Maxon julkaisi uuden Cinebench R20 -testiohjelman prosessoreille

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543



Cinebench on yksi suosituimmista testiohjelmista prosessoreiden testauksessa. Maxonin testiohjelma testaa prosessoreita sekä yhden ytimen että kaikkien säikeiden rasituksessa ja se perustuu todelliseen hyötyohjelmaan, Cinema 4D:hen synteettisten testialgoritmien sijasta.

Maxon on päivittänyt Cinema 4D -sovellustaan aktiivisesti, mutta Cinebenchin tuorein versio on R15 vuodelta 2013. Nyt myös Cinebench on päässyt ajan tasalle, kun yhtiö julkaisi siitä uuden R20-version.

Cinebench R20 eroaa R15:sta useallakin tasolla. Testiohjelmasta on tiputettu pois tuki näytönohjainten testaamiselle ja siinä käytetään selvästi aiempaa suurempaa ja monimutkaisempaa testiskenaariota. Yhtiön mukaan testiskenaarion renderöinnin pitäisi olla noin 8-kertaa niin raskasta, kuin R15:n testiskenaarion, jonka lisäksi se vaatii nelinkertaisen määrän muistia. Raskaampi testi kestää luonnollisesti pidempään nykyprosessoreilla, mikä helpottaa esimerkiksi lämpötilarajoitteisten laitteistojen testaamista pitkässä rasituksessa.

Cinema 4D:n tavoin Cinebench R20 on saanut tuen Intelin Embree-säteenseurantateknologialle ja sen luvataan hyödyntävän sekä AMD:n että Intelin prosessoreiden kehittyneimpiä ominaisuuksia. Uudistusten myötä edeltävän version kanssa identtisen testiskenaarion pitäisi pyöriä uudessa versiossa noin kaksinkertaisella nopeudella.

Minimivaatimukseksi Maxon ilmoittaa PC:llä Windows 7 SP1 -käyttöjärjestelmän tai uudemman, 4 Gt muistia sekä 64-bittisen Intelin tai AMD:n prosessorin. Mac-alustalla vaaditaan MacOS 10.11.6 tai uudempi, 64-bittinen Intelin prosessori ja 4 Gt muistia. Testiohjelma on virallisesti ladattavissa vain Microsoft Storesta ja App Storesta, mutta TechPowerUp on julkaissut sivuillaan ns. ”portable-version” testiohjelmasta PC:lle.

Lähde: Maxon

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 318
Hienoa ja pitääkin ottaa käyttöön seuraavan kerran kun päivitän omat prossu testi pelini/ohjelmani. Eli ens kesänä... pitäis vaan löytää joku tehokkaampi näytönohjainkin GTX980ti:n tilalle... siis mikä ei maksa omaisuutta (tällä hetkellä mielessä Vega 56 ja sen modaus Vega 64:ksi).
 

Dudem

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 843
Oli kyllä aikakin tämä testi ohjelma päivittää. Ja mitä tuossa testin ajelin omalla koneella, niin kyllähän tuo tuntui konetta oikein kunnolla nyt rasittavan. TPU:n versio toimi ilman ongelmia, eikä tarvinnut sotkeutua Microsoftin kauppapaikkaan.
 

Karhu47

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.05.2018
Viestejä
108
Ironista kun tuosta uudesta testistä saa enemmän pisteitä 2890 (R20) vs 1291(R15) Tosiaan noita ei voi verrata paitsi vitsillä. Huomattavasti raskaampi tämä uusi
 

svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
Onko tässä pistetty käskykantatuki ajantasalle? Jokin muistikuva on, että aikaisempi ei olisi hyödyntänyt mm. AVX-käskyjä
 
Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
734
upload_2019-3-6_23-48-33.png


Kuka jaksais naputella maxonille mailia että mainitsevat xeon x5650 referenssituloksen ajetun tuplasocketilla eikä vain yhdellä kivellä....


*edit* kuten myös kaks ekaakin tulosta...
 

svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
Tällästä AMD kivellä :cigar2:
upload_2019-3-7_0-2-12.png
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
78
Aika mielenkiintoista ilmoittaa minimivaatimukseksi Windows 7, mutta tarjota ainoana virallisena latauspaikkana Microsoft Storea.

Ja tässä se pakollinen oma tulos :)
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 150
Onko missään laajempaa tulostietokantaa vielä? Itseäni kiinnostaisi erityisesti, että miten hyvä tulos R15:ssä korreloi R20-tuloksen kanssa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 640
Viestejä
4 186 869
Jäsenet
70 774
Uusin jäsen
Berch

Hinta.fi

Ylös Bottom