Meta uhkaa mahdollisesti sulkevansa Facebookin ja Instagramin Euroopassa, mikäli tietosuojalakeja ei muuteta

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202

Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Yhdysvaltalainen sosiaalisen median jättiyritys Meta kertoo joutuvansa mahdollisesti lopettamaan Facebookin ja Instagramin palveluiden tarjoamisen Eurooppaan, mikäli EU:n lainsäädäntö ei muutu ja Euroopan ja Yhdysvaltain väliselle tiedonsiirrolle ei saada aikaiseksi sopimusta.

EU:n sisällä vaaditaan uusien tietosuojalakien myötä Euroopan Unioniin kuuluvien maiden kansalaisilta kerätyn datan säilömistä ja käsittelyä vain Euroopan sisällä olevilla servereillä. Tällä hetkellä Facebookin ja Instagramin käyttäjätietoja kuitenkin käsitellään niin Euroopassa kuin myös Yhdysvalloissa, mikä on uuden ohjeistuksen vastaista.

Meta on kertonut osana Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvojalle toimitettua 10-K-raporttiaan, että mikäli he eivät saa jatkaa tietojen käsittelyä Yhdysvalloissa ovat he todennäköisesti kykenemättömiä jatkamaan tiettyjen palveluiden tarjoamista Euroopassa. Näihin palveluihin lukeutuvat myös sosiaalisen median palvelut Instagram ja Facebook.

Meta on siis jättänyt varsin suorasanaisen vaatimuksen EU:n lainsäädännölle, mutta käytännössä vain aika näyttää mihin asiat lainsäädännön ja Metan toiminnan suhteen etenevät. Meta tuskin on ainakaan erityisen halukas menettämään Euroopassa asuvia asiakkaitaan. Viime viikolla Metan pörssikurssi laski 25 prosenttia yrityksen päivittäisen asiakasmäärän laskettua ensimmäistä kertaa historian aikana.

Päivitys 9.2.2022: Meta on julkaissut oman tiedotteensa aiheesta ja painottaa etteivät he uhkaa poistua Euroopan markkinoilta, vaan yritys kertoo olevansa velvollinen kertomaan sijoittajilleen kaikki mahdolliset tulevat riskit. Näihin riskeihin he laskevat myös EU:n ja Yhdysvaltojen välillä liikkuvan datan säännöstelylait.

Yritys ei siis omien sanojensa mukaan ole halukas poistumaan Euroopan markkinoilta, mutta korostaa kuitenkin Metan olevan, monien muiden yritysten tavoin, riippuvainen EU:n ja Yhdysvaltojen välillä liikkuvasta datasta. Metan lisäksi saman riskin sijoittajilleen ovat yrityksen mukaan listanneet myös 70 muuta yritystä, joihin lukeutuu myös 10 Euroopassa sijaitsevaa yritystä.

Lähteet: Pocketnow, GSMArena, Meta, Meta (2)

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
1 117
Minusta fiksuinta olisi jos lainsäädäntö sallisi datan liikuttelun usan servereille kunhan muuten gdpr toteutuu ainakin datan poistamisen suhteen jos käyttäjä sitä haluaa.

Tietysti io-techin käyttäjät toivovat metan poistumista eusta.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Ei tässä taida olla muuta syytä kuin että Meta ei halua päästää Eu viranomaisia tutkimaan mitä kaikkea tietoa he keräävät. Eli suomeksi, keräävät paljon tarpeetonta tietoa USA:n tarpeisiin.

Minusta fiksuinta olisi jos lainsäädäntö sallisi datan liikuttelun usan servereille kunhan muuten gdpr toteutuu ainakin datan poistamisen suhteen jos käyttäjä sitä haluaa.

Tietysti io-techin käyttäjät toivovat metan poistumista eusta.
Kyllähän ne pääsee etänä myös Eu palvelimille. Eihän kyse ole datan liikutelusta vaan minne tiedot tallennetaan.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Yhdysvaltalainen sosiaalisen median jättiyritys Meta kertoo joutuvansa mahdollisesti lopettamaan Facebookin ja Instagramin palveluiden tarjoamisen Eurooppaan, mikäli EU:n lainsäädäntö ei muutu ja Euroopan ja Yhdysvaltain väliselle tiedonsiirrolle ei saada aikaiseksi sopimusta.
Kaikkihan tätä toivoisivat, mutta tämä pelkkää tyhjää uhkailua. Facebookilla ja IG:llä ei olisi ikinä varaa jättää Euroopan markkinoita muiden syötäväksi tuli sitten mitä tahansa regulaatioita.
 
user9999

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 019
Kohtuullisen hyvin olen tuon jo estänyt NextDNS palvelulla :)
1644244444589.png
Nuo Facebook osumat ovat tulleet Instagramista, jota ei ole estetty.
 
Viimeksi muokattu:

Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 058
Kaikki siirtyy sen jälkeen TikTokiin, onko se hyvä juttu
 
prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
873
Jos EU taipuu jonku suckbergin uhkailujen vuoksi, niin koko tietosuojalakipaketilla voi sen jälkeen pyyhkiä persettä.

Eikä varmasti riitä suckbergilla kassit sulkea palveluita koko EU alueelta vaikka kuinka toivon niin. Ihan tyhjänpäiväistä sapelinkalistelua.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Mitenköhän tuo vaikuttaisi mm. Quest-käyttäjiin, kun sinne pitää kuitenkin kirjautua FB-tunnuksella? Siihen tilalle on suunniteltu "Meta-tunnusta", mutta se jää nähtäväksi onko se todellinen ratkaisu.

Yleisesti ottaen tuo erottelu palvelinten sijoittelusta EU-alueen ja yhdysvaltojen välillä on ihan turhaa, kun se ei tarkoita käytännössä kuitenkaan mitään.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250

Siinä sitten realisoituisi yksi kyseisen vehkeen ostamisen riskeistä. Onhan noita toki muitakin laitteita ja palveluita, joiden palveluntarjoajariippuvuutta ihmiset eivät yleensä pahemmin jaksa murehtia. Esim. varmaan aika monella täälläkin on tuhansien eurojen edestä pelejä Steamissa, jotka pysyvät pelattavana tasan niin kauan kuin Valvea kiinnostaa palvelua ylläpitää. Tämän takia jotkut OSS-hörhöt jaksaa meuhkata softan avoimuudesta ja sen sellaisesta, mutta aika köyhä digitaalinen elämä sitä tänä päivänä olisi, jos ei mitään tuotteita olisi valmis mihinkään palveluun sitomaan.

Toki tuo on sitten vielä kokonaan oma juttunsa, että fyysisiä laitteita sidotaan johonkin palveluun, mutta eiköhän tämäkin tulee kaikenmaailman IOT ja/tai älylaitteiden kanssa koko ajan vaan yleistymään. Aika kauan sai itsekin etsiä Mesh-reititintä, joka ei olisi vaatinut tunnuksia johonkin "tosi näppärään" pilvipalveluun.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
1 983
Viimeinen sammuttakoon valot :thumbsup: Hyvä uhkaus ja toivottavasti toteutuu (ainahan saa toivoa). Pieni myllerrys social-media-skenessä olisi muutenkin paikallaan. Myös parille uudelle ja vähän reilummalle miljardöörille olisi euroopassa iso tilaus.
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 351
Jännästi ainoastaan Meta ei nyt pysty tätä noudattamaan. Miten sitten MS, Google, AWS ja mitä näitä nyt on, eivät ole tällaisia uhkailuja esittelemässä? Olisi kyllä aika piristäväkin uudistus jos Facesta ja Instasta päästäisiin eroon. Siellä kun on niin paljon kaikkea vuosien varrella kertynyttä tavaraa (kuvia perheestä jne), mutta jota ei välttämättä haluaisi enää netissä olevan. Datan poistaminen on tehty niin hemmetin hankalaksi, ettei sitä perkausta jaksa lähteä tekemään. Muutenkin ainakin face on nykyään yksi iso mainostaulu.

Siinä sitten realisoituisi yksi kyseisen vehkeen ostamisen riskeistä. Onhan noita toki muitakin laitteita ja palveluita, joiden palveluntarjoajariippuvuutta ihmiset eivät yleensä pahemmin jaksa murehtia. Esim. varmaan aika monella täälläkin on tuhansien eurojen edestä pelejä Steamissa, jotka pysyvät pelattavana tasan niin kauan kuin Valvea kiinnostaa palvelua ylläpitää. Tämän takia jotkut OSS-hörhöt jaksaa meuhkata softan avoimuudesta ja sen sellaisesta, mutta aika köyhä digitaalinen elämä sitä tänä päivänä olisi, jos ei mitään tuotteita olisi valmis mihinkään palveluun sitomaan.
Veikkaisin jonkun sortin massaoikeuskannetta jos näin pääsisi tapahtumaan (Steam, Meta). Se tunnus kun ei oikeasti ole tuotteen käyttämiselle mikään välttämättömyys varsinkin kun kaikki lasit ennen Quest2:sta toimivat omalla ei-face-tunnuksellaan.

Tämä on muutenkin hemmetin hyvä juttu jos joutuvat edes vähän hidastamaan perseilyään. Muutama päivä sitten tuli tapeltua kiitettävästi Minecraft-tunnuksen kanssa, joka aikanaan ostettu pojalle, mutta nyt haluaisi tytär sitä pelata. Microsoftille tyypilliseen tapaan vastassa olikin nyt päivitettyä launcheria, MS storea, Xbox-liveä ja eri versioita itse pelistä yms. Periaatteestakaan en ostanut peliä uudestaan, johon MS yritti joka välissä ohjata. Aikaa siinä meni varmasti enemmän kuin olisi kannattanut sen kolmenkympin takia tapella, mutta avasipa taas silmiä mihin suuntaan tuokin juna on menossa. Pilvipuolelta on tukeva siivu käsissä, ostivat Activisionin juuri ja toimistosoftissa monopoli edelleen, niin sanonpa vaan että MS tulee olemaan kohta pahempi peikko kuin ikinä on tähän mennessä ehtinyt. Kiina ja Venäjä on maina nyt kaikkea muuta kuin esimerkkejä, mutta ymmärrän täysin minkä takia rajoittavat näiden isojen jenkki-IT-jättien palveluiden vapaata luikertelua kriittisiksi osiksi yhteiskuntaa. Valta turmelee väistämättä ja niin tässä on käynyt myös USA:n kanssa.
 
ImBanned

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.08.2021
Viestejä
117
Tervemenoa minunkin puolestani FB ja muut täysin turhat palvelut. Teitä ei tulla kaipaamaan. Teidän jättämä aukko varmasti täyttyy hyvin nopeasti paremmilla ja innovatiivisimmilla palveluilla jotka on halukkaita toimimaan EU:ssa sen ehdoilla. Tarkoitushakuisesti tai tahattomasti EU ilmeisesti GDPR:n siivellä yrittää reguloimalla parantaa EU:n alueen IT-yritysten kilpailuasetelmaa. Ei kestävä tapa toimia mutta kun EU ei ole koskaan parempaan pystynyt. Parempi kuitenkin niin että työpaikat ja voitot tulee EU:n alueelle kun muualle.

Kohtuullisen hyvin olen tuon jo estänyt NextDNS palvelulla :)
Nuo Facebook osumat ovat tulleet Instagramista, jota ei ole estetty.
Onko tuo NextDNS parempi vai huonompi kun Pihole. Ilmeisesti toimintalogiikka on melkolailla sama eli blokata roskadomainit LAN-tasolla. Mutta sen verran katselin että tuo NDNS softa täytyy yhdistää heidän IP:n ja koska domainit täytyy kuitenkin hakea jostain ainakin ensimmäisen kerran käytettäessä paikalliseen tietokantaan niin et voi itse määrittää mistä domainit haetaan kun kiinteä hakukone. Siinä tapauksessa tuohon NDNS-palveluun kertyy sinun käytöstä aikamoinen tietokanta ja mihin sitten sitä käyttävät ... ?

En jaksaisi lähteä asentamaan jos ei ole paljon parempi kun pihole joka on ollut käytössä jo varmaan luokkaa 4-5 vuotta ja tyytyväinen olen (2M+ blokattua domainia). Mainoksia ei näy käytännössä missään kun on pihole verkkotasolla ja selaimissa vielä omat blokkerit käytössä (uBlock).
 
Täällä myös pihole käytössä omana virtuaalikoneenaan kotipalvelimessa. Vanhempien luokse ajattelin viedä kyllä sen defaultin raspilla pyörivän pihole-paketin reitittimen kylkeen kiinni kun sitä erikseen jopa toivoivat. Ollut nyt täällä vasta vuoden päivät käytössä mutta on todella hyvä. Normikäytössä oman huushollin kyselyistä näyttäisi 10-20% blokattavan. Ainoa normaalinettikäyttöön liittyvä muutos on se, ettei niitä googlen ensimmäisiä mainoslinkkejä pysty klikkaamaan, mikä on mitätön rasite koska se haluttu löytyy yleensä heti niiden alta ilman että Google saa mitään provikkaa. Suosittelen vahvasti asentamaan tuon jollei jo ole käytössä.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 157
Mikä tämän uhkauksen takana on? Ei kai nämä ole mitään "must-have" tuotteita vrt. vaikka öljy tai mikrosirut elintarvikkeista puhumattakaan. Vrt. vaikka Apple sanoisi, että emme myy teille iPhoneja jos Appstoressa ei saada ottaa 30% siivua kaikesta - enemmän firma tuossa menettää kuin kuluttajat.
 
Liittynyt
22.09.2019
Viestejä
240

Yleisesti ottaen tuo erottelu palvelinten sijoittelusta EU-alueen ja yhdysvaltojen välillä on ihan turhaa, kun se ei tarkoita käytännössä kuitenkaan mitään.
On siinä vaan aika iso ero. NSA ainakin pääsee ihan kaikkiin tietoihin kiinni mitä susta USA:n servereille tallennetaan.
 
user9999

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 019
Onko tuo NextDNS parempi vai huonompi kun Pihole. Ilmeisesti toimintalogiikka on melkolailla sama eli blokata roskadomainit LAN-tasolla. Mutta sen verran katselin että tuo NDNS softa täytyy yhdistää heidän IP:n ja koska domainit täytyy kuitenkin hakea jostain ainakin ensimmäisen kerran käytettäessä paikalliseen tietokantaan niin et voi itse määrittää mistä domainit haetaan kun kiinteä hakukone. Siinä tapauksessa tuohon NDNS-palveluun kertyy sinun käytöstä aikamoinen tietokanta ja mihin sitten sitä käyttävät ... ?

En jaksaisi lähteä asentamaan jos ei ole paljon parempi kun pihole joka on ollut käytössä jo varmaan luokkaa 4-5 vuotta ja tyytyväinen olen (2M+ blokattua domainia). Mainoksia ei näy käytännössä missään kun on pihole verkkotasolla ja selaimissa vielä omat blokkerit käytössä (uBlock).
Tuosta NextDNS palvelusta löytyy foorumilaisen tekemä video.

Jatkot tuolla ketjussa.
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 058
En ole tiktokissa mutta käsittääkseni se on erinlainen palvelu johon ladataan vain videoita?
Niinhän se taitaa olla.

GDPR toki yhtä lailla koskee myös eurooppalaisia yrityksiä eikä sitä kuitata pelkästään sillä, että palvelimet ovat fyysisesti EU:ssa. Kaikilla pitää olla samat käytännöt tietojen käsittelystä, käyttäjän unohtamisesta, identiteetti murroista ilmoitus 72h sisällä kaikille asianosaisille jne. Se varmasti karsii startupeja kun pitää heti ensin alkuun mukavasta byrokratian suosta selvitä kokeilemaan kiinnostaako ihmisiä tarjottu palvelu laisinkaan.
 
ImBanned

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.08.2021
Viestejä
117
Tuosta NextDNS palvelusta löytyy foorumilaisen tekemä video.

Jatkot tuolla ketjussa.
Joo. Ei tarvitse jatkaa. 300k kyselyä/KUUKAUSI ilmainen ja sitten alkaa taksamittari raksuttamaan. Just tarkistin oman piholen tilastoja ja tuo ilmainen quota tulee täyteen kolmessa päivässä. Kiitos tiedosta. Piholen parissa jatketaan. Serverillä Linux-VM:ssa Pihole on moitteetta toiminut tähän asti ja jatkaa muiden palvelujen ohessa samassa VM:ssa myös tulevaisuudessa (kunnes vielä parempi joskus ilmaantuu).
 
Viimeksi muokattu:

rehunmasiina

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
551
Jos jollakulla on elämä naaman ja instan varassa, niin ei voi kuin toivoa paranemista. Hyvää tekis koko media kentäl, kun mainitut eivät koukuttaisi immeisiä yhtään enempiä. Nih!
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Jos jollakulla on elämä naaman ja instan varassa, niin ei voi kuin toivoa paranemista. Hyvää tekis koko media kentäl, kun mainitut eivät koukuttaisi immeisiä yhtään enempiä. Nih!
Ei nyt sentään koko elämä kyseessä, mutta kyllä se vähentää älypuhelimen käyttöä merkittävästi jos esim instaa ei voisi käyttää.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Ei nyt sentään koko elämä kyseessä, mutta kyllä se vähentää älypuhelimen käyttöä merkittävästi jos esim instaa ei voisi käyttää.
En usko että vähentäisi, mutta ohjaisi sitä johonkin muuhun ja todennäköisesti järkevämpää/tuottavampaan. Se ei toki ole saavutus kun toisessa vaakakupissa on narsistien kulissielämän mainostussovellus.
 
Requiem

For You
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 481
Ei nyt sentään koko elämä kyseessä, mutta kyllä se vähentää älypuhelimen käyttöä merkittävästi jos esim instaa ei voisi käyttää.
Osalle meistä varmaan olisi hankalaa olla ilman.
Jos jollakulla on elämä naaman ja instan varassa, niin ei voi kuin toivoa paranemista. Hyvää tekis koko media kentäl, kun mainitut eivät koukuttaisi immeisiä yhtään enempiä. Nih!
Tai voisi tehdä hyvää olla sitten kirjoittelematta io-techiin tai yleensä minnekkään. Monelle se vain on terapiaa laitella viestejä tänne, vaikka viestien sisältö nyt on mitä on. Esimerkiksi annan omat kirjoitukseni. Enemmän näistä olen itse tyydyttynyt kuin muut;). Uskoisin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
On siinä vaan aika iso ero. NSA ainakin pääsee ihan kaikkiin tietoihin kiinni mitä susta USA:n servereille tallennetaan.
Niin kuin eivät muuten pääsisi. Sitä minä vaan tarkoitin.

Tuolla sitä korkeintaan hankaloitetaan ja pyritään pitämään pienemmät firmat edes erossa. Isommilla on datakeskuksia kaikkialla ja voivat kaikenlaisilla hyvän päivän lupauksilla vakuutella, että ei me siirrellä niitä teidän datoja muualle. Facebook ei jostain syystä taivu samaan.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
458
Mitähän se on näiltä Facebookin ja instan vastustajilta pois, jos ja kun aika helvetin moni tykkää niitä käyttää? Esim. Facebookissa on useita ryhmiä, joiden käyttäjiltä on saanut kullanarvoista tietoa huomattavasti nopeammin ja vaivattomammin kun jossain netissä pyörimällä olisi löytänyt. Lisäksi hiton hyvä paikka pitää yhteyttä frendeihin ja pysyä heidän elämästään kärryillä, joita nyt ei välimatkan takia ole mahdollista nähdä kovinkaan usein jos koskaan. Huomattavasti suurempi joukko ihmisiä pärjäisi ilman IOtech-sivustoa, sammutetaanko valot vai tuleeko itku ja parku?
 
Voihan sitä siirrellä ja kikkailla, mutta sitten jos jäät kiinni, niin siinä ei mikään selittely auta vaan kiltisti otat rangaistukset vastaan. Eli nyt vähän vaikuttaa siltä että Meta ei pysty tekemään tätä tarpeeksi piilossa että uskaltaisivat sanoa että joo on se käyttäjädata vain EU:ssa. Itse en myöskään jaksa uskoa että sellainen massiivinen replikointi olisi kovinkaan todennäköistä pitkässä juoksussa. Siirrettävät datamäärät olisivat sen verran isoja tai jostain löytyy se whistleblower joko paikallisesta työvoimasta tai sitten ihan pääkallopaikalta tyyliin Snowden. Yksittäisten tietojen seuranta on sitten eri asia ja sitä varmaan tehdään koko ajan. Toisaalta taas ne tahot jotka haluaat pitää tietonsa salassa tuskin mitää facea, wappia tai teamsia mihinkään käyttää.

Mitähän se on näiltä Facebookin ja instan vastustajilta pois, jos ja kun aika helvetin moni tykkää niitä käyttää? Esim. Facebookissa on useita ryhmiä, joiden käyttäjiltä on saanut kullanarvoista tietoa huomattavasti nopeammin ja vaivattomammin kun jossain netissä pyörimällä olisi löytänyt. Lisäksi hiton hyvä paikka pitää yhteyttä frendeihin ja pysyä heidän elämästään kärryillä, joita nyt ei välimatkan takia ole mahdollista nähdä kovinkaan usein jos koskaan. Huomattavasti suurempi joukko ihmisiä pärjäisi ilman IOtech-sivustoa, sammutetaanko valot vai tuleeko itku ja parku?
No kyllä minäkin voisin ottaa sen 12v takaisen facebookin takaisin. Silloin käyttäjätietojen mehustus oli vasta ihan alussa. Eikä tuo nyt ole niin ihmeellinen laitos etteikö sille joku korvaaja löydettäisi Euroopastakin. Wapin on itselläni korvannut Signal jo aikaa sitten, joka ei edelleenkään maksa mitään ja on oikeasti suojattu toisin kuin wappi. Mielestäni tämä on vain luonnollista vastareaktiota sille tolkuttomalle rahastukselle mitä nämä isot it-jätit nykyään harrastavat. Kuka muistaa vielä ajan kun youtubea pysty katsomaan puhelimessa? Nykyään youtube käyttökelpoinen vain piholen, uorigins ja vastaavien kanssa tietokoneen selaimessa. Ja kun katsoo näiden yritysten tuloksia, niin olisi se mahdollista vähemmänkin käyttäjää kiusata. Toki maksimoitava osakkeenomistajien tulos jne, mutta kaikelle on aina vastareaktionsa. Yksi hyvä vastareaktio on esim. Nextcloud (Nextcloud), joka kehittyy huimaa vauhtia ja kerännyt laajaa kannatusta mm. Euroopassa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Mitähän se on näiltä Facebookin ja instan vastustajilta pois, jos ja kun aika helvetin moni tykkää niitä käyttää? Esim. Facebookissa on useita ryhmiä, joiden käyttäjiltä on saanut kullanarvoista tietoa huomattavasti nopeammin ja vaivattomammin kun jossain netissä pyörimällä olisi löytänyt. Lisäksi hiton hyvä paikka pitää yhteyttä frendeihin ja pysyä heidän elämästään kärryillä, joita nyt ei välimatkan takia ole mahdollista nähdä kovinkaan usein jos koskaan. Huomattavasti suurempi joukko ihmisiä pärjäisi ilman IOtech-sivustoa, sammutetaanko valot vai tuleeko itku ja parku?
IO-tech ei ole tainnut vaatia heikennyksiä tietosuojalakeihin, eikä kai ole toistaiseksi jäänyt housut kintuissa kiinni kaikenlaisesta tietojen väärinkäytöstä. IO-tech ei taida myöskään seurata käyttäjiä omien sivustojensa ulkopuolella, kuten Facebook, joka tekee sitä riippumatta siitä onko sinulla FB-tunnus vai ei.

Mutta harmillinen tosiasia taitaa olla että ei Facebook tätäkään lupausta pidä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 560
Mitä EU tässä menettäisi? Paljonko Meta maksaa veroja EU:hun?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
458
IO-tech ei ole tainnut vaatia heikennyksiä tietosuojalakeihin, eikä kai ole toistaiseksi jäänyt housut kintuissa kiinni kaikenlaisesta tietojen väärinkäytöstä. IO-tech ei taida myöskään seurata käyttäjiä omien sivustojensa ulkopuolella, kuten Facebook, joka tekee sitä riippumatta siitä onko sinulla FB-tunnus vai ei.

Mutta harmillinen tosiasia taitaa olla että ei Facebook tätäkään lupausta pidä.
Ei kiinnosta. Käytän facea ja instaa kaikesta huolimatta.
 
JPN

Liittynyt
19.07.2019
Viestejä
227
Niin varmasti! Kovat oli puheet Austraalian lehdistölle menevistä korvauksista, mutta niin vaan ottivat lusikan kauniiseen kätöseen.

EU:ssa on 50% USAa suurempi väestö, _varmasti_ eivät jätä markkinaa vapaaksi. EU on johtava lainsäätäjä yksityisyyden suojaamiseksi, ja muut (USAkin) peesaavat.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
Ei muuta ku sivut kiinni vaan. :)
Eivät kuitenkaan taida lähteä. Perus kiukuttelua kuten Uber Eatsilla ja DoorDashilla. Kitistään alkuun jospa se purisi johonkin. Sen jälkeen hyväksytään ehdot ja jatketaan eteen päin. Lähtö olisi ihan liian kallista etenkin kun koko Facebookin tulevaisuus on iso kysymysmerkki.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Se on tervemenoa Facebookille. Ei ole iso tappio euroopalle
 
Liittynyt
02.03.2018
Viestejä
21
Onkohan tämä valmisteilla oleva / voimassa oleva lakipaketti jossain luettavissa?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
Kuka muistaa vielä ajan kun youtubea pysty katsomaan puhelimessa?
Firefoxi puhelimeen ja siihen adblocki. Onhan se vähän kömpelömpi, mutta edes jossain määrin käyttökelpoinen verrattuna siihen appiin.

Mutta joo Tervemenoa facelle.

Joskus 2008 tai 2009 sinne tilin tein ja about 2012 sen poistin. Mitä nyt on sivusta välillä kattonu millanen se on niin onhan se ihan pelkkä mainosalusta vaan. En ainakaan muista mitään mainoksia aikanaan siellä nähneeni ja kaikki sisältökin tuli aikajärjestyksessä siihen näkyville, eikä jonkun tekoälyn arpomana.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Mitähän se on näiltä Facebookin ja instan vastustajilta pois, jos ja kun aika helvetin moni tykkää niitä käyttää?
Myös opioidiaddikti tykkää fentanyyli-pillereistä vaikka kaikki muu elämässä menee vituiksi ja lopulta menee henki. 10v sitten tilanne oli varmasti eri, mutta nykyään korkeintaan murto-osa oikeasti haluaa näitä palveluja käyttää. Ihmiset käyttävät niitä sosiaalisen paineen ja FOMO:n takia ja ne jotka luulevat pitävänsä jatkuvasta oman näkyvyyden ylläpidon stressistä, synteettisten dubai-huora ja koira kuvien katselemisesta eivät kykene ymmärtämään sitä hintaa minkä he maksavat tästä.

Puhumattakaan sitten jatkuvasta käyttäjille valehtelusta, käyttäjätiedon väärinkäytöstä, epäloogisesta ja epätasa-arvoisesta sensuurista jne.

Esim. Facebookissa on useita ryhmiä, joiden käyttäjiltä on saanut kullanarvoista tietoa huomattavasti nopeammin ja vaivattomammin kun jossain netissä pyörimällä olisi löytänyt.
Juuri tämä on ongelma. Tietyt harrasteryhmät ja vastaavat menevät facebookkiin ja kun kriittinen massa on saavutettu niin facebook rajoittaa näiden näkyvyyttä login ruudun taakse ja kiristää muitakin käyttämään heidän mätäpaisepalveluaan.

Toki en ymmärrä miten nykyään joku voi olla tiedon suhteen riippuvainen facebookista. Lähes kaikkialta netistä löytyy parempaa/luotettavampaa tietoa ja nopeammin. Onko facebook jo kerennyt rampauttaa perus netin käyttötaidot?

Lisäksi hiton hyvä paikka pitää yhteyttä frendeihin ja pysyä heidän elämästään kärryillä, joita nyt ei välimatkan takia ole mahdollista nähdä kovinkaan usein jos koskaan.
Tuokin on jälleen kerran yksi kiristyskeino. Yhteyden ylläpito kavereihin ei vaadi facebookkia, mutta tämä on varmasti juuri se mitä facebook on aina halunnut. Ihmiset eivät uskalla/vaivaannu irtaantumaan tuosta paskasta koska ovat rakentaneet sosiaalisen infrastruktuurinsa sen päälle.

Pitäisikö sosiaalisesta mediasta fundamentaalisesti päästä kokonaan eroon on sitten toinen kysymys, mutta ainakin nämä suurimmat rikolliset saisi puskea Danten helvetin alimmalle tasolle.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 422
Viestejä
4 160 823
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom