Marjatilojen työolot

Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 347
Kantasuomalaisia nuoria oli päätynyt marjatilalle kesätöihin koronatilanteen vuoksi. Työolojen karuus yllätti.

On toki odotettavissa, että maatilalla olot saattavat olla hieman askeettisemmat. Mutta kuvien perusteella työntekijät mm. majoitettiin täysin ala-arvoisiin tiloihin, joissa seinillä kasvoi näkyvää hometta.

Työnantajan kommentti on mielenkiintoinen:
Kaikki väitteet ovat valheita ja eivät pidä paikkaansa, joten juttua ei saa julkaista. He eivät ole tottuneet tekemään fyysistä työtä eivätkä tunne alaa tarkemmin.
Kuvat on ilmeisesti otettu jossain muualla, kun kerran kaikki on työnantajan mielestä valhetta. ;)

Itse asun maalla lähellä marjatilaa. En erityisesti ihmettele, että työolot saattavat olla poskellaan.

Edit: Jopas kummaa, juttu siirrettiin maksumuurin taakse. Itsellä ei tilausta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
515
En ole kuullut suomalaisia marjanpoimijia majoitettavan ennen koronatilannetta, vain ulkomailta Suomeen tilapäisesti tulevia.
Oman työpaikan taukotiloissa oli saatavilla termoksessa kahvia, vettä/mehua, leipää ja sekalaisia leivonnaisia, joita ei vähennetty palkasta (työtodistuksessa ei mitään mainintaa).

Voiko joku jakaa koko artikkelin?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Otsikossa huvitti kohta
”Koko juttu avasi silmät sille, miksi suomalaiset eivät halua tiloille töihin”

Kyllä muut mutta me? :D

ps. Navettamajoitus kuulostaa siltä, etten paljoa odota mutta jos tiloissa on oikeasti oikeaa hometta niin se ei ole hyvä.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Just viiden sekunnin sääntö vituttaa, kun vessapaperirulla lipsahtaa lattian likaiselle puolelle :wtf:

20200627_091723.jpg

pitää vaan toivoo, että peilikaapissa on lisää rullia
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Tässä toinenkin juttu maksumuurin takana.

Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984
Tuo työnantajan kommentti kertoo kaiken missä oloissa ne ulkomaalaiset joutuu olemaan. No tätä se kokoomus ajaa että työntekijät olisi orjia ja pitäisivät suunsa kiinni.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 864
Saa kai sitä majoittua vaikka telttaankin jos haluaa? Tuskin tuolla on pakko nukkua? Ei minunkaan työpaikka mitään nukkumapaikkaa tarjoa. Maksan asuntoni itse.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 856
Saa kai sitä majoittua vaikka telttaankin jos haluaa? Tuskin tuolla on pakko nukkua? Ei minunkaan työpaikka mitään nukkumapaikkaa tarjoa. Maksan asuntoni itse.
Luitko edes jutun? Majoitus myytiin etukäteen ja se ei ollut ilmainen, 7.5 euroa yöltä ja kehuttiin olevan laadukas.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Just viiden sekunnin sääntö vituttaa, kun vessapaperirulla lipsahtaa lattian likaiselle puolelle :wtf:

pitää vaan toivoo, että peilikaapissa on lisää rullia
Kaiken lisäksi, mitään viiden (tai kolmen) sekunnin sääntöä ei ole, kuin mielikuvituksissa.:sick:
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
355
En kyllä epäile hetkeäkään ettei olis karut työolot marjanpoimijoilla. Suomalaiset on tottuneet että mansikkalaatikon ja marjat saa kaupasta tiettyyn hintaan.

Harmi vaan että mansikanpoimintaa tuskin voidaan automatisoida millään järkevällä hinnalla? Tarvittas joku masiina mikä kulkis eteenpäin mansikkamaalla, mutta vois olla aika vaikee toteuttaa se varsi joka poimii sen marjan.
 
Kyllä tuohon kone on jo keksitty, tai ainakin joku prototyyppi oli joitain vuosia sitten esillä, mutta ongelma on hinta ja se, että ne mansikkapenkit pitää olla aika justiinsa tehty. Niitä koneita pitäisi myös olla aika monta, että kerkeää kerätä saman, kuin osasto ihmisiä.
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
Kaiken lisäksi, mitään viiden (tai kolmen) sekunnin sääntöä ei ole, kuin mielikuvituksissa
Uskon, että käyttäjä @Makos tarkoitti huumoria: Vitsi (saks. Witz) on kirjallinen tai suullinen huumoripitoinen lyhyt kertomus, joka voi pukea tavallisenkin tapahtuman huvittavaan muotoon. Monissa vitseissä on yhdistetty kaksi käsitteellisesti täysin eri asiaa aasinsillalla yhteen.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Ylilaudalla pystyy lukemaan artikkelin.
https://ylilauta.org/sekalainen/127390564

Aika järkyttävän huonot olot, näyttää helkkari joltain köyhän kehitysmaan asuintiloilta. Ja noista farmin pitäjät vielä kehtaa periä maksua.
Pitäisi jo viranomaisten tutkia noita tiloja ja työntekijöiden oloja.
Vähän veikkaan, että tänä kesänä tullaan tarkastuksia järjestämään ja marjatilalliset on kusessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 890
Vähän veikkaan, että tänä kesänä tullaan tarkastuksia järjestämään ja marjatilalliset on kusessa.
Itse veikkaan että suurimmalla osalla on asiat kunnossa ,valitettavasti seassa on näitä jotka kusettaa ulkomaisia työntekiöitä.Jossain Ukrainassa ei välttämättä ole tuota paremmat olot kaikkein köyhimmillä perheillä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Vähän veikkaan, että tänä kesänä tullaan tarkastuksia järjestämään ja marjatilalliset on kusessa.
Tottakai niitä järjestetään. Millä muulla voidaan estää mansikkatilojen toiminta ja niiden normaali tuotanto kauppoihin ja toreille ja sitä kautta patsastella hyveellisyyden valokeilassa. "Hei, täällä on ulkovessa, laittakaa paikka kiinn, ei tämä ole inhimillistä!" :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
24

Nyt viimeistään kaikki keskustelualuetta seuraavat tietävät mitä on aivan ääretön tyhmyys.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Onko kukaan teistä ikinä käynyt noissa ns. köyhissä maissa vähän syrjemmällä katsomassa, että miten ihmiset siellä elävät ihan joka päivä?

Että millaista elämä on sellaisen maan syrjäseudulla, jossa bkt/päänuppi on luokkaa 2000€/vuosi?
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Varmasti kaikille osapuolille helpointa kun raportoit ihan ”suoraan”. Sen jälkeen kehoitan lämpimästi ilman huuruja tutustumaan ketjussa esitettyihin aineistoihin.
Täällä on tapana keskustella asioista, ei keskustelijoista. Sitä minä tuossa tarkoitin. Itse asiassa keskustelijoista keskustelu on kielletty.

Joo, olot noissa eivät toki ole mitään Scandic-tasoa, mutta eivät myöskään sietämättömät ja uuden paikankin olivat järjestäneet valitusten jälkeen. Medialla ja somella varsinkin on tapana liioitella ongelmia, kun se nyt vaan on tämä aikakauden ilmiö, että kaikesta pitää olla pahoillaan. Byääh, marjanpoimijat eivät päässeet hotelliin! Jos noille marjanpoimijoille vaaditaan jotain merkittävästi nykyisistä poikkeavia olosuhteita ja työehtoja, niin sitten voi jokainen samalla varautua maksamaan marjoistaan tuplahinnan. Se taas ei onnistu, joten tilat menevät nurin.

Tervetuloa mauttomat belgialaiset mansikat ja ranskalaiset pensasmustikat (jotka poimii se sama sakki samalla palkalla ja samoilla työehdoilla, mikä ei tänne enää pääse).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 395
Onhan tuo majoitus aika primitiivinen mutta alle 8e hintaan ei kovin paljon parempaa voi odottaa. Toki jos itse olisin joku marjatilallinen niin voisin ehdottaa premium-majoitusta 80e hintaan mutta se taas olisi aika suuri lovi noiden marjanpoimijoiden palkkapussiin. Olettaisin että osa noista marjanpoimijoista asuu kotimaassaan vähintään yhtä kurjissa olosuhteissa joten heitä ei tuo majoitus juurikaan haittaa. Suomalainen kun on tottunut siihen että maksullinen majoitus on hotellitasoa niin tietäähän sen mitä tuollaisesta seuraa.

Tietty jos laitetaan majoitus uusiksi hotellilaatuisena niin marjatkin maksavat sitten kymmenkertaisen hinnan ja sitten ihmetelläänkin kun kotimaiset marjat ei käy kaupaksi kun ulkomaisia saa liki 20x halvemmalla.

Onhan tässä tietty monta asiaa, muunmuassa meidän verotussysteemi ja kaiken maailman työntekijämaksut joita ei välttämättä ole samalla tavalla joissakin maissa, nuo korottavat aika paljon kustannuksia ja syövät katetta.

edit:
Itseasiassa aikanaan intin jälkeen kun ei meinannut järkevää kämppää löytyä ja meinasi pälli levitä vanhempien luona asumiseen, kävin katsomassa erästä marjatilan kämppää jossa olisi saanut asua talvikauden. Kyseinen marjatila siis vuokrasi talvikaudeksi noita marjanpoimijoiden asuntoja kenelle tahansa, niitä oli varmaan jotain kymmenkunta erillistä rakennusta.

Kämppä olisi ollut ihan perussiisti, ei näkyvää hometta, makuuhuone, wc, keittokomero ja pieni oleskelutila eli vastasi pientä yksiötä mutta irrallisena rakennuksena. Oli valmiiksi kalustettu ja muutenkin vaikutti ihan ok väliaikaiskämpäksi mutta sitten juuri ennen kuin kerkisin vuokrasopimuksen kirjoittamaan tuli pieni lottovoitto käsirahaksi ja samalla löytyi järkevä omistuskämppä niin ei tullut muutettua tuohon marjanpoiminta-asuntoon.

Oma mielikuva ainakin tuosta kämpästä oli että hyvinkin olisi voinut talvikauden siellä asua joten ei nuo majoitustilat ole joka paikassa yhtä huonoja kuin tuossa uutisoidussa tapauksessa. Eihän se missään tapauksessa mikään hotellitasoinen paikka ollut mutta kyllä siellä olisi jokusen kuukauden väliaikaisesti ihan mielellään asustellut, kuitenkin jonkunlainen jääkaappi, hella, wc, sähköt ja juokseva vesi oli eikä mitään paskaa polveen asti nurkissa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.08.2017
Viestejä
317
Onhan noille tiloille tehty valvontaiskuja viimekin vuonna. Kyseessä on tosin vain Itä-Suomessa tehdyt valvontakäynnit. En tiedä löytyisikö jostain koko Suomen osalta tilastoja pääseekö yksikään tila edes lähes puhtain paperein läpi. Palkan maksussahan ne suurimmat ongelmat on ja ne ei edes kaikki tule ilmi vaikka valvonta osuisikin kohdalle.

Eniten kiinnitti huomiota tämä:
"Myös paloturvallisuudesta löytyi huomauttavaa – joka ikiseltä tilalta. "
Asunnot voi olla karuja mutta ei niiden pitäisi olla suorastaan vaarallisia asua. Hometta, vääriä sähkökytkentöjä jne.

Onko kukaan teistä ikinä käynyt noissa ns. köyhissä maissa vähän syrjemmällä katsomassa, että miten ihmiset siellä elävät ihan joka päivä?

Että millaista elämä on sellaisen maan syrjäseudulla, jossa bkt/päänuppi on luokkaa 2000€/vuosi?
En ole mutta toivon että tänne ei leviä samat asumisstandardit edes vierastyövoimalle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
En ole mutta toivon että tänne ei leviä samat asumisstandardit edes vierastyövoimalle.
Minäkin haluaisin, että koko maailmalla on varaa asia Hiltonissa. Ei vaan ole.

Jos kysytään Ukrainalaiselta vierastyövoimalaiselta, että haluako hän mielummin asua läävässä ja 200€/kk lisää liksaa, vai käyttä sen 200€/kk parempaan asumiseen, niin suuri osa valitsee sen rahan.

Kysymystä voidaan toistaa mielivaltaisen monia kertoja ja vaikka heille maksettaisiin 3000€/kk, niin moni ottaa silti sen läävän saadakseen mielimmin 3200€/kk.

Suomessa hyvälatuinen majoitus maksaa niin paljon, että Ukrainalaisen näkökulmasta on parempi diili asua läävässä ja käyttää säästetty raha Ukrainassa. Minä en halua olla se norsunluutornin päättäjä joka kieltää häntä valitsemasta itse.

Minusta tässäkin tapauksessa pitää toimia niin, että jos me kansakuntana haluamme panostaa enemmän mansikanpoimijoiden oloihin, niin maksetaan heille enempi liksaa ja annetaan heidän itse valita, että asuvatko jossain ladon kulman läävässä vai ajavatko taksin takapenkillä lähimmältä *****-hotellilta töihin aamuisin.

Seuraava heräävä kysymys sitten on, että jos nyt päätämme jostain syystä valita nimenomaan mansikanpoiminnan alaksi mille maksamme palkkatukia, niin miksi juuri tuo ala, eikä jotain muuta alaa? Tai miksei kaikia matalapalkkaisia aloja?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Onhan tuo majoitus aika primitiivinen mutta alle 8e hintaan ei kovin paljon parempaa voi odottaa. Toki jos itse olisin joku marjatilallinen niin voisin ehdottaa premium-majoitusta 80e hintaan mutta se taas olisi aika suuri lovi noiden marjanpoimijoiden palkkapussiin.
Satuitko huomaamaan, että kyseessä oli päivä-, ei kuukausihinta. 7,5 e/päivä tekee 225 e/kk. Per henkilö, siis. Kolme helsinkiläistä olisivat voineet vuokrata yhdessä 300 e/kk hintaisen asunnon, ja olisivat silti jääneet voitolle, vaikka työrupeama katkesi kahden viikon kohdalla. 300 eurolla näyttää Pohjois-Savossa olevan varaa valita.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Kyllähän tästä nyt miekkarit pitää saada aikaiseksi. Lähempänä kuin ne blm jutut kumminkin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
310
On kyllä uskomatonta, miten tuota hesarin tilallisen toimintaa voi kukaan puolustella. Mutta niin niitä puolustelijoita vaan näkyy löytyvän. Vankilaanhan se kuuluisi, kuten muutkin vastaavat köyhemmistä maista tulijoiden hyväksikäyttäjät.

Punaviherhallitusta ei taida tällainen ihan oikea ihmisoikeuksien polkeminen kuitenkaan kiinnostaa. Onpas hankalaa kun pitäisi oikeasti tehdä jotain eikä pelkästään median avustuksella rofl stompata jotain persujen väärinajattelijaa.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 186
Onpa menny kyllä "terde hellänä" meiningiksi 2020. Itte buukkasin kesätyöt parakkimajoituksessa ja ei edes vituttanu. Kuuma oli, kun pirun helvetissä. Jos niistä ajoista julkaisisin nyt kuvia, ulina kuuluisi Ivaloon asti. Ei mulla muuta, jatkan poppareiden syöntiä o_O

Edit; ja siivota piti ihan itse. "Ullatus ullatus", ihan itse.
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
1 067

Eihän siinä mitään, mutta sen pitää näkyä sitten hinnassa. 200€/kk on kuvien kaltaisesta kommuuniasumisesta aivan liikaa ja selvästi yrittäjä painaa tuolla vain palkkakuluja entisestään alaspäin.
 
Liittynyt
18.08.2017
Viestejä
317
Minäkin haluaisin, että koko maailmalla on varaa asia Hiltonissa. Ei vaan ole.

Jos kysytään Ukrainalaiselta vierastyövoimalaiselta, että haluako hän mielummin asua läävässä ja 200€/kk lisää liksaa, vai käyttä sen 200€/kk parempaan asumiseen, niin suuri osa valitsee sen rahan.

Kysymystä voidaan toistaa mielivaltaisen monia kertoja ja vaikka heille maksettaisiin 3000€/kk, niin moni ottaa silti sen läävän saadakseen mielimmin 3200€/kk.

Suomessa hyvälatuinen majoitus maksaa niin paljon, että Ukrainalaisen näkökulmasta on parempi diili asua läävässä ja käyttää säästetty raha Ukrainassa. Minä en halua olla se norsunluutornin päättäjä joka kieltää häntä valitsemasta itse.

Minusta tässäkin tapauksessa pitää toimia niin, että jos me kansakuntana haluamme panostaa enemmän mansikanpoimijoiden oloihin, niin maksetaan heille enempi liksaa ja annetaan heidän itse valita, että asuvatko jossain ladon kulman läävässä vai ajavatko taksin takapenkillä lähimmältä *****-hotellilta töihin aamuisin.
Minusta taas tässä ei ole kyse mistään valinnoista asuako Hiltonissa vai ei vaan siitä että vuokrattava asunto on oltava asuttavassa kunnossa ja esim. sähkötöiden oltava kunnolla tehtyjä. Luulisi näistä asioista olevan jopa jotain lakeja laadittuna, itse en ole mikään alan asiantuntija saako navetan pilttuuta vuokrata asuntona vaikka home roikkuu seinistä ja sähkötyöt on tehnyt naapurin Pena peruskoulupohjalta vähän sinne päin. Hyvä että suomalaiset kausityöläiset nyt ottavat nämä esille mutta voipa olla että ensi vuonna tilalliset eivät taas palkkaa "laiskoja suomalaisia" jotta kohuilta vältytään.

Jutun mukaan tosin majoituksen maksullisuus selvisi vasta paikan päällä ainakin osalle. Tuolla maksamallaaan summalla saa Pohjois-Savosta vähintään kaksion.

Seuraava heräävä kysymys sitten on, että jos nyt päätämme jostain syystä valita nimenomaan mansikanpoiminnan alaksi mille maksamme palkkatukia, niin miksi juuri tuo ala, eikä jotain muuta alaa? Tai miksei kaikia matalapalkkaisia aloja?
Oma mielipiteeni on että palkkatukia sinne ei pidä myöntää. Palkkatuen ainoa järkevä käyttö on myöntää sitä pitkäaikaistyöttömien, osatyökykyisten tai muuten syrjäytymisvaarassa olevien pitempiaikaiseen palkkaamiseen (siis niin että työsuhde jatkuu palkkatuen päättymisen jälkeenkin) ja mielellään yksityiselle sektorille ja valvottuna. Tämä on oma mielipiteeni.

Itse asiassa palkkatukea voi hakea nytkin matalapalkkatöihin siinä missä hyvinpalkattuihinkin. Sehän maksetaan työnantajalle. Te-toimistolta pitää vaan saada hyväksyntä eli käsittääkseni sitä on voinut nytkin hakea suomalaisen työttömän palkkaamiseksi marjanpoimintaan.
 
Dudem

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 843
Alkaa mennä erikoiseksi kun 225€/kk per henkilö ei saa kuin homeisen navetan ja missä muutenkaan näyttänyt kuvien sekä jutun perusteella olevan päätä eikä häntää. Vaikka kyseessä onkin kausityö, niin tuolla rahalla olisi aika varmasti saanut ennen työntekijöiden saapumista hankittua siivouksen tiloihin, jonka jälkeen sitten mahdollisesti työntekijät hoitavat itse sen. Sekä pitää ne pyykinpesukoneet ja muut laitteet sekä sähköt kunnossa, ettei tarvitse kenenkään kupata hällävälin takia esim. tulipalossa tai heivata turhaan laitteita pois ja hankkia uusia tilalle, jolloin taas menee ylimääräistä rahaa. Täysin käsittämätöntä toimintaa, mutta pakko olla okei kun muuten joudutaan laittamaan kaikki viiden tähden hotelliin, mitään muita vaihtoehtoja ei ole. :sfacepalm:
 
Liittynyt
18.08.2017
Viestejä
317
Tottakai niitä järjestetään. Millä muulla voidaan estää mansikkatilojen toiminta ja niiden normaali tuotanto kauppoihin ja toreille ja sitä kautta patsastella hyveellisyyden valokeilassa. "Hei, täällä on ulkovessa, laittakaa paikka kiinn, ei tämä ole inhimillistä!" :D
Peltojen lähettyvillä ei itse asiassa ollut edes ulkovessaa vaan puskapissa oli määräyksenä. Nämäkin tauot vähennettin työajasta vaikka tesissä määrätyt tauot ovat nimenomaan määräyksiä ja työnantajan on niitä noudatettava. On muuten tosi hygienistä tuollainen käytäntö. Toivottavasti ostomansikat vielä maistuvat.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 900
Eiköhän tämä tästä taas unohdu ja hetken päästä ihmiset onnellisena mussuttavat huoltsikalla tarjous mansikkaviineriä tai ostavat halpoja mansikkakermakakkuja kaupasta miettien kuinka mukavan edullisia taas olivat.
 
Liittynyt
18.08.2017
Viestejä
317
Ainakin hillojen mansikat tulevat pääosin Puolasta ja uskoisin että myös suurin osa viinereiden jne. mansikoista on myös peräisin ulkomailta. Netistä ei löytynyt viinereiden osalta merkintää marjan alkuperämaasta joten vaikea sanoa mikä on totuus. Niitä myydään myös kakkoslaatuisena suoraan kuluttajille. Ylipäätänsä mansikoista valtaosa myydään suoraan kuluttajille ja teollisuudelle .

Enemmän olisin hygienian puolesta huolestuneempi niistä mansikoista jotka ostetaan torilta/kaupasta ja syödään suoraan sellaisenaan.
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
Ei ne suomalaiset mansikat ole kalliita, kuin torilta ostettuna. Pakastettuina säkeissä hyvinkin kohtuuhintaisia.
 
Liittynyt
18.08.2017
Viestejä
317
Totta. Mihinkä muuallekaan? Leipomotuotteisiin marjavalmisteet taas päätyvät reittiä "teollisuus". Ainakin bulkkiin, josta nyt oli puhe.
Olin näköjään ollut kirjoittamassa jotain teollisuudesta tuohon perään eli tarkoituksena oli ollut kirjoittaa jotain tämän tapaista eli "Ylipäätänsä mansikoista valtaosa myydään suoraan kuluttajille ja teollisuudelle menee sitten jämät".

Eli valtaosa menee kuluttajille ja ilmeisesti jonkin verran teollisuudelle jos suostuvat ostamaan kalliimpia suomalaisia marjoja. Hillojen marjat tulevat pääosin Puolasta (muistaakseni myös Kiinasta asti rahdataan tänne mansikkaa) ja luulisin että myös viinereiden marjat ostetaan sieltä mistä halvimmalla saadaan ja se ei ole Suomi. Viinereihin tulevat kokonaiset marjat tuskin on mitään kakkoslaatua.

muoks. ja marjoilla tarkoitan tässä mansikkaa.
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
693
Ei kukaan varmaan mitään hiltonin superluxtasoja odota, mutta ihan peruspuitteet voisi olla asiallisia. Näistä ei ole vain hiiskuttu, koska aiempina vuosina tuolla ovat kökkineet ukranailaiset. Muistakaa sitten kun mietitte, että ostaisiko sen mansikkalitran vai ostaako vaikka turenkilaista jäätelöä.. Toisaalta en usko, että esimerkiksi Espanjassa tai Unkarissa asiat ovat sen paremmin. Helteellä muuten ei kannata hullutella mansikoiden kanssa, lähtee loputkin nesteet kropasta..
 
Diplomaatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.07.2019
Viestejä
864
Tuo työnantajan kommentti kertoo kaiken missä oloissa ne ulkomaalaiset joutuu olemaan. No tätä se kokoomus ajaa että työntekijät olisi orjia ja pitäisivät suunsa kiinni.
Ja nykyinen hallitus ajaa sitä, että työnteko kriminalisoidaan
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 186
Huomautus - jätetään tällainen provosointi puolin ja toisin pois
Minkään sortin traumoja ei jääny - tekis näemmä hyvää ParkkiPirkollekin katsoa elämää isin ja äidin pumpulin ulkopuolelta :rofl:
 
Diplomaatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.07.2019
Viestejä
864
Siis mitä tässä nyt spiidataan?

Tuohan on maksettu majoitus eikä kukaan ole pakottanut asumaan aitassa. En nyt ymmärrä lainkaan tätä meuhkaamista, kun itse voi siihen majoitukseen vaikuttaa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
424

Ei varmaan ullatys että ei haluttu suomalaisia tonne hommia tekemään. Saattavat joutua selittelemään vielä pitkään työoloja ja palkka keissejä sun muita.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 046
Onko kukaan teistä ikinä käynyt noissa ns. köyhissä maissa vähän syrjemmällä katsomassa, että miten ihmiset siellä elävät ihan joka päivä?

Että millaista elämä on sellaisen maan syrjäseudulla, jossa bkt/päänuppi on luokkaa 2000€/vuosi?
En ihan noin köyhissä, mutta köyhissä kuitenkin. Ja oli huonommat olot kuin näissä kuvissa. Lisäksi maahanmuuttajakaverini on näyttänyt vähän Afrikan oloista kuvia ja puuhaa koko ajan vanhojen kaatopaikkakuntoisten tavaroiden vientiä Afrikkaan, kun saa niitä ilmaiseksi ja ne on parempaa kuin heillä siellä on.

Silti, jos joku tulee köyhistä oloista ja on tottunut asumaan tuollaisessa ympäristössä, niin ei se mitenkään oikeuta, että täällä saa tehdä niin. Meillä pitäisi olla korkeampi standardi. Meillä pitäisi olla minimitaso. Yhteiskuntamme pitäisi olla sillä tasolla, että minimikohtelu on parempaa kuin tuo. Jos vaikka itse joudut työttömäksi ja joudut johonkin aktivointitoimenpiteeseen, jonka seurauksena sinun pitäisi asua vastaavissa oloissa? Sitten tämä olisi tietenkin väärin ja katastrofi, mutta nyt kun se tapahtuu ulkomaisille poimijoille, se on ihan ok.

--

Tietenkin tässä on se, että jos halutaan marjoja halvalla ja tukea suomalaista tuotantoa, meidän täytyy sietää näitä epäkohtia. Ei täydy. Voimme säädöksillä laittaa nämä kuntoon ja sitten joko hinnat nousee, kate pienenee tai nämä riistäjät karsiutuvat pois.

Muutenkin parin henkilön argumentit ketjussa on, että "niille saa tehdä mitä haluaa, kun ne on ulkomaisia ja köyhistä oloista". Minun mielestäni ei saa. Sitten voi tulla enemmän elintasopakolaisia ja kalliimmat tuotteet, mutta jotain empatiaa ja inhimmillisyyttä pitää olla teilläkin. Ei ihmisiä saa kohdella näin.

Ja tosiaan, tuo on ihan ok majoitus jollain paskamaastandardeilla, mutta olemmeko tällainen paskamaa?
 
Näille tuskin yllätyksenä tulee, että ei ole palkat suomen veroiset, mutta tulevat silti, koska palkkaus heille silti hyvä. Tämä nyt tietysti vaatisi vähän parempaa selvittelyä, että mitä niille oikeasti maksetaan, eikä vain yhden jutun huhupuheen varassa olla. Majoituksesta voi olla montaa mieltä, mutta sekään tuskin on näille ongelma.

Jos näille tessin mukaista liksaa maksettaisiin, niin ei kannattaisi marjoja poimia ellei EU:sta erota ja oteta kunnon tuontitulleja käyttöön, jolloin saadaan mansikan litrahinta pariin kymppiin..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Silti, jos joku tulee köyhistä oloista ja on tottunut asumaan tuollaisessa ympäristössä, niin ei se mitenkään oikeuta, että täällä saa tehdä niin. Meillä pitäisi olla korkeampi standardi. Meillä pitäisi olla minimitaso.
Eli siis ihmisiä pitää kieltää asumasta halvalla (ja sinun mielestäsi surkeasti, heidän omasta mielestää normaalisti/kehnosti), koska sinun mielestä sellainen peli ei nyt vaan Suomessa vetele? Ei vaikka thaikkupoimija tai ukrainalainen mansikanpoimija itse pitäisi asumisessa säästettyä satasta tai paria helposti sen kärsimyksen arvoisena?

Ja ei - en puolustele homeisen kerrossänkypaikan vuokrausta 250€/kk:lla, vaan vastustan sitä, että me rikkaat kerrotaan köyhemmille, että miten rahat ja resurssit pitää kuluttaa.

Kun rikas kertoo köyhälle, että me nyt päätettiin tarjota sulle 500e:llä kuussa palveluita X, Y ja Z, niin se on vain nätti tapa sanoa, että sä olet nyt meidän holhouksessa ja me halutaan päättää sun puolesta, että miten sä tuon 500e kulutat joka kuukausi. Ihan sama vaikka sä jotain muuta sattuisit omasta mielestäsi tarvitsemaan, niin koska olet köyhä, niin sun ei kuulu saada itse valita miten resurssisi kohdistat, vaan meidän rikkaiden pitää saada päättää sun puolesta että mitä ostat, keneltä ja millä hinnalla.
--
Lienee selvää, että jos Suomessa yksipuolisesti kasvatetaan marjanpoiminnan kustannustasoa, se nostaa marjojen hintoja ja laskee suomalaisten marjojen kysyntää, mikä vähentää ulkomaisten poimijoiden palkkauksia.

Kumpi on tärkeämpää: se, että mahdollisimman moni ukrainalainen pääsee tekemään vuosipalkan verran tiliä 3kk kesäsesongin aikana vai se, että suomalaiset eivät pahoita mieltään kun Ukrainalaiset asuvat huonosti?

Kyllä - kannatan sitä, että koko maailman elintaso paranee. Mutta ei sen ukrainalaisen köyhän kylän elintaso sillä parane, että estämme heidän pääsynsä vierastyövoimaksi hinnoittelemalla täällä tehdyn marjanpoimintatyön niin kalliiksi, ettei ostajia sille työlle enää ole.

-
Itse lähtisin toisesta suunnasta - tarjotaan Ukrainalaisille helppoja kanavia (whatsapp vinkkinumero omalla kielellä tjsp.) johon voi raportoida anonyymisti paskat työnantajat kuvineen ja esim. ulkoministerio/ukrainan suurlähetystö järjestää vastaavan informaatiokanavan omassa maassa kuntoon, jossa tiedotetaan siitä mistä löytyy hyvät marjatilat ja missä joutuu asumaan vähän kehnommissa oloissa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 651
Viestejä
4 197 337
Jäsenet
70 761
Uusin jäsen
aksl

Hinta.fi

Ylös Bottom