Microsoft liittyi Open Invention Networkiin ja antaa koko patenttisalkkunsa sen jäsenten käyttöön

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Vaikka Microsoft on todellisuudessa yksi maailman suurimmista tai jopa suurin avoimen lähdekoodin projekteja tuottavista tahoista, sitä harvemmin yhdistetään avoimeen lähdekoodiin positiivisessa mielessä. Yhtiön tuoreimman liikkeen myötä vuosien aikan rakentunut heikko maine saattaa kuitenkin kääntyä parempaan.

Microsoftin on liittynyt Open Invention Network -yhteenliittymään. Samalla yhtiö antaa koko 60 000 patentin salkkunsa OIN:n jäsenyritysten käyttöön ilmaiseksi Linux-käyttöjärjestelmään ja siihen liittyvien teknologioiden, ohjelmien ja muun vastaavan suhteen. Sama pätee yhtiön noin 30 000 patenttihakemukseen niiden hakemusten osalta, joille patentti lopulta myönnetään. Päätös liittyä OIN:ään tullee tekemään merkittävän loven myös Microsoftin lompakkoon, sillä yhtiö on tehnyt miljarditiliä Androidiin liittyvien patenttiensa lisensoinnista.

OIN:n pääjäsenet ovat Google, IBM, NEC, Philips, RedHat, Sony, SUSE ja Toyota, mutta yhteenliittymään kuuluu yhteensä yli 2650 yritystä.

Lähde: ZDNet, Microsoft

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Liittynyt
10.01.2018
Viestejä
212
Hyvä muutos, kannatan. Mietinkin eilen tuleekos tästä uutista. Käsittääkseni kuitenkaan tämä ei vapauta Android-valmistajia lisenssimaksuista mikäli he eivät itse kuulu OIN:iin. Käsitin ZDNetin uutisesta että Microsoftin liittyminen sallii patenttien käytön vain OIN-jäsenten kesken.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935

Eikös tuossa uutisessakin juuri niin sanota
 
Ehkä hämmennys tulee tuosta "lovi lompakkoon" kohdasta, ei se tietenkään vapauta niitä Android-valmistajia mistään elleivät kuulu OIN:ään, mutta eiköhän aika monta noista maksajista kuulu.
 
Liittynyt
01.09.2018
Viestejä
31
Kudos for MS. Mutta eiköhän Linukka olisi pärjännyt ilman tätä "avoimuutta". Heti kun DX 12 tulee avoimeksi nostan peukun pystyyn.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Jäi vähän epäselväksi, mitä MS tästä hyötyy? Onko tuolla OIN:llä muita patentteja joihin MS haluaa päästä käsiksi, vai pelkäävätkö he että Google tai joku muu jäsen saattaisivat yrittää mitätöidä näitä patentteja oikeudessa?
 
Liittynyt
10.01.2018
Viestejä
212
Ehkä hämmennys tulee tuosta "lovi lompakkoon" kohdasta, ei se tietenkään vapauta niitä Android-valmistajia mistään elleivät kuulu OIN:ään, mutta eiköhän aika monta noista maksajista kuulu.
Juuri tuo sai minut miettimään kumminko päin tämä nyt menee.

Ei tuolta jäsenlistasta Samsungia esimerkiksi löytynyt, HTC kylläkin. Eli Samsung vieläkin siis makselee miljoonat/miljardit Microsoftille.
Jäsenlista:
The OIN Community - Open Invention Network
 
Viimeksi muokattu:

ted

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
181
M$ Linux tulossa lähitulevaisuudessa?
Tästä on ollut puhetta siitä lähtien kun MS ilmoitti, että windows serverit alkavat tukea linuxia ja WSL tuli Windowsiin. Niin ja debianin ja Ubuntun saa Windows Storesta.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
MS on koko ajan lisännyt Linux yhteensopivuutta windows löytiksissään. Oletan että ovat mieluummin vaikuttamassa Linuxin kehityssuuntiin, kuin katsovat vierestä.
MS:llä on lukuisia patentteja, joten tämä hyödyntää myös Linux yhteisöä.
 
Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
743

MS haluaa varmistaa pysymisensä relevanttina vaikka PC:iden merkitys vähenee. Vaikkapa SQL Serverin julkaisu Linuxille (ja Docker-tuki) on hyvin looginen veto, koska enemmistö palvelimista tunnetusti Linuxilla. Samoin Linux Subsystemin tuominen Windowsille helpottaa Win-käyttäjien eloa ympäristössä, joissa on molempia.
 
Liittynyt
04.10.2018
Viestejä
9
Olen kyllä melko varma, että kyseessä on Open Invention Network eikä Open Innovation Network.
Tiesittekö että Open Innovation järjestää tapaamisia myös Suomessa https://oimeetup.org/
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Olen kyllä melko varma, että kyseessä on Open Invention Network eikä Open Innovation Network.
Tiesittekö että Open Innovation järjestää tapaamisia myös Suomessa Open Innovation Meetup Nordics | Open Innovation Meetup
Olet täysin oikeassa, uutisessa olikin jo oikein mutta näemmä otsikkoon päätyi väärä nimi

Edit: otsikko korjattu sekä uutiseen että ketjuun, liekö joku lukihäriön muoto kun kirjoitin uuiseenkiin alun perin Innovation eikä Invention useampaan otteeseen ennen julkaisua
 
njake

get string from object
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
699
Näen hyvänä asiana, että tehdään yhteistyötä ja asioita jaetaan. Yleensä tämä johtaa aina parempiin toteutuksiin ja ratkaisuihin.
Yllättävän avoimeen suuntaan on MS linja mennyt viimeaikoina, siihen nähden miten oletusarvo asiassa tuntuu olevan.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
57
Hyvä muutos, kannatan. Mietinkin eilen tuleekos tästä uutista. Käsittääkseni kuitenkaan tämä ei vapauta Android-valmistajia lisenssimaksuista mikäli he eivät itse kuulu OIN:iin. Käsitin ZDNetin uutisesta että Microsoftin liittyminen sallii patenttien käytön vain OIN-jäsenten kesken.
Eikös tuossa uutisessakin juuri niin sanota
Ehkä hämmennys tulee tuosta "lovi lompakkoon" kohdasta, ei se tietenkään vapauta niitä Android-valmistajia mistään elleivät kuulu OIN:ään, mutta eiköhän aika monta noista maksajista kuulu.
Ihan mielenkiinnosta, miten tämä menee näissä tapauksissa kun Android on kuitenkin Googlen tuotos, jota valmistajan laitteissaan käyttävät. Ei kai valmistajan tarvitse selvitellä ja maksella Microsoftille patenteista, joita Google on käyttänyt, vaan he maksavat Googlelle oikeudesta käyttää Androidia ja Google makselee siitä sitten eteenpäin Microsoftille. Mikäli näin niin iso lovi tulisi Microsoftille kun Googlen ei enää heille tarvitse maksaa patenteista, joita Androidin kehityksessä käytetään.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Mitähän tekee kilpailulle tällainen lafka jossa jaetaan patentit keskenään? Toivon mukaan kiristää sitä, mutta aika vaikea äkkiseltään lopputulosta kuvitella. En ole aiemmin edes tiennyt tästä ION:stä, enkä tiennyt että patentteja voi jakaa.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Mitähän tekee kilpailulle tällainen lafka jossa jaetaan patentit keskenään? Toivon mukaan kiristää sitä, mutta aika vaikea äkkiseltään lopputulosta kuvitella. En ole aiemmin edes tiennyt tästä ION:stä, enkä tiennyt että patentteja voi jakaa.
Ei patenttien "jakaminen" ole sen kummempaa kuin lisensointi, annetaan tietyin ehdoin (tässä tapauksessa OIN-jäsenyys ja vain koskien patenttien soveltamista Linuxin ja sillä pyörivien settien suhteen) lisenssi patenteille ilman hintalappua
Kilpailulle se tarkoittaa hyvää, firmat voivat innovoida vapaammin vailla huolta OIN:ään kuuluvien patenteista (aiemmin mainituin reunaehdoin)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 361
Viestejä
4 158 387
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom