Mekaaniset näppäimistöt

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
119
Minulla on ollu tuo Maxgamingin Havit KB496L nyt kuukauden verran. Taustavalo on täyttä kuraa. Epätasainen valaistus ja valkoinen ei näytä valkoiselta vaan vähän punertavalta. En kyllä valojen takia ostanu joten ei suuri miinus. Hirvee ping ääni lähtee näppämistä. Mikä omaan korvaan häiritsee aika pahasti. Outemu brownit tuntuu kirjoittaessa oikein hyvältä. Paremmalta kuin vanhan näppäimistön Cherry brownit, mikä ei ole suuri saavutus. Langattomuuden takia lähinnä ostin tuon, että voi ottaa sohvalle mukaan kun on tarve ja bluetooth yhteys toimii erinomaisesti.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
89

Noniin eli selvästi saman liukuhihnan tuotoksia kyseessä. Joku jossain random "arvostelussa" haukkui nimenomaan Outemu-versiota Drevosta noista ping-äänistä jonka takia päädyin Cherryihin, en tiedä onko sitten kytkimissä löysempi/tiukempi jousi vrt. Outemu vai mikä eron tekee ettei tämä ole ollenkaan paha ellei ihan hakkaa pohjaan näppäimiä kirjoittaessa. Mutta kunhan kusti polkee o-renkaat niin laitan päivitystä auttaako asiaan. Punainen on yksi niistä sävyistä minkä itsekkin erotan tosiaan kun vilkaisee näppäimistöä päin jos on valkoinen taustavalo valittuna. Tuli kuvattua S9+ slowmotion-pätkä missä tuo välkyntä näkyy hyvin. Korkeampi hinta muissa = RGBW-ledit?

Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
Pitkään oli etsinnässä pienempää näppistä mukana kuljetettavaksi, missä kuitenkin kaikki tarvittavat napit & Cherryä kytkimissä & edes jonkunnäköiset taustavalot.
Tuntui kaikki vaihtoehdot menevän yli budjetin, kunnes löytyi Drevo Calibur V2.

Hintaa jäi kotiovelle 56€ Saksan Amazonista, Drevon omalta kauppiaalta. Asiakaspalautus mutta pieniä rasvanäppien jäämiä lukuunottamatta & isopropyylipyyhkäisyn jälkeen kunto kuin uudella.
Omat suosikit Cherry MX Brownit alla sekä layout äkkiseltään täydellinen omaan käyttöön. Tuuripeliä vaan milloin sattuu löytymään Cherry & Nordic & ISO -variaatiota myynnissä. Netin arvosteluita
selattua voi yhtyä moneen asiaan, kuten näppiksen tiettyyn vaimeaan "soimiseen", joka ilmeisesti monen hermoja hiertänyt. Pitää kokeilla onko vaimennusrenkailla vaikutusta mutta ei tuo omia korvia jaksa
häiritä, varsinkaan kun pitää hintaluokan mielessä. Myös isompien nappien heilunta näissä vakiovarusteena joten liekkö paskat stabilisaattorit(?). Miinusta tulee myös siitä miten Drevon oma softa pakottaa
tekemään käyttäjätunnuksen (jäi testaamatta), sekä valkoinen taustavalo tehdään selvästi monen värin sekoituksella. Päivitystahti tjsp on sen verran hidas että omat silmät ainakin erottaa häiritsevästi
väärät sävyt välistä, samalla tavalla kun DLP-videotykeissä silmiä käännellessä. Menee kotelon valot uusiksi, tai sitten ei. :rofl:

All in all, erittäin mukava näpyteltävä ja vahva 4/5 arvosanaksi valituksista huolimatta! Jos on pakko löytää mahdollisimman pieni lankku mutta 60% rajoittaa liikaa niin tämän parempaa tuskin tähän hintaan löytyy.
Ainoa verrattava (sama liukuhihna?) näppis minkä suomesta löysin oli CDON/MaxGamingin myymä Havit KB496L: KB496L Ultra Compact Gaming Näppäimistöt [Outemu Brown] - MaxGaming.fi.
Tosin tuossakin Outemun kytkimet (ei henk.koht. kokemusta), tarjoushinnassakin parikymppiä premiumia, ja ei tietoa milloin tavaraa tulossa tilattavaksi asti.

Kauppiaan linkki mistä voi kyttäillä: Drevo(UK) Authorized Dealer @ Suchergebnis auf Amazon.de für:
Mihin tuota drevon omaa softaa tarvitsee? Omassa versiossa (muistaakseni se eka versio) ei tarvita sitä mihinkään. Valotkin saa muokattua lankusta itsestään. Vai onko se muuttunut tuossa kakkosversiossa softan taakse?
 
Liittynyt
25.10.2019
Viestejä
135
Tietääkö kukaan pitäisikö hyperx alloy origins core tkl näppiksessä palaa koko ajan antighosting valo?
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
89
Mihin tuota drevon omaa softaa tarvitsee? Omassa versiossa (muistaakseni se eka versio) ei tarvita sitä mihinkään. Valotkin saa muokattua lankusta itsestään. Vai onko se muuttunut tuossa kakkosversiossa softan taakse?
Ilmeisesti saa vielä lisää kustomointia auki (valot per näppäin) ja näppäinten komentoja muuteltua tjsp, mutta ei tosiaan ole pakollinen paha ja sillä jäi asentamatta.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 587
Välillä toivon että olisi standardi leiska. Tänään saapui ydmk 22€ cherry profile pbt doupleshot capsit. Todella ohuet eikä tuo douplehot oikein vakuuta. Jossain capseissä sieltä sisältä mennyt epätaisesti jossain näkyi myös mustaa jossain kohtaa. kyllä nuo itselle toistaiseks kelpaa. musta tofu koppa ja toinen capsisetti lähtee seuraavaksi niin saa kokonaan musta valkosen näpyttimen
 
Liitteet

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
258
Tuli rasvattua ducky one 2 mini mx brown kytkimet superlubilla irroittamatta kytkimiä, eli stem painetaan alas ja joka nurkkaan pisara rasvaa/öljyä. Ääni on paljon pehmeämpi ja miellyttävämpi. Asiasta toiseen, kukaan muuten huomannut, että jos pitää space baria toisinpäin, niin se ei palaudu ylös yhtä hyvin? Hieman rasittavaa. Se kuitenkin on paljon mukavampi käännettynä.

Edit. Ilmeisesti pitäis myös stabilizerit kääntää, vittu.
 
Viimeksi muokattu:

ile

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 265
Tuli rasvattua ducky one 2 mini mx brown kytkimet superlubilla irroittamatta kytkimiä, eli stem painetaan alas ja joka nurkkaan pisara rasvaa/öljyä. Ääni on paljon pehmeämpi ja miellyttävämpi. Asiasta toiseen, kukaan muuten huomannut, että jos pitää space baria toisinpäin, niin se ei palaudu ylös yhtä hyvin? Hieman rasittavaa. Se kuitenkin on paljon mukavampi käännettynä.
Mistä hankit tuon rasvan? Pitäs itekin harkita tota lubeemista, vaikka ensin tuntui ettei jaksaisi mutta pehmeämpi aina parempi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
258
Mistä hankit tuon rasvan? Pitäs itekin harkita tota lubeemista, vaikka ensin tuntui ettei jaksaisi mutta pehmeämpi aina parempi.

Tommonen. Jossain utube videolla tota käytettiin niin päätin tilata samaa. 2.5 viikkoa kesti postit.
 
  • Tykkää
Reactions: ile
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
533
Super lubea maahantuo ja myös myy Helentec oy.
Www.helentec.fi
Joissain kalastustarvike, veneilyliikkeissä saattanee myös löytyä.
Täältä ystävällisesti sähköpostilla pyytämällä sain yhden tuubin smartpostiin reipas vuosi takaperin. Motonetissä oon nähnyt myös jossain setissä öljyä. Rasvaa en löytänyt suomesta muuta kun helenteciltä.
 
ile

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 265
Täältä ystävällisesti sähköpostilla pyytämällä sain yhden tuubin smartpostiin reipas vuosi takaperin. Motonetissä oon nähnyt myös jossain setissä öljyä. Rasvaa en löytänyt suomesta muuta kun helenteciltä.
Pyysitkö nimenomaan tuota rasvaa vai öljyä? Ei oikein itselle selvinnyt, että kumpaa kannattaa kytkimiin ja stabeihin laittaa vai onko sillä merkitystä?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
533
Pyysitkö nimenomaan tuota rasvaa vai öljyä? Ei oikein itselle selvinnyt, että kumpaa kannattaa kytkimiin ja stabeihin laittaa vai onko sillä merkitystä?
Rasvaa olen tuolta tilannut. Vakaimiin käytin itse rasvaa. Itse en kytkimiä ole voidellut, mutta siihen käytetään käsittääkseni öljyä ? Korjatkoon joku kuka sitä on harrastellut.
 
  • Tykkää
Reactions: ile

ile

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 265
Rasvaa olen tuolta tilannut. Vakaimiin käytin itse rasvaa. Itse en kytkimiä ole voidellut, mutta siihen käytetään käsittääkseni öljyä ? Korjatkoon joku kuka sitä on harrastellut.
Oorait kiitos! Vakaimiin kipeämmin tuota tarvitsen niin voi olla, että aloitan nyt sillä.
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
25
Pystyykö mistään tilaamaan pelkästään yhtä näppäinhattua? Kissankerpele söi uudehkosta Logitechin G610 redistä yhden näppäimen ja en tohtisi kokonaan uutta näppäinhattusarjaa tilailla
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
119
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
357
Tuli ostettua Ducky Shine 7 Blackout ja siinä punaiset extra napit. Mistähän löytäis saman värisen wasd pbt setin?
 
Liittynyt
24.05.2018
Viestejä
417
Saattaa kiven alla olla nordic leiskalla, duckyltä voi kysellä olisko niillä
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 373
Ollu nyt tollanen Asuksen TUF 7 näppis parisen viikkoa käytössä ja ei voi ainakaan paljoa pahaa tästä sanoa, hieman ehkä muovinen ääni kun naputtaa menemään. Vielä kun ois usb-läpivienti ja erilliset medianapit niin ois kyllä loistava näppis.
 
Liittynyt
13.04.2017
Viestejä
1 306
Liittynyt
20.08.2018
Viestejä
62
Noniin, nyt vihdoin tuli oikea paketti perille. Viimeks sain jonkun 7 näppäinhattua omien rojujen sijasta, yhä jäi puuttumaan toi macropadi mutta Iris + plate ja kytkimet tuli \o/

Nyt vaan joutuu ihmetteleen, että missä välissä ehdin kasaamaan kun muutto meinaa painaa päälle.
Hieman tuo aikataulu venyi ja paukkui, mutta nyt sain tuon Iriksen vihdoin kasattua. Hattuina nyt ensihätään mitkä lie, BDN9:n pcb:tä ja näppäinhattuja odotellessa. MDA Big Bang 2.0 tulossa.
IMG_20200223_152126.jpg
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
172
Olisikohan tämän ketjun rakentelijoilla vinkkiä korjaamiseen? Sain tässä taannoin Duckyn TKL näppiksen, josta edellinen omistaja oli jollain ilveellä onnistunut kytkimen hajottamaan. Irroitin rikki menneen ja pistin uuden tilalle, mutta ei toimi. Muut näppäimet pelaa normaalisti. Diodi on smd mallia, ja sekin mitattaessa toimi. Varmuuden vuoksi lämmitin siitäkin juotoksen uusiksi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
161
Olisikohan tämän ketjun rakentelijoilla vinkkiä korjaamiseen?
Ei suora vinkki korjaukseen, mutta kokeile ainakin esim. johdonpätkällä yhdistää kytkimen alta juotospisteet, jotta saa rajattua onko vika kytkimessä vai mahdollisesti jossain muualla.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
172
Olisikohan tämän ketjun rakentelijoilla vinkkiä korjaamiseen? Sain tässä taannoin Duckyn TKL näppiksen, josta edellinen omistaja oli jollain ilveellä onnistunut kytkimen hajottamaan. Irroitin rikki menneen ja pistin uuden tilalle, mutta ei toimi. Muut näppäimet pelaa normaalisti. Diodi on smd mallia, ja sekin mitattaessa toimi. Varmuuden vuoksi lämmitin siitäkin juotoksen uusiksi.
Oli se sittenkin se diodi rikki. Vaihtamalla parani. Se oli mennyt fyysisesti poikki, en tiedä mitä sille oli tehty. Mutta toisaalta, jos kytkimen onnistuu hajottamaan, niin voihan se diodikin mennä.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
322
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
492
Super lubea maahantuo ja myös myy Helentec oy.
Www.helentec.fi
Tuli tilattua tuolta ja oon tyytyväinen. Sunnuntaina laitoin mailia, maanantaina vaihdeltii tiedot, tiistaina näkyi tekemäni tilisiirron rahat heidän tilillä ja kirje lähti keskiviikkona postin kuljetukseen, mikä oli sitten torstaina perillä. 8 € maksoi tollanen tuubi ja 4 € kirjepostikulut, voittaa kyllä rapakon takaa tilaamisen muutaman euron säästön toivossa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
357
Sain tänään tuon Ducky Shine 7 blackoutin ruskeilla kytkimillä ja on kyllä laatu ja tuntuma valovuoden edellä Corsairia vaikka samat kytkimet. On myös helkkarin tyylikäs ja o-renkaiden kanssa melko hiljainen vs. Corsair K70 lux :love::thumbsup:
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
483

Minkälaisia lisähattuja sait(lähinnä väri), ja minkä kuva on spacebarissa:asif:
 
Liittynyt
24.05.2018
Viestejä
417
Duckyn näppäimistö on iha laadultaan hyvä mut softa vaa vähä laahaa peräs, loistovalinta!
 
ile

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 265
Laittelin tuossa GMMK Compactin tulille Kailh Box Burnt Orangeilla. Muuten näppis vaikuttaa hemmetin hyvältä, mutta FN+Caps Lock -nappien vaihtaminen päikseen tehdään painamalla molempia nappeja ja tuo unohtuu näppäimistöltä joka kerta kun siitä häviää virrat. Eli joka kerta konetta käynnistäessä pitää muistaa vaihtaa nuo päikseen. Todella rasittava "ominaisuus" eikä softastakaan löytynyt mitään mahdollisuutta säätää tuota.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Ei kellään sattuisi olemaan myytävänä alumiinista koteloa joka olisi käypä Tada68:n PCB:lle?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
142
Olisi näppäimistöpäivityksen paikka, enkä meinaa millään keksiä, mihin suuntaan tässä lähtisi. Haaveissa on hotswap-näppäimistö, joten mietinnässä ovat pyörineet GMMK, Logitech G Pro X (peli-integraatio taustavaloissa on ihan kiva) ja Puolasta tilattava Redox. Jotenkin alan pikkuhiljaa taipua Redoxin kannalle, siihen voisi lyödä KBDfansin DSA-profiilin Nordic-näppäinhatut, niin saattaisi löytyä erikoismerkit helpommin. GMMK olisi tietysti noin 100€ edullisempi, koska kytkimiä löytyy jo useampaakin mallia valmiina hyllystä ja koronan taltuttua saattaa Kiinastakin jotain kytkimiä jälleen saada, mutta ergonomisuus toisaalta houkuttelisi. Redoxia olisi tosin Falbatechilla kahtena eri versiona valmiina pakettina rgb-valoineen kaikkineen, mutta pidän ehkä silti kytkinten vaihtomahdollisuutta tärkeänä ominaisuutena. Saisikohan sitä jollain itselleen perusteltua 250€ investoinnin työvälineisiin?
 
Ize

Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
13
Iski näppäimistön tarve, enkä tilaamaan jouda/jaksa alkaa eli Oulusta pitäisi saada. Vaihtoehtoina K95 platinum tai G513 tällä hetkellä ellei muuta keksitä. Lineaarikytkimet ja hiljaisuus plussaa, käyttö aika fifty-sixty pelailua ja kirjoittelua (pelit tyypillisesti CS/Siege -tyyppisellä puolella).

Noista kahdesta Logitechi tieten hiljaisempi mutta Corsair olisi monipuolisempi, eh?

P.S. Mjaah, K70 Mk2:n rapidfireä saisi edukkaasti muutaman päivän sisään Verkkiksesta. Mitä menetän siinä edellisiin verrattuna? :)
 
Viimeksi muokattu:

Ize

Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
13
Joo, päädyin K70 Mk2n Rapidfireen, sen kun nyt sai alle satasella niin säästää sievoisen summan K95:een tai G513:een nähden.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
322
Olisi näppäimistöpäivityksen paikka, enkä meinaa millään keksiä, mihin suuntaan tässä lähtisi. Haaveissa on hotswap-näppäimistö, joten mietinnässä ovat pyörineet GMMK, Logitech G Pro X (peli-integraatio taustavaloissa on ihan kiva) ja Puolasta tilattava Redox. Jotenkin alan pikkuhiljaa taipua Redoxin kannalle, siihen voisi lyödä KBDfansin DSA-profiilin Nordic-näppäinhatut, niin saattaisi löytyä erikoismerkit helpommin. GMMK olisi tietysti noin 100€ edullisempi, koska kytkimiä löytyy jo useampaakin mallia valmiina hyllystä ja koronan taltuttua saattaa Kiinastakin jotain kytkimiä jälleen saada, mutta ergonomisuus toisaalta houkuttelisi. Redoxia olisi tosin Falbatechilla kahtena eri versiona valmiina pakettina rgb-valoineen kaikkineen, mutta pidän ehkä silti kytkinten vaihtomahdollisuutta tärkeänä ominaisuutena. Saisikohan sitä jollain itselleen perusteltua 250€ investoinnin työvälineisiin?
Annat mennä vaan mikä hyvältä tuntuu ja rahatilanne antaa periksi. Ei näitä kannata sen suurempia miettiä, harrastukset maksaa. Sun tapauksessa vieläpä jos tulee työvälineeksi niin ei tuo 250e paha sijoitus ole ollenkaan.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 375
Onko Ducky One 2 Mini Cherry MX Red - näppiksen käyttäjiä tekkiläisissä? Tuommoista olis tarjolla, 1kk käytettynä 70.00€. Nopeasti katotttuna ei ihan paha hinta, mutta mitä mielipiteitä täällä, kannattaako tarttua?
 
Liittynyt
01.02.2019
Viestejä
63
Itsellä on Ducky One 2 Mini Pure White Cherry MX Speed Silver . Olen tykännyt näppäimistöstä pienen kokonsa takia. Hintaa on uutena jimmsillä 140€. Jos olet valmis käyttämään vähän erinlaisia näppäinyhdistelmiä, koska tostahan puuttuu erikseen function- ja nuolinäppäimet. Itse tarttuisin tarjoukseen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
258
duckyn näppiksen omalla macro ohjelmalla voi laittaa nuolinäppäimet oikeeseen alalaitaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
185
Hyvää DIY infoa langassa! Siitä onkin aikaa kun olen rakentanut MX:n ympärille mitään. Vasta lähti ostoon Kailh Box Navyt (pitäisi olla uudempaa revisiota infojen mukaan). Näyttää myös vahvasti siltä, että tulen rakentamaan tulevan näppäimistön PCB:n ympärille, joka tukee QMK firmwarea. Onko kellään kokemusta KBDfansin tilauksista?

Vuosikaudet ollut ruuvimodattu IBM M SSK käytössä. Jousien sisään olen myös leikannut aitoja Rainbow Loomin renkaita, jotta ns. "ping" ääni häviää.
 
Liittynyt
20.08.2018
Viestejä
62
Hyvää DIY infoa langassa! Siitä onkin aikaa kun olen rakentanut MX:n ympärille mitään. Vasta lähti ostoon Kailh Box Navyt (pitäisi olla uudempaa revisiota infojen mukaan). Näyttää myös vahvasti siltä, että tulen rakentamaan tulevan näppäimistön PCB:n ympärille, joka tukee QMK firmwarea. Onko kellään kokemusta KBDfansin tilauksista?
Oma DZ60 + Kailh Box whitejä tilattu sieltä joskus ehkä 2-3v sitten ja toinen satsi samoja kytkimiä 2018 ja ei ainakaan silloin mitään valittamista. Seurannan mukaan kuukausi menny tossa 2018 tilauksessa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 446
Viestejä
4 162 164
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom