Makeiset ja teolliset välipalat

Liittynyt
01.07.2019
Viestejä
39
Moi.
Saatiin ruokakassin mukana tällaset Kinderin Milk-slice ilmaisnäytteet.


Tuote oli käytännössä sokeria ja sokeria ja sokeria ja silti aika pahan makuinen.

Ei jatkoon.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 845
Kysytään täältä kun ei tuolta toisesta alueelta tuntunut kuuluvan vastakaikua.
Onkos kukaan testannut Kärkäiseltä myytäviä ärjy-karkkeja? Valmistaja namitupa. Ovatko ne samanlaisia kuin ne 80-luvun ärjy karkkipussissa olleet napit? Kiinnostaisi nuorisolle esitellä oman nuoruuteni makuelämyksiä. Lähimmäksi päässyt tähän asti fisherman's friendeillä, mutta nekin on mielestäni mietoja pastilleja aitoihin ärjyihin verrattuna.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 845
Kysytään täältä kun ei tuolta toisesta alueelta tuntunut kuuluvan vastakaikua.
Ja tuote tilattu ja maistettu. Ei todellakaan vastaa sitä kasarin ärjyä eli tuolla ei sitä nostalgiaa saa. Pienessä lasipullossa tulee pieniä nappeja, jotka maistuu samalta kuin sittareissa olevassa keltaisessa salmiakkikarkkipussissa. Lasipullo on tosin ihan kivan kokoinen taskumatti. Eli siitä ottaa puolet karkeista pois ja täyttää putelin sitten kossulla, niin saa jotain omatekoista salmaria.
 

Jomppeli

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
540
Hankin lähipiirille jouluksi tylsästi aina suklaakonvehteja lahjaksi, vaikken kylläkään sitä Pandan perus rasiaa sentään. Mieli tekisi hankkia tänä jouluna jotkut rasiat mitä ei välttämättä perus ruokamarketista saisi.
Itsehän en suklaasta välitä, niin paha sano mikä olisi hyvää ja se on tietysti syöjästäkin kiinni.
Onko kokemuksia konvehtirasioista, mistä tilata jne?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
1 065
Jaa 30 vuoden odotus ohi, lakritsiturkkarit tulleet myyntiin muutenkin kuin irtsareissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 124
Jaa 30 vuoden odotus ohi, lakritsiturkkarit tulleet myyntiin muutenkin kuin irtsareissa.
No perskules! Huomasin tämän vasta tänään kun selasin Tallinkin makeistarjontaa kun tarjouspuolelle oli ilmoitettu -30% alesta niiden kaupassa. Meinasin laittaa tilaten, mutta eiköhän noita sitten löydy lähikaupastakin. Ei juurikaan tule karkkihyllyjä kaupassa kateltua niin mennyt moinen ihan ohi.
 
Liittynyt
25.01.2017
Viestejä
524
Onko nää nyt samoja?


 
Liittynyt
26.12.2022
Viestejä
226
Onko nää nyt samoja?


Sanoisin että ei, tuo verkkokaupan boxi on niitä mitkä maistuu vähän keltaselle turkinpippuri pussille. Noita on yleensä leffateatterien valikoimissa. Hyviä ne on silti, niinku kaikki salmiakit.
 
Liittynyt
30.10.2022
Viestejä
153
Samoja. Verkkokaupan kuvassa näkyy valmistaja Troll-gott, joka voitti Urjalan mainitseman 2011 palkinnon. Kuvattu vaan eri valossa.
 
Liittynyt
25.01.2017
Viestejä
524
Nyt tilasin ton ufo laatikon ja täytyy sanoa että aika pettymys. Ei nää ole lähellekkään noita keltaisia turkinpippureita mitkä on parhaita.

IMG20230919151911.jpg


Maistuu ihan samalta kun nää.
1695124871255.jpeg
 
Viimeksi muokattu:

SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 758
Tuli maisteltua Sisu Häijy pussi. Olipahan kamalia. Meinasin jo heittää puolet roskiin, mutta tuli sitten syötyä useammassa erässä loppuun. Tulisuudesta kyllä plussaa, mutta jotenkin ällöttävän makeita ja rakennekin on jotenkin ikävä. Ei tule uudelleen ostettua.
 
Liittynyt
12.04.2018
Viestejä
1 284

Tuli tästä Ruotsin meiningistä mieleen, että olenkohan ainoa jonka mielestä tuo paikka on melkomoinen epähygienian riemuvoitto? Karkkilaarit on täysin paljaana ja alttiina ysköksille, hilseelle, räälle, ötököille ja pölylle. Peittävätkö edes yöksi vai järsiikö siellä hiiret noita yövuorossa?

Noh ilmeisesti olen, koska meiltä tuttuja, kannellisia laareja ei ole otettu käyttöön. Kuitenkaan en koe itseäni mitenkään pöpökammoiseksi mutta näissä asioissa pitäisi jotain tasoa kyllä olla.
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
1 065
Hitto en olisi uskonut, että Rainbow:n poistuminen olisi osunut omalle kohdalle, mutta niin vaan myös paras salmiakkipussi poistuu.

S6e838b72736142ceb69f3d609f568e5fI.jpg
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 646
Viestejä
4 197 270
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom