Microsoft aikoo tehdä Edge-selaimesta Chromium-pohjaisen

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kaotik
  • Aloitettu Aloitettu
Aikookohan EU käydä Googlen kimppuun tämän takia kuten se aikanaan kävi Microsoftin kimppuun IE:n ylivallan takia? Windowsiin piti lisätä "Selainvalinta"-kilke sen takia. Androidissa ei ole moista näkynyt.
Ei pidä sekoittaa Chromium projektia ja Chrome selainta, jotka ovat kaksi eri asiaa. Microsoftin selain tulee pohjautumaan Chromiumiin, kuten myös Chrome pohjautuu.

Google ei ole Chromium projektin kanssa tekemisissä kuin vähäisesti ja sekin kaikki on BSD-lisenssin alaista.
 
Chromium on Googlen oma projekti open source -luonteestaan huolimatta. Sitä en tiedä, kuinka paljon koodia Googlen ulkopuolelta tulee, mutta kyllä se on juurikin Google, joka päättää kehityksen suuntaviivat. Mutta vaikea nähdä sen liittyvän Googlen ylivaltaan, että Mikkis alkaa vapaaehtoisesti käyttää heidän sovellustaan. Kaikki Googlen käyttäjien vakoiluun ja hyväksikäyttöön liittyvät ominaisuudet Microsoft tulee joko pudottamaan pois tai muuttaa niitä soittamaan Microsoftin omaan numeroon.
 
Tuskinpa selaimen renderöinti enginessä on mitään vakoilu tai kotisoittojuttuja, mitä tarvii poistella.
 
Chromium on kokonainen selain, ei pelkkä "renderöinti engine". Chrome laajentaa tätä perusselainta lähinnä Jenkkilässä patentein "suojatuin" videokoodekein, flash-plugarilla ja suljetun lähdekoodin drm-moduulilla videoiden katsomiseksi.
 
Kaikki Googlen käyttäjien vakoiluun ja hyväksikäyttöön liittyvät ominaisuudet Microsoft tulee joko pudottamaan pois tai muuttaa niitä soittamaan Microsoftin omaan numeroon.
Nin Chromiumissa ei ole mitään seurantaa tai vakoilua. Google Chromessa on komponentteja jotka seuraavat käyttäjää. Microsoft tulee käyttämään Chromiumia, joten Googlen vakoilut eivät ole mukana siinä.

Toki ne seurannat voi sitten muuttua MS:n suuntaan.
 
Jep tuon takia osa käyttäjiistä asentaakin näennäisesti kehitysversion.
 
99.99% IEn paskamaineesta tulee IE6sta, viimeistään kasista lähtien olleet nekin hyviä selaimia
Eikä se IE6:kaan sen julkaisun aikaan ollut mitenkään erityisen huono. Huono maine on lähinnä siitä että kehitystä ei käytännössä jatkettu ja silti käyttäjiä oli paljon pitkään sen jälkeen kun selain oli auttamattomasti vanhentunut.
 
Ehkä rupeaa azure ja intunekin toimimaan paremmin edgellä, kun tulee chromium alle.
 
Nin Chromiumissa ei ole mitään seurantaa tai vakoilua. Google Chromessa on komponentteja jotka seuraavat käyttäjää. Microsoft tulee käyttämään Chromiumia, joten Googlen vakoilut eivät ole mukana siinä.

Toki ne seurannat voi sitten muuttua MS:n suuntaan.
Pimpeli pompeli miks sitten Chromiumista johdettu Operakin soitteli Googlelle aina sillon tällöin näenäisen itestään aikoinaan.
 
Tuollaisessa kaikki käyttää samaa ongelmana on se, ettäkun (ei siis jos, vaan kun) löytyy tietoturvareikä, niin kaikki ovat vaarassa. Jos taas olisi esim 3 erilaista selainmoottoria, niin ongelma olisi paljon vähemmän vakava.
 
Aiheeseen liittyen vanha slide, josta voi ihmetellä lisää chromium/blinkin rakennetta. 4, 28 ja 29 sivuilla oleellisin asia.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
264 147
Viestejä
4 573 153
Jäsenet
75 383
Uusin jäsen
Lelu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom