puolen päässä Jumbosta jonnekin kai etelän suuntaan" tms.

Vähän sama kun aikoinaan sain risteilylaivalla tuntemattomalta riehujalta nyrkistä näköön. Vasta varmaan puolen tunnin kuluttua tuli mieleen "Ai niin, olishan sitä voinut hakea jonkun laivan henkilökunnasta/vartijan laittamaan tyyppi laivan putkaan...". Aina ei tule yllättävässä tilanteessa ekana se järkevin toimenpide-ehdotus mieleen.

Tosin kerran kun näin bussin ulkopuolella humalaisten tappelun joka näytti aika vaaralliselta pienemmän pataan saajan näkökulmasta, silloin kekkasin soittaa heti 112. Sieltä sanottiin "älä tänne soita vaan poliisille", johon vastasin hämmentyneenä "ööö ai jaa? mikäs se poliisin numero sitten on kun en ulkoa sellaisia muista?". No, poliisin numeron niiltä sentään sain ja sinne soitettuani tulivat äänestä päätellen pillit vinkuen paikalle, onneksi (en päässyt näkemään kun bussi jatkoi matkaansa).

Olen kyllä ollut käsityksessä että 112 kautta saisi yhteyden myös poliisiin, mutta ilmeisesti ei aina, tai sitten ennen oli eri meisinki.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
519
Eilinen ärsyyntyminen lähinnä kanssaliikkujien typeryydestä. En ollut itse osallisena, vaan ajoin pyörällä tapahtumapaikan ohi.

Normaali kaksikaistainen tie. Naispyöräilijä pysähtyi suojatien viereen odottamaan autoja (eli noudatti väistämisvelvollisuuttaan). Yksi auto pysähtyi päästääkseen pyöräilijän suojatien yli (ei olisi tarvinnut, koska pyöräilijä odotti pyörän päällä). Auton takaa valotonta, helvetisti savuttavaa mopoa ajanut nuori miehenalku kaveri kyydissään päätti sitten ohittaa pysähtyneen auton pyöräilijän edestä risteysalueella.
Potentiaali vakavampaankin onnettomuuteen ilmeinen, en ehtinyt mopon rekkaria nähdä eikä toisaalta ollut kännykkäkään mukana. Tuo nuori olisi selvästi kaivannut puhuttelun.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 636
Tuo autokoululaisviha on jotenkin niin älytöntä. Mutta, kai siellä on epävarma miehisyys, ja pitää näyttää että se oma kulkine on tosi räyhäkäs peli, ja ainaki isompi! Omalla kohdallani tulee aina sellainen "awwws, siellä kulkee ensiaskeleitaan nuori autoilijan taimi" -reaktio, pidän reilun turvavälin, ja annan niiden touhuta rauhassa. Jokainen meistä on ollut joskus ensimmäistä kertaa harjoittelemassa autolla ajoa. Eikai sitä mennä vauvoillekaan huutamaan että mikä on jumalauta kun ei kävely luonnistu heti ensimmäisellä yrittämällä, siinä kehtaat kompastella just MUN edessä.
Mä en ainakaan autokouluautoille kettuile koska välillä siellä ratissa onkin vanha äkäinen autokoulunopettaja, eikä hauras 17-vuotias neito. Minunkin autokoulunopettajani oli kovin äkäinen, välillä vilkutteli valoja ohittaneille vaikka minä olin ratissa, lol...

No en kettuile muutenkaan, ymmärrän että kokematonta jännittää ratissa ja ihan turhaa siinä on hänen stressitasoaan enempää nostaa. Jos tuntuu menevän alinopeutta mielestäni, sitten ohitan rauhallisesti sopivassa kohtaa, ilman aggressiivisuutta.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
519
Olen kyllä ollut käsityksessä että 112 kautta saisi yhteyden myös poliisiin, mutta ilmeisesti ei aina, tai sitten ennen oli eri meisinki.
Ennen poliisille oli suora numero 10022, mutta se poistui kokonaan käytöstä yli kymmenen vuotta sitten. Nykyään kaikki toimii hätänumerosta 112, ja siellä tekevät päätöksen mitä toimijoita lähettävät paikalle.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 636
Ennen poliisille oli suora numero 10022, mutta se poistui kokonaan käytöstä yli kymmenen vuotta sitten. Nykyään kaikki toimii hätänumerosta 112, ja siellä tekevät päätöksen mitä toimijoita lähettävät paikalle.
No hyvä, kehitys kehittyy. Tapahtuneesta on kyllä yli 10 vuotta aikaa. Luulin kyllä jo silloin että hätätilanteissa poliisin saisi kiinni myös hätänumerosta, että sieltä edes ohjattaisiin puhelu eteenpäin.

En ilmeisesti ollut joutunut kovin usein soittamaan hätänumeroon tai poliisiin jotta olisin tiennyt silloin tuon eron.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 723
Turvallisuutta miettivät kuskit pyrkivät helpottaan sitä ohittamista, eivät vaikeuttaan.

Esimerkki tilanteesta missä riskit kasvaa hurjasti kun tehtään useampia virheitä, ensin tehtää virhe arvioidessa ohitusta, ja aloituspäätos tehtyä ei keskeytetä ajoissa, ja sen lisäksi vielä joku toinen tekee virheen.
On kyllä erikoista logiikkaa, miten jarruttaminen edesauttaa (jo tehtyä - tai käynnissä olevaa) ohitusta jos/kun on tarkoitus palata kaistalle ko. jarruttavan auton taakse? Yhtäkkinen jarrutus ilman mitään syytä pienentää jo ohitetun auton ja edellä menevän välistä koloa jolloin ohittajan on vain ja ainoastaan vaikeampi palata omalle kaistalle. Mikä sinun mielestäni siis helpottaa ohitusta onkin itse asiassa reaalimaailmassa ihan päin vastoin, mutta kukin tavallaan.

Mitä virheitä siinä tekee jos edessä on vaikka 5 autoa ja tulee paikka ohittaa _vähintään_ 1 auto? Ohittamaan lähtiessä ei välttämättä tiedä/näe pääseekö useammankin auton ohitse jos pääsee niin mennään ja palataan sitten jonoon kun hetki tulee. Voidaan siis ohittaa kerralla 1-N autoa mutta vähintään 1. Ilmankos maanteillä kulkee noita possujonoja - ei lähdetä ohitse ollenkaan kun ei etukäteen tiedetä 100% varmaksi tiedetä että monenko auton ohitse pääsee samalla kerralla :)?

Toisaalta ei sekään auta vaikka tietäisi ennalta ehtivän ohittavan vain tasan 1 auton, sen ohitettavan auton edessä oleva painaa kuitenkin (täysin turhaan ja liikennettä vaarantaen) sitä jarrua. Virheitä tekee jonossa ainoastaan ko. tilanteessa täysin turhaan jarruttava toope, sellaisen kuskin päässä ei voi liikkua yksinkertaisesti yhtään mitään. Mutta nythän se selvisi, sitä tehdään koska se on turvallista :).

Jos ohitettavana jarruttaa haluaa niin se tehdään aikaisintaan silloin kun ohittajan keula on sun keulan ohitse (kaasua voi nostaa vähän aiemminkin), jos alat painamaan jarrua esimerkiksi siinä kohtaa kun ohittajan keula on sun takaoven kohdalla niin ohittajan mahdollinen ohituksen keskeytyskin muuttuu mielenkiintoiseksi kun ohittajan vieressä oleva "turvallinen kuski" (tm) jarruttaa samaa tahtia eli omalle kaistalle ei ole edes mahdollista palata ja sitten kun se jarruttava toope ymmärtää virheensä niin edelleenkään sinne kaistalle ei voi palata kun jarruttajan ja sen takana olevan välissä onkin simsalabim hesarin verran tilaa eli pitää vielä odottaa että siihen tulee vähintään auton mentävä kolo.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 164
On kyllä erikoista logiikkaa, miten jarruttaminen edesauttaa (jo tehtyä - tai käynnissä olevaa) ohitusta jos/kun on tarkoitus palata kaistalle ko. jarruttavan auton taakse?
Turvallisuutta miettivät kuskit auttavat turvalliseen ohitukseen, ei yritä sitä estää, saati tietoisesti tahallaan vaarantaa jarruttamalla.

Jos ei puhuta yksittäisestä tapauksesta, niin noin yleistän kuvaus sopii tapauksiin joissa lähdetty ohittimaan possujunaa, ilman tietoa voiko ohituksen suorittaa turvallisesti loppuun asti, ja sen seurauksena ohitus jouduttu keskeyttämään ja tunkemaan liian pieneen väliin, jossa sitten syntynyt sitä hässäkkään ja väärin ymmärrystä. Jos näkymää kunnolla sen yhden ohittamiseen, niin jos ihan sekoiluksi menee, niin palata sitten takaisin. Mutta ei ohitustilanteessa sekoiliat oli ajolupa kelpoisia.

Jos se väli on se >satametriä, niin sekaannusten varaa pienempi, ja vaikka joku sekopää jarruttelisi, niin siitä selviäisi.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 514
Harva asia tuntuu saavan ihmisen samanlaiseen näyttämisen halun/raivon valtaan kuin autokoulun autot. Poljen aika usein Helsingissä Tattariharjuntien vartta, jonka varrella on myös Ajovarman toimipiste. Sen vuoksi alueella pyörii myös paljon autokoulujen autoja, joko inssejä suorittamassa ja niitä varten harjoittelemassa. Tiellä nopeusrajoituksena taisi olla 50.

Tänään sitten taas ajoi ensin rauhakseltaan tietä eteenpäin Alppikylää kohti autokoululainen ja pienellä suoralla siitä piti rynniä ison ja hienon Audin ohi, nopeutena varmaan vähintään 100 km/h. Itse pyörätiellä ihan säikähdin, kun niin liikennevirtaa poikkeavaa nopeutta päätti joku kaahata. Ei ohittaja tietysti kauas päässyt, kun tien varrella on useampikin liikenneympyrä. Mutta pointtina taisikin olla sille autokoululaiselle pitkän nenän näyttäminen. Tilannetta pahensi se, että melkein koko tieltä on juuri nyt jyrsitty asfaltti pois, joten tien pinta on surkeassa kunnossa.

Ja näitä ohituksia, risteyksissä ohittamista, liikenneympyröihin rynnimisiä ym näkee päivittäin.

Idiootteja on monenlaisia.
Ainoa syy miksi noista tulee välillä mentyä ohi aika vikkelään (enkä tarkoita auton vauhtia) on simppelisti se että joskus olen joutunut istumaan melkein viisi minuuttia autokouluauton takana risteyksessä ruuhka-aikana kun ei ole uskaltanut vetää mihinkään rakoon. Muutenhan noissa isoin ongelma on rehti arvaamattomuus. Joskus yksi veti liinat kiinni kesken suoralla jossa 50kmh rajoitus. En keksinyt muuta syytä kuin väärä poljin tai nähnyt oravan tms. Onneksi pidin reilua väliä kun näin että kolmio oli kontissa. Pahempia ovat kyllä nuo kotiopetuksessa olevat. Milloin mennään ylinopeutta, milloin alinopeutta ja muutenkin ajetaan kuin isukki mutta ilman tarvittavia taitoja.
 
Liittynyt
23.08.2020
Viestejä
998
Mä en ainakaan autokouluautoille kettuile koska välillä siellä ratissa onkin vanha äkäinen autokoulunopettaja, eikä hauras 17-vuotias neito. Minunkin autokoulunopettajani oli kovin äkäinen, välillä vilkutteli valoja ohittaneille vaikka minä olin ratissa, lol...

No en kettuile muutenkaan, ymmärrän että kokematonta jännittää ratissa ja ihan turhaa siinä on hänen stressitasoaan enempää nostaa. Jos tuntuu menevän alinopeutta mielestäni, sitten ohitan rauhallisesti sopivassa kohtaa, ilman aggressiivisuutta.
Näille opetteleville kuljettajille olisi hyvä näyttää sitä malliesimerkkiä juuri noin, että miten oikeaoppisesti hitaampi ohitetaan. Valitettavasti yleensä näytetään enempi sitä kuinka ei pitäisi liikenteessä toimia.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 630
Pahempia ovat kyllä nuo kotiopetuksessa olevat. Milloin mennään ylinopeutta, milloin alinopeutta ja muutenkin ajetaan kuin isukki mutta ilman tarvittavia taitoja.
No enpä nyt tiedä. Nykyisin opetusluvalla opetetuista suurempi prosentti pääsee inssistäkin ensimmäisellä kerralla läpi verrattuna autokoulussa opiskelleisiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 763
No enpä nyt tiedä. Nykyisin opetusluvalla opetetuista suurempi prosentti pääsee inssistäkin ensimmäisellä kerralla läpi verrattuna autokoulussa opiskelleisiin.
Kyllä se sama tilanne oli ihan muinoinkin. Ajotuntimäärät kotiopetuksessa ovat ihan jotain muuta kuin autokoulun muutama hassu tunti. Yllättäen autoa oppii parhaiten ajamaan ajamalla.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 620
Viestejä
4 186 388
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom