Matrox siirtyi kokonaisuudessaan perustajajäsen Lorne Trottierin omistukseen

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453



Matrox on nimi, joka on painunut ainakin pelaajien keskuudessa pikkuhiljaa unholaan. Vuonna 1976 perustettu, etenkin 90-luvulla 2D-laadun kuninkaana tunnettu valmistaja pysyi aikansa mukana myös pelinäytönohjainmarkkinoilla, mutta viimeistään Parhelian myötä se ovi suljettiin pysyvästi. Nykyään yhtiö käyttää näytönohjaimissaan AMD:n GCN-grafiikkapiirejä.

Matrox on nykyisin jakautunut kolmeen erilliseen jaostoon: näytönohjaimiin ja videotuotteisiin keskittynyt Matrox Graphics, lääketieteen käyttöön tarkoitettujen kuvantamislaitteisiin ja muuhun kuvantamiseen erikoistunut Matrix Imaging sekä HD- ja SD-videomateriaalien pakkaajiin, kehitystyökaluihin ja kaappauskortteihin erikoistunut Matrox Video.

Nyt Matrox on ilmoittanut sen perustajiin kuuluneen Lorne Trottierin hankkineen omistukseensa 100 yhtiön osakekannasta, mukaan lukien kaikki sen jaostot. Lehdistötiedotteen mukaan uusi askel yhtiön historiassa on osa sen uudistunutta sitoutumista asiakkaisiinsa ja työntekijöihinsä ympäri maailman.

Valitettavasti lehdistötiedote ei kerro, onko omistajamuutosten myötä luvassa merkittäviä uudistuksia yhtiön toimintaan tai esimerkiksi tulevaisuuden tuotekehitykseen.

Lähde: Matrox

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Aijai, kun näytti aikanaan komealta Environment-Mapped bump mapping, siinä sai ei matrox omistajana katsella kateudesta vihreänä... Tosin tehoissa eivät tainneet huippuluokkaa ikinä olla. Onkohan noilla vielä patentteja GPU suunnitteluun liittyen, vai myivätkö jossain vaiheessa pois?
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
315
Mielenkiintoista.

Näytönohjainpuolella ovat käsittääkseni viime vuosina keskittyneet, sinänsä ihan fiksusti, lähinnä multi-head- ja muihin erikoistuotemarkkinoihin. Aika näyttää onko mitään aikeita palata kuluttajamarkkinoille. Lorne Trottierilla Wikipedian mukaan 71 vuotta mittarissa, joten mahtaako olla kovin aggressiivisella strategialla liikenteessä.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Tulipa nostalginen olo. Reilut 20 vuotta sitten aloitin sivutoimisena Linux-ylläpitäjänä yhdessä pienessä tutkimusryhmässä. Silloin vakiorautaa melko halvalla hankituissa koneissa olivat juuri Matroxin näytönohjaimet (G400, G450, G550 ainakin), niissä oli tuolloin parempi Linux-tuki kuin pelinäytönohjaimissa. Joitakin vuosia myöhemmin tilanne kääntyi sitten päälaelleen, pari vanhasta muistista ostettua Matroxin näytönohjainta olivatkin varsin kinkkisiä saada toimimaan, Nvidian halpissarjalaiset menivät heittämällä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 800
Matroxilla oli kiistatta paras VGA-kuvanlaatu 90-luvun lopulla, silloin kuin moisella oli vielä väliä. Hukkasivat sitten lusikan Mystique-ajan jälkeen enkä ole löytänyt mistään selitystä miksi? Eivät edes yrittäneet G200'n jälkeen, kaikki myöhemmät (G400 jne) olivat 3D-nopeudeltaan jo lähinnä vitsejä.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
150
Matroxilla oli kiistatta paras VGA-kuvanlaatu 90-luvun lopulla, silloin kuin moisella oli vielä väliä. Hukkasivat sitten lusikan Mystique-ajan jälkeen enkä ole löytänyt mistään selitystä miksi? Eivät edes yrittäneet G200'n jälkeen, kaikki myöhemmät (G400 jne) olivat 3D-nopeudeltaan jo lähinnä vitsejä.
Gx00 sarjalaisissa Matrox keskittyi useamman monitorin tehotyöasemiin. Siihen aikaan se oli käytännössä ainoa johon sai useamman monitorin kiinni. Esim. osakemeklarien siihen aikaan kolmimonitoriset työasemat olivat käytännössä kaikki Matroxin näytönohjaimiin perustuvia. Samoin tietyt lääketieteen kuvantamislaitteiden asemat, jne.

Tämä bisnesmalli kuitenkin kuoli pikkuhiljaa kun ATI tuli samoille markkinoille. Menikö siinä pari vuotta että typillisen pörssimeklarin työasema oli jo kuuden näytön kone, ja tätä ajoi ATI:n kortti.
 
Liittynyt
16.01.2017
Viestejä
262
Matroxilla oli kiistatta paras VGA-kuvanlaatu 90-luvun lopulla, silloin kuin moisella oli vielä väliä. Hukkasivat sitten lusikan Mystique-ajan jälkeen enkä ole löytänyt mistään selitystä miksi? Eivät edes yrittäneet G200'n jälkeen, kaikki myöhemmät (G400 jne) olivat 3D-nopeudeltaan jo lähinnä vitsejä.
G400 max kyllä kilpaili aikalaisensa tnt2:n kanssa suht tasaväkisesti nopeusvaltikasta. Sen jälkeen "pallo putosi".
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Työntekijöiden oman työpaikan arviosivuston teksti kertoo paljon saman kuin mielikuva yrityksestä.

upload_2019-9-10_7-20-18.png


On siellä ainakin töitä. Onkohan menossa viimeinen yritys nostaa se menestyväksi.
Matrox - Careers
 
Viimeksi muokattu:

Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Mullakin taitaa olla joku agp/pci väylänen matrox laatikossa.Noissahan oli paras kuva kun käytettiin vga liitintä.Yhteen aikaan jos halusi "parasta" niin se oli intel,matrox,Gus ja nec multisync ja jokainen maksoi ihan v*tusti.:)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305
Työntekijöiden oman työpaikan arviosivuston teksti kertoo paljon saman kuin mielikuva yrityksestä.



On siellä ainakin töitä. Onkohan menossa viimeinen yritys nostaa se menestyväksi.
Matrox - Careers
Ilmeisesti bisnes on kuitenkin jollain markkina-alueella kulkenut, kun firma on pysynyt pystyssä tähän asti ilman suuria vaikeuksia.
 

Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Ilmeisesti bisnes on kuitenkin jollain markkina-alueella kulkenut, kun firma on pysynyt pystyssä tähän asti ilman suuria vaikeuksia.
Tainnut keskittyä videotuotteisiin tms.Yleensä vanhat tekijät ostaa sitä tuttua laitteistoa (jos eivät maksa niitä itse) joka on voinut pitää firman pystyssä.Noilla taitaa myös olla sellaisia tuotteita mitä muilla ei ole.
 
Liittynyt
10.09.2019
Viestejä
99
Tulipahan rekisteröidyttyä vihdoin tännekin vaikka olenkin lurkkinut nurkissa jo hetken... :)

Parhelian ollessa tulossa tuli seurattua projektia myös vähän myös verhon takaa. Vaikea sanoa tarkalleen mikä hommassa oikeasti meni pieleen, mutta kortti oli tosiasiassa 10kk myöhässä ja sitten kun se vihdoin tuli, retail mallit oli kellotettu 220MHz:iin, kun suunnitelman tavoite oli 275-300MHz..

Tietyt lähteet puhuivat että ensimmäinen piirin reviisio tehtaalta olisi tullut takaisin suunnitteluosastolle kokonaan kuolleena. Ei varmasti kamalan kiva yllätys kun muutenkin oltiin jo Do or Die tilanteessa. 6-8kk julkaisusta tuli kortteihin kaikessa hiljaisuudessa reviisio 2 piirit, joissa oli korjattu FAA, uusi nelikanavainen muistiohjain ja jotka olivat kellotettu 250MHz:iin (ja MURCissa näitä ajettiin vakiojäähyillä 290MHz nopeudella, joten se todennäköisesti oli se Parhelia jonka sen oli määrä alunperinkin olla...), mutta tässä vaiheessa Atin R300 8x1 loopbackillä oli jo muuttanut täysin kehityssuunnan markkinoilla ja Parhelian 4x4 pipen design muuttui vielä kaiken lisäksi tehottomaksikin, joten Matrox ei asiasta edes enää ilmoittanut.

Muistikaistaahan kortilla oli vaikka kuinka 256Bit muistiväylän ansiosta, mutta sen tehokas hyödyntäminen olisi vaatinut sen 4 tekstuuria per pikseli, mutta suunta kulki jo kohti shadereita, joissa TMU:iden määrällä nyt ei ollut enää niin suurta merkitystä.

JOS Parhelia olisi tullut suunnitellusti, olisi se tullut myyntiin hetkeä ennen GeForce 4 TI kortteja ja samoilla kelloilla kuin nVidian tuotteet. Nyt se päätyi taistelemaan R300:sta vastaan ~25% pienemmillä kelloilla. Tässä tietty on muistettava että R300 yllätti nVidiankin aika pahasti. Loikka oli valtaisa.

Ala on hektinen eikä välillä osuman ja hudin välinen aikaero ole kamalan iso.


Joku aika sitten Matrox oli ainut isompi valmistaja jolta sai 4x4 ja 5x4 videoseinäohjaimia, jotka toimivat suoraan sellaisenaan Windowsissa. eli siis 16 näyttöä ja 20 näyttöä. Näitä kortteja pystyi vielä linkkaamaan samaan koneeseen useamman kappaleen. Kotikäyttäjälle ei mitään merkitystä, mutta Erilaisissa valvomoissa näitä näkee.
 

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Kyllä matrox oli ihan ok kortii vielä G400 aikana mutta sen jälkeen putosivat pois markkinoilta luultavasti hieman epäonnistuneen parhelia piirin takia eikä varman ollut rahoja pistää tuotekehitykseen samalla tavalla mitä toiset valmistajat tai sitten ei löytynyt päteviä henkilöitä.
Harmi sinänsä kun kilpailu oli paljon laajempi siihen aikaan kun löytyi muistakseni 5-6 piirivalmistajaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 553
Viestejä
4 166 073
Jäsenet
70 422
Uusin jäsen
Minibee

Hinta.fi

Ylös Bottom