Microsoft valmistelee uutta Sets-ikkunointijärjestelmää

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543

Microsoft on kertonut tuovansa Windows Insider -käyttäjillä lähitulevaisuudessa kaksi odotettua uudistusta. Ensimmäisen on jo Fall Creators Updateen odotettu Timeline- eli Aikajana-ominaisuus ja jälkimmäinen sekä kenties mielenkiintoisempi on täysin uusi Sets-ikkunointijärjestelmä.

Sets-ikkunointijärjestelmä muuttaa ohjelmien ajamista siten, että voit avata useita eri ohjelmia ja tiedostoja saman ikkunan erillisiin välilehtiin. Microsoftin esimerkissä käyttäjä avaa Wordin ja sen rinnalle OneNote-, selain- ja PowerPoint-välilehdet. Kun koko ikkuna suljetaan ja käyttäjä avaa kyseisen Word-tiedoston uudelleen, Windows kysyy, haluaako käyttäjä avata myös muut samassa ikkunassa olleet välilehdet tai osan niistä. Toistaiseksi ei ole varmuutta, vaatiiko uusi ikkunointijärjestelmä tukea ohjelmilta suoraan, vai toimiiko se ohjelmasta riippumatta automaattisesti.

Microsoft tulee julkaisemaan Sets-ikkunointijärjestelmän aluksi vain osalle Windows Insider -käyttäjiä tutkiakseen tarkemmin ihmisten käyttötottumuksia ja koko järjestelmän toimivuutta. Kun yhtiö on tutkinut Sets-käyttäjien käyttötottumuksia ja vertaillut dataa perinteisen järjestelmän käyttäjiin kylliksi, se tulee julkaisemaan ominaisuuden kaikkien kokeiltavaksi.

Timeline-ominaisuus ei sinänsä ole enää uusi tuttavuus, sillä sitä esiteltiin jo aiemmin tänä vuonna pidetyssä Build-tilaisuudessa. Käytännössä ominaisuus mahdollistaa tiedostojen ja muiden aktiviteettien tutkimisen ja etsimisen päivämäärien perusteella. Ominaisuus julkaistaan seuraavassa Windows 10:n Fast Ring 1 -koontiversiossa.

Lähde: Microsoft

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Eli vähän niinkuin Stardocking Groupy... https://forums.stardock.com/485861/Stardock-has-a-new-killer-app-Groupy---organize-your-windows-together
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 076
Voi olla ihan toimivakin idea toivottavasti kyljessä ei tule tuhatta muuta ongelmaa.
 
Hellsinki

Kapteeni pienkonekorjaaja
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 120
Palaisivat wanhaan ni olisi helpompi käyttää... Lähes poikkeuksetta kaikki uusi on ollu silkkaa sontaa mikkisoftalta ohjelmien käyttämisen puolelta.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Palaisivat wanhaan ni olisi helpompi käyttää... Lähes poikkeuksetta kaikki uusi on ollu silkkaa sontaa mikkisoftalta ohjelmien käyttämisen puolelta.
Kuulostaa kovin muutosvastarinta+aika kultaa muistit -kombolta, itselle ei tule nykypäivänä enää mitään esimerkkiä mieleen mikä olisi oikeasti toiminut paremmin vanhoissa windowseissa.
 
Hellsinki

Kapteeni pienkonekorjaaja
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 120
Kuulostaa kovin muutosvastarinta+aika kultaa muistit -kombolta, itselle ei tule nykypäivänä enää mitään esimerkkiä mieleen mikä olisi oikeasti toiminut paremmin vanhoissa windowseissa.
kun on tottunut käyttää win95-XP niin että kaikki on samassa paikassa (yli 10-vuotta), löyty asetukset,ohjelmat sekunnin murto-osissa. Win10 käynnistävalikko on edelleenki omasta mielestä onnettoman huono wanhaan verrattuna.

Muutos vastasuudessa ei ole mitää vikaa ku mitään vikaa ei vanhassa ollut. "älä korjaa vikaa jota ei ole olemassa"
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
kun on tottunut käyttää win95-XP niin että kaikki on samassa paikassa (yli 10-vuotta), löyty asetukset,ohjelmat sekunnin murto-osissa. Win10 käynnistävalikko on edelleenki omasta mielestä onnettoman huono wanhaan verrattuna.

Muutos vastasuudessa ei ole mitää vikaa ku mitään vikaa ei vanhassa ollut. "älä korjaa vikaa jota ei ole olemassa"
Makuasioita, itse en pidä missään nimessä tuosta vanhan tyylisestä start menusta, tosin todella harvoin itse menusta tulee edes haettua mitään, yleensä painan vain Windows-näppäintä ja kirjotan pari ekaa kirjainta, DOS elää ja voi hyvin suonissa ja selkäytimessä, sieltä se PC-ura kuitenkin lähti (Win3.1:n ohella)
 
Snowman

Peräsmies
Liittynyt
09.02.2017
Viestejä
1 427

Tämä. Windows key ja hakusana on ollut ihan killer ominaisuus jo pitkään. Sets vaikuttaa todella kiinnostavalta, jos toiminta saadaan ilman ohjelmakohtaista tukivaatimusta. Esim webselain, photari, lightroom ja chat ohjelmat välilehdille, hyvä idea.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 638
Tämä. Windows key ja hakusana on ollut ihan killer ominaisuus jo pitkään.
Juuri näin. Porukka arpoo sovelluksia sieltä kömpelöstä valikosta ja kaiken maailman etsi-sovelluksilla jne, vaikka ei oikeasti tarvitse tehdä mitään muuta kuin painaa Win ja kirjoittaa muutama kirjain sovelluksen/tiedoston nimen alusta ja siinä kaikki.

Tosin osa järjestelmätyökaluista on blokattu niin, että niiden kohdalla pitää kirjoittaa koko nimi ennen kuin haku näyttää tuloksen (esim. regedit), mutta se on eri asia.

Sets vaikuttaa todella kiinnostavalta, jos toiminta saadaan ilman ohjelmakohtaista tukivaatimusta. Esim webselain, photari, lightroom ja chat ohjelmat välilehdille, hyvä idea.
Viimeiset 25 vuotta niitä on kutsuttu taskbarin sovelluskuvakkeiksi, mutta nyt maailma kohisee kun ne saa ryhmiteltyä yhden sovelluksen yläpalkkiin. Tai no, annetaan sen verran periksi, että onhan tuossa sentään lisänä O365-tilin kautta tapahtuva synkka, mutta ihan hyvin samat ominaisuudet olisi voitu integroida myös siihen vanhaan tuttuun malliin. Mutuilen lisäksi, että ominaisuus vaatii sovellukselta suoran tuen, joten menee pitkään ennen kuin tuota käyttävät mitkään muut tuotteet kuin Office ja Edge.

Timeline vaikuttaa sellaiselta taustalla rullaavalta semipakolliselta apuvälineeltä, jolla tuhoutuu kaikki vähäinenkin yksityisyys. Eivät ole MS:n viimeisimmät kehityskuviot muutenkaan olleet ihan aukottomasti käyttäjien puolella, joten toivotaan parasta, pelätään pahinta.
 
Snowman

Peräsmies
Liittynyt
09.02.2017
Viestejä
1 427
Viimeiset 25 vuotta niitä on kutsuttu taskbarin sovelluskuvakkeiksi, mutta nyt maailma kohisee kun ne saa ryhmiteltyä yhden sovelluksen yläpalkkiin. Tai no, annetaan sen verran periksi, että onhan tuossa sentään lisänä O365-tilin kautta tapahtuva synkka, mutta ihan hyvin samat ominaisuudet olisi voitu integroida myös siihen vanhaan tuttuun malliin. Mutuilen lisäksi, että ominaisuus vaatii sovellukselta suoran tuen, joten menee pitkään ennen kuin tuota käyttävät mitkään muut tuotteet kuin Office ja Edge.
Juu, lähinnä tuossa houkuttelee se uudelleenkäynnistyksen tuoma etu, jos kaikki saisi aukeamaan kerralla siitä, mihin jäätiin.
 
Deussu

Premium-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
653
Tuo win + ohjelman pari ekaa kirjainta OLISI hyvä ominaisuus, jos paska toimisi. Puolet ajasta joku Microsoftin oma softa jää löytymättä. Hyvänä esimerkkinä MSSQL, jonka osat ei vaan löydy, kun taas käynnistä-valikosta löytyi suoraan. :rage:
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 638
Tuo win + ohjelman pari ekaa kirjainta OLISI hyvä ominaisuus, jos paska toimisi. Puolet ajasta joku Microsoftin oma softa jää löytymättä. Hyvänä esimerkkinä MSSQL, jonka osat ei vaan löydy, kun taas käynnistä-valikosta löytyi suoraan. :rage:
Kyllähän noita tarinoita kuulee aina silloin tällöin, mutta eipä ole omalla kohdalla ollut ongelmia. Useimmiten syynä näihin on rikkinäinen indeksi, tai väärät hakusanat.

Ja kuten sanoin, osa järjestelmätyökaluista on piilotettu MS:n toimesta tarkoituksella niin, että ne näytetään hakutuloksissa vasta kun on kirjoittanut koko ohjelman nimen. Se on typerää holhoamista, mutta ominaisuus kuitenkin.
 
Deussu

Premium-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
653
Kyllähän noita tarinoita kuulee aina silloin tällöin, mutta eipä ole omalla kohdalla ollut ongelmia. Useimmiten syynä näihin on rikkinäinen indeksi, tai väärät hakusanat.

Ja kuten sanoin, osa järjestelmätyökaluista on piilotettu MS:n toimesta tarkoituksella niin, että ne näytetään hakutuloksissa vasta kun on kirjoittanut koko ohjelman nimen. Se on typerää holhoamista, mutta ominaisuus kuitenkin.
Jotenkin liityyy noihin indekseihin, koska aina ei edes koko nimen kirjoittaminen auta.

Tuo on vain hyvin ärsyttävää, jos haluaa nopeasti lisätä vaikkapa aliaksen, niin sitä MSSQL konfiguraattoria ei löydykkään ja joutuu navigoimaan syvälle kansioihin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 638
Kiinnitä se starttiin?
Kaikenlaisia kiertoteitä toki löytyy, mutta ei se sitä alkuperäistä ongelmaa korjaa ja jos tuota ilmenee useammallakin koneella (siis sellaisilla joita ei jatkuvasti käytä), niin ei niitä kiertoteitä voi etukäteen sellaisille viritellä joka ikisen sovelluksen osalta.

Pääsääntöisesti se haku kuitenkin toimii ihan kuten pitääkin, joten ei tehdä tästä suurempaa ongelmaa kuin mitä se satunnaisissa tilanteissa onkaan.
 
Tup3x

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 332
Makuasioita, itse en pidä missään nimessä tuosta vanhan tyylisestä start menusta, tosin todella harvoin itse menusta tulee edes haettua mitään, yleensä painan vain Windows-näppäintä ja kirjotan pari ekaa kirjainta, DOS elää ja voi hyvin suonissa ja selkäytimessä, sieltä se PC-ura kuitenkin lähti (Win3.1:n ohella)
Sama. En keksi mikä vanhassa olisi paremmin kuin kympissä. Jos jotain etsin, painan vain windows-näppäintä ja kirjoitan pari kirjainta ja painan entteriä. Buum. Heti löytyy. Joskus nuolinäppäintä pari kertaa alas.

Mulla ainakin hakee oikein kaikkialta sieltä, mikä on ideksoitu (eli esim. koko start menu).
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 638
Sama. En keksi mikä vanhassa olisi paremmin kuin kympissä.
Yksityisyys tulee ensimmäisenä mieleen, mutta siitä ei porukka nykypäivänä tunnu oikein välittävän muutenkaan. Toinen on sitten se, että kympissä ei ole edelleenkään kaikki asetukset yhden katon alla, joten niitä pitää paikoin kaivella sieltä vanhan ohjauspaneelin puolelta. Lisäksi kaikenlainen asetusten ja toimintamallien pakkosyöttö ja muokattavuusrajoitukset tökkivät.

Ei sillä, että haluaisin mitään XP:tä, tai edes Windows seiskaa enää käytellä, mutta ei kymppikään pelkkää kukkaiskulkuetta ole.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Juu, lähinnä tuossa houkuttelee se uudelleenkäynnistyksen tuoma etu, jos kaikki saisi aukeamaan kerralla siitä, mihin jäätiin.
Tätähän varten on hibernate. Todella harvinaista, että nykykoneissa tarvisi ikinä alkaa käynnistelemään uusiksi mitään, kun windowsissa ei ole enää aikoihin ollut mitään vakausongelmia ja muistiakin pitäisi olla saatavilla vähintään tarpeeksi pitää sovellukset auki koko ajan.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Tätähän varten on hibernate. Todella harvinaista, että nykykoneissa tarvisi ikinä alkaa käynnistelemään uusiksi mitään, kun windowsissa ei ole enää aikoihin ollut mitään vakausongelmia ja muistiakin pitäisi olla saatavilla vähintään tarpeeksi pitää sovellukset auki koko ajan.
Eiköhän se ajatus ollut juurikin tiedostoon sidottu yhteiskäynnistys eikä se ettei softia voi auki pitää. Poistaa sidonnaisuuden tiettyyn koneeseen ja esim jos tekee useampaa projektia samanaikaisesti on kätevä sitoa ne yhden projektin aineistot samaan ikkunaan (vaikka esim virtuaalityöpöydillä onnistuu samankaltainen toiminta se on sidottu siihen yhteen koneeseen)
 
Mistä tämä tiedostoon sitominen tuli? Miten sen edes on tarkoitus toimia? Jos tiedostoon sisällyttää jotain ylimääräistä jöbbää niin se tiedostohan korruptoituu kaikilla muilla järjestlemillä jotka sitä jöbbää eivät ymmärrä.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Mistä tämä tiedostoon sitominen tuli? Miten sen edes on tarkoitus toimia? Jos tiedostoon sisällyttää jotain ylimääräistä jöbbää niin se tiedostohan korruptoituu kaikilla muilla järjestlemillä jotka sitä jöbbää eivät ymmärrä.
Jos vaikka luet uutisen? Tarkemmat detailit saadaan varmasti myöhemmin, mutta MS:n esimerkissä käynnistivät wordin, onenoten, selaimen ja powerpointin samaan ikkunaan. Tuon Wordin kautta tallennettu tiedosto kysyi sitten toiseella koneella avattaessa että avataanko nämä muutkin ohjelmat mitkä oli viimeksi auki samassa ikkunassa. Eiköhän tuo rakenneta sen verran järkevästi että jos kone ei tue ominaisuutta se ei lähde sitä kysymään.
 
Ei tämä detalji ainakaan tuossa teidän uutisessa lue...
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Ei tämä detalji ainakaan tuossa teidän uutisessa lue...
Näemmä unohdin erikseen mainita että toisella koneella tosiaan, mutta kyllä tuosta pitäisi ilmi käydä että se on tiedostoon sidottu ominaisuus?
Microsoftin esimerkissä käyttäjä avaa Wordin ja sen rinnalle OneNote-, selain- ja PowerPoint-välilehdet. Kun koko ikkuna suljetaan ja käyttäjä avaa kyseisen Word-tiedoston uudelleen, Windows kysyy, haluaako käyttäjä avata myös muut samassa ikkunassa olleet välilehdet tai osan niistä.
Ja upotetussa YouTube-videossa mainitaan erikseen että nimenomaan eri koneella.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 638
Näemmä unohdin erikseen mainita että toisella koneella tosiaan, mutta kyllä tuosta pitäisi ilmi käydä että se on tiedostoon sidottu ominaisuus?

Ja upotetussa YouTube-videossa mainitaan erikseen että nimenomaan eri koneella.
Joo, siinä videossa se on nimenomaan esimerkkinä että käytetään toista konetta ja siinä mainitaan myös että "koska käytössä on O365, osaa Windows tunnistaa tiedostossa avoimena olleet muut välilehdet".

110% varmuudella tuo ei tule tukemaan samalla tavalla mitään muita kuin O365:n kautta tulevia sovelluksia ja arvaan että koneeseen pitää myös kirjautua O365-tunnuksella.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Joo, siinä videossa se on nimenomaan esimerkkinä että käytetään toista konetta ja siinä mainitaan myös että "koska käytössä on O365, osaa Windows tunnistaa tiedostossa avoimena olleet muut välilehdet".

110% varmuudella tuo ei tule tukemaan samalla tavalla mitään muita kuin O365:n kautta tulevia sovelluksia ja arvaan että koneeseen pitää myös kirjautua O365-tunnuksella.
Eiköhän se riitä että o365-tili on sidottu officeen, en minä ainakaan kirjaudu o365-tililläni windowsiin ja kaikki o365-setit toimivat normaalisti. itseasiassa tässä pöytäkoneella ei edes ole 365:ttä periaatteessa vaan tavallisella lisenssillä asennettu office 2016, johon on paljon myöhemmin lisätty kylkeen oppilaitoksen o365-tilin kirjautumistiedot
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 058
Miten on mahdollista että ominaisuus on ilmestynyt myös Windows 7 Internet Exploreriin?
Vilkaisin ja siinä kysyttiin jotain välilehdistä ja että otatko käyttöön uuden ominaisuuden.
Edit. ei ollut sama ominaisuus, mutta harmi kun ei ehtinyt lukea mitä siinä kahdessa kohdassa kysyttiin.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 749
Viestejä
4 191 087
Jäsenet
70 785
Uusin jäsen
henkkalu

Hinta.fi

Ylös Bottom