Microsoft julkaisi Windows 10 May 2019 Update -päivityksen virallisesti jakoon

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449

Microsoft on julkaissut virallisesti Windows 10:n tuoreimman May 2019 Update -päivityksen ladattavaksi. Windows 10 May 2019 Update päivittää Windows 10:n versioon 1903.

Windows 10 May 2019 Update pitää sisällään lukuisia merkittävän tason muutoksia. Esimerkiksi Windows Updaten toimittamat päivitykset voidaan asettaa tauolle myös Home-versiossa ja suurten päivitysten asentamisesta kysytään aina erikseen haluaako käyttäjä asentaa sen. Kutakin suurta päivitystä tuetaan 18 kuukautta tietoturvapäivityksillä, jotta myöhäisimmätkin päivittäjät pysyisivät turvassa. Taatakseen päivitysten sujuvuuden Windows varaa jatkossa 7 Gt tai enemmän tilaa varmistaakseen päivitysten sujuvuuden. Tarkka varattu tila riippuu muun muassa asennetuista kielipaketeista ja käytössä olevista Windowsin lisäominaisuuksista.

Pro-, Enterprise- ja Education versiot saavat May 2019 Update -päivityksen myötä käyttöönsä Windows Sandboxin. Sandbox hyödyntää rautapohjaista virtualisointia tuodakseen käyttäjille turvallisen kokeiluympäristön Windowsin sisällä esimerkiksi netistä ladatuille ohjelmille.

Pienempiä muutoksia ovat esimerkiksi mahdollisuus poistaa aiempaa laajempi kirjo esiasennetuista sovelluksista, Cortanan ja hakupalkin erottaminen toimistaan, Käynnistä-valikon haun laajentumin halutessa kaikkiin tietokoneen tiedostoihin ja Muistion (Notepad) pienet parannukset kuten UTF-8-enkoodauksen käyttö oletuksena. Isompia ja pienempiä muutoksia on käytännössä liikaa listattaviksi tässä uutisessa, joten suosittelemme tutustumaan niihin aiemmassa uutisoinnissamme ja Microsoftin blogissa.

Windows 10 May 2019 Update on asennettavissa välittömästi tarkistamalla Windows Updatesta päivitysten saatavuuden. Osalla kokoonpanoista latausmahdollisuus ei ilmesty Updateen välttämättä kuitenkaan heti, sillä saatavuus laajenee porrastetusti. Microsoft on julkaissut lisäksi Windows release health dashboard -palvelun, joka tarkkailee Windowsin päivitysten tilannetta reaaliajassa. Lisäksi uusimman version pitäisi olla ladattavissa Microsoftin Media Creation Tool -työkalulla. Media Creation Toolin sijasta tarjolla on myös ISO-versio, mikä on saatavilla mobiiliselaimilla tai sellaiseksi tunnistautuvilla selaimilla.

Lähde: Microsoft

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
11.05.2019
Viestejä
287
Eikös se syy lukenut siinä sun screenshotissa minkä tuonne windows 10 keskusteluun laitoit.
Aika laaja käsite (joku ohjelma tai ajuri), en toki ole kaivellut mitään fileitä mutta ei tuo kyllä suoraan asennu, eikä oman koneen ohjelmat tai rauta mitään ikäloppuja ole.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Aika laaja käsite (joku ohjelma tai ajuri), en toki ole kaivellut mitään fileitä mutta ei tuo kyllä suoraan asennu, eikä oman koneen ohjelmat tai rauta mitään ikäloppuja ole.
Ei siihen tarvita kuin yksi asennettu softa, ajuri tms mistä MS on todennut ettei toimi. Näitä voi tarkemmin ihmetellä siellä Win10-ketjussa tai ongelmat alueella
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Aika laaja käsite (joku ohjelma tai ajuri), en toki ole kaivellut mitään fileitä mutta ei tuo kyllä suoraan asennu, eikä oman koneen ohjelmat tai rauta mitään ikäloppuja ole.
Nopealla haulla ongelma voisi olla se että sulla on joku ulkoinen usb laite tai muistikortti kiinni koneessa jonka takia se ei suostu windowsia asentamaan.
 
Liittynyt
11.05.2019
Viestejä
287
Nopealla haulla ongelma voisi olla se että sulla on joku ulkoinen usb laite tai muistikortti kiinni koneessa jonka takia se ei suostu windowsia asentamaan.
Hiiri ja näppis + näyttöön menevä softanohjaus kaapeli, ei muuta. Mutta joo väärä ketju taitaa olla ongelman pohtimiseen.
Palaan sinne WIN10 ketjuun tämän kanssa.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Ja sitten odotetaan mitä ongelmia tuosta paljastuu muutamassa päivässä...
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
315
Pienempiä muutoksia ovat esimerkiksi mahdollisuus poistaa aiempaa laajempi kirjo esiasennetuista sovelluksista, Cortanan ja hakupalkin erottaminen toimistaan, Käynnistä-valikon haun laajentumin halutessa kaikkiin tietokoneen tiedostoihin ja Muistion (Notepad) pienet parannukset kuten UTF-8-enkoodauksen käyttö oletuksena.
Jos tämä tarkoittaa sitä mitä luulen sen tarkoittavan, kyseessä on suorastaan historiallinen hetki. Jollen aivan väärin muista niin tuo haku on ollut "rikki" varmaan jo lähes parikymmentä vuotta. Koodipohjassa epäilemättä pieni, mutta tehokäyttäjälle sitäkin hyödyllisempi muutos.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299

Windows 10 haku ollut täys paska päivästä yks saakka. Mutta Windows 8:ssa se toimi helkutin hyvin. Kaikki ohjelmat ja tiedostot tuli käynnistettyä aina haun kautta.
Eli win key ja kirjoitti mitä halus ja enter.
Siksi olen pitänyt 8.1:sta parempana kuin 10:ä.

Että näinkö kauvan kesti saada tuo toimimaan?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Windows 10 haku ollut täys paska päivästä yks saakka. Mutta Windows 8:ssa se toimi helkutin hyvin. Kaikki ohjelmat ja tiedostot tuli käynnistettyä aina haun kautta.
Eli win key ja kirjoitti mitä halus ja enter.
Siksi olen pitänyt 8.1:sta parempana kuin 10:ä.

Että näinkö kauvan kesti saada tuo toimimaan?
Lukuunottamatta ohi menneitä häröjä (Photoshop ei löytynyt joskus haulla, Adobe oli ainakin tietoinen ongelmasta) tuo Win10:n haku on täällä löytänyt aina kaiken mitä on pitänytkin, kunhan se on ohjelma tai sijaitsee indexöidyssä kansiossa (niin kuin pitäisikin)
 
Liittynyt
11.04.2018
Viestejä
802
Itsellä oli kahdessa edellissä major updatessa ettei asennu ja muka joku laite, ainoa mikä oli kii oli näppis (ei edes hiirtä) se syy on täysin hatusta vedetty eikä vastaa todellisuutta. Loppujen lopuksi sain asentumaan sen kun tuli uus levy ja asensin puhtaalle... Ja vielä kulutin useita tunteja netissä syyn löytämiseen. Btw, jos ei asennu X58 alustalle ni kannattaa kokeilla sammuttaa biossista virtualization tech, itsellä autto joskus.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 536
Haku parantunut kyllä joka minulle ainut jota kaivannut.
Hyvä päivitys.
Ok tuo Sandbox tulee kyllä varmaan käyttöön välillä myös :)
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Lukuunottamatta ohi menneitä häröjä (Photoshop ei löytynyt joskus haulla, Adobe oli ainakin tietoinen ongelmasta) tuo Win10:n haku on täällä löytänyt aina kaiken mitä on pitänytkin, kunhan se on ohjelma tai sijaitsee indexöidyssä kansiossa (niin kuin pitäisikin)
1803 myötä tuo toiminut paremmin (kun sitä ennen ei toiminut ollenkaan) mutta edelleen kun esim. hakuun kirjoittaa "pai" niin aina se tarjoaa paintia eikä paint shop pro:ta.
Sitten kun kirjoittaa paint niin sitten paint häviää hakutuloksista ja vain paint shop pro näkyy.

Sama kun kotiserveriltäni jotain haen, mikä on kokonaan indexöity. Niin jos kirjoittaa "cine" niin ei löydä mitään, mutta cinebech kirjoittaa kokonaan niin sitten mystisesti löytyykin.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
559
Muutama probleema huomattu päivityksen myötä.
1. Apps and Features kaatuu ensimmäisen 10 min ajan bootista, tuon 10 minuutin odottelun jälkeen toimii ok. Vissiin tämä Windows 1903 update apps and features crash : Windows10
2. Sticky Notes menee bootin jälkeen vasempaan ylälaitaan ja suurentuu älyttömän isoksi (ei muista siis ikkunan paikkaa ja kokoa)

Korjaantui ilmeisesti tällä:
Koodi:
Get-AppXPackage -AllUsers -Name Microsoft.MicrosoftStickyNotes | Foreach {Add-AppxPackage -DisableDevelopmentMode -Register “$($_.InstallLocation)\AppXManifest.xml” -Verbose}
3. Windows Sandbox heittää virheilmoituksen eikä käynnisty. Korjaantui ominaisuuden uudelleenasentamisella.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
4 025
Itsekkin tämän hetki sitten asensin ja muuten näyttäisi toimivan mutta BF V ei enää käynnisty peliin saakka :/ Eikä toiminut Metro Exoduskaan.... palasin takaisin koontiversio 1809:siin ja taas rokkaa. Oi voi sentään.

@MSJD
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
475
Sen verran itsellä on ollut ongelmia näiden isompien päivitysten kanssa, että taidan tämän kanssa odottaa pari viikkoa ennen asentamista. Muistaakseni viime päivityskin vedettiin parin päivän päästä takaisin ongelmien takia.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
2 150
Löytyy myös Windows 10 Update Assistantilla, joka on kuten MCT erillinen ohjelma mutta erotuksena sallii vain asennetun Windows 10:n päivittämisen uudempaan versioon ilman mahdollisuutta tehdä puhdas asennus tai luoda asennusmedia yms.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 092
Paljonkos tämä vie tilaa about? Windows asemalla on tilaa noin 13 gigaa. Koko osion koko on 80 gigaa, joka ei näytä oikein riittävän kun Oculus yksistään vie 13 gigaa tilaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Paljonkos tämä vie tilaa about? Windows asemalla on tilaa noin 13 gigaa. Koko osion koko on 80 gigaa, joka ei näytä oikein riittävän kun Oculus yksistään vie 13 gigaa tilaa.
Jos tuo varaa ylimääräisen 7 gigaa, vähintään, niin mieti siitä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 051
2. Sticky Notes menee bootin jälkeen vasempaan ylälaitaan ja suurentuu älyttömän isoksi (ei muista siis ikkunan paikkaa ja kokoa)
Huomasin yhdessä koneessani tuon bugin. Sticky Notesin versio siinä on 3.6.71.0.

Yhteen toiseen koneeseeni tuli juuri tovi sitten Sticky Notesiin päivitys, jolloin se päivittyi versioon 3.6.73.0 ellen väärin muista. Mutta tähän ongelmakoneeseeni ei ole vielä päivitystä tullut.

Ehkä se fixaisi tuon bugin?
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
3. Windows Sandbox heittää virheilmoituksen eikä käynnisty
Jos tulee virhe 0x80070002, niin MS on kuulemma korjannut 20H1 previkoihin tuon. Eh.. Saapa nähdä, joudummeko odottamaan vuoden että julkaiset korjauksen muillekin kuin previkkarinkuloissa oleville.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 645
Jospa tämä korjaisi koneen hibernate-moden toimimattomuuden..
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
559
Jos tulee virhe 0x80070002, niin MS on kuulemma korjannut 20H1 previkoihin tuon. Eh.. Saapa nähdä, joudummeko odottamaan vuoden että julkaiset korjauksen muillekin kuin previkkarinkuloissa oleville.
Lähti toimimaan kun asensin tuon ominaisuuden uudelleen. En tiedä korjasiko ne jotain siinä välissä, ainakin joku cumulative update tuli eilen.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Lähti toimimaan kun asensin tuon ominaisuuden uudelleen. En tiedä korjasiko ne jotain siinä välissä, ainakin joku cumulative update tuli eilen.
No, pitääpä kokeilla, ties kuinka monennen kerran, mutta en usko että auttaa...

Ihan mielenkiinnosta. Sattuuko sinulla olemaan esim. suomenkielinen Windows? Meinaan, mitä eri ketjuja seurannut, tuntuu olevan eri kieliversioiden ongelma tämä Sandbox 0x80070002, ei ilmeisesti englanninkielisen.
 
Enkuksi on käyttis. Näppiskieli suomeksi.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Enkuksi on käyttis. Näppiskieli suomeksi.
Jep. Ilmeisesti vaiva on sitten niillä, jotka käyttävät jotain kieliversiota.

Tein täällä nyt uudelleen asennuksen päälle, tosin ohjelmat/asetukset säilyttävän. Ja edelleen Sandbox rikki (0x80070002).

Kokeiltu yhden kerran lisää tuota, että kytkee Sandbox ominaisuuden pois ja sitten taas takaisin. Ei onnaa ei.

Yksi eniten odottamani päivityksen tuomista uudistuksista ei sitten toimi. Onneksi ei ole sentään mikään katastrohvi. Muuten toimii kaikki mainiosti, kuten aina. ;)
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
559
Jep. Ilmeisesti vaiva on sitten niillä, jotka käyttävät jotain kieliversiota.
Yksi eniten odottamani päivityksen tuomista uudistuksista ei sitten toimi. Onneksi ei ole sentään mikään katastrohvi. Muuten toimii kaikki mainiosti, kuten aina. ;)
Joo, pitää odotella fiksiä kun on yleisesti tiedossa oleva probleema :)
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 282
7gigaa taas sitten hukkaan. Vai onko tilaa joka vapautuu taas kun poistaa sitten niitä jälkeenjääneitä.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
7gigaa taas sitten hukkaan. Vai onko tilaa joka vapautuu taas kun poistaa sitten niitä jälkeenjääneitä.
No minulta lähti tässä 25 Gt vanhalla cleanmgr.exellä (Windows asetuksen puhdistus olisi tehnyt kenties saman, mutta tarjosi puhdistettavaksi "vain" 22 Gt ;) Tulikohan kaivettua verta nenästä kun käytin tuota wanhaa Levyn uudelleenjärjestämistä, no elämässä pitää olla jännää ;) Levytila ei ole edes puolessa, mutta jotenkin halusin ensimmäisen ja ainoan previkkakauden siivota pois koneelta.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Mutta jos yksi mainostetuimmista uudistuksista ei toimi, niin kyllä niitä kehitysmetelmiä olisi tarve parantaa...
Niin ja kun MS on saanut näistä (Sandbox 0x80070002) kuukausia sitten tiedot, ettei toimi. Mutta MS.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
7gigaa taas sitten hukkaan. Vai onko tilaa joka vapautuu taas kun poistaa sitten niitä jälkeenjääneitä.
Ei mene hukkaan. Windows varaa sen päivitysten sujumiseen, koska osa käyttäjistä / firmoista on laskenut tilan niin tiukalle, että päivitysten kanssa on tullut ongelmia. Siksi se muutettiin tuossa nyt niin, että päivitykset saavat vähintään 7 gigaa tilaa joka on vain päivitysprosessin käytössä.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Yep. On parempi, että käyttis varaa tarpeeksi tilaa päivityksille, kuin että jää jumiin päivityksen aikana/takia kun tila loppuu kesken!
Olen törmännyt niin moneen parin sadan euron pikkuläpääriin, jotka ovat olleet niin solmussa tilan loppumisen takia, että on pitänyt vetää koko käyttis uusiksi. Köyttäjät täyttävät sitä 32Gigan kovalevyä niin täyteen kuin vain pystyvät ja ongelmat ovat tavattomia... jos köyttis varaa riittävästi tilaa, niin tuota ongelmaa ei tule vastaan. Tila tosin loppuu, mutta on se parempi kuin kone joka ei suostu tekemään enää yhtään mitään. Iso ero verkon painolla ja hitaalla, mutta toimivalla koneella.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Itsellä ei asentunut päivitys manuaalisesti vaan herjasi, että jokin softa tms. ei tue päivitystä. Syynä oli BattleEye:n anti cheat (mm. PUBG taisi käyttää?), jonka poiston jälkeen päivittäminen onnistui. Poisto kannattaa suorittaa BattleEye uninstallerilla.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Lukuunottamatta ohi menneitä häröjä (Photoshop ei löytynyt joskus haulla, Adobe oli ainakin tietoinen ongelmasta) tuo Win10:n haku on täällä löytänyt aina kaiken mitä on pitänytkin, kunhan se on ohjelma tai sijaitsee indexöidyssä kansiossa (niin kuin pitäisikin)
Aika heikosti Windows 10:n haku on toiminut tähän asti ainakin minulla. Jos hakukenttään kirjoittaa vaikka "note", niin Windows ei löydä OneNote sovellusta. Vastaavia tilanteita tulee aika usein eteen, kun ei hoksaa kirjoittaa tai muista haettavan asian koko nimeä.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Windows Sandboxin (Windows-eristys) 0x80070002 virhe, joka tuntuu vaivaavaan W10 1903:n jotain kielipakettia (eli vaikkapa suomeksi) käyttäviä, on luvattu korjata kesäkuun loppupuolella. Saas nähdä...:tup:

Edit. MS lisännyt maininnan kb4505057 päivityksen tunnettuihin ongelmiin, vihdoin.
support.microsoft.com sanoi:
SymptomWorkaround
Windows Sandbox may fail to start with "ERROR_FILE_NOT_FOUND (0x80070002)" on devices in which the operating system language is changed during the update process when installing Windows 10, version 1903.Microsoft is working on a resolution and will provide an update in an upcoming release.
Tästäkin raportoitu testirinkuloissa, ilman vaikutusta. Miksiköhän niitä palautteita halutaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.11.2017
Viestejä
40
Uusin päivitys heitti bsodia aluksi mulla. Vika korjaantui kun ddu cleanerillä nvidian ajurit pois ja asens uudestaan. ilmoitin vaa jos joku kokee samaa vikaa
 
THX

Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
343
Itselläni parin päivän kokemuksen perusteella hakutoiminto oli yhtä surkea kuin aina ennenkin. Muutamia pikaehdotuksia tosin tulee hakuruudun ylälaitaan.

Sen sijaan tässä(kin) versiossa on keskeisiä ongelmia ainakin Lenovon raudan kanssa.
Eilen Thinkpad T460p:ssä järjestelmä toimi kahden bootin verran kunnes ennen kirjautumisruutua tulee pelkkä musta ruutu mistä ei pääse eteenpäin. ctrl-alt-del ei auta.

Recovery konsolen kautta järjestelmän sai palautettua 1809 -aikaiseen versioon.
1809-aikainen version ensimmäinen asennus viime syksynä taas jätti puolet ohjelmista avaamatta ja palautus 1803-versioon päätyi bluscreen looppiin.

Seurauksena levyn formatointi ja winkkarin asentaminen palautustikusta & kaiken palauttaminen backupista.

Päivityksen tein vasta kun sitä seuraavan kerran windows updatesta "pakotettiin". Sen jälkeen ongelmia ei ollut.

X220:iin ei asennu ollenkaan päivityksenä edellisestä versiosta. Vanhempien pöytäkone jäi samallaiseen mustan kursorin looppiin sillä erotuksella, että windowsin mustan ruudun latausrinkula pyörii taustalla.

Pakko sanoa, että onhan tämä aika kelvotonta meininkiä. Jo toinen feature update on julkaisustaan alkaen tällaista kuraa.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Sen sijaan tässä(kin) versiossa on keskeisiä ongelmia ainakin Lenovon raudan kanssa.
Eilen Thinkpad T460p:ssä järjestelmä toimi kahden bootin verran kunnes ennen kirjautumisruutua tulee pelkkä musta ruutu mistä ei pääse eteenpäin. ctrl-alt-del ei auta.
Onko sinulla telakka käytössä? Itsellä jumitti T460p silloin tällöin kirjautumisruutuun (ei mennyt näyttö mustaksi mutta "jäätyi"). Ongelma tuntui liittyvän siihen, että välillä otti koneen telakasta pois. Joka tapauksessa vika korjautui jollain emolevyyn liittyvällä päivityksellä. Liekkö sitten samaa vikaa?
 
Kone ei ollut telakassa. :)
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Kone ei ollut telakassa. :)
Siis vika ilmeni itselläkin ilman telakkaa mutta telakasta irrottamisella ja siihen asettamisella tuntui olevan jokin yhteys bugiin. Jos kone oli reissussa mukana ilman telakkaan, niin vikaa ei tullut.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
778
Tänään tuo 1903 update alkoi näkymään toisen winkkarin updatessa. Pistin imuroitumaan. Kohta on mennyt jo tunti. Kone ja nettiyhteys on hidas. Hyvä että tulee tuohon kakkoskoneeseen ensin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 272
Kohta kesäkuu ja ei vieläkään näy May-päivitystä Windows Updatessa. Versiossa 1809 vielä mennään.

Ei ole kyllä ennen tällaista viivytystä ollut...
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Kohta kesäkuu ja ei vieläkään näy May-päivitystä Windows Updatessa. Versiossa 1809 vielä mennään.

Ei ole kyllä ennen tällaista viivytystä ollut...
Olet kai manuaalisesti muistanut tarkistaa?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 473
Viestejä
4 163 414
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom